10.03.2024 | Tilaajille, Toivakka
MLL Toivakan paikallisyhdistys järjestää yhdessä Toivakan seurakunnan kanssa viikoittain keskiviikkoisin kaikille avoimia Olkkari-iltoja. Ilta on yhdessä olemista, pelailua ja vaikkapa leikkimistä lasten kanssa, samalla kohdaten toisia vanhempia tai kavereita. Illan aikana tarjolla on iltapalaa. Olkkari-iltaan voi tulla ja lähteä oman aikataulun mukaan.
Viime keskiviikkona Olkkari-illassa sai yllätyksen kokea yhdistyksen pitkä-aikainen ja nyt puheenjohtajuudesta ”eläköitynyt” Susanna Kuivalainen. Uusi puheenjohtaja Heli Saari ja muu yhdistysväki oli hakenut MLL:n liittohallitukselta Susannalle hopeista ansiomitalia pitkäaikaisesta työstä yhdistyksessä ja lasten parissa. Liittohallitus myöntää hopeisen ansiomerkin vapaaehtois- tai luottamushenkilölle tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta, vähintään 10 vuotta kestäneestä työstä liiton, sen piirijärjestöjen ja/tai paikallisyhdistysten tai näiden hallinnoimien yhteisöjen hyväksi.
Susanna Kuivalainen on koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettaja ja työskentelee tällä hetkellä Toivakan kunnalla vs. varhaiskasvatusjohtajana. Kysyimme Susannalta sitä, kuinka kauan hän on varhaiskasvatustyössä ja lasten parissa tehtävässä vapaaehtoistyössä ollut?
– Lastentarhanopettajaksi valmistuin vuonna 2002, minkä jälkeen olen ollut koko ajan kasvatusalalla. Toivakassa aloitin työt vuonna 2008 lastentarhanopettajana, kertoo Susanna. Vapaaehtoistyöhön tuli lähdettyä kun omat muksut syntyi.
Mitä lapset Susannalle merkitsevät ja mitä työ heidän parissaan tekijälleen antaa?
– Lapsen katse, ilo ja innostus, antavat voimaa työhön. Parasta on kun huomaa voittaneensa lapsen tai perheen luottamuksen. Se yhteys, mikä voi syntyä, on aivan mahtavaa. On mukavaa, kun entiset hoitolapset, nykyiset nuoret Toivakassa moikkaavat ja kertovat kuulumisistaan edelleen ”vanhalle” hoitotädille. Työni Toivakan varhaiskasvatuksessa on ollut hyvä etu itselleni kun toimin vapaaehtoisena. Olen monelle jo ennestään tuttu, joten kohtaaminen on helppoa. Vapaaehtoistyössä olen ja olen saanut olla, äiti ja vaimo – en vakaope tai erkka.
Susanna on ollut mukana MLL:n Toivakan yhdistyksen toiminnassa noin 15 vuotta. Toiminta on muuttunut sinä aikana siten, että MLL:ää ei mielletä enää vain pienten lasten järjestöksi, vaan toiminta kattaa nykyisin kohtaamispaikkoja vauvasta vaariin.
– Hienoa tässä työssä on ollut se, kun itsekin voi tehdä ja edetä toiminnassa niin, että oma perhe kulkee siinä mukana. Vaikka hallitustoiminta on nyt jäänyt, niin toimin edelleen mm. vapaaehtoisena ohjaajana nuorten Tacoilloissa. Tännekin olin tulossa tänä iltana apuun keittiöhommiin.
Kuvateksti: MLL:n Liittohallituksen myöntämän hopeisen ansiomitalin Susanna Kuivalaiselle luovuttivat Toivakan yhdistyksen uusi puheenjohtaja Heli Saari (vas.) ja rahastonhoitaja Auni Hirvonen. Palaamme uuden puheenjohtajan ja MLL Toivakan paikallisyhdistyksen toimintaan myöhemmässä jutussa erikseen.
Veikko Ripatti
10.03.2024 | Lukijalta
Kiitos, että on olemassa Aurinkopalsta. Se, että muistetaan elämän aurinkoisia puolia, tekee minut onnelliseksi. Uusi S-market myös. Taitaa nähdä pitemmältäkin suun muodosta, että Uuraisiltahan tässä ollaan!
07.03.2024 | Lukijalta
Olet savea vain – toki tiedän sen –
hyppysellinen tomua maasta.
Sait minulta henkeni henkäyksen,
siksi olet niin ainutkertainen,
vaikka vain hyppysellinen maata.
Olet savea vain, et enempää,
tunnet itsessäs avuttomuutta.
Oman itsesi säröjä katselet,
miksi Valajan käsiin luottaisi et?
Kädet Valajan luoda voi uutta.
Olet savea vain, mutta kuitenkin
kannat itsessäs ikuisuutta.
Kun sinua käyn muovaamaan,
sinun kipusi minua satuttaa,
halaan luoda sinussa uutta.
Maija Manninen
Toivakka
06.03.2024 | Pääkirjoitus
Toissa viikolla julkaistiin jopa kauhua herättänyt selvitys Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys, eli suomeksi säästösuunnitelma.
Vaikka selvityksessä kuinka yritetään kirjoittaa mustaa valkoiseksi, niin kyse on siitä, että monet palvelut heikkenevät, siirtyvät kauemmaksi tai nettiin. Se, miten ja ketkä muutokseen sopeutuvat, määrää lopputuloksen – myös säästöjen osalta. Sillä aivan varmasti käy myös niin, että monelle lääkäriin lähtemisen kynnys nousee ja sinne mennä vasta niin sanotusti jalat edellä ja silloin asiakkaasta tulee hyvinvointialueelle paljon isompi menoerä kuin jos hän olisi kipaissut oman kylän tohtorille ajoissa. Eikä tämän ”isomman menoerän” elämän laatukaan kolhuitta säily.
Se että säästämistä kutsutaan kehittämiseksi, vie arvon myös oikealta kehittämiseltä, jota sitäkin hyvinvointialueella tapahtuu. Kehittämisen ei tarvitse aina olla uuden keksimistä. Kun on esimerkiksi keksitty Uuraisten Ukkokerhon kaltainen erinomainen ennaltavahvistava toimintamuoto, niin eikö sen asemaa pitäisi vahvistaa ja laajentaa koko sotealueelle, eikä yrittää ajaa alas?
Tiedotustilaisuudet ovat hyvä asia ja on kunnioitettavaa, että hyvinvointialueen johto astuu kansalaisten eteen kivitettäväksi – ainakin noin kuvaannollisesti. Vaikka moni heistä nauttii oikein mukavasta palkasta, eivät he kuitenkaan ole ilkeitä riistäjiä, jotka käärivät köyhien kansalaisten viimeiset roposet liiveihinsä. Kyse on tuhannen palan palapelistä, jota iso porukka yrittää ratkaista, vaikka mallikuva on hukkunut.
Mutta ollaan mekin täällä lehdessä kehitetty, ehkä jopa kehitytty. PaikallisUutisten ja Korpilahtilehden uudet nettisivut on nyt julkaistu ja sisältö on entistä laajempi, toivottavasti myös helppokäyttöinen ja silmää miellyttävä. Parhaamme olemme ammattilaisten tuella yrittäneet ja palaute on erittäin tervetullutta, myös risupuoli ja kehittämisehdotukset.
06.03.2024 | Lukijalta
Uuraisten perinteinen laturetki sivakoitiin viime sunnuntaina. Laturyhmä oli ahertanut ladut opasteineen mittavaan kuntoon.
Luisto oli ennenkuulumaton, valtaosan 17 kilometrin lenkistä pystyi etenemään tasatyönnöllä. Ylämäet hieman tasapainottivat sukkelaa etenemistä. Liisteripito auttoi kilometrin verran ja sitten oli turvautuminen haarakäyntiin.
Aapo Kässi ja muu esihiihtokomppania suoritti ladun loppukatselmuksen heti aamusta. Riihikodalle koetulennokset ja tienylityspaikkoihin hieman lunta autoilijoiden varoksi.
Retkilatu on mukava hiihdettävä, sopivasti mutkia ja kumpuilevaa havupuumetsää. Välillä oikaistaan peltojen poikki jolloin ei voi sanoa ”tääl ei asu kettään” (Raatteentie).
Riihikodalla pysähtyi todennettavasti noin 20 hiihtäjää ja kokonaismäärä osallistujia lienee kuitenkin paljon enemmän. Kaukana ollaan 1980-luvun pitkien laturetkien parista sadasta osallistujasta. Ladut ovat parempia, välineet parempia ja ihmiset paremmassa kunnossa mutta hiihto ei liene muotia. Ei ole Rantasen Teve näyttämässä mallia miten ladulla edetään todella pitkälle vuorokaudessa ja Lehtosen Mirjakin on unohdettu Kierrokseksi.
Teksti Mikko Nieminen
Kuva Aapo Kässi
