Valtuustokausi käynnistyi Toivakassa – painopisteenä yhteistyö ja palvelujen turvaaminen

10.06.2025

Toivakan uusi valtuusto aloitti istuntokautensa järjestäytymiskokouksella 2.6.2025.
Ensimmäisessä kokouksessaan valtuusto vahvisti henkilövalinnat eri luottamustehtäviin. Kokouksen puheenjohtajana toimi aluksi valtuuston vanhin, eli Kari Parviainen (sd) ja sihteerinä Henna Breilin. Kunnanjohtaja Touko Aalto seurasi kokousta puheenjohtajan vierellä.
Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimii jatkossa Sinikka Jäntti (kesk), ja kunnanhallitusta johtaa Heidi Hakkarainen (kesk). Vaikka tutut nimet jatkavat johdossa, valtuusto uusiutui merkittävästi: mukana on kahdeksan uutta valtuutettua. Yksi heistä on eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Marjut Valkonen (sd).
Kysyimme Valkoselta, mikä sai hänet lähtemään mukaan valtuustotyöhön.
– Olen syntynyt täällä ja viettänyt kasvuvuoteni näillä tantereilla. Työ vei minut muualle, ja sillä retkellä kului 43 vuotta. Työskentelin hoitotyössä lastenhoitajana ja sairaanhoitajana, kertoo Valkonen.
Mitä asioita aiot nostaa esiin valtuustotyössäsi?
– Tärkeänä pidän yhteistyötä valtuutettujen kesken: että kuunnellaan toisiamme, keskustellaan asiantuntijoiden kanssa ja kohdataan ne ihmiset, joita päätökset koskevat. Päätökset on tehtävä Toivakan asukkaiden ja heidän etunsa mukaisesti.
Valkosen mukaan myös sivukylien ja niissä asuvien tarpeet on huomioitava. Hän toivoo, että huomiota kiinnitetään kaikenikäisiin kuntalaisiin.
– Täällä puhutaan paljon lapsista ja nuorista, mikä on hyvä, mutta emme saa unohtaa ikääntyviä kuntalaisia. Vanhukset eivät usein pysty itse ajamaan etujaan ja tarpeitaan.
Yritystoiminnan kehittäminen on Valkoselle tärkeää.
– Yritystoiminta ja kylän kaikinpuolinen kasvu ovat tärkeitä kylän jatkuvuuden kannalta. Kaikki uudet visiot ja ideat kannattaa nostaa esiin ja tuoda valtuutettujen pohdittavaksi.
Myös terveyspalvelujen jatkuva alasajo huolestuttaa.
– On tuskallista ajatella, että sairaat ihmiset joutuisivat matkustamaan jopa useita kertoja viikossa esimerkiksi Jyväskylään lääkärin vastaanotolle. Se, että terveysasemamme suljettaisiin syksyllä määräajaksi kokonaan, ei voi tulla kysymykseen. Hyvinvointialueen aluevaltuutettuna Toivakasta toimii Sinikka Jäntti, ja hänen kauttaan pyrimme vaikuttamaan terveyspalvelujen jatkuvuuden turvaamiseen.
Valkonen toivoo, että häneen otetaan rohkeasti yhteyttä ja tuodaan esiin ideoita.
– Odotan syksyllä alkavaa perehdytystä valtuustotyöhön ja työn käynnistymistä. Siitä se työskentely alkaa.

Veikko Ripatti

Lue myös nämä: