Tikkalan koulussa valmistauduttiin viime viikolla kovalla tohinalla kevätjuhlaesitykseen. Tämänvuotinen esitys on nimeltään ”Lumikki ja sivistyksen kruunu”, ja perinteiseen tapaan mukana oli koko koulu. Tikkalan koulun kevätjuhlaa vietetään huomenna tiistaina.
– Meillä on jo kauan ollut sellainen perinne, että teemme yhdessä halukkaiden kanssa käsikirjoituksen kevätjuhlanäytelmään ja sitten on kysytty halukkaita rooleihin. Jokainen oppilas saa valita itselleen sopivan roolin, jos ei halua puheroolia, voi olla mukana joukkokohtauksissa, Tikkalan koulun johtaja Tiina Jylhä kertoo.
Tämänvuotisessa tarinassa pohjalla oli ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” -satu, mutta mukaan oli otettu muutakin, esimerkiksi ”Tähkäpää”. Tarinassa maailmasta puuttuu sivistys, ihmiset käyttäytyvät tympeästi ja ajattelevat itsekkäästi. Sivistyksen kruunu on kateissa, Lumikki lähtee etsimään sitä kääpiöiden kanssa, myös paha äitipuoli havittelee sivistyksen kruunua.
– Kääpiöiden pitää muun muassa löytää reisiluu, joka on avain torniin, jossa sivistyksen kruunu on. Tähän liittyy hieno tarina siitä, mitä sivistys on. Tutkimuksissa on löydetty kauan sitten eläneen ihmisen reisiluu, joka oli murtunut, mutta ihminen oli elänyt vielä kauan murtumisonnettomuuden jälkeen. Tästä pääteltiin, että toiset ihmiset ovat pitäneet hänestä huolta ja tämä ihmisten huolenpito loukkaantuneesta toveristaan on ensimmäinen merkki sivistyksestä, Tiina Jylhä selvittää ja kertoo, että sivistys oli myös Unesco-koulujen vuoden teema.
– Joka vuosi emme pidä näin isoja kevätjuhlia, mutta nyt halusimme juhlia myös sen takia, kun viime vuonna meillä tuli täyteen 30 vuotta Unesco-kouluna, Jylhä toteaa.
Kevätjuhlaesityksen tekeminen oli tälläkin kertaa alusta asti koulun aikuisten ja lasten yhteinen projekti.
– Esimerkiksi pääosan esittäjät ovat olleet mukana tekemässä käsikirjoitusta, lavastus ja puvustus on tehty myös yhdessä, Tiina Jylhä ja esitystä ohjannut koulunkäynninohjaaja Mari Putkonen kertoivat.
Esityksessä oli mukana myös musiikkia ja tanssia, eppu-toppuluokkalaiset olivat valinneet teemaan sopivia runoja.
– Minä kysyin oppilailta, millainen on sivistynyt ihminen. Vastauksissa oppilaat luonnehtivat sivistynyttä ihmistä muun muassa rauhantahtoiseksi, auttavaiseksi ja sellaiseksi, joka haluaa oppia uusia asioita. Sitten oppilaat etsivät itse sopivia runoja ja niitä löytyikin hyvin, 1. – 2. -luokan opettaja Kirsi Eronen kertoi.
Tikkalan koulussa kevätjuhlaa vietettiin viimeisen kouluviikon tiistai-iltana, lukuvuosi päättyy lauantaina 31. toukokuuta. Yhdelletoista oppilaalle kevätjuhla oli viimeinen Tikkalan koulussa, ensi syksynä he aloittavat yläkoulun Korpilahden yhtenäiskoulussa kirkonkylässä. Viimeiseen kouluviikkoon kuului myös tutustumiskäynti tulevassa koulussa.
Kuudesluokkalaiset Kaapo Riitesuo ja Melissa Baltzar kertoivat jännittävänsä yläkouluun menoa vähän, mutta etupäässä asia tuntuu kivalta.
– Jännittää hyvällä tavalla, Melissa totesi. Kaapo sanoi, että häntä vähän jännittää, mutta tuntuu myös kivalta.
– Kyllä minä selviän siellä hyvin, Kaapo sanoi ja kertoi saaneensa jo isoveljeltä ohjeita esimerkiksi bussimatkaa varten.
– Vaikuttaa kyllä siltä, että yläkoulussa on kivaa. Siellä on ehkä vähän vapaampaa, ei tarvitse olla joka välitunti ulkona, Melissa sanoi.
Molemmat ovat odottaneet kesälomaa kovasti ja suunnitelmissa on lomailua. Kaapon suunnitelmiin kuuluu myös tutkia Muuratjärveä sup-laudalla ja golfata isän kanssa.
Tiina Lamminaho