Omista kouluajoista on aikaa vuosikymmeniä, mutta edelleen muistan, mikä oli tärkeintä oppia ympäristöasioissa tuohon aikaan alakoulussa. Luontoa ei saa roskata. Vuosikymmenten kuluessa tieto siitä, miten mikromuovia löytyy maaperästä, juomavedestä sekä elollisten elimistöistä, on tehnyt neuvosta entistä tärkeämmän.
Mutta, mitä tekevätkään ihmiset? Heittävät suuremmitta suruitta huoltoaseman kertakäyttökahvimukin tai nuuskarasian auton ikkunasta ulos. Myös pikaruokaketjujen kääreet ja muut roskat ovat tuttu näky tienpientareilla.
Etusivun jutun roskankerääjien kertomuksista näkyy, että luontoon ja tienpientareelle heitetään surutta vaikka jos mitä. Kertakäyttökahvimukit pitävät kyllä yhtä kärkisijoista. Jos ei kuluttaja usko, pitääkö tätä luonnonsuojelurikoksiin taipuvaista kansakuntaa käsitellä lainsäädännön keinoin? Onko kertakäyttöhyödykkeistä päästävä eroon lainsäädännöllä? Roskaaminen on rikos. Jo tupakantumpin heittämisestä luontoon voi saada rikesakon, vaikka sakkoja jaellaan aiheesta varmaan aniharvoin.
Keskustelu esimerkiksi muovisten limsapullojen korkeista on jo onneksi laantunut. Kyllähän se kertoo jostakin, jos pullonkorkki on yksi ihmisen suurista murheista. Vakiovastaukseni asiasta valittajille on ollut, että juo juomasi lasista.
Kylänraitti on mielestäni siistiytynyt takavuosista ja ihmiset laittavat roskansa pääsääntöisesti tarjolla oleviin roskiksiin. Tietoisuutta on sen verran, ettei sitä jäätelön käärettä viitsi kävelytien pientareelle heittää, koska joku saattaa nähdä. Miten ihmeessä se autossa pidettävä roskapussi on edelleen ihan ylitsepääsemätön asia?
Maarit Nurminen
