06.08.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Laura ja Saku Koistinen muuttivat lastensa Olavin, Annin ja Tildan kanssa kesäkuun alussa Päiväkunnan entiseen kouluun, perhe osti kiinteistön Ravio-Päiväkunnan maamiesseuralta. Nyt talossa asuu lisäksi kaksi kissaa ja viisi kanaa.
– Keväällä kävimme jo tekemässä puutarha- ja kasvimaahommia. Ensimmäisessä muuttokuormassa tänne tuotiin parikymmentä puuta ja pensasta, muun muassa mustaviinimarjaa, karviaista, karhunvatukkaa, aroniaa, kirsikkaa, omenaa, päärynää ja pähkinäpuita, Laura Koistinen kertoo.
– Pidimme entisessä kodissamme pientä taimitarhaa sillä ajatuksella, että tuomme taimia mukanamme uuteen paikkaan. Saa nähdä, miten pähkinäpuut selviävät talvesta, täällä tuntuu olevan hyvä mikroilmasto.
Koistiset muuttivat Päiväkuntaan Pusulasta, Lohjan maaseudulta.
– Sielläkin asuimme vanhassa hirsitalossa, mutta sekä talo että tontti olivat pienempiä kuin täällä. Emme etsineet nimenomaan vanhaa koulua, talon suhteen meillä ei oikeastaan ollut mitään tarkkoja ehtoja. Enemmän meitä kiinnosti ympäristö ja tontti, Koistiset kertovat.
– Tähän saamme kasvimaat omaan pihaan, Pusulassa meillä oli isommat kasvimaat ystäviemme maatilalla. Tässä on myös vähän omaa metsää, se mahdollistaa sen, että voimme jatkossa lämmittää omilla puilla.
Koististen kasvimaassa ja puutarhassa kasvaa muun muassa perunaa, porkkanaa, sipulia, herneitä, papuja, lehtikaalia, kurpitsoita, tomaattia, kurkkua ja yrttejä.
– Nyt kasvimaata on pari aaria, toivottavasti saamme lisättyä vielä alaa. Tänä vuonna sato-odotukset eivät ole korkealla, kestää muutaman vuoden, ennen kuin juuri perustetun kasvimaan saa hyvään kuntoon, Saku Koistinen toteaa.
– Kasvatamme itse mahdollisimman ison osan siitä, mitä syömme. Kasvimaan hoitoa voi ajatella työnä, josta saa palkan ruokana.
Laura ja Saku Koistinen ovat molemmat freelance-tanssitaiteilijoita.
– Päätös tämän koulun ostamisesta oli helppo tehdä, koska tässä saimme työtilan samassa paketissa. Nyt asumme pääasiassa entisen opettajan asunnon puolella, Anni ja Olavi ovat asustaneet nyt kesällä entisessä luokkahuoneessa. Entisestä liikuntasalista saamme työskentelytilan ja kun työryhmämme tulee tänne harjoittelemaan, he saavat käyttöönsä entiset koulutilat, Koistiset sanovat.
– Pusulassa työskentelimme muun muassa kylätaloilla, nyt meidän ei tarvitse etsiä erikseen työskentelytilaa.
Isompaa remonttia Koistiset eivät vuonna 1921 valmistuneeseen entiseen kouluun suunnittele.
– Tulisijat haluaisimme tänne laittaa, pönttöuunit on purettu pois joskus 1960-luvulla. Nyt täällä on sähkölämmitys ja pari ilmalämpöpumppua sekä puuhella, Koistiset toteavat ja kertovat jo saaneensa tietoa koulun entisiltä oppilailta, missä pönttöuunit ovat olleet.
– Se tieto helpottaa tulisijojen tekemistä. Koulun historiasta olemme lukeneet myös Päiväkunnan kyläkirjasta ”Kivikolusta kinttupolulle, vesilosusta viittatielle”. Ja olemme löytäneet puutarhasta joitakin perennoita, jotka ovat todennäköisesti koulun entisen, puutarhanhoidosta pitäneen opettajan istuttamia, Koistiset kertovat.
Remonttisuunnitelmiin kuuluu myös seinähirsien ja puulattioiden esille ottamista.
– Joskus tulevaisuudessa, kun ehdimme. Tulisijat ovat tärkein juttu, mutta muuten asumme tässä rauhassa ja katsomme ajan kanssa, mitä remonttia teemme.
Päiväkunnassa Koistiset kertovat viihtyneensä hyvin.
– Ihmiset ovat ystävällisiä ja paikasta olemme tykänneet tosi paljon. Jonkin verran olemme jo tavanneet kyläläisiä, tarkoituksena olisi kutsua syksymmällä käymään kaikki, joille tämä on tärkeä paikka. Ajatuksena on ollut myös hieman avata ihmisille sitä, mitä me teemme ja kutsua ihmisiä esimerkiksi katsomaan harjoituksiamme. Seuraavan produktiomme ensi-ilta on marraskuussa Helsingissä, täällä voisimme ehkä pitää ennakkonäytöksen, Koistiset sanovat.
Tiina Lamminaho
05.08.2024 | Alueelta, Tilaajille
Secto Rally Finlandin, Suomen MM-rallin osakilpailun viimeiset kunnon soratiekilometrit ajettiin tänä vuonna Sahloinen-Moksi erikoiskokeella sunnuntaina. Ralli sai dramaattisen käänteen, kun Kalle Rovanperä ajoi tielle nousseeseen kiveen, kun erikoiskoe ajettiin toiseen kertaan päivällä. Auto puiden sekaan ja Rovanperän sekä kartanlukija Jonne Halttusen kisa keskeytyi siihen ja siirtymä kisakeskukseen vaihtui helikopterikyydiksi.
Tuttuun tapaan Sahloinen-Moksi erikoiskokeen järjestelyistä vastasi Petäjäveden Urheiluautoilijat.
Moona Tuominiemi-Karila Moksi ry:stä kertoo, että Moksin yöparkkiin alkoi valua väkeä jo hyvissä ajoin lauantaina iltapäivällä.
-Yöparkkiin saavuttiin erityisesti asuntoautoilla ja pellolle pystytettiin hienoja leirejä.
Moksissa jännitettiin vesisateiden pehmittämien peltojen kestävyyttä.
-Selvisimme muutamalla hinauksella ja onneksi sunnuntaina ei enää satanut.
Tuominiemi-Karila sanoo, että kioskimyynti oli hyvä ja täydennyksiäkin jouduttiin hakemaan. Tavaraa oli varattu viime vuoden perusteella.
Kalle Rovanperän ikävän ulosajon seurauksena yleisöä jäi paikalle vielä senkin jälkeen, kun erikoiskoe oli ajettu.
-Sinne jäätiin katsomaan kohtaa, jossa ulosajo tapahtui sekä odottelemaan, kun autoa hinattiin pois paikalta. Moksi nousi maailmankartalle tämän tapahtuman johdosta.
Moksin kyläseurasta talkoissa ahersi yli 70 ihmistä kaikkiaan.
-Kyllä se taas kannatti tehdä sellainen 24 tunnin talkoorupeama samoilla silmillä.
Ylä-Muuratjärvi -seura hoiti myös yhden jakson erikoiskokeen varrella ja kioski sijaitsi Koirasalmentiellä järven rannalla.
-Kovasti saimme kiitoksia palveluista ja järjestelyistä. Meillä oli tarjolla esimerkiksi puupalat moottoripyörien jalkojen alle. Tänä vuonna huomion kiinnitti suuri ulkomaalaisten katsojien osuus. Heitä oli esimeriksi Italiasta, Espanjasta ja Virosta. Hyvin käyttäytyvää yleisö oli myös. Poliisi oli paikalla koko pätkän ajan, eikä ollut minkäänlaisia järjestyshäiriöitä, kyläseuran puheenjohtaja Helena Mieskolainen kertoi.
Ylä-Muuratjärveltä talkoissa ahersi viitisenkymmentä ihmistä.
Saukkolan kyläseura ahkeroi rallitalkoissa erikoiskokeen ykkösjaksolla ja kyläseuralla oli kioski.
Vesa Koskinen kertoi rallin menneen hienosti, mitä nyt Rovanperän ulosajo latisti tunnelmaa lopussa.
-Erikoiskoe keskeytettiin ulosajoon, kun sähkötolppa katkesi ja johto oli tiellä.
Saukkolaisten pätkällä oli shikaanimutka, johon muodostui Koskisen arvion mukaan 85 senttimetriä syvä kuoppa.
-Mahdollista olisi ollut, että jälkipään kuskit olisivat kaataneet paikalla autojaan. Lähellä piti -tilanteita jo nähtiin.
Maarit Nurminen
09.07.2024 | Korpilahti, Tilaajille
– Rallitouhut eivät kuulu enää ihan yhtä tiiviisti elämääni kuin aiempina vuosina, mutta kyllä minä edelleen rallitalkoissa mukana olen. Nykyään otan rallihommat vähän löysemmin, mutta on minulla tänäänkin palaveri Jyväskylän MM-rallin Harjun EK:sta, jonka teemme yhdessä Jyväskylän Urheiluautoilijoiden kanssa, 70 vuotta 13. heinäkuuta täyttävä Kari ”Kile” Nättinen kertoi viime viikolla. Nättinen on myös edelleen Korpilahden UA:n puheenjohtaja.
– Siihen hommaan lupauduin alun perin kolmeksi vuodeksi, nyt on neljästoista vuosi meneillään, Nättinen naurahtaa.
Kile tunnetaan Korpilahdella ja vähän laajemminkin Jyväskylän ympäristössä nimenomaan Jyväskylän MM-rallin puuhamiehenä.
– Aloitimme MM-rallin erikoiskokeitten järjestämisen Korpilahden Martin nimissä 1982. Ensin järjestimme vain yhtä esikoiskoetta, ja kun homma onnistui, lisäsimme määrää. Vuonna 1993 järjestimme neljä erikoiskoetta, siinä sai kyllä lentää. Korpilahden Martti oli vastuullinen järjestäjä, talkoolaisia oli mukana muun muassa kyläseuroista. Yhteensä talkoosuorituksia oli toista tuhatta, Nättinen kertoo.
– 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa alkoi käydä niin, ettei enää löytynyt vastuullisia seuroja vetämään erikoiskokeita. AKK Sports otti vastuuta itselleen ja etsi koordinaattoreita, jotka tekivät samaa hommaa kuin erikoiskokeista vastanneet seurat aiemmin, minäkin olin etsimässä talkoolaisia koordinaattorina.
Jyväskylän MM-ralli teetti yleensä töitä helmi-maaliskuun vaihteesta vuoden loppuun.
– Kyllä minä aikamoisen AKK:n ”korkeakoulun” kävin, rallin MM-tasolla tuli tehtyä pitkä työrupeama. Se oli hienoa aikaa, vaikka välillä otti koville. Siitä pitää olla kiitollinen, että hirveän hyvä talkooporukka ja seuraväki on ollut takana. Ja on MM-rallit tuonut Korpilahdelle paljon hyvää, moni metsästysmaja ja vastaava on rakennettu rallirahoilla, Nättinen sanoo.
Nykyään Nättinen ei enää vastaa MM-rallin erikoiskokeitten järjestämisestä.
– Korpilahden UA:n toiminnassa olen ollut järjestämässä ralleja, meillähän oli viime vuonna jopa SM-osakilpailu ja siitä tuli kuskeilta paljon positiivista palautetta. Minä pyörittelin siinä talousasioita, Nättinen kertoo.
– Nykyisin teemme yhteistyötä Jyväskylän UA:n kanssa, kuten olemme tehneet seuran historian alusta lähtien, välillä vain molemmat tekivät omia hommiaan. SM-rallissa meillä oli seitsemän yhteistyökerhoa, autourheiluseuroja Keski-Suomen alueelta.
Varsinaisten rallikilpailujen lisäksi Nättinen kertoo nykyään olleensa silloin tällöin mukana Toyotan rallitesteissä sulkumiehenä.
– Se on eläkeläisukon hommaa, ei sinne muut päiväksi ehdi seisomaan.
Työuransa Nättinen teki kenttämestarina, ja myöhemmin liikuntapaikkahoitajana, ensin työnantajana oli Korpilahden kunta, sitten Jyväskylän kaupunki.
– Pelasin jalkapalloa nuoresta lähtien. Vuonna 1976 kunta haki kenttämestaria ja sain paikan; en olisi varmaan hakenut, jos en olisi itse ollut urheilumiehiä, Nättinen kertoo.
– Kenttämestarina kesät olivat jalkapalloa, uimarantojen kunnostusta ja sivukylien kenttien hoitoa, muun muassa kuularingin nojareunuksien maalausta. Uimapaikkojakin oli siihen aikaan vähän joka puolella. Talvella sitten olivat latuhommat ja jäänhoito. Latuja tehtiin ensin hiihtämällä, muutama innokas hiihtäjä oli talkoilla mukana. 1980-luvulla kunnalle ostettiin moottorikelkka, ja sillä saikin sitten ajaa, kun latuja piti saada joka puolelle kuntaa, maakuntauran aukaisukin oli päivän homma. Kaukalon hoitoon saatiin konevoimaa 1990-luvulla, kun kunnalle ostettiin traktori ja jäänhoitokone, sekä ajanottolaitteet jääkiekkoon, kun Pyrinnöllä oli siihen aikaan jääkiekkojoukkue piirisarjassa. Jäänhoitokoneella ajettaessa luistelijat pyörivät ihan lähellä, onneksi ei koskaan sattunut mitään, Nättinen muistelee.
– Varsinkin Korpilahden kunnan loppuaikoina kenttämestari sai toimia yleismiehenä, viedä vaikka halkokuormaa Tikkalaan. Ja jaoin minä kerran kunnanvaltuutetuille kirjeetkin, jotka eivät olisi muuten ehtineet määräajassa perille. Valtuutettuja asui joka puolella kuntaa, Päiväkunnasta Ylä-Muuratjärvelle ja Saakoskelle.
Eläkkeelle Nättinen jäi maaliskuussa 2018.
– Kuusi vuotta on mennyt todella lennokkaasti. Rallitapahtumia on ollut sen verran, että ne ovat vähän työllistäneet. Ja ensimmäiset eläkevuodet olin omaishoitajana vanhemmilleni, Nättinen sanoo.
Kile on ollut mahdollistamassa myös lukuisten korpilahtelaisnuorten liikuntaharrastuksia. Valmentajaksi hän on kouluttautunut jalkapallossa ja lentopallossa.
– Jalkapalloa pelasin itse aktiivisesti noin vuoteen 1982 asti, ihan nuorena Pyrinnössä, sitten KU67:ssä. Vuonna 1977 perustettiin Musta Hevonen, ja siinä aktiivista pelaamista kesti viitisen vuotta. Sitten siirryin lentopalloon, ensin pelaajana ja sitten valmennushommiin, Nättinen kertoo.
– Vuonna 1997 täällä oli opettajana Pasi Kaukoranta ja hän alkoi puhua, että täällä ei ole oikein mitään liikuntaharrastusmahdollisuuksia alle 7-vuotiaille. Niin me sitten rupesimme järjestämään Martin nimissä liikuntakerhoa alle kouluikäisille, saimme vanhempia mukaan ohjaajiksi. Ja kun ilmoittautumispäivä tuli, paikalle tuli 70 lasta.
Liikuntakerhoa alle kouluikäisille ei pyöritetty monia vuosia, mutta Hippo-hiihdot ja Hippo-yleisurheilukisat, joita molempia Nättinen oli järjestämässä yhdessä Osuuspankin kanssa, sen sijaan kokosivat kisailijoita monena vuonna.
– 1980-luvun alussa Hippo-hiihdoissa oli noin 150 hiihtäjä. Jo ennen Hippo-hiihtoja KOP järjesti hiihtokisoja lapsille, ja niissäkin oli paljon osanottajia, Nättinen muistelee ja kertoo, että 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Korpilahdella pyöritettiin jalkapallon kortteliliigaa nuorille, mukana oli viitisen joukkuetta.
Kilen 70-vuotispäiviä juhlitaan Palvipäivä-lauantaina, 13. heinäkuuta vanhassa pappilassa.
Tiina Lamminaho
09.07.2024 | Alueelta, Tilaajille
Soteala on ollut isossa myllerryksessä viime vuodet ja saanut osin aiheestakin paljon kritiikkiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö esimerkiksi hoitoalalla tapahtuisi myös hyvää kehitystä ja etteikö asioita oikeasti haluttaisi edistää siihen suuntaan, että hän, jonka pitäisi olla kaiken keskiössä, eli hoidettava ihminen, myös sitä aidosti olisi.
Hoitotyön hukkajahdin järjestivät Vaikuttavuusseura ry ja Hoitotyön tutkimussäätiö. Aikaisemmin on järjestetty sosiaali- ja lääkärityön hukkajahdit ja nyt vuorossa oli hoitotyön hukkajahti, johon tuli 143 ehdotusta. Hukkajahdin keskiössä oli tunnistaa vaikuttamattomia ja vähähyötyisiä toimia hoitotyössä. Kilpailussa palkittiin parhaat ideat ja jaettiin kaksi kunniamainintaa ehdotuksista, joilla voitaisiin vähentää hoitotyön hukkaa. Kolme palkittua ideaa keskittyivät ammattilaisten välisen työnjaon uudistamiseen, potilaiden omatoimisuuden lisäämiseen ja raportointikäytäntöjen lisäämiseen. Kunniamaininnan saaneissa ideoissa ehdotettiin kaksoiskirjaamisen poistamista ja palaverikäytäntöjen kehittämistä.
Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelujohtaja Anne Pihlille jaettiin Hoitotyön hukkajahti -kilpailussa kunniamaininta palaverikäytäntöjen kehittämisestä. Pihl kokosi ehdotuksen Sairaalapalvelut Novan osastojen esihenkilöiden tuoman idean pohjalta.
Uuraislainen Anne Pihl lataa akkujaan kesälomalla Nauttiaisen rannalla ja on aidosti kiitollinen saamastaan kunniamaininnasta, mutta ei halua ottaa asiasta kunniaa kokonaan itselleen.
– Lähdin liikkeelle ottamalla yhteyttä sairaalaosastojen lähiesihenkilöihin ja kysyin, onko meillä hoitotyössä hukkaa, Pihl kertoo.
Vastaus oli melko selkeä kyllä ja viikon keräyksen jälkeen hän sai kolme sivullista erilaisia huomioita.
Mitä hukka sitten hoitotyössä on?
– Hukka on sellaisia työtehtäviä tai toimintatapoja, jotka ovat pois potilaan välittömästä eli ns. bedside-hoitotyöstä, johon hoitajan koulutus antaa parhaat perusvalmiudet. Hukkatyö on resurssisyöppö, Pihl kertoo.
Saamastaan materiaalista hän poimi käsittelyyn kolme eri kokonaisuutta, palkitun palaverikäytännön lisäksi lääkehoidon ja siirtymäosaston toiminnan.
Palkittu ehdotus keskittyy siihen, millä tavoin hoitotyön johtamisessa palaverikäytäntöjä voitaisiin kehittää asialistan, aikataulujen ja päätöksenteon suhteen.
– Ajatuksena on, että pidetään noin tunnin palavereja, joihin on asialistan hyvin valmisteltu. Palavereja varten laaditaan selkeät tavoitteet ja tehdyille päätöksille vastuuhenkilöt. Hoitotyön esihenkilöt kirjoittivat hyvin, että lopetetaan turha vatulointi. Venähtäneissä palavereissa on myös se vaara, että osallistujien fokus on jo seuraavassa asiassa, eikä itse palaveriasiaan tule keskityttyä täysillä, Anne Pihl kertoo.
Idea on jo edennyt myös käytännön tasolle, mikä on hukkajahdin tarkoituskin.
– Kun asiasta tehdään tietoinen päätös ja se tulee oikeasti toimintatavaksi, niin kaikki alkavat sitä noudattaa. Esimerkiksi jos palaveri on keskiviikkona, asialista tulee kaikille osallisille edellisenä perjantaina ja jokainen ehtii ottamaan siihen kantaa. Kokouksessa muistio tehdään saman tien ja kaikki tietävät missä se on nähtävillä, Anne Pihl kertoo.
Anne Pihlin alaisuudessa on 650 työntelijää, joten ihan pienestä työtuntimäärästä ei ole kyse. Syksyllä on vuorossa vaikuttavuuden arviointi.
-Itse haluaisin haastaa hukkajahtiin kaikkia, organisaatiosta riippumatta, sillä on kaikkien etu, että resursseja ei hukata toisarvoiseen tekemiseen, hän kannustaa.
Anne Pihl on nähnyt uuden sotemallin alkutaipaleen käynnistysvaikeudet, mutta myös onnistumiset.
– Taloustilanne on vakava ja juurisyy siihen on mielestäni rahoitusmalli. Johtamisjärjestelmää on mielestäni varaa tiivistää ja hakea sieltä säästöjä, hän sanoo.
Juha Sipilän hallitus esitti aikoinaan selkeämpää tilaaja-tuottajamallia soteuudistuksen pohjaksi ja Anne Pihlin mielestä se olisi ollut toimivampi ratkaisu.
– Nyt meillä on konsernipalvelut ja palveluntuotanto, mikä aiheuttaa sekavuutta. Nyt kuitenkin ollaan tässä mallissa ja tätä pitää kehittää ja on jo kehitetty. Esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon mallit ovat kehittyneet ja sotepuolella yhteistyö tiivistynyt. Sen sijaan paljon mainostetut sähköiset palvelut eivät ole niin helppokäyttöisiä, kuin niiden pitäisi olla. Haaste on isossa organisaatiossa kompastua byrokratian rattaisiin ja siiloutua. Myös se, että toimintaa määrittelee ja organisoi useampi laki ja useampi ministeriö, tuo haasteita.
Hyvinvointialueita ”pelotellaan”, että jos taloutta ei saada kuntoon, alueita yhdistetään. Tätä Pihl ei näe toimivana ratkaisuna.
– Ketä se hyödyttää, jos kaksi köyhää pistetään yhteen. On hyväksyttävä, että uudistus ottaa aikansa ja pitäisi pystyä ajattelemaan vaalikausia pidemmällä aikajänteellä, Pihl sanoo.
Anne Pihl on ollut mukana myös politiikassa ja viimeksi kansanedustajaehdokkaana, mutta nyt hän on jättäytymässä pois.
– Pian on aluevaalit ja toivoisin, että ehdokkaiksi lähtisi paljon henkilöitä, jotka haluavat keskittyä nimenomaan hyvinvointialueen asioihin. Eturistiriidat tulevat monessa asiassa vastaan, jos henkilö on kaksois- tai jopa kolmoisroolissa lisäksi kansanedustajana tai kunnanvaltuutettuna. Esimerkiksi kiinteistömassaa koskevat kysymykset nousevat varmasti esiin seuraavalla valtuustokaudella, hän päättää.
Hanna Lahtinen
03.07.2024 | Tilaajille, Uurainen
Ei taho pysyä kädet taskussa, perustelee kotaperäläinen Eino Kuitunen sitä, että pihamaalla on yleensä aina jonkinlainen hirsikehikko tekeillä. Isoja hirsitalojakin hän on tehnyt ainakin kaksi, toisen pojalle Leppävirralle ja toisen lähes naapuriin Petäjäveden puolelle Lähteelään. Hirsirakentamisen lisäksi Eino on taitava muurari. Siitä, kuinka monta mökkiä, aittaa, liiteriä, grillikatosta, saunaa tai huussia hän on hirrestä rakentanut, ei ole tullut pidettyä kirjaa, mutta paljon niitä on.
Sen hän muistaa, että ensimmäisen hirsikehikkonsa hän teki tasan 50 vuotta sitten vuonna 1974.
– Kauimmaiset on Kaamasessa ja Korppoossa ja aika monta siinä välissäkin, Eino kertoo.
Kehikot Eino rakentaa männystä, mutta mikä tahansa mänty ei hirsiseiniksi ole hyvä.
– Puut pitää kaataa mieluusti tammikuussa tai ainakin talvella, niin että puu on kuolleessa tilassa. Keväällä puu alkaa imeä vettä, niin se ei ole ollenkaan niin hyvää työstää, eikä niin kestävääkään.
Puut Eino yleensä ostaa, mutta ei aina.
– Joskus on asiakas halunnut, että sauna tehdään oman maan tontin puista, kyllähän sekin vaan sopii.
Toistaiseksi materiaalia on löytynyt ja joskus löytyy vähän spesiaalimpaakin, kuten esimerkiksi pystykeloa, josta nyt valmiina oleva kehikko on tehty. Aikaisemmin Eino Kuitunen teki pyöröhirrestä, mutta viime aikoina pelkkahirrestä, jossa kaksi sivua on sahattu suoraksi. Sahaus on onnistunut jo jonkin aikaa kätevästi naapurissa Markku Koskisella.
– Pelkkahirressä tulee tyvihyöty käyttöön, kun hirret asettelee sopivasti vuorotellen, hän kertoo.
Eino Kuitunen taitaa myös harvinaisen perinnetaidon, hän osaa käyttää piilukirvestä.
– Tuossa naapuriin Lähteelään veistin vuonna -95 kirveellä sisäpinnat laineveistolla, semmoisia seiniä ei taida montaa olla. Sinä vuonna tehtiin Suomessa vain kolme asuinrakennusta hirrestä, Lähteelä oli yhtenä maaseutunäyttelykohteena ja kävijöitä oli kolmisen sataa.
Valmis, tuoreesta hirrestä rakennettu rakennus muuttaa hiukan muotoaan vielä ennen kuin asettuu lopulliseen muotoonsa ja kestää sitten hyvinkin sata vuotta ja ylikin, jos vain katosta pidetään huolta.
– Tuore puu kuivaa tuuman vuodessa, eli seitsemäntuumainen hirsi kuivaa ja rakennus laskehtii noin kolmen vuoden ajan, Eino kertoo.
Einon pojan Kimmo Kuitusen 185-neliöiseen taloon Leppävirralla meni 200 kiintokuutiota hirttä ja semmoisen hyvälaatuisen hirsimäärän löytäminen vaati jo vähän etsintää. Rakennusvuosi oli 2004.
– Kimmo laittoi lehteen, että ostetaan isoa suorakasvuista mäntyä, jossa latvaläpimitta on 12 metrin korkeudella yli 30 senttiä. Vastauksia tuli, mutta eipä monestakaan metsästä löytynyt kuin kymmenkunta niin isoa puuta. Sitten Siilinjärveltä löytyi isäntä, jonka metsästä löytyi tarvittava määrä ja vielä jäi monen talon tarpeet metsäänkin, Eino kertoo.
Hirsiveiston taidon Eino on oppinut tekemällä, mutta avuksi ovat olleet työteliäät geenitkin.
– Isä oli semmoinen, joka alan ammattimies, rakensi hirrestä ja muurasi, mutta oli myös suutari ja räätäli, hän kertoo eikä peitä tyytyväisyyttään, että myös pojalle ovat taidot periytyneet. Einolla olisi paljon tärkeää oppia jaettavaksi.
– Jos minä jotain osaan, niin en minä piilota sitä. Hirrestä rakentaminen aika työläs tapa rakentaa, siksi se ei kai ole tämän suositumpaa. Hirsitalo on kuitenkin tervein talo, mitä on, jos sitä ei peitetä muovilla tai muuten pilata, Eino päättää.
Hanna Lahtinen
25.06.2024 | Tilaajille, Uurainen
Kirkot ovat aikaikkunoita menneisyyteen. Ne ovat usein rakennuksina vanhoja ja niissä on säilynyt esineistöä, joka ympäröivässä yhteiskunnassa on usein kadonnut elämän pyörteisiin tai ainakaan tarinaa tavaran taustalla ei enää tiedetä. Suomalainen käsityötaito on vahvasti edustettuna juuri kirkkorakennuksissa ja niiden irtaimistossa. Seurakuntien kirjalliset arkistot ovat nekin arvokas tietopankki historioitsijoille ja myös esimerkiksi sukututkijoille.
Jo vuonna 1998 kirkkohallitus päätti, että kaikkien Suomen seurakuntien pitää inventoida esineistönsä. Uuraisilla asian kanssa ei ole pidetty kiirettä, mutta nyt jo toista kesää inventointia tekee Reija Teerimäki.
– Ilmoittauduin kirkkohallitukselle, että olen kiinnostunut inventointityöstä ja näin päädyin Uuraisille.
Teerimäki opiskelee kulttuuriympäristötutkimusta, nykykulttuurin tutkimusta, taidehistoriaa ja museologiaa. Hän on myös ollut töissä museoissa, joten hänellä on kokemusta luetteloinnista ja löytyypä häneltä tekstiiliartenomin tutkintokin, mistä on erityisesti kirkkotekstiilien arvioinnissa hyötyä. Graduaan hän tekee kansallispuvuista.
Uuraisten kirkko ja muut seurakunnan rakennukset ovat inventoinnin edetessä tulleet hänelle hyvin tutuksi.
– Viime kesän valokuvasin, mittasin ja tutkin kirkon ja kellotapulin läpi, sekä tein inventointia myös seurakuntakodilla ja museon niistä esineistä, jotka ovat peräisin vanhasta kirkosta, hän kertoo.
Ajankohta on sikäli erinomainen, että Uuraisten ”uusi” kirkko täyttää tänä tai ensi vuonna 120 vuotta. Lähes koko 1800-luvun paikalla oli myös kirkko, mutta se purettiin huonokuntoisena ja rakennettiin uusi, yläosastaan huomattavasti sirompi ristikirkko. Kirkon suunnitelmat laati rakennusmestari J. Wigren ja kirkon rakentajaksi valittiin Juho Kaisko Pirkkalasta. Toteutusvaiheessa mukana oli myös arkkitehti Yrjö Blomstedt.
Vanhan kirkon alttaritaulun maalatut kehykset löytyivät 1990-luvulla uudesta kirkosta paneelien alta. Tämä johtuu siitä, että vanhan kirkon materiaalia on hyödynnetty uutta kirkkoa rakennettaessa. Itse taulu on kellotapulissa.
Tämä on ehkä ainut kuva vanhasta kirkosta (1804-1904) sisäpuolelta. Kuva on löytynyt Mäntästä ja on otettu todennäköisesti purkuvaiheessa.
– Alttaritaulun ympärille on maalattu kangasdraperia kehykseksi. Alttarille on nostettu paljon tavaraa kuvaamisen takia, ei varmaan normaalisti ole tuolla lailla olleet. vanha alttaritaulu on nyt tapulissa, alhaalla oleva rippikello museon seinällä. Alttarilla olevat enkelien tai kerubien päät ovat myös museossa, Reija Teerimäki kertoo.
Uusi alttaritaulu, joka on samanlainen kuin Jämsän kirkossa, tuli kirkkoon vasta vuonna 1925 ja sitä ennen alttarilla on ilmeisesti ollut myös joku erillinen taulu tai seinään maalattu kuva, aihe on ollut yksinkertainen risti kallioiden päällä.
Inventoijan työ on todellista salapoliisityötä. Kysymyksiä on ollut paljon ja moneen on löytynyt vastauskin seurakunta-aktiivien muistista. Aikojen saatossa kuitenkin monen esineen tarina on painunut myös unohduksiin.
– Esineen arvo määrittyy tarinan ja taustan kautta, ei rahalla mitaten. Siksi kirjaaminen ja luettelointi olisi tärkeää, esineen tarinoiden keräämiseen on herätty 1990-luvulla, Teerimäki sanoo.
Tällä hetkellä Reija Teerimäkeä askarruttaa esimerkiksi kirkon alttarin vieressä olevan ikkunan lasiteos. Ulkoa päinkin huomaa, että yksi kirkon ikkunoista on erilainen, siitä puuttuu koristeellinen ristikkoyläosa ja värilaseista muodostetun suoraviivaisemman ristin muotokieli viittaa lähinnä 60-luvulle.
– 40-luvun kuvissa lasiteosta ei näy, mutta veikkaan, että se on tehty vuoden 1964 isossa remontissa, jonka suunnitteli Veikko Larkas. Hän käytti paljon lasiteoksia kirkoissa ja uudisrakennusten teoksista tiedetään suunnittelijat ja tekijät, mutta näistä remonttikohteista ei tietoa aina ole. 90-luvulla seuraavassa remontissa arkkitehti olisi halunnut poistaa sen, mutta seurakuntalaiset olivat jo niin kiintyneet erilaiseen ikkunaansa, että he eivät sitä antaneet poistaa. – Jos vain kukaan Uuraisilla tietää lasiteoksesta jotain, niin mielelläni kuulisin, minuun saa yhteyden seurakunnan työntekijöiden kautta, hän lisää. Tapuliin on myös tulostettu joitakin kuvia kirkkotekstiileistä, joiden taustatietoja haetaan, niihin voi käydä tutustumassa esimerkiksi Tapulikahvilassa keskiviikkoisin, Reija Teerimäki vinkkaa.
Myös alttarin toisella puolelle asennettu huurrelasi on peräisin todennäköisesti 60-luvulta.
– Kerroksellisuus on myös kulttuuriperintöä. Simo Koskisen kattokruunut ja kastepuu ovat uudehkoja elementtejä ja kertovat siitä, että tätä kirkkoa käytetään ja se elää ja muuttuu sukupolvien saatossa, Teerimäki sanoo.
Rijf oli kuuluisa pohjalainen kirkonrakentajasuku ja heillä oli tapana lahjoittaa aina virsitaulu kirkkoon, jota he ovat olleet tekemässä. Vanhasta kirkosta peräisin oleva virsitaulu on yksi uuden kirkon vanhimpia esineitä. Vanha on myös matala, kauniisti kaiverrettu tuoli. Saarnastuoli on puuseppämestari Otto Pellonpään tekemä ja siitä tuli niin iso, että piti tehdä pariovet, jotta valmis saarnastuoli saatiin ovesta ulos. Kastemalja puolestaan on Rafael Varhan tekemä.
Uuraislainen käsityöperinne jatkuu myös tekstiileissä, joita ovat valmistaneet esimerkiksi Eila Lehtonen ja Raili Hytönen. Kirkosta löytyy myös Uuraisten ryijy. Vanhin kirkkotekstiili löytyy sakastin kaapista ja sitä käsitellään varoen. Ikää ei tarvitse arvailla, sillä messukasukkaan on kirjailtu vuosiluku 1853. Myös punainen kalkkiliina on hyvin vanha.Uuraisten kirkko on melko runsas, niin koristelultaan kuin esineistöltään. Joskus sitä on pidetty jopa liian koristeellisena. Avointen sydänten kirkon yli tuhat sydämenmuotoista puuleikkausta aiheuttivat aikoinaan pahennusta, koska niiden epäiltiin vievän ajatukset korttipelipöytiin ja sitä kautta synnilliseen elämään. Siksipä sydämet peitettiin useiksi vuosikymmeniksi piiloon panelien alle.
Kirkosta on pidetty pääosin hyvää huolta. Ainoastaan 60-luvulla asennettu uusi lämmitysjärjestelmä on kuivattanut ilmaa niin, että moniin puuosiin on syntynyt halkeamia. Nykyään kirkko lämpiää pelleteillä.
– Valmiista inventoinnista syntyy esinetietorekisteri, myös kiinteistörekisteri on olemassa. Toistaiseksi se ei ole vielä yleisesti avoin, mutta seurakunnat voivat käyttää sitä työkaluna esimerkiksi erilaisia avustuksia haettaessa. Aivan mahtavaa olisi, jos aineisto olisi Finnan kaltaisen hakupalvelun kautta kaikkien käytettävissä, Reija Teerimäki kertoo.
Hanna Lahtinen
