04.12.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Marraskuussa Ilse Weijon puhelin soi ja viestejä sateli. Korpilahtelaiset eivät saaneet varattua influenssa- ja koronarokotusaikoja omaan terveyskeskukseen, vaan rokotusajat olivat jo menneet. Heidän käskettiin mennä sairaala Novan avoimiin rokotuspäiviin. Vaihtoehto tuntui monista vaikealta. Rokotuksia haluavat riskiryhmäläiset olivat närkästyneitä ja pettyneitä ja asiaa puitiin Facebookin Korpilahti-ryhmässä. Kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuuston varajäsen Weijo (kesk.) aloitti asian selvittelyn ottamalla yhteyttä muun muassa alueylilääkäri Ilkka Käsmään. Weijo kertoo ihmisten ottavan yhteyttä monenlaisista asioista ja sanoo, ettei kaikesta edes tietäisi ilman näitä yhteydenottoja.
Ilse Weijo valittiin Jyväskylän kaupunginvaltuustoon kuntavaaleissa vuonna 2021. Hän sai 222 ääntä. Seuraavan vuoden aluevaaleissa hän sai 405 ääntä ja jäi muutaman äänen päähän aluevaltuustopaikasta. Suurimman tähänastisen äänipotin Weijo on kuitenkin kerännyt edustakuntavaaleissa vuonna 1991. Tuolloin ensimmäistä kertaa ehdolla ollut, 20-vuotias politiikan tulokas sai 2081 ääntä. Jossain muussa vaalipiirissä hän olisi päässyt kyseisellä äänimäärällä eduskuntaan.
Ilse Weijon synnyinperheessä on pitkät perinteet politiikasta ja yhteiskunnallisten asioiden hoidosta. Korpilahtelaisten rokotusongelmissa on soinut edelleen myös hänen äitinsä Pirkko Weijon puhelin. Pirkko Weijo teki pitkän uran paikallispolitiikassa ja toimi muun muassa Korpilahden kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Politiikan perinne ei jää siihen, sillä Ilse Weijon isänisä Albert Weijo oli mukana Korpilahden kunnalliselämässä. Monet muutkin sukulaiset ovat olleet kuntapolitiikassa mukana. Suvun lisäksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen mallia on tullut tuttavapiiristä.
Lapsena ja nuorena Ilse Weijo kuului Nuoren Keskustan Liittoon, nykyisiin Keskustanuoriin. Hän oli mukana myös Vesaisten toiminnassa.
-Meitä kutsuttiin tuolloin kepupennuiksi. Teimme kaikkea hauskaa, kuten laskettelureissuja. Toiminta oli virkeää. Sitten minua pyydettiin Keskustan nuoreksi ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin ja lähdin mukaan. Minua kiinnostivat yhteiskuntapolitiikka ja hallintotieteet. Tuolloin suunnittelin alkavani opiskella jotain sellaista. Minulla oli hyvä vaalipäällikkö, Tahvo Anttila, joka toimi Nuoren Keskustan Liiton toiminnanjohtajana. Sain tukea myös Mauri Pekkariselta.
Siitä lähti liikkeelle Weijon ensimmäinen vaalikiertue.
-Ja minähän kiersin. Sen muistan, että minulla oli sellainen suuri NMT-puhelinsalkku mukanani. Kiersin Keski-Suomea aina Pihtiputaalta Kuhmoisiin ja aika paljon opin vaalikiertueen aikana. Silloin jo puhuttiin esimerkiksi aurinkoenergiasta ja tuulivoimasta.
Poliittinen ura jäi ensimmäisen vaalikiertueen jälkeen muun elämän jalkoihin. Weijo valmistui lastentarhanopettajaksi ja lähti töihin Vantaalle.
-Kun palasin Keski-Suomeen ja Korpilahdelle, lähdin opiskelemaan lisää. Minulla oli tuolloin pienet lapset ja politiikan tekeminen ei oikein sovi pikkulapsiarkeen. Politiikka vaatii paljon aikaa.
Poliitikon uran toiselle kierrokselle Ilse Weijo lähti samalla tavalla kuin ensimmäisellekin. Häntä pyydettiin kuntavaaliehdokkaaksi. Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ei ollut sammunut. Nuoresta saakka Weijo on arvostanut ihmisiä, jotka uhraavat omaa aikaansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Weijo sanoo, että politiikassa toimiminen on myös muista ihmisisistä välittämistä.
Muun muassa aluepolitiikka, kotimaisen ruuan tuotanto, elintarvike- ja energiaomavaraisuus sekä lasten ja nuorten asiat ovat hänelle edelleen tärkeitä, kuten ne olivat olleet nuorenakin.
-Useat ajamani asiat ovat pysyneet samoina kuten se, että ihmisten tulisi voida asua siellä, missä haluavat. Suomen pitäminen asuttuna itärajaa myöten on nykyisin myös turvallisuuspoliittinen kysymys. Keskittämisen politiikkaa en ole koskaan ymmärtänyt.
Poliitikko Ilse Weijon tärkeinä pitämät asiat olivat pysyneet miltei ennallaan, mutta politiikan tekeminen oli sen sijaan muuttunut. Siitä Weijo sanoo olevansa ”hirveän iloinen”. Poliittisten puolueiden nurkkakuntaisuus on vähentynyt.
-Enää ei olla vaan sen oman ryhmän kanssa, eikä enää ole tiukkaa ryhmäkuria. Minusta on kivaa verkottua ja tehdä yhteistyötä muiden ryhmien ja ihmisten kanssa. Eihän ne asiat menisi edes läpi, jos yksinään yrittäisi. Politiikka on myös iloisempaa, keskustelevampaa ja suvaitsevaisempaa.
Weijo sanoo lähteneensä kuntavaaleihin kokeilemaan.
-Olin yllättynyt läpipääsystä, koska olin ollut monta vuotta pois kaikesta poliittisesta toiminnasta.
Politiikan toisella kierroksella luottamustoimet ovat lisääntyneet. Jo mainittujen kaupunginvaltuutetun ja aluevaltuuston varajäsenen pestien lisäksi Weijo on Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan jäsen, maakuntavaltuutettu ja keskustan ryhmän puheenjohtaja, hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsen sekä Keskustan Jyväskylän kunnallisjärjestön puheenjohtaja.
-Aikaa menee nykyisin luottamustoimiin paljon, enkä ole enää haalimassa lisää. Suomen Keskustan kuntapolitiikkaa koskevaan ohjelmatyöryhmään osallistuminen olisi kiinnostanut, mutta järjellä ajateltuna aika ei enää riitä.
Weijolla on kuitenkin näkemyksensä siitä, mitä Keskustan tulisi puolueena tehdä, jotta matelevat kannatusluvut saataisiin nousuun.
-Olen puoluekokouksessa ja puolueen strategiapäivillä puhunut siitä, että meidän pitäisi ihan ehdottomasti tuoda esiin vahvemmin puolueen ideologiaa. Puhua siitä, miksi minä esimerkiksi olen keskustalainen. Olen itse saanut valita puolueeni perhetaustasta riippumatta. Minua ovat viehättäneet Santeri Alkion ajatukset. Keskusta on aina ollut, juuriltaan saakka, rauhanrakentajan roolissa. Keskusta ei ole ääriajattelija. Puolue on profiloitunut ajan saatossa liiaksi maaseudun ja maanviljelijöiden puolueeksi. Nykypäivän Keskusta ei välttämättä ole sitä, että kansallispuvut päällä seisotaan punamultapirtin edustalla.
Weijon poliittisessa elämässä kuumin asia tällä hetkellä on kuntapolitiikan puolella. Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi viimeisimmässä kokouksessaan ensi vuoden talousarvion, ja seuraavien viikkojen aikana lautakunnat päättävät, mihin niille osoitetut rahat käytetään.
-Siellä on aika vähän niin sanotusti korvamerkittyä rahaa. Puhuin viimeisimmässä kaupunginvaltuustossa nuorten palveluiden puolesta. Jyväskylässä on eniten syrjäytyneitä nuoria asukaslukuun suhteutettuna koko maassa. Jyväskylässä heitä on noin 4500 nuorta. Heillä voi olla esimerkiksi nepsy- eli neuropsykiatrisia erityispiirteitä, jotka ovat jääneet ajallaan hoitamatta. Matalan kynnyksen kohtaamispaikat, kuten nuorisotilat tai muut nuorten palvelut eivät saisi olla nyt säästämisen kohteina. Se tulee myöhemmin kalliiksi. Huolta herättävät myös viimeisimmän kouluterveyskyselyn tulokset. Jos luokassa olisi 20 oppilasta, 7 tyttö ja 5 poikaa kuvailisivat omaa terveyttään heikoksi.
Arki pyörii Korpilahden yhtenäiskoulussa. Oppilaat hakevat luokasta tavaroita ja poliitikko Ilse Weijon on kohta aloitettava työnsä opettajana. Arki muuttuisi, jos hän vastaisi myöntävästi jo esitettyyn pyyntöön lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2027 vaaleihin. Weijo kertoo harkitsevansa asiaa. Seuraavissa alue- ja kuntavaaleissa hän on päättänyt olla ehdokkaana.
Ainakin uusiin vaaleihin saakka korpilahtelaiset voivat ottaa yhteyttä mitä moninaisimmista asioista, kuten kaavoituksesta, yritystonteista, poikkeusluvista, tuulivoimasta, tieasioista, asvaltoinnista, jätepisteestä, Kokkotien peilin puuttumisesta, nuorisoverstaasta, skeittiparkista, kokoontumistiloista, uimarannoista ja Uikkalan laiturista, bussivuoroista ja huonoista aikatauluista, viljelypalstoista, tyhjästä muistisairasyksiköstä Iltatähden vieressä, lastensuojeluasioista, ulkoliikuntapaikoista, kuntosalilaitteista, luistinradan jäästä, veneiden säilytyksestä, mahdollisuudesta saada satamaan sähköautojen latauspiste…
-Jokaisesta yhteydenotosta olen kiitollinen, sitähän varten luottamustoimissa olen.
Maarit Nurminen
16.11.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Alkio-opiston maahanmuuttajakoulutuksessa on opiskellut syksyn ajan kymmenen eri maista tullutta, eri-ikäistä maahanmuuttajaa, kevätlukukaudeksi joukkoon tulee vielä kaksi opiskelijaa lisää. Maahanmuuttajakoulutuksessa opiskellaan suomen kieltä, Suomen historiaa ja kulttuuria, suomalaista arkea ja yhteiskuntaa sekä työelämätietoa, lukuvuoden mittaiseen koulutukseen kuuluu myös kaksi kahden viikon työssäoppimisjaksoa. Lisäksi oppilaat voivat liittää omaan lukujärjestykseensä muita Alkio-opiston tarjoamia oppiaineita.
– Maahanmuuttajakoulutuksessa mukana olevilla on kaikilla erilainen koulutustausta ja erilaiset kiinnostuksen kohteet, täällä heidän on mahdollista osallistua itseään kiinnostavaan koulutukseen. Osalla on lukujärjestyksessään yhteisten tuntien lisäksi matematiikkaa, osalla kauppatieteiden opintoja, osalla englantia, osalla sosiaali- ja terveysalan opintoja, maahanmuuttajakoulutuksen linjanjohtaja Tiia Savela kertoo.
– Pääasia opetuksessa on suomen kielen oppiminen. Ihan alkeista tämä koulutus ei lähde, vaan pääsyvaatimuksena on tietty suomen kielen lähtötaso. Suomea opiskellaan myös silloin, kun lukujärjestyksessä on vaikkapa Suomen historiaa; me puhumme kaikilla tunneilla suomea. Opiskelijat ovat tulleet tänne oppiakseen mahdollisimman hyvin suomea, niin että he voivat tämän koulutuksen jälkeen hakeutua opiskelemaan tai työskentelemään Suomessa.
Alkio-opisto tarjoaa kahta maahanmuuttajakoulutusta, Akateemisesti Suomessa -kotoutumiskoulutusta sekä Suomiloikka-kielikoulutusta.
– Käytännössä näitä opiskellaan yhdessä ryhmässä. Meillä on hyvin kansainvälinen ryhmä, opiskelijoita on Thaimaasta, Iranista, Meksikosta, Ukrainasta, Venäjältä, Intiasta, Sri Lankasta ja Afganistanista. Osa on ollut Suomessa lyhyemmän aikaa, osa jo vuosia. Jotkut ovat varmasti tulleet Suomeen turvapaikanhakijana, jotkut taas ovat naimisissa suomalaisen kanssa. Opiskelijoilla on jokaisella oma tarinansa, mutta sillä ei ole merkitystä koulutuksen kannalta. Minä en kysy keneltäkään, miksi hän on Suomessa, Tiia Savela kertoo.
– Meillä on hyvä ryhmähenki. Meillä on paljon yhteisiä tunteja, teemme paljon pari- ja ryhmätöitä ja kaikki ovat tekemisissä toistensa kanssa. Oppituntien lisäksi meillä on muutakin yhteistä tekemistä, olemme muun muassa käyneet retkellä Jyväskylässä tutustumassa museoihin, syksyllä meillä oli yhteinen sieniretki. Vapaamuotoinen yhdessä tekeminen kasvattaa myös ryhmähenkeä, ja samalla opitaan suomea, Savela sanoo ja kertoo, että opiskelijoilla ei ole muuta yhteistä kieltä kuin suomi.
– Toiset osaavat erittäin hyvin englantia, mutta toiset eivät, joten suomi on koko ryhmän yhteinen kieli.
Maahanmuuttajakoulutuksen opiskelijat ovat kaikki aikuisia, ikähaarukka on parikymppisistä lähes viisikymppisiin. Joku asuu Alkio-opiston asuntolassa, joku Korpilahdella, osa kulkee Jyväskylästä, osa Jämsästä tai Muuramesta.
– Opiskelijat ovat hyvin erilaisia, meillä on tosi mukava ryhmä. Keskustelemme paljon muun muassa eri kulttuureista, se on mielenkiintoista ja siinä oppii itsekin, Tiia Savela toteaa ja kertoo, että oppitunneilla muun muassa katsotaan uutisia selkosuomeksi.
– Tutustumme myös suomalaiseen kirjallisuuteen. Oppilaat lukevat selkosuomeksi kirjoitettua kirjaa, ja minä olen nyt lukenut heille Mauri Kunnaksen Seitsemää koiraveljestä.
Iranilainen lääkäri Parivash kehuu Alkio-opiston maahanmuuttajakoulutusta hyvin järjestetyksi.
– Omaan lukujärjestykseeni olen saanut minua kiinnostavia aineita, kuten matematiikkaa ja kemiaa. Ekstrakurssilla suomalaisten terveydestä ja sairauksista olen oppinut etenkin oman alani sanastoa. Maahanmuuttajakoulutus opettaa myös ymmärtämään suomalaista kulttuuria ja tutustuttaa muun muassa suomalaisiin juhlaperinteisiin, Parivash kertoo.
– Olen löytänyt ystäviä ja täällä on rauhallinen ympäristö opiskella. Ensi syksynä haluaisin jatkaa suomen kielen opintoja ja samaan aikaan opiskella täällä lääketieteen opintoja. Jossain vaiheessa haluaisin jatkaa opiskeluja Suomessa yliopistossa, mutta ensin minun on opittava suomen kieli.
Tiina Lamminaho
16.11.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Ensimmäinen Korpilahden Joulu -lehti ilmestyi 60 vuotta sitten. Silloin lehden teosta vastasi Korpilahden yhteiskoulun kannatusyhdistys.
– Korpilahden yhteiskouluhan oli yksityinen oppikoulu, jota ylläpiti yhteiskoulun kannatusyhdistys. Valtionavun ja lukukausimaksujen lisäksi tarvittiin muutakin tuloa, Korpilahden Joulu -lehden nykyinen vastaava toimittaja Markku Lahti toteaa.
Korpilahden yhteiskoulu oli perustettu vuonna 1949, ja tuloja oli hankittu monenlaisilla talkoilla ja tempauksilla. Korpilahden Joulu -lehti tuli yhdeksi tulonhankkimiskeinoksi vuonna 1963.
– Yhteiskoulun kannatusyhdistyksen tekemät joululehdet olivat hyvin samanlaisia kuin Korpilahden Joulu -lehti nykyään. Niissä oli kirjoituksia kuntalaisilta, virkamiehiltä, opettajilta ja oppilailta. Nyt meillä on enemmän koululaisten kirjoituksia ja piirustuksia kuin silloin vanhoissa lehdissä oli, yhteiskoulun kannatusyhdistyksen aikaiset lehdet olivat nykyisiä vakavamielisempiä, Lahti kertoo.
– Vanhat lehdet olivat huolella tehtyjä ja korkeatasoisia. Niistä välittyi myös kotiseutuhenki, olihan mukana lehtiä tekemässä monia kotiseutuhenkisiä ihmisiä.
Markku Lahden mukaan yhteiskoulun kannatusyhdistyksen tekemien joululehtien kantavia voimia olivat muun muassa Jussi Punamäki, Erkki A. Merisalo, Juhani Raitala, Lauri Teittinen ja Yrjö Ratia.
– Vuonna 1974 tuli peruskoulu ja yhteiskoulu yksityisenä oppikouluna siirtyi historiaan. Korpilahden Joulu -lehden teko loppui moneksi vuodeksi, Lahti kertoo.
Korpilahden Joulu -lehti heräsi henkiin vuonna 1987, kun Korpilahden Lionsklubi päätti alkaa tehdä sitä.
– Siitä alkaen joululehti on ilmestynyt joka vuosi, Markku Lahti toteaa.
– Vuodesta 1987 lehti on kyllä kehittynyt paljon. Nykyään siinä on värikuviakin.
Korpilahden Joulu -lehti on Korpilahden leijonien suurin yksittäinen tulonlähde. Lehti tehdään talkoilla, ilmoitus- ja myyntituloista vähennetään ainoastaan painokustannukset, tuoton leijonat jakavat kokonaisuudessaan eteenpäin.
– Osa tuotosta jaetaan stipendeinä yhtenäiskoulussa ja Tikkalan koulussa, osa menee avustuksia johonkin tiettyyn kohteeseen pyytäneille. Olemme tukeneet esimerkiksi Pyrinnön lentopalloilijoiden Unkarin-matkaa ja toimintakeskuksen laatikkoviljelyä, Lahti kertoo.
– Nyt, kun kaupunkikin säästää kaikesta, tukea kolmannelle sektorille tarvitaan entistä enemmän. Leijonienkin tuki esimerkiksi urheiluseuroille on hyvänä lisänä.
Aineistoa leijonat ovat Lahden mukaan saaneet lehteen hyvin, ilmoittajatkin ovat lähteneet kiitettävästi mukaan.
– Yhteistyö koulun kanssa on mukavaa; kun saamme lehteen koululaisten kirjoituksia, pysymme itsekin vähän kärryillä siitä, mitä nuoret ajattelevat, Lahti toteaa ja kertoo, että koululaisten kirjoituksia ja piirustuksia on tarjolla paljon, eikä niitä kaikkia saa valitettavasti mahtumaan lehteen.
– Kotiseutuyhdistyksen kanssa teemme myös yhteistyötä, sekä lehdenteon tiimoilta että muutenkin. Leijonat on esimerkiksi ollut paljon talkoissa vanhalla myllyllä, Lahti kertoo.
– Kyllähän lehden tekeminen voimainponnistus on, se on samalla yhteistä tekemistä. Aika lailla meillä on ollut samanlainen kaava lehdessä vuodesta toiseen, mutta en tiedä, pitäisikö sitä väkisin yrittää muuttaakaan. Tekijät vaihtuvat pikku hiljaa, sitä kautta varmaan lehteenkin tulee muutosta.
Tämänvuotinen Korpilahden Joulu -lehti on jo painossa, hieman viimevuotisia tukevampi, 44-sivuinen lukupaketti tulee myyntiin Korpilahden joulunavaukseen joulukuun alkuun. Toimituskunnassa ovat tänä vuonna Markku Lahden lisäksi Mikko Strang, Pekka Autio, Matti Puurula, Olli Weijo, Kari Vaara ja Hannu Kaski.
Tiina Lamminaho
13.11.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen viime viikolla pidetyn syyskokouksen aluksi perehdyttiin Muuratjärvellä toisen maailmansodan loppuvaiheessa, syksyllä 1944, toimineeseen lento-osasto Jauriin. Muuratjärveä lentokenttänään käyttäneet vesitasot kuljettivat sekä kaukopartiomiehiä että ruokatäydennystä partioille rintamalinjojen taakse.
– Sodan loppuvaiheessa lento-osaston päätukikohta haluttiin kauemmas rintamalinjoista. Osaston päällikkö Erkki Jauri etsi sopivaa paikkaa Keski-Suomesta ja löysi sellaisen Muuratjärveltä, Esa Sironen kertoi.
– Osasto Jauri toimi Muuratjärvellä kaksi kuukautta, elokuusta lokakuuhun vuonna 1944. Kaukopartiomiehiä ei kuljetettu Muuratjärveltä asti, vaan heidät poimittiin kyytiin lähempää rintamalinjoja. Koneet kuitenkin säilytettiin ja huollettiin Muuratjärvellä.
Kokouksen aluksi katsottiin Esa Sirosen tekemä dokumenttielokuva ”Sissilentäjien matkassa”. Dokumentissa on paljon vuonna 1992 kuvattua haastattelumateriaalia, jossa Osasto Jaurin toiminnassa mukana olleet muistelevat itse sota-ajan tapahtumia.
– Haastattelumateriaalin on kerännyt Janne Vilkuna, aineisto oli käyttämättömänä hyllyssä 25 vuotta. Faktoja Osasto Jaurin toiminnasta on kerännyt myös Olavi Rantalainen. Silloin, kun lentotoimintaa Muuratjärveltä harjoitettiin, se oli hyvin salaista puuhaa, Muuramessakaan siitä ei yleisesti tiedetty, Sironen kertoo. Olavi Rantalaisen kirjoittama artikkeli Osasto Jaurista löytyy Vihtalahden kylän nettisivuilta kyläkirja-välilehdeltä.
Kun Osasto Jauri muutti Muuratjärvelle, Muuratjärven rannalla olleet huvilat otettiin armeijan haltuun. Yksi kuudesta haltuun otetusta huvilasta oli faktoja keränneen Olavi Rantalaisen isoisän, jyväskyläläisen autoliikkeen omistajan Väinö Nyströmin huvila.
– Muuratjärvellä olleet lentokoneet olivat Saksan väreissä ja Saksan tunnusten alla, Sironen kertoi.
Dokumentin mukaan kaukopartiomiesten kuljettamiseen ja huoltoon alettiin käyttää lentokuljetuksia siinä vaiheessa, kun matkat rintaman taakse pitenivät ja rintaman läpi meneminen vaikeutui. Kaukopartiomiesten ja muonatorpedojen lisäksi rintaman taakse pudotettiin propagandalehtisiä.
– Yleensä lennettiin yöllä pimeän aikaan ja mahdollisimman matalalla, lähes puiden latvojen tasalla, ettei konetta olisi huomattu. Matkaan meni useampi tunti, koneet olivat hitaita, dokumentissa muisteltiin.
Olavi Rantalaisen artikkelin mukaan Osasto Jaurilla oli Muuratjärvellä viisi vesitasoa, miehiä tukikohdassa oli noin 50 ja lottia kahdeksan.
Sirosen dokumentissa pääsivät ääneen myös laskuvarjohyppääjät. Ensimmäinen laskuvarjohyppykurssi järjestettiin Luonetjärvellä välirauhan aikana. Kurssilla oli 18 miestä, eikä heistä kukaan ollut ennen ollut lentokoneessa.
– Itse piti pakata varjo ilman ammattitaitoa. Kyllä pelotti, sukat pyöri jalassa kun kone nousi ilmaan, yksi kurssilaisista muisteli dokumentissa.
Kaikki Osasto Jaurin lennot eivät sujuneet aivan suunnitelmien mukaan. Koneet eivät olleet tarkoitettuja laskuvarjohyppyihin, ja sekin aiheutti ongelmia. Dokumentissa muun muassa muisteltiin, että yksi hyppääjä jäi luukkuun kiinni ja kone joutui pyörimään saman paikan yläpuolella rintamalinjojen takana jonkin aikaa. Viholliset huomasivat koneen ja ehtivät paikalle eli kun hyppääjä lopulta pääsi irti luukusta, hän hyppäsi suoraan vihollisten syliin. Sironen kertoi myös, että lennoilla suunnistettiin välillä kaukopartiomiesten sytyttämien merkkitulien mukaan, kerran merkkituliksi luultiin Komsomol-nuorten kesäleirin nuotioita. Olavi Rantalaisen artikkelin mukaan yksi Osasto Jaurin Muuratjärveltä operoineista koneista tuhoutui partiolennolla.
Syyskokouksessaan kotiseutuyhdistys hyväksyi ensi vuoden toimintasuunnitelman.
– Samalla kaavalla mennään, toimintaa on ensi vuodellekin aika paljon luvassa. Myös vanhalla myllyllä jatketaan kunnostustöitä, onneksi olemme saaneet siellä apua Korpilahden Leijonilta. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa edelleen, kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana jatkava Markku Lahti toteaa.
Toimintasuunnitelmassa on mainittu ensi vuodellekin muun muassa Jyväskylän Siriuksen kanssa yhdessä toteutettava kuutamoretkeily Oravivuorelle, myllykahviot, kotiseutumuseon pitäminen auki kesällä, kansallispukujen tuuletus vanhalla myllyllä, itsenäisyyspäivän kahvitus sekä vanhan mylly joulutulet.
Hallituksen erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen, kaksi varajäsentä vaihtui. Kotiseutuyhdistyksen hallituksessa ovat nyt Markku Lahti, Outi Penttinen, Tuula Liukko, Juha Hyvärinen, Satu Pakkalén, Matti Hyvärinen, Kyllikki Vesteri, Markku Aarnos ja Eija Kankainen. Uusina varajäseninä aloittivat Anna Ahonen ja Veli-Matti Paananen. Pitkäaikaiset toiminnantarkastajat Matti Nissi ja Jari Rantanen vaihtuivat Mikko Strangiin ja Jari Vanhalaan.
Tiina Lamminaho
13.11.2023 | Korpilahti, Tilaajille
On lauantai-iltapäivä. Galleristi, käsityöläinen Ulla Huttunen juttelee juuri ennen Höyry-gallerian sulkemisaikaa japanilaisen taiteilijan kanssa, joka olisi kiinnostunut näyttelyn pitämisestä galleriassa. Ulla selvittää, että ensi vuosi on jo varattu kokonaan ja seuraavastakin vuodesta jo neljä kuukautta.
Ulla sulkee ovet, laittaa hälytykset päälle ja on aika suunnata kotiin Korpiahon vanhalle koululle. Sadattelemme autossa marraskuista pimeyttä. Juomateollisuuden mukaan vietämme vuoden harmainta päivää.
Arto Salmisen verstaassa palaa valot. Hän työstää tuoretta puuta, eikä työtä sovi keskeyttää. Vaarana on, että materiaali halkeaa. Puusilppua lentää, kun kourumainen taltta työstää tulevan puukulhon ulkopintaa. Arto irrottaa kappaleen ja siirtää sen toiseen koneeseen. On kulhon sisäpinnan vuoro.
Koululla on Ullan työhuone ja koti. Ulla esittelee suuria kuparilevyjä.
-Saan ostettua näitä taiteilija Kirsi Neuvoselta. Erilaisista kuparilevyistä on minulle suuri apu, kun niitä ei tarvitse työstää alusta saakka itse.
Yksi suurista kuparilevyistä on päätynyt samana päivänä Keski-Suomen kulttuuriymäristöpalkintona Luhangan kyläkauppiaalle Jarno Ankermanille.
-Olen valmistanut kyseisen palkinnon Keski-Suomen Liitolle jo kymmenen vuoden ajan. Palkinnon saajaan sopivasti kyseisessä kuparilevyssä oli kalanpyrstöjä, joten se sopi hyvin tähän tarkoitukseen työstettäväksi.
Työpöydällä on valmistumassa pienet taulut, joiden aiheena on perhonen.
-Olen sillä tavalla suunnitelmallinen, että edellisenä päivänä päätän, mitä tulen tekemään. Onko se koruja, tauluja vai meidän yhteisiä tuotteitamme. Jos teen taulua, valitsen ensin kehykset ja katson löytyykö oikeankokoista kuparia. Jos ei, leikkaan sopivan. Sitten pohdin, tuleeko tauluun ihmisen anatomiaa,hyönteisiä vai molempia. Tauluun tehdään tausta.
Itse taulun tekeminen on hauskin vaihe.
-Tykkään leikkiä, eikä minulla ole tekemiseen mitään sääntöjä. Työ on sekoitus leikkimistä ja äärimmäisen vaikean tekniikan hallitsemista, Englannissa emalointioppinsa saanut Ulla sanoo.
Emalityö vaatii useita polttoja, joten työn valmistumiseen menee useampia päiviä.
-Jos aivot ovat tyhjät, otan käteen kollegoiden emalointikirjoja ja selaan niitä. Niistä saa ideoita ja ajatuksia.
Ulla käyttää työssään erilaisia emalointitekniikoita.
-Tekniikoiden sekoittaminen on tavaramerkkini. Jokaisen käsityöläisen tulee löytää oma tyyli ja tapa tehdä. Kopiointi on lyhyt tie.
Työhuone on mitä ilmeisimmin käsityöläiselle rakas paikka.
-Tykkään istuskella täällä, vaikka kuten näkyy, suuren työpöydän jokaisella kulmalla on jokin keskeneräinen työ. Työhuone tarjoaa mahdollisuuden uppoutua omiin ajatuksiin ja rauhaan.
Arto on remontoinut omaa verstastaan ja liki kahden vuoden työ alkaa olla valmis.
-Me tykätään tehdä töitämme, Arto sanoo ja Ulla lisää, että elämässä on oikeastaan vain päiviä. Ei arkipäiviä tai vapaapäiviä. Vain päiviä, joita Höyry-kaupan ja gallerian aukioloajat rytmittävät.
-Tämä on meidän elämäntapamme.
Höyry-galleria ja kauppa täyttävät pian 13 vuotta.
-Jaamme töitä sen mukaan, kumpi ehtii ja pystyy. Kesäaikaan Höyry työllistää kumpaakin enemmän, kun piha-alueissa ja kukissa on hoitamista. Minä siellä enemmän olen, mutta tykkään olla kaupan tätinä ja järjestellä kauppaa, Ulla sanoo.
Käsityöläispariskunta tuntee toistensa työarjen ja suhtautuu siihen kunnioittavasti.
-Koskaan ei ole tarvinnut ajankäytöstä riidellä.
Ulla ja Arto ovat asuneet ja tehneet työtään Korpiahon vanhalla koululla jo yli 30 vuotta.
-Täällä saa olla rauhassa. Kesäaikaan voi istua pihassa ja katsella luontoa, Arto sanoo.
-Vaikka olen tällainen savokarjalainen höpöttäjä ja pidän asiakaspalvelusta, on mukava asua täällä syrjemmässä, Ulla sanoo.
-Höyry-galleria on kiinni tammikuun ja monet kysyvät, olemmeko lähdössä johonkin lämpimään. Emme ole. Viihdymme kotona. Parasta on se, ettei kello soi aamulla. Saa valmistaa ruokaa kaikessa rauhassa ja keskittyä omien töiden tekemiseen.
Eläminen käsityöläisenä pienessä Suomessa ei ole helppo taival.
-Olemme saaneet laskumme maksettua, ruokaa kaupasta ja tarvittavat työvälineet hankittua. Se riittää.
Kun tällä tavalla juttelee ulkopuoliselle ihmiselle asioistaan, tajuan, että olen oikeasti hemmetin onnellinen nainen.
Maarit Nurminen
31.10.2023 | Korpilahti, Tilaajille
-Hiekkaniemen asukkaille metsä on aina ollut merkityksellinen, Anneli Kuusinen-Laukkala toteaa kotipaikastaan. Hiekkaniemi sijaitsee Patajärven rannalla; toisella puolella on Tikkalan kylä. Hiekkaniemessä on asuttu syrjässä alueen muusta asutuksesta, kun tiekin valmistui vasta 1960-luvun loppupuolella.
Anneli sanoo, ettei kodin pihapiirissä edelleen seisovan vanhan talon alkuperästä ole tarkkaa selvyyttä. Se tiedetään, että Annelin suku muutti tilalle liki 150 vuotta sitten. Vuonna 1874 tilalle saapui aikansa uusperhe, kun Anna o.s. Kock ja Tobias muuttivat Annan tyttärenpojan Oskarin kanssa Hiekkaniemeen. Pieni perhe muutti Hiekkaniemeen Parkkopohjan Vähämäestä ja otti yhteiseksi sukunimekseen Hiekkaniemi ajan tavan mukaisesti.
Anna ja Tobias eivät saaneet yhteisiä lapsia. Anna oli jo Hiekkaniemeen muuttaessaan melko iäkäs, viisissäkymmenissä. Tobias oli Annaa selvästi nuorempi. Anneli on pohtinut, että Anna ja Tobias halusivat Oskarin mukaansa ehkä siksi, että Oskarin äidillä oli muistakin lapsia.
-Tobias oli Oskarin kummi ja ehkä he halusivat Oskarille erilaisen elämän kuin mitä tämä olisi mahdollisesti Vähämäessä saanut.
Sekin tiedetään, etteivät Anna, Tobias ja Oskari olleet Hiekkaniemen tilan ensimmäiset asukkaat, vaan asutusta oli ollut jo paljon aikaisemmin alueella olleessa savupirtissä. Uusi päärakennuskin oli ollut luultavasti jo parikymmentä vuotta.
-Vuonna 1874 Hiekkaniemessä oli jo useampi hehtaari peltoa, sauna, riihi, navetta. Toisaalta vuoden 1840 kartassa ei näy, että täällä olisi ollut asutusta. Selityksiä asiaan olen kuullut kaksi. Toisen mukaan kartanpiirtäjien saapuessa heidät juotettiin hyvin ja niissä olosuhteissa saattoi kartta jäädä Patajärven tältä puolen vajavaiseksi. Tänne oli tien puuttuessa vaikea kulkea. Keski-Suomen museon edustaja taas esitti, että alueella on pidetty sotilaiden leirejä Venäjän vallan aikana. Jos tässä on sijainnut sotilastalo, sitä ei ole välttämättä haluttu karttoihin merkitä.
Patajärven Hiekkaniemen puoli oli hakkaamatonta valtion metsää 1800-luvun puolivälissä. Tikkalan kyläkirjassa olevassa, vuoden 1937 kartassa puhutaan valtionpuistosta. Anneli kertoo, että Anna oli Jämsän nimismiehen sukua, mikä mahdollisesti vaikutti siihen, että Anna perheineen lähetettiin Hiekkaniemeen vartioimaan valtion tiluksia. Tobiaksesta tuli metsänvartija.
Vuonna 1859 oli annettu julistus, että kruunun puistot on jaettava hoitoalueisiin ja ne puolestaan taas vartio-osuuksiin. Vartio-osuuksille asetettiin metsävahti. Metsänvartija saattoi valvonnan lisäksi toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.
-Anna oli tomera ihminen sekä luku- ja kirjoitustaitoinen. Luku- ja kirjoitustaito oli edellytys metsänvartijana toimimiselle. Luulen, että Anna toi sivistyksen Jämsästä tullessaan ensin Vähämäkeen ja sittemmin Hiekkaniemeen. Sen lisäksi, että valtion mailta saatettiin kaataa puuta luvattomasti kaskeamista varten, metsissä harrastettiin myös salametsästystä. Valvonnan lisäksi metsänvartija oli valtion virkamies, joka maksoi metsästäjille heidän saalistamistaan, tapporahan alaisista villieläimistä. Metsästäjät toivat nahat näytille ja saivat korvauksensa. Valtion metsistä myytiin tarvepuuta esimerkiksi rakentamista varten ja tätä kaupantekoa metsänvartijat hoitivat myös.
Tobias ehti olla metsänvartijana parikymmentä vuotta.
-Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ja hänen nimensä löytyy muun muassa Tikkalan koulun perustamisasiakirjoista. Hän oli myös Korpilahden köyhäinhoitolautakunnan jäsen.
Oskari kasvoi ja meni aikanaan naimisiin Petäjäveden suunnalta tulleen vaimon kanssa. Pariskunta jäi tilalle asumaan ja peri ammattinsa kasvatti-isältään kuin myös yhteiskunnallisen aktiivisuuden.
-Oskarin velipuoli Eevert tuli Vähämäestä Tikkalaan kouluun ja koulukortteeriin Hiekkaniemeen. Oskarin veljistä Eevertistä ja Otosta tuli myös metsänvartijoita. Otto muutti Kyyjärvelle.
Oskarin vanhin poika Kalle, joka oli syntynyt vuonna 1894, meni naimisiin Selma Mäkisen kanssa vuonna 1917. Tila siirtyi Kallen hoitoon ja Oskari siirtyi asumaan naapuriin, rakentamaansa puustelliin. Oskari myös avioitui uudelleen, kun ensimmäinen vaimo oli menehtynyt. Metsänvartijuus siirtyi Oskarin mukana ja Hiekkaniemestä tuli maanviljelystila.
Annelilla on tallessa Oskarin päiväkirjoja, joissa kuvataan tarkkaan talon raha-asioita.
-Siellä on merkintöjä Oskarin rakennuttaman Tikkalan osuuskaupan rakentamisvaiheista. Oskari ei ehtinyt nähdä kaupan avautumista, kun hän kuoli vuonna 1921. Naapuritila jäi Oskarin leskelle ja talo on edelleen saman suvun hallussa, Anneli kertoo.
Kalle oli Annelin pappa.
-Kun pappa halusi eläköityä, tila siirtyi äidilleni ja edelleen minun omistukseeni 2000-luvun alussa.
Anneli muistelee, kuinka pappa saattoi soutaa Patajärven yli Tikkalaan kolmekin kertaa päivässä uutisia kuulemaan kylän naisilta. Kalle-pappa haki postin ja kävi kauppa-asioilla soutureissuillaan.
-Oskarin aikana talossa oli puhelin, mutta Kalle antoi sen pois talon naisväen vastustelusta huolimatta. Siinä meni 50 vuotta ennen kuin puhelin tuli taloon takaisin.
Anneli on syntynyt ja asunut vuoden vanhaksi Hiekkaniemen vanhassa talossa.
-Talon toisessa päässä oli tupa ja toisessa päässä mummon ja papan tilat. Siellä he asuivat talon päässä kuolemaansa saakka. Me muutimme tähän uudempaan rakennukseen.
Anneli sanoo, että metsäympäristö on ollut suvun jäsenille olennaista aina.
-Mehtäläisiä ollaan oltu. Metsä on tarjonnut lisätoimeentuloa vuosikymmenien ajan. Oma isäni oli talvisaikaan metsäyhtiöillä töissä. Yhteiskunnallinen aktiivisuus on ollut toinen piirre, joka on suvussa kulkenut. Kallesta lähtien suvun jäseniä on ollut muun muassa Korpilahden Osuuspankin ja Säästöpankin hallinnossa mukana.
Annelin lapsuudessa talossa oli korkeintaan viisi lypsävää.
-Maito kuljetettiin järven yli Laukkalan maitolaituriin. Kouluun kuljettiin myös järven yli suksilla tai veneellä. Välillä jäihin pudottiinkin tai jouduttiin ongelmiin myrskyssä soutaessa. Kouluaikana muutin kirkonkylälle ja sen jälkeen tie vei opiskelemaan muualle.
Anneli muistelee myös isoisänsä sisarta, Ameriikan Hildaa.
-Hän matkasi Suomeen Montrealista aina laivalla. Olen käynyt hänen haudallaan siellä.
Annelin puolison, Tapani Laukkalan kotitalo on Patajärven toisella puolella.
-Täällä kylällä suvut ovat sekoittuneet pitkiä aikoja, mutta omat sukujuureni ovat olleet muualta. Laukkalan suvun kanssa meni 150 vuotta rinnakkaista eloa ilman avioliittoja, vaikka yhden kerran se oli jo melko lähellä ennen minua, Anneli nauraa.
Palataanpa vielä Hiekkaniemen talon ja tilan perustamisen mysteeriin, johon Anneli toivoo saavansa jonkinlaista selvyyttä.
-Alueella on asunut ja vaikuttanut henkilö, jota on kutsuttu Hiekka-herraksi. Hänen isänsä oli Tikkalan talon poikia ja avioitui Laukkalan talon tyttären kanssa. Hiekka-herra on jopa saattanut rakennuttaa Hiekkaniemen ensimmäisen talon. Hän siirtyi myöhemmin Vihtalahteen ja lopulta Kehälään loppuelämäkseen asumaan.
Hiekka-herra lempinimen alkuperääkin on arvuuteltu; oliko nimellä jotain tekemistä Hiekkaniemen tilan kanssa vai oliko mies kenties vähän suurielkeisempi persoona. Kysymyksiin saattaa olla luvassa vastauksia.
-Hiekka-herran sukulainen otti yhteyttä ja hän on tulossa ensi kesänä käymään. Hän on tutkinut Hiekka-herran sukua. Toivon saavani lisävalaistusta Hiekkaniemen historiaan.
Maarit Nurminen
