14.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty
On tullut jälleen aika etsiä kuva rosoisimmasta raitista – missä sijaitsee Suomen surkein kylätie vuosimallia 2025?
Millaista tietä sinä kuljet? Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät Suomen surkeinta kylätietä kuvakilpailulla. Lähetä kuva tiestä kilpailuun 6.10 mennessä ja kirjoita, miten kuvassa näkyvä tien kunto hankaloittaa elämääsi. Suomen surkein kylätie vuosimallia 2025 valitaan Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla tapahtuvalla yleisöäänestyksellä.
Toista kesää jatkunut päällystysbuumi on helpottanut tieverkon tilannetta monin paikoin, mutta Suomen Tieyhdistys ry ja Suomen Kylät ry ovat huolissaan maaseudun kyliin vievistä teistä. Teiden merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja turvallisuudelle on suuri. Arjen sujuvuus, ruoantuotanto ja energiansaanti riippuu pitkälti sitä, miten liikenne tiestöllä kulkee.
Kylätiet ja niiden varaan rakentuva aktiivisuus tuottaa monenlaista taloudellista ja henkistä hyvinvointia maaseudulle ja kaupunkeihin.
– Vaikka kilpailussa on mukana humoristinen kulma, niin Suomen surkeinta kylätietä etsiessämme etsimme samalla ratkaisuja parempaan arkeen. Surkein Kylätie -kilpailu on tärkeä muistutus, että koko Suomi tarvitsee toimivat yhteydet, Suomen Kylien viestintäpäällikkö Timo Metsäjoki sanoo.
– Huoli Suomen tieverkosta on suuri. Huolimatta kasvaneista päällystysmääristä, huonokuntoisia teitä riittää. Mikäli teiden pintaa ja rakennetta ei vahvisteta ajoissa, se johtaa aikaa myöten kalliimpiin remontteihin ja tämä vaatii eduskunnalta rahaa, harmittelee Suomen Tieyhdistys ry:n toimitusjohtaja Simo Takalammi.
11.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Tilaajille
– Puinnit on tehty ja viljaa tuli ihan hyvin, viime aikoina on ollut paljon huonompiakin vuosia. Myös nurmet kasvoivat tänä kesänä hyvin, Reino Henttala toteaa. Henttalan pelloilla Moksissa kasvoi tänä kesänä nurmen lisäksi ohraa, kauraa ja syysvehnää.
– Kaura ei oikein tykännyt kuivuudesta, mutta ohra pärjäsi paremmin, ainakin meillä. Sehän on tilakohtainen juttu ja riippuu monesta asiasta, miten viljaa tulee, Henttala sanoo.
– Alkukesän viileys sopi etenkin nurmille todella hyvin, nurmet eivät oikein tykkää helteestä. Ensimmäinen nurmisato oli tosi hyvä, toinen kärsi vähän kuivuudesta, mutta kolmatta nurmisatoa on taas tullut hyvin, Henttala sanoo ja kertoo, että heidän peltojensa tuotto menee lähes kokonaan omien eläinten ruoaksi.
Sirkku Mennalan mukaan kesä on ollut haasteellinen. Leustun tilalla kasvaa syys- ja kevätvehnää, ohraa, kauraa, ruista, kuminaa ja hernettä. Viime viikolla puinnit olivat vielä meneillään.
– Erityisesti ohra on meillä kärsinyt alkukesän kylmyydestä. Ja märkyys verotti satoa paikoissa, joissa vesi ei päässyt pellolta pois. Kylmää ja märkää seurannut kuumuus taas teki sen, etteivät jyvät kasvaneet isoksi, Sirkku Mennala sanoo.
– Sadonkorjuu meillä pääsi alkamaan suunnilleen samaan aikaan kuin normaalisti. Meillä on useita viljelykasveja osittain senkin takia, ettei syksyllä ole kauheaa ruuhkaa, kun kasvit valmistuvat eri aikaan. Sadonkorjuu aloitetaan kuminasta, viimeisenä puidaan kevätvehnä. Nyt on ollut hyviä kelejä, mutta mitä pidemmälle syksy etenee, sitä epävakaisemmat kelit tulevat ja aamu- ja iltakosteus lyhentävät tehokasta puintiaikaa, Mennala toteaa ja kertoo, että useat viljelykasvit myös hajauttavat riskiä.
– Lisäksi EU vaatii tilakohtaista viljelykiertoa.
ProAgria Keski-Suomen palvelupäällikkö Lauri Lehtilä kehuu etenkin kesän nurmisatoja ja toteaa saman kuin Reino Henttala.
– Nurmet hyötyivät viileästä ja sateisesta alkukesästä. Etenkin kesän ensimmäinen nurmisato on ollut Keski-Suomessa runsas ja laadultaan hyvä. Kun helteet alkoivat, jossain paikoin nurmet mahdollisesti kärsivät helteistä ja kuivuudesta. Tänä vuonna olosuhteiden puolesta kolmaskin sato on mahdollista korjata, tosin valtaosalla Keski-Suomen tiloista korjataan minun tietojeni mukaan vain kaksi nurmisatoa, Lehtilä sanoo.
Viljojen puinnit ovat Lehtilän mukaan Keski-Suomessa loppusuoralla.
– Kevätviljojen sadot ovat määrällisesti hyviä. Jossain tiloilla on saatu jopa erinomaisia satoja, jossain on jääty hieman vähemmälle, Lehtilä toteaa ja kertoo, että Keski-Suomessa viljellään eniten ohraa ja kauraa sekä jonkin verran vehnää.
– Täällä viljellään lähinnä kevätviljoja, syysviljoja on pinta-alallisesti paljon vähemmän. Ja nurmeahan Keski-Suomessa on varsin paljon, Lehtilä kertoo.
Viljasadon laadusta Lehtilä ei vielä osaa sanoa paljoa.
– Ei sato laadullisestikaan huonolta näytä. Kuivuus ja helteet ovat saattaneet vaikuttaa jonkin verran laatuun, satomäärässä ne näkyvät siten, että etenkin kaurassa on ollut pieniä jyviä ja jossain kohdin jyvät ovat jääneet kehittymättä eli hehtolitrapainot ovat olleet matalia. Hellejakso osui monin paikoin jyvän täyttymisvaiheeseen, joten se on vienyt osan potentiaalisesta sadosta. Sen sijaan ohrassa on ainakin joillakin tiloilla ollut ihan hyviäkin hehtolitrapainoja, Lehtilä kertoo.
– Viileän alkukesän ansiosta kasvustot lähtivät tasaisesti kasvuun ja vettäkin täällä on tullut kohtuullisesti. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa on ollut hurjia sademääriä ja ne ovat leikanneet satoa, täällä päästiin helpommalla.
Tiina Lamminaho
05.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Muistan, että ensimmäisenä koulupäivänä oli kaunis ilma; päivällä tuli kuuma, kun aamulla oli laittanut liikaa päälle. Kaisan äiti saattoi meitä kouluun. Kävelimme ihan puhumatta, kun meitä jännitti niin kovasti, Sanni Tiihonen (os. Hannonen) muisteli ensimmäistä koulupäiväänsä Kintauden koulussa tasan 60 vuotta sitten. Kaisa, jonka kanssa Sanni meni yhdessä kouluun, oli serkkutyttö Kaisa Vähätiitto, nykyiseltä sukunimeltään Ojalehto.
Silloin 60 vuotta sitten lukuvuosi alkoi 1. syyskuuta, ja nyt tämän vuoden syyskuun ensimmäisenä päivänä Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja muut Petäjäveden eput vuosimallia 1965 tapasivat Miilussa ja Masuunissa. Päivään kuului entisten koulukavereiden kanssa jutustelun lisäksi hieman tietoa nykypäivän kouluoloista.
– Paljon on muuttunut, mutta paljon on samaakin. Nykyään oppilaiden ja opettajien välillä on enemmän vuorovaikutusta, ennen opettaja puhui ja oppilaat kuuntelivat. Ennen ei myöskään erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saaneet tukea kuten nykyisin. Ennen vanhaan tukea tarvitsevia pidettiin vain kurittomina tai tyhminä ja he jäivät luokalleen, Sanni Tiihonen ja Sirpa Koivisto pohtivat.
Ulkohuussit ja merkillisiä ruokia
Sinä aikana, kun Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja Sirpa Koivisto kävivät Kintauden koulua, rakennettiin uusi Jyväskylä – Keuruu -tie ja Kintauden koulua laajennettiin.
– Sinne tuli jumppasali, uusi keittola ja sisävessat, Sirpa Koivisto muistelee.
– Minä pelkäsin hirveästi ulkohuussiin menoa, kun pojat kurkistelivat sieltä alta, Kaisa Ojalehto kertoo ja muistelee myös inhonneensa punajuuria.
– Heitin punajuuret ikkunasta pihalle, kun opettaja poistui tupakalle, Kaisa Ojalehto tunnustaa.
Kerttu Haapanen aloitti koulutaipaleensa Kummun koulussa ja Taina Huhtisaari (os. Nieminen) Kukkaron koulussa. Molemmat olivat koulunsa ainoita eppuluokkalaisia.
– Kevätjuhlassa opettaja sanoi, että oli vaikea antaa arvosanoja, kun olin luokan ainoa oppilas, Taina Huhtisaari toteaa.
Sekä Kummun koulu että Kukkaron koulu lopetettiin 1960-luvun lopulla. Kerttu Haapanen siirtyi neljännelle luokalle Kintauden kouluun, Taina Huhtisaari kolmannelle luokalle kirkonkylän kouluun.
– Kyllä minua jännitti ihan kamalasti isoon kouluun siirtyminen, Taina Huhtisaari kertoo.
Kirkonkylän koulussa koulutiensä aloittanut Terho Raitanen muisteli, että ruoka oli merkillistä, eikä aina maistunut.
– Esimerkiksi sipuleita jemmattiin jopa pulpettien alle, kun ei haluttu syödä niitä, Raitanen muistelee.
– Meillä kyllä oli aina hyvää ruokaa, kehui Ylämäen koulua käynyt Ari Ohra-aho.
Sekä Raitasen että Ohra-ahon mielestä koulunkäynti oli kivaa ja kouluun mentiin mielellään.
– Minä olisin halunnut jopa etukäteen tutustumaan kouluun, mutta en päässyt. Isoveljeni eivät tykänneet koulunkäynnistä, mutta minä menin aina mielelläni kouluun, Terho Raitanen sanoo ja muistelee, kuinka olisi halunnut kouluun jopa 42 asteen pakkasella.
– Auto ei lähtenyt käyntiin, mutta naapurissa oli hevonen. Minä olisin halunnut, että kaikki naapuruston lapset olisi viety sillä kouluun, mutta vanhemmat eivät suostuneet, Raitanen sanoo. Pekka Romula muisteli menneensä Ulkolan kouluun lähes 30 asteen pakkasella.
– Pakkasraja oli 30 astetta, eikä sinne kouluun silloin kovin moni tullut, Romula kertoo.
Kouluja oli vielä kylilläkin
Vuonna 1965 eppuluokalle menneet aloittivat koulunsa kansakoulussa. Neljännellä luokalla pyrittiin oppikouluun, sinne oli pääsykokeet. Jos neljänneltä luokalta ei päässyt oppikouluun, voi vielä yrittää viidenneltä luokalta. Ne, jotka eivät halunneet, päässeet tai muuten voineet mennä oppikouluun, jatkoivat vielä kaksi vuotta kansakoulussa ja sitten vuorossa oli kansalaiskoulu.
– Peruskoulu tuli meidän kouluaikana, olimme oppikoulussa, Kaisa Ojalehto kertoo.
– Peruskoulun tulo näkyi siinä, että koulu ei enää maksanut, opetussuunnitelma meillä pystyi samana.
Vuonna 1965 koulua oli myös lauantaisin. Syyslomaa ei ollut, mutta syksyisin oli yhden päivän mittainen perunannostoloma.
– Se muuttui jo ennen peruskoulua, lauantaisin kävimme koulua vain ensimmäisen ja toisen luokan, Kaisa Ojalehto ja Taina Huhtisaari muistelevat.
Kyläkouluja Petäjävedellä oli vuonna 1965 vielä runsaasti. Kirkonkylän lisäksi koulua käytiin Kintaudella sekä Tupamäen, Ylämäen, Kuitulan, Kummun, Pengerjoen, Metsäkulman, Ulkolan ja Kukkaron kouluissa.
– Parhaimmillaan Petäjävedellä on ollut 17 koulua. Kyläkouluja lopetettiin jo 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, Eija Wilmi kertoo.
Eput vuosimallia 1965 -tapaamisessa oli mukana eppuluokkalaisia lähes kaikista vuonna 1965 Petäjävedellä toimineista kouluista.
– Kymmenen vuotta sitten meillä oli Kirkonkylän koulun vuoden 1965 eppuluokkalaisten tapaaminen. Siellä puhuimme, että tapaamme uudelleen kymmenen vuoden kuluttua ja sitten tuli idea, että tapaamiseen kutsutaan myös kyläkouluissa koulutiensä aloittaneet, Paula Vulli kertoo.
– Nyt meillä on uusi tapaaminen jo viiden vuoden päästä. Ja niillä meistä, jotka jatkoivat oppikouluun, on jo sitä ennen riemuylioppilasjuhlat.
Tiina Lamminaho
05.09.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Se, että korpilahtelainen (Saakoski) Tiina Murdoch, 42, kilpailee ja on lähdössä Yhdysvaltoihin kisaamaan MM-tittelistä on iso ihme. Hän oli lähellä neliraajahalvausta ja on toipunut kohdunkaulan syövästä. Mutta kun naisen motto on, että periksi ei anneta, niin niin vain hän lähtee crossfitin Adaptive Crossfit Gamesiin Las Vegasiin, jossa MM-tittelistä kisataan 12.-14. syyskuuta.
Murdochin lisäksi Suomesta kisoihin lähteen vain kaksi suomalaismiestä.
Murdoch kisaa Las Vegasissa neuro minor -sarjassa. Sarjassa otetaan huomioon urheilijan vamma-aste. Murdochin kohdalla se on sellainen, että hänen kehonsa vasen puoli toimii puutteellisesti ja avoimissa crossfit-kisoissa hän on joutunut antamaan tasoitusta muille. Mutta nyt hänen vamma-asteensa otetaan huomioon. Tuleva kisa itsessään on Murdochille arvoitus.
– Tällainen kisa on minulle ensimmäinen. Tiedän, että vastustajissa on kokeneempia kilpailijoita, joten yhtään en tiedä, mitä odottaa. Mutta voittamaan lähdetään, totta kai, Murdoch sanoo Korpilahti-lehden haastattelussa.
Murdoch saa mukaan valmentajansa, kun hänellä on 14 sponsoria, jotka maksavat matkakustannukset.
Murdochin tarina on värikäs. Crossfitin hän löysi 2014.
– Olen aina urheillut. Pelannut jääkiekkoa, kaukalopalloa ja jalkapalloa. Sitten innostuin kuntosalista ja rupesin treenaamaan. Jyväskyläläisessä Harjun Woimassa osallistuin aikuisten punttikouluun ja jotenkin siitä ajauduin crossfitiin.
Sitten 2018 Murdochilla todettiin kohdunkaulan syöpä ja 2020 synnynnäinen poikkeama kaularangassa. Kaikki alkoi siitä, että hän tunsi puutumista käsissä.
– Lääkäri sanoi, että ilman leikkausta sinua odottaa neliraajahalvaus ja leikkauksen jälkeenkin sellainen on mahdollinen. Leikkauksen jälkeen kaikki motorinen piti opetella uudestaan, mutta tässä sitä vaan urheillaan, aina iloinen ja positiivinen, neljn lapsen äiti Tiina Murdoch sanoo.
Kun Murdochin kropan vasen puoli ei toimi normalisti, avoimissa crossfit-kisoissa hän on antanut muille tasoitusta. Tulevassa kisassa hän on vertaistensa kanssa samalla viivalla. Kilpailijoiden pitää antaa järjestäjille kaikenlaisia todistuksia ja dokumentteja siitä, että ovat oikeutettuja kisaamaan sarjassa. Murdochilla todistukset ovat voimassa vielä pari vuotta.
– Voimantuotto ei ole minulla parasta mahdollista. Mutta kestävyys on minun valttini. Jaksan tehdä pitkäkestoisesti töitä.
Mistä ajatus jenkkikisasta?
– Crossfit-salin valmentaja Antti sitä minulle ehdotti. Mietin hetken ja totesin, että mikä ettei, lähdetään kokeilemaan. Olen kymmenen finalistin joukossa. Sitä en tiedä, mitä mahdollinen menestys toisin tullessaan. Yhdysvalloissa adaptive-kisoja järjestetään useampia vuodessa, Euroopassa vähemmän.
Murdoch treenaa kuutena päivänä viikossa, usein kahdesti päivässä. Laitetaan siihen työ ja perherutiinit, niin voidaan sanoa, että kiirettä pitää.
Koulutukseltaan Murdoch on kätilö, joka edelleen valmentaa raskaana olevia naisia ja synnyttäneitä. Kätilön töitä hän ei enää tee vaan toimii personal trainerina ja sairaanhoitajana nuorten mielenterveysasiakkaiden parissa.
Jännittääkö kisamatka?
-Toki. Se on iso juttu minulle.
Lopuksi vielä yksi kysymys: sukunimi Murdoch? Joka on tuttu muun muassa monista tv-sarjoista.
– Mieheni isä on kanadalainen. Olen omaa sukua Pulkkinen. Ja kyllä. Aika usein saan kuulla sukunimestäni.
Seppo Pänkäläinen
05.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Toivakka
Toivakkalaisia on lykästänyt. He pääsivät mukaan Keski-Suomen hyvinvointialueen kokeiluun, jossa vuoden verran katsotaan, miten omalääkärimalli toimii. Hyvaksin alueella omalääkäreitä on kaksi, se toinen on Jyväskylässä. Noin 2 200 asukkaan Toivakassa omalääkärinä aloitti reilu kuukausi sitten Timo Wihersaari, 39.
Kokeiluun kahden omalääkärin osalta on varattu 390 000 euroa.
Ammatinharjoittajalääkäri Wihersaaren mukaan hänet on otettu hyvin vastaan ja vastaavasti Wihersaari on viihtynyt työssään.
– Ilahduttavasti potilaat ovat ottaneet yhteyttä. Oleellista on hoidon jatkuvuus, potilaiden tunteminen ja ennakoiva terveydenhuolto. Tavallaan teen yleislääkärinä kansanterveystyötä, joka pitkän päälle voi säästääkin, jos ja kun saadaan kuntalaisten sokeriarvot (diabetespotilaat), kolesteroliiarvot ja verenpaineet kohdilleen. THL:n tilastojen mukaan Toivakassa on tehtävä työtä diabetespotilaiden sokeritasapainon kanssa. Kun vastaava kokeilu on myös Länsi-uudenmaan alueella, teemme yhteistyötä, Wihersaari sanoo.
Muuramessa asuva Wihersaari ajaa joka arkiaamu kello 8-9 Toivakkaan ja aloittaa vastaanoton. Ajan Toivakan terveyskeskukseen voi varata puhelimitse tai verkossa. Myös kiireellisissä tapauksissa tulee soittaa, jotta potilas osataan ohjata oikeaan paikkaan. Wihersaaren apuna on hoitaja. Työpäivä on sen mittainen kuin potilaita on, illalla Wihersaari voi jatkaa työntekoa tietokoneella.
– Työssä kiehtoo sen vapaus ja potilaiden kohtaaminen. En ole hyvinvointialueella palkollisena vaan saan työstäni korvauksen tehdyn työn perusteella. Jos olen sairaana tai lomalla, rahaa ei tule. En ole rajaton resurssi ja minun pitää opetella, mikä malli täällä toimii. Mutta uutuudenviehätys miellyttää minua. Tätä voisi tehdä isommassakin kuvassa.
Wihersaaren tehtäviin kuuluvat terveyskeskuksen vastaanoton ohella lähellä olevan hoivakodin asukkaat sekä kotihoidon potilaat. Ulkopuolelle jäävät kouluterveys ja neuvola.
– Luottamus potilaisiin on saatava. Jos kerron potilaalle, että hänen kannattaa tehdä tätä ja tuota elämänlaatunsa parantamiseksi, niin hänen on uskottava, että se todella kannattaa. Täällä ei ole vähään aikaan ollut omaa lääkäriä, joten maaperä on otollinen. Ajatuksena on, että kokeilu houkuttelisi nuoria lääkäreitä terveyskeskuksiin.
Kokeilun taustalla on muutama asia. Hyvinvointialue haluaa tehdä terveyskeskuslääkärin työstä nykyistä houkuttelevampaa ja myös hakea säästöjä. Vakituisista terveyskeskuslääkäreiden viroista Keski-Suomessa oli 2024 täyttämättä kolmannes.
Yksi tapa saada säästöjä on vähentää – tai jopa päästä eroon – niin sanottujen vuokralääkäreiden käyttöä. 2024 hyvinvointialue käytti perusterveydenhuollon vuokralääkäreihin yli 12 miljoonaa euroa. Kalleuden ohella vuokralääkäreiden käytön ongelma on juuri hoidon jatkuvuus: vaikka sopimus kestäisi parikin vuotta, vuokralääkärin lähtö katkaisee potilassuhteen. Ennen vanhaan kunnanlääkärit tunsivat potilaansa ja sitä haetaan myös omalääkärikokeilulla.
Hyvaks seuraa, mitä Wihersaari Toivakassa saavuttaa. Mittareina ovat hoitotulokset etenkin diabetes- ja kolesterolipotilaiden osalta sekä myäs hoidon jatkuvuus ja hoitoonpääsy. Toki Wihersaari hoitaa myös esimerkiksi haava- ja infektiopotilaita sekä tuki- ja liikuntaelinvammoja mutta vakavammat tapaukset laitetaan eteenpäin.
– Voisin järjestää toivakkalaisille päivän, jossa tietoiskumaisesti kertoisin kansanterveystyöstä. Kannustaisin kuntalaisia hoitamaan itseään.
Toivakkalaiset ovat tyytyväisiä omalääkäriinsä – vaikkakin kovin moni terveyskeskuksessa asioinut kieltäytyi kommentoimasta asiaa nimellään.
Reija muutti Toivakkaan 40 vuotta sitten. Terveyskeskukseen hän tuli vaivan, joka oli valvottanut häntä edellisyönä, vuoksi.
– Tämä on ensimmäinen kerta omalääkärin luona ja on ilo tutustua häneen. Tällaista on odotettu Toivakkaan. Muistan ajan, jolloin täällä oli kaksikin lääkäriä. En varannut aikaa vaan tulin tänne. Olen nyt odottanut 40 minuuttia mutta ei se mitään, eläkeläisellä on aikaa. Toivakka on hieno paikka asua ja omalääkäri on kirsikka kakun päälle.
Ja kun lääkärin ja potilaan kohtaamisessa on aina myös small talkia, niin toivakkalaisille tiedoksi, mistä asioista Wihersaaren kanssa ainakin voisi jutella: kanalintumetsästyksestä ja liikuntaharrastuksista, etenkin sulkapallosta, padelista ja golfista.
Seppo Pänkäläinen
