30.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Niinimäen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos reilu vuosi sitten. Vanha isäntäpari Harri ja Pirjo Palonen siirtyivät sivuun, ja vastuun tilasta ottivat veljekset Ville ja Jesse Palonen.
Asiat ovat loksahdelleet mukavasti pikkuhiljaa paikoilleen. Naapuritila Ylä-Niinimäen isännän kuoltua ilman perillisiä, tila joutui valtiolle ja tuli myyntiin yli 10 vuotta sitten. Tuolloin vielä melko nuori Jesse Palonen innostui ajatuksesta ostaa talo, ja ajatus yhteisestä tilanpidosta isoveli Villen kanssa alkoi hiljalleen kehittyä.
Maat lohkottiin valmiiksi niin, että sekä Ala- että Ylä-Niinimäen talot ovat omilla tonteillaan ja laidun- ja metsämaat omanaan. Villen perhe asuu Ala-Niinimäessä ja Jessen Ylä-Niinimäessä.
Jo alle kolmikymppisenä Jesse Palonen perusti oman Niinimäen Puu -nimisen yrityksen, joka valmistaa polttopuuklapeja. Päivätyö hänellä on Suolahden Metsä Woodilla. Ville Palonen taas työskentelee sähköasentajana kartonkitehtaalla.
Kumpikaan nuorista isännistä ei siis ole päätoiminen viljelijä, vaikka ovatkin käyneet maatalousalan koulutuksen ja luomukoulutukset ja kouluttavat itseään jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että työpäivälle kertyy mittaa, vaikka emolehmätilalla moni asia onkin koneellistettu.
– Liian kova homma olisi ollut yksinään tähän lähteä, mutta yhdessä homma toimii, Ville Palonen sanoo.
Ehdoton edellytys on, että ainakin isoimmista asioista vallitsee yhteisymmärrys, eikä turhanpäiväiseen kinasteluun tarvitse tuhlata aikaa ja voimavaroja. Työnjako muotoutuu tarpeen mukaan.
– Tilalla hoidetaan eläimet ja peltohommat yhdessä. Minä yritän tehdä oman osaamisalueen, eli sähköalan ja korjaushommat. Pirjo tykkää käydä paalaamassa ja Harri kaataa heinää, Ville kertoo.
– Me myös tsempataan toisiamme koko ajan, nuoret isännät kertovat.
Kiitosta sitoutumisesta annetaan myös vaimoille, Susanna Paloselle ja Annukka Liimataiselle.
Ville ja Jesse Palonen ovat tilan viides sukupolvi samaa sukua. Ensimmäiset Paloset, Matti ja Ida, ostivat tilan aivan 1900-luvun alussa.
– Heillä oli toisena vaihtoehtona ostaa tila Honkolasta, mutta päätyivät tähän, koska tämä ei ollut niin hallanarka. Sitä ennen tässä olivat asuneet muut suvut, mutta ilmeisesti nälkävuodet olivat verottaneet väkeä, Harri kertoo. Matin ja Idan jälkeen seurasi Otto ja Vieno Palosen aika, ja sitten toimeen tarttuivat Harrin vanhemmat Seppo ja Aulikki Palonen.
Ville ja Jesse Palonen saivat haltuunsa hyvin hoidetun tilan. Kun Harri ja Pirjo Palonen aikoinaan vuonna 1995 aloittivat tilanpidon, he pistivät ensi töikseen päärakennuksen kuntoon ja rakensivat lisää karjasuojia ja varastoja. Iso pihatto rakennettiin vuonna 2000.
– Silloin alussa emolehmiä oli 16 ja lisäksi sonneja kasvamassa. Karjan lukumäärä kasvoi, ja jossain vaiheessa eläimiä tuli Sukevan vankilastakin. Enimmillään oli 120 emolehmää ja koko pääluku noin 260, mikä oli ihan liian suuri laidunmäärään nähden. Rotu oli silloin pääasiassa charolais, Harri Palonen kertoo.
Iso emolehmäkarja ei ollut ihan helppo hallittava. – Mitä paremmat kasvut, sitä pitelemättömimmiksi elukat kävivät. Jossain vaiheessa laitumelle ei kukaan muu kuin minä uskaltanut edes mennä. Kyllästyin tähän, ja sen jälkeen keskityttiin kasvattamaan lihamullikoita. Oli tarkoitus siirtyä luomuun, mutta ei löytynyt luomuvasikoita. Pojilla oli heti selvät suunnitelmat, kun he aloittivat, että palataan emolehmiin.
– Tämä aberdeen-angus on helppo ja mukava rotu. Nyt ollaan luomussa pelloista ja eläimistä. Eläimet syövät vaan luomunurmirehua ja joka eläimellä on nimet. Ne pääsevät myös ympäri vuoden vapaasti laitumelle, Ville Palonen kertoo.
– Tavoitteena on, että ensi keväänä emolehmiä on 60, Jesse Palonen lisää. Koko karjan koko on nyt noin 120. Aberdeen-anguksien lisäksi on simmentalia, blondea ja charolaisia sekä näiden sekoituksia.
Emolehmä elää hyvän ja pitkän, jopa lähes 20-vuotisen lehmänelämän vapaasti ja ympärivuotisesti laiduntaen. Laidunkauden ulkopuolella karja syö nurmirehua. Pihatto tarjoaa suojaa talviaikaan. Myös poikimaan tullaan poikimakarsinaan, jossa vasikka viettää emän kanssa muutaman päivän. Sonnivasikat lähtevät välityksen kautta toisille tiloille kasvamaan, ja lehmävasikoista kasvaa uusia emolehmiä.
– Pihatossa käytetään kuivikkeena turvetta, joka silputaan heinän kanssa ja puhalletaan apevaunulla pihattoon. Olemme myös asentaneet lukkoparsia, jotka helpottavat isojen eläinten käsittelyä. Esimerkiksi irronnut korvamerkki on siten helpompi asentaa, Jesse kertoo.
Harri ja Pirjo Palonen eivät jääneet tilalle syytinkiläisiksi, mutta ovat apuna tarvittaessa. Ville ja Jesse laativat viljelysuunnitelman, Harri hoitaa peltolohko- maatalouskirjanpidon. Maatalouden ohjelmakauden vaihdos pistää aina kuviot uusiksi.
– Jos isä ei kirjanpitoa tekisi, niin teettäisimme sen ulkopuolisella, Jesse sanoo.
Varsinkin vanhaisäntä tarjoaa myös neuvoja kysyttäessä.
– Kaikkea sitä rahaa, mikä tulee maataloudesta, ei kannata heti työntää takaisin maatalouteen, vaan käyttää elämiseen, kuten palkansaajatkin tekevät. Investoida toki pitää, mutta vain noin 10-15 prosentilla tuloista. Ei ole oikein, että piha on koneita täynnä ja tuvassa roikkuu 30 vuotta vanhat verhot, Harri Palonen sanoo, ja Pirjo toteaa, että Harri on myös elänyt oppiensa mukaan ja verhoja on uusittu.
Taustalla on tärkeä ajatus, ettei viljelijän omaa jaksamista ja hyvinvointia kannata väheksyä.
Uuraisten maatalous – vahvaa kotieläintuotantoa ja monipuolista viljelyä
Niinimäen tilavierailulla Elsi Kataisen seurana oli monia uuraislaisia viljelijöitä ja moni heistä kehaisi, että Uuraisilla on erityisen pätevä ja mukava maaseutuasiamies, jolta saa aina tarvittaessa apua. Maaseutuasiamies on tässä tapauksessa nainen, Päivi Laasanen ja hän toimii Laukaan yhteistoimintaaluella ja vastaa Uuraisten lisäksi myös osasta Laukaan ja Joutsan tiloja.
Avuliaasti Laasanen myös kokosi faktatietoa uuraislaisesta maataloudesta.
Uuraisilla toimii yhteensä 66 maatilaa, joista merkittävä osa keskittyy nautakarjatalouteen. Uuraisten kahdeksan lypsykarjatilaa ja 12 nautatilaa muodostavat vahvan kotieläintuotannon keskittymän verrattuna naapurikuntiin. Tämä painottaa viljelyn nurmivaltaisuutta, joka tukee karjatalouden tarpeita.
Loput 46 tilaa ovat erilaisia kasvinviljelytiloja ja tiloja joilla on hevosia tai lampaita, sekä yksi alpakkatila. Puutarhatiloja on yksi ja kasvihuonetiloja yksi. Maatilamatkailutiloja on yksi, jolla on myös hevosia ja lampaita.
Kuten muuallakin Keski-Suomessa, metsätalous on tärkeä osa maatilojen toimintaa. Peltopinta-alat ovat suhteellisen pieniä, ja maastonmuodot voivat paikoin vaikeuttaa viljelyä. Tästä huolimatta tilat ovat onnistuneet hyödyntämään maata tehokkaasti ja kestävästi.
Uuraisilla panostetaan myös luomutuotantoon: kahdeksan tilaa toimii luomuna, ja 25 prosentia viljellystä peltopinta-alasta on luomussa, luku on valtakunnallisestikin merkittävä.
Tilat ovat siirtyneet sujuvasti sähköiseen asiointiin, ja digitalisaatio on edennyt hyvin. EU:n alueella käytössä oleva satelliittiseuranta ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia tai taloudellisia menetyksiä, sillä viljelytoimet ovat pääosin laadukkaita.
Vaikka sähköinen tukihakemus on helppo tehdä, EU:n nykyinen ohjelmakausi on osoittautunut haastavimmaksi koskaan tukiehtojen osalta. Monimutkainen lainsäädäntö ja tukiehtojen hallinta ovat merkittävä rasite viljelijöille, jotka joutuvat käyttämään paljon aikaa ja resursseja hallinnollisiin tehtäviin.
Nuorten viljelijöiden määrän väheneminen ja investointien haasteet ovat koko Suomen maatalouden huolenaiheita. Uuraisilla tilanne näyttää kuitenkin valoisammalta: useita uusia navettarakennuksia on rakennettu viime vuosina, mikä kertoo uskosta kotieläintuotannon jatkumiseen.
– Tulevaisuudessa maataloustukien kohdistaminen elintarvikkeita tuottaville tiloille on entistä tärkeämpää, jotta maatalous pysyy kannattavana ja elinvoimaisena, Päivi Laasanen toteaa.
Hanna Lahtinen
18.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Konsulttiyhtiö MDI:n tuore väestöennuste piirtää huolestuttavan kuvan Suomen tulevaisuudesta. Ennuste perustuu Tilastokeskuksen väestödataan ja ulottuu vuoteen 2050. Se huomioi syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeet, mutta ei esimerkiksi talouskehitystä.
Suurin osa Suomen kunnista menettää väestöä. Kasvua nähdään vain harvoissa kaupungeissa ja tietyillä alueilla, kuten länsirannikon uskonnollisemmilla seuduilla. Vuodesta 2016 lähtien kuolleisuus on pysyvästi ylittänyt syntyvyyden. Ilman maahanmuuttoa väestö vähenisi vuosittain.
Koululaisten määrä vähenee nopeasti, vuoteen 2032 mennessä lähes 100 000 lasta. Tämä saattaa johtaa koulujen sulkemisiin erityisesti pienissä kunnissa. Samalla yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi, mikä lisää hoivatarvetta pysyvästi.
Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto on ainoa tekijä, joka voi pitää Suomen väestön kasvussa. Syntyvyyden nousua ei ole näköpiirissä ja suurin osa maasta kohtaa väestökadon.
Keski-Suomen kehitys on keskitasoa, mutta alueella on muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia. Esimerkiksi Uurainen kuuluu harvinaiseen 35 kunnan joukkoon, joissa syntyvyys ylittää kuolleisuuden. Vuonna 2024 Uuraisilla syntyi 16 lasta enemmän kuin kuntalaisia kuoli. Plussan puolelle päästiin myös Jyväskylässä ja Laukaassa. Toivakassa syntyi 11 vauvaa vähemmän kuin siirtyi väkeä tuonpuoleisiin, Petäjävedellä suhdeluku oli peräti -25.
Yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa alueella merkittävästi. Suurin prosentuaalinen kasvu ennustetaan Jyväskylään (129 %), toisena Uurainen (121 %), Petäjävesi (101 %) ja Toivakka (54 %).
Jyväskylää lukuun ottamatta kaikille alueen kunnille ennustetaan väestön vähenemistä vuoteen 2050 mennessä – mikäli ne säilyvät itsenäisinä. Kuntaliitoskeskustelu on jälleen vilkastumassa. Ennusteessa oletetaan, että maahanmuutto jatkuu nykytasolla.
Nyt Uuraisilla on 3 652 asukasta, Petäjävedellä 3 548 ja Toivakassa 2 333. Vuoteen 2050 mennessä väestön ennustetaan vähenevän Uuraisilla 13 prosenttia, Petäjävedellä 19,3 prosenttia ja Toivakassa 21 prosenttia. Suomen suurin väestönmenettäjä löytyy Keski-Suomesta, Kyyjärvi, jossa väkimäärän ennustetaan puolittuvan.
Jyväskylän kasvuksi ennustetaan maltillista 2,1 prosenttia, kun taas Espoo kasvaisi 30,2 prosentilla.
Jyväskylän elinvoima heijastuu kehyskuntiin, kuten Uurainen, Petäjävesi ja Toivakka. Esimerkiksi Toivakan kutistuminen alle 2 000 asukkaan kunnaksi on helpompi estää, jos koko seutukunta voi hyvin ja on houkutteleva.
Ennusteessa on osia, kuten väestön vanheneminen, joiden toteutuminen on lähes väistämätöntä. Sen sijaan muuttoliikkeeseen voivat vaikuttaa monet tekijät. Aikanaan ennustettiin Lapin autioituvan, mutta matkailu on tuonut elinvoimaa pohjoiseen. Korona-aikana nähtiin kaupungistumisen ”rytmihäiriö”, kun haja-asutusalueet alkoivat kiinnostaa. Tilanne on nyt palautunut, ja kasvukeskukset vetävät jälleen. Mutta mikä aiheuttaa seuraavan ”rytmihäiriön” ja milloin?
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla saatiin rautaisannos voimapuhetta, kun urheiluselostaja Kaj Kunnas saapui nostamaan kissan pöydälle. Se kissa oli tietenkin koulukiusaaminen. Kahdessa Punainen kortti kiusaamisellle -luennossa koululla hän kävi läpi omia kiusaamiskokemuksiaan ja miten niistä selvitään. Kolmas, hieman keskustelevampi tilaisuus järjestettiin nuokkarilla ja sinne olivat tervetulleita myös aikuiset.
Kun ihminen puhuu omista kokemuksistaan, on asioilla enempi painoarvoa. Dumbo, hörökorva, hurri, siipimutteri tai finntupp ovat sanoja, jotka Kaj Kunnas sanoo nyt kevyesti, mutta jotka aikoinaan satuttivat ja johtivat jopa koulun vaihtoon – ja uusien kiusaajien kohtaamiseen. Hän koki ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä, mutta kotona ja urheilupiireissä hän tunsi olevansa rakastettu.
Aikuisena Kunnas sai ahaa-elämyksen Salt Lake Cityn olympialaisissa, kun hän tapasi Jay Lenon, joka teki huumoria ulkonäöstä korostaen, että kaikki ovat omalla tavallaan kauniita. Tämä auttoi Kunnasta hyväksymään itsensä.
Kuten yleisön kokemuksistakin kävi selville, kiusaaminen on yleistä, eikä se unohdu. Nykypäivänä kiusaamisen keinoja ja muotoja on vielä paljon enemmän kuin ennen. Toisaalta kiusaamiseen ainakin pyritään puuttumaan herkemmin, eikä nykypäivän opettajilla sentään ole lupa kiusata.
Uusi sukupolvi on aina entistä parempi, uskoo Kunnas ja vakuuttui siitä jälleen kerran myös Uuraisten koulukeskuksessa, jossa hän kertoi tavanneensa upeita ja rohkeita nuoria.
Kiusaamisen vastaista työtä ei saa lopettaa ikinä. Se että Kaj Kunnas saatiin puhumaan Uuraisille mahdollistui viimekeväisen Toukotohinoiden myötä. Pasi Haarala, Viivi Rautianen ja Ville Tannermäki, sekä lukuisat vapaaehtoiset, pistivät pystyyn jalkapallotapahtuman, joka jo itsessään uhkui positiivisuutta ja jonka tuotolla kustannettiin maanantaina kuullut luennot.
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Tiina Pokelan pihamaalta avautuu kaunis näkymä Kaijanjärvelle, jonka toinen ranta kuuluu Petäjäveden puolelle. Knuutila saattaa jonkun mielestä sijaita syrjässä, mutta Tiinan mielestä se on täydellinen paikka kodille. Hänellä on myös omakotitalo Köhniöllä, mutta eläkkeelle jäätyään hän on viihtynyt Höytiällä. Kovakuntoinen eläkeläinen pitää kuntoaan yllä arkiaskareilla, kuten puulämmitteisen talon lämmittämisellä ja puutarhanhoidolla. Tahvo-koira sekä hyvät ja avuliaat naapurit takaavat viihtymisen.
– Nautin olemisesta ja asumisesta täällä. Eläkkeelläkin olen viihtynyt, vaikka ihanaa työyhteisöä onkin ikävä, Tiina vakuuttaa.
Tiina ja Tahvo eivät oikeastaan asu edes kahdestaan, sillä kun hän helmikuussa lopetti työnsä 39 vuoden jälkeen Kyllön sairaalan vastaanotossa, muutti Knuutilaan yli satapäinen nalleseurue jo ennestään paikalla olleiden maalaisserkkujen seuraksi. Nyt nalleja on kaikkialla, minne vain katse osuu: yksi kurkkii ylhäällä ikkunassa, toinen nököttää kannon päällä, kolmas istuskelee maitotonkan päällä ja pandat kiipeilevät puissa. Sisällä sängyllä pötköttelee parikymmentä nallukkaa, ja itse isoherra, apulaisylilääkäri Otto Taavetti, isännöi kahvikutsuja kamarissa. Osa porukasta asustaa vielä muuton jäljiltä pahvilaatikkoväistötilassa.
Lapsena Tiina ei muista nalleilla erityisemmin leikkineensä, mutta nalleharrastus alkoi aikana, jolloin Tiimari tarjosi suomalaisille ihania pikkurihkaman ostoselämyksiä. Kun nallet alkoivat majailla työpaikalla erityisesti pienten asiakkaiden ilona, niiden määrä kasvoi nopeasti, myös työkaverit ja asiakkaat toivat niitä tuliaisina ulkomaanmatkoilta. Aluksi riitti avohylly, myöhemmin hankittiin vitriini. Nyt Australian nallukka pitää seuraa Thaimaan lajitoverille Knuutilassa.
– Nalle on leluna hyvin kansainvälinen, niitä löytyy ympäri maailmaa, Tiina kertoo. Erityisesti hän pitää ruotsalaisista Bukowskin nalleista, joilla kaikilla on tietysti myös nimi.
Ihmisen kokoinen Otto Taavetti on Tiinan 50-vuotislahja ja on tehnyt töitä suomalaisen terveydenhuollon hyväksi. Asianmukaiset vaatteet hänelle on valmistanut Pirkko Vuorinen.
– Otto Taavetti on ollut mukana ylilääkäri Sakari Ritalan kanssa seminaareissa Tampereella ja Kuopiossa houkuttelemassa nuoria lääkäriopintoihin. Ei hän turhaan ole saanut apulaisylilääkärin titteliä. Minä itsehän olen johtava aulaylilääkäri, Tiina kertoo. Tittelin, joka on Suomessa ainutlaatuinen, on hänelle antanut entinen ylilääkäri Jarmo J. Koski.
Otto Taavetti on sijaistanut useita lääkäreitä heidän kesälomillaan – jopa pappia. Kuuntelijana hän on väsymätön, eikä taatusti lipsu vaitiolovelvollisuudesta.
Kerran Kyllössä koettiin kaappausdraama, kun Simeoni-nalle kidnapattiin. Tapauksen takana olivat Kyllön fysioterapeutit ja apuvälinepalvelu, joilla oli vaatimus Simeonin vapauttamiseksi: neuvonnan ikkunassa tuli pitää viikon ajan lappua, jossa luki ”Kyllön fysioterapia ja apuvälinepalvelu ovat parasta A-ryhmää”. Sama porukka valmisti Tiinalle ja nalleille kalenterin eläkkeelle jäämisen kunniaksi, kuvissa nallet poseeraavat varsin salskeassa seurassa.
Sairaalan vastaanottoon tullaan usein kipeinä ja huolissaan. Vastassa olleet nallukat ovat pelkällä olemuksellaan lopettaneet monen lapsen itkun. Viime vuosina vastaanoton tilanteet ovat muuttuneet yhä haastavammiksi, jopa uhkaaviksi.
Ei Tiina Pokelan oma elämäkään ole ollut pelkkää nalleleikkiä. Hän on kokenut monta kipeää menetystä, viimeisimpänä reilu vuosi sitten, kun puoliso Raimo menehtyi kotona. Elämää ei silti hänen mielestään voi elää surussa velloen, ilo pitää repiä pienistä hyvistä asioista, vaikka vähän väkisin.
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Europarlamentaarikko Elsi Katainen vieraili viime perjantaina Uuraisilla avustajansa Toni Viljamaan kanssa. Vierailun teemana oli yrittäjyys, erityisesti maatalousyrittäjyys. Aamukahvien jälkeen vierailtiin Kangashäkissä Ala-Niinimäen tilalla (attikkelikuva) ja Kotix Oy:ssä – näistä tarkemmin tulevissa lehdissä.
Kolmatta kautta europarlamentissa toimivalla Elsi Kataisella on yhteinen menneisyys Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkaman kanssa, sillä hän toimi Pielaveden kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosituhannen alussa samaan aikaan, kun Valkama toimi siellä kunnanjohtajana. Katainen on myös itse ollut maatilayrittäjä, sukupolvenvaihdos tilalla tehtiin joitakin vuosia sitten.
Uuraisten valtuustosali täyttyi lähes kokonaan virkamiehistä, valtuutetuista ja viljelijöistä. Tilaisuus alkoi Uuraisten kunnan esittelyvideolla. MTK Keski-Suomen varapuheenjohtaja, valtuuskunnan jäsen ja lypsykarjatilallinen Kyynämöisiltä, Tomi Ahonen, esitti tervehdyssanat ja toivoi tulevan ohjelmakauden valmisteluun europarlamentilta ymmärrystä siitä, että Euroopan itäisen laidan maatalouden tukeminen on tärkeä osa huoltovarmuutta.
– Maailmantilanne on sellainen, että Euroopan yhteinen puolustus vaatii nyt resursseja, mikä on aivan oikein. Meillä Suomessa pelkona on kuitenkin, että elintarviketuotanto vaarantuu vähenevien tukirahojen myötä. Toivoisin, että puolustussektorilta voitaisiin löytää jokin rahoitusinstrumentti tukemaan ainakin Euroopan itäisten laitojen maataloutta, Ahonen esitti.
Elsi Katainen piti ehdotusta hyvänä, mutta totesi, että valitettavasti huoltovarmuus osana kansallista turvallisuutta ymmärretään Suomessa huomattavasti paremmin kuin muualla Euroopassa.
Elsi Kataisen kotimaan avustaja Toni Viljamaa kuvaa Ala-Niinimäen karjaa.
Syyskuun alussa komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti tärkeän vuosittaisen linjapuheen.
– Aiemmin komission puheenjohtaja on puhunut vain vähän, jos ollenkaan, ruokapolitiikasta. Nyt hän korosti eurooppalaisten viljelijöiden ja ruuantuottajien reilun kilpailuaseman puolustamista. Komissiossa on tunnistettu, että ruokaketju on epätasapainossa, eikä tuottaja saa reilua hintaa tai voittoa. On hienoa, että komissiossa epäkohtiin on kiinnitetty huomiota, mutta samaan aikaan pidän puheita ristiriitaisina komission kesällä ehdottaman budjettiesityksen kanssa. Siinä komissio ehdottaa 20 prosentin leikkausta maatalouden rahoitukseen. Sanat ja teot eivät siis kohtaa, etenkään kun von der Leyen ei esittänyt tässäkään puheenvuorossa mitään konkreettista toimenpidettä ruuantuotannon vahvistamiseksi, Katainen totesi.
Uuraisilta Katainen jatkoi matkaansa biotuotetehtaalle Äänekoskelle.
Hanna Lahtinen
09.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Hirvaskankaalla asuvalle luontokuvaaja Sari Virenille tapahtui jokin aika sitten jotain melko uskomatonta. Hän sai puhelun tuntemattomasta numerosta.
– Koska olen tällä hetkellä työttömänä, vastaan myös tuntemattomiin numeroihin, hän kertoo.
Puhelimen toisessa päässä oleva nainen esitteli itsensä Kirsti Manniseksi ja kysyi, oliko Sari se, joka tekee niitä ihania luontovideoita YouTubeen. Varovaisesti Sari myönsi olevansa.
Sari Viren on harrastanut riistakameroilla kuvaamista jo 15 vuotta, ja sinä aikana ovat kehittyneet niin laitteet, taidot kuin luonnontuntemuskin.
– Kiinnostus luontoon juontaa juurensa jo lapsuudesta. Isä ja äiti veivät minut vanhalla keskimoottoriveneellä saareen ja antoivat ämpärin, johon piti kerätä marjoja. Vaelsimme myös paljon Lapissa, kertoo Säynätsalosta kotoisin oleva Sari.
Kirsti Manninen – filosofian tohtori, käsikirjoittaja ja tuottelias kirjailija, joka tunnetaan myös nimellä Enni Mustonen – ei ollut Sarille entuudestaan tuttu. Vasta puhelun jälkeen googlatessaan hänelle selvisi, millaisen merkkihenkilön kanssa oli juuri keskustellut.
Keskustelu eteni, ja Manninen kertoi käsikirjoittavansa pian avattavalle Finlandia-talolle näyttelyä. Kyseessä oli uusi pysyvä näyttely, joka kertoo Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä ja luovuudesta sekä kuvaa suomalaisuutta ja suomalaisten metsä- ja luontosuhdetta. Tähän näyttelyyn Manninen halusi Sarin videoita.
– Kylmät väreet juoksivat selkärankaa pitkin ja kyyneleet valuivat. Olin ollut vuoden työttömänä, ja yhtäkkiä minulle tarjotaan tällaista. Se tuntui aivan uskomattomalta.
Finlandia-talon verkkosivuilla kerrotaan, että näyttely kuvaa tarinallisesti luovuutta, suomalaisuutta ja ihmisyyttä Aaltojen elämän ja teosten, Suomen historian tapahtumien sekä suomalaisen luonto- ja metsäsuhteen kautta. Finlandia-näyttely koostuu viidestä elämyksellisestä tilasta: Alkusoitto, Parantava valo, Metsien maa, Yhdessä ja MyAalto. Keskisuomalaisuus on esillä myös arkkitehtuurin kautta, esimerkiksi Muuratsalon koetalon savusaunan toisintona.
Juuri suomalaisen luonto- ja metsäsuhteen kuvaamiseen tarvittiin Sarin videoita. Manninen piti erityisenä vahvuutena niissä esiintyviä aitoja luonnon ääniä.
Asia eteni, ja pian Sari sai sähköpostia, jossa esitettiin toiveita näyttelyyn sopivista videoklipeistä. Yhteydenpito jatkui, muuttui ystävyydeksi, ja lopulta Kirsti Manninen saapui itse hakemaan materiaalit Hirvaskankaalta. Lopullisen editoinnin näyttelyyn teki hänen poikansa Kusti Manninen.
Kesäkuun alussa koitti näyttelyn avajaispäivä, ja Sari Viren huomasi olevansa kutsuvieraana arvovaltaisen joukon, kuten rouva Suzanne Innes-Stubbin, seurassa avaamassa näyttelyä yhdessä Suomen ikonisimmista rakennuksista.
Tiukkojen turvatoimien jälkeen Sari pääsi 300 vieraan joukosta harvojen kutsuttujen joukkoon, jotka oli valittu näyttelyn tekoon osallistuneista esiteltäviksi.
Vaikka Finlandia-talon näyttelyyn osallistuminen on suuri kunnia ja huikea kokemus, ei se ole suinkaan ainut kerta, kun Sari Virenin polku on risteytynyt Suomen presidenttiperheen kanssa. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina. Siitä ja luontokuvauksesta kerrotaan enemmän PaikallisUutisten joulunumerossa.
Sari Virenin riistakameralla kuvattuja luontovideoita voi ihailla paitsi hänen nimeään kantavalla YouTube-kanavalla, joka löytyy helposti googlaamalla, myös lokakuun 24. päivä järjestettävässä Valon kylä -tapahtumassa Uuraisten kirjastossa.
