03.02.2026 | Tilaajille, Uurainen
Lähes kaikissa Suomen maaseutumaisissa kunnissa kamppaillaan saman ongelman kanssa. Ikäluokat pienenevät ja se johtaa kouluverkon tarkasteluun.
– Valtakunnallisesti syntyvyys on kääntynyt laskuun viimeisen viiden vuoden aikana, ja peruskouluikäisten määrä on vähentynyt kymmenellä tuhannella, toteaa tuleva sivistysjohtaja Minna Vilenius.
Myös ikärakenteeltaan nuoren Uuraisten kunnan koulujen oppilasmääräennusteet ovat kääntyneet tasaisesti etenevään laskuun seuraavien seitsemän vuoden aikana. Tuoreen oppilasennusteen mukaan peruskoulujen yhteenlaskettu oppilasmäärä vähenee nykyisestä 575 oppilaasta (tilanne 10.10.2025) noin 479 oppilaaseen lukuvuoteen 2031–2032 mennessä. Tämä merkitsee yli 90 oppilaan vähennystä, mikä vastaa noin 16 prosentin laskua koko kunnan tasolla.
Nykyisen kouluverkon rajojen perusteella tarkasteltuna suurin oppilasmäärien väheneminen kohdistuu Koulukeskukseen. Sen tämänhetkinen 332 oppilaan kokonaismäärä laskee vuoteen 2031–2032 mennessä 264 oppilaaseen. Kehitys vaikuttaa erityisesti ylempien vuosiluokkien oppilasmääriin, jotka pienenevät tasaisesti tarkastelujakson aikana.
Kunnan kyläkouluista Hirvasen oppilasmäärä pysyy melko vakaana 124–148 oppilaan välillä, joskin lievää laskevaa trendiä on havaittavissa erityisesti kauden loppupuolella. Höytiän neliluokkaisen koulun oppilasmäärä vähenee ennustejaksolla 52 oppilaasta 38 oppilaaseen. Kyynämöisen kuusiluokkaisessa koulussa oppilasmäärä pysyy pienenä mutta tasaisena, vähennystä 10 oppilaan verran.
Tilanne kuitenkin muuttuu, jos käyttöön otettaisiin lähikouluperiaate ja esimerkiksi oppilaskuljetuksista koulukeskuksen lähikoulualueelta Kyynämöisille luovuttaisiin. Silloin Koulukeskuksesta tulisi lähikoulu suurelle osalle Kyynämöisten ja myös joillekin Höytiän koulun oppilaille.
Koska kyseessä on ennuste, voi muuttujia olla muitakin. Kunnan nykyistä aktiivisemmasta tonttimarkkinoinnista on toivottu pelastajaa, mutta realistisesti sen varaan ei kovin paljoa voi laskea. Uurainen olisi voinut suoriutua markkinoinnissaan huomattavasti paljon huonomminkin, sillä kunta oli viime vuonnakin jälleen kerran yksi vain kolmesta kasvukunnasta Keski-Suomessa.
– Kyllä tonttimarkkinointia tehdään koko ajan ja kuntaan rakennetaan. Taloustilanne on kuitenkin epävarma niin yksityisillä ihmisillä kuin myös kuntatasolla. Uurainen sai esimerkiksi nyt alkuvuodesta odottamattomia ja ikäviä uutisia koskien opetustoimen valtionosuuksia, ja sillä on merkittävä negatiivinen vaikutus kunnan rahoituspohjaan, kunnanjohtaja Juha Valkama sanoo.
Viimeksi vastaava keskustelu käytiin keväällä 2024 ja se johti ehdotukseen Kyynämöisten koulun lakkauttamiseksi. Koulua puolustamaan nousi kansanliike ja lopettamispäätös peruttiin. Osasyynä olivat myös kunnan taloustilanteen hetkellinen kohentuminen ja kuntavaalien läheisyys. Vuosi 2024 oli myös syntyvyyden huippuvuosi, 52 lasta, josta on palattu ”normaaliin” reiluun 30 lapseen.
Itse ongelma ei kuitenkaan poistunut minnekään ja tänä keväänä ollaan tilanteessa, jolloin perusopetus ja varhaiskasvatus on jälleen otettava tarkasteluun. Edellisestä prosessista viisastuneena kunnassa halutaan toimia mahdollisimman avoimesti ja läpinäkyvästi.
– Kaikki mahdolliset vaihtoehdot käydään läpi, miten opetuspuolta sopeutetaan pienenevään lapsimäärään ja pienenevään rahoitukseen, peruspalvelujohtaja Jouko Nykänen luettelee.
Kouluverkkoa tarkastellaan jossain määrin myös ylikunnallisesti.
– On toivottavasti lähdössä liikkeelle hankehaku, jossa selvitellään kuntien välisen kouluyhteistyön kehittämistä. Olen alustavasti ilmoittanut myös Uuraisten kunnan olevan kiinnostunut. Muita kuntia voisivat olla esimerkiksi Viitasaari, Äänekoski, Konnevesi, Laukaa ja Saarijärvi, Jouko Nykänen kertoo ja miettii, että toisiko neljäs yritys kouluyhteistyöstä tulosta Äänekosken kanssa Hirvaskankaan alueella.
Tosiasia on, että jotain on pakko tehdä. Koska sivistystoimi on kunnan kakusta niin iso siivu, on säästöjä muilta sektoreiltakin hyvin vaikea etsiä, varsinkin kun kunnassa on juuri käyty yt-neuvottelut.
– Strategiatyö etenee kevään mittaan kuukausittaisilla kokoontumisilla ja teemoilla. Mukana on johtoryhmän lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä sivistyslautakunta kokonaisuudessaan. Lisäksi tehdään kuntalaiskysely nettiin ja pidetään jokaisella kylällä keskustelutilaisuudet sekä kuullaan henkilöstöä, Minna Vilenius kertoo.
– Toivon, että keskustelu ei nyt keskity mihinkään yksittäiseen kouluun, vaan että kuntalaiset laajasti osallistuvat ja esittävät näkemyksiään, Jouko Nykänen lisää.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Anne Pihl tiedostaa tehtävän haasteellisuuden ja korostaa myös kuntalaisten ja henkilöstön kuulemisen tärkeyttä. Hän haluaa myös tarkastella tilannetta vähintäänkin vuoteen 2030 asti.
– Pari vuotta sitten asiaa käsiteltiin, mutta haluan, että asiaa lähestytään objektiivisesti ilman esioletuksia, kaikki vaihtoehdot huomioiden. Haluan myös korostaa yhtenä yksityiskohtana maanomistajien osuutta ja kartoittaa mahdolliset tonttimaat kylillä. Siitä ei varmasti ole erimielisyyttä, etteivätkö kyläkoulut ole kaikille äärimmäisen tärkeitä, hän päättää.
Hanna Lahtinen
03.02.2026 | Tilaajille, Uurainen
Anita ja Jukka Pihlainen ovat luoneet 20 vuodessa Kuusirinteen viihtyisän ja yhteisöllisen kokonaisuuden keskelle Uuraista. Aikoinaan säästökassana ja apteekkina palvelleet Kuusirinteen punainen ja keltainen talo ovat kauniisti kunnostettuina ja siisteine ympäristöineen kauneinta osaa Kuukantietä.
Yhtä kaunista on sisälläkin. Yksi asunnoista on nimeltään MajaPaikka ja sitä Pihlaiset vuokraavat lyhyeen, vaikkapa vain yön tai parin majoittumiseen. Asunnossa on petipaikat neljälle ja kaikki valmiina, jopa aamupuurotarpeet. Hinnat eivät päätä huimaa, esimerkiksi perhepaketti 3–4 henkilöltä on vain 50 euroa vuorokaudelta. Jos esimerkiksi sukulaisia on tulossa yökylään ja tila uhkaa loppua, MajaPaikkaa voi tiedustella suoraan Pihlaisilta.
– Tämä on vähän erilainen kokemus kuin hotellihuone. Vanhoissa taloissa on sellainen henki, mikä uudesta puuttuu, Anita sanoo. Sitä henkeä Anita ja Jukka ovat vain vahvistaneet huutokauppa- ja kirpputoriostoksilla. Erityisesti hieman varttuneemmalle kulkijalle MajaPaikka on oikea muistojen aarreaitta, hyllystä löytyy juuri sellainen kahvipurkki kuin mummolassa tai emaliastia, jossa viili valmistui lapsuuskodissa. Asunto on kodikkaan värikäs ja erityisesti keittiötä hallitsevat punaisen, keltaisen ja oranssin aurinkoiset sävyt. Pihlaiset nauttivat yli kaiken sisustamisesta ja erityisesti Anita rakastaa retroa.
Kaikki alkoi 20 vuotta sitten. Pihlaiset asuivat uudessa talossaan Jokihaarassa, eivätkä oikein viihtyneet.
– Niihin aikoihin uutisissa alettiin puhua, että eläkkeet eivät tulevaisuudessa riitä ja koska olin sairauden vuoksi ollut pitkään poissa työelämästä, minulle ehti kertyä eläkettä varsin vähän. Aloin puhumaan Rautpohjassa valimolla työssä käyvälle Jukille, että jotain pitäisi tulevaisuuden varalle tehdä, Anita kertoo.
Usein ohi ajaessaan he miettivät, että kukahan Kuukantien vanhoissa taloissa asui. Jokin niissä viehätti, vaikka mitään varsinaista bisnesideaa ei vielä ollut.
Talot omisti tuolloin Uuraisilla monessa asiassa 90-luvulta alkaen vaikuttanut Sulo Suuntala ja niissä toimi Perhekoti Kardemumma. Alun perin talot rakennettiin apteekiksi ja säästökassan taloksi ja onpa toisessa niistä asunut entinen kunnanjohtaja Sirpa Rautiokin. Myös 62-vuotias Uuraisten helluntaiseurakunta toimi alkuaikoina keltaisessa talossa.
Kun taloista toinen sitten tuli myyntiin vuonna 2006, se oli menoa. Pankkilaina oli iso, mutta kuitenkin jo kauan sitten pois maksettu.
– Kun ostimme tämän Kuusirinteen punaisen talon, niin Sulo sanoi, että kyllä te vielä tuon toisenkin ostatte – ja niinhän siinä kolmen vuoden kuluttua kävi, Jukka kertoo.
– Ihan pystymetsästä lähdettiin, Juki oli käynyt rakentajakurssin ja minä olen aina tykännyt siivouksesta. Sulo oli tehnyt ison remontin ja jakanut talot pienemmiksi asunnoiksi, joissa oli jo vuokralaiset. Tutustuttiin taloihin ja opeteltiin vuokratalon pitämistä. Myöhemmin alettiin remontoimaan pikkuhiljaa. Alussa vaihtuvuus vuokralaisten suhteen oli melko suurta, mutta vuokrasuhteista on tullut koko ajan pidempiä. Usein uusi vuokralainen löytyy edellisen kautta.
Lyhytvuokraukseen tarkoitetun MajaPaikan käyttöaste voisi olla korkeampikin, mutta Pihlaiset ovat ilmoittelussa varovaisia. Lähinnä vuokrausmahdollisuudesta ilmoitellaan Facebookin Uurainen-ryhmässä ja se on toistaiseksi riittänyt.
– Tässä talossa asuu neljä vakituista vuokralaista ja tuossa viereisessä talossa viisi, niin haluamme taata, että heidän kotirauhansa ei järky, Anita sanoo.
Vuosien myötä Kuusirinteelle on syntynyt omanlaisensa kodikas yhteisöllisyys. Voittojen maksimoinnin sijaan Pihlaiset ovat pitäneet vuokrat kohtuullisina ja vuokralaisia on autettu monessa asiassa. Melkein kaikki mikä on viivan alle jäänyt, on sijoitettu talojen kunnostukseen, esimerkiksi ikkunat vaihdettiin vastikään. Viime kesänä kunnan putkiremontti tien toisella puolella toi vanhoja putkistoja pitkin hulevesiä Kuusirinteen toisen talon alakertaan ja salaojitukset oli uusittava. Kuukantien profiilia muutettiin rajusti 1960-luvulla, jolloin keltainen talo jäi tieltä katsoen monttuun.
Kiinteistöjen ostaminen ei jäänyt Kuusirinteeseen. Jokihaaran uusi talo vaihtui aikanaan entiseen lääkäritaloon Kostintiellä, jonne muutti myös Anitan isä viimeisiksi elinvuosikseen. Myöhemmin iso talo päätyi myyntiin. Nyt Pihlaiset asuvat Uuraisilla ollessaan Nevalasta hankitussa tilavassa yksiössä. Rakkain koti sijaitsee kuitenkin Anitan kotiseudulla Perhon Mökälässä. Lapsuudenkoti Tunkkari on kauniisti kunnostettu ja upean retrosti sisustettu sekin.
Kynnys asuntojen ostamiseen on madaltunut, mutta hutiloiden ei myöhemminkään kauppoja ole tehty. Hakatalon kerrostalo on hyvin hoidettu taloyhtiö ja siellä Pihlaisilla on kaksi asuntoa.
Kuusirinne ei ole ainut asia, millä Pihlaiset ovat lisänneet yhteisöllisyyttä Uuraisilla. 15 vuotta heidän elämässään isoa osaa näytteli Nuorisoseura bingoineen ja muine tapahtumineen.
Ja sitten on teatteri. Anita on kirjoittanut 13 näytelmää Suomen Näytelmäkirjailijaliiton listoille ja suurimman osan niistä ohjannut Kynkkälän näytelmäpiirin lavalle. Uusinta harjoitellaan parhaillaan. Aikoinaan Anita harrasti monta kertaa viikossa urheilua, kuntosalia, karatea ja lentopalloa. Niistä hän joutui luopumaan terveydellisistä syistä, mutta onneksi tilalle löytyi teatteri.
Nyt Anita ja Juki ovat eläkkeellä. Eläkepäiviksi suunniteltu turva omistusasunnoista ei ole tehnyt heistä rikkaita, ainakaan rahallisesti. Mutta valtavasti se on antanut sisältöä elämään.
– 20 vuoteen on mahtunut monenlaista vuokralaista ja elämäntarinaa, kaikkien kanssa on tultu toimeen. Vain kaksi kertaa on jouduttu päättämään vuokrasuhde, mutta nekin on tehty sovussa. Niin hyvältä tuntuu, kun joku on joskus sanonut tänne muuttaessaan, että on tullut ensimmäistä kertaa paikkaan, joka tuntuu oikeasti kodilta.
Hanna Lahtinen
03.02.2026 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten vuoden 2025 Liikuntateosta palkittiin oikea urheilun grand old man, keväällä 82 vuotta täyttävä Reijo Länkinen, joka on tehnyt vapaaehtoistyötä Uuraisilla monien eri lajien parissa jo 50-luvulta alkaen.
Reijo on ahkera harjoittelija ja erinomainen esikuva myös omalla urheilu-urallaan, joka viime vuosina on painottunut menestyksekkäästi kenttälajien aikuisurheiluun ja tuonut Reijon palkintokaappiin lukuisia SM-mitaleita. Omaa osaamistaan hän on jakanut eteenpäin esimerkiksi yleisurheilukouluissa.
Reijo hallitsee erinomaisesti myös sellaiset lajit kuin lentopallo, keilailu ja jousiammunta ja juontaa ammattimaiseen tyyliinsä erilaisia urheilutapahtumia.
03.02.2026 | Kiinnitetty, Tilaajille, Toivakka
Toivakan kunnanjohtaja Touko Aalto palkittiin viikonloppuna kahdesta liikuntateosta Keski-Suomen Urheilugaalassa. Palkinnon otti kuitenkin vastaan Toivakassa asuva kuntalainen Touko Aalto, kun virkamiehiä ei vastaavista teoista voi palkita. Aalto oli aktiivikuntalaisena mukana ideoimassa ja järjestämässä Toivakkahölkkää ja Vakka Fun -tapahtumaa.
Palkintoperusteluissa todetaan, että Touko Aalto on ollut aktiivinen ja innostava toimija Toivakkahölkkä- ja Vakka Fun -tapahtumissa sekä edistänyt liikunnallista elämäntapaa omalla esimerkillään. Aalto harrastaa joukkuelajien lisäksi triathlonia ja ajaa työmatkat fillarilla. Aallon työhuone muistuttaakin miehen liikunnallisuudesta monin tavoin. Kuntajohtajan omien sanojen mukaan vain suksipussi sieltä puuttuu.
Aalto uskoo esimerkin voimaan.
– Kuntalaisille pitää järjestää tai antaa mahdollisuus järjestää sellaisia tapahtumia, jotka he kokevat omikseen ja mielekkäiksi. Kotisohvalta ei lähdetä liikkeelle, jos tapahtuma ei kiinnosta. Kun jututin kuntalaisia, aika monen puheissa tuli esiin perinteinen Vakkahölkkä. Niinpä ryhdyttiin sitä elvyttämään ja päivittämään. Ja menestyshän siitä tuli. Viivalla oli lähes 100 hölkkääjää. Osa heistä tuli jopa Ruotsista asti. 85 prosenttia kisaajista oli muualta kuin Toivakasta.
Aalto on siinäkin mielessä moderni kuntajohtaja, että hän käytti suhteitaan ja somea tapahtuman markkinoinnissa. Lisäksi hän lähestyi useita yrityksiä tuotepalkintoja hankkiakseen.
Hölkkää edelsi kahdeksan viikon esihölkkä, joka juostiin aina keskiviikkoisin. Tällä pyrittiin saamaan mukaan paikallisia. Samalla juoksijat ideoivat uutta.
– Merkittävässä roolissa olivat entinen toivakkalainen Petteri Huikko, joka järjestää Tiirismaa Trailia sekä paikallinen Daniel Hernandez, joka oli mukana joka keskiviikko. Kun hänellä on joogatausta, niin yhteislenkkien yhteydessä hän otti osan alkulämmittelystä hoitaakseen. Liikuntapaikkojen hoitaja Ville Ripatti oli isona apuna myös. Itse toimin kisapäivänä juontajana, sitten oli mukana hölkkäämässä, minkä jälkeen jatkoin juontajana, Aalto kertoo hymyssä suin kiittäen samalla Toivakan Rivakan Kalle Ruokosta juontoavusta.
Kun tehdään juoksurata maastoon, yksi ongelma on reitin pituuden määrittäminen. 10 kilometrin rata kuulemma onnistuttiin luomaan metrilleen, kiitos uusimman teknologian ja pienten onnenkantamoisten. Kun reitti lisäksi kulki kuuden maanomistajan mailla Paikkalanvuorella, heiltäkin piti saada luvat.
Sitten reitti piti vielä merkitä, ettei kukaan harhaudu radalta. Lisäksi tarvittiin transponderit ajanottoon, vapaaehtoisia juomapisteille ja ilmoittautumiseen sekä ensiaputaitoisia. Tässä isona apuna olivat Henna Breilin ja Satu Korhonen.
Kaikessa tässä onnistuttiin niin hyvin, että tapahtuma todennäköisesti uusitaan ensi kesänä. Kun Toivakassa samaan aikaan viime kesänä oli aamupäivällä markkinat ja illalla Vakkafestarit, päivä oli juuri sitä, mitä Aalto saattoi odottaa. Etenkin kun sääkin suosi.
– Opittiin lennosta paljon tapahtumanjärjestämisestä. Tässä oli taustalla iso filosofia. Älä kysy, mitä kunta voi tehdä puolestasi vaan mitä sinä voit tehdä kunnalle ja sen asukkaille. Kunta voi toki tukea kuntalaisten aktiivisuutta niin kuin me nyt teemme. Kunta on varannut yhdistysavustuksiin 15 000 euroa tälle vuodelle erilaisten toimintojen järjestämiseen. Haetaan aitoa yhteisöllisyyttä ja parasta, mitä kunta voi tehdä, on saada kuntalaiset aktiivisesti mukaan. Ilman seuroja, yhdistyksiä ja talkooväkea ei ole kuntaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Osana juoksutapahtumaa sovittiin vielä Mannerheimin Lastensuojeliiiton paikallisosaston kanssa Toivakan urheilukentällä järjstettävästä Pienten ponnistuksesta eli taaperoikäisten juoksusarjasta. Näin koko päivän osanottajamäärä kannustusjoukkoineen nousi noin kolmeensataan.
14. helmikuuta Toivakassa ajetaan rallia, jonka järjestää Yellow Racing Team.
7. maaliskuuta on Talvirieha, jonka yhteydessä järjestetään toivakkalaisen Ahvo Taipaleen mukaan nimetty Ahvo-hiihto. Taipale tunnetaan maailmalla amerikkalaisen Jessie Digginsin nuoruusajan valmentajana.
Ja kohta Toivakassa pelataan myös jääkiekkoa ohjattuna.
– Asiasta on sovittu Toivakan Rivakan kanssa. Itse olen lupautunut yhdeksi valmentajista. Ajatus on, että jos kerta viikkoon on vaikea itse kunkin järjestää aikaa valmentamiseen niin tehdään sitä sitten kerran kuukaudessa, Touko Aalto sanoo.
Seppo Pänkäläinen
03.02.2026 | Alueelta, Korpilahti, Tilaajille
Tiina Lamminaho
– Aikoinaan metsästämisellä on ollut suuri merkitys metsäkylissä. Metsästämällä on saatu ruokaa pöytään ja ehkä vähän tulojakin, Jaakko Luoma Metsätorpanmaa ry:stä toteaa. Vanhoja erätarinoita kuunneltiin ja kerrottiin Jaakko Luoman johdolla Sarvenperällä, Virtasen perheen vieraana Sarvenperän entisellä koululla.
Iltapäivä aloitettiin kuuntelemalla, kun Jaakko Luoma luki pari Paavo Vehkalan kirjoittamaa erätarinaa 1950-luvulta, Paavo Vehkalan nuoruudesta. Silloin vielä Keski-Suomessa oli paljon metsoja, teeriä ja pyitä, ja lintumetsälle lähdettiin kotiovelta, yhdessä koiran kanssa.
– Vielä 1960-luvulla metsäkanalintuja oli, sitten kannat romahtivat. Me olemme sitä sukupolvea, jotka ovat joutuneet noitumaan, ettei lintuja ole missään, Ari Karila ja Kari Lahtinen totesivat.
Karila kertoi oman metsästysharrastuksensa alkaneen vuonna 1972, kun hän osti Eero Karilalta suomenpystykorvan.
– Viikonloppuisin ja iltaisin kävin koiran kanssa metsällä, mutta ei silloin saanut kymmeniä lintuja syksyssä, ehkä korkeintaan kourallisen. Joku vuosi metso oli kokoaan rauhoitettu, Karila muisteli ja kertoi, että hänen suvussaan metsästäjiä on ollut todella paljon.
– Eero Karila oli kova metsämies, muista moksilaisista metsästäjistä voisi mainita Eero Ikosen ja Eelis Lampisen, Karila sanoi.
Juhani Kuusela muisteli omia metsästysretkiään 1960-luvun lopulla.
– Silloin vielä riitti teeriä, metsoja oli jo vähemmän. Mustikkasuon keskellä oli isompaa männikköä, jossa linnut tykkäsivät olla. Hämärässä kun meni, pääsi haulikkoetäisyydelle ja yleensä saalista sai, teeriä tai pyitä. Niistä tehtiin ruokaa, ja höyhenet käytettiin tyynyt täytteeksi, Kuusela kertoi.
Kari Lahtinen luki Markku Lahden kirjoittamasta Korpilahden historia -teoksesta löytyvää metsänvartija Juho Välilän vuonna 1886 pitämää saalispöytäkirjaa. Sen mukaan Välilä saalisti puolen vuoden aikana yhteensä 775 eläintä, muun muassa 295 pyytä, 138 teertä, 34 metsoa, 11 metsäkanaa eli riekkoa, 51 jänistä ja 160 oravaa, oli joukossa myös muun muassa yksi kettu ja yksi saukko.
– Minun isäni ei juuri metsästänyt ennen 1970-lukua, mutta minun pappani veljet olivat kovia metsämiehiä. He muuttivat kaupunkiin, ja haaveilivat kirjeissään, että pääsisivät lapsuusmaisemiin metsästämään. Yksi veljistä oli Helsingissä siirtolapuutarhassa töissä. Siellä hänen työnkuvaansa kuului haittaeläinten hävittäminen eli esimerkiksi rusakoiden ampuminen, joten hän pääsi tavallaan metsästämään Helsingissäkin, Kari Lahtinen kertoi ja muisteli samaisen papan veljen kertoneen, että kun lähti metsästämään, siis oikeasti metsään, kannatti laittaa lehmänkello kaulaan. Silloin eläimet eivät pelänneet, lehmiä kun laidunnettiin siihen aikaan metsässä ja riistaeläimet olivat tottuneet lehmänkellon ääneen.
Kari Lahtisen mukaan Sarvenperälläkin metsästettiin 1950- ja 1960-luvuilla monessa talossa.
– Metsästämällä hankittiin ruokaa. Oli taloja, joissa ei metsästetty, mutta kyllä yli puolessa taloista metsästettiin, Lahtinen kertoi.
Pauli Kantrin mukaan Moksissa metsästettiin, mutta hänen kotinurkillaan Hankapohjalla ei metsästetty.
– Minulla ei ollut ketään esimerkkinä tai opettamassa metsästystä, mutta kova halu metsästämään oli. Teimme pienenä kaverin kanssa ruosteisista rautalangoista ansoja jäniksille, mutta ei niillä kyllä jäniskanta pienentynyt, Kantri totesi.
Helena Mieskolainen muisteli oman metsästäjänuransa alkua Kangasniemellä.
– Meillä kaikki suvun miehet metsästivät, ja etenkin 1960- ja 1970-luvuilla riistalla oli tärkeä osa ruokahuollossa, kaupasta ei juuri mitään ostettu. Itse ammuin ensimmäisen jänikseni 16-vuotiaana vuonna 1980, sitä ennen jo kuljin isän mukana metsällä. 1980-luvulla Kangasniemellä minä ja minun kaverini olimme ainoat naiset, jotka metsästivät, Mieskolainen kertoi ja muisteli saaneensa kaveriltaan ylioppilaslahjaksikin juuri ammutun jäniksen.
Erätarinoita riitti koko iltapäiväksi, tarinankerrontaa on tarkoitus jatkaa syksyllä.
– Yritän innostaa ihmisiä kirjoittamaan tarinoita, joissa eräjuttujen lisäksi tulisi esiin paikallista elämää ja lähipiiriä, Jaakko Luoma toteaa.
03.02.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Petäjäveden kirjasto perustettiin 150 vuotta sitten. Kirjaston perustaminen pantiin alulle kuntakokouksessa vuonna 1875, perustamisesta päätettiin tammikuussa 1876 ja lainaustoiminnan keskeisistä periaatteista kesäkuussa 1876. Hankkeen puuhamiehenä toimi kirkkoherra J. Perenius.
Ari T. Mannisen kirjoittaman Petäjäveden historia -teoksen mukaan alkupääomaa kirjastoon saatiin muun muassa viinaverorahoista. Rahaa kerättiin myös jokaiselta henkirahaa maksavalta asukkaalta sekä järjestettiin keräyksiä kinkereillä. Alkupääomalla saatiin hankittua 175 nidettä, ensimmäiset kirjat olivat pääasiassa uskonollista ja historiallista kirjallisuuta.
Aluksi kirjastoa hoiti kirkkoherra Perenius perheineen pappilassa. Kirjaston sijoituspaikka vaihteli kirjastonhoitajan mukaan, 1930-luvulla kirjasto oli kanttorin virka-asunnolla. Kyläkouluilla oli lainausasemia, joten sivukylilläkin päästiin osalliseksi kirjaston palveluista. 1960-luvulla lainausasemien tilalle tulivat Ylä-Kintauden, Kintauden ja Kuivasmäen sivukirjastot, kerrotaan Mannisen historiateoksessa.
Sivukirjastot lopetettiin, kun kuntaan hankittiin kirjastoauto vuonna 1975. Ari T. Manninen kirjoittaa, että 1950-luvulla Petäjäveden kirjastossa oli vuosittain alle 2000 lainausta, Petäjävesi-lehdessä vuonna 1977 julkaistun artikkelin mukaan vuonna 1966 lainauksia oli 9500 ja vuonna 1976 jo 44 000. Vuonna 1977 kirjasto muutti nykyisiin tiloihinsa.
Omatoimikirjastoa kiitellään
– Yksi iso muutos kirjastotoiminnassa Petäjävedellä tapahtui vuonna 1998, kun kirjastoauto lopetettiin. Sen jälkeen lainausmäärät laskivat, mutta ovat pikku hiljaa nousseet kirjastoauton lakkauttamista edeltävälle tasolle ja nyt jo sen ylikin, kirjastonjohtaja Heli Laitinen sanoo.
– Korona näkyy lainaustilastoissa, kun kirjasto oli osittain kiinnikin eivätkä ihmiset uskaltaneet liikkua. Sen jälkeen lainausmäärät ovat nousseet ja tavoitteena meillä on, että nousu jatkuu. Nyt iso asia oli omatoimikirjaston avautuminen. Se lisää kirjaston saavutettavuutta paljon ja sitä kautta myös lainauksia. Omatoimikirjastoa odotettiin kauan, ja siitä saamme päivittäin myönteistä palautetta, Laitinen kertoo.
Laitisen mukaan kirjasto on hyvin demokraattinen laitos.
– Tänne voivat tulla kaikki, eikä se maksa mitään. Lama-aikoina onkin huomattu, että kirjaston käyttö lisääntyy. Tämä on myös ensimmäisiä paikkoja, joissa lapset voivat hoitaa omia asioitaan ilmaiseksi, Laitinen sanoo.
Kirjaston alkutaipaleella 1800-luvulla kirjojen lainaamisesta perittiin pieni maksu. Nykyään kirjaston maksuttomuus on kirjattu lakiin; kirjastolain mukaan kirjaston aineiston käyttö, lainaus ja varaaminen sekä ohjaus ja neuvonta ovat maksuttomia.
Tapahtumia ja uusia logoja
150-vuotisjuhlavuosi kirjastolla aloitettiin jo, kun Karri Miettinen eli räppäri Paleface käväisi vierailulla. Tällä viikolla vierailulla kävi Luonto lainassa -viikkoon liittyen Petäjäveden Luonto ry. Lisää tapahtumia on luvassa kuukausittain.
– Meillä on tulossa esimerkiksi runokaraoke. Se on ollut meillä pari kertaa aiemminkin, ja se on ollut kovasti suosittu, Heli Laitinen kertoo ja lisää, että kevään ohjelmassa on myös Minna Tuomasen vetämä satutuokio.
– Syksyllä meillä on tulossa isompi tapahtuma lapsille ja 150-vuotisjuhlavuoden päätapahtuman sijoitamme Petäjävesi Elää! -viikolle, Laitinen kertoo.
150-vuotisjuhlavuoteen liittyen kirjasto järjesti myös logokilpailun.
– Siihen saimme todella paljon ehdotuksia, vajaat sata, Laitinen iloitsee.
– Valitsimme ehdotusten joukosta muutaman, joiden tekijät palkitsimme ja joita käytämme markkinoinnissamme pitkin vuotta. Teetimme niistä myös kirjanmerkkejä, kortteja ja julisteita.
