24.02.2026 | Tilaajille, Uurainen
Sukututkimus on harrastus, johon on helppo hurahtaa. Se on myös harrastus, joka on kokenut melkoisen mullistuksen digitalisoitumisen, DNA‑tutkimuksen ja muun teknisen kehityksen myötä.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi ovat uuraislaisia sukututkimuksen harrastajia. Heillä on hiukan erilainen lähestymiskulma asioihin, mutta kummallekin perehtyminen oman suvun aikaisempiin sukupolviin on antanut valtavasti perspektiiviä myös omaan elämään 2020‑luvulla.
– Olin ennen eläkkeelle jäämistä tosi stressaantunut, sukututkimus on tuonut elämääni jonkinlaista rauhaa. On ihanaa uppoutua johonkin näin täysillä, opettajana toiminut Kristiina kertoo. Hän on aina ollut kiinnostunut sukututkimuksesta, mutta vuonna 1997 alkoi oma aktiivisempi harrastus ja nyt se saattaa olla jo jotain enemmän. Viikosta torstaipäivät on pyhitetty kokonaan tutkimukselle.
– Silloin vuonna -97 äidin serkku teki äidin isälinjasta kartoituksen, joka alkoi Riekon talosta Saarijärven Onnenlaaksosta, Kristiina kertoo ja näyttää suurta paperia, jossa sukupolvet seuraavat toisiaan. Hän on vienyt kaikki kartoituksen tiedot käyttämäänsä sukututkimussivustolle Geniin ja sukeltanut vielä huomattavasti syvemmälle ja laajemmalle sukunsa historiaan. Sukupuussa on nyt noin 12 000 henkilöä.
– Olen myös tehnyt DNA‑testin, ja sen mukaan tunnistettuja verisukulaisia on noin 15 000, eli ainakin 3000 vielä puuttuu sukupuusta, hän kertoo.
Kristiina on päässyt muutamassa sukuhaarassa jopa yli ajanlaskun alun. Nämä tiedot ovat kuitenkin varsin epävarmoja. 1500-luvulle asti kuitenkin molemmilla on tietoja.
Geni on digitaalisista tietokannoista Kristiinan ja Sarin mielestä luotettavin.
Aika nopeasti sieltä selviää, että Kristiina ja Sari ovat kolmansia serkkuja kolmen sukupolven takaa. Myös tämän jutun kirjoittaja paljastuu sukulaiseksi.
Saarijärveltä kotoisin olevaa Kristiina Hiekkalaa kiinnostaa historian ajanjaksoista eniten Suomen sodan (1808–1809) aika, joka on koko Suomenkin historiassa erittäin merkittävä, sillä silloin päättyi pitkä Ruotsin kuninkaan palveleminen ja Suomi liitettiin Venäjään. Syntyi Suomen suuriruhtinaskunta ja Suomen kansallinen identiteetti alkoi kehittyä.
Hän on myös löytänyt tutkimuksissaan sotaan osallistuneita.
– Perhossa on Bror Schönemanin hautamuistomerkki, hän on minun isoisoenoni. Schöneman kuoli Kokkonevan taistelussa 1808. Brorin veli, Jyväskylän kaupunginsaarnaaja pastori Gustaf Oskar Schöneman, puolestaan on kirjoittanut Joulupuu on rakennettu -laulun sanat ja suomentanut Jouluyö, juhlayö -sävelmän sanat, Kristiina kertoo. Toki itse Runebergkin on hänen sukulaisensa. Hänen isänsä puolen kantaisä on puolestaan 1700-luvulla elänyt ruotsalainen ruotusotilas Björkqvist, joka asettui Kangashäkkiin.
Hyvin yleistä on, että suvusta löytyy joku, joka on lähtenyt koettamaan onneaan Ameriikan maille noin 100–150 vuotta sitten, ja moni sinne jäikin.
Kristiinan pappa kävi kaksi kertaa töissä Pennsylvanian hiilikaivoksilla.
Jyväskylässä syntyneen, mutta uuraislaiset sukujuuret omaavan Sari Rimmin pappa Ismael Lähteinen lähti isosiskonsa Ainon perään Michiganiin Greenin kylään.
– Hän oli reissulla melkein 20 vuotta maa‑ ja metsätöissä. Palattuaan hän kertoi vain hyvin vähän keveitä tarinoita ajasta Amerikassa. Serkkujen kanssa olemme yrittäneet selvittää, millaista oli siirtolaisen elämä 1900‑luvun alussa, Sari kertoo.
Sarin pappa palasi 1929 ja osti Itäkummun tilan. Hauska sattuma on, että nyt Itäkummussa toimii East Hill Ranch, lännenratsastukseen erikoistunut hevostila.
Sari on koulutukseltaan sosiologi ja se näkyy myös hänen lähestymiskulmassaan. Hän miettii syitä ja seurauksia ja myös piirtää mielellään historian hämärästä esiin nousseita persoonia.
– Ennen oli sukusalaisuuksia, joita varjeltiin viimeiseen saakka. Nykyään erilaiset moraalisäännöt ovat huomattavasti löystyneet. Minäkin suorastaan odotan, että suvusta löytyy jotain solmukohtia, vaikka se sitten olisikin ollut aikoinaan paheksuttavaa, hän sanoo.
Hänelle on tärkeää myös kotiseutu ja paikat.
– Oman sukututkimusharrastuksen ja kotiseututuntemuksen tähtihetkiä oli kadonneen Kylmälän pihapiirin, eli äidin mummolan löytyminen, sen paikallistuminen Uuraisten Kummunkylän ja Pirttimäentien väliseen maastoon. Paikka oli täysin metsittynyt, enää löytyi paikalta vain sammaleen peittämiä rakennuksen peruskivilinjoja ja pari esinettä: pannukoukku, kengänpohja ja vanha iso naula. Pihapiiristä ei ole säilynyt meillä kuvia, niin saattoi nyt edes kuvitella. Ihmisten ja tapahtumien ankkuroiminen todellisiin paikkoihin on minulle merkityksellistä: ollaan sukulaisten kanssa kesähuviksi ajeltukin sukupaikkoja paikallistamassa paitsi Uuraisilla, myös mm. Laukaassa ja Vesangassa, hän kertoo.
Molemmat ovat huomanneet, että kirkon vallasta huolimatta elämä on ollut ennenkin värikästä. Pontikka pisti puukkohippasille, mutta toimi myös kauppatavarana. Elämä saattoi olla taloudellisesti köyhempää, mutta huomattavasti yhteisöllisempää.
– Kun ei ollut muunlaisesta tietoa, niin eri tapahtumat, pääsiäisvalkeat, kyläilykierrokset tai sadonkorjuujuhlat toivat sisältöä elämään. Ajattelen, että elämä on ennenkin ollut ihan mukavaa ja elettiin myös vanhoiksi, vaikka väestön keski‑ikää laskikin runsas lapsikuolleisuus ja epidemiat, Kristiina sanoo.
Sukua voi tutkia loputtomiin, mutta eri aineistojen tarjoama tieto on usein kuitenkin lähinnä vuosilukuja, syntymiä ja kuolemia – joskus sentään rikoksiakin. Paljon jää siksi mielikuvituksen varaan.
– He ovat minun sukulaisiani, saan kuvitella ja kuvittaa heidät sellaisiksi kuin haluan. Jos saan lisää tietoa, niin kuvitelmaa voi muuttaa, Sari sanoo ja näyttää tekemäänsä piirustusta Heta Gabrielintytär Lindistä (s.1817), joka oli todennäköisesti kotoisin Nyrölästä eli Soukkajärveltä.
– Hetan nuoruusvuosissa on arvoituksia. Emme ole serkkujen kanssa saaneet selville minne päin Suomea lähti yksin, nuorena neiti-ihmisenä töihin, ehkä piikomaan. Kunnes sitten muutaman vuoden päästä palasi yksin takaisin kotiseudulle taaperoikäisen tyttärensä kanssa, joka oli yksi esiäideistäni. Maria-tyttären isä tai täsmällinen syntymäaika ei ole tiedossamme. Äiti ja tytär elivät sitten loppuikänsä näillä seuduin, Sari kertoo.
– Minulle tärkeä henkilö on 1800-luvun alussa elänyt esiäiti Anna Susanna Salin Laukaan Hytölästä. Hän lähti saattamaan 4-vuotiasta pikkuveljeään Pietarsaareen lapsettomalle pariskunnalle ottolapseksi ja jäi itse samalle reissulle seuraneidiksi, myöhemmin hän avioitui lukkarin kanssa ja leskeksi jäätyään muutti Saarijärvelle tyttärensä luokse. Hänessä on jotain hyvin kiehtovaa, Kristiina kertoo.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi eivät ole ainoita uuraislaisia suku- ja kotiseutututkijoita.
– Olisi mukava jutella muidenkin asiasta kiinnostuneiden kanssa ja perustaa vaikka lukupiiri‑tyyppinen. Saa ottaa yhteyttä, naiset vinkkaavat.
Hanna Lahtinen
24.02.2026 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan Ruuhimäessä asuvasta Mikko Kaurasesta, 80, on moneksi: näyttelijänä yli 50 vuotta, ohjaajana ja käsikirjoittajana yli 25 vuotta, pellenä yli 35 vuotta ja joulupukkina myös yli 35 vuotta.
Kaikki alkoi Tampereen yliopiston ensimmäiseltä näyttelijäkurssilta (Näty). Kauranen valmistui näyttelijäksi 1969.
– 1969 minua pyydettiin Radioteatteriin, mutta koska en viihtynyt vasemmistolaisessa ilmapiiriissä, en saanut rooleja. Siirryin sitten Jurkka-teatteriin, jossa sainkin rooleja. Mokoma anoppi -näytelmä sai kehuja muun muassa Apu-lehdeltä. Näytelmä rankattiin vuoden nauretuimmaksi näytelmäksi. Siinä oli kohtaus, jossa kerroin vitsin. Mitä paremmin se upposi, sitä kovemmin Elvi Saarnio löi minua poskelle. Ne olivat ihan aitoja lyöntejä, Kauranen muistelee.
Jurkan jälkeen Kauranen näytteli Bunkkeri-teatterissa.
– Kalle Holmberg oli ohjaajana. Teatterin tekemiseen osallistui kaikista ammattiteattereista näyttelijöitä. Me teimme silloin kulttuuritekoja emmekä ottaneet palkkaa. Yleisö pääsi sisälle ilmaiseksi. 300 ensimmäistä otettiin ja sitten laitettiin ovet kiinni. Esitettiin Friedrich Schillerin klassikkonäytelmä Rosvot. Sitten sain irtisanomiskirjeen päivättynä syntymäpäivälleni (24.2.), joten lähdin Helsingistä Kouvolaan 1971.
Kouvolassa Kauranen viihtyi kuusi vuotta, kolmen eri johtajan alaisuudessa.
– Ensin oli Martti Kainulainen kaksi vuotta, sitten Helge Herala kaksi vuotta ja lopuksi Mikko Nousiainen. Laulutunteja otin yksityisesti, sekä Oriveden opiston kursseilla kahtena vuonna. Kouvolassa kun oli operetti joka vuosi. Viktoria ja hänen husaarinsa -näytelmässä sain Buffon roolin. Siinä oli kevyttä sanailua mutta laulaa piti osata. Heralan kaudella Tukkijoella oli menestys Kansallisteatterissa, joten Herala otti varman päälle ja mekin esitimme sitä.
Kouvolan jälkeen Kaurasen tie vei Jyväskylään, jossa hän oli kaupunginteatterissa 1977-2012. Noihin vuosiin mahtuu hyviä ja huonoja asioita.
– Tuloroolini oli Seis maailma, tahdon ulos -musikaali. Päärooli oli todella iso, olin koko ajan näyttämöllä. Siinä oli noin 10 lauluakin. 1982 päästiin muuttamaan uuteen teatteritaloon. Irma La Douce -näytelmässä pääosan esittäjä Mauri Nevonmaa loukkasi jalkansa ja minut määrättiin hänen tilalleen. Oli yö ja päivä aikaa harjoitella vuorosanat ja laulut. Monologipätkät opettelin sanasta sanaan, muutoin luotin enemmän improvisaatioon, vastaan kun kysytään -metodilla. Vain kerran katosivat laulun sanat, mutta kapellimestari auttoi asiassa eteenpäin, Kauranen muistelee.
Jyväskylän ajalle sijoittuu myös Kaurasen menestysrooli Viulunsoittaja katolla -musikaalissa pääosan esittäjänä eli Tevjenä. Se juhlisti Kaurasen 40-vuotista taiteilijauraa.
– Sain kuulla, että olin kaikkien aikojen toiseksi paras Tevje Suomessa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kertonut, kuka oli se paras, Kauranen sanoo ja hymyilee.
Niitä ikäviä asioita oli Jyväskylän junaturma 1998, kun teatterin talouspäällikkö Pirkko Pärnänen kuoli turmassa. Mutta tapauksessa oli myös onnea onnettomuudessa.
– Kollegani Harri Laurikan piti tulla samalla junalla Tampereelta, mutta hän myöhästyi junasta. Olen varma, että hän olisi istunut junassa Pärnäsen seurana.
Se, että Kaurasesta tuli joulupukki, on sekin teatterin ansiota mutta hieman oudolla tavalla.
– Minun ja Kurt Nuotion aurat eivät kohdanneet, joten otin virkavapaata 1990-91. Silloin syntyivät Joulupukki ja sirkuspelle Pelle-Akusti.
– Ei siitä pitkä aika ole, kun eräs nainen halusi pellen esiintymään 50-vuotispäivilleen.
Joku voi muistaa Kaurasen myös tv-ohjelmista. Häntä on nähty Kotikadussa kahdessa jaksossa (2007), Kimmossa (2016) ja Dowshiftaajat kakkosessa (2016).
– Kun korona tuli, minulla oli jo toinen jalka ulkona teatterista. Kun korona vei aika tarkkaan mahdollisuudet tehdä näytelmiä, päätin ottaa sen toisenkin jalan ulos, Mikko Kauranen sanoo.
Seppo Pänkäläinen
24.02.2026 | Korpilahti, Tilaajille
Tiina Lamminaho
– Lapset ovat todella ystävällisiä ja täällä ollaan kuin isoa perhettä, Tikkalan koulussa vieraillut Yamato Kohno totesi. Japanin opetusministeriössä työskentelevä Yamato Kohno opiskelee Helsingin yliopistossa kasvatustiedettä, tutkimusaiheenaan hänellä on Suomen opetussuunnitelma. Opintoihinsa liittyen hän on vieraillut parissa kymmenessä suomalaiskoulussa, sekä lukiossa ja yläkouluissa että alakouluissa, joukkoon on mahtunut niin isoja kuin pieniäkin kouluja.
– Suomalaisessa koulussa on enemmän vapautta niin oppilailla kuin opettajillakin. Täällä opettajat saavat vapaammin päättää, miten he opettavat, Japanissa pitää seurata tarkkoja sääntöjä, Yamato Kohno sanoo.
– Ryhmätöitä Japanissa tehdään paljon, myös isoissa kouluissa ja eri ikäisten kesken, samantyylisesti kuin esimerkiksi täällä Tikkalassa. Japanissa myös opettajat tekevät keskenään paljon yhteistyötä, yhdessä tekeminen kuuluu japanilaiseen kulttuuriin. Koululuokka on hyvin tiivis ryhmä, yksi yksikkö, joka tekee yhteistyötä toisten ryhmien kanssa, myös yläkoululaisilla on vahva luokkahenki, Yamato Kohno kertoo ja toteaa, että japanilaisessa koulussa tehdään paljon asioita yhdessä, oppilaat muun muassa siivoavat yhteisvoimin.
– Japanissa on todella paljon yhteisöllisyyttä, mutta se saattaa olla huono asia, jos se menee liian pitkälle. Jos ei ole yhtään yksilöllisyyttä, erilaisuudesta joutuu helpommin kiusatuksi, Yamato Kohno toteaa.
Eroavaisuuksia Suomen ja Japanin koululaitoksista löytyy Yamato Kohnon mukaan muun muassa erityisopetuksesta; Suomessa oppimisen tuki on laajempaa ja joustavampaa, Japanissa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat erityisluokissa tai erityiskouluissa.
– Myös suhtautuminen koulunkäyntiin on erilaista. Japanissa opettajat panostavat siihen, että oppilaat pärjäävät koulussa ja kokeissa, Suomessa panostetaan enemmän sivistykseen, hyvinvointiin ja siihen, että koululaiset kasvavat ihmisinä, Yamato Kohno sanoo.
Japanissa koulunkäynti aloitetaan kuusivuotiaana. Pakollinen peruskoulu kestää yhdeksän vuotta, sen jälkeen lähes kaikki menevät lukioon, jossa voi valita myös ammatillisempia linjoja. Koulukirjat japanilaiset koululaiset saavat itselleen ilmaiseksi ja tänä vuonna myös koululounas muuttui maksuttomaksi kaikille, useissa yläkouluissa ja lukioissa käytetään koulupukua, alakouluissa koulupuku ei ole käytössä. Yamato Kohnon mukaan koulupäivät ovat Japanissa hieman pidempiä kuin Suomessa, ja koululuokat voivat olla isompia, maksimiluokkakoko on Japanissa 35 oppilasta.
– Mutta Japanissa on myös pieniä kouluja samalla tavalla kuin Suomessa Yamato Kohno toteaa.
Yamato Kohnon vierailu sopi hyvin Tikkalan koulun YK:n lasten oikeuksien sopimukseen liittyvään teemaan.
– Käsittelemme lasten oikeuksia muutaman viikon ajan ja pidämme lopuksi niihin liittyvän leikki-YK:n istunnon, koulunjohtaja Tiina Jylhä kertoo.
Tikkalan koululaiset tutustuvat kotiryhmissä eri maihin ja miettivät, miten lasten oikeudet toteutuvat kyseisissä maissa. Kotiryhmässä on eri ikäisiä oppilaita, jokaiselle kotiryhmälle on nimetty yksi valtio, johon he tutustuvat.
– Oppilaat katsovat videon maasta, johon he tutustuvat ja yrittävät sen pohjalta päätellä, miten lapsen oikeudet toteutuvat kyseisessä maassa. Mukaan on valittu maita Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. YK-kokouksen toteutamme draamallisesti. Kotiryhmät edustavat maata, johon he ovat tutustuneet ja pitävät puheenvuoroja sen maan lasten oikeuksiin liittyen, kokouksessa myös äänestetään ja tehdään julkilausuma, Tiina Jylhä selvittää.
– Yamato Kohno on tänään kertonut meille japanilaisten lasten päivästä ja olemme miettineet, miten lasten oikeuden toteutuvat Japanissa.
Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Sen mukaan jokaisella lapsella on oikeus muun muassa tasa-arvoon, turvallisuuteen, terveyteen ja koulutukseen. Tikkalan koulussa on tutustuttu aiemminkin sekä lasten oikeuksiin että muuhunkin YK:n toimintaan, koulussa on muun muassa järjestetty turvallisuusneuvoston kokous, jossa tehtiin yhteinen päätöslauselma sen puolesta, että jokaisella on oikeus olla rauhassa koulussa, rauhassa syrjinnältä, kiusaamiselta ja väkivallalta. Tikkalan koulu kuuluu UNESCO ASPnet-kouluverkostoon.
24.02.2026 | Korpilahti, Tilaajille
Maarit Nurminen
Korpilahtelainen Hanna Kovasiipi osallistui veteraanien maastohiihdon MM-kisoihin Italian Sappadassa helmikuun alussa. Paras sijoitus oli viestikulta.
-Sappadassa oli mielestäni hyvin samanlaisia latuprofiileja kuin mitä oli olympialaisissa. Hienoa oli niissä maisemissa hiihtää, Kovasiipi sanoi.
Tänä vuonna paras sijoitus oli viestissä saatu kultamitali. 15 kilometrin vapaan hiihtotyylin kisassa Kovasiipi sijoittui neljänneksi, kymmenen kilometrin matkalla sijoitus oli seitsemäs ja 30 kilometrillä sijoitus oli viides.
Viestikulta lämmitti mieltä, mutta henkilökohtaisten matkojen tuloksiin Kovasiipi oli lievästi pettynyt.
-Sappadassa ajattelin, että olisi pitänyt tutkia latuprofiileja vieläkin tarkemmin. Toisaalta olin kyllä harjoitellut vauhdikkaitakin mäkiä. Toisaalta tänä vuonna mukana oli enemmän kovatasoisia hiihtäjiä. Italialaiset antoivat kovan vastuksen, mutta Suomi voitti mitalitilaston.
Viestipäivänä taivaalta satoi märkää lunta ja Kovasiipi kuvasi viiden kilometrin osuutta raskaaksi.
Tänä vuonna veteraanien MM-hiihdot olivat kalenterissa vähän aikaisemmin kuin viime vuonna.
-Lumella olen harjoitellut syyskuusta saakka. Viime kesän rullahiihto-treenit toivat lisää voimaa yläkroppaan.
Ensi vuonna kisat pidetään Norjan Tromssassa helmi-maaliskuussa.
24.02.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Kuntastrategiatyötä jatkettiin perjantai-iltana Kintaudella, ja tällä kertaa mietittiin porukalla Kintauden mahdollisuuksia ja kehittämiskohteita. Nähtävillä oli myös Palvalahti – Kintaus osayleiskaavan kaavaehdotus.
– Kintauden alue on Petäjäveden keihäänkärki elinvoiman näkökulmasta. Tällä hetkellä Kintauden koulun ja päiväkodin kapasiteetista läheskään kaikki ei ole käytössä, olisi Kintaudenkin etu, että tänne saataisiin uusia asukkaita. Siksi vetoankin nyt maanomistajiin, suhtautukaa myönteisesti uuteen kaavaan, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Tiirola totesi illan aluksi. Kaavassa on osoitettu Kintaudelle lähes 300 uutta rakennuspaikkaa, joista valtaosa on yksityisten maanomistajien mailla, kunnan omistuksessa tonteista on 16.
Kintauden mahdollisuuksia ja kehittämiskohteita sekä identiteettiä ja vahvuuksia mietittiin ryhmissä. Esiin nousi samanlaisia teemoja kuin aiemmissakin kuntastrategiatyöpajoissa, eli yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Kintauden vahvuutena nähdään etenkin luonto.
Kintauden todettiin olevan Petäjäveden toinen keskusta, ja lähellä Jyväskylää olevana Kintaus on sopiva paikka houkutella uusia veronmaksajia. Valokuituverkosta tilaisuudessa myös puhuttiin, ja todettiin, että Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n kannattaisi markkinoida valokuituliittymiään esimerkiksi uuteen kaavan merkityille uusille asuinalueille.
– Jos koululle tulee tyhjää tilaa, voisi sinne varmaankin harkita myös jonkinlaista etätyöpistettä tai vuokrattavaa toimistotilaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Satu Kytölehto totesi.
Etätöille Kintauden todettiin olevan loistava paikka, kun lounastunnilla pääsee vaikkapa hiihtämään.
Kyselyyn vastasivat myös lapset ja nuoret
Toiveina ja ideoina tuotiin esille muun muassa toimiva ilmoitustaulu, toimintaa nuorisolle, vieraslajien torjuntaa, kyläpäällikkö, yhteisiä tapahtumia vauvasta vaariin ja junapysäkki. Myös isompaa kauppaliikettä kaipailtiin tien varteen, ja Palvalahteenkin toivottiin löytyvän tulijoita, se ruokkisi myös Kintauden kehitystä. Lähiruoka ja organisoitu lähiruoan myynti nostettiin myös esille.
Kuntalaisille suunnattuun kuntastrategiakyselyyn saatiin lopulta yli 300 vastausta, kunnan viestintäasiantuntija Minna-Marika Kumpulaisen mukaan peräti kolmasosa vastauksista tuli lapsilta ja nuorilta. Kuntastrategiatyö jatkuu nyt strategian kirjoittamisella saadun aineiston pohjalta, alustavan strategiapaperin käyvät läpi ensin kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto, sitten sitä pääsevät käsittelemään vielä petäjävetiset järjestöt. Lopullisesti strategian hyväksyy kunnanvaltuusto.
– Kunnanvaltuustohan tekee jokaiselle valtuustokaudelle strategian, jonka toteutumista myös seurataan. Monesti meillä on ollut ulkopuolinen konsultti tekemässä strategiaa, nyt halusimme osallistaa kuntalaisia strategiatyöhön, Mikko Tiirola kertoo.
24.02.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Osana Petäjäveden kunnan talouden tervehdyttämistä käydään läpi kaikki kunnan sopimukset. Yksi näistä on kunnan ja ruokapalveluita Petäjäveden koululle ja päiväkodeille tuottavan Keurusseudun ateria- ja tukipalvelut Kateria Oy:n välinen sopimus.
– Kun tervehdytämme kunnan taloutta, joudumme kääntämään kaikki kivet. Kunnalla on lukuisia sopimuksia ja nyt ne kaikki käydään läpi ja niiden sisältöjä tarkastellaan, vt. kunnanjohtaja Teppo Sirniö toteaa.
Ruokapalveluiden osalta Petäjävesi haluaa hintaa alaspäin.
– Vuonna 2024 kunta maksoi päiväkotien ja koulujen aterioista yhteensä noin 837 000 euroa, viime vuonna maksoimme noin 830 000 euroa. Se on merkittävä kuluerä kunnan taloudessa, sivistyspalvelujen johtaja Ville Metsäpelto sanoo ja kertoo, että Opetushallituksen raporttien perusteella moni keskisuomalainen kunta saa kouluruokansa halvemmalla.
– Kouluaterian hinta jää huomattavasti halvemmaksi esimerkiksi Uuraisilla, meihin verrattuna säästöä on pelkästään perusopetuksen ruokapalvelujen osalta lähes 130 000 euroa, Metsäpelto kertoo.
Uuraisilla ruokaa tehdään kouluille ja päiväkodeille ilman yhteistyötä muiden kuntien kanssa; yhdessä keskuskeittiössä Uuraisten koulukeskuksella tehdään ruoka yhtenäiskoululle, kolmelle kyläkoululle ja kolmeen päiväkotiin. Koulu- ja päiväkotiruoan laatuun Uuraisilla ollaan tyytyväisiä.
– Oleellista on saada laadukasta ruokaa, mutta vertailu osoittaa, että sitä on mahdollista saada nykyistä halvemmalla. Kateria Oy päättää osakeyhtiönä sille kuuluvista asioista, eli muun muassa siitä, miten ja missä se ateriat valmistaa, mutta me asiakkaana olemme kiinnittäneet huomiota hintoihin, Metsäpelto toteaa.
Vaihtoehtoja mietitään
Kateria Oy:n toimitusjohtajan Ulla Luoman mukaan Kateriassa selvitellään nyt, miten ateriahintaa saataisiin alemmaksi. Kintauden koululla ollut tuotantokeittiö muutettiin vuodenvaihteessa jakelukeittiöksi.
– Kintaudella oppilasmäärät ovat pudonneet, mutta kun tuotantokustannuksemme eivät laskeneet, hinta ateriaa kohden nousi, joten tuotantokustannuksia oli pakko saada alennettua, Ulla Luoma toteaa.
– Oppilasmäärien laskuhan on todellisuutta muuallakin. Elintarvikkeiden hinnat taas ovat nousseet. Nyt laskemme eri vaihtoehtoja, miten saisimme aterian hinnan sellaiseksi, että Petäjäveden kunta olisi sen valmis maksamaan. Kintauden tuotantokeittiön muuttamisella jakelukeittiöksi saimme stabiloitua tilannetta, mutta se ei luultavasti vielä riitä, Luoma sanoo ja kertoo, että Kateriassa käydään läpi myös ruokalistat.
– Muutokset haluamme tehdä niin, että ruoan laatu säilyy. Ruokalistoihin saatamme tehdä pieniä muutoksia, tarkoitus on kuitenkin miettiä sellaisia vaihtoehtoja, joissa pystymme säilyttämään ruokalistan tason, Luoma sanoo.
Luoman mukaan päätöksiä Petäjävedellä olevien tuotantokeittiöiden jatkosta ei ole tehty. Tällä hetkellä Petäjävedellä tehdään ruokaa yläasteen ja lukion keittiössä Masuunissa sekä Petäjäkodilla. Masuunissa tehdään ruokaa yläkoululaisille ja lukiolaisille, kirkonkylän alakoululaisille sekä Kintauden alakoululaisille ja päiväkotilaisille, Petäjäkodilta ruokaa toimitetaan hyvinvointialueen vanhuspalveluaterioiden lisäksi kirkonkylän päiväkotiin. Yhteensä Petäjävedellä tehdään noin 800 ateriaa päivässä.
– Jos ateriat kuljetetaan yhdestä keskuskeittiöstä, kustannukset jäävät paljon pienemmiksi kuin useamman tuotantokeittiön mallissa. Ruokakuljetuksiin olemme nyt tammikuusta lähtien käyttäneet lämpö- ja kylmäelementeillä varustettuja vaunuja, jotka ovat sähköpistokkeessa kuljetuksen lähtöön asti ja heti taas kuljetuksen saavuttua perille, Luoma kertoo.
Päätöksiä tuotantokeittiöiden jatkosta Kateria Oy:ssä tehdään Ulla Luoman mukaan keväällä, mahdolliset muutokset tehdään aikaisintaan elokuussa.
Kateria Oy on reilut kolme vuotta sitten perustettu osakeyhtiö, jonka omistavat Keuruun, Petäjäveden ja Multian kunnat sekä Keski-Suomen hyvinvointialue, hyvinvointialueen omistusosuus on hyvin pieni. Multian kunta päätti marraskuussa irtisanoa sopimuksensa aterioiden ostosta Kateria Oy:ltä ja myydä omistamansa Kateria Oy:n osakkeet. Petäjäveden keittiöiden lisäksi Katerialla on tuotantokeittiö Keuruulla, Multialla olleen tuotantokeittiön Kateria Oy:n yhtiökokous päätti sulkea viime vuonna.
Vanhemmat huolissaan ruoan maistuvuudesta
Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys on ollut yhteydessä Petäjäveden kunnan päättäjiin ja esittänyt huolensa mahdollisesta kouluruoan valmistuksen keskittämisestä Keuruulle.
”Keskittäminen suurella todennäköisyydellä johtaa siihen, että ruoka muuttuu vähemmän houkuttelevaksi ja tunnistettavaksi, mikä voi vähentää lasten ruokahalua ja heikentää ruokailukokemusta. Tämä taas vaikuttaa suuresti koulupäiviin. Nälkäisenä lapset oppivat huonommin ja energiaa saatetaan hakea muista nopeista lähteistä kuten energiajuomista tai paistopisteiltä”, kirkonkylän vanhempainyhdistyksen kannanotossa todetaan.
Vanhempainyhdistys tähdentää myös, että se ei vastusta tehokkuutta tai vastuullista taloudenpitoa, mutta se ei myöskään hyväksy lasten ruokailun ja hyvinvoinnin heikentämistä säästöjen nimissä ja pyytääkin kuntaa etsimään ratkaisuja, jotka turvaisivat Petäjäveden lasten terveyden ja kouluruoan korkean laadun myös tulevaisuudessa.
– Ymmärrämme, että jostain pitää säästää, mutta onko lasten ruoka oikea säästökohde. Petäjävedellä kouluruokaa syödään paljon paremmin kuin Keuruulla; jos koululaiset eivät syö kouluruokaa, sitä menee hävikkiin, eli siinä heitetään rahaa roskiin, kirkonkylän vanhempainyhdistyksen varapuheenjohtaja Eija Savela toteaa.
Viime vuoden kouluterveyskyselyn mukaan Petäjäveden yläkoululaisista 72 prosenttia syö koululounasta päivittäin, vastaava luku oli Keuruulla 54 prosenttia, Uuraisilla 82 prosenttia ja koko maassa 56 prosenttia. Kahden vuoden takaisesta ollaan tultu alaspäin niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin; vuoden 2023 kouluterveyskyselyssä petäjävetisistä yläkoululaisista koululounaan söi päivittäin 89 prosenttia, Keuruulla vastaava luku oli 60 prosenttia, Uuraisilla 89 prosenttia ja koko maassa 62 prosenttia.
Pitkä kuljetusmatka mietityttää
Myös MLL:n Petäjäveden yhdistyksessä ollaan huolissaan siitä, miten ruoanvalmistuksen siirtäminen 30 – 40 kilometrin päähän vaikuttaisi päiväkotilaisiin, koululaisiin ja vanhuksiin, jotka Katerian valmistamia aterioita syövät.
– Voidaan miettiä, miten sellainen kuljetusmatka vaikuttaa ruoan laatuun, tai saatavuuteen. Miten ruokaa saadaan lisää, jos se loppuu kesken, tai mitä tapahtuu, jos Keuruun ja Petäjäveden välinen tie on tukossa vaikkapa liikenneonnettomuuden takia, MLL:n Petäjäveden yhdistyksen puheenjohtaja Emmi Huovinen toteaa.
– Nyt keittiöhenkilökunta on oppilaille tuttuja ja esimerkiksi erityisruokavalioiden osalta yhteistyö keittiön kanssa on sujunut hyvin. Sekin mietityttää, miten yhteistyö sujuu, jos ruoanvalmistus keskitetään kauemmaksi, yhteen isoon yksikköön, Emmi Huovinen sanoo ja toteaa, että nykytilanteessa on kivaa se, että tietää, mistä ruoka tulee.
Kintaudella lapset kaipaavat entistä ruokaa
Kintauden koululla tuotantokeittiön muuttuminen jakelukeittiöksi on saanut koululaiset jättämään palautelaatikkoon viestejä, joissa toivotaan entisiä ruokia takaisin.
– Koululaisilla on ilmeisesti ollut jonkinlainen kampanja, että he jättävät viestejä palautelaatikkoon. Joidenkin mielestä ruoka on edelleen hyvää, mutta enemmistö mielipiteistä on ollut sellaisia, että nyt ruoka on huonontunut, Kintauden koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Antila kertoo.
– Vanhemmilta on tullut ymmärrystäkin säästöille, mutta toisaalta kysellään, onko tämä oikea paikka säästää. Monet ovat huolissaan huoltovarmuudesta, jos ruoanvalmistus ulkoistetaan kokonaan kunnan ulkopuolella, myös siitä ollaan huolissaan, että lasten kosketus ruoanvalmistukseen häviää ja valmistuskeittiön lopettamisen myötä koetaan, että tietynlainen yhteisöllisyys, jota Kintaudella on pidetty arvossaan, on vaarassa, Antila kertoo ja lisää vanhempien muistuttavan myös, että keittiötyöntekijät tuovat verotuloja kunnalle.
– Myös Kintauden houkuttelevuudesta ja vetovoimasta ollaan huolissaan, kun koulun oppilasmäärät ovat vähentyneet. Nyt, kun valmistuskeittiö lopetettiin, täällä mietitään, että mitähän täältä karsitaan seuraavaksi. Lapsiperheet olisivat kuitenkin tärkeä kohderyhmä, mikäli Kintaudelle halutaan lisää asukkaita, Antila sanoo.
Kintauden koulunjohtajan Riikka Pellisen mukaan ruoan menekissä tuotantokeittiön muuttuminen jakelukeittiöksi ei ole juuri näkynyt.
– Kintaudella ollaan kouluterveyskyselyn mukaan oltu hyvin tyytyväisiä kouluruoan laatuun, viime vuoden kyselyssä 72 prosenttia oppilaista oli sitä miltä, että koululounas maistuu hyvältä. Toivottavasti kouluruoka maistuu oppilaille edelleen, se on tärkeä osa lasten hyvinvointia ja tärkeä tekijä myös koulussa jaksamisen ja oppimisen kannalta, Riikka Pellinen sanoo.
