09.07.2024 | Korpilahti, Tilaajille
– Rallitouhut eivät kuulu enää ihan yhtä tiiviisti elämääni kuin aiempina vuosina, mutta kyllä minä edelleen rallitalkoissa mukana olen. Nykyään otan rallihommat vähän löysemmin, mutta on minulla tänäänkin palaveri Jyväskylän MM-rallin Harjun EK:sta, jonka teemme yhdessä Jyväskylän Urheiluautoilijoiden kanssa, 70 vuotta 13. heinäkuuta täyttävä Kari ”Kile” Nättinen kertoi viime viikolla. Nättinen on myös edelleen Korpilahden UA:n puheenjohtaja.
– Siihen hommaan lupauduin alun perin kolmeksi vuodeksi, nyt on neljästoista vuosi meneillään, Nättinen naurahtaa.
Kile tunnetaan Korpilahdella ja vähän laajemminkin Jyväskylän ympäristössä nimenomaan Jyväskylän MM-rallin puuhamiehenä.
– Aloitimme MM-rallin erikoiskokeitten järjestämisen Korpilahden Martin nimissä 1982. Ensin järjestimme vain yhtä esikoiskoetta, ja kun homma onnistui, lisäsimme määrää. Vuonna 1993 järjestimme neljä erikoiskoetta, siinä sai kyllä lentää. Korpilahden Martti oli vastuullinen järjestäjä, talkoolaisia oli mukana muun muassa kyläseuroista. Yhteensä talkoosuorituksia oli toista tuhatta, Nättinen kertoo.
– 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa alkoi käydä niin, ettei enää löytynyt vastuullisia seuroja vetämään erikoiskokeita. AKK Sports otti vastuuta itselleen ja etsi koordinaattoreita, jotka tekivät samaa hommaa kuin erikoiskokeista vastanneet seurat aiemmin, minäkin olin etsimässä talkoolaisia koordinaattorina.
Jyväskylän MM-ralli teetti yleensä töitä helmi-maaliskuun vaihteesta vuoden loppuun.
– Kyllä minä aikamoisen AKK:n ”korkeakoulun” kävin, rallin MM-tasolla tuli tehtyä pitkä työrupeama. Se oli hienoa aikaa, vaikka välillä otti koville. Siitä pitää olla kiitollinen, että hirveän hyvä talkooporukka ja seuraväki on ollut takana. Ja on MM-rallit tuonut Korpilahdelle paljon hyvää, moni metsästysmaja ja vastaava on rakennettu rallirahoilla, Nättinen sanoo.
Nykyään Nättinen ei enää vastaa MM-rallin erikoiskokeitten järjestämisestä.
– Korpilahden UA:n toiminnassa olen ollut järjestämässä ralleja, meillähän oli viime vuonna jopa SM-osakilpailu ja siitä tuli kuskeilta paljon positiivista palautetta. Minä pyörittelin siinä talousasioita, Nättinen kertoo.
– Nykyisin teemme yhteistyötä Jyväskylän UA:n kanssa, kuten olemme tehneet seuran historian alusta lähtien, välillä vain molemmat tekivät omia hommiaan. SM-rallissa meillä oli seitsemän yhteistyökerhoa, autourheiluseuroja Keski-Suomen alueelta.
Varsinaisten rallikilpailujen lisäksi Nättinen kertoo nykyään olleensa silloin tällöin mukana Toyotan rallitesteissä sulkumiehenä.
– Se on eläkeläisukon hommaa, ei sinne muut päiväksi ehdi seisomaan.
Työuransa Nättinen teki kenttämestarina, ja myöhemmin liikuntapaikkahoitajana, ensin työnantajana oli Korpilahden kunta, sitten Jyväskylän kaupunki.
– Pelasin jalkapalloa nuoresta lähtien. Vuonna 1976 kunta haki kenttämestaria ja sain paikan; en olisi varmaan hakenut, jos en olisi itse ollut urheilumiehiä, Nättinen kertoo.
– Kenttämestarina kesät olivat jalkapalloa, uimarantojen kunnostusta ja sivukylien kenttien hoitoa, muun muassa kuularingin nojareunuksien maalausta. Uimapaikkojakin oli siihen aikaan vähän joka puolella. Talvella sitten olivat latuhommat ja jäänhoito. Latuja tehtiin ensin hiihtämällä, muutama innokas hiihtäjä oli talkoilla mukana. 1980-luvulla kunnalle ostettiin moottorikelkka, ja sillä saikin sitten ajaa, kun latuja piti saada joka puolelle kuntaa, maakuntauran aukaisukin oli päivän homma. Kaukalon hoitoon saatiin konevoimaa 1990-luvulla, kun kunnalle ostettiin traktori ja jäänhoitokone, sekä ajanottolaitteet jääkiekkoon, kun Pyrinnöllä oli siihen aikaan jääkiekkojoukkue piirisarjassa. Jäänhoitokoneella ajettaessa luistelijat pyörivät ihan lähellä, onneksi ei koskaan sattunut mitään, Nättinen muistelee.
– Varsinkin Korpilahden kunnan loppuaikoina kenttämestari sai toimia yleismiehenä, viedä vaikka halkokuormaa Tikkalaan. Ja jaoin minä kerran kunnanvaltuutetuille kirjeetkin, jotka eivät olisi muuten ehtineet määräajassa perille. Valtuutettuja asui joka puolella kuntaa, Päiväkunnasta Ylä-Muuratjärvelle ja Saakoskelle.
Eläkkeelle Nättinen jäi maaliskuussa 2018.
– Kuusi vuotta on mennyt todella lennokkaasti. Rallitapahtumia on ollut sen verran, että ne ovat vähän työllistäneet. Ja ensimmäiset eläkevuodet olin omaishoitajana vanhemmilleni, Nättinen sanoo.
Kile on ollut mahdollistamassa myös lukuisten korpilahtelaisnuorten liikuntaharrastuksia. Valmentajaksi hän on kouluttautunut jalkapallossa ja lentopallossa.
– Jalkapalloa pelasin itse aktiivisesti noin vuoteen 1982 asti, ihan nuorena Pyrinnössä, sitten KU67:ssä. Vuonna 1977 perustettiin Musta Hevonen, ja siinä aktiivista pelaamista kesti viitisen vuotta. Sitten siirryin lentopalloon, ensin pelaajana ja sitten valmennushommiin, Nättinen kertoo.
– Vuonna 1997 täällä oli opettajana Pasi Kaukoranta ja hän alkoi puhua, että täällä ei ole oikein mitään liikuntaharrastusmahdollisuuksia alle 7-vuotiaille. Niin me sitten rupesimme järjestämään Martin nimissä liikuntakerhoa alle kouluikäisille, saimme vanhempia mukaan ohjaajiksi. Ja kun ilmoittautumispäivä tuli, paikalle tuli 70 lasta.
Liikuntakerhoa alle kouluikäisille ei pyöritetty monia vuosia, mutta Hippo-hiihdot ja Hippo-yleisurheilukisat, joita molempia Nättinen oli järjestämässä yhdessä Osuuspankin kanssa, sen sijaan kokosivat kisailijoita monena vuonna.
– 1980-luvun alussa Hippo-hiihdoissa oli noin 150 hiihtäjä. Jo ennen Hippo-hiihtoja KOP järjesti hiihtokisoja lapsille, ja niissäkin oli paljon osanottajia, Nättinen muistelee ja kertoo, että 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Korpilahdella pyöritettiin jalkapallon kortteliliigaa nuorille, mukana oli viitisen joukkuetta.
Kilen 70-vuotispäiviä juhlitaan Palvipäivä-lauantaina, 13. heinäkuuta vanhassa pappilassa.
Tiina Lamminaho
09.07.2024 | Alueelta, Kiinnitetty, Tilaajille
Soteala on ollut isossa myllerryksessä viime vuodet ja saanut osin aiheestakin paljon kritiikkiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö esimerkiksi hoitoalalla tapahtuisi myös hyvää kehitystä ja etteikö asioita oikeasti haluttaisi edistää siihen suuntaan, että hän, jonka pitäisi olla kaiken keskiössä, eli hoidettava ihminen, myös sitä aidosti olisi.
Hoitotyön hukkajahdin järjestivät Vaikuttavuusseura ry ja Hoitotyön tutkimussäätiö. Aikaisemmin on järjestetty sosiaali- ja lääkärityön hukkajahdit ja nyt vuorossa oli hoitotyön hukkajahti, johon tuli 143 ehdotusta. Hukkajahdin keskiössä oli tunnistaa vaikuttamattomia ja vähähyötyisiä toimia hoitotyössä. Kilpailussa palkittiin parhaat ideat ja jaettiin kaksi kunniamainintaa ehdotuksista, joilla voitaisiin vähentää hoitotyön hukkaa. Kolme palkittua ideaa keskittyivät ammattilaisten välisen työnjaon uudistamiseen, potilaiden omatoimisuuden lisäämiseen ja raportointikäytäntöjen lisäämiseen. Kunniamaininnan saaneissa ideoissa ehdotettiin kaksoiskirjaamisen poistamista ja palaverikäytäntöjen kehittämistä.
Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelujohtaja Anne Pihlille jaettiin Hoitotyön hukkajahti -kilpailussa kunniamaininta palaverikäytäntöjen kehittämisestä. Pihl kokosi ehdotuksen Sairaalapalvelut Novan osastojen esihenkilöiden tuoman idean pohjalta.
Uuraislainen Anne Pihl lataa akkujaan kesälomalla Nauttiaisen rannalla ja on aidosti kiitollinen saamastaan kunniamaininnasta, mutta ei halua ottaa asiasta kunniaa kokonaan itselleen.
– Lähdin liikkeelle ottamalla yhteyttä sairaalaosastojen lähiesihenkilöihin ja kysyin, onko meillä hoitotyössä hukkaa, Pihl kertoo.
Vastaus oli melko selkeä kyllä ja viikon keräyksen jälkeen hän sai kolme sivullista erilaisia huomioita.
Mitä hukka sitten hoitotyössä on?
– Hukka on sellaisia työtehtäviä tai toimintatapoja, jotka ovat pois potilaan välittömästä eli ns. bedside-hoitotyöstä, johon hoitajan koulutus antaa parhaat perusvalmiudet. Hukkatyö on resurssisyöppö, Pihl kertoo.
Saamastaan materiaalista hän poimi käsittelyyn kolme eri kokonaisuutta, palkitun palaverikäytännön lisäksi lääkehoidon ja siirtymäosaston toiminnan.
Palkittu ehdotus keskittyy siihen, millä tavoin hoitotyön johtamisessa palaverikäytäntöjä voitaisiin kehittää asialistan, aikataulujen ja päätöksenteon suhteen.
– Ajatuksena on, että pidetään noin tunnin palavereja, joihin on asialistan hyvin valmisteltu. Palavereja varten laaditaan selkeät tavoitteet ja tehdyille päätöksille vastuuhenkilöt. Hoitotyön esihenkilöt kirjoittivat hyvin, että lopetetaan turha vatulointi. Venähtäneissä palavereissa on myös se vaara, että osallistujien fokus on jo seuraavassa asiassa, eikä itse palaveriasiaan tule keskityttyä täysillä, Anne Pihl kertoo.
Idea on jo edennyt myös käytännön tasolle, mikä on hukkajahdin tarkoituskin.
– Kun asiasta tehdään tietoinen päätös ja se tulee oikeasti toimintatavaksi, niin kaikki alkavat sitä noudattaa. Esimerkiksi jos palaveri on keskiviikkona, asialista tulee kaikille osallisille edellisenä perjantaina ja jokainen ehtii ottamaan siihen kantaa. Kokouksessa muistio tehdään saman tien ja kaikki tietävät missä se on nähtävillä, Anne Pihl kertoo.
Anne Pihlin alaisuudessa on 650 työntelijää, joten ihan pienestä työtuntimäärästä ei ole kyse. Syksyllä on vuorossa vaikuttavuuden arviointi.
-Itse haluaisin haastaa hukkajahtiin kaikkia, organisaatiosta riippumatta, sillä on kaikkien etu, että resursseja ei hukata toisarvoiseen tekemiseen, hän kannustaa.
Anne Pihl on nähnyt uuden sotemallin alkutaipaleen käynnistysvaikeudet, mutta myös onnistumiset.
– Taloustilanne on vakava ja juurisyy siihen on mielestäni rahoitusmalli. Johtamisjärjestelmää on mielestäni varaa tiivistää ja hakea sieltä säästöjä, hän sanoo.
Juha Sipilän hallitus esitti aikoinaan selkeämpää tilaaja-tuottajamallia soteuudistuksen pohjaksi ja Anne Pihlin mielestä se olisi ollut toimivampi ratkaisu.
– Nyt meillä on konsernipalvelut ja palveluntuotanto, mikä aiheuttaa sekavuutta. Nyt kuitenkin ollaan tässä mallissa ja tätä pitää kehittää ja on jo kehitetty. Esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon mallit ovat kehittyneet ja sotepuolella yhteistyö tiivistynyt. Sen sijaan paljon mainostetut sähköiset palvelut eivät ole niin helppokäyttöisiä, kuin niiden pitäisi olla. Haaste on isossa organisaatiossa kompastua byrokratian rattaisiin ja siiloutua. Myös se, että toimintaa määrittelee ja organisoi useampi laki ja useampi ministeriö, tuo haasteita.
Hyvinvointialueita ”pelotellaan”, että jos taloutta ei saada kuntoon, alueita yhdistetään. Tätä Pihl ei näe toimivana ratkaisuna.
– Ketä se hyödyttää, jos kaksi köyhää pistetään yhteen. On hyväksyttävä, että uudistus ottaa aikansa ja pitäisi pystyä ajattelemaan vaalikausia pidemmällä aikajänteellä, Pihl sanoo.
Anne Pihl on ollut mukana myös politiikassa ja viimeksi kansanedustajaehdokkaana, mutta nyt hän on jättäytymässä pois.
– Pian on aluevaalit ja toivoisin, että ehdokkaiksi lähtisi paljon henkilöitä, jotka haluavat keskittyä nimenomaan hyvinvointialueen asioihin. Eturistiriidat tulevat monessa asiassa vastaan, jos henkilö on kaksois- tai jopa kolmoisroolissa lisäksi kansanedustajana tai kunnanvaltuutettuna. Esimerkiksi kiinteistömassaa koskevat kysymykset nousevat varmasti esiin seuraavalla valtuustokaudella, hän päättää.
Hanna Lahtinen
03.07.2024 | Tilaajille, Uurainen
Ei taho pysyä kädet taskussa, perustelee kotaperäläinen Eino Kuitunen sitä, että pihamaalla on yleensä aina jonkinlainen hirsikehikko tekeillä. Isoja hirsitalojakin hän on tehnyt ainakin kaksi, toisen pojalle Leppävirralle ja toisen lähes naapuriin Petäjäveden puolelle Lähteelään. Hirsirakentamisen lisäksi Eino on taitava muurari. Siitä, kuinka monta mökkiä, aittaa, liiteriä, grillikatosta, saunaa tai huussia hän on hirrestä rakentanut, ei ole tullut pidettyä kirjaa, mutta paljon niitä on.
Sen hän muistaa, että ensimmäisen hirsikehikkonsa hän teki tasan 50 vuotta sitten vuonna 1974.
– Kauimmaiset on Kaamasessa ja Korppoossa ja aika monta siinä välissäkin, Eino kertoo.
Kehikot Eino rakentaa männystä, mutta mikä tahansa mänty ei hirsiseiniksi ole hyvä.
– Puut pitää kaataa mieluusti tammikuussa tai ainakin talvella, niin että puu on kuolleessa tilassa. Keväällä puu alkaa imeä vettä, niin se ei ole ollenkaan niin hyvää työstää, eikä niin kestävääkään.
Puut Eino yleensä ostaa, mutta ei aina.
– Joskus on asiakas halunnut, että sauna tehdään oman maan tontin puista, kyllähän sekin vaan sopii.
Toistaiseksi materiaalia on löytynyt ja joskus löytyy vähän spesiaalimpaakin, kuten esimerkiksi pystykeloa, josta nyt valmiina oleva kehikko on tehty. Aikaisemmin Eino Kuitunen teki pyöröhirrestä, mutta viime aikoina pelkkahirrestä, jossa kaksi sivua on sahattu suoraksi. Sahaus on onnistunut jo jonkin aikaa kätevästi naapurissa Markku Koskisella.
– Pelkkahirressä tulee tyvihyöty käyttöön, kun hirret asettelee sopivasti vuorotellen, hän kertoo.
Eino Kuitunen taitaa myös harvinaisen perinnetaidon, hän osaa käyttää piilukirvestä.
– Tuossa naapuriin Lähteelään veistin vuonna -95 kirveellä sisäpinnat laineveistolla, semmoisia seiniä ei taida montaa olla. Sinä vuonna tehtiin Suomessa vain kolme asuinrakennusta hirrestä, Lähteelä oli yhtenä maaseutunäyttelykohteena ja kävijöitä oli kolmisen sataa.
Valmis, tuoreesta hirrestä rakennettu rakennus muuttaa hiukan muotoaan vielä ennen kuin asettuu lopulliseen muotoonsa ja kestää sitten hyvinkin sata vuotta ja ylikin, jos vain katosta pidetään huolta.
– Tuore puu kuivaa tuuman vuodessa, eli seitsemäntuumainen hirsi kuivaa ja rakennus laskehtii noin kolmen vuoden ajan, Eino kertoo.
Einon pojan Kimmo Kuitusen 185-neliöiseen taloon Leppävirralla meni 200 kiintokuutiota hirttä ja semmoisen hyvälaatuisen hirsimäärän löytäminen vaati jo vähän etsintää. Rakennusvuosi oli 2004.
– Kimmo laittoi lehteen, että ostetaan isoa suorakasvuista mäntyä, jossa latvaläpimitta on 12 metrin korkeudella yli 30 senttiä. Vastauksia tuli, mutta eipä monestakaan metsästä löytynyt kuin kymmenkunta niin isoa puuta. Sitten Siilinjärveltä löytyi isäntä, jonka metsästä löytyi tarvittava määrä ja vielä jäi monen talon tarpeet metsäänkin, Eino kertoo.
Hirsiveiston taidon Eino on oppinut tekemällä, mutta avuksi ovat olleet työteliäät geenitkin.
– Isä oli semmoinen, joka alan ammattimies, rakensi hirrestä ja muurasi, mutta oli myös suutari ja räätäli, hän kertoo eikä peitä tyytyväisyyttään, että myös pojalle ovat taidot periytyneet. Einolla olisi paljon tärkeää oppia jaettavaksi.
– Jos minä jotain osaan, niin en minä piilota sitä. Hirrestä rakentaminen aika työläs tapa rakentaa, siksi se ei kai ole tämän suositumpaa. Hirsitalo on kuitenkin tervein talo, mitä on, jos sitä ei peitetä muovilla tai muuten pilata, Eino päättää.
Hanna Lahtinen
25.06.2024 | Tilaajille, Uurainen
Kirkot ovat aikaikkunoita menneisyyteen. Ne ovat usein rakennuksina vanhoja ja niissä on säilynyt esineistöä, joka ympäröivässä yhteiskunnassa on usein kadonnut elämän pyörteisiin tai ainakaan tarinaa tavaran taustalla ei enää tiedetä. Suomalainen käsityötaito on vahvasti edustettuna juuri kirkkorakennuksissa ja niiden irtaimistossa. Seurakuntien kirjalliset arkistot ovat nekin arvokas tietopankki historioitsijoille ja myös esimerkiksi sukututkijoille.
Jo vuonna 1998 kirkkohallitus päätti, että kaikkien Suomen seurakuntien pitää inventoida esineistönsä. Uuraisilla asian kanssa ei ole pidetty kiirettä, mutta nyt jo toista kesää inventointia tekee Reija Teerimäki.
– Ilmoittauduin kirkkohallitukselle, että olen kiinnostunut inventointityöstä ja näin päädyin Uuraisille.
Teerimäki opiskelee kulttuuriympäristötutkimusta, nykykulttuurin tutkimusta, taidehistoriaa ja museologiaa. Hän on myös ollut töissä museoissa, joten hänellä on kokemusta luetteloinnista ja löytyypä häneltä tekstiiliartenomin tutkintokin, mistä on erityisesti kirkkotekstiilien arvioinnissa hyötyä. Graduaan hän tekee kansallispuvuista.
Uuraisten kirkko ja muut seurakunnan rakennukset ovat inventoinnin edetessä tulleet hänelle hyvin tutuksi.
– Viime kesän valokuvasin, mittasin ja tutkin kirkon ja kellotapulin läpi, sekä tein inventointia myös seurakuntakodilla ja museon niistä esineistä, jotka ovat peräisin vanhasta kirkosta, hän kertoo.
Ajankohta on sikäli erinomainen, että Uuraisten ”uusi” kirkko täyttää tänä tai ensi vuonna 120 vuotta. Lähes koko 1800-luvun paikalla oli myös kirkko, mutta se purettiin huonokuntoisena ja rakennettiin uusi, yläosastaan huomattavasti sirompi ristikirkko. Kirkon suunnitelmat laati rakennusmestari J. Wigren ja kirkon rakentajaksi valittiin Juho Kaisko Pirkkalasta. Toteutusvaiheessa mukana oli myös arkkitehti Yrjö Blomstedt.
Vanhan kirkon alttaritaulun maalatut kehykset löytyivät 1990-luvulla uudesta kirkosta paneelien alta. Tämä johtuu siitä, että vanhan kirkon materiaalia on hyödynnetty uutta kirkkoa rakennettaessa. Itse taulu on kellotapulissa.
Tämä on ehkä ainut kuva vanhasta kirkosta (1804-1904) sisäpuolelta. Kuva on löytynyt Mäntästä ja on otettu todennäköisesti purkuvaiheessa.
– Alttaritaulun ympärille on maalattu kangasdraperia kehykseksi. Alttarille on nostettu paljon tavaraa kuvaamisen takia, ei varmaan normaalisti ole tuolla lailla olleet. vanha alttaritaulu on nyt tapulissa, alhaalla oleva rippikello museon seinällä. Alttarilla olevat enkelien tai kerubien päät ovat myös museossa, Reija Teerimäki kertoo.
Uusi alttaritaulu, joka on samanlainen kuin Jämsän kirkossa, tuli kirkkoon vasta vuonna 1925 ja sitä ennen alttarilla on ilmeisesti ollut myös joku erillinen taulu tai seinään maalattu kuva, aihe on ollut yksinkertainen risti kallioiden päällä.
Inventoijan työ on todellista salapoliisityötä. Kysymyksiä on ollut paljon ja moneen on löytynyt vastauskin seurakunta-aktiivien muistista. Aikojen saatossa kuitenkin monen esineen tarina on painunut myös unohduksiin.
– Esineen arvo määrittyy tarinan ja taustan kautta, ei rahalla mitaten. Siksi kirjaaminen ja luettelointi olisi tärkeää, esineen tarinoiden keräämiseen on herätty 1990-luvulla, Teerimäki sanoo.
Tällä hetkellä Reija Teerimäkeä askarruttaa esimerkiksi kirkon alttarin vieressä olevan ikkunan lasiteos. Ulkoa päinkin huomaa, että yksi kirkon ikkunoista on erilainen, siitä puuttuu koristeellinen ristikkoyläosa ja värilaseista muodostetun suoraviivaisemman ristin muotokieli viittaa lähinnä 60-luvulle.
– 40-luvun kuvissa lasiteosta ei näy, mutta veikkaan, että se on tehty vuoden 1964 isossa remontissa, jonka suunnitteli Veikko Larkas. Hän käytti paljon lasiteoksia kirkoissa ja uudisrakennusten teoksista tiedetään suunnittelijat ja tekijät, mutta näistä remonttikohteista ei tietoa aina ole. 90-luvulla seuraavassa remontissa arkkitehti olisi halunnut poistaa sen, mutta seurakuntalaiset olivat jo niin kiintyneet erilaiseen ikkunaansa, että he eivät sitä antaneet poistaa. – Jos vain kukaan Uuraisilla tietää lasiteoksesta jotain, niin mielelläni kuulisin, minuun saa yhteyden seurakunnan työntekijöiden kautta, hän lisää. Tapuliin on myös tulostettu joitakin kuvia kirkkotekstiileistä, joiden taustatietoja haetaan, niihin voi käydä tutustumassa esimerkiksi Tapulikahvilassa keskiviikkoisin, Reija Teerimäki vinkkaa.
Myös alttarin toisella puolelle asennettu huurrelasi on peräisin todennäköisesti 60-luvulta.
– Kerroksellisuus on myös kulttuuriperintöä. Simo Koskisen kattokruunut ja kastepuu ovat uudehkoja elementtejä ja kertovat siitä, että tätä kirkkoa käytetään ja se elää ja muuttuu sukupolvien saatossa, Teerimäki sanoo.
Rijf oli kuuluisa pohjalainen kirkonrakentajasuku ja heillä oli tapana lahjoittaa aina virsitaulu kirkkoon, jota he ovat olleet tekemässä. Vanhasta kirkosta peräisin oleva virsitaulu on yksi uuden kirkon vanhimpia esineitä. Vanha on myös matala, kauniisti kaiverrettu tuoli. Saarnastuoli on puuseppämestari Otto Pellonpään tekemä ja siitä tuli niin iso, että piti tehdä pariovet, jotta valmis saarnastuoli saatiin ovesta ulos. Kastemalja puolestaan on Rafael Varhan tekemä.
Uuraislainen käsityöperinne jatkuu myös tekstiileissä, joita ovat valmistaneet esimerkiksi Eila Lehtonen ja Raili Hytönen. Kirkosta löytyy myös Uuraisten ryijy. Vanhin kirkkotekstiili löytyy sakastin kaapista ja sitä käsitellään varoen. Ikää ei tarvitse arvailla, sillä messukasukkaan on kirjailtu vuosiluku 1853. Myös punainen kalkkiliina on hyvin vanha.Uuraisten kirkko on melko runsas, niin koristelultaan kuin esineistöltään. Joskus sitä on pidetty jopa liian koristeellisena. Avointen sydänten kirkon yli tuhat sydämenmuotoista puuleikkausta aiheuttivat aikoinaan pahennusta, koska niiden epäiltiin vievän ajatukset korttipelipöytiin ja sitä kautta synnilliseen elämään. Siksipä sydämet peitettiin useiksi vuosikymmeniksi piiloon panelien alle.
Kirkosta on pidetty pääosin hyvää huolta. Ainoastaan 60-luvulla asennettu uusi lämmitysjärjestelmä on kuivattanut ilmaa niin, että moniin puuosiin on syntynyt halkeamia. Nykyään kirkko lämpiää pelleteillä.
– Valmiista inventoinnista syntyy esinetietorekisteri, myös kiinteistörekisteri on olemassa. Toistaiseksi se ei ole vielä yleisesti avoin, mutta seurakunnat voivat käyttää sitä työkaluna esimerkiksi erilaisia avustuksia haettaessa. Aivan mahtavaa olisi, jos aineisto olisi Finnan kaltaisen hakupalvelun kautta kaikkien käytettävissä, Reija Teerimäki kertoo.
Hanna Lahtinen
25.06.2024 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan Päivätoiminnan kauden päättäjäisiä vietettiin viime viikolla Huikon Helmessä. Pitkältä tuntuneen talven jälkeen päivätoimintaryhmässä vallitsi iloinen ja vapautunut tunnelma.
Lisäksi muistettiin kesäloman aikana synttäreitä viettäviä onnittelukorteilla. Synttäreitä viettävät lähiaikoina mm. Sauli Humala ja Mikko Ruokonen. Synttärisankareille laulettiin yhteinen onnittelulaulu. Merkittävä asia oli myös Mikko Ruokosen muuttaminen pysyvästi Palokkaan, joten läksiäisiäkin vietettiin.
Mikon syntymäkunta on Kemijärvi. Syntymäpaikkakuntansa Mikko jätti taakseen kahden vuoden ikäisenä perheen muuttaessa etelään. – No, onhan se nyt vaihtelua muuttaa Palokkaan. Toivakasta jää tosi hyvät muistot, onhan kotini ollut jo kauan aikaa täällä. No, nyt on näin. Elämässä otetaan uusi askel. Muistelen ilolla päivätoiminnan aikaani täällä Toivakassa. Siellä ovat nykyiset kaverini ja tulen varmasti heitä jatkossa tapaamaan, kunhan nyt ensin kotiudun Palokan uuteen kotiini, Mikko kertoi.
Ohjelmassa oli päivätoiminnan väelle mieluisa numerobingo. Bingokonetta pyöritteli ohjaaja Inka Keteli. Numerot toisensa jälkeen ponnahtivat koneesta pöydälle ja neljän numeron rivejä etsittiin, Kukin tarkkaili omaa numerolappuaan ja kun tavoiteltu numerosuora täyttyi, huudettiin ”bingo”.
Ohjaajina Toivakan Päivätoiminnassa ovat Inka Keteli ja Mari Pynnönen.
– Talvi oli kova, mutta se sujui mukavasti askarrellessa ja ulkoiltaessa. Runsas vierailijoiden määrä piristi arkeamme. Meillä kävivät vierailijoina mm. kunnanjohtaja Touko Aalto, Martti Herman Pisto hevosensa kanssa ja Toivakan palomiehet kalustoineen., kertoo Keteli.
Lopuksi Päivätoiminnan väki nautti Huikon Helmen antimista ja jokainen sai ostaa tiskiltä ihan, mitä halusi.
Veikko Ripatti
18.06.2024 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla kesän leirit painottuvat alkukesään ja leirimuistot alkavat olla tältä kesältä jo talletettu. Uuraisten kunnan ja 4H:n järjestämillä leireillä teemoina oli tänä vuonna liikunta, taide ja tieteeltä vivahtava puuhailu. Leirejä on järjestetty koulukeskuksella, Hirvasella ja Kyynämöisillä.
Kyynämöinen on perinteisesti ollut taidepainotteinen kylä ja kyläyhdistyksen toimesta siellä on taideleireilty vuosikymmeniä. Tänä kesänä leirin järjestämisestä vastasi Uuraisten kulttuuritoimi ja ohjaajana toimi taiteiden tohtori Asta Huutonen, apulaisohjaajanaan Martta Stenman.
Leirillä opittiin esimerkiksi se, että niin elämässä kuin taiteessakin on valoja ja varjoja ja että niillä saadaan teokseen syvyyttä ja erilaisia tunnelmia.
Leirillä opiskeltiin myös värioppia. Oli jännittävää nähdä, miten värejä yhdistämällä saatiin eri sävyjä – ja että kun laittoi tarpeeksi montaa väriä, niin kaikesta tuli lopulta ruskeaa.
Ja sitten oli se yksi vaikea kysymys, johon pohdittiin vastausta. Mitä on taide?
– Se tarkoittaa maalauksia ja piirustuksia, tai voi se olla lauluakin, leiriläiset miettivät, mutta otsat kurtistuvat siihen tapaan, että vaikea on täsmällistä vastausta antaa. Se todettiin, että taide on aika lailla ihmiselle tyypillistä toimintaa ja tärkeä osa toista vaikeasti määriteltävää sanaa, eli kulttuuria.
– Taide on vapautta ilmaista itseään, tiivisti opettaja Asta Huutonen.
Samaan aikaan toisaalla kylällä saha surisi ja vasarat paukkuivat . Kynkkälä kuntoon III on hankkeen nimi ja sehän tarkoittaa, että Kyynämöisten kylän ja koko Uuraisten kodikkaasta kokoontumispaikasta pidetään hyvää huolta. Se tarkoittaa myös mukavaa ja touhukasta yhdessäoloa, jota myös talkoiksi kutsutaan. Tällä kertaa erityisesti ahkeroi kylän biljardiporukka, sillä pistiväthän he samalla omaa pelisaliaan priimakuntoon. Aikataulu oli talkootyölle melkoisen tiukka, sillä heinäkuun alussa Kynkkälässä juhlitaan häitä ja silloin lattian pitää olla valmis.
Hankekuvauksen mukaan Kylätalo Kynkkälän käytettävyyttä ja taloudellisuutta parannetaan muutamilla toimenpiteillä. Ravintolasaliin hankitaan ilmalämpöpumppu paikalle asennettuna ja ravintolasalin lattiapinta tukirakenteineen ja alapohjan lämpöeristys uusitaan. Tämä tehdään pääosin talkootyönä. Lisäksi hankitaan viisi kappaletta taittopöytiä eri tilaisuuksien varapöydiksi. Toimenpiteistä hyötyvät talon käyttäjät, kuten kokousten ja tilaisuuksien järjestäjät sekä kerhojen osallistujat. Rahaa JyväsRiihi myönsi hankkeeseen reilut 6000 euroa, eli 55 prosenttia kustannuksista.
Vanha lattia ei ollut varsin huono sekään, mutta kylmä ja vetoisa. Nyt permanto on eristetty vanhan talon ehdoilla ja päälle rakennettu upouusi lattia koivulankusta. Mitään kosteuksia tai muita ikäviä yllätyksiä ei lattian alta löytynyt. Ainoastaan yksi siideripullo oli jostain raittiusseurantalon lattian alle eksynyt. Rakennusporukka jäi miettimään, minkä viestin he itse rakenteisiin piilottavat.
– Edellinen lattia kesti 92 vuotta ja tälle lupaamme saman verran ikää. Emme aio olla seuraavaa remonttia tekemässä, totesi Tarmo Jeskanen.
Hanna Lahtinen
