02.10.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Tilaajille
Keski-Suomen hyvinvointialue julkaisee suunnitelmansa palveluverkosta ja tarjottavista sote-palveluista ensi viikolla. Strategiat liittyvät valmistelussa olevaan ensi vuoden talousarvioon ja tiukan taloustilanteen korjaamiseen.
Hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo, että suunnittelussa keskeisinä periaatteina ovat olleet toiminnan ja talouden yhteensovittaminen sekä toimivien palveluiden turvaaminen tiukassa taloustilanteessa.
Keskisuomalaisten suurin huolenaihe lienee se, pysyykö terveysasema omassa kunnassa tai omalla alueella.
Korpilahdella asuva ensimmäisen kauden aluevaltuutettu Moona Seppä (kesk.) sanoo, että palvelut tulee tuottaa lähellä silloin, kun se on arjen sujuvuuden ja vaikuttavuuden ehto, kuten neuvolat, ikäihmisten ja perheiden lähipalvelut sekä kiirevastaanotot. Laajemmat palvelut kootaan verkostoksi silloin, kun laatu ja potilasturvallisuus sitä vaativat, esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Seppä sanoo kuitenkin, että palveluverkon tarkastelu on nykytilanteessa välttämätöntä.
Seppä sanoo, että liikkuvat palvelut ovat aito vaihtoehto osaan palveluista, mutta eivät korvaa kaikkea.
-Paras ratkaisu löytyy hybridimallista, jossa yhdistyvät lähipalvelut, digiratkaisut ja liikkuvat palvelut.
Aluehallituksen jäsen ja keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Jouko Nykänen (kesk.) Uuraisilta toteaa, että talouden suunta on saatava kääntymään tekemällä palvelut kustannustehokkaammin, ei pelkällä palvelujen karsimisella.
– Palveluverkkotyö on käynnissä ja tulossa päätöksentekoon aluevaltuustossa joulukuussa. Lopputuloksena tulee olla, että nykyinen palvelutaso turvataan. Jos se ei ole mahdollista kivijalkapalveluina, niin sitten kotiin tuotavina palveluina ja liikkuvina palveluina. Tärkeintä on, että palveluihin päästään mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja hoidon jatkuvuus voidaan turvata, Nykänen toteaa.
Aluevaltuutettu Satu Kytölehto (SDP) Petäjävedeltä sanoo, että hyvinvointialueen taloutta voisi saada paremmalle tolalle tarkastelemalla kriittisesti palvelun tasoa ja tarvittaessa karsia sitä.
-Tämä tulee tehdä kuitenkin niin, ettei perusterveydenhuoltoa heikennetä. Hallinnossa ja organisaatiossa tulee tehdä uudelleen arviointia.
Kytölehto muistuttaa, että terveydenhuollossa ennaltaehkäisyllä on suuri merkitys tulevaisuuden kustannuksille.
-Palveluverkkoa ei pidä heikentää keskittämällä kaikki toiminnat muutamaan isoon toimipisteeseen. Elinvoimaiset toimipisteet, joissa on muun muassa sitoutunutta henkilöstöä, on säilytettävä. Kansalaisten, joilla ei ole varaa tai mahdollisuutta matkustaa saadakseen tarvitsemaansa palvelua, heidän oikeuksiaan perusterveydenhuoltoon pitää puolustaa.
Kytölehto toteaa, että kotihoito on yksi liikkuva palvelu ja erittäin hyvä esimerkki toimivasta palvelusta.
-Kaikkea palvelua eivät kumipyörätkään voi kuljettaa asiakkaan luo, mutta tämäkin kortti kannattaa katsoa. Mielestäni kiinteitä toimipisteitä tarvitaan muuallakin kuin Jyväskylässä.
Hyvinvointialue järjestää asukastilaisuuksia sekä etäyhteydellä että joissain paikoissa paikan päällä. Myös niihin on mahdollista osallistua etäyhteydellä. Asukastilaisuuksien lisäksi hyvinvointialue keskustelee suunnitelmista muun muassa kuntien ja henkilöstönsä kanssa.
Kaikilla keskisuomalaisilla on mahdollisuus osallistua palveluverkkoesityksen vaikutusten arviointiin osoitteessa www.otakantaa.fi ja sosiaali- ja terveysasemilta löytyy myös tulostettu lausuntomateriaali sekä paperisia lomakkeita kommentointia varten 13.–31.10. välisenä aikana.
Alueelliset asukastilaisuudet etäyhteydellä
* Torstai 9.10. kello 16.30–18.30, Alueellinen asukastilaisuus, pohjoinen Keski-Suomi, Teams etäyhteys.
* Maanantai 13.10. kello 16.30–18.30, Alueellinen asukastilaisuus, keskinen Keski-Suomi, Teams etäyhteys.
* Tiistai 14.10. kello 16.30–18.30, Alueellinen asukastilaisuus, eteläinen Keski-Suomi, Teams etäyhteys.
Alueelliset asukastilaisuudet paikan päällä ja etäyhteydellä
* Maanantai 20.10. kello 18–20, Alueellinen asukastilaisuus, pohjoinen Keski-Suomi, Pihtipudas (Putaanvirran koulu, Pihtipudas-Sali, Tahkonpolku 9, Pihtipudas) ja etäyhteys.
* Keskiviikko 22.10. kello 17–19, Alueellinen asukastilaisuus, keskinen Keski-Suomi, Jyväskylä (Mattilanniemi 2, Agora, auditorio 2, Jyväskylä) ja etäyhteys.
* Keskiviikko 29.10. kello 17–19, Alueellinen asukastilaisuus, eteläinen Keski-Suomi, Joutsa (Yhtenäiskoulun auditorio, Koulutie 2, Joutsa) ja etäyhteys.
Lisätietoja tilaisuuksista löytyy https://keskisuomievents.fi/home
02.10.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Siunaus on kantanut minua elämässä koko ajan eteenpäin. Elämäni olisi voinut mennä täysin toisinkin, 90 vuotta perjantaina 10. lokakuuta täyttävä Hellin Torkki toteaa ja kertoo, että menetti vanhempansa varhain.
– Jäin 16-vuotiaana täysorvoksi. Kinnulasta ei ollut helppoa päästä opiskelemaan, mutta paikallinen kauppias auttoi minua eteenpäin. Hän hommasi minulle oppikirjat ja välineet, minä sain työskennellä lomilla hänen kaupassaan, Hellin Torkki kertoo.
Korpilahdelle Hellin ja Hannes Torkki muuttivat vuonna 1965 Helsingistä.
– Meidän oli tarkoitus asettua Helsinkiin, Hannes oli yliopistouralla ja minä töissä Hesperiassa. Olin nuoriso-osastolla, nuoret olivat levottomia, ja Helsingissä oli huumeongelmia; rupesimme katselemaan muita paikkoja, koska halusimme kasvattaa lapsemme paremmassa ympäristössä, Hellin Torkki kertoo.
– Etsimme työpaikkoja nimenomaan Keski-Suomesta. Korpilahdelle pääsimme molemmat töihin, minä kunnanlääkäriksi ja Hannes uskonnonopettajaksi.
Hellin Torkin mukaan korpilahtelaiset ottivat perheen hyvin vastaan, nuoren naispuolisen kunnanlääkärinkin.
– Edeltäjäni Edit Veijo oli hyvin pidetty kunnanlääkäri, korpilahtelaiset olivat evästäneet päättäjiä, että uudeksikin kunnanlääkäriksi pitää ottaa nainen. Ja päättämässä olleet miehet tottelivat, Hellin Torkki naurahtaa.
– Kyllä minua aluksi joskus luultiin sairaanhoitajaksi, mutta aika pian ihmiset oppivat luottamaan.
Kun Hellin Torkki aloitti Korpilahdella, hän oli nimenomaan kunnanlääkäri, terveyskeskuslääkärit tulivat vasta vuonna 1972 uuden kansanterveyslain tultua voimaan.
– Kunnanlääkärinä työtä sai tehdä itsenäisesti, tarpeen mukaan. Edit Veijo oli luonut kotikäyntisysteemin, ja Korpilahdella haluttiin usein, että lääkäri tulee kotiin. Hannes oli kesäisin lomalla opettajantyöstään, me kuljimme yhdessä kotikäynneillä. Siinä tulivat ihmiset ja pitäjä tutuiksi. Vespuolelle mentiin lossilla, ja me ihastelimme korpilahtelaista maisemaa, kun joka puolella oli vettä, Hellin Torkki muistelee.
– Siihen aikaan ei annettu lääkäriaikoja, vaan ihmiset tulivat vastaanotolle jonottamaan. Odotushuone saattoi olla täynnä ihmisiä, mutta kellään ei ollut kiire mihinkään, ihmiset nauttivat, kun saivat seurustella toistensa kanssa.
Neuvolavastaanottoja Hellin Torkki kiersi pitämässä kylillä kätilön ja terveyssisaren kanssa.
– Siihen aikaan Korpilahdella oli 18 koulua, neuvolaa pidettiin kouluilla. Taksikuski, joka oli kuskannut jo Edit Veijoa, kuskasi meitä koululta toiselle. Neuvola-asiakkaita saattoi olla yksi tai kaksi, ja sitten me joimme opettajan kanssa pullakahvit, ne olivat mukavia matkoja, Hellin Torkki sanoo.
– Kunta suhtautui minuun hyvin, sain muun muassa vastaanottoapulaisenkin, kun pyysin. Kunta oli erittäin myötämielinen kaikkien hankintojen suhteen.
Yöaikaan Hellin Torkki joutui lähtemään sairaskäynnille melko harvoin, mutta päivät venyivät.
– Onneksi meillä oli hyviä kotiapulaisia, jotka tekivät töitä niin kauan kuin tarvittiin ja minä sain venyttää vastaanottopäiviä, Hellin Torkki toteaa. Kun Torkit muuttivat Korpilahdelle, heillä oli kaksi lasta, Korpilahdella lapsia syntyi vielä kuusi lisää.
Kun uusi kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972, kunnanlääkärijärjestelmä vaihtui terveyskeskusjärjestelmään.
– Siihen asti töitä oli tehty tarpeen mukaan ja innokkaasti, tunteja laskematta. Uusi laki laittoi tunti- ja viikkoraamit, ja samalla se vei innon. Aiemmin teimme töitä ryhmänä terveyssisaren ja kätilön kanssa ja järjestimme itse työmme, uuden lain tultua sitä ruvettiin järjestelemään ulkoa päin, Hellin Torkki kertoo.
– Kunnanlääkärin työssä viehätti nimenomaan itsenäisyys, siinä ei tarvinnut katsoa kellosta, paljonko aikaa saa olla potilaan kanssa. Kun kansanterveyslaki tuli voimaan, monet kunnanlääkärit lähtivät töihin työterveyshuoltoon.
Hellin Torkki työskenteli vielä kolmisen vuotta terveyskeskuslääkärinä Korpilahdella, sitten hän irtisanoutui.
– Aloitin yksityisvastaanoton keväällä 1975, ajattelin, että kyllä minulle riittää potilaita. Sitten Jyväskylässä tuli haettavaksi työterveyslääkärin virka. Hain sitä ja pääsin virkaan, yksityisvastaanottoa ehdin pitää vain muutaman kuukauden. Työterveyslääkärinä Jyväskylässä olin sitten 22 vuotta, eläkkeelle jäämiseeni asti.
1970-80-luvuilla Hellin Torkki oli kaksi kautta Korpilahden kunnanvaltuustossa ja kolme kautta kirkkovaltuustossa. Kun Korpilahti liittyi Jyväskylään, Hellin Torkki oli ensimmäisen kuntaliitoksen jälkeisen kauden Jyväskylän kaupunginvaltuustossa.
– Hannes oli ensin Korpilahden kunnanvaltuustossa, ja minä sitten, kun hän jäi pois. Sen minä muistan, kun valtuustossa päätettiin siitä, anotaanko Korpilahdelle Alkoa. Minä olin vastaan, kun olin nähnyt, kuinka paljon pahaa keskioluen vapautuminen oli tuonut, monet entiset alkoholistit retkahtivat uudestaan, ja kylänraitilla notkui humalaisia. Valtuusto päätti suurella enemmistöllä anoa Alkoa, mutta Alko ei sitten kuitenkaan Korpilahdelle myymälää laittanut, Hellin Torkki muistelee.
– Jyväskylän valtuustoon jouduin yllättäen. Minua pyydettiin ehdokkaaksi, ja suostuin, kun ajattelin, että listoilla on paljon minua pätevämpiä poliitikkoja, joten en tule valituksi. Kun minut sitten kuitenkin valittiin, olin valtuuston vanhin ja jouduin vielä avaamaan sen historiallisen kokouksen, mutta kyllä siitäkin selvittiin, Hellin Torkki naurahtaa.
– Se oli hyvä nelivuotiskausi. Minä opin paljon pitkän tähtäimen ajattelua. Valtuustotyöskentely oli myös mukavaa, silloin täällä ei riidelty. Olin mukana myös aluelautakunnassa; entisen Korpilahden kunnanjohtajan Timo Rusasen vetämä aluelautakunta oli Korpilahden pelastus, Korpilahti sai äänensä ihan eri tavalla kuuluviin kuin entinen maalaiskunta.
Yhden suuren terveydenhuollon uudistuksen nähneenä Hellin Torkki ei suhtautunut kovin luottavaisesti tämänkertaiseen sote-uudistukseen.
– Vuoden 1972 kansanterveyslaki oli susi, pelkäsin, käykö tässä samalla tavalla, Hellin Torkki toteaa.
– Nyt minusta tuntuu, että työntekijöitä ei ole tässäkään uudistuksessa kuunneltu riittävästi. Ihmisille on tärkeää, että he saavat itse vaikuttaa työhönsä, ja jos into työhön säilyy, jaksaa tehdä raskastakin työtä. Mutta jos työntekijät menettävät motivaationsa, he eivät anna täyttä panostaan työhönsä. Yksi ongelma ovat turhat työt, esimerkiksi lääkäreiltä menee paljon työaikaa toimistotyöhön. Systeemissä olisi paljon muutettavaa rakenteellisesti.
Nykyään Hellin Torkki asuu Jyväskylän keskustassa.
– Muutin tänne vuonna 2020, ehdin asua Korpilahdella 55 vuotta. Kyllä Korpilahti on minulle toinen kotipitäjä, Kinnulan lisäksi, Hellin Torkki toteaa.
Syntymäpäiväänsä Hellin Torkki juhliin lastensa, lastenlastensa ja lastenlastenlastensa kanssa. Torkin perhe järjestää ’Kiitollisuus elämän lahjoista’ -musiikkihartauden Korpilahden kirkossa lauantai-iltana 11. lokakuuta kello 18 ja musiikkihartauden jälkeen tarjotaan kirkkokahvit seurakuntatalolla.
– Se ei ole minun syntymäpäiväjuhlani, vaan kiitollisuuden juhla. Minun elämässäni on ollut paljon hyviä asioita. Yksi on se, että olen saanut pitkän, terveen elämän, ja sitten ovat kaikki muut lahjat, lapset, miniät ja lastenlapset sekä lastenlastenlapset. Elämässäni on ollut murhetta, mutta vastapainona on ollut hyviä päiviä ja niitä on ollut paljon enemmän, Hellin Torkki sanoo.
Tiina Lamminaho
30.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Tilaajille
Metsäteiden perusparannukseen on mahdollista saada tukea 70 prosenttia kustannuksista, sillan tekemiseen tai korjaamiseen tukea voi saada jopa 85 prosenttia kustannuksista. Ensi vuonna tukiprosentit ovat huomattavasti alhaisempia, metsätien perusparantamisen tuki laskee 50 prosenttiin kustannuksista, sillan tekemisen tai korjaamisen tuki 65 prosenttiin kustannuksista.
– Tällä hetkellä tukitaso on oikeasti hyvä. Tämänvuotisilla prosenteilla tukea saa, jos hakemus ja siihen liittyvät tarvittavat tiedot ja asiakirjat saapuvat Metsäkeskukseen viimeistään tämän vuoden viimeisenä päivänä, hankehallinnon päällikkö Sameli Salokannel Suomen metsäkeskuksesta toteaa.
Tiekunnan kokous ja mahdollinen tietoimitus täytyy olla pidettynä ennen hakemuksen jättämistä. Ehdot tuen myöntämiseksi löytyvät netistä Metsäkeskuksen sivuilta.
– Metsätiehankkeissa tukihakemuksen teossa kannattaa käyttää ammattilaista apuna, jotta hakemukseen saadaan varmasti mukaan kaikki tarvittavat tiedot, Salokannel sanoo.
Vuoden vaiheessa muuttuvat myös metsäomistajille maksettavan taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen ehdot sekä pienpuun korjuun tuki. Taimikon ja nuoren metsän hoidon osalta puuston pituusrajat laskevat, pienpuun korjuun osalta taas tuki laskee.
– Tässä taustalla on ajatus, että tukea kohdennetaan enemmän taimikkovaiheen hoitoon ja kannustetaan metsäomistajia hoitamaan myös varttuneita taimikoita eli tekemään toimenpiteitä, jotka eivät ole juuri tekohetkellä taloudellisesti kannattavia, Salokannel sanoo ja tarkentaa, että uudet ehdot kohdentavat tukivaroja entistä enemmän nimenomaan raivaussahalla tehtäviin hoitotöihin.
– Metsätaloudessahan tulon saaminen on pitkissä kantimissa, eivätkä metsänomistajat ehkä halua laittaa isoa rahaa taimikon hoitoon. Tuella halutaan kattaa osa kustannuksista kohteissa, joissa tuloa ei saada poistuvasta puustosta. Kun puuston pituusvaatimuksia kiristetään, tuen piiristä jää pois kohteita, joista pystytään keräämään enemmän ainespuuta.
Taimikoiden hoitoa taas halutaan Salokanteleen mukaan tukea, koska sillä on paljon positiivisia vaikutuksia. – Terve ja hyvin kasvava taimikko on kestävämpi luonnon tuhoja vastaan ja puusto kasvaa nopeammin, sitä kautta tulevat myös hyödyt hiilensidontaan. Ja tuottaahan se myös puuta nopeammin, Salokannel toteaa.
Uudet ehdot koskevat hakemuksia, jotka jätetään Metsäkeskukseen ensi vuoden puolella. Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea haetaan sitten, kun työ on tehty; jos haluaa tämän syksyn raivauksille tukea entisten ehtojen mukaisesti, hakemuksen on oltava Metsäkeskuksessa tämän vuoden puolella.
Metsätalouden tukia on haettu tänä vuonna vilkkaasti. Tukivaroja on varattu tälle vuodelle yhteensä 37,3 miljoonaa euroa, suurin osa varatusta rahamäärästä käytetään taimikon ja nuoren metsän hoidon tukeen.
– Tukeen varattu raha loppuu ennen vuodenvaihdetta, mutta hakemuksia kannattaa kuitenkin tehdä ajallaan. Syksyn aikana saapuvat hakemukset käsitellään pääsääntöisesti ensi vuoden puolella ja tukea maksetaan alkuvuodesta, ensi vuoden määrärahoista, Salokannel sanoo.
– Hakemukset käsitellään pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä, joten syksyllä saapuneet hakemukset ovat jonossa ennen talvella tehtyjä hakemuksia. Hakemuksien teossa on myös määräajat, taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen hakemus on tehtävä korkeintaan kaksi kuukautta työn lopettamisen ja puoli vuotta työn aloittamisen jälkeen.
Salokannel suosittelee tukihakemusten tekemistä sähköisesti metsään.fi -palvelun kautta.
– Sähköinen hakemus nopeuttaa tuen maksuun saamista, Salokannel toteaa.
Valtion ensi vuoden budjettiin on varattu metsätalouden tukiin noin 36,2 miljoonaa euroa eli noin miljoona euroa vähemmän kuin tänä vuonna on ollut käytössä. Viime vuonna metsätalouden tukia maksettiin Keski-Suomeen 3,3 miljoonaa euroa. Tietoa metsätalouden tukien hakemisesta ja tukiehdoista löytyy Suomen metsäkeskuksen nettisivuilta, sieltä pääsee myös täyttämään tukihakemuksia.
Tiina Lamminaho
30.09.2025 | Kiinnitetty, Tilaajille, Uurainen
Kun Jyväskylän Killerin raviradan ja Keski-Suomen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi (YTM) kertoi siirtyvänsä Uuraisten kunnan talous- ja kehitysjohtajaksi, ravipiireissä kohoteltiin kulmakarvoja yllätysuutiselle.
Lähdeniemi oli saanut osakeyhtiön taloudellisesti hyvään kuntoon, ja taustalla olivat myös onnistuneet Kuninkuusravit, joiden kylkiäisenä rataa kehitettiin ja uudistettiin.
Oletettavasti uuraislaiset tiesivät, mitä Lähdeniemessä saisivat, kun mies valikoitui 17 hakijasta ykköseksi. Valinta perustui ”kokonaisarviointiin hakijoiden koulutus, työkokemus ja henkilökohtaiset ominaisuudet huomioiden”.
Nyt Lähdeniemi on ollut virassa noin kuukauden, ja onkin aika kysyä, miten menee, niin miehellä itsellään kuin kunnalla.
– Kiitos kysymästä. Muutaman kuukauden ikäisen vauvan isänä perhearki on sujunut hyvin, ja olen saanut elää ikimuistoista aikaa. Uuraisten kunnan talous on tasapainossa, joten tilanne on positiivinen. Kunnassa on potentiaalia. Mikä on yllättänyt, on se, että kunta on asukkaiden keski-iältä nuori. Teini-ikäisissä on suurin ikäluokka, kun monessa kunnassa se voi olla vaikkapa 55 vuotta. Viime vuonna kuntaan syntyi 52 lasta, Lähdeniemi kertoo.
Lähdeniemen mukaan Uurainen on perhe- ja lapsimyönteinen kunta, josta käydään töissä monessa suunnassa. Kouluja on yhä neljä, kun Kyynämöistä ei lakkautettukaan. Ne kolme muuta ovat Höytiä, Koulukeskus ja Hirvanen.
– Tuntuu, että kunnassa on hyvä henki ja vahva yhteen hiileen puhaltamisen meininki esimerkiksi virkamiesten ja poliittisten päättäjien kesken. En ole törmännyt mihinkään negatiiviseen.
Talous- ja kehitysjohtaja vastaa muun muassa talousprosessien omistajuudesta ja kehittämisestä, talousarvion ja tilinpäätöksen laadinnasta sekä yhteyshenkilönä ja tilaajan edustajana toimimisesta ulkoistetussa taloushallinnon palvelussa. Ensi vuoden talousarvio on vielä vaiheessa.
Killerillä toimiessaan Lähdeniemi tunnettiin toiminnan miehenä, jolla on kyky keksiä uutta. Isoa kalaa Lähdeniemi aikoo pyytää Uuraisillakin.
– Kun yksi osa työtäni on kunnan näkyvyyden edistäminen, mietin, mikä voisi olla se iso tapahtuma tai juttu, joka herättäisi laajemminkin huomiota ja loisi kunnasta positiivista kuvaa. Minun odotetaan luovan markkinointijatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta. Uuraisten sijainti on erinomainen keskellä Suomea ja nelostien tuntumassa. Kunta kaipaa uusia asukkaita ja yrityksiä.
Julkisuudessahan Uurainen on vähän väliä, kiitos Huutokauppakeisarin ja Huutosten sisarusten. Matti on Ylen tunnettu sääkasvo, ja Tanja palasi Saksasta ulkoministeriön hommista MTV:n uutispomoksi. Palsanmäen pariskuntaan Lähdeniemi ei ole vielä tutustunut, mutta listalla tapaaminen on.
– Olen kiertänyt kunnassa ja yrittänyt tutustua niin moneen ihmiseen kuin mahdollista. Uskon, että olemme kunnanjohtaja Juha Valkaman kanssa vahva työpari.
Mutta miksi valitsit Uuraisen?
– Olen Tuusulan taajamasta Jokelasta kotoisin ja viettänyt lapsuuden kesät sukuni seuduilla Urjalassa ja Punkalaitumella, joten Uuraisten koko miellyttää.
Ja sitten aina hymyilevä Lähdeniemi vakavoituu hetkeksi. Vuonna 2007 hän joutui tragedian keskelle Jokelan kouluammuskelussa.
– Ei sitä toivo kenenkään nuoren joutuvan kokemaan sellaista. Kyllä sen tapahtuman sulattelu kesti kauan. Itselläni oli onni onnettomuudessa, kun juuri hetkeä ennen ammuskelun alkua olin lähtenyt muutaman kaverini kanssa pois koulurakennuksesta ja käymään kylällä laittamassa totokuponkia sisään.
Mistä tulikin mieleen, että pidetäänkö Uuraisilla joskus paikallisravit, kun kunnassa on Uuraisten Hevosystäväinseuran omistama hevosharrastealue Hiirolassa ja kilometrin mittainen harjoitusrata?
– Katsotaan.
Käyt töissä Jyväskylästä käsin. Tuleeko sinusta ja perheestä kuitenkin jossakin vaiheessa uuraislaisia?
– Tarkoitus olisi. Mutta vielä muutto ei ole ajankohtainen. Kun vauva syntyi heinäkuun lopulla ja itsellä alkoi uudet työt kuukautta myöhemmin, ei haluttu vielä muuttoa tähän samaan vaiheeseen, Miika Lähdeniemi sanoo.
Seppo Pänkäläinen
30.09.2025 | Alueelta, Tilaajille, Uurainen
Johanna Salmela on aina viihtynyt vedessä. Lapsena hän ui kilpaa hallissa ja menestyikin SM-tasolle asti. Elettiin Suomen uinnin kulta-aikaa ja miesten puolella pulikoivat sellaiset nimet kuin Antti Kasvio ja Jani Sievinen. Aikuisena uinti on ollut Johannalle kuntoa ylläpitävä harrastus, ja viimeiset 10 vuotta hän on harrastanut avovesiuintia. Hän harrastaa myös melomista.
Kesämökki isän kotijärven, Kyynämöisen, rannalla Virtasalmen suulla on aina ollut rakas paikka.
– Lapsena pulikoitiin Kyynämöisessä, mutta silloin varsinainen uintiharrastus keskittyi halliin. Avovesiuinnissa piti ensin uskaltaa alkaa pitämään silmiä auki veden alla. Monta vuotta pidin silmiä kiinni aina veden alla ja vain hengittäessä avasin silmät, koska oli liian pelottavaa “nähdä” tummaan veteen.
Avovesiuinti on siis uintia luonnonvedessä eli meressä, järvessä, lammessa tai joessa. Laji kasvattaa suosiotaan, ja korona-aika suljettuine uimahalleineen lisäsi harrastajien määrää. Maailmalla avovesiuinti on laajasti kilpailtu laji, jossa kilpaillaan EM- ja MM-kilpailuissa sekä olympialaisissa, joissa matka on 10 kilometriä. Viime keväänä Johanna Salmela osallistui pitkästä aikaa aikuisuimareille tarkoitettuihin Masters-uintikisoihin hallissa, mutta avovedessä hän ei ole kilpaillut.
Avovesiuintia voi harrastaa ilman erityisiä välineitä, mutta ainakin uimalakista ja uimalaseista on avovedessä hyötyä: lakki vähentää lämmön haihtumista pään alueelta ja uimalasit parantavat näkyvyyttä vedessä. Uimari voi myös käyttää neopreenivarusteita, kuten märkäpukua, lakkia, hanskoja ja sukkia, varsinkin pidemmillä uintimatkoilla. Tärkeä varuste on myös uinti- eli turvapoiju, mikä auttaa muita vesilläliikkujia havainnoimaan uimarin paremmin ja tarvittaessa poijun varassa voi levätä kesken uinnin.
– Minulla on uimataustaa, joten käytän märkäpukua lähinnä kylmää torjumaan, mutta kokemattomalla uimarilla se myös kelluttaa ja korjaa asentoa, Johanna Salmela kertoo. Uintitekniikka, jota Johanna ja suurin osa avovesiuimareista käyttää, on krooli.
Kovin kylmiin vesiin hän ei lähde, vaan 17–18 astetta on hänelle sopiva lämpötila uida, varsinkin pidempiä matkoja. Myöskään kovin tuulisella säällä hän ei uinnista nauti. Normaalin lenkin pituus saattaa olla 3–5 kilometriä.
Viime kesänä hän esimerkiksi ui Sääkspää-järvet päästä päähän, Marjoniemestä Virtasalmeen. Matkaa kertyi noin viisi kilometriä ja aikaa kului tunti ja 40 minuuttia. Erityisen hienot maisemat hän on kokenut Etelä-Konneveden uintivaelluksella.
– Koska Sääkspään reitti oli uusi, äiti tuli venellä vastaan. Usein uin myös yksin, mutta tietysti pitää tuntea omat voimavaransa hyvin. Jos tulee krampintunnetta, täytyy hiljentää tahtia ja venytellä.
Seuraavaksi hän aikoo tutustua kirkasvetiseksi mainittuun Akkoon ja Muikkujokeen ja kokeilla pystyykö muikkujokea uida Muikkulammelle asti. Alussa vesikasvien seassa uiminen ei tuntunut kovin miellyttävältä, mutta nykyään Johanna on tottunut kasveihin.
Johanna Salmela on uinut myös ryhmässä, esimerkiksi Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitsevan Jussarön ympäri.
Hanna Lahtinen
30.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Niinimäen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos reilu vuosi sitten. Vanha isäntäpari Harri ja Pirjo Palonen siirtyivät sivuun, ja vastuun tilasta ottivat veljekset Ville ja Jesse Palonen.
Asiat ovat loksahdelleet mukavasti pikkuhiljaa paikoilleen. Naapuritila Ylä-Niinimäen isännän kuoltua ilman perillisiä, tila joutui valtiolle ja tuli myyntiin yli 10 vuotta sitten. Tuolloin vielä melko nuori Jesse Palonen innostui ajatuksesta ostaa talo, ja ajatus yhteisestä tilanpidosta isoveli Villen kanssa alkoi hiljalleen kehittyä.
Maat lohkottiin valmiiksi niin, että sekä Ala- että Ylä-Niinimäen talot ovat omilla tonteillaan ja laidun- ja metsämaat omanaan. Villen perhe asuu Ala-Niinimäessä ja Jessen Ylä-Niinimäessä.
Jo alle kolmikymppisenä Jesse Palonen perusti oman Niinimäen Puu -nimisen yrityksen, joka valmistaa polttopuuklapeja. Päivätyö hänellä on Suolahden Metsä Woodilla. Ville Palonen taas työskentelee sähköasentajana kartonkitehtaalla.
Kumpikaan nuorista isännistä ei siis ole päätoiminen viljelijä, vaikka ovatkin käyneet maatalousalan koulutuksen ja luomukoulutukset ja kouluttavat itseään jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että työpäivälle kertyy mittaa, vaikka emolehmätilalla moni asia onkin koneellistettu.
– Liian kova homma olisi ollut yksinään tähän lähteä, mutta yhdessä homma toimii, Ville Palonen sanoo.
Ehdoton edellytys on, että ainakin isoimmista asioista vallitsee yhteisymmärrys, eikä turhanpäiväiseen kinasteluun tarvitse tuhlata aikaa ja voimavaroja. Työnjako muotoutuu tarpeen mukaan.
– Tilalla hoidetaan eläimet ja peltohommat yhdessä. Minä yritän tehdä oman osaamisalueen, eli sähköalan ja korjaushommat. Pirjo tykkää käydä paalaamassa ja Harri kaataa heinää, Ville kertoo.
– Me myös tsempataan toisiamme koko ajan, nuoret isännät kertovat.
Kiitosta sitoutumisesta annetaan myös vaimoille, Susanna Paloselle ja Annukka Liimataiselle.
Ville ja Jesse Palonen ovat tilan viides sukupolvi samaa sukua. Ensimmäiset Paloset, Matti ja Ida, ostivat tilan aivan 1900-luvun alussa.
– Heillä oli toisena vaihtoehtona ostaa tila Honkolasta, mutta päätyivät tähän, koska tämä ei ollut niin hallanarka. Sitä ennen tässä olivat asuneet muut suvut, mutta ilmeisesti nälkävuodet olivat verottaneet väkeä, Harri kertoo. Matin ja Idan jälkeen seurasi Otto ja Vieno Palosen aika, ja sitten toimeen tarttuivat Harrin vanhemmat Seppo ja Aulikki Palonen.
Ville ja Jesse Palonen saivat haltuunsa hyvin hoidetun tilan. Kun Harri ja Pirjo Palonen aikoinaan vuonna 1995 aloittivat tilanpidon, he pistivät ensi töikseen päärakennuksen kuntoon ja rakensivat lisää karjasuojia ja varastoja. Iso pihatto rakennettiin vuonna 2000.
– Silloin alussa emolehmiä oli 16 ja lisäksi sonneja kasvamassa. Karjan lukumäärä kasvoi, ja jossain vaiheessa eläimiä tuli Sukevan vankilastakin. Enimmillään oli 120 emolehmää ja koko pääluku noin 260, mikä oli ihan liian suuri laidunmäärään nähden. Rotu oli silloin pääasiassa charolais, Harri Palonen kertoo.
Iso emolehmäkarja ei ollut ihan helppo hallittava. – Mitä paremmat kasvut, sitä pitelemättömimmiksi elukat kävivät. Jossain vaiheessa laitumelle ei kukaan muu kuin minä uskaltanut edes mennä. Kyllästyin tähän, ja sen jälkeen keskityttiin kasvattamaan lihamullikoita. Oli tarkoitus siirtyä luomuun, mutta ei löytynyt luomuvasikoita. Pojilla oli heti selvät suunnitelmat, kun he aloittivat, että palataan emolehmiin.
– Tämä aberdeen-angus on helppo ja mukava rotu. Nyt ollaan luomussa pelloista ja eläimistä. Eläimet syövät vaan luomunurmirehua ja joka eläimellä on nimet. Ne pääsevät myös ympäri vuoden vapaasti laitumelle, Ville Palonen kertoo.
– Tavoitteena on, että ensi keväänä emolehmiä on 60, Jesse Palonen lisää. Koko karjan koko on nyt noin 120. Aberdeen-anguksien lisäksi on simmentalia, blondea ja charolaisia sekä näiden sekoituksia.
Emolehmä elää hyvän ja pitkän, jopa lähes 20-vuotisen lehmänelämän vapaasti ja ympärivuotisesti laiduntaen. Laidunkauden ulkopuolella karja syö nurmirehua. Pihatto tarjoaa suojaa talviaikaan. Myös poikimaan tullaan poikimakarsinaan, jossa vasikka viettää emän kanssa muutaman päivän. Sonnivasikat lähtevät välityksen kautta toisille tiloille kasvamaan, ja lehmävasikoista kasvaa uusia emolehmiä.
– Pihatossa käytetään kuivikkeena turvetta, joka silputaan heinän kanssa ja puhalletaan apevaunulla pihattoon. Olemme myös asentaneet lukkoparsia, jotka helpottavat isojen eläinten käsittelyä. Esimerkiksi irronnut korvamerkki on siten helpompi asentaa, Jesse kertoo.
Harri ja Pirjo Palonen eivät jääneet tilalle syytinkiläisiksi, mutta ovat apuna tarvittaessa. Ville ja Jesse laativat viljelysuunnitelman, Harri hoitaa peltolohko- maatalouskirjanpidon. Maatalouden ohjelmakauden vaihdos pistää aina kuviot uusiksi.
– Jos isä ei kirjanpitoa tekisi, niin teettäisimme sen ulkopuolisella, Jesse sanoo.
Varsinkin vanhaisäntä tarjoaa myös neuvoja kysyttäessä.
– Kaikkea sitä rahaa, mikä tulee maataloudesta, ei kannata heti työntää takaisin maatalouteen, vaan käyttää elämiseen, kuten palkansaajatkin tekevät. Investoida toki pitää, mutta vain noin 10-15 prosentilla tuloista. Ei ole oikein, että piha on koneita täynnä ja tuvassa roikkuu 30 vuotta vanhat verhot, Harri Palonen sanoo, ja Pirjo toteaa, että Harri on myös elänyt oppiensa mukaan ja verhoja on uusittu.
Taustalla on tärkeä ajatus, ettei viljelijän omaa jaksamista ja hyvinvointia kannata väheksyä.
Uuraisten maatalous – vahvaa kotieläintuotantoa ja monipuolista viljelyä
Niinimäen tilavierailulla Elsi Kataisen seurana oli monia uuraislaisia viljelijöitä ja moni heistä kehaisi, että Uuraisilla on erityisen pätevä ja mukava maaseutuasiamies, jolta saa aina tarvittaessa apua. Maaseutuasiamies on tässä tapauksessa nainen, Päivi Laasanen ja hän toimii Laukaan yhteistoimintaaluella ja vastaa Uuraisten lisäksi myös osasta Laukaan ja Joutsan tiloja.
Avuliaasti Laasanen myös kokosi faktatietoa uuraislaisesta maataloudesta.
Uuraisilla toimii yhteensä 66 maatilaa, joista merkittävä osa keskittyy nautakarjatalouteen. Uuraisten kahdeksan lypsykarjatilaa ja 12 nautatilaa muodostavat vahvan kotieläintuotannon keskittymän verrattuna naapurikuntiin. Tämä painottaa viljelyn nurmivaltaisuutta, joka tukee karjatalouden tarpeita.
Loput 46 tilaa ovat erilaisia kasvinviljelytiloja ja tiloja joilla on hevosia tai lampaita, sekä yksi alpakkatila. Puutarhatiloja on yksi ja kasvihuonetiloja yksi. Maatilamatkailutiloja on yksi, jolla on myös hevosia ja lampaita.
Kuten muuallakin Keski-Suomessa, metsätalous on tärkeä osa maatilojen toimintaa. Peltopinta-alat ovat suhteellisen pieniä, ja maastonmuodot voivat paikoin vaikeuttaa viljelyä. Tästä huolimatta tilat ovat onnistuneet hyödyntämään maata tehokkaasti ja kestävästi.
Uuraisilla panostetaan myös luomutuotantoon: kahdeksan tilaa toimii luomuna, ja 25 prosentia viljellystä peltopinta-alasta on luomussa, luku on valtakunnallisestikin merkittävä.
Tilat ovat siirtyneet sujuvasti sähköiseen asiointiin, ja digitalisaatio on edennyt hyvin. EU:n alueella käytössä oleva satelliittiseuranta ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia tai taloudellisia menetyksiä, sillä viljelytoimet ovat pääosin laadukkaita.
Vaikka sähköinen tukihakemus on helppo tehdä, EU:n nykyinen ohjelmakausi on osoittautunut haastavimmaksi koskaan tukiehtojen osalta. Monimutkainen lainsäädäntö ja tukiehtojen hallinta ovat merkittävä rasite viljelijöille, jotka joutuvat käyttämään paljon aikaa ja resursseja hallinnollisiin tehtäviin.
Nuorten viljelijöiden määrän väheneminen ja investointien haasteet ovat koko Suomen maatalouden huolenaiheita. Uuraisilla tilanne näyttää kuitenkin valoisammalta: useita uusia navettarakennuksia on rakennettu viime vuosina, mikä kertoo uskosta kotieläintuotannon jatkumiseen.
– Tulevaisuudessa maataloustukien kohdistaminen elintarvikkeita tuottaville tiloille on entistä tärkeämpää, jotta maatalous pysyy kannattavana ja elinvoimaisena, Päivi Laasanen toteaa.
Hanna Lahtinen
