14.01.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Martti Korpilahden kotiseutulaulussa puhutaan verestä. Sillä on laulun syntyaikaan liittyvä, nykykuulijan korvaan ehkä särähtävä sivumerkitys. Se ei ole kuitenkaan laulun ainoa ongelma.
”Täällä on”, kyseinen laulun säe alkaa. Mutta tulisiko jatkeeksi laulaa ”naapuri heimoni verta” vai ”naapuriheimoni verta”?
Edellinen on runoilijan omaa tekstiä, jälkimmäinen laulajan tulkintaa. Olen siihen itsekin syyllistynyt. Seikkailukirjojen parissa viihtyville koulupojille on ollut selvää, että muinaisella Suomen niemellä on käyty heimosotia ja että me keskisuomalaiset edelleen elämme näiden muinaisten heimojen rajamailla.
Syynä tämän tietämiseen saattoi olla syksyllä 1909 kirjakauppoihin ilmestynyt Santeri Ivalon romaani Erämaan taistelu. Se sijoittuu Päijänteen seudun ja Savon rauhattomille rajoille. Perimätiedon mukaan Ivalo kirjoitti romaaninsa kesälomillaan Korpilahdella Kurkelan kruununpuustellissa.
Romaani oli syksyn kirjallinen tapaus, mistä kertoo sekin, että Eino Leino piti siitä esitelmän Suomen Kirjailijaliiton pikkujouluissa.
Tapahtumien ketjua yhdisti polkupyöräily, josta 1800-luvun lopulla oli tullut älymystömuotia. I. K. Inha välitti polkupyöriä Suomeen ja saattoi jopa keksiä niille nykyisen suomenkielisen sanan. Ahon pariskunta pyöräili Keski-Euroopassa asti.
Keski-Suomi oli samaan aikaan saanut sivistyneistön piirissä mainetta Vara-Karjalana. Niinpä Santeri Ivalo innostui Helsingissä hankkimaan Aino-pyörän ja polkemaan sillä kohti Jyväskylää. Tarkoitus oli inspiroitua ja kerätä aineistoa tulevaan romaaniin. Ivalo oli väitellyt tohtoriksi historiasta ja saanut nimeä kirjailijana.
Kuhmoisissa pyörä rikkoutui, osuvasti laivasillan kohdalla, ja Ivalo nousi laivaan. Siellä hänet yhytti muuan Väinö Katari, joka mukavan ja kuuluisan miehen tavattuaan teki ehdotuksen. ”Mitä sinä sinne Jyväskylään ajat, jää Korpilahdelle. Minulla on siellä Hyrkkölässä kesäasunto. Vietetään siellä vähän aikaa.”
Ajasta tuli aiottua pidempi ja kohtalokkaampi.
Hyrkkölässä sijaitsi ”Kurkelan herran”, Uno Koskelinin kartano, ja siellä vietti kesää opintojensa lomassa isännän sukulaistyttö Ellinor. Pitäjän kesävieraiden ohjelmaan kuului verkkaisia tsehovilaisia iltoja Tähtiniemen täysihoitolan kuistilla, seuraleikkejä leikkien ja seurustellen. Veijon paljakolle tehtiin huviretkiä jalkapatikassa.
Vuoden päästä syksyllä 1898 Kurkelassa vietettiin Ellinorin ja Santerin häitä. Ne muistettiin ”myrskyisinä”. Tuuli riepotteli Jyväskylän häävieraita kuljettanutta Kaima-laivaa niin, että sen oli rantauduttava saareen. Matkustajat kiipesivät maihin kuin Shakespearen näytelmässä, purkivat saaressa sijainneen ladon ja sytyttivät seinähirret nuotiokseen. Sen äärellä he värjöttelivät kokonaisen vuorokauden voileipien ja tuliaisviinien voimin.
Siitä kertoi Ellinor aikoinaan Lauri Kuusanmäen radio-ohjelmassa.
”Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat.” – Sellaista tapahtui hämäläisten ja savolaisten kalarikkailla latvavesillä 1400-luvun alkupuoliskolla. Katolisen Ruotsin ja ortodoksisen Novgorodin välistä rajaa piirrettiin eränkävijöiden retkin, kirvein ja keihäin.
Emme tiedä kuinka moneen joulupaperiin Santeri Ivalon romaania Korpilahdella käärittiin, mutta Helsingin Sanomista siitä oli luettavissa Eino Leinon tiivistys.
Romaanissa piirtyy kansanelämä ”sellaisena kuin se todellisuudessa oli”. Ei kuitenkaan ”valokuvauksena vaan mielikuvauksena”, Leino tarkentaa. Kun Topelius ja Runeberg ”onnellisina sunnuntailapsina” loivat kuvia yhdestä ja eheästä isänmaasta, Ivalo korostaa eroja ”sortajan ja sorretun, esivallan ja alamaisen, herran ja talonpojan” välillä.
Ehkä Eino Leino realistina jo aisti oman aikansa ilmanalassa uuden nuijasodan enteitä.
Myös Juhani Ahoa kammetaan alas jalustalta. Syvälle muinaisaikaan kurottuva Ahon Panu on Leinolle ”luonnon-eepos”. Se ”maalaa eteemme sarjan hurmaavia maisemia” ja antaa henkilöiden nousta ”niiden luomasta tunnelmasta kuin utuisesta unelma-merestä”. Leinon kynä oli tunnetusti terävä, tällä kertaa Ahon oletettua symbolismia puhkova.
Erämaan taistelukin lipsahtelee. Tosielämässä ei kesken kevätkylvöjen lähdetty oravia ampumaan eikä hauenkudusta ilvesjahtiin. Kesäiset turkikset eivät voudille kelpaisi. Eikä retkille otettu mukaan arvokasta riipusta hukkumiselle ja ryöstölle alttiiksi. Romaanille siitä toki kutoutui punaista lankaa.
Panun kuittaaminen luonnonlyriikaksi, jossa salot soivat ja polut kertovat ihmetarinoita, ei tee Aholle kuitenkaan oikeutta. Panu luotaa kirjoitushetkensä todellisuutta ja Ahoa askarruttaneita taikuuden, järjen ja uskon kysymyksiä. Tänäänkin samat pohdinnat ”valistuksen dialektiikasta” ovat filosofian kuumaa kärkeä. Järjen valta on irrottanut meidät luonnosta, joka ehkä vielä oli mukana loitsuissa.
Päähenkilön Panun pelko siitä, että valta karkaa hänen käsistään ja kansa kääntää hänelle selkänsä, on sekin mitä ajankohtaisinta totta.
Luettiinko Ivaloa Korpilahdella oman pitäjän poikana? Jos hänet onkin unohdettu, kirjallisuudentutkija Kai Laitinen laati hänestä sentään kauniit muistosanat.
”Alkuperäinen suomenkielinen historiallinen romaani syntyy käytännöllisesti katsoen” Santeri Ivalon myötä, Laitinen asemoi Ivalon tämän Valittujen teosten (1953) esipuheessaan.
Sitä ennen oli ollut ”vain hapuilevia yrityksiä”. Mutta sen jälkeen ”on Ivalon uurtamaa polkua astellut kirjailija toisensa perästä. Oikeastaan vasta Vaaskivi ja Waltari ovat murtaneet perinteen ja poikenneet syrjään Topeliuksen ja Ivalon viitoittamalta tieltä.”
Kurkelan kesinä Korpilahdella ei vain kirjoitettu historiaa, sitä samalla myös tehtiin.
Ivalon romaanihenkilöt eivät suunnista vain kalasaunoilleen, vaan heidän mukanaan lukija pääsee tutustumaan myös Turun teinien opiskeluoloihin, Kuusiston linnan mahtavaan Maunu-piispaan ja Viipurin julmaan linnanherraan ja päätyy lopulta seuraamaan uuden kuninkaan valintaa Tukholmassa.
Onhan tässä mukana jo kaikki se, minkä Waltari vain lavensi uusiin mittakaavoihin.
Kai Laitisen mukaan ”ei Ivalon ensimmäistä polkua enää erotu tästä valtatiestä; se on kulunut näkymättömiin, peittynyt myöhempien kulkijain askelten alle”.
Näillä sanoilla Laitinen ennakoi alansa tutkimuksen käännettä. Sen mukaan teksti ei avaudu enää perehtymällä kirjailijan elämään vaan niihin aikaisempiin teksteihin, joiden päälle uusi teos oli kirjoitettu. Käännettä kutsuttiin ”tekijän kuolemaksi”.
Tähän käänteeseen viitattiin taannoin Jyväskylässä väitöstilaisuudessa, jonka aiheena oli Lassi Nummen runous. Kai Laitinen oli vastaväittäjänä, ja joko tuntematta tutkimuksen uusia tuulia tai tunnelmaa keventääkseen hän osoitti salissa istuvaa Lassi Nummea.
”Ei tekijä ole kuollut. Tuolla hän istuu ilmielävänä.”
Esa Sironen
14.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Hanketta hankaloittaa se, että hankealueella ja sen läheisyydessä on paljon Natura-alueita niin vesistöissä kuin maa-alueillakin, sekä suojeltuja perinnemaisemia. Hankkeen toteuttamiseksi eivät riitä normaalit lupamenettelyt, niittokin vaatii poikkeusluvan, hankevastaava Heikki Lamminaho Putkilahden kyläseurasta toteaa. Putkilahti – Päijänne -vesistön parannushankkeen tavoitteena on parantaa Putkilahden vesiluontoa ja pysäyttää vesistön rehevöityminen. Virtauksia on tarkoitus parantaa sekä Päijänteen ja Ylisjärven välisessä Kääjinsalmessa että Päijänteen ja Nokkosen välisessä Rupansalmessa.
– Kääjinsalmi on nyt paikoin alle metrin syvyinen. Se pitäisi saada yli kaksi metriä syväksi, Lamminaho kertoo.
– Virtauksista ei ole tutkittua tietoa, mutta sellaista puhutaan, että etelätuulella Vespuolentien sillan kohdalla vesi virtaisi Kääjinsalmessa Ylisjärvelle päin. Jos Ylisjärvestä tulee sisäjärvi, jonka vesi vaihtuu vain kevättulvien aikaan, ei vesi pysy raikkaana, Lamminaho sanoo ja kertoo, että Nokkosen kohdalla tilanne on lähes samanlainen; myös Rupansalmi on erittäin matala.
– Kun salmia syvennetään, paranee myös sekä kalastuksen että veneilyn mahdollisuudet. Tavoitteena onkin toteuttaa Kääjinsalmeen merkitty venereitti, Lamminaho toteaa.
Lamminahon mukaan hankkeen tarpeellisuudesta ollaan yksimielisiä. Putkilahden kyläseuran kumppaneina hankkeessa ovat Peuhan, Putkilahti-Ruotsulan sekä Ylisjärven osakaskunnat vesialueiden omistajina.
– Asiantuntijakumppanina suunnittelussa meillä on Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry. Heillä on kokemusta vastaavista hankkeista, joten yhdistys on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani, Lamminaho toteaa.
Tällä hetkellä hankkeessa on meneillään selvitys- ja suunnitteluvaihe. ELY-keskus on myöntänyt hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen 38 000 euron tuen, rahoitus tulee osittain EU:n maaseuturahastolta, osittain valtiolta. Seuraavien vaiheiden avustushakemukset on tarkoitus saada ELY-keskukselle tämän vuoden keväällä.
– Kääjinsalmi on Natura-aluetta ja Rupansalmen läheisyydessä on Natura-aluetta, joten vaaditaan tarkkoja selvityksiä, ja se on iso haaste, joka tuo lisäkustannuksia. Lupien saaminen toimenpiteille ei myöskään ole varmaa, Lamminaho toteaa.
– Kääjinsalmen ruoppaus on niin iso projekti, että se vaatii luvan myös AVI:lta. Koska Kääjinsalmea pitää syventää niin paljon, nousee sieltä valtavasti pohjamassaa. Se on kyllä hyvää maanparannusainetta, siinä on typpeä ja fosforia, mutta sen kuljetus pelloille pitää myös ratkaista.
Niiton suunnittelu on Lamminahon mukaan tehty ja sitä tarkennetaan vielä kevään aikana.
– Tavoitteena olisi, että pääsisimme niittämään ensimmäisen kerran tämän vuoden syksyllä. Niittoa olisi tarkoitus tehdä kolmena vuonna, Lamminaho kertoo. Salmien niitot rajataan uoman keskialueelle, joten
uhanalaisten lajien elinolosuhteissa ei aiheuteta muutoksia. Niitetyt vesikasvit siirretään peltoalueille aumoihin kuivumaan ja levitetään myöhemmin pelloille maanparannusaineena.
Ruoppaus on vuorossa aikaisintaan vuoden 2026 syksyllä, lupakäsittelyyn menee Heikki Lamminahon mukaan vähintään vuosi.
Vaikka hankkeen myöhempiinkin vaiheisiin saataisiin tukea ELY-keskukselta, kyläseura ja osakaskunnat tarvitsevat hankkeeseen omarahoitusosuuden. Niiton ja ruoppauksen osalta avustus voi olla 80 prosenttia kokonaiskustannuksista. Myös talkootyö voidaan laskea omarahoitusosuuteen.
– Niiton osalta omarahoitus ei ole sellainen peikko kuin ruoppauksen osalta. Tarkkaa tietoa oman raha tarpeesta ei vielä ole. Ruoppauksen osalta luvituskin maksaa paljon. Koska lupa tarvitaan Aluehallintovirastosta, sille tulee hintaa toistakymmentä tuhatta euroa, Heikki Lamminaho kertoo.
Putkilahden vesistöjen parannushanke on vuosien varrella kaatunut jo kaksi kertaa omarahoituksen puutteeseen.
– 1990-luvun lopulla hanke oli suunniteltu valmiiksi ja rahoituskin oli hankittu. Omarahoitusosuutta ei saatu kokoon, eikä rahoitusta Korpilahden kunnalta, ja hanke lopahti siihen. Samoin kävi vuonna 2004, Lamminaho kertoo.
Nyt tammikuussa kyläseura käynnistää vapaaehtoiseen lahjoitukseen perustuvan varainhankinnan.
– Sen lisäksi avustuksia on saatava lisää. Kartoitamme muun muassa olisiko metsäyhtiöillä, jotka omistavat maata vesistön valuma-alueilla, mahdollisuutta avustaa hanketta esimerkiksi luonnon ennallistamiseen varatuista rahoista. Myös Jyväskylän kaupungin puoleen on tarkoitus kääntyä, Lamminaho sanoo.
Hanketta esitellään tarkemmin Putkilahden kylätalossa kyläseuran järjestämässä tilaisuudessa torstai-iltana 16. tammikuuta kello 18.
Tiina Lamminaho
14.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Kotiseutuneuvos Markku Lahti oli tutkaillut vanhaa karttapiirrosta Korpilahden kirkonmäeltä ja miettinyt, mikä oli mahtanut olla niin sanotun viinapannuhuoneen kohtalo.
Viinapannuhuoneeseen kerättiin alueen talojen ja isäntien viinapannuja, koska paloviinan kotipoltto oli sallittua ainoastaan tiettyinä vuodenaikoina. Vuonna 1866 Suomessa tuli voimaan kielto polttaa paloviinaa taloissa. Paloviinaa tislattiin joko perunasta tai viljasta. Tämä vahva alkoholijuoma ilmaantui Suomeen 1500 – ja 1600-luvuilla oluen rinnalle.
Tieto viinapannuhuoneen kohtalosta tuli Lahdelle yllätyksenä, kun hän taannoin lueskeli muistiinpanoja Jussi Punamäen ja Lauri Kuusanmäen välisistä keskusteluista. Niistä kävi ilmi, että viinapannuhuone löytyi lähempää kuin Lahti osasi arvatakaan.
-Keskustelussa Lauri Kuusanmäki sanaili tässä talossa asuneelle Jussi Punamäelle, että on siellä mäellä alkoholiin liittyvää historiaa muutakin kuin apteekki. Tästä keskustelusta kävi ilmi, että tarpeettomaksi käynyt viinapannuhuone oli mitä ilmeisimmin siirretty tälle tontille ja löytyy edelleen pihapiiristä. Tontilla on varastorakennus, jonka toinen pääty on hirsistä tehty ja se on ilmeisimmin tämä viinapannuhuone. Olen itse päätellyt niin, että kun tätä taloa rakennettiin samoihin aikoihin kotipolton kieltämisen kanssa, tarpeettomaksi käynyt rakennus siirrettiin kanttori Forsgrenin tontille, Lahti kertoo.
Kotipolton kieltämiseen liitetään kaksi syytä; monet suurten kartanoiden omistajat olivat rakentaneet laitoksia, joissa pystyi polttamaan viinaa. Toinen syy oli hyvinkin tutunoloinen, nimittäin verotus. Valtion talous oli heikossa jamassa Krimin sodan vuoksi. Tehdaspolttoiseen väkijuomaan siirtymisen ajateltiin kasvattavan valtion verotuloja.
Keisarin vuonna 1865 säätämän lain tarkoitus oli toki kansan raitistaminen.
Lähde: YLE/ Aikamatka arkeen: Alkoholinkäyttö
Viinapannujen säilytyspaikka päätyi varastohuoneen osaksi. Hirsinen rakennus näkyy oikeassa päädyssä.
Maarit Nurminen
07.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Trophi Fastighets AB on myynyt omistamansa kiinteistön, jossa toimi viimeksi S-market.
Kiinteistön osti joulukuussa Tarvikekeskus, joka remontoi liiketiloja ja uuden toimipisteen on tarkoitus avautua kevään kuluessa,
Tarvikekeskuksen yrittäjä Mikko Simonen kertoo, että myymälä tulee olemaan tuotevalikoimaltaan samankaltainen kuin Karstulan toimipiste.
-Valikoimassa tulee olemaan noin 15000 tuotetta. Sellainen Tarvikekeskuksen perusvalikoima taloustavaraa, työkaluja, kalastukseen ja urheiluun liittyviä tuotteita ja niin edelleen. Tiloihin suunnitellaan pientä kauppamuseota ja itsepalvelukahvilaa.
Simonen sanoo, että entisen Ohrantähkän ravintolatilat ovat vuokrattavissa, mikäli joku on kiinnostunut ravintolatoiminnan pyörittämisestä.
-Samoin vuokralle tarjotaan kahta autotallia, Simonen vinkkaa.
ABC-kylmäaseman toiminta säilyy ennallaan.
07.01.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Johtunee osin iästä, mutta vuodet tuntuvat kiitävän valtaisalla nopeudella. Käsittämätöntä ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua on kulunut viisi vuotta koronakurimuksen alkamisesta.
Muistan vuodenvaihteen viisi vuotta sitten; miten vuosikymmenen vaihtuessa ajattelin ja taisin kirjoittaakin uudesta, iloisesta 20-luvusta. Totuus on ollut kuitenkin toinen; ensin korona, sitten sota Euroopassa, inflaatiota ja talouden sakkaamista, sotaa Lähi-Idässä. Ikävin vuosikymmenen alkupuolisko ainakin omaan naismuistiini.
Vuosikymmenen puolenvälin koittaessa ei voi muuta kuin toivoa, että ennen seuraavan kymmenluvun vaihtumista maailma olisi ainakin vähemmän sotainen.
Parasta mahdollista alkanutta vuotta!
