Saksalaiset nuoret tutustumassa Suomeen

Maanantaina 8.10. Tikkakosken lukion ruotsinopettajan, Reetta Pitkäsen, kotona oli saksalaisille ja heidän majoittajilleen järjestetty ohjelmaa: Suomalaissaksalainen leivontailta, jossa saksalaiset nuoret saivat tutustua perinteisiin suomalaisiin herkkuihin kuten karjalanpiirakkaan ja mustikkapiirakkaan leipomalla ne itse.

Vesiosuuskunta Uurainen

– Nyt perustettu Vesiosuuskunta Uuraisen alueella on noin 400 taloutta, jos rakentamattomat tontit lasketaan mukaan, luku nousee yli viiteen sataan. Jokihaaran, Tehlon ja Simunan alueiden jälkeen mahdollisia laajenemissuuntia ovat Pirttimäen ja Höytiän alue, Putkimetrejä on ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus rakentaa 75 000 – 80 000 ja kustannusarvio on noin 4-4,5 miljoonaa euroa, kertoo uunituore toimitusjohtaja Osmo Hälvä.

Sininen sotilassoittokunta on kolmekymppinen

llmavoimien Soittokunta Tikkakoskelta saavuttaa tänä vuonna 30 vuoden kunnioitettavan iän.
rnRajapyykkiä juhlitaan näyttävästi ja äänekkäästi.
rn

Mallorcalta yrittäjät Marjoniemeen

Uuraisten kirkkoneuvosto hyväksyi maanantai-illan kokouksessaan yksimielisesti, että Marjoniemen pappila vuokrataan suomalais-espanjalaiselle yrittäjä pariskunnalle.

(Untitled)

Heikki Sivill kuvasi auringonlaskun Uuraisilla tiistai-iltana.

Vaajakoskella toiveissa ihan uusi koulu

Vaajakosken yläkoulu aloitettiin suunnitellusti 14. elokuuta, mutta ihan helposti se ei käynyt. Kun noin 600 oppilaan ja opettajan joukko muuttaa opiskelemaan parakkeihin, se ei käy käden käänteessä.

Askel Väkkärän, toi mielen kepeän!

Elokuun toiseksi viimeisen päivän aamu valkeni aurinkoisena ja seesteisenä. Onneksi, sillä olihan jälleen aika Väkkärän askeleen. Palvelukeskus Väkkärän pihamaalta alkava liikunnallinen tapahtuma on muodostunut jo perinteeksi.

Helkalan tila 400 vuotta

Kyynämöisten kylällä sijaitsevalla Helkalan tilalla vietettiin heinäkuun lopussa harvinaislaatuisia juhlia. Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 400 vuotta siitä, kun Helkalan tila erotettiin Salmelan kantatalosta.

Kela lopetti vastaanoton Uuraisilla

Syyskuun alusta alkaen Kelan sivuvastaanotto Uuraisilla on muuttanut muotoaan.

Toivakka mukaan liitosneuvotteluihin myöhemmin syksyllä

Jyväskylän maalaiskunta selvittää ensin Jyväskylä-kuvion