16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla saatiin rautaisannos voimapuhetta, kun urheiluselostaja Kaj Kunnas saapui nostamaan kissan pöydälle. Se kissa oli tietenkin koulukiusaaminen. Kahdessa Punainen kortti kiusaamisellle -luennossa koululla hän kävi läpi omia kiusaamiskokemuksiaan ja miten niistä selvitään. Kolmas, hieman keskustelevampi tilaisuus järjestettiin nuokkarilla ja sinne olivat tervetulleita myös aikuiset.
Kun ihminen puhuu omista kokemuksistaan, on asioilla enempi painoarvoa. Dumbo, hörökorva, hurri, siipimutteri tai finntupp ovat sanoja, jotka Kaj Kunnas sanoo nyt kevyesti, mutta jotka aikoinaan satuttivat ja johtivat jopa koulun vaihtoon – ja uusien kiusaajien kohtaamiseen. Hän koki ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä, mutta kotona ja urheilupiireissä hän tunsi olevansa rakastettu.
Aikuisena Kunnas sai ahaa-elämyksen Salt Lake Cityn olympialaisissa, kun hän tapasi Jay Lenon, joka teki huumoria ulkonäöstä korostaen, että kaikki ovat omalla tavallaan kauniita. Tämä auttoi Kunnasta hyväksymään itsensä.
Kuten yleisön kokemuksistakin kävi selville, kiusaaminen on yleistä, eikä se unohdu. Nykypäivänä kiusaamisen keinoja ja muotoja on vielä paljon enemmän kuin ennen. Toisaalta kiusaamiseen ainakin pyritään puuttumaan herkemmin, eikä nykypäivän opettajilla sentään ole lupa kiusata.
Uusi sukupolvi on aina entistä parempi, uskoo Kunnas ja vakuuttui siitä jälleen kerran myös Uuraisten koulukeskuksessa, jossa hän kertoi tavanneensa upeita ja rohkeita nuoria.
Kiusaamisen vastaista työtä ei saa lopettaa ikinä. Se että Kaj Kunnas saatiin puhumaan Uuraisille mahdollistui viimekeväisen Toukotohinoiden myötä. Pasi Haarala, Viivi Rautianen ja Ville Tannermäki, sekä lukuisat vapaaehtoiset, pistivät pystyyn jalkapallotapahtuman, joka jo itsessään uhkui positiivisuutta ja jonka tuotolla kustannettiin maanantaina kuullut luennot.
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Tiina Pokelan pihamaalta avautuu kaunis näkymä Kaijanjärvelle, jonka toinen ranta kuuluu Petäjäveden puolelle. Knuutila saattaa jonkun mielestä sijaita syrjässä, mutta Tiinan mielestä se on täydellinen paikka kodille. Hänellä on myös omakotitalo Köhniöllä, mutta eläkkeelle jäätyään hän on viihtynyt Höytiällä. Kovakuntoinen eläkeläinen pitää kuntoaan yllä arkiaskareilla, kuten puulämmitteisen talon lämmittämisellä ja puutarhanhoidolla. Tahvo-koira sekä hyvät ja avuliaat naapurit takaavat viihtymisen.
– Nautin olemisesta ja asumisesta täällä. Eläkkeelläkin olen viihtynyt, vaikka ihanaa työyhteisöä onkin ikävä, Tiina vakuuttaa.
Tiina ja Tahvo eivät oikeastaan asu edes kahdestaan, sillä kun hän helmikuussa lopetti työnsä 39 vuoden jälkeen Kyllön sairaalan vastaanotossa, muutti Knuutilaan yli satapäinen nalleseurue jo ennestään paikalla olleiden maalaisserkkujen seuraksi. Nyt nalleja on kaikkialla, minne vain katse osuu: yksi kurkkii ylhäällä ikkunassa, toinen nököttää kannon päällä, kolmas istuskelee maitotonkan päällä ja pandat kiipeilevät puissa. Sisällä sängyllä pötköttelee parikymmentä nallukkaa, ja itse isoherra, apulaisylilääkäri Otto Taavetti, isännöi kahvikutsuja kamarissa. Osa porukasta asustaa vielä muuton jäljiltä pahvilaatikkoväistötilassa.
Lapsena Tiina ei muista nalleilla erityisemmin leikkineensä, mutta nalleharrastus alkoi aikana, jolloin Tiimari tarjosi suomalaisille ihania pikkurihkaman ostoselämyksiä. Kun nallet alkoivat majailla työpaikalla erityisesti pienten asiakkaiden ilona, niiden määrä kasvoi nopeasti, myös työkaverit ja asiakkaat toivat niitä tuliaisina ulkomaanmatkoilta. Aluksi riitti avohylly, myöhemmin hankittiin vitriini. Nyt Australian nallukka pitää seuraa Thaimaan lajitoverille Knuutilassa.
– Nalle on leluna hyvin kansainvälinen, niitä löytyy ympäri maailmaa, Tiina kertoo. Erityisesti hän pitää ruotsalaisista Bukowskin nalleista, joilla kaikilla on tietysti myös nimi.
Ihmisen kokoinen Otto Taavetti on Tiinan 50-vuotislahja ja on tehnyt töitä suomalaisen terveydenhuollon hyväksi. Asianmukaiset vaatteet hänelle on valmistanut Pirkko Vuorinen.
– Otto Taavetti on ollut mukana ylilääkäri Sakari Ritalan kanssa seminaareissa Tampereella ja Kuopiossa houkuttelemassa nuoria lääkäriopintoihin. Ei hän turhaan ole saanut apulaisylilääkärin titteliä. Minä itsehän olen johtava aulaylilääkäri, Tiina kertoo. Tittelin, joka on Suomessa ainutlaatuinen, on hänelle antanut entinen ylilääkäri Jarmo J. Koski.
Otto Taavetti on sijaistanut useita lääkäreitä heidän kesälomillaan – jopa pappia. Kuuntelijana hän on väsymätön, eikä taatusti lipsu vaitiolovelvollisuudesta.
Kerran Kyllössä koettiin kaappausdraama, kun Simeoni-nalle kidnapattiin. Tapauksen takana olivat Kyllön fysioterapeutit ja apuvälinepalvelu, joilla oli vaatimus Simeonin vapauttamiseksi: neuvonnan ikkunassa tuli pitää viikon ajan lappua, jossa luki ”Kyllön fysioterapia ja apuvälinepalvelu ovat parasta A-ryhmää”. Sama porukka valmisti Tiinalle ja nalleille kalenterin eläkkeelle jäämisen kunniaksi, kuvissa nallet poseeraavat varsin salskeassa seurassa.
Sairaalan vastaanottoon tullaan usein kipeinä ja huolissaan. Vastassa olleet nallukat ovat pelkällä olemuksellaan lopettaneet monen lapsen itkun. Viime vuosina vastaanoton tilanteet ovat muuttuneet yhä haastavammiksi, jopa uhkaaviksi.
Ei Tiina Pokelan oma elämäkään ole ollut pelkkää nalleleikkiä. Hän on kokenut monta kipeää menetystä, viimeisimpänä reilu vuosi sitten, kun puoliso Raimo menehtyi kotona. Elämää ei silti hänen mielestään voi elää surussa velloen, ilo pitää repiä pienistä hyvistä asioista, vaikka vähän väkisin.
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Europarlamentaarikko Elsi Katainen vieraili viime perjantaina Uuraisilla avustajansa Toni Viljamaan kanssa. Vierailun teemana oli yrittäjyys, erityisesti maatalousyrittäjyys. Aamukahvien jälkeen vierailtiin Kangashäkissä Ala-Niinimäen tilalla (attikkelikuva) ja Kotix Oy:ssä – näistä tarkemmin tulevissa lehdissä.
Kolmatta kautta europarlamentissa toimivalla Elsi Kataisella on yhteinen menneisyys Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkaman kanssa, sillä hän toimi Pielaveden kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosituhannen alussa samaan aikaan, kun Valkama toimi siellä kunnanjohtajana. Katainen on myös itse ollut maatilayrittäjä, sukupolvenvaihdos tilalla tehtiin joitakin vuosia sitten.
Uuraisten valtuustosali täyttyi lähes kokonaan virkamiehistä, valtuutetuista ja viljelijöistä. Tilaisuus alkoi Uuraisten kunnan esittelyvideolla. MTK Keski-Suomen varapuheenjohtaja, valtuuskunnan jäsen ja lypsykarjatilallinen Kyynämöisiltä, Tomi Ahonen, esitti tervehdyssanat ja toivoi tulevan ohjelmakauden valmisteluun europarlamentilta ymmärrystä siitä, että Euroopan itäisen laidan maatalouden tukeminen on tärkeä osa huoltovarmuutta.
– Maailmantilanne on sellainen, että Euroopan yhteinen puolustus vaatii nyt resursseja, mikä on aivan oikein. Meillä Suomessa pelkona on kuitenkin, että elintarviketuotanto vaarantuu vähenevien tukirahojen myötä. Toivoisin, että puolustussektorilta voitaisiin löytää jokin rahoitusinstrumentti tukemaan ainakin Euroopan itäisten laitojen maataloutta, Ahonen esitti.
Elsi Katainen piti ehdotusta hyvänä, mutta totesi, että valitettavasti huoltovarmuus osana kansallista turvallisuutta ymmärretään Suomessa huomattavasti paremmin kuin muualla Euroopassa.
Elsi Kataisen kotimaan avustaja Toni Viljamaa kuvaa Ala-Niinimäen karjaa.
Syyskuun alussa komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti tärkeän vuosittaisen linjapuheen.
– Aiemmin komission puheenjohtaja on puhunut vain vähän, jos ollenkaan, ruokapolitiikasta. Nyt hän korosti eurooppalaisten viljelijöiden ja ruuantuottajien reilun kilpailuaseman puolustamista. Komissiossa on tunnistettu, että ruokaketju on epätasapainossa, eikä tuottaja saa reilua hintaa tai voittoa. On hienoa, että komissiossa epäkohtiin on kiinnitetty huomiota, mutta samaan aikaan pidän puheita ristiriitaisina komission kesällä ehdottaman budjettiesityksen kanssa. Siinä komissio ehdottaa 20 prosentin leikkausta maatalouden rahoitukseen. Sanat ja teot eivät siis kohtaa, etenkään kun von der Leyen ei esittänyt tässäkään puheenvuorossa mitään konkreettista toimenpidettä ruuantuotannon vahvistamiseksi, Katainen totesi.
Uuraisilta Katainen jatkoi matkaansa biotuotetehtaalle Äänekoskelle.
Hanna Lahtinen
09.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Hirvaskankaalla asuvalle luontokuvaaja Sari Virenille tapahtui jokin aika sitten jotain melko uskomatonta. Hän sai puhelun tuntemattomasta numerosta.
– Koska olen tällä hetkellä työttömänä, vastaan myös tuntemattomiin numeroihin, hän kertoo.
Puhelimen toisessa päässä oleva nainen esitteli itsensä Kirsti Manniseksi ja kysyi, oliko Sari se, joka tekee niitä ihania luontovideoita YouTubeen. Varovaisesti Sari myönsi olevansa.
Sari Viren on harrastanut riistakameroilla kuvaamista jo 15 vuotta, ja sinä aikana ovat kehittyneet niin laitteet, taidot kuin luonnontuntemuskin.
– Kiinnostus luontoon juontaa juurensa jo lapsuudesta. Isä ja äiti veivät minut vanhalla keskimoottoriveneellä saareen ja antoivat ämpärin, johon piti kerätä marjoja. Vaelsimme myös paljon Lapissa, kertoo Säynätsalosta kotoisin oleva Sari.
Kirsti Manninen – filosofian tohtori, käsikirjoittaja ja tuottelias kirjailija, joka tunnetaan myös nimellä Enni Mustonen – ei ollut Sarille entuudestaan tuttu. Vasta puhelun jälkeen googlatessaan hänelle selvisi, millaisen merkkihenkilön kanssa oli juuri keskustellut.
Keskustelu eteni, ja Manninen kertoi käsikirjoittavansa pian avattavalle Finlandia-talolle näyttelyä. Kyseessä oli uusi pysyvä näyttely, joka kertoo Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä ja luovuudesta sekä kuvaa suomalaisuutta ja suomalaisten metsä- ja luontosuhdetta. Tähän näyttelyyn Manninen halusi Sarin videoita.
– Kylmät väreet juoksivat selkärankaa pitkin ja kyyneleet valuivat. Olin ollut vuoden työttömänä, ja yhtäkkiä minulle tarjotaan tällaista. Se tuntui aivan uskomattomalta.
Finlandia-talon verkkosivuilla kerrotaan, että näyttely kuvaa tarinallisesti luovuutta, suomalaisuutta ja ihmisyyttä Aaltojen elämän ja teosten, Suomen historian tapahtumien sekä suomalaisen luonto- ja metsäsuhteen kautta. Finlandia-näyttely koostuu viidestä elämyksellisestä tilasta: Alkusoitto, Parantava valo, Metsien maa, Yhdessä ja MyAalto. Keskisuomalaisuus on esillä myös arkkitehtuurin kautta, esimerkiksi Muuratsalon koetalon savusaunan toisintona.
Juuri suomalaisen luonto- ja metsäsuhteen kuvaamiseen tarvittiin Sarin videoita. Manninen piti erityisenä vahvuutena niissä esiintyviä aitoja luonnon ääniä.
Asia eteni, ja pian Sari sai sähköpostia, jossa esitettiin toiveita näyttelyyn sopivista videoklipeistä. Yhteydenpito jatkui, muuttui ystävyydeksi, ja lopulta Kirsti Manninen saapui itse hakemaan materiaalit Hirvaskankaalta. Lopullisen editoinnin näyttelyyn teki hänen poikansa Kusti Manninen.
Kesäkuun alussa koitti näyttelyn avajaispäivä, ja Sari Viren huomasi olevansa kutsuvieraana arvovaltaisen joukon, kuten rouva Suzanne Innes-Stubbin, seurassa avaamassa näyttelyä yhdessä Suomen ikonisimmista rakennuksista.
Tiukkojen turvatoimien jälkeen Sari pääsi 300 vieraan joukosta harvojen kutsuttujen joukkoon, jotka oli valittu näyttelyn tekoon osallistuneista esiteltäviksi.
Vaikka Finlandia-talon näyttelyyn osallistuminen on suuri kunnia ja huikea kokemus, ei se ole suinkaan ainut kerta, kun Sari Virenin polku on risteytynyt Suomen presidenttiperheen kanssa. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina. Siitä ja luontokuvauksesta kerrotaan enemmän PaikallisUutisten joulunumerossa.
Sari Virenin riistakameralla kuvattuja luontovideoita voi ihailla paitsi hänen nimeään kantavalla YouTube-kanavalla, joka löytyy helposti googlaamalla, myös lokakuun 24. päivä järjestettävässä Valon kylä -tapahtumassa Uuraisten kirjastossa.
04.09.2025 | Alueelta, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Keski-Suomen hyvinvointialue lomauttaa henkilöstöään 1–8 päiväksi. Lomautukset ovat osa kesän 2025 yhteistoimintaneuvotteluissa sovittuja sopeuttamistoimia. Lomautuksilla vaikutetaan vuoden 2025 tilikauden tulokseen. Säästöä lomautuksilla arvioidaan saatavan vajaa 1,9 miljoonaa euroa. Lomautuksista on nyt tehty tarkemmat suunnitelmat.
– Tilanne on hyvin valitettava, mutta meidän on tehtävä lisätoimenpiteitä, jotta saamme taitettua kustannusten kasvua ja kurottua taloutta suunnitellulle uralle. Käsitykseni mukaan henkilöstö on suhtautunut ymmärtäväisesti tilanteeseen, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo. Lomautukset toteutetaan loppuvuoden aikana toimialajohtajien tekemien viranhaltijapäätösten mukaisesti. Lomautussuunnitelmat on tehty niin, että niistä saadaan mahdollisimman paljon säästöä, mutta samalla niin, että kriittisten toimintojen jatkuvuus turvataan ja asiakkaille ja potilaille lomautuksista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.
–Palveluissamme on erilaisia resurssitilanteita ja lomautussuunnittelun yhteydessä on määritelty myös yksiköitä, joista emme voi henkilöitä lomauttaa. Meillä on palveluita, joissa apuun on vastattava kiireellisesti ja palveluita, joissa on lakisääteisiä mitoituksia. Joissakin palveluissa on myös tehtäviä täyttämättä tai tiedossa olevia poissaoloja loppuvuodelle, millä saavutetaan vastaavaa säästöä, sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja Kati Kallimo kuvaa.
Lomautuksia ei toteuteta muun muassa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä, ensihoidon hoito- ja perustason ensihoitajatehtävissä ja nuorisokotien kasvatus- ja hoitotehtävissä. Hyvinvointialueen johdolle (johtajat ja päälliköt) on säästötoimenpiteenä jo aiemmin päätetty seitsemän päivän palkaton vapaa vuodelle 2025, minkä lisäksi myös johtajat ja päälliköt lomautetaan vähintään yhdeksi päiväksi. Johdolle palkattomia päiviä kertyy siis minimissään 8 päivää vuodelle 2025. Henkilöstön osalta lomautuspäivien määrä vaihtelee 1–8 päivää.
Lomautusten vaikutuksista yksittäisiin palveluihin kerrotaan tarkemmin lomautusten edetessä.
03.09.2025 | Alueelta, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Uurainen
Lepomäen luomupensasmustikkatilalla marjat ovat nyt parhaimmillaan, ja poiminta käy vilkkaana. Parikymmentä ukrainalaista luottopoimijaa ovat jo useina vuosina vastanneet pääosin sadonkorjuusta, mutta tänä kesänä on pitkästä aikaa järjestetty myös itsepoimintaa.
– Itsepoiminta on siinä mielessä hieman hankalaa, että haluaisimme myydä vain priimaa, eli täysin kypsiä marjoja. Usein itsepoiminnassa mukaan livahtaa raakoja marjoja, jotka eivät maistu hyvälle. Tietysti ammattipoimijoiden jäljiltä pensaat tulevat poimittua tarkemmin, kertoo Hannele Mäntyjärvi.
Metsän keskellä, korkealla mäellä sijaitseva Lepomäki on Suomen suurin luomupensasmustikan tuottaja. Lepomäen suku on asuttanut tilaa virallisten tietojen mukaan vuodesta 1821, mistä kertoo myös sukutilaviiri. Maata tilalla on viljelty jo 1600-luvulta lähtien, sillä tila on entinen Valtion Kruunun torppa, jonka nykyisen emännän, Hannele Mäntyjärven isovanhemmat Onni ja Lyydia Lepomäki lunastivat itsenäiseksi tilaksi 1920-luvun alkupuolella. Perinteinen maanviljelys jatkui 1980-luvulle saakka.
Lepomäen nimen synnystä on monta tarinaa, mutta uskottavimpana Hannele Mäntyjärvi pitää sitä, että kasakat ovat aikoinaan tulleet mäelle lepäämään.
– Täältä näkee ja kuulee kauas, ja siksi paikka oli turvallinen menneinä aikoina. Nykyään, kun on oikein kuulas ilma, Kintauden junan jyskytys kuuluu tänne saakka. Mutta enää täällä ei kukaan lepää ainakaan näin kasvukauden aikana, Mäntyjärvi naurahtaa.
Pensasmustikka tuli Lepomäkeen lähes sattumalta.
– Mieheni oli kuullut joskus hyvin kauan sitten ”jättimustikoista”, ja ne tulivat jostain mieleen 1990-luvulla, kun mietimme tilan mahdollisuuksia. Aloitimme muutamasta sadasta taimesta, ja nyt pensasmustikkaa on 4,5 hehtaaria. Luomuun siirryimme reilu 10 vuotta sitten, ja sen kyllä maistoi marjoissa, Mäntyjärvi kertoo.
Ensimmäisiä oman pellon marjoja päästiin maistelemaan vasta pari vuotta istutuksen jälkeen, jolloin nyt jo paljosta vastaava Tuomas Mäntyjärvi oli vielä taapero. Nykyään hän opiskelee hortonomiksi, ja vaikka kotitilan jatkaminen ei aina ole ollut itsestäänselvyys, näyttää se tällä hetkellä melko todennäköiseltä. Ennen hortonomiopintoja hän opiskeli kokiksi ja ammattikorkeakoulussa Tarvaalassa suoritti agrologin opintoja.
Kesä on tilalla kiireisintä aikaa, mutta pensasmustikanviljelijän työkiireet alkavat jo varhain keväällä.
– Lumien sulettua aloitetaan pensaiden huoltotoimenpiteet: vanhat lehdet puhalletaan pois ja leikataan tarvittaessa, sitten aloitetaan lannoitukset. Kun kukinta alkaa, niitä lisäpölytetään tuontikimalaisilla, kertoo Tuomas Mäntyjärvi.
Kimalaiset ovat tehokkaita mustikan pölyttäjiä – tuloksena on suuremmat, tasaisesti kypsyneet marjat ja isompi sato. Viljelijän painajainen on karu halla tai poiminta-aikaan rajut raesateet.
Poimintakauden jälkeen alkavat pensaiden syyshuollot.
– Kukkaro on koko ajan taivasalla ja vastoinkäymisiä on riittänyt, silti tämä on ollut minulle unelmatyötä. Olen saanut työskennellä kotona lasten ollessa pieniä ja koko ajan kehittää itseäni ja alaa, toteaa Hannele Mäntyjärvi.
Laajeneminen on edellyttänyt valtavan määrän uuden opiskelua ja pioneerityötä. Hannelella on hyvin monipuolinen koulutustausta: kemian laborantti, agrologi, opettaja ja lisäksi markkinointiopintoja.
Pensasmustikalla on lopulta aika vähän tekemistä metsämustikan kanssa. Suomalainen lajike on jalostettu yhdistelmä metsämustikkaa, juolukkaa, variksenmarjaa ja pensasmustikkaa. Lepomäen lajikkeet ovat Risto Tahvosen kehittämät Alvar ja Aino, joista Alvar ei menesty Kuohua pohjoisempana.
Vuosittainen sato vaihtelee, mutta on keskimäärin noin 30 000 kiloa. Viime kesänä saatiin ennätyssato, mikä käynnisti tuotteistamisen. Apuna oli myös ammattikorkeakoulun hanke. Pakastemarjan rinnalle on nyt tullut täysmehu, kuohujuoma ja sorbetti. Kehitysvaiheessa on vielä pakastekuivattu marja. Toistaiseksi tuotteet teetetään, mutta oma tuotanto on mietinnässä. Tänä vuonna Lepomäellä on investoitu esimerkiksi etikettilaitteeseen, kassajärjestelmään ja pakastekonttiin.
– Alkoholiton mustikkakuohujuoma on erityisen trendikäs juuri nyt, toteaa Tuomas Mäntyjärvi.
Tuotteistaminen jatkuu, sillä nykyisten tuotteiden sivutuotteena syntyy mehunvalmistuksessa kuorista paljon mäskiä, joka on erityisen vitamiinipitoista eikä sitä missään nimessä kannata haaskata.
Suurin osa tilan marjoista menee yhä pakastukseen, ja SOK on suurin asiakas. Tänä vuonna marjoja myydään ensimmäistä kertaa tuoreena Kotimaista-merkin alla S-ryhmän kaupoissa. Myös Uuraisten Sesonkipuoti Selman asiakkaat pääsivät viime kesänä tutustumaan Lepomäen tuotteisiin.
Hanna Lahtinen
