18.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Konsulttiyhtiö MDI:n tuore väestöennuste piirtää huolestuttavan kuvan Suomen tulevaisuudesta. Ennuste perustuu Tilastokeskuksen väestödataan ja ulottuu vuoteen 2050. Se huomioi syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeet, mutta ei esimerkiksi talouskehitystä.
Suurin osa Suomen kunnista menettää väestöä. Kasvua nähdään vain harvoissa kaupungeissa ja tietyillä alueilla, kuten länsirannikon uskonnollisemmilla seuduilla. Vuodesta 2016 lähtien kuolleisuus on pysyvästi ylittänyt syntyvyyden. Ilman maahanmuuttoa väestö vähenisi vuosittain.
Koululaisten määrä vähenee nopeasti, vuoteen 2032 mennessä lähes 100 000 lasta. Tämä saattaa johtaa koulujen sulkemisiin erityisesti pienissä kunnissa. Samalla yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi, mikä lisää hoivatarvetta pysyvästi.
Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto on ainoa tekijä, joka voi pitää Suomen väestön kasvussa. Syntyvyyden nousua ei ole näköpiirissä ja suurin osa maasta kohtaa väestökadon.
Keski-Suomen kehitys on keskitasoa, mutta alueella on muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia. Esimerkiksi Uurainen kuuluu harvinaiseen 35 kunnan joukkoon, joissa syntyvyys ylittää kuolleisuuden. Vuonna 2024 Uuraisilla syntyi 16 lasta enemmän kuin kuntalaisia kuoli. Plussan puolelle päästiin myös Jyväskylässä ja Laukaassa. Toivakassa syntyi 11 vauvaa vähemmän kuin siirtyi väkeä tuonpuoleisiin, Petäjävedellä suhdeluku oli peräti -25.
Yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa alueella merkittävästi. Suurin prosentuaalinen kasvu ennustetaan Jyväskylään (129 %), toisena Uurainen (121 %), Petäjävesi (101 %) ja Toivakka (54 %).
Jyväskylää lukuun ottamatta kaikille alueen kunnille ennustetaan väestön vähenemistä vuoteen 2050 mennessä – mikäli ne säilyvät itsenäisinä. Kuntaliitoskeskustelu on jälleen vilkastumassa. Ennusteessa oletetaan, että maahanmuutto jatkuu nykytasolla.
Nyt Uuraisilla on 3 652 asukasta, Petäjävedellä 3 548 ja Toivakassa 2 333. Vuoteen 2050 mennessä väestön ennustetaan vähenevän Uuraisilla 13 prosenttia, Petäjävedellä 19,3 prosenttia ja Toivakassa 21 prosenttia. Suomen suurin väestönmenettäjä löytyy Keski-Suomesta, Kyyjärvi, jossa väkimäärän ennustetaan puolittuvan.
Jyväskylän kasvuksi ennustetaan maltillista 2,1 prosenttia, kun taas Espoo kasvaisi 30,2 prosentilla.
Jyväskylän elinvoima heijastuu kehyskuntiin, kuten Uurainen, Petäjävesi ja Toivakka. Esimerkiksi Toivakan kutistuminen alle 2 000 asukkaan kunnaksi on helpompi estää, jos koko seutukunta voi hyvin ja on houkutteleva.
Ennusteessa on osia, kuten väestön vanheneminen, joiden toteutuminen on lähes väistämätöntä. Sen sijaan muuttoliikkeeseen voivat vaikuttaa monet tekijät. Aikanaan ennustettiin Lapin autioituvan, mutta matkailu on tuonut elinvoimaa pohjoiseen. Korona-aikana nähtiin kaupungistumisen ”rytmihäiriö”, kun haja-asutusalueet alkoivat kiinnostaa. Tilanne on nyt palautunut, ja kasvukeskukset vetävät jälleen. Mutta mikä aiheuttaa seuraavan ”rytmihäiriön” ja milloin?
Hanna Lahtinen
15.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Nämä kosteikkohankkeet ovat sellaisia, että näissä voittavat kaikki, Ville Pätynen Petäjäveden Erämiehistä toteaa. Ennen kaikkea kosteikoilla lisätään vesilinnuille sopivia pesimäolosuhteita, mutta kosteikoista hyötyvät muutkin lajit. Luonnon monimuotoisuuden lisäämisen lisäksi kosteikot vähentävät ravinnehuuhtoutumia vesistöihin.
– Ja kosteikot tehdään alueille, jotka ovat huonosti metsätalouteen soveltuvia, eli metsänomistaja ei häviä mitään, Pätynen toteaa.
Petäjäveden Erämiesten ja Kuivasmäen metsästysseuran yhdessä toteuttama Hyttisuon kosteikko alkaa olla viimeistelytöitä vaille valmis.
– Kaivutyöt on tehty, nyt kaivupenkkoihin olisi vielä tarkoitus kylvää heinänsiementä. Lisää vettä alueelle tulee syyssateista ja keväällä tulvavesistä; keväällä kosteikko on valmiina vastaanottamaan muuttolinnut, Pätynen sanoo.
Lauri Ijäs Petäjäveden Luonto ry:stä kertoo, että matalavetinen kosteikko on mieleinen paikka vesilintujen ja kahlaajien lisäksi muun muassa sudenkorennoille ja vaikkapa viitasammakoille.
– Kosteikolle toivotaan etenkin sinisorsia, taveja, telkkiä sekä uhanalaisiksi luokiteltuja tukkasotkia ja haapanoita. Hyvin uhanalainen punasotka on vuosikymmeniä sitten pesinyt Petäjävedellä, joten sellainenkin voisi Hyttisuon kosteikkoon tulla, samoin mustakurkku-uikku. Kosteikko voi kiinnostaa myös kahlaajia, esimerkiksi vikloja. Muuttavat kahlaajat, kuten suosirrit saattavat ainakin viivähtää siellä, pikkutylli voisi pesiäkin, Lauri Ijäs kertoo.
– Me lähdimme tähän mukaan nimenomaan siksi, että tämä parantaa vesilintujen elinympäristöjä. Toimia tarvitaan, koska vesilintujen kannat ovat viime vuosina taantuneet, Kuivasmäen metsästysseuran puheenjohtaja Ossi Kokkila toteaa ja kertoo, että metsästysseurat ovat yhdessä päättäneet, ettei Hyttisuolla metsästetä, vaan alue rauhoitetaan samalla tavalla kuin aiemmin tehty Palosuon kosteikko.
– Vesilinnuille sopivat elinympäristöt ovat vähentyneet todella paljon viime vuosina ja se on vaikuttanut suoraan lintukantoihin. Vesilintukantoja yritetään elvyttää muun muassa maa- ja metsätalousministeriön SOTKA-hankkeella, josta maksettiin tämänkin hankkeen suunnitelman teko ja patolaitteet, Ville Pätynen kertoo.
Hankkeen suunnitelman teki riistakeskus.
– Hyttisuo on entinen turvetuotantoalue, turvetta täältä ei ole nostettu ainakaan kymmeneen vuoteen. Aikoinaan, kun alue otettiin turvetuotantokäyttöön, suolle tuleva puro johdettiin virtaamaan suon ympäri, nyt Akkalammesta tuleva puro palautettiin omalle reitilleen tuomaan kosteikkoon vettä. Kosteikon teko aloitettiin raivaamalla alueen puusto. Patolaitteisto laitettiin paikoilleen kaivinkonetyönä, paikalla on säätöpato, jolla voidaan säätää veden korkeutta. Myös laskuojiin tehtiin patoja, jotta vesi saadaan pysymään kosteikolla. Maasta, joka kaivettiin ylös, tehtiin pesimäsaarekkeita vesilinnuille, Pätynen selvittää.
– Tämä oli hyvä paikka tehdä kosteikko, täällä oli jo valmiiksi joitakin korkeampia kohtia. Kun tehtiin luonnon mukaan vähimmällä työllä, saatiin tehtyä kustannustehokkaasti. Toimiakseen kosteikko vaatii sen, että vettä tulee ja vesi vaihtuu. Nykyisin kuivat jaksot ovat yleistyneet Suomessakin niin, että pelkona on, ettei kosteikolle tule tarpeeksi vettä, mutta Hyttisuolla näyttää nyt hyvältä.
Monenlaisia hyötyjä
Hyttisuon kosteikko on noin neljän hehtaarin kokoinen, maan omistaa Veikko Sipilä.
– Kosteikon teko tähän oli aika luonteva ratkaisu. Turpeennosto tuosta on lopetettu ajat sitten, ja kohta on sen verran kostea, ettei siinä kasva metsä, kun siellä vesi seisoo, joten ei sille ole muuta käyttöä, Sipilä sanoo.
– Kosteikkona siitä on paljon hyötyä, niin luonnolle kuin ihmisillekin, se on hyväksi sekä luonnon monimuotoisuudelle että vesistöille. Kosteikon tekoa ehdotti Petäjäveden Erämiesten Keijo Ekman, ja minua ajatus kiinnosti heti, Sipilä sanoo.
Kosteikon tekoon on saatu tukea Metsä Groupin luontohankkeiden rahoitusohjelmasta sekä Suomen Metsäsäätiöltä, omarahoitusosuutta on katettu metsästysseurojen väen talkootyöllä.
– Metsäala tarvitsee nyt yhteistä tulevaisuustyötä enemmän kuin koskaan. Paikallislähtöinen Hyttisuon kosteikkohanke on erinomainen esimerkki siitä, miten yhdessä luodaan uutta ja vaikuttavaa toimintaa monimuotoisuuden ja ilmaston hyödyksi, Metsäsäätiön toimitusjohtaja Martta Fredrikson toteaa ja sanoo, että tämänkin hankkeen rahoituksen mahdollistavat suomalaiset metsänomistajat ja puuta jalostava teollisuus yhdessä, sillä Metsäsäätiö toimii pääosin lahjoitusvaroin, puukauppojen yhteydessä lahjoitettujen metsäsäätiömaksujen voimin. Metsäsäätiö rahoittaa metsäluontohankkeiden lisäksi myös koululaisten metsäkasvatusta, metsäalan tutkimusta sekä päättäjäviestintää.
Hyttisuon kosteikkohankkeesta järjestetään vielä syksymmällä yleisötilaisuus, jossa hanketta esitellään.
Tiina Lamminaho
05.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Muistan, että ensimmäisenä koulupäivänä oli kaunis ilma; päivällä tuli kuuma, kun aamulla oli laittanut liikaa päälle. Kaisan äiti saattoi meitä kouluun. Kävelimme ihan puhumatta, kun meitä jännitti niin kovasti, Sanni Tiihonen (os. Hannonen) muisteli ensimmäistä koulupäiväänsä Kintauden koulussa tasan 60 vuotta sitten. Kaisa, jonka kanssa Sanni meni yhdessä kouluun, oli serkkutyttö Kaisa Vähätiitto, nykyiseltä sukunimeltään Ojalehto.
Silloin 60 vuotta sitten lukuvuosi alkoi 1. syyskuuta, ja nyt tämän vuoden syyskuun ensimmäisenä päivänä Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja muut Petäjäveden eput vuosimallia 1965 tapasivat Miilussa ja Masuunissa. Päivään kuului entisten koulukavereiden kanssa jutustelun lisäksi hieman tietoa nykypäivän kouluoloista.
– Paljon on muuttunut, mutta paljon on samaakin. Nykyään oppilaiden ja opettajien välillä on enemmän vuorovaikutusta, ennen opettaja puhui ja oppilaat kuuntelivat. Ennen ei myöskään erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saaneet tukea kuten nykyisin. Ennen vanhaan tukea tarvitsevia pidettiin vain kurittomina tai tyhminä ja he jäivät luokalleen, Sanni Tiihonen ja Sirpa Koivisto pohtivat.
Ulkohuussit ja merkillisiä ruokia
Sinä aikana, kun Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja Sirpa Koivisto kävivät Kintauden koulua, rakennettiin uusi Jyväskylä – Keuruu -tie ja Kintauden koulua laajennettiin.
– Sinne tuli jumppasali, uusi keittola ja sisävessat, Sirpa Koivisto muistelee.
– Minä pelkäsin hirveästi ulkohuussiin menoa, kun pojat kurkistelivat sieltä alta, Kaisa Ojalehto kertoo ja muistelee myös inhonneensa punajuuria.
– Heitin punajuuret ikkunasta pihalle, kun opettaja poistui tupakalle, Kaisa Ojalehto tunnustaa.
Kerttu Haapanen aloitti koulutaipaleensa Kummun koulussa ja Taina Huhtisaari (os. Nieminen) Kukkaron koulussa. Molemmat olivat koulunsa ainoita eppuluokkalaisia.
– Kevätjuhlassa opettaja sanoi, että oli vaikea antaa arvosanoja, kun olin luokan ainoa oppilas, Taina Huhtisaari toteaa.
Sekä Kummun koulu että Kukkaron koulu lopetettiin 1960-luvun lopulla. Kerttu Haapanen siirtyi neljännelle luokalle Kintauden kouluun, Taina Huhtisaari kolmannelle luokalle kirkonkylän kouluun.
– Kyllä minua jännitti ihan kamalasti isoon kouluun siirtyminen, Taina Huhtisaari kertoo.
Kirkonkylän koulussa koulutiensä aloittanut Terho Raitanen muisteli, että ruoka oli merkillistä, eikä aina maistunut.
– Esimerkiksi sipuleita jemmattiin jopa pulpettien alle, kun ei haluttu syödä niitä, Raitanen muistelee.
– Meillä kyllä oli aina hyvää ruokaa, kehui Ylämäen koulua käynyt Ari Ohra-aho.
Sekä Raitasen että Ohra-ahon mielestä koulunkäynti oli kivaa ja kouluun mentiin mielellään.
– Minä olisin halunnut jopa etukäteen tutustumaan kouluun, mutta en päässyt. Isoveljeni eivät tykänneet koulunkäynnistä, mutta minä menin aina mielelläni kouluun, Terho Raitanen sanoo ja muistelee, kuinka olisi halunnut kouluun jopa 42 asteen pakkasella.
– Auto ei lähtenyt käyntiin, mutta naapurissa oli hevonen. Minä olisin halunnut, että kaikki naapuruston lapset olisi viety sillä kouluun, mutta vanhemmat eivät suostuneet, Raitanen sanoo. Pekka Romula muisteli menneensä Ulkolan kouluun lähes 30 asteen pakkasella.
– Pakkasraja oli 30 astetta, eikä sinne kouluun silloin kovin moni tullut, Romula kertoo.
Kouluja oli vielä kylilläkin
Vuonna 1965 eppuluokalle menneet aloittivat koulunsa kansakoulussa. Neljännellä luokalla pyrittiin oppikouluun, sinne oli pääsykokeet. Jos neljänneltä luokalta ei päässyt oppikouluun, voi vielä yrittää viidenneltä luokalta. Ne, jotka eivät halunneet, päässeet tai muuten voineet mennä oppikouluun, jatkoivat vielä kaksi vuotta kansakoulussa ja sitten vuorossa oli kansalaiskoulu.
– Peruskoulu tuli meidän kouluaikana, olimme oppikoulussa, Kaisa Ojalehto kertoo.
– Peruskoulun tulo näkyi siinä, että koulu ei enää maksanut, opetussuunnitelma meillä pystyi samana.
Vuonna 1965 koulua oli myös lauantaisin. Syyslomaa ei ollut, mutta syksyisin oli yhden päivän mittainen perunannostoloma.
– Se muuttui jo ennen peruskoulua, lauantaisin kävimme koulua vain ensimmäisen ja toisen luokan, Kaisa Ojalehto ja Taina Huhtisaari muistelevat.
Kyläkouluja Petäjävedellä oli vuonna 1965 vielä runsaasti. Kirkonkylän lisäksi koulua käytiin Kintaudella sekä Tupamäen, Ylämäen, Kuitulan, Kummun, Pengerjoen, Metsäkulman, Ulkolan ja Kukkaron kouluissa.
– Parhaimmillaan Petäjävedellä on ollut 17 koulua. Kyläkouluja lopetettiin jo 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, Eija Wilmi kertoo.
Eput vuosimallia 1965 -tapaamisessa oli mukana eppuluokkalaisia lähes kaikista vuonna 1965 Petäjävedellä toimineista kouluista.
– Kymmenen vuotta sitten meillä oli Kirkonkylän koulun vuoden 1965 eppuluokkalaisten tapaaminen. Siellä puhuimme, että tapaamme uudelleen kymmenen vuoden kuluttua ja sitten tuli idea, että tapaamiseen kutsutaan myös kyläkouluissa koulutiensä aloittaneet, Paula Vulli kertoo.
– Nyt meillä on uusi tapaaminen jo viiden vuoden päästä. Ja niillä meistä, jotka jatkoivat oppikouluun, on jo sitä ennen riemuylioppilasjuhlat.
Tiina Lamminaho
04.09.2025 | Alueelta, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Keski-Suomen hyvinvointialue lomauttaa henkilöstöään 1–8 päiväksi. Lomautukset ovat osa kesän 2025 yhteistoimintaneuvotteluissa sovittuja sopeuttamistoimia. Lomautuksilla vaikutetaan vuoden 2025 tilikauden tulokseen. Säästöä lomautuksilla arvioidaan saatavan vajaa 1,9 miljoonaa euroa. Lomautuksista on nyt tehty tarkemmat suunnitelmat.
– Tilanne on hyvin valitettava, mutta meidän on tehtävä lisätoimenpiteitä, jotta saamme taitettua kustannusten kasvua ja kurottua taloutta suunnitellulle uralle. Käsitykseni mukaan henkilöstö on suhtautunut ymmärtäväisesti tilanteeseen, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo. Lomautukset toteutetaan loppuvuoden aikana toimialajohtajien tekemien viranhaltijapäätösten mukaisesti. Lomautussuunnitelmat on tehty niin, että niistä saadaan mahdollisimman paljon säästöä, mutta samalla niin, että kriittisten toimintojen jatkuvuus turvataan ja asiakkaille ja potilaille lomautuksista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.
–Palveluissamme on erilaisia resurssitilanteita ja lomautussuunnittelun yhteydessä on määritelty myös yksiköitä, joista emme voi henkilöitä lomauttaa. Meillä on palveluita, joissa apuun on vastattava kiireellisesti ja palveluita, joissa on lakisääteisiä mitoituksia. Joissakin palveluissa on myös tehtäviä täyttämättä tai tiedossa olevia poissaoloja loppuvuodelle, millä saavutetaan vastaavaa säästöä, sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja Kati Kallimo kuvaa.
Lomautuksia ei toteuteta muun muassa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä, ensihoidon hoito- ja perustason ensihoitajatehtävissä ja nuorisokotien kasvatus- ja hoitotehtävissä. Hyvinvointialueen johdolle (johtajat ja päälliköt) on säästötoimenpiteenä jo aiemmin päätetty seitsemän päivän palkaton vapaa vuodelle 2025, minkä lisäksi myös johtajat ja päälliköt lomautetaan vähintään yhdeksi päiväksi. Johdolle palkattomia päiviä kertyy siis minimissään 8 päivää vuodelle 2025. Henkilöstön osalta lomautuspäivien määrä vaihtelee 1–8 päivää.
Lomautusten vaikutuksista yksittäisiin palveluihin kerrotaan tarkemmin lomautusten edetessä.
03.09.2025 | Alueelta, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Uurainen
Lepomäen luomupensasmustikkatilalla marjat ovat nyt parhaimmillaan, ja poiminta käy vilkkaana. Parikymmentä ukrainalaista luottopoimijaa ovat jo useina vuosina vastanneet pääosin sadonkorjuusta, mutta tänä kesänä on pitkästä aikaa järjestetty myös itsepoimintaa.
– Itsepoiminta on siinä mielessä hieman hankalaa, että haluaisimme myydä vain priimaa, eli täysin kypsiä marjoja. Usein itsepoiminnassa mukaan livahtaa raakoja marjoja, jotka eivät maistu hyvälle. Tietysti ammattipoimijoiden jäljiltä pensaat tulevat poimittua tarkemmin, kertoo Hannele Mäntyjärvi.
Metsän keskellä, korkealla mäellä sijaitseva Lepomäki on Suomen suurin luomupensasmustikan tuottaja. Lepomäen suku on asuttanut tilaa virallisten tietojen mukaan vuodesta 1821, mistä kertoo myös sukutilaviiri. Maata tilalla on viljelty jo 1600-luvulta lähtien, sillä tila on entinen Valtion Kruunun torppa, jonka nykyisen emännän, Hannele Mäntyjärven isovanhemmat Onni ja Lyydia Lepomäki lunastivat itsenäiseksi tilaksi 1920-luvun alkupuolella. Perinteinen maanviljelys jatkui 1980-luvulle saakka.
Lepomäen nimen synnystä on monta tarinaa, mutta uskottavimpana Hannele Mäntyjärvi pitää sitä, että kasakat ovat aikoinaan tulleet mäelle lepäämään.
– Täältä näkee ja kuulee kauas, ja siksi paikka oli turvallinen menneinä aikoina. Nykyään, kun on oikein kuulas ilma, Kintauden junan jyskytys kuuluu tänne saakka. Mutta enää täällä ei kukaan lepää ainakaan näin kasvukauden aikana, Mäntyjärvi naurahtaa.
Pensasmustikka tuli Lepomäkeen lähes sattumalta.
– Mieheni oli kuullut joskus hyvin kauan sitten ”jättimustikoista”, ja ne tulivat jostain mieleen 1990-luvulla, kun mietimme tilan mahdollisuuksia. Aloitimme muutamasta sadasta taimesta, ja nyt pensasmustikkaa on 4,5 hehtaaria. Luomuun siirryimme reilu 10 vuotta sitten, ja sen kyllä maistoi marjoissa, Mäntyjärvi kertoo.
Ensimmäisiä oman pellon marjoja päästiin maistelemaan vasta pari vuotta istutuksen jälkeen, jolloin nyt jo paljosta vastaava Tuomas Mäntyjärvi oli vielä taapero. Nykyään hän opiskelee hortonomiksi, ja vaikka kotitilan jatkaminen ei aina ole ollut itsestäänselvyys, näyttää se tällä hetkellä melko todennäköiseltä. Ennen hortonomiopintoja hän opiskeli kokiksi ja ammattikorkeakoulussa Tarvaalassa suoritti agrologin opintoja.
Kesä on tilalla kiireisintä aikaa, mutta pensasmustikanviljelijän työkiireet alkavat jo varhain keväällä.
– Lumien sulettua aloitetaan pensaiden huoltotoimenpiteet: vanhat lehdet puhalletaan pois ja leikataan tarvittaessa, sitten aloitetaan lannoitukset. Kun kukinta alkaa, niitä lisäpölytetään tuontikimalaisilla, kertoo Tuomas Mäntyjärvi.
Kimalaiset ovat tehokkaita mustikan pölyttäjiä – tuloksena on suuremmat, tasaisesti kypsyneet marjat ja isompi sato. Viljelijän painajainen on karu halla tai poiminta-aikaan rajut raesateet.
Poimintakauden jälkeen alkavat pensaiden syyshuollot.
– Kukkaro on koko ajan taivasalla ja vastoinkäymisiä on riittänyt, silti tämä on ollut minulle unelmatyötä. Olen saanut työskennellä kotona lasten ollessa pieniä ja koko ajan kehittää itseäni ja alaa, toteaa Hannele Mäntyjärvi.
Laajeneminen on edellyttänyt valtavan määrän uuden opiskelua ja pioneerityötä. Hannelella on hyvin monipuolinen koulutustausta: kemian laborantti, agrologi, opettaja ja lisäksi markkinointiopintoja.
Pensasmustikalla on lopulta aika vähän tekemistä metsämustikan kanssa. Suomalainen lajike on jalostettu yhdistelmä metsämustikkaa, juolukkaa, variksenmarjaa ja pensasmustikkaa. Lepomäen lajikkeet ovat Risto Tahvosen kehittämät Alvar ja Aino, joista Alvar ei menesty Kuohua pohjoisempana.
Vuosittainen sato vaihtelee, mutta on keskimäärin noin 30 000 kiloa. Viime kesänä saatiin ennätyssato, mikä käynnisti tuotteistamisen. Apuna oli myös ammattikorkeakoulun hanke. Pakastemarjan rinnalle on nyt tullut täysmehu, kuohujuoma ja sorbetti. Kehitysvaiheessa on vielä pakastekuivattu marja. Toistaiseksi tuotteet teetetään, mutta oma tuotanto on mietinnässä. Tänä vuonna Lepomäellä on investoitu esimerkiksi etikettilaitteeseen, kassajärjestelmään ja pakastekonttiin.
– Alkoholiton mustikkakuohujuoma on erityisen trendikäs juuri nyt, toteaa Tuomas Mäntyjärvi.
Tuotteistaminen jatkuu, sillä nykyisten tuotteiden sivutuotteena syntyy mehunvalmistuksessa kuorista paljon mäskiä, joka on erityisen vitamiinipitoista eikä sitä missään nimessä kannata haaskata.
Suurin osa tilan marjoista menee yhä pakastukseen, ja SOK on suurin asiakas. Tänä vuonna marjoja myydään ensimmäistä kertaa tuoreena Kotimaista-merkin alla S-ryhmän kaupoissa. Myös Uuraisten Sesonkipuoti Selman asiakkaat pääsivät viime kesänä tutustumaan Lepomäen tuotteisiin.
Hanna Lahtinen
25.08.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Petäjäveden vahvin -kisa oli lajista tietämättömällekin jännittävää ja mielenkiintoista katseltavaa. Kisa keräsi torin ympäristöön mukavasti yleisöä lauantaina.
Miesten sarjan voitti Janne Lampinen ja naisten Emmi Matikainen-Tervola.
Miesten sarjan voitti Janne Lampinen 23,5 pisteellä. Jouni Tarvainen toinen 15,5 pistettä. Tuomas Syvänen oli kolmas 15 pistettä, Janne Rautiainen neljäs 13 pistettä ja Matti Lahtinen viides 8 pistettä.
Petäjäveden Petäjäisten voimailijoiden järjestämässä kisassa oli viisi lajia.
– Ensimmäisenä oli traktorin veto, toisena yhdistelmälaji, jossa kannettiin salkkuja ja säkkejä. Kolmantena nostettiin traktorin peräkärryn aisaa ja painoa nostettiin siirtelemällä atlas-kiviä. Neljäs laji oli tukkipunnerrus, jossa myös lisättiin painoja. Kisan päätti atlas-pallon nostaminen peräkärryyn. Painavin kärryyn saatu kivi oli 160 -kiloinen. -Kivi nousi kahdelta miesten sarjan kisaajalta ja se oli kertakaikkiaan kova suoritus, Matti Heinänen sanoi.
Toiminnallisella kuntosalilla on pystynyt treenaamaan kaikilla muilla välineillä paitsi Atlas-kivillä. Ne ovat Heinäsen betonista tekemiä. Niidenkin kokeiluun ennen kisaa oli mahdollisuus.
Heinänen kertoi, että teknisesti haastavin lajeista oli tukkipunnerrus.
-Tämä vaatii eniten tekniikkaa, kun tukki pitää saada ensin rinnalle ja siitä suorille käsivarsille ylös.
Miesten sarjan voittanut Janne Lampinen paranteli tänä vuonna sijoitustaan; viime vuonna kisassa tuli pronssia. Lampinen on harrastanut lajia Voimanostoliiton jäsenenä viime vuodesta saakka. Keuruulla pidetyssä vastaavassa kilpailussa heinäkuussa sijoitus oli toinen. Voimanostoa Lampinen on harrastanut aikaisemminkin; taukoa tuli muun muassa perheen perustamisen myötä.
-Junnuna tuli serkkupoikien kanssa vähän vastaavaa tehtyä, mutta voimanostokisoissa en ole ennen viime kesää ollut.
-Tänään oli kyllä hyvä päivä ja tuli ennätyksiä kaikissa lajeissa.
Lampinen harjoitteli lajeja etukäteen.
-Tänä vuonna oli tavoitteena, että kaikki pääsee harjoittelemaan eri lajeja, vaikka kyllä tässä kuntosaliharjoittelullakin pitkälle pääsee.
Lampinen treenaa kolmesta neljään kertaan viikossa. Tänä vuonna kilpailukalenterissa on vielä yhdet kisat myöhemmin syksyllä Jämsässä.
Naisten sarjan voitti Emmi Matikainen-Tervola 15,5 pistettä. Toinen oli Anniina Mäntyjärvi 15 p., kolmas Kristiina Makkonen10 pistettä ja neljäs Sanna Lampinen 9.5 pistettä.
Naisten sarjan voittaja Emmi Matikainen-Tervola uusi viime vuotisen voittonsa tiukassa kisassa toiseksi tulleen Anniina Mäntyjärven kanssa.
-Vähän olen treenannut, kun näitä välineitä on ollut tuossa salilla. Eri välineisiin tarvitaan erilaista tekniikkaa. Isoja kiviä en ollut nostanut koskaan aikaisemmin. Traktorin veto oli huonoin suoritus. En tiedä, olisiko se onnistunut harjoittelullakaan paremmin.
Maarit Nurminen
