06.10.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Kun tätä juttua tehtiin viime perjantaina aamupäivällä, vielä ei ollut tietoa siitä, että kunnanjohtaja Arto Kummala irtisanoutuu kunnanjohtajan tehtävästään sunnuntaina luottamuspulan takia. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Satu Kytölehto totesi Petäjävesi-lehdelle, ettei luottamuspulassa ole kyse mistään yksittäisestä asiasta.
-Olemme käyneet Kummalan kanssa normaaliin tapaan kehityskeskusteluja, joista viimeisin käytiin 29.9. Sunnuntaina olleessa tapaamisessa hän päätti irtisanoutua tehtävästään. Tämä oli johtajasopimuksen mukainen irtisanoutuminen, Kytölehto kertoi.
Keskusteluja Kummalan kanssa ovat käyneet kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajisto. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Tiirola ei kommentoinut asiaa.
-On päätetty, että asiaa kommentoi keskitetysti ainoastaan kunnanhallituksen puheenjohtaja, Tiirola sanoi.
Petäjäveden kunnan taloutta on reivattu paremmille urille jo pitkään; nyt on käynnissä talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2024-2026. Säästöohjelmalla tavoitellaan parin miljoonan euron säästöjä.
-Tässä on osittain jo onnistuttukin. Paljon on kuitenkin vielä tarkennettavaa, minkä takia on päätetty lähteä tekemään uutta ohjelmaa, jossa entistä konkreettisemmin mietitään, mistä säästetään tulevina vuosina.
Kummala sanoo, että talouden tasapainottamisesta erityisen haastavan teki hyvinvointialueiden tulo.
-Sinne lähti rahat, puolet henkiöstöstä, mutta jäljelle jäi edelleen tietyllä tapaa varjotöitä. Talous on mennyt pikkuhiljaa vuosien saatossa heikommaksi. Koronavuosi oli vielä ihan ok. Vuonna 2023 saatiin harkinnanvaraista valtionosuutta, mikä nosti talouden kyseisenä vuonna plussalle. Sen jälkeen on tullut miinusta. Kun katsotaan viime vuotta, talousarvion hyväksytty miinus oli noin 1,8 miljoonaa euroa. Alijäämä saatiin kuitenkin sinne 1,12 miljoonaan euroon. On siis aika paljon onnistuttukin toimenpiteissä.
Kummala sanoo, että juustohöyläsäästöt on säästetty ja tulevaisuudessa joudutaan puuttumaan entistä enemmän rakenteisiin.
-Tärkeää on kuitenkin se, että hyvä ja turvallinen arki säilyisi sekä peruspalvelut. Sitten katsotaan, mitä muuta me pystytään siihen ympärille tuottamaan taloudellisesti järkevästi.
Kummala ei usko, että valtionosuusuudistus olisi kunnille jokin pelastus.
-Ei meille sada mannaa taivaasta, vaan liikkumavara kapenee entisestään. Verotulot on toki se, millä pystyttäisiin paikkaamaan vajetta.
Kummala toteaa, etteivät uudet verotuotot konkretisoidu hetkessä, vaikka valoa on näkyvissä.
-Uudet akkuvarastot voivat tuoda huomattaviakin verotuottoja. On puhuttu kuusinumeroisesta summasta. Verotuotto on vielä osin auki ja sitä selvitetään parhaillaan. Toivotaan, että tulee vielä seuraavakin akkuvarasto ja katseet kääntyy myös datakeskukseen. Valtuusto on tehnyt päätökset tuulivoimaloista ja kaavasta, kyllä hanke pitäisi käyntiin saada. Hallinto-oikeuden päätöstä valituksesta odotetaan vuodenvaihteessa. Tuulivoimayhtiöltä ovat jo rakennuslupahakemukset tulleet ja työ on taustalla käynnissä. Tuulivoimaloista verotuloja tulisi noin 30 000 euroa per tuulimylly vuodessa. Myllyjä rakennettaisiin yhteensä 11 kappaletta. Jos meidän talousarvion vaje on tällä hetkellä noin 600 000, tuulivoimaloiden verotuotto olisi käytännössä puolet siitä.
Vaikka uusia verotulojakin olisi tulossa, Kummala sanoo, että rakenteitakin pitää uskaltaa ravistella.
-Sivistyksen hallinnonalan kustannukset kattavat nykyään 75 prosenttia kuluista, joten kyllähän ne katseet sinne suuntaan kääntyvät.
Kummala mainitsee yhtenä keinona yhtenäiskoulujärjestelmään siirtymisen, joka voisi tuoda säästöjä muun muassa yhteisten opettajien käyttämisestä.
-Yhtenäiskoulu ei muuta fyysisesti mitään, se on hallinnollinen muutos. Lukion on arka aihe, ja se on täällä tärkeä. Lukiolla on elinvoimaa kohottava vaikutus, mutta lukiokoulutustakaan ei pidä järjestää hinnalla millä hyvänsä. Tällä hetkellä lukion oppilasmäärä on hyvä, mutta ikäluokkien koot ovat laskussa. Jos me joudumme käyttämään varoja lukiokoulutukseen paljon sen yli, mitä valtiolta siihen tulee rahaa, täytyy miettiä, onko toiminta oikeasti järkevää vai pysytytäänkö karsimaan lukion kustannuksia. Meillä on hyvä lukio, mutta kauheasti ei ole vaihtoehtoja.
Kunnan taloutta haastavat myös sote-kiinteistöt, joiden kohtaloon saatanee lisäselvyyttä kuluvalla viikolla. Uusien työllisyysalueiden tuottamat kustannukset ovat myös vielä epäselviä.
Valon pilkettä kunnan tulevaisuuteen tuo muun muassa Kintauden osayleiskaavan muutos, joka tuo tullessaan yli sata uutta tonttia. Suurin osa uusista tonteista ovat yksityisessä omistuksessa.
-Toivotaan, että kaava saadaan valmiiksi ja hyväksytyksi vuodenvaihteessa. Kaavan laadinnassa on tehty erittäin hyvää yhteistyötä maanomistajien kanssa. Kunnassa tietysti toivomme, että maanomistajat lähtevät näitä tontteja myymään. Alueelle on tulossa monenlaisia tontteja, rantatontteja, järvimaisematontteja ja kuivan maan tontteja. Alueella on Kintauden vesiosuuskunta ja viemärit ovat olemassa.
Kummala sanoo, että tontit ovat herättäneet suurta kiinnostusta.
-Olimme Jyväskylässä rakennusmessuilla ja siellä ihmiset kyselivät, voisivatko jo varata tietyn tontin itselleen.
Maarit Nurminen
25.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Petäjävedellä syntynyt toimittaja-kirjailija Ari Pusa, 65, tekee kirjaimellisesti historiaa ennen Italiassa ensi helmikuussa järjestettäviä talviolympialaisia. Häneltä nimittäin ilmestyy kirja nimeltään Voittajat (Tammi), joka käsittää 24 suomalaisen olympiavoittajan tarinat. Kirjan näkökulma on, miten tullaan olympiavoittajaksi. Teos on historiallinen siinäkin mielessä, että siinä julkistuu hiljattain kuolleen keihäslegendan Pauli Nevalan viimeinen haastattelu.
Petäjäveden Ylä-Kintaudella kasvanut Pusa oli itsekin aikoinaan hyvä yleisurheilija, parhaana lajinaan 800 metrin juoksu. Piirinmestaruuskisoissa hän muistelee olleensa parhaimmillaan neljäs B-poikaikäisenä. Kahden minuutin raja ei koskaan rikkoutunut, Pusan paras aika päämatkalla on 2.00,1. Se oli pitkään Petäjäveden Petäjäisten seuraennätys, kunnes arvokisoihin nyt tähtäävä Eemil Helander sen rikkoi.
– 17-vuotiaaksi urheilin, sitten tuli musiikki ja vei mukanaan, rumpuja muun muassa Jukka Ohra-ahon bändissä soittanut Pusa kertoo.
Edelleen hän soittaa, nyt SanomaCombo-yhtyeessä. Yhtye esiintyy pääosin Sanoma-konsernin tilaisuuksissa.
– On me tehty pari levyäkin ja yli sata keikkaa.
Kansakoulun Pusa kävi Ylä-Kintaudella, ylioppilaaksi hän kirjoitti Petäjäveden lukiosta 1980.
– Minusta ei koskaan pitänyt tulla toimittajaa. 1980 kesällä minun piti mennä VR:lle töihin mutta opettajani Irmeli Panhelainen kehotti minua harkitsemaan toimittajan uraa. Hänen mielestään olin hyvä ainekirjoittaja.
– Asia ei ollut aiemmin tullut mieleenkään mutta niin vain laitoin hakemuksen Keskisuomalaiseen. Sitten Heikki Marttila soitti ja pyysi Aholaitaan haastatteluun. Hän, toimituspäällikkö Ami Aittoniemi ja uutispäällikkö Mara Sihvonen sitten päättivät, että mies kelpaa. Ensimmäisen kesän olin kotimaalla, sitten kävin armeijan ja sen jälkeen palasin Keskisuomalaiseen vielä pariksi vuodeksi.
1983 Pusa pääsi opiskelemaan valtio-oppia ja yleistä historiaa Jyväskylän yliopistoon, josta hän valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi.
Urheilun pariin sattumalta
Toinen käänteentekevä vuosi oli 1984.
– Oli Sarajevon talviolympialaiset ja pääsin tuuraamaan kisoihin lähtenyttä toimittajaa Erkki Kinnusta Keskisuomalaiseen. Lähinnä taitoin urheilusivuja olympialaisten ajan. Saman vuoden kesällä sain sitten pestin Uusi-Suomi-lehdestä. Ajattelin kuitenkin, että jotain isompaa sen olla pitää ja hain Helsingin Sanomiin politiikan toimittajaksi. Joku urheilutoimittaja jäi Hesarista noihin aikoihin pois ja paikkaa tarjottiin minulle. Sanottiin, että ole vaikka juhannukseen asti nyt aluksi. Mietin, että viitsinkö ryhtyä kirjoittamaan urheilusta. Mutta sille tielle jäin ja kirjoitin kaikille osastoille Hesarissa.
1995 Pusasta tuli HS:n uutispäällikkö ja 1997 urheilun esimies. Hän oli myös rakentamassa uutta tietokonesysteemiä lehdelle 2002-03 sekä toimi myös pääkirjoitustoimittajana – vain palatakseen aina takaisin urheiluun.
Käänne tuli 2016, kun HS:ssa oli yt-neuvottelut ja urheilun painopistettä alettiin siirtää HS:sta Ilta-Sanomiin. Lopullinen fuusio tapahtui lokakuussa 2024. Pusalle kehitys ei maistunut.
– Sanoin, että olen ollut Helsingin Sanomissa melkein 40 vuotta. Jos en saa kirjoittaa Hesariin niin antakaa vaikka potkut. Sain kirjoittaa lopun ajan Hesariin, mutta viime vuodenvaihteessa jäin sitten pois kokonaan. Joitakin keikkoja olen tehnyt mutta en mitään sen isompaa toimittajana, Pusa kertoo.
Kirjoja Pusa on tehnyt kuusi, kun Voittajat lasketaan mukaan. Immo Kuutsan tarina syntyi 2016 (Docendo), Tapio Lehtisen kanssa yhdessä teos Yksin seitsemällä merellä 2020 (Docendo), Harri Halmeesta kertova Manageri 2022 (Tammi) sekä Lehtisen kanssa vielä teokset Selviytyjä 2023 (Tammi) ja Kippari Lehtinen ja uusi sukupolvi 2024 (Tammi).
Merkittävistä ihmisistä Petäjäveden vuosilta Pusa mainitsee isovanhempiensa ja vanhempiensa lisäksi kaksi.
– Arto Loisa teki jutun meidän bändistä Petäjävesi-lehteen ja lisäksi kirjoitti minusta urheilijana. Petäjävesi-lehti muuten tulee edelleen tilattuna minulle ja olen lehden suuri fani. Petäjäveden lukion opettaja Irmeli Särkkä puolestaan ohjasi minua kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista. Ollaan Facebook-kavereita ja vaihdellaan kuulumisia.
– Käyn edelleen Petäjävedellä, vaikka tuttuja Ylä-Kintaudella on enää vähän. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat kuolleet, heidän haudoillaan käyn. Muutamia luokkakokouksia pidettiin mutta sittemmin ne ovat jääneet. On omalla tavallaan sääli, että yhteys Petäjäveteen on muuttunut. Muistelen kuitenkin Petäjävettä pelkästään hyvällä, Ari Pusa sanoo.
Ja mitä kuuluu eläkeläisen elämään?
– Kesällä golfia ja talvisin sitten kirjojen kirjoittamista. Nyt, kun ei enää kirjoita urheilusta, huomaa, että urheilun seuraaminen on jäänyt vähälle.
Seppo Pänkäläinen
18.09.2025 | Alueelta, Petäjävesi, Tilaajille
Kirjailija Markku Ropposen vierailu Petäjäveden kirjastossa houkutteli paikalle etenkin Kuhala-kirjasarjan faneja. Kysymyksistä ja kommenteista päätellen monet paikallaolijoista muistivat tarkasti Kuhala-kirjojen tapahtumia, jopa paremmin kuin kirjailija Ropponen.
– En itse lue kirjojani sen jälkeen, kun ne on julkaistu. Siinä on se huono puoli, että aina en muista tarkasti, mitä olen esimerkiksi Kuhalasta sanonut ja vaarana on, että kirjoihin tulee ristiriitaisuuksia. Tosin en kyllä ole saanut sellaisesta juuri palautetta, Ropponen kertoi.
Ropposen kirjailijanura alkoi jo paljon ennen Kuhala-kirjoja. Vuonna 1990 julkaistiin Pronssijuhlat-romaani, sitä ennen Ropponen oli kirjoittanut runoja. Ensimmäinen Kuhala-kirja ilmestyi vuonna 2002.
– Pronssijuhlat on myös dekkari. Osallistuin dekkarinkirjoituskilpailuun, jossa en kummemmin pärjännyt, mutta käsikirjoitustani luonnehdittiin kehityskelpoiseksi, Ropponen kertoi. Vuoden odottelun jälkeen Tammi lupasi julkaista kirjan, siinä vaiheessa Ropposella oli jo seuraava käsikirjoitus valmiina. Pronssijuhlat-romaanista tehtiin myös kolmiosainen kuunnelma, seuraava kirja ”Kuolemanuni” sai Vuoden johtolanka -palkinnon.
– Siitä oli kannustavaa jatkaa uraa, Ropponen totesi.
Ropponen on kirjoittanut nelisenkymmentä kirjaa, joista pääosa on dekkareita.
Hieman omaa elämääkin mukana
– Kuhala-hahmo syntyi, kun jossain kustantajan juhlissa joku tuli sanomaan minulle, että miksi et kirjoita teoksia saman henkilön ympärille. Ensin ajattelin, että en varmasti ala kirjoittaa siten, Ropponen kertoi.
– Kuhala syntyi ilman isompaa miettimistä. Edellisissä dekkareissa oli jo muotoutunut tietynlainen tyyppi, enkä minä nimeäkään kauheasti miettinyt. Hahmosta olen yrittänyt tehdä positiivisen ja hyväksyttävän, mukana on jotain minun omasta elämästänikin ammennettua, esimerkiksi musiikkipuoli.
Ropposen omaan elämään kuuluu myös koira, kuten Kuhalankin elämään. Myös koiran ja miehen yhteiseloa kirjoihin on otettu oikeasta elämästä.
– Kyllä sekin, kun Kuhala ottaa koiralta virtsanäytettä saunakauhalla, on ihan oikeasta elämästä, Ropponen paljasti.
– Sen sijaan paikkoja ja maisemia en kuvaa valokuvantarkasti. Esimerkiksi yhdessä kirjassa esiintynyttä eläinhoitolaa Petäjävedellä ei ole, enkä ole sijoittanut sitä tietoisesti mihinkään tiettyyn taloon. Kerran minulla meni Jyväskylässä olevat järvetkin väärin päin. Kintaus ja Petäjäveden seudut ovat tulleet kirjoihin ehkä siitä, että vietin lapsuudessani paljon aikaa vanhempieni mökillä Ala-Kintausjärven rannalla. Jyväskylässä olen asunut Puistotorilla, Kuokkalassa ja Palokassa, ja kyllä kirjan tapahtumia tulee siirrettyä sellaisiin paikkoihin, jotka ovat itselle tuttuja.
Koirat liittyvät myös Ropposen Koirapuisto-romaaniin.
– Sitä pidän itse pääteoksenani. Siihen satsasin paljon ja ammensin koirista kaiken, Ropponen totesi.
Ei valmista suunnitelmaa
Ropponen kertoo kirjoittavansa säännöllisesti aamupäivisin.
– Kirjoittamisessa on hyviä päiviä ja huonoja päiviä, inspiraatiota ei voi odottaa, Ropponen sanoo ja kertoo kirjoittavansa käsikirjoituksen valmiiksi noin kolmessa kuukaudessa. Nyt kun mukaan on tullut myös rinnakkaissarja nuoresta Kuhalasta, kirjoja tulee kaksi vuodessa.
– Kun aloitan kirjan, minulla ei ole mitään valmista suunnitelmaa. Tietenkin minulla on Kuhala ja muita tuttuja tyyppejä, joten en ihan tyhjän päältä lähde, mutta aloittaessa en esimerkiksi tiedä, millainen rikos kirjassa tapahtuu ja kuka on murhaaja, Ropponen kertoi.
– Kirjaan otan ehkä vaikutteita jostain lehdestä lukemastani surkuhupaisasta uutisesta, mutta en minä niitä mitenkään etsimällä etsi. Sen sijaan luen paljon muiden kirjailijoiden kirjoja. Yritän tarinan ja kielen avulla luoda tunnelman, joka kiinnostaisi minua itseänikin lukijana. Ketään luottolukijaa, joka lukisi tekstiäni käsikirjoitusvaiheessa, minulla ei ole, kustannustoimittaja on ensimmäinen, joka saa tuotoksiani lukea.
Ropposen kirjat on kuunneltavissa myös äänikirjoina.
– Nykyään nimenomaan äänikirjat tuovat leivän. On minulle tullut vihjailuja, että voisi olla hyvä lyhentää lauseita tai yksinkertaistaa sanomista, mutta siihen minä en taivu. Sinänsä äänikirjat ovat hyvä asia; ihmisillä on tarve tutustua tarinoihin ja onko sillä sitten väliä, lukeeko vai kuunteleeko tarinan, Ropponen sanoo.
Viitisentoista vuotta sitten Kuhala oli vähällä päästä televisioonkin.
– Yhdestä Kuhala-kirjasta tehtiin kohtauksia ja niitä näyteltiin, mutta asia ei edennyt. Televisiotuotanto olisi maksanut paljon, eikä löytynyt tahoa, joka olisi vienyt juttua eteenpäin, Ropponen kertoo.
Kirjailijavierailuja toivottu
Markku Ropposen kirjailijavierailu kuului Lukukeskuksen järjestämään ”Suomen suurimpaan kirjailijakiertueeseen” 100 kirjastoa, tuhansia kohtaamisia. Hanketta on tukenut opetus- ja kulttuuriministeriö.
– Meiltä pyydettiin muutama ehdokas, joista meille sitten valittiin vierailijaksi Markku Ropponen. Ropponen oli meille hyvä vieras sekä paikallisuutensa, että myös sen takia, että Ropposen kirjoja luetaan Petäjävedellä paljon, kirjastonjohtaja Heli Laitinen toteaa.
– Hankkeen kautta kirjailijavieraita kustannettiin nimenomaan sellaisille kirjastoille, joissa ei ole ollut pitkään aikaan kirjailijavierailuita. Siihen kategoriaan me sovimme hyvin, meillä ei ole ollut kirjailijavierasta ainakaan naismuistiin, vaikka meiltä on niitä toivottu, Laitinen sanoo.
Tiina Lamminaho
18.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Konsulttiyhtiö MDI:n tuore väestöennuste piirtää huolestuttavan kuvan Suomen tulevaisuudesta. Ennuste perustuu Tilastokeskuksen väestödataan ja ulottuu vuoteen 2050. Se huomioi syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeet, mutta ei esimerkiksi talouskehitystä.
Suurin osa Suomen kunnista menettää väestöä. Kasvua nähdään vain harvoissa kaupungeissa ja tietyillä alueilla, kuten länsirannikon uskonnollisemmilla seuduilla. Vuodesta 2016 lähtien kuolleisuus on pysyvästi ylittänyt syntyvyyden. Ilman maahanmuuttoa väestö vähenisi vuosittain.
Koululaisten määrä vähenee nopeasti, vuoteen 2032 mennessä lähes 100 000 lasta. Tämä saattaa johtaa koulujen sulkemisiin erityisesti pienissä kunnissa. Samalla yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi, mikä lisää hoivatarvetta pysyvästi.
Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto on ainoa tekijä, joka voi pitää Suomen väestön kasvussa. Syntyvyyden nousua ei ole näköpiirissä ja suurin osa maasta kohtaa väestökadon.
Keski-Suomen kehitys on keskitasoa, mutta alueella on muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia. Esimerkiksi Uurainen kuuluu harvinaiseen 35 kunnan joukkoon, joissa syntyvyys ylittää kuolleisuuden. Vuonna 2024 Uuraisilla syntyi 16 lasta enemmän kuin kuntalaisia kuoli. Plussan puolelle päästiin myös Jyväskylässä ja Laukaassa. Toivakassa syntyi 11 vauvaa vähemmän kuin siirtyi väkeä tuonpuoleisiin, Petäjävedellä suhdeluku oli peräti -25.
Yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa alueella merkittävästi. Suurin prosentuaalinen kasvu ennustetaan Jyväskylään (129 %), toisena Uurainen (121 %), Petäjävesi (101 %) ja Toivakka (54 %).
Jyväskylää lukuun ottamatta kaikille alueen kunnille ennustetaan väestön vähenemistä vuoteen 2050 mennessä – mikäli ne säilyvät itsenäisinä. Kuntaliitoskeskustelu on jälleen vilkastumassa. Ennusteessa oletetaan, että maahanmuutto jatkuu nykytasolla.
Nyt Uuraisilla on 3 652 asukasta, Petäjävedellä 3 548 ja Toivakassa 2 333. Vuoteen 2050 mennessä väestön ennustetaan vähenevän Uuraisilla 13 prosenttia, Petäjävedellä 19,3 prosenttia ja Toivakassa 21 prosenttia. Suomen suurin väestönmenettäjä löytyy Keski-Suomesta, Kyyjärvi, jossa väkimäärän ennustetaan puolittuvan.
Jyväskylän kasvuksi ennustetaan maltillista 2,1 prosenttia, kun taas Espoo kasvaisi 30,2 prosentilla.
Jyväskylän elinvoima heijastuu kehyskuntiin, kuten Uurainen, Petäjävesi ja Toivakka. Esimerkiksi Toivakan kutistuminen alle 2 000 asukkaan kunnaksi on helpompi estää, jos koko seutukunta voi hyvin ja on houkutteleva.
Ennusteessa on osia, kuten väestön vanheneminen, joiden toteutuminen on lähes väistämätöntä. Sen sijaan muuttoliikkeeseen voivat vaikuttaa monet tekijät. Aikanaan ennustettiin Lapin autioituvan, mutta matkailu on tuonut elinvoimaa pohjoiseen. Korona-aikana nähtiin kaupungistumisen ”rytmihäiriö”, kun haja-asutusalueet alkoivat kiinnostaa. Tilanne on nyt palautunut, ja kasvukeskukset vetävät jälleen. Mutta mikä aiheuttaa seuraavan ”rytmihäiriön” ja milloin?
Hanna Lahtinen
15.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Nämä kosteikkohankkeet ovat sellaisia, että näissä voittavat kaikki, Ville Pätynen Petäjäveden Erämiehistä toteaa. Ennen kaikkea kosteikoilla lisätään vesilinnuille sopivia pesimäolosuhteita, mutta kosteikoista hyötyvät muutkin lajit. Luonnon monimuotoisuuden lisäämisen lisäksi kosteikot vähentävät ravinnehuuhtoutumia vesistöihin.
– Ja kosteikot tehdään alueille, jotka ovat huonosti metsätalouteen soveltuvia, eli metsänomistaja ei häviä mitään, Pätynen toteaa.
Petäjäveden Erämiesten ja Kuivasmäen metsästysseuran yhdessä toteuttama Hyttisuon kosteikko alkaa olla viimeistelytöitä vaille valmis.
– Kaivutyöt on tehty, nyt kaivupenkkoihin olisi vielä tarkoitus kylvää heinänsiementä. Lisää vettä alueelle tulee syyssateista ja keväällä tulvavesistä; keväällä kosteikko on valmiina vastaanottamaan muuttolinnut, Pätynen sanoo.
Lauri Ijäs Petäjäveden Luonto ry:stä kertoo, että matalavetinen kosteikko on mieleinen paikka vesilintujen ja kahlaajien lisäksi muun muassa sudenkorennoille ja vaikkapa viitasammakoille.
– Kosteikolle toivotaan etenkin sinisorsia, taveja, telkkiä sekä uhanalaisiksi luokiteltuja tukkasotkia ja haapanoita. Hyvin uhanalainen punasotka on vuosikymmeniä sitten pesinyt Petäjävedellä, joten sellainenkin voisi Hyttisuon kosteikkoon tulla, samoin mustakurkku-uikku. Kosteikko voi kiinnostaa myös kahlaajia, esimerkiksi vikloja. Muuttavat kahlaajat, kuten suosirrit saattavat ainakin viivähtää siellä, pikkutylli voisi pesiäkin, Lauri Ijäs kertoo.
– Me lähdimme tähän mukaan nimenomaan siksi, että tämä parantaa vesilintujen elinympäristöjä. Toimia tarvitaan, koska vesilintujen kannat ovat viime vuosina taantuneet, Kuivasmäen metsästysseuran puheenjohtaja Ossi Kokkila toteaa ja kertoo, että metsästysseurat ovat yhdessä päättäneet, ettei Hyttisuolla metsästetä, vaan alue rauhoitetaan samalla tavalla kuin aiemmin tehty Palosuon kosteikko.
– Vesilinnuille sopivat elinympäristöt ovat vähentyneet todella paljon viime vuosina ja se on vaikuttanut suoraan lintukantoihin. Vesilintukantoja yritetään elvyttää muun muassa maa- ja metsätalousministeriön SOTKA-hankkeella, josta maksettiin tämänkin hankkeen suunnitelman teko ja patolaitteet, Ville Pätynen kertoo.
Hankkeen suunnitelman teki riistakeskus.
– Hyttisuo on entinen turvetuotantoalue, turvetta täältä ei ole nostettu ainakaan kymmeneen vuoteen. Aikoinaan, kun alue otettiin turvetuotantokäyttöön, suolle tuleva puro johdettiin virtaamaan suon ympäri, nyt Akkalammesta tuleva puro palautettiin omalle reitilleen tuomaan kosteikkoon vettä. Kosteikon teko aloitettiin raivaamalla alueen puusto. Patolaitteisto laitettiin paikoilleen kaivinkonetyönä, paikalla on säätöpato, jolla voidaan säätää veden korkeutta. Myös laskuojiin tehtiin patoja, jotta vesi saadaan pysymään kosteikolla. Maasta, joka kaivettiin ylös, tehtiin pesimäsaarekkeita vesilinnuille, Pätynen selvittää.
– Tämä oli hyvä paikka tehdä kosteikko, täällä oli jo valmiiksi joitakin korkeampia kohtia. Kun tehtiin luonnon mukaan vähimmällä työllä, saatiin tehtyä kustannustehokkaasti. Toimiakseen kosteikko vaatii sen, että vettä tulee ja vesi vaihtuu. Nykyisin kuivat jaksot ovat yleistyneet Suomessakin niin, että pelkona on, ettei kosteikolle tule tarpeeksi vettä, mutta Hyttisuolla näyttää nyt hyvältä.
Monenlaisia hyötyjä
Hyttisuon kosteikko on noin neljän hehtaarin kokoinen, maan omistaa Veikko Sipilä.
– Kosteikon teko tähän oli aika luonteva ratkaisu. Turpeennosto tuosta on lopetettu ajat sitten, ja kohta on sen verran kostea, ettei siinä kasva metsä, kun siellä vesi seisoo, joten ei sille ole muuta käyttöä, Sipilä sanoo.
– Kosteikkona siitä on paljon hyötyä, niin luonnolle kuin ihmisillekin, se on hyväksi sekä luonnon monimuotoisuudelle että vesistöille. Kosteikon tekoa ehdotti Petäjäveden Erämiesten Keijo Ekman, ja minua ajatus kiinnosti heti, Sipilä sanoo.
Kosteikon tekoon on saatu tukea Metsä Groupin luontohankkeiden rahoitusohjelmasta sekä Suomen Metsäsäätiöltä, omarahoitusosuutta on katettu metsästysseurojen väen talkootyöllä.
– Metsäala tarvitsee nyt yhteistä tulevaisuustyötä enemmän kuin koskaan. Paikallislähtöinen Hyttisuon kosteikkohanke on erinomainen esimerkki siitä, miten yhdessä luodaan uutta ja vaikuttavaa toimintaa monimuotoisuuden ja ilmaston hyödyksi, Metsäsäätiön toimitusjohtaja Martta Fredrikson toteaa ja sanoo, että tämänkin hankkeen rahoituksen mahdollistavat suomalaiset metsänomistajat ja puuta jalostava teollisuus yhdessä, sillä Metsäsäätiö toimii pääosin lahjoitusvaroin, puukauppojen yhteydessä lahjoitettujen metsäsäätiömaksujen voimin. Metsäsäätiö rahoittaa metsäluontohankkeiden lisäksi myös koululaisten metsäkasvatusta, metsäalan tutkimusta sekä päättäjäviestintää.
Hyttisuon kosteikkohankkeesta järjestetään vielä syksymmällä yleisötilaisuus, jossa hanketta esitellään.
Tiina Lamminaho
05.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Muistan, että ensimmäisenä koulupäivänä oli kaunis ilma; päivällä tuli kuuma, kun aamulla oli laittanut liikaa päälle. Kaisan äiti saattoi meitä kouluun. Kävelimme ihan puhumatta, kun meitä jännitti niin kovasti, Sanni Tiihonen (os. Hannonen) muisteli ensimmäistä koulupäiväänsä Kintauden koulussa tasan 60 vuotta sitten. Kaisa, jonka kanssa Sanni meni yhdessä kouluun, oli serkkutyttö Kaisa Vähätiitto, nykyiseltä sukunimeltään Ojalehto.
Silloin 60 vuotta sitten lukuvuosi alkoi 1. syyskuuta, ja nyt tämän vuoden syyskuun ensimmäisenä päivänä Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja muut Petäjäveden eput vuosimallia 1965 tapasivat Miilussa ja Masuunissa. Päivään kuului entisten koulukavereiden kanssa jutustelun lisäksi hieman tietoa nykypäivän kouluoloista.
– Paljon on muuttunut, mutta paljon on samaakin. Nykyään oppilaiden ja opettajien välillä on enemmän vuorovaikutusta, ennen opettaja puhui ja oppilaat kuuntelivat. Ennen ei myöskään erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saaneet tukea kuten nykyisin. Ennen vanhaan tukea tarvitsevia pidettiin vain kurittomina tai tyhminä ja he jäivät luokalleen, Sanni Tiihonen ja Sirpa Koivisto pohtivat.
Ulkohuussit ja merkillisiä ruokia
Sinä aikana, kun Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja Sirpa Koivisto kävivät Kintauden koulua, rakennettiin uusi Jyväskylä – Keuruu -tie ja Kintauden koulua laajennettiin.
– Sinne tuli jumppasali, uusi keittola ja sisävessat, Sirpa Koivisto muistelee.
– Minä pelkäsin hirveästi ulkohuussiin menoa, kun pojat kurkistelivat sieltä alta, Kaisa Ojalehto kertoo ja muistelee myös inhonneensa punajuuria.
– Heitin punajuuret ikkunasta pihalle, kun opettaja poistui tupakalle, Kaisa Ojalehto tunnustaa.
Kerttu Haapanen aloitti koulutaipaleensa Kummun koulussa ja Taina Huhtisaari (os. Nieminen) Kukkaron koulussa. Molemmat olivat koulunsa ainoita eppuluokkalaisia.
– Kevätjuhlassa opettaja sanoi, että oli vaikea antaa arvosanoja, kun olin luokan ainoa oppilas, Taina Huhtisaari toteaa.
Sekä Kummun koulu että Kukkaron koulu lopetettiin 1960-luvun lopulla. Kerttu Haapanen siirtyi neljännelle luokalle Kintauden kouluun, Taina Huhtisaari kolmannelle luokalle kirkonkylän kouluun.
– Kyllä minua jännitti ihan kamalasti isoon kouluun siirtyminen, Taina Huhtisaari kertoo.
Kirkonkylän koulussa koulutiensä aloittanut Terho Raitanen muisteli, että ruoka oli merkillistä, eikä aina maistunut.
– Esimerkiksi sipuleita jemmattiin jopa pulpettien alle, kun ei haluttu syödä niitä, Raitanen muistelee.
– Meillä kyllä oli aina hyvää ruokaa, kehui Ylämäen koulua käynyt Ari Ohra-aho.
Sekä Raitasen että Ohra-ahon mielestä koulunkäynti oli kivaa ja kouluun mentiin mielellään.
– Minä olisin halunnut jopa etukäteen tutustumaan kouluun, mutta en päässyt. Isoveljeni eivät tykänneet koulunkäynnistä, mutta minä menin aina mielelläni kouluun, Terho Raitanen sanoo ja muistelee, kuinka olisi halunnut kouluun jopa 42 asteen pakkasella.
– Auto ei lähtenyt käyntiin, mutta naapurissa oli hevonen. Minä olisin halunnut, että kaikki naapuruston lapset olisi viety sillä kouluun, mutta vanhemmat eivät suostuneet, Raitanen sanoo. Pekka Romula muisteli menneensä Ulkolan kouluun lähes 30 asteen pakkasella.
– Pakkasraja oli 30 astetta, eikä sinne kouluun silloin kovin moni tullut, Romula kertoo.
Kouluja oli vielä kylilläkin
Vuonna 1965 eppuluokalle menneet aloittivat koulunsa kansakoulussa. Neljännellä luokalla pyrittiin oppikouluun, sinne oli pääsykokeet. Jos neljänneltä luokalta ei päässyt oppikouluun, voi vielä yrittää viidenneltä luokalta. Ne, jotka eivät halunneet, päässeet tai muuten voineet mennä oppikouluun, jatkoivat vielä kaksi vuotta kansakoulussa ja sitten vuorossa oli kansalaiskoulu.
– Peruskoulu tuli meidän kouluaikana, olimme oppikoulussa, Kaisa Ojalehto kertoo.
– Peruskoulun tulo näkyi siinä, että koulu ei enää maksanut, opetussuunnitelma meillä pystyi samana.
Vuonna 1965 koulua oli myös lauantaisin. Syyslomaa ei ollut, mutta syksyisin oli yhden päivän mittainen perunannostoloma.
– Se muuttui jo ennen peruskoulua, lauantaisin kävimme koulua vain ensimmäisen ja toisen luokan, Kaisa Ojalehto ja Taina Huhtisaari muistelevat.
Kyläkouluja Petäjävedellä oli vuonna 1965 vielä runsaasti. Kirkonkylän lisäksi koulua käytiin Kintaudella sekä Tupamäen, Ylämäen, Kuitulan, Kummun, Pengerjoen, Metsäkulman, Ulkolan ja Kukkaron kouluissa.
– Parhaimmillaan Petäjävedellä on ollut 17 koulua. Kyläkouluja lopetettiin jo 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, Eija Wilmi kertoo.
Eput vuosimallia 1965 -tapaamisessa oli mukana eppuluokkalaisia lähes kaikista vuonna 1965 Petäjävedellä toimineista kouluista.
– Kymmenen vuotta sitten meillä oli Kirkonkylän koulun vuoden 1965 eppuluokkalaisten tapaaminen. Siellä puhuimme, että tapaamme uudelleen kymmenen vuoden kuluttua ja sitten tuli idea, että tapaamiseen kutsutaan myös kyläkouluissa koulutiensä aloittaneet, Paula Vulli kertoo.
– Nyt meillä on uusi tapaaminen jo viiden vuoden päästä. Ja niillä meistä, jotka jatkoivat oppikouluun, on jo sitä ennen riemuylioppilasjuhlat.
Tiina Lamminaho
