02.04.2024 | Alueelta, Lue ilmaiseksi
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksista luovutaan Keski-Suomen maanteillä keskiviikosta 3.4.2024 alkaen. Muutokset astuvat voimaan heti nopeusrajoitusmerkkien vaihdon myötä.
Talven ajaksi 80 kilometriin tunnissa lasketut nopeusrajoitukset palautetaan 100 kilometriin tunnissa.
Kevään vaihtelevat ajokelit saattavat heikentää ajo-olosuhteita tiekohdittain ja vuorokaudenajoittain. Lumi- ja räntäsateet sekä yöpakkaset ovat vielä hyvin tavanomaisia tähän aikaan vuodesta, joten ajonopeus on sovitettava keliolosuhteisiin sopivaksi. Myös talven jäljiltä esiintyviä reikiä päällysteen pinnassa kannattaa tarkkailla.
– On syytä muistaa, että nopeusrajoitusmerkki osoittaa suurimman sallitun ajonopeuden tiellä. Turvallinen ajotapa muuttuvissa keliolosuhteissa saattaa tarkoittaa huomattavasti alhaisempia ajonopeuksia kuin liikennemerkki sallisi, liikenneturvallisuusasiantuntija Johanna Savolainen toteaa.
Kesärenkaisiin siirtymisessä kannattaa huomioida oma ajoympäristö. Tieliikennelain mukaan nastarenkaita saa käyttää maaliskuun loppuun saakka, sekä sen jälkeen, jos keli sitä edellyttää.
01.04.2024 | Alueelta, Lue ilmaiseksi
PaikallisUutisissa on viime aikoina tehty uudistuksia ja esimerkiksi nettisivut ovat nyt priimakunnossa. Kehityksen myötä myös nykyinen päätoimittaja on menossa vaihtoon. Hanna Lahtinen korvataan jo tänään 1.4.2024 tekoälyllä. Konsernijohtaja Maarit Nurminen kiistää, että syynä olisivat säästötoimet.
– Aika ajoin on vain hyvä uudistua ja vaihtaa vanha ja kulahtanut uuteen ja raikkaampaan. Toki tekoälyllä on monia ylivoimaisia ominaisuuksia Lahtiseen verrattuna. Se ei tee kirjoitusvirheitä, juo vähemmän kahvia, eikä esitä omituisia ideoita.
Oman asemansa Nurminen näkee vahvana, mutta kun uusi tekoäly on ottanut tehtävän haltuunsa, asiaa tarkastellaan uudelleen, viimeistään 1.4.2025
27.03.2024 | Lue ilmaiseksi, Toivakka
Toivakassa Hoivakoti Soivakassa vietettiin 22.3.2024 Aini Kuuselan (os. Heinonen) 100-vuotisjuhlaa. Karjalan evakkona viimein Toivakkaan rantautunut Aini nautti pirteänä useita tunteja kestäneestä juhlastaan, jonka Soivakan henkilökunta oli hänelle järjestänyt. Kymmenien vieraiden joukossa oli Ainille varsin tuttuja henkilöitä niiltä ajoilta, jolloin hän puolisonsa kanssa muutti Toivakkaan. Aini saikin ottaa vastaan paljon lämpimiä halauksia ja onnitteluja. Tuskin ovet olivat sulkeutuneet sisälle astelleiden Toivakan karjalaisten takana, kun he jo virittivät ilmoille onnittelulaulun rakkaalle ystävälleen. Onnittelupuheista ensimmäisen piti Toivakan vs. kunnanjohtaja Touko Aalto. Aalto toi Ainille Toivakan kunnan tervehdyksen kukkasten kera.
– Meitä on täällä karjalaista sukua nyt paljon koolla. Minäkin olen Pohjois-Karjalasta, ja sinä myös Aini olet karjalaisia. Eroa meillä on iässä melko tasan 60 vuotta.
Kirkkoherra Panu Partanen totesi, että kunta on ihmiset ja seurakunta on ihmiset. Muodostamme ihmisenä yhteisön.
– Luen tähän tilanteeseen sopivan raamatun tekstin, joka löytyy psalmista 23. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti… Aini on kertonut, että hänen elämänsä on ollut myös taistelua. Ja niinhän se on. Elämä on matka, mutta samalla se on lahja. Tämä päivä on säteillyt yhdessä Ainin kanssa. Aini olet ihminen, joka olet säteillyt meille Jumalan hyvyyttä. Onnittelemme sinua tänä juhlapäivänäsi.
Vasemmalla Jari Ratilainen, Erkki Heinonen ja Mika Ruponen, kaikki kolme ovat Ainin kummilapsia.
Aini Kuuselan ja 94-vuotiaan Laura Vaaranrinteen tapaamisessa oli lämpöä.
Eero Saksin Karjala-aiheinen runo kuultiin Irja Lambergin lausumana. Tämän jälkeen Ainin veljenpoika, samalla kummipoika, Erkki Heinonen näytti diakuvia Ainin elämän varrelta aina sieltä kotikarjalasta asti. Musiikkipuolesta vastasi Maisa Launonen soittaen kannelta. Voiko mikään soitin sopia paremmin karjalaisen 100-vuotissyntymäpäivään kuin juuri kannel? Launonen soitti mm. kappaleen Konevitsan kirkonkellot. Yhteislauluja laulettiin Jenni Minkkisen johdolla mm. Veteraanin iltahuudon, joka sai miehet nousemaan seisaalleen kunnioituksesta veteraaneja kohtaan, joihin Aini myös lukeutuu. Juhla päättyi kakkukahveihin ja iloiseen puheensorinaan ja valokuvien ottoon yhdessä päivänsankarin kanssa.
teksti ja kuvat: Veikko Ripatti
Toivakan karjalaiset lauloivat Ainille juhlaan tullessaan.
Soukanrannan Ohvot -sukukirjassa olisi paljon kerrottavaa, mutta tässä ote Ainin taipaleesta siitä kohtaa, joka toi hänet Toivakkaan.
Minun evakkoreissuni 1939–1941
Elettiin kesää 1939 Tulolansaaressa. Kesä oli kaunis ja lämpöinen. Harvennettiin ja puhdistettiin rikkaruohoista juurikasveja. Välillä juostiin Poukkukalliolle uimaan, siis Mattilanlahdelle. Kun tultiin Orjatsaaren puolelta töistä, silloin uitiin mennen tullen, veneessä oli vain isä, äiti ja Eino. Kaikki olisi ollut ihan hyvin, mutta sotaa pelättiin. Sitten se tapahtui, marraskuun 30 päivänä 1939- sota syttyi! Meiltä lähti veljekset Viljo ja Aarne. Rintamalta alkoi kuulua jyske ja jyrinä. Ikkunat oli peitettävä, ettei valoa näkyisi. Navettatyöt oli tehtävä ihan kuin varkain. Päivällä ei uskaltanut mennä ulos, aina oli kuulosteltava, oliko koneita ilmassa. Sitä kesti 105 päivää. Sitten tuli rauha kello 11, mutta millainen. Karjala oli menetetty, sanottiin iltauutisissa. Voi sitä surua! Poliisi kävi taloissa sanomassa, että saari on oltava sinä iltana tyhjä.
Meillä oli tavaroita laitettu laatikoihin sitä varalta, jos sattuisi lähtö tulemaan. Isä laittoi Virkun valjaisiin ja lähti viemään meitä Sortavalaan, mie hiihdin suksilla, taishan siskoni Siiri ja veljeni Väinökin hiihtää. Äiti, isä sekä pikkuveljeni Eino olivat reessä. Isä toi meidät tyttökoululle ja lähti itse takaisin kotiin viemään tavaroita Mattilanlahden jäälle, josta kuorma-auto hakisi ne poliisin mukaan. Eiväthän ne sieltä mihinkään lähteneet, vaan sinne jäivät venäläisille. Isä laittoi myös eläimemme kylän karjan sekaan, jotka kulkivat meidän pihamme poikki. Sortavalassa ne kaikki olisi tapettu. Isä ja pappa meinasivat jäädä venäläisten jalkoihin, sotilaat jo hoputtivat heitä lähtemään.
– Yövyttyämme tyttökoululla, meijät kerättiin aamulla linja-autoon. Siitä alkoi matka, ei ollut tietoa, minne, kunhan vain päästiin sotaa pakoon. Koko päivän meitä kuskasivat Savonlinnaan, rintamalta tuli evakoita ja karjaa, tiet olivat täynnä. Tuntui siltä, kuin kaikki maailman ihmiset olisivat liikkeellä. Sitten aikanaan tuli tieto, että Karjalaan tarvitaan siivousporukkaa. Sinne lähtivätkin siskoni Siiri, Väinö-veli, Juho-eno, Jenny sekä Juhon tytär ja Jaatisen Eino. Tytöt siivosivat taloja ja miehet kyntivät peltoja. En tiedä mistä ne olivat saaneet hevosia. Meidänkin Virkku oli vielä sodassa. Sitten tuli meijän vuoro lähteä takaisin Karjalaan. Myö oltiin pitkäperjantaina Sortavalassa. Pikkuhiljaa pääsimme kotiin vähiä tavaroita purkamaan. Isä sanoi: ”Älkää kaikkia purkako, ettei ole niin kiire, kun seuraavaksi lähetään. Hää vaistos lähön ja niinhän se tuli.
Jatkosota ja uusi evakkomatka
Eino-veli oli minua vastassa Sipilässä, muuten olisin mennyt Kannonkosken kirkolle, minne oli matkaa 30 km. Lokakylälle oli vähän lyhyempi matka. Miulla oli lampaat vyössä kiinni. Lehmiä ajettiin Einon kanssa yhdessä. Kauppisen taloon oli tarkoitus mennä. Sortavalasta oli lähdetty ennen juhannusta. Nyt Kauppisessa puitiin viljaa täyttä päätä. Olihan siitä aikaa kulunut. Talon emäntä ihmetteli, että onko tuo tyttö tullut lehmien kanssa sieltä asti? Tuosta minä otan miniän taloon, mutta mie sanoin, että ei minua niin vain oteta. Hänellä oli sellainen poika, joka ei kelvannut sotaan. Ei kelvannut minullekkaan. Ensimmäisenä käskin äitiä hakemaan alakerrasta täikamman. Täissä myö oltiin koko porukka Helvi, Lempi, Aino ja mie. Kyllä niitä oli minussa. Piti raapia ihan ruvelle asti. Sitten miulle laitettiin lamppuöljyä päähän ja huivi tiukalle koko yöksi. Kyllä täit hävisivät. Sen koommin en ole täitä nähnyt.
Aini tapaa tulevan puolisonsa
Silloin oli Sumiaisissa tanssit talolla ja veljet alkoivat pyytää minuakin mukaan. Aarne oli aikaisemmin jo tutustunut Kuuselan Vikeen, jota hää kehui hyväksi tanssijaksi. Niin myö lähettiin suurella porukalla Sumiaisiin 13 km päähän kävellen, Aarne, Veijo, Väinö ja mie sekä siirtolaisia naapurista. Siellähän se Vike oli! Ja siitä se kaikki alkoi, heinäkuussa mentiin kihloihin ja muutettiin Matilanvirralta Äijälän Uuralahteen, missä vietimme meidän häitä helmikuun 18 pnä 1946. Samana kesänä olivat isän hautajaiset ennen juhannusta Sumiaisissa. Vike kävi Toivakassa ostamassa kylmän tilan ja niin alkoi rakentaminen ja pellon raivaaminen. Vike sanoi: ”mie tien siulle oman kodin” ja niin se teki. Maaliskuussa muutettiin Toivakkaan. Ensin asuttiin saunakammarissa, joka oli niin pieni kuin varpusen häkki ja viimein se jäi saunaksi kodin valmistuttua 1952. Sen nimeksi tuli Kuusela ja niin se on nimeltään tänä päivänäkin. Siellä asuvat nyt Saleniukset. Raivattiin peltoa melkein 5 hehtaaria. Pappakin oli aina työn touhussa ja teki hellapuita pitkin metsää. Liiteriin tuli korkeita pinoja puita niin, että täytyi tikapuita pikin mennä ylös, jotta ylettyi pinolle. Kaikki tuntui hyvältä ja että tästä tämä nyt sitten alkaa. Mutta sitten Vikelle sattui haaveri, hää ajoi moottoripyörällä kolarin ja pyörtyi siihen paikkaan tielle. Mie vein hänet lääkäriin, joka ei laittanut häntä sairaalaan. Mie toin Viken takaisin kotiin. Aamulla hää ihmetteli, että mikä häneen on sattunut. Silmänalus oli ihan musta ja veren peitossa. Siitä alkoi Viken sairaalareissut. Kyllä ne olivat raskaita matkoja ja sitä kesti 12 vuotta. Vike kuoli 11.7.1966. Mie jäin äidin ja papan kanssa asumaan. Pappakin haudattiin vajaa vuosi poikansa jälkeen. Äidin kanssa kanssa asuttiin 10 vuotta Kuuselassa, kunnes mie aikanaan hävitin elukat. Seuraavaksi työpaikaksi tuli Ruposen koti: Martti, Hilkka, Veikko 5v sekä juuri syntynyt pieni poika Pasi. Sinnehän mie läksin apulaiseksi, kun aina olen tykännyt lapsista. Mika syntyi seuraavaksi ja miut laitettiin kummiksi. Miulla on Ruposten kanssa hyvät välit. Siellä onkin minun toinen koti, jossa aika vierähti yli seitsemään vuoteen. Pasin lähdettyä kouluun ei minua olisi enää tarvittu ja Mikakin olisi viety naapuriin hoitoon, mutta Mika ei jäänyt minusta mihinkään. Mie muutin Mauno ja Liisa Hokkaselle hoitamaan Tuomasta ja heidän huusholliaan puoleksi vuodeksi, Mikakin oli mukana siellä. Hoitotyö jatkui Ermo Hokkasen halvaannuttua rinnasta alaspäin sukellettuaan järven pohjaan. Siellä sitä tehtiin vuorotyötä Ratilaisen Marin kanssa. Pikku Mika oli miun mukana muutaman vuoden, jonka jälkeen hää läksi kouluun ja iltapäivällä suoraan kotiin. Hokkasessa oli myös Sirkka Korhonen (nykyinen Ketonen) miun kaverina, kun Liisa jäi äitiyslomalle. Meillä oli siellä oikein värikäs elämä: vieraita tuli ja meni ja kaikki syötettiin ja juotettiin. Välillä, kun Ermo nostettiin autoon, niin seuraavana aamuna taas tultiin takaisin. Hokkasella aika vierähti 15 vuoteen, josta päivääkään en antaisi pois. Se oli miun rikkainta elämää…
Aini Kuusela os. Heinonen
Nyt on aika vierähtänyt. Aini muistaa vielä hyvin nuo evakkoajat. Sata vuotta on pitkä matka ja se pitää sisällään valtavan muutoksen kaikilla elämän alueilla. Nyt 100-vuotispäivänään Aini sai tavata ihmisiä, jotka olivat hänen työnsä kohteina ollessaan lapsia. Tapaaminen syntymäpäivillä oli herkkää ja muistorikasta.
19.03.2024 | Lue ilmaiseksi, Toivakka, Uurainen
THL:n Kouluterveyskyselyssä peruskoulun 8. ja 9.-luokkalaisilta kysyttiin, syövätkö he koululounasta päivittäin. Huolestuttavana tuloksena selvisi, että sellaisia paikkakuntia, joissa yli puolet tai lähes puolet oppilaista ei syö päivittäin kouluruokaa, on useita kymmeniä.
Toivakka ja Uurainen eivät kuulu näihin paikkakuntiin, vaan molemmat menestyivät täsmälleen yhtä hyvin ja sijoittuivat neljänneksi parhaalle sijalle. Vain 10,6 prosentille Toivakan ja Uuraisten kaseista ja yseistä kouluruoka ei maistu päivittäin. Toisessa ääripäässä, Karstulassa peräti 71,2 prosenttia oppilaista jättää ilmaisen kouluruuan väliin.
Toivakan kunnan ruoka- ja siivouspäällikkö Miia Pynnönen uskoo, että myönteisen kouluruokailukokemuksen antamiseen ei pelkästään riitä, että ruoka on hyvää, myös sillä on väliä, miten ruoka tarjoillaan. Kun koululaista kohdellaan kuin ravintolan asiakasta ja hänen mielipidettään kysellään ja kuunnellaan, molemminpuolinen arvostus kasvaa.
– Toivakassa on suhteellisen pienet koulut ja päivähoitopaikat, kuin myös keskuskeittiökin. Tunnemme asiakkaamme ja he meidän keittiötyöntekijät. Oppilaat juttelevat kanssamme luontevasti ja voimme samalla keskustella ruoan maistuvuudesta, Miia Pynnönen kertoo.
– Pystymme isoihin toimijoihin verrattuna tekemään ruoat hyödyntäen erilaisia menetelmiä, sekä panostamaan maustamiseen. Euromäärä, jonka saamme aterioihin käyttää, on myös meille puoltava asia, eli kun taloutta ei siltä osin ole liian tiukaksi kiristetty, antaa se meille hieman vapaammat kädet suunnitella ja toteuttaa ruokalistoja. Myös sillä on suuri merkitys maistuvuudessa, että teemme joka päivä tuoreen lounasruoan ja toimitamme sen toimipisteisiin lämpöisenä, hän jatkaa.
– Lempiruokia ovat makaronilaatikko, uunimakkara, kebabkiusaus, ohrapuuro, tortillapäivät eri täytteillä, pinaattiletut, jauhelihalasagnette, kanaviillokki jne. Kasvisruoat tahtoo olla niitä, jotka eivät vielä kovin hyvin maistu oppilaille, mutta varmasti tulevaisuudessa sen menekki kasvaa. Osa henkilöstöstä käy parhaillaan Kasvispro-koulutusta, josta saamme kullanarvoisia vinkkejä tekemiseemme, Pynnönen kertoo.
Mikä sitten on suurin haaste hyvän kouluruuan valmistuksessa?
– Ehdottomasti aika. Kouluruoan ja myös meiltä toimipisteisiin lähtevän ruoan on oltava tiukasti suunnitellussa aikataulussa, se ja henkilöstön määrä sanelee pitkälti, millaista ruokaa ehdimme tehdä.
Myös Uuraisilla kouluruuan laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota ja Uurainen on menestynyt vastaavissa tutkimuksissa ennenkin. Joulun alla juhlittiin kakkukahvien merkeissä kymppisijaa kaikkien Suomen koulujen joukossa kouluruuan maistuvuuskisassa. Tiimin esimies Maarit Manninen nimitti tuolloin henkilökuntaansa unelmatiimiksi, joka todella panostaa maukkaaseen kouluruokaan.
Hanna Lahtinen
18.03.2024 | Alueelta, Lue ilmaiseksi
Maantaina kokoontunut Keski-Suomen hyvinvointialueen niin sanottu rokotenyrkki totesi kokouksessaan, että influenssa- ja koronakausi näyttää Keski-Suomessa lähenevän loppuaan. Yleensä influenssakauden loppu nähdään huhtikuun lopussa. Muita hengitystieinfektioita ja noroviruksen aiheuttamaa vatsatautia sen sijaan esiintyy alueellamme vielä jonkin verran, mutta tilanne on niidenkin osalta rauhallinen.
15.03.2024 | Korpilahti, Lue ilmaiseksi
Työn Voima-lehti 17.2.1936
Tilimarkkinain pito Korpilahden lloniemessä on vakinaistunut vuosien varrella paikkakuntalaisten elintarve- ja muunkin tavaran kauppa-vaihtopäiväksi.
Sekä iloniemeläiset että ympäristön maataloustuottajat ovat markkinoihin tyytyväisiä.
Syksyllä 1919 alkoi Korpilahdella Päijänteen rannalla liikemies Joonas Vehmaan perustama Iloniemen terva- ja tärpättitehdas työskentelynsä. Maailmansodan ja varsinkin vuoden 1918 aikoina oli tullut huutava pula yksinpä petroleumistakin, joten kotimaisilla valmisteilla tärpätillä ja tervalla oli kulta aika. Samaan aikaan pääsi uuteen vauhtiin myös sahateollisuus ja vuotta myöhemmin oli liikemies Vehmas yhdistänyt terva- ja tärpättitehtaaseensa sahankin. Kun sittemmin tapahtuikin sahatun puutavaran hintojen jyrkkä lasku, jota ei Vehmas arvannut ottaa huomioon sahaansa laajentaessaankin, joutuikin hän vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin.
Lautatapuleille tulenvaarallisena oli tervatehdaskin lopetettava ja samalla siirtyi Iloniemen saha muille omistajille. Vuonna 1928 valmistui sahan yhteyteen yksi sisämaan suurimmista sähkövoima asemista. Myös uudisti uusi johto sahan mitä nykyaikaisimmaksi käymään neljällä pikaraamilla. joista kuitenkin vain kolme on nykyisin ollut käynnissä.
Samoihin aikoihin muodostui Iloniemeen ja sen lähiseuduille sahatyöläisyhdyskunta, joka vakiintui varsinkin, kun isännistö rakennutti sahan alueelle viisi työläisasuinrakennustakin varsinaista työväkeään varten. Silti on melkoinen määrä sahan töissä olleita perheellisiä ja perheettömiä työläisiä asustanut kaikkialla sahaa ympäröivillä alueilla.
Iloniemen sahatyöläisyhdyskuntaan ilmaantuivat myös yhtäaikaisesti sen työläisasutuksen lisääntymisen kanssa Iloniemen markkinat. Ne alkoivat pienestä alusta, kun joitakin tavarain kaupustelijoita alkoi tulla Iloniemeen ”rahapussin nimipäiville” aina silloin, kun työläisille makseltiin tili. Tietenkin markkinoissakin tapahtui kehitystä, kun ulkopuolella Korpilahden pitäjänkin alettiin kiinnittää niihin huomiota. Niinpä onkin aina varsinkin kesäisin Iloniemen markkinoilla ollut suhteellisen vilkastakin. Melkein koko pitäjän alueelta alkoivat erittäinkin pienviljelijät kuljettaa markkinoille kaikenlaisia maataloustuotteitaan: jauhoja, ryynejä, perunoita, vihanneksia, voita, kananmunia, lihaa, valmista leipää, maitoa ja kalojakin ym. Kesäisin ovat kuorma-autoilla Iloniemen markkinoille rientäneet myös kauppiaat Jyväskylästä, Lahdesta ja Tampereeltakin. Heillä on ollut tarjottavana valmiita vaatteita, muuta vaatetavaraa, jalkineita, astioita, harjoja ja osittain käypää rihkamaakin. Nyt talvella on Iloniemen markkinoilla käväissyt vain yksi kuorma-autollinen kauppiaita Jyväskylästä ja on yhteen ”laatikkoautoon” mahtunut kuusikin eri kauppiasryhmää tavaroineen päivineen.
Alkuvuosina pidettiin Iloniemessä markkinat joka toisena tiistaina tilinmaksupäivinä. Sittemmin vakiinnutettiin sahan työläisten tilinmaksupäiviksi jokaisen kuukauden 5:s ja 20:s päivä tahi pyhän niille päiville sattuessa, sen edellispäivä. Markkinat ovat seuranneet niitä. Näin talvisin on markkinoilla laimeampaan, kun sen sijaan kesällä tulevat korpilahtelaiset vilkkaastikin niille maataloustuotteitaan luomaan suoraan vesiteitse Päijänteen itäisiltäkin rantamilta. Heti kun sahan työläiset ovat saaneet palkkatilinsä, tulevat he sahan torille markkinoita pitämään. Näillä markkinoilla käymään tottuneet kauppiaat ovat huomanneet, kuinka saavat tavaransa kaupaksi silloin kun työläiset saavat rahaa. Työläiset taas puolestaan ovat valmiit ostamaan saamillaan tilirahoilla heti paikan päällä ruoka-, vaate- ja muutkin tarvikkeensa.
Pitäjän ulkopuolella tulevien kauppiaiden pitää maksaa ”torirahaa” 10 markkaa jokaisesta markkinapöydästä, mutta paikalliset maataloustuotteiden myyjät ovat siitä maksusta vapaita. Korpilahtelaisille on Iloniemen markkinoista ollut käytännöllistä hyötyä saadessaan tavaransa vaihtaa rahaksi kaksi kertaa kuukausittain. Samalla ovat sahan työläiset ja muukin väki voineet tehdä ostoksensa Iloniemen torilla tarvitsematta kulkea niiden vuoksi pitempiä matkoja. Iloniemen sahan työväestöön kuuluu, talvellakin, joitain satoja henkilöitä, perheellisiä ja yksinäisiä työntekijöitä, kaiken ikäisiä, nuoria ja vanhoja, molempaa sukupuolta. Iloniemen sahan markkinoille onkin tullut Korpilahdella vakiintunut asema elin- ja muiden tavarain niin osto- kuin myynti palkkanakin. Järjestys markkinoilla on ollut varsin hyvä.
Jutun arkistojen kätköistä kaiveli
Veli-Matti Paananen
