Ystävänpäivän aamuna Kyynämöisillä pyryttää lunta. Sisällä kyläkoulussa on lämmintä ja kodikasta. Koulun kuusi luokkaa ovat jakautuneet eri tiloihin, osa on luokissa, muta myös käytävän lukunurkan sohvat ja riippumatto ovat käytössä. Kyynämöisten koulussa luetaan paljon ja se on huomattu ihan valtakunnallisesti, sillä koulu sai vuonna 2018 Lukuklaani-palkinnon. Välitunnilla sohvalle pomppaavat 7-vuotias Oleksandra, eli Sasha, 12-vuotias Dmitro eli Dima ja 9-vuotias Oleg. He kertovat yhdessä opettajansa ja koulun rehtorin Leena Rintelän kanssa, miten puolitoista vuotta Kyynämöisillä on sujunut. Kaikki ovat kotoisin kaupungista, joten maaseutuympäristö on uusi juttu sekin, mutta vain yksi osa isoa muutosta, minkä Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 aiheutti. Leena Rintelä vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Virolahdella, jossa sijaitsee esimerkiksi Vaalimaan raja-asema. Kun maailma oli vielä toisenlainen, venäjän kielen taito koettiin tärkeäksi ja Leenakin sitä opiskeli lukiossa. Ikinä hän ei olisi kuitenkaan arvannut, että eniten hänelle tulisi olemaan taidosta hyötyä opettaessaan alakoululaisia keskellä Suomea Uuraisilla. – Kyllä Venäjän rajaan lapsuudessanikin liittyi tiettyä varautuneisuutta eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsin rajaan, hän muistaa.
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu kaikille niille esi- ja perusopetusikäisille maahanmuuttotaustaisille lapsille ja nuorille, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun. Sitä annetaan yleensä yksi lukuvuosi. – Asiat etenivät tosi nopeasti silloin puolitoista vuotta sitten. Valmistautumisaikaa opetuksen aloittamiseen ei ollut kuin noin viikon verran. Ikinä en olisi tähän ryhtynyt, ellei minulla olisi näin upeita kollegoja ja työyhteisön tuki täällä koululla, Rintelä sanoo. Kun valmistava opetus alkoi Kyynämöisillä syksyllä 2022, ukrainalaisia oli yhdeksän. Pienessä kyläkoulussa integroituminen, eli osallistuminen myös suomenkielisen, yleisopetuksen ryhmän tunneille tapahtui nopeasti ja luontevasti. Lasten suomen kielen sanavarasto rajoittui aluksi kolmeen sanaan: jäätelö, järvi ja Suomi, joten suomen kielen opiskelu oli alussa pääosassa, mutta aika pian ryhmä hajaantui taito- ja taideaineissa kukin ikäluokkansa suomalaiseen luokkaan. Lasten äidinkieli on ukraina, mutta koska se muistuttaa venäjää ja oli lapsille entuudestaan tuttu, on venäjä opetuskielenä toiminut ihan hyvin ja nyt käytetään jo paljon suomea. Yhteinen sanavarasto on karttunut kommellustenkin kautta. – Kerran pyysin vahingossa lapsia ottamaan konjakkia kouluun, koska venäjässä sanat luistimet ja konjakki muistuttavat toisiaan. Myös sanat leipoa ja itkeä ovat menneet joskus sekaisin. Suomen kieli on tullut mukaan yhä enemmän ja kun joulujuhlaan valmistautuessa eräs lapsista sanoi: ”Minä olen pieni punainen tonttu”, niin kyllä sydämessä läikähti, Leena Rintelä kertoo. Millaista koulunkäynti Kyynämöisillä on sitten nyt. – Normaalia, sanoo Dima ja nostaa peukkua. – Suomalainen talvi on tosi, tosi kylmä, Sasha sanoo kauniilla suomellaan ja pojat ovat samaa mieltä. Kaikki ovat kuitenkin innostuneita lumileikeistä ulkona. Se että myös välitunnilla mennään ulos, on ihan uusi juttu ja siihen on pitänyt vähän opetella. – Ukrainassa oli enemmän läksyjä, Dima kertoo. Olegista koulussa mukavinta on jalkapallo. Se onkin sellainen laji, että kaikki puhuvat ympäri maailman samaa kieltä. Arki on asettunut uomiinsa, mutta se mikä jäi Ukrainaan, ei tietenkään lapsilta unohdu. – Normaali kouluarki on suomalaista, mutta esimerkiksi pajapäivänä meillä oli Ukrainan paja, jossa koko koulu sai tutustua pelmeneihin kouluruokailussa, se oli tärkeä juttu ukrainalaisille ja avartava kokemus suomalaisille. Äidit ovat leiponeet myös myyjäisiin. Koetut asiat saattavat nousta esiin aivan yllättävissä yhteyksissä. Esimerkiksi yllin tunnilla käsittelimme Saimaan norppaa ja yhtäkkiä lapset alkoivat kertoa matkastaan Suomeen. Piirustustunnilla taas piirsimme tunnetaitojuttuja aiheista mikä tekee iloiseksi, niin lapset piirsivät panssarivaunun, jonka päällä oli rasti, Leena Rintelä kertoo.
Lokakuun puolivälin tietämissä vuonna 2022 Suomessa odotettiin koko maahan pikkupakkasia, lunta ja räntäsateita. Elena, Albina, Anatolii, Olga ja hänen poikansa tuskin kiinnittivät huomiota suomalaisen myöhäissyksyn pimeyteen. Pimeydestä he olivat tulossa. Ystäviä oli jo Suomessa ja Jämsässä. Anatolin äiti oli joskus matkustanut Suomessa, ja hän oli kuvaillut Suomea mukavaksi maaksi. Perhe oli tehnyt pitkän matkan sodan keskeltä paikkaan, missä taivas oli rauhallinen. Helmikuussa vuonna 2022 Marja Elsinen seurasi tarkkaan tiedotusvälineitä. Varhain torstaiaamuna 24.2.2022 tuli uutinen, jota hän oli osannut odottaa. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Marja on syntynyt ja kasvanut Itä-Suomessa, missä sodan muisto eli kasvuvuosina vahvana. Hetken tuntui siltä, että nuoruusvuosien pahimmat pelot sodasta olivat käyneet toteen.
On kulunut viisitoista kuukautta siitä, kun Elena, Anatolii ja heidän tyttärensä Albina sekä Elenan sisko Olga saapuivat Suomeen. Jämsäläisen kerrostalokodin keittiön pöydälle on katettu ateria vieraille. Suomalainen vieraanvaraisuus vaikuttaa vaatimattomalta ukrainalaiseen verrattuna. Ruokapöydästä löytyy ukrainalaisten perinteisiä ruokia, kuten bortskeittoa ja Olivier-salaattia. On perunamuusia, lihapullia, kurkku-kaali-salaattia. Työtasolla odottaa suuri hunajakakku. Kotiin on tulossa tärkeitä vieraita. Suomalaisia ystäviä. Sota on saanut miljoonat ukrainalaiset jättämään kotinsa ja lähtemään muualle Eurooppaan; jotkut heistä ovat jo palanneet takaisin kotimaahansa. Vuosi sitten Maahanmuuttovirasto kertoi, että yli 50 000 ukrainalaista oli hakenut tilapäistä suojelua Suomesta. Sota Ukrainassa kosketti suomalaisia erityisellä tavalla ja hyvin nopeasti sosiaaliseen mediaan perustettiin ryhmiä, joissa kerättiin apua tulijoille. Marja Elsinen tarttui tilaisuuteen auttaa. Hän mietti, kuinka hänen oma isänsä sai sotavuosina apua naapurimaasta ja ajatteli, että nyt on hänen sukupolvensa vuoro olla avuksi. Marja järjesti tavarakeräyksiä Korpilahdella ja toimitti niitä yhdessä puolisonsa Esa Ikkalan kanssa Jämsään. Astioita, siivoustarvikkeita, paistinpannuja, verhoja, mattoja, polkupyöriä… Marja käytti tulijoita Jämsässä kaupoissa, ja samalla tutustui heihin paremmin. Marja muistelee, kuinka tulijoilla ei saattanut olla yhtään rahaa tai ruokaa. Täysi ruokakassi oli suuri ilon aihe.
Tilanne tasoittui ja tulijoiden akuuteimmat tarpeet oli täytetty, koteja saatiin kuntoon. Auttamisen muodot muuttuivat. Marja sanoo, että monelle ukrainalaiselle suomalainen, digitalisoitunut yhteiskunta voi tuoda hankaluuksia. Apua tarvitaan esimerkiksi pankkiasioiden hoitamiseen, verotoimistossa käymiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Aineellinen avustaminen vaihtui oman ajan antamiseen. Elenaan, Anatoliin, Albinaan ja Olgaan Marja tutustui mustikoiden myötä. Elena tuli mustikkametsään toisen ukrainalaisen seuraksi, koska tätä pelotti olla yksin metsässä. Marja on kahtena syksynä etsinyt mustikoille ostajat ja opastanut ukrainalaisia poimijoita mustikkametsiin. Verottomilla marjatuotoilla on muun muassa kustannettu matkoja Ukrainasta Suomeen täällä jo asuvien ihmisten perheenjäsenten saamiseksi maahan. Ukrainassa leipurina työskennellyt Elena sai töitä Elosen Leipomolta viime vuonna marraskuussa. Ruokailun lomassa hänen sisarensa Olga kertoo, miten työnantaja on kehunut Elenaa ja haluaa kouluttaa häntä lisää. Näillä näkymin työtä on luvassa elokuulle saakka. Marja oli apuna työnhaussa ja CV:t on tehty useille ihmisille. Kielitaidottomana työnhakuun tarvitaan suomalaista avuksi. Anatolii on tehnyt jonkin verran töitä Esan apuna ja Albina opiskelee Gradialla TUVA-koulutuksessa ja valmistautuu tutkintoon tähtäävään koulutukseen. Albina haluaisi Jyväskylään Gradialle opiskelemaan. Mielessä on kosmetologin, kampaajan tai ravintola-alan ammatti. Elena, Olga ja Albina opiskelevat myös suomen kieltä. Olga on tehnyt kotimaassaan manikyyrejä ja rakennekynsiä ja kehuu korpilahtelaista suomen kielen opettajaansa Hanna Kovasiipi-Marcusta. Hän haluaisi jatkaa ammattiaan myös Suomessa.
Keskustelua käydään Google kääntäjän avulla. Anatolii käyttää ohjelmaa tottuneesti ja nopeasti. Samalla hän selaa kuvia puhelimeltaan. Niissä vilahtavat muistot elämästä Ukrainassa, kotona Harkovan alueella, missä perheellä oli maatila. Anatolii on tehnyt työtä erilaisten koneiden parissa ja hän kuljetti öljyä Venäjältä. Maatilaa hoidettiin päivätöiden ohella. Tilalla kasvatettiin sikoja, ankkoja ja kanoja sekä viljeltiin vihanneksia ja juureksia. On kuvia Albinasta pienenä, perhejuhlista, grillauksesta puutarhassa, isosta emakosta porsaineen. Koti sijaitsi vain muutamien kilometrin päässä Venäjän rajalta. Naurun ja ilon illan tunnelma muuttuu hetkessä. Silmiin tulvivat kyyneleet. Ikävästä kotiin, kiitollisuudesta suomalaisille. Elena ottaa puhelimen miehensä kädestä ja puhuu kääntäjälle. – Suuret kiitokset Marjan perheelle, kun he antoivat meille auttavan käden. Kun me tulimme ilman mitään vieraaseen maahan, meillä oli onni tavata Marjan ja Esan perhe. Kääntäjä kertoo vastauksen ukrainaksi. – Me olemme saaneet ainakin yhtä paljon takaisin. Olemme saaneet uusia ystäviä. Maailmankuva on avartunut ja tutustuminen ukrainalaisiin ihmisiin on rikastuttanut meidän elämäämme. Maahanmuuttajien kotiutuminen on meistä suomalaisista kiinni ja voisimme sen eteen tehdä enemmän, Marja ja Esa sanovat. Vaikka jämsäläisen kerrostalokodin asukkailla on kaikki hyvin ja elämä Suomessa on asettunut jotenkin uomiinsa, on vain yksi unelma. – Ei ole muita haaveita. Ainoa toiveemme on, että sota loppuu ja me voimme palata kotiin. Tosin vielä ei ole paikkaa, mihin palata. Siellä on kaikki rikottu, Anatolii sanoo.
Viime torstain ja perjantain välisenä yönä pakkanen paukkui kolmenkympin tietämillä ja oma lämmin vuode untuvapeittoineen tuntui harvinaisen mukavalta paikalta. Multian Kiiskilänmäen näkötornin juurelle vaelsi hurjapäinen joukko, joka jätti lämpimät sisätilat taakseen ja testasi omaa pakkasenkestävyyttään itse kaivamassa lumiluolassa yöpyen. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston erä- ja luonto-opasopiskelijat ovat heterogeeninen joukko aikuisia ihmisiä, joka hyvin erilaisista lähtökohdista on lähtenyt työstämään omaa luontosuhdettaan opiskelun kautta. Koulutus kestää 1,5-2 vuotta ja on hyvin käytännönläheistä. Luokkahuoneissa ei paljon olla ja reissupäiviä kertyy paljon. Matkaa taitetaan myös melomalla, lumikengillä tai suksilla. Koulutuksen tavoitteeksi mainitaan, että erä- ja luoto-opas pärjää eräolosuhteissa kaikkina vuodenaikoina, osaa valita sopivat varusteet itselleen ja ryhmälleen sekä huolehtia turvallisuudesta.
– Kun on hyvät varusteet, niin hyvin pärjää yön ulkona. Harjoittelu turvallisessa ympäristössä on tärkeää, jotta esimerkiksi tosipaikan tullen hiihtovaelluksella osaa rakentaa oikeanlaisen yösijan, Sami Lintula kertoo. Vaikka pakkaslukemat olivat viime viikolla kovat, oli tyyntä. Esimerkiksi tunturivaelluksella saattaa lisähaastetta antaa lumipyry ja kova tuuli. Tuulen pääsyä luolaan voi estää valitsemalla oviaukon suunnan oikein ja rakentamalla tuuliesteitä. Lumiluolaa ei kaiveta aivan maahan saakka, sillä lumi eristää myös alapuolelta, kattoina retkeläisillä oli pressut, joiden painoina sukset ja sauvat. – Lumen eristävä vaikutus voi olla 10 astetta hyvinkin kuopan ja ulkoilman välillä, Lintula kertoo. – Suurimmalla osalla taisi olla kaksi talviolosuhteisiin tarkoitettua makuupussia, pari makuualustaa ja lisäksi kuumavesipullot, luettelee uuraislainen Tiina Salminen. – Kylmä ei ollut, mutta vähän ahtaus tuplapussissa ahdisti, eivätkä unet ihan parhaimmat olleet, hän myöntää. Edellispäivän ohjelmaan oli kuulunut lumikenkäilyä päivänvalossa, mutta myös pimeässä, sekä luonnollisesti myös retkiruuan valmistusta. – Opetustavoitteet saavutettiin, toteaa opettaja Teemu Nieminen. – Kaksi tähdenlentoakin nähtiin, Jaana Huhtikangas lisää. Luontomatkailu ja sen myötä luontomatkailuammattilaisten tarve on lisääntynyt koko maassa. Korona auttoi näkemään suomalaisen luonnon mahdollisuudet ja suosio jatkuu, vaikka maailma on jo aikaa sitten avautunut. Suomalaiset osaavat nykyään myös ostaa esimerkiksi eräopaspalveluja paljon paremmin kuin ennen. Kansallispuistojen kävijämäärät ovat nousussa, mutta samaan aikaan Metsähallitus ajaa alas palvelutuotantoaan, eli käytännössä lopettaa erätupien ylläpidon tai myy niitä pois. Tämä harmittaa suuresti alan opiskelijoita.
Mustankorkea alkaa lähettää Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Toivakan asukkaille sähköposteja ja tekstiviestejä, mikäli jäteastioiden tyhjentämisessä on ollut ongelmia.
Kun jäteauton kuljettaja havaitsee ongelmia jäteastioiden tyhjennysten aikana, kirjaa hän siitä palautteen. Palautekoodi saa aikaan tapahtumaketjun, jonka ansiosta asukas saa automaattisen ilmoituksen jäteastian tyhjentämiseen liittyvästä ongelmasta ja sen ratkaisemisesta.
– Jätekatoksen edessä on voinut ollut asukkaan oma auto, eikä jäteauton kuljettaja ole päässyt vetämään jäteastiaa ulos jätekatoksesta. Jäteastia voi myös olla jäätynyt talvella kovalla pakkasella, ja tällöin jäteastia voi jäädä tyhjentämättä, kertoo Mustankorkean viestintä- ja asiakkuuspäällikkö Piia Aho.
Mustankorkea huolehtii vuodessa 1,5 miljoonan jäteastian tyhjentämisestä. Aiemmin asukkaita ei ole voitu tiedottaa reaaliaikaisesti jäteastioiden tyhjentämiseen liittyvistä ongelmista, koska tähän ei ole ollut resursseja, eikä työkaluja. Asukkaalle on voitu tehdä Mustankorkealla esimerkiksi korvaava tyhjennys seuraavalle ajoreitille, mutta siitä ei ole välttämättä tiedotettu asukasta.
Tyhjennysongelmien määrä lisääntyy yleensä talvella auraamattomien pihojen ja teiden sekä biojätteen jäätymisen vuoksi. Lisäksi lumi kaventaa pihoja, jolloin pienessä pihassa tavallisesti parkissa oleva auto saattaa haitata jäteastian tyhjentämistä.
– Jos jäteastia jää tyhjentämättä asukkaasta johtuvasta syystä, veloitetaan siitä tyhjennysmaksu. Syitä voivat olla esimerkiksi tekemättömät lumityöt, joiden takia jäteastian jäteautolle saanti on mahdotonta. Jos taas jäteauto ei pääse kiinteistölle tietyömaan tai kelirikon vuoksi, ei asukas maksa mitään, Aho kertoo.
Mustankorkean kuljetuskumppanit tyhjentävät päivässä noin 6 000 jäteastiaa. Jäteautojen kuljettajat kirjaavat päivittäin 80–160 huomiota tai ongelmaa jäteastioiden tyhjennyksiin liittyen. Jatkossa asiakas saa näistä Mustankorkealta reaaliaikaisen viestin.
– Uuden järjestelmän myötä voimme tulevaisuudessa viestiä asukkaille myös poikkeavista aikatauluista. Esimerkiksi pyhäpäivät ja ajoreittimuutokset voivat aiheuttaa muutoksia tuttuihin jäteastioiden tyhjennyspäiviin. Ennakoiva viestintä on asia, mitä asukkaat ovat toivoneet, Aho kertoo.
Uusi viestintäjärjestelmä otetaan käyttöön keskiviikkona 14.2. alkaen. Osana projektia Mustankorkea on myös hankkinut asukkaiden puhelinnumerot sekä niiden jatkuvan päivityspalvelun, jolloin tekstiviestit saadaan lähtemään oikeille henkilöille.
Aina ei tarvitse lähteä kauas etsimään hienoja matkailukohteita. Esimerkiksi noin 30 kilometrin päässä Uuraisilta ja 70 kilometrin päässä Toivakasta Petäjäveden Kuivasmäellä on todella mielenkiintoinen kohde vaikkapa isovanhempien ja lastenlasten yhteiselle aikamatkalle ei niin kovin kauas, mutta niin kovin erilaiseen menneisyyteen.
Petäjäveden radio- ja puhelinmuseota ylläpitää vuonna 1995 perustettu Petäjäveden Viestilaitemuseon Tukiyhdistys ry. Yhteistyötä tehdään myös Suomen radiohistoriallisen seuran kanssa. Museon kokoelma ja hallinto täyttävät museoviraston kriteerit ja siten museo on saanut toistuvasti valtion harkinnanvaraista avustusta toimintansa kehittämiseen. Museo on Keski-Suomen museon alaisuudessa toimivassa kokoelmanhallintajärjestelmässä ja joskus tulevaisuudessa museon kokoelmat löytyvät myös tiedonhakupalvelu Finnasta. Kovin vakavaraiseksi ei museota pyörittävän yhdistyksen taloustilannetta voi kutsua, vaan toimintaa joudutaan jatkuvasti mukauttamaan käytössä olevien resurssien mukaan. Museon esittelijänä toimii uuraislainen, toivakkalaiset sukujuuret omaava Jan-Mikael Nurmela ja hyvin toimiikin. Hän asiantunteva esittelynsä herättää historiaan eloon. Taustalla Nurmelalla on yli 20 vuoden DX-kuunteluharrastus, joka sopivasti tukee nykyistä työtä. – Olemme auki myös joulun ja uuden vuoden välissä, ihan siksi, että silloin maakunnassa on paljon lomailijoita ja toivomme, että sitten kun kinkkua tulee jo korvistakin ja lautapelit kyllästyttää, niin mahdollisimman moni keksisi lähteä tutustumaan radio- ja puhelinmuseoon, Nurmela kertoo.
Teletikka on harvinainen Tikkakoskella valmistettu radio.
2000-luvun alussa museolla alettiin myydä varaosia vanhoihin laitteisiin, niitä saatiin esimerkiksi museon kaksoiskappaleista. 2020-luvun alussa uudistettiin leader-rahalla verkkokauppa, siitä tuli radiomarket.fi. Korona-aikana kun ihmiset kotoilivat ja siivosivat ne perimmäisetkin vinttikomerot, niin verkkokaupan suosio suorastaan räjähti. Varaosamyynti on nykyään maailmanlaajuista. Kun museo ja museoyhdistys vajaat 30 vuotta sitten perustettiin, kokoelma kattoi neljän paikallisen yksityiskeräilijän kokoelmat. – Alusta asti yhdistys on ottanut lahjoitustavaraa vastaan ja nyt alkuperäinen kokoelma on enää alle 10 prosenttia koko kokoelmasta, Jan-Mikael Nurmela kertoo. – Ensimmäiset 15 vuotta museoitiin vähän kaikkea, kukaan ei arvannutkaan miten paljon tavaraa on yhä tallessa. Nykyään kokoelmiin päätyy enää vain kotimaisia ja hyväkuntoisia laitteita. Vastaanotamme kuitenkin monenlaista tavaraa myyntikokoelmaan, joista otamme varaosia myös omiin laitteisiimme, Nurmela kertoo. Museon kokoelmiin päätyvät laitteet eivät ole myynnissä isollakaan rahalla.
Museoväen suosikkiesineitä on yksi museon vanhimmista televisioista vuodelta 1948. Se on tuotu Kanadasta, jossa on eri lähetysjärjestelmä kuin Euroopassa, eikä Suomessa tuolloin vielä ollut lähetyksiä ollenkaan. Ensimmäinen suomalainen televisiolähetys ajettiin ulos 24.5.1955.
Nyt museon kokoelmassa on yli 3800 luetteloitua esinettä ja kymmeniä tuhansia dokumentteja. Vanhin esillä oleva radio on vuodelta 1921, vanhin elektroniputki vuodelta 1918 ja vanhin puhelin 1880-luvulta. Myyntipuolella esinemäärä nousee jopa 10 000 artikkeliin. Museossa on merkkikohtaiset näyttelyt suurista suomalaisista radiotehtaista Asa, Helvar ja Salora sekä lisenssivalmistaja Suomen Philipsistä. – Suomessa on esimerkiksi Asa- ja Saloramuseot, joten emme pyri juurikaan kartuttamaan enää niitä kokoelmia, vaan keskitymme mieluummin pienempiin suomalaismerkkeihin kuten Helkamaan tai Tikkakoskella valmistettuun Teletikkaan, jotka ovatkin todellisia harvinaisuuksia, Nurmela kertoo. Myös puhelinten historia on museossa kattavasti esillä.
– Koska puhelimen kehityskaari on ollut niin huikea, niin erityisesti lapsille puhelimen eri kehitysasteet ovat kuin eksoottinen matka vanhempien ja isovanhempien lapsuuteen, Jan-Mikael Nurmela on huomannut.
Iso kokonaisuus on myös militaria. Suomalainen ja ulkomainen sotilas- ja ammattiradiotuotanto esittäytyy omana osastonaan, jossa voi tutustua agenttien ja salakuuntelun maailmaan.
Petäjävedeltä myös lainataan ja vuokrataan esineitä muille museoille ja muihin tarpeisiin. Esimerkiksi museokone Hanssin-Jukkaan löytyi ajanmukaista laitteistoa. – Merkittäviä laitteiden vuokraajia ovat erilaisten tv-sarjojen ja elokuvien tekijät. Kuvausaikataulut ovat usein kiireisiä ja rekvisitöörit arvostavat sitä, että meiltä saa tietyn aikakauden laitteet kaikki kerralla. Meidän laitteita on nähty esimerkiksi sellaisissa tv-sarjoissa kuten Uutishuone, Nyrkki ja Roskapankki, sekä Invisible Heroes, johon löytyi juuri oikeanlainen 70-luvun kaukokirjoitin. Vielä tuotantovaiheessa on koominen kauhuelokuva, jonne museolta lainattiin 50 monitoria.
Invisible Heroes -tv-sarjan tekijät olivat etsineet pitkään 70-luvun kaukokirjoitinta. Sellainen odotti hyllyssä Petäjävedellä.
Museon väki on itsekin esiintynyt tv-sarjassa, nimittäin Huutokauppakeisarissa syksyllä 2022. – Ihan markkinointimielessä lähdettiin ohjelmaan ja se myös toimi, ryhmävierailut lisääntyivät selvästi sen jälkeen, Nurmela kertoo.
Museo sijaitsee Petäjäveden entisessä vanhainkodissa. Vuonna 1916 rakennettu ja vaivaistalona aloittanut Heinämäki on rakennettu sivuun kunnan keskuksesta, niin kuin entisaikoina oli tapana. Vielä 1970-luvulla myös Uuraisten vanhuksia asui Heinämäen kunnalliskodissa ennen oman vanhainkodin rakentamista vuonna 1985. Vanhainkotitoiminta Heinämäessä loppui vuonna 1994. Heinämäen kiinteistössä on myös asuntoja ja maalaishotellitoimintaa. Pääasiallisesti asukkaat ovat keikkatyöläisiä, esimerkiksi espanjalaisia voimalinjan rakentajia.
Anniina Henttonen, Jan-Mikael Nurmela ja Esa Sallden vastaavat museotoiminnan pyörittämisestä.
Jo väitöskirjojen nimet tapaavat olla sellaisia, että vähemmän akateemista ihmistä hirvittää. Syyskuussa kirkkohistoriasta väitelleen teologian tohtorin Kati Toivion väitöskirja tekee poikkeuksen. Julkiseksi. Seksuaalisuutta koskeva keskustelu kirkollisessa lehdistössä vuosina 1966–1973 kertoo olennaisen, paitsi täsmällisesti, myös hauskasti, mikä on jo todella harvinaista. – Tutkin sitä, mitkä teemat seksuaalisuudesta olivat suomenkielisissä evankelis-luterilaisen kirkon sisällä julkaistuissa kahdeksassa sanoma- ja aikakauslehdessä keskeisiä ja millä tavalla niitä käsiteltiin vuosina 1966–1973, Kati Toivio kertoo. 60-luku oli seksuaalisen vapautumisen vuosikymmen. Uudet tuulet puhalsivat läpi koko yhteiskunnan, myös sisään kirkon ikkunoista ja ovista. Puhuri oli niin voimakas, että vuonna 1966 julkaistiin ensimmäinen kuuden piispan yhteinen seksuaalieettinen kannanotto. Siksi tämä vuosi valikoitui Toivion tutkimuksen aloitusvuodeksi. Piispat ottivat tuolloin kantaa esimerkiksi avioeroon, ehkäisyyn ja aborttiin. Lopetusvuonna 1973 seksikeskustelu sai kirkollisessa lehdistössä väistyä. – Tuli öljykriisi ja ryhdyttiin pohtimaan, miten kirkot ja seurakuntatalot lämmitetään. Mielestäni vuosissa 1973 ja 2023 on jotain samaa, nytkin sähkön hinta ja energiaomavaraisuus puhuttavat, Kati Toivio toteaa. – Hieman mietin, olisinko jatkanut aikaväliä vuoteen 1984, kun seuraava piispojen virallinen kannanotto tuli, mutta lähdeaineisto päätti tutkimuksen kuitenkin vuoteen -73. Hieman hiljaisemman kauden jälkeen teemoiksi alkoivat nousta tasa-arvo, ensin miesten ja naisten välillä ja lopulta tasa-arvoinen avioliittolaki. Tutkimukseni avulla on kuitenkin mahdollista ymmärtää nykyisen keskustelun taustalla vaikuttaneita kehityskulkuja 1960-luvulta lähtien, hän jatkaa.
Vaikka 60-luku oli monella tapaa elämänmenoa modernimpaan suuntaan muuttavaa aikaa, on silti hyvä muistaa, kuinka erilainen maailma oli tuolloin. – Suomalaisista kuului esimerkiksi yli 90 prosenttia kirkkoon, joten sen vaikutus oli ihmisten arkielämään huomattavasti voimakkaampi. Erityisesti tämä korostui herätysliikkeissä. Tarkastelemani lehdet merkitsivät myös lukijoilleen sitä, mitä internet ja some tänä päivänä. Lehtien palstoilla käytävä keskustelu oli hyvin interaktiivista. Tutkimuksessani selvitän myös, kuka tai ketkä kirjoittivat kristillisiin lehtiin. He olivat samalla toimijoita, jotka tulivat määritelleeksi luterilaisen kirkon sekä kristillisten yhteisöjen seksuaalisuuteen liittyviä ihanteita, eli käyttivät julkista valtaa seksuaalisuuskeskustelussa, Toivio kertoo. Tutkimuksessaan Toivio sitoo seksuaalisuutta käsittelevät tekstit ja kuvat osaksi Suomen kirkollista ja yhteiskunnallista sekä laajemminkin globaalia todellisuutta. Tutkimuksen keskeinen päätelmä on, että seksuaalisuus siirtyi vuosien 1966 ja 1973 välillä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa muutaman vuoden kiivaan sanomalehtikeskustelun aikana lopullisesti yksityisestä julkiseksi. Samalla seksuaalisuuteen liittyvien asioiden painoarvo muuttui yhä keskeisemmäksi kirkon sisäisessä julkisuudessa. Kirkon sisällä oli jo 1960-luvun lopussa useita erilaisia mielipiteitä siitä, millä tavalla seksuaalieettisiin kysymyksiin tulisi suhtautua. Samalla erilaiset näkemykset alkoivat yhä vahvemmin määrittää luterilaisen kirkon sisäisessä keskustelussa liberaalin ja konservatiivin kristityn eroa. Seksuaalisuuden teemoista sanomalehdistä erottuivat muun muassa kaupallisuus ja mainoskuvien seksuaalisuus, pornografia, pukeutuminen, perheneuvonnan kehittyminen, avioliitto, ehkäisymenetelmät, aborttilaki, homoseksuaalisuus, tanssi ja itsetyydytys.
Myös sanaan ”synti” Kati Toivio tutkimuksessaan törmäsi. Esimerkiksi vuonna 1966 Sana-lehdessä nimimerkki ”Kumpiparempi” kirjoittaa: Minulle naputtavat muutamat suutaan siitä, että kuljen muka liian maailmanmukaisissa vaatteissa. Jos hameeni nyt sattuu olemaan 10-15 cm polven yläpuolella, sukat punaiset, siniset tms., puku geometrinen ja takki valkea vinyylitakki. Haluan pukeutua aivan tavalliseen tyyliin, onko se syntiä? Pitäisikö minun kulkea pitkässä vekkihameessa, tukka nutturalla? En olisi oma itseni tuollaisissa. – Tietyissä herätysliikkeiden lehdissä oli vahvojakin mielipiteitä ja pohdintaa mikä on syntiä. Monissa vastauksissa kirjeisiin alkoi kuitenkin näkymään myös terapeuttinen ote, jota yleinen tieteen kehittyminen vahvisti, Kati Toivio havaitsi.
Aikoinaan gradussaan vuona 2008 Kati Toivio tutki naiskuvaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Gradun aihe jäi myös silloisen vt. professori Ilkka Huhdan mieleen. – Hän otti minuun yhteyttä vuonna 2011 ja kyseli kiinnostusta väitöskirjan tekoon. Aloitin työn samalla kun suoritin opettajaopintoja Jyväskylän yliopistossa, mutta on väitöskirjan teossa ollut myös hiljaisia vuosia välissä, hän kertoo. ”Hiljaisina” vuosina Toivion perheessä on varttunut kolme lasta ja elämää on eletty enemmän perheen ehdoilla. – Vuonna 2020 tartuin taas tiukemmin tutkimustyöhön ja jäin opintovapaalle kristillisen opiston opettajan työstä. Heti alkuunsa tuli viivästys, kun loukkasin polveni ja eturistiside leikattiin, mutta sellaista elämä on. Opintovapaata väritti myös hyvin vahvasti korona, joten yliopistolla oli todella rauhallista ja siellä tutkijan kammiossani syvennyin aineistoon, Toivio kertoo. Hän olisi mielellään jatkanut opintovapaata hiukan pidempäänkin, mutta opistolla vapautui apulaisrehtorin paikka, johon hän tuli valituksi. – Loput väitöskirjasta olen pusertanut kasaan iltaisin ja viikonloppuisin, ei ehkä ihan paras vaihtoehto, mutta onnistui. Työn loppuunsaattaminen oli minulle tärkeää. Väitöstilaisuus pidettiin syyskuun alussa Joensuussa. – Tietysti jännitti etukäteen, mutta tilaisuudesta jäi hyvät ja lämpimät muistot. Vastaväittäjä dosentti Seija Jalagin oli huomioissan tarkka, mutta tilaisuudessa mukavan epämuodollinen. Myös väitöskaronkka oli aivan ihana.
Suuri rutistus on nyt tehty ja tällä hetkellä Kati Toivio keskittyy työhönsä kristillisellä opiston apulaisrehtorina. Tutkijan ura ei ainakaan juuri nyt houkuta. – Vastaan kansanopiston ammatillisesta koulutuksesta, pääsen välillä ihan opettamaankin. JKO on herännäistaustainen monialainen kansanopisto. Kristillisyys näkyy lähinnä opiston arvopohjassa, se on ihan tavallinen oppilaitos, johon kaikki taustasta riippumatta ovat tervetulleita. Meillä opiskellaan esimerkiksi lastenohjaajaksi ja muita ammattitutkintoja, meillä on myös paljon nivelvaiheen ja valmentavaa koulutusta, sekä aikuisten perusopetusta myös maahanmuuttajille. Työ on hyvin monipuolista ja antoisaa, hän sanoo. Väitöksen aiheeseen hän aikoo vielä palata ainakin muutaman artikkelin verran. Nykypäivästä reilun 50 vuoden takaiseen aikaan katsoessa syntyy myös vertailua. – Jokaisena aikana on omat kipupisteensä. Nykyajan haaste on tiedon, totuuksien ja kanavien määrä, joka luo kaaosta, jonka käsitteleminen on joskus hämmentävää. En kuitenkaan haluaisi palata 60-luvun auktoriteettiuskollisuuden aikaan, kannatan avointa dialogia, Kati Toivio päättää.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
