Jo väitöskirjojen nimet tapaavat olla sellaisia, että vähemmän akateemista ihmistä hirvittää. Syyskuussa kirkkohistoriasta väitelleen teologian tohtorin Kati Toivion väitöskirja tekee poikkeuksen. Julkiseksi. Seksuaalisuutta koskeva keskustelu kirkollisessa lehdistössä vuosina 1966–1973 kertoo olennaisen, paitsi täsmällisesti, myös hauskasti, mikä on jo todella harvinaista. – Tutkin sitä, mitkä teemat seksuaalisuudesta olivat suomenkielisissä evankelis-luterilaisen kirkon sisällä julkaistuissa kahdeksassa sanoma- ja aikakauslehdessä keskeisiä ja millä tavalla niitä käsiteltiin vuosina 1966–1973, Kati Toivio kertoo. 60-luku oli seksuaalisen vapautumisen vuosikymmen. Uudet tuulet puhalsivat läpi koko yhteiskunnan, myös sisään kirkon ikkunoista ja ovista. Puhuri oli niin voimakas, että vuonna 1966 julkaistiin ensimmäinen kuuden piispan yhteinen seksuaalieettinen kannanotto. Siksi tämä vuosi valikoitui Toivion tutkimuksen aloitusvuodeksi. Piispat ottivat tuolloin kantaa esimerkiksi avioeroon, ehkäisyyn ja aborttiin. Lopetusvuonna 1973 seksikeskustelu sai kirkollisessa lehdistössä väistyä. – Tuli öljykriisi ja ryhdyttiin pohtimaan, miten kirkot ja seurakuntatalot lämmitetään. Mielestäni vuosissa 1973 ja 2023 on jotain samaa, nytkin sähkön hinta ja energiaomavaraisuus puhuttavat, Kati Toivio toteaa. – Hieman mietin, olisinko jatkanut aikaväliä vuoteen 1984, kun seuraava piispojen virallinen kannanotto tuli, mutta lähdeaineisto päätti tutkimuksen kuitenkin vuoteen -73. Hieman hiljaisemman kauden jälkeen teemoiksi alkoivat nousta tasa-arvo, ensin miesten ja naisten välillä ja lopulta tasa-arvoinen avioliittolaki. Tutkimukseni avulla on kuitenkin mahdollista ymmärtää nykyisen keskustelun taustalla vaikuttaneita kehityskulkuja 1960-luvulta lähtien, hän jatkaa.
Vaikka 60-luku oli monella tapaa elämänmenoa modernimpaan suuntaan muuttavaa aikaa, on silti hyvä muistaa, kuinka erilainen maailma oli tuolloin. – Suomalaisista kuului esimerkiksi yli 90 prosenttia kirkkoon, joten sen vaikutus oli ihmisten arkielämään huomattavasti voimakkaampi. Erityisesti tämä korostui herätysliikkeissä. Tarkastelemani lehdet merkitsivät myös lukijoilleen sitä, mitä internet ja some tänä päivänä. Lehtien palstoilla käytävä keskustelu oli hyvin interaktiivista. Tutkimuksessani selvitän myös, kuka tai ketkä kirjoittivat kristillisiin lehtiin. He olivat samalla toimijoita, jotka tulivat määritelleeksi luterilaisen kirkon sekä kristillisten yhteisöjen seksuaalisuuteen liittyviä ihanteita, eli käyttivät julkista valtaa seksuaalisuuskeskustelussa, Toivio kertoo. Tutkimuksessaan Toivio sitoo seksuaalisuutta käsittelevät tekstit ja kuvat osaksi Suomen kirkollista ja yhteiskunnallista sekä laajemminkin globaalia todellisuutta. Tutkimuksen keskeinen päätelmä on, että seksuaalisuus siirtyi vuosien 1966 ja 1973 välillä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa muutaman vuoden kiivaan sanomalehtikeskustelun aikana lopullisesti yksityisestä julkiseksi. Samalla seksuaalisuuteen liittyvien asioiden painoarvo muuttui yhä keskeisemmäksi kirkon sisäisessä julkisuudessa. Kirkon sisällä oli jo 1960-luvun lopussa useita erilaisia mielipiteitä siitä, millä tavalla seksuaalieettisiin kysymyksiin tulisi suhtautua. Samalla erilaiset näkemykset alkoivat yhä vahvemmin määrittää luterilaisen kirkon sisäisessä keskustelussa liberaalin ja konservatiivin kristityn eroa. Seksuaalisuuden teemoista sanomalehdistä erottuivat muun muassa kaupallisuus ja mainoskuvien seksuaalisuus, pornografia, pukeutuminen, perheneuvonnan kehittyminen, avioliitto, ehkäisymenetelmät, aborttilaki, homoseksuaalisuus, tanssi ja itsetyydytys.
Myös sanaan ”synti” Kati Toivio tutkimuksessaan törmäsi. Esimerkiksi vuonna 1966 Sana-lehdessä nimimerkki ”Kumpiparempi” kirjoittaa: Minulle naputtavat muutamat suutaan siitä, että kuljen muka liian maailmanmukaisissa vaatteissa. Jos hameeni nyt sattuu olemaan 10-15 cm polven yläpuolella, sukat punaiset, siniset tms., puku geometrinen ja takki valkea vinyylitakki. Haluan pukeutua aivan tavalliseen tyyliin, onko se syntiä? Pitäisikö minun kulkea pitkässä vekkihameessa, tukka nutturalla? En olisi oma itseni tuollaisissa. – Tietyissä herätysliikkeiden lehdissä oli vahvojakin mielipiteitä ja pohdintaa mikä on syntiä. Monissa vastauksissa kirjeisiin alkoi kuitenkin näkymään myös terapeuttinen ote, jota yleinen tieteen kehittyminen vahvisti, Kati Toivio havaitsi.
Aikoinaan gradussaan vuona 2008 Kati Toivio tutki naiskuvaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Gradun aihe jäi myös silloisen vt. professori Ilkka Huhdan mieleen. – Hän otti minuun yhteyttä vuonna 2011 ja kyseli kiinnostusta väitöskirjan tekoon. Aloitin työn samalla kun suoritin opettajaopintoja Jyväskylän yliopistossa, mutta on väitöskirjan teossa ollut myös hiljaisia vuosia välissä, hän kertoo. ”Hiljaisina” vuosina Toivion perheessä on varttunut kolme lasta ja elämää on eletty enemmän perheen ehdoilla. – Vuonna 2020 tartuin taas tiukemmin tutkimustyöhön ja jäin opintovapaalle kristillisen opiston opettajan työstä. Heti alkuunsa tuli viivästys, kun loukkasin polveni ja eturistiside leikattiin, mutta sellaista elämä on. Opintovapaata väritti myös hyvin vahvasti korona, joten yliopistolla oli todella rauhallista ja siellä tutkijan kammiossani syvennyin aineistoon, Toivio kertoo. Hän olisi mielellään jatkanut opintovapaata hiukan pidempäänkin, mutta opistolla vapautui apulaisrehtorin paikka, johon hän tuli valituksi. – Loput väitöskirjasta olen pusertanut kasaan iltaisin ja viikonloppuisin, ei ehkä ihan paras vaihtoehto, mutta onnistui. Työn loppuunsaattaminen oli minulle tärkeää. Väitöstilaisuus pidettiin syyskuun alussa Joensuussa. – Tietysti jännitti etukäteen, mutta tilaisuudesta jäi hyvät ja lämpimät muistot. Vastaväittäjä dosentti Seija Jalagin oli huomioissan tarkka, mutta tilaisuudessa mukavan epämuodollinen. Myös väitöskaronkka oli aivan ihana.
Suuri rutistus on nyt tehty ja tällä hetkellä Kati Toivio keskittyy työhönsä kristillisellä opiston apulaisrehtorina. Tutkijan ura ei ainakaan juuri nyt houkuta. – Vastaan kansanopiston ammatillisesta koulutuksesta, pääsen välillä ihan opettamaankin. JKO on herännäistaustainen monialainen kansanopisto. Kristillisyys näkyy lähinnä opiston arvopohjassa, se on ihan tavallinen oppilaitos, johon kaikki taustasta riippumatta ovat tervetulleita. Meillä opiskellaan esimerkiksi lastenohjaajaksi ja muita ammattitutkintoja, meillä on myös paljon nivelvaiheen ja valmentavaa koulutusta, sekä aikuisten perusopetusta myös maahanmuuttajille. Työ on hyvin monipuolista ja antoisaa, hän sanoo. Väitöksen aiheeseen hän aikoo vielä palata ainakin muutaman artikkelin verran. Nykypäivästä reilun 50 vuoden takaiseen aikaan katsoessa syntyy myös vertailua. – Jokaisena aikana on omat kipupisteensä. Nykyajan haaste on tiedon, totuuksien ja kanavien määrä, joka luo kaaosta, jonka käsitteleminen on joskus hämmentävää. En kuitenkaan haluaisi palata 60-luvun auktoriteettiuskollisuuden aikaan, kannatan avointa dialogia, Kati Toivio päättää.
Uuraisten nuorisoseurantalo Seurala tunnetaan nykyään enimmäkseen mukavana yhdessäolon paikkana, jossa pelataan bingoa ja lauletaan karaokea. Hyvä niin, sillä mikäpä kunnioittaisi paremmin talon osin surullista ja sotaisaa menneisyyttä kuin rauhan ajan ilo. Talo toimi pitkään Uuraisten suojeluskuntatalona ja tästä osasta historiaa on nyt saatu graniittilaatta seinälle. Laattaa ei olisi vieläkään ilman 88-vuotiaan pikkulotta Kaarina Moision aktiivisuutta, avukseen hän sai kahdeksan muun Uuraisten suojeluskunnassa toimineen suvun jälkeläisiä. Kaarinan isä Viljo Silvasti toimi 1930-luvulla Uuraisten suojeluskunnan päällikkönä, joten laatta on myös kunnianosoitus isälle. – Kaksi vuotta olen tätä päivää odottanut, hienolta tuntuu olla täällä tänään, totesi Kaarina laatan paljastustilaisuudessa marraskuussa. Suojeluskuntajärjestö oli Suomessa vuosina 1918–1944 toiminut vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944. Kaikkiaan suojuskuntien omistamia tai osaomistamia taloja on ollut Suomessa ainakin 521 kappaletta. Uuraisten suojeluskunta muodostetiin Uuraisille alkuvuodesta 1918 ja tuon vuoden levottomuudet vaativat kolme valkoista uuraislaista uhria, Vilho Paanalan, Matti Laurilan ja Vilho Hyytiäisen. Miehet kaatuivat Hämeessä ja Pirkanmaalla. Suojeluskuntalaisten vapaussodaksi kutsuma aika ei kuitenkaan näyttänyt uuraislaisille synkimpiä kasvojaan, mutta pahempaa oli tulossa.
Tänään 30.11.2023 tulee kuluneeksi 84 vuotta siitä, kun talvisota alkoi. Uuraista talvi -39-40 koetteli erityisen raskaasti. Joukot perustettiin paikkakuntakohtaisesti niin, että saman pitäjän miehet palvelivat usein samassa yksikössä. Uuraisten miehet joutuivat pahoihin paikkoihin, sillä seurauksella, että talvisodassa kaatui 58 uuraislaista miestä, 2,1 prosenttia koko kunnan väestöstä. Erityisen paljon uuraislaisia meni Itä-Kannaksella Taipaleen Terenttilässä ja Kirvesmäessä joulukuussa -39. – Sankarivainajat tuotiin arkuissa tälle samalle lattialle, missä kahvipöytämme nyt seisoo. Uuraisten taloista kerättiin Suomen lippuja, joilla arkut peitettiin. Lotat merkkasivat liput, jotta ne osattiin sitten palauttaa oikeisiin taloihin. Keskisen lipussa on vieläkin merkintä ”Silvasti” tuolta ajalta. Tuossa näyttämön reunalla oli messinkinen kynttilänjalka, jossa kotitekoinen kynttilä. Tulin ihan pienenä tyttönä joka ilta isän kanssa sytyttämään kynttilän ja kunnioittamaan heidän uhriaan. Olin aika vilkas lapsi ja isä sanoi, että kun kynttilä sytytetään, pitää olla vähän aikaa ihan hiljaa. Ne arkut lattialla tulivat monta kertaa mieleen, kun kävin nuorena tyttönä täällä tansseissa ja näen ne silmissäni yhä tänäkin päivänä, Kaarina Moisio kertoo. Muistoja kovista ajoista on muillakin. Jouko Pihl Kyynämöisiltä menetti isänsä talvisodassa 9.2.1940. – Minä en muista isästäni mitään, olin vähän toisella vuodella ja siskotyttö kahdeksan päivän ikäinen kun isä kaatui. Kova paikka perheelle, mutta silloin ei ollut kriisiryhmiä. Olen käynyt paikalla, jossa isä kaatui, Terenttilän Surmansuolla. Olisin vielä kerran eläessäni siellä halunnut käydä, mutta nyt näyttää maailman tilanne sellaiselta, että sinne ei enää pääse. Muistona meillä on Niemelässä seinällä isän voittama suojeluskunnan ampumahiihdon Keski-Suomen piirin mestaruuspalkinto, muistelee Jouko Pihl.
Ampumahiihtoon liittyy Ari Paanalankin muisto. Meillä on vanha 9-millinen Parabellum puukotelossa, jonka saa pistoolin peräksi. Kotelossa lukee Suojeluskunnan kiertopalkinto ampumahiihdossa. Sitä en tiedä, mistä se meille oli tullut. 1980-luvulla tuli vapautus, että jos on luvattomia aseita, niin ne voi viedä poliisille, eikä saa mitään syytettä. Menin aseen kanssa poliisi Pienimäen huoneeseen ja hän ensin sanoi, että tämä pitää tehdä ampumakelvottomaksi ja saat sen sitten takaisin. Vähän tarkemmin tutkittuaan, hän totesi, että tämä on niin hieno antiikkiase, että tätä ei tuhota, vaan kirjoitetaan sinulle aseenkantolupa. Nyt se on minulla laillisena aseena, Paanala kertoo.
Laatan paljastusjuhlassa nautittiin Marjoniementilan kahvit ja pöytään oli katettu perinteitä kunnioittaen muun muassa lettivehnästä, kuten yli 100-vuotiaan talon pöytiin monta kertaa aiemminkin. Tervetuliaissanat lausui Uuraisten nuorisoseuran puheenjohtaja Eliisa Tanner ja laatan tekstin ääneen luki Teuvo Tanner. Kunnanjohtaja Juha Valkama kiitti Kaarina Moisiota siitä suuresta panoksesta, jonka hän on vuosikymmenten aikana antanut ja yhä edelleen antaa Uuraisten kotiseututyön hyväksi.
Talven ensimmäisessä lumituiskussa kuntapäättäjät ja kyläläiset kokoontuivat Kankaisten kyläkoululle keskustelemaan tulevaisuudesta, joka sekin näyttää melkoisen tuuliselta ja tummahkojen pilvien täyttämältä kuntatalouden kannalta. Vaikka kuinka säästettäisiin ja elettäisiin suu säkkiä myöten, niin valtio kiittää leikkaamalla lisää pois valtionosuuksista. Viimeisin 415 miljoonan euron leikkaus tarkoittaa kuntaliiton mukaan, että kaikkien kuntien valtionosuutta leikataan vuosina 2024 ja 2025 lisää noin 80 euroa asukasta kohden. Kankainen ja Ruuhimäki ovat kyläpari, joka ei kilpaile vaan tukee toisiaan. Esimerkiksi yhdistystoiminnassa tehdään paljon yhteistyötä ja annetaan vetoapua. Tällä hetkellä Kankaisten kyläseura on pistetty lepotilaan, mutta vanhempaintoimikunta toimii aktiivisesti, Ruuhimäessä taas kyläseura remontoi omaa taloaan – entistä kyläkoulua, jossa koulunkäynti loppui kestettyään 99 vuotta vuonna 2009. Lohdullista oli kuulla, että koulussa käynti ei loppunut ja kylä säilyi elävänä. Aluksi entisellä koululla toimi päiväkoti Ruuhiryhmä ja nyt kun päiväkoti on siirtynyt Kankaisille, kyläseuran omistukseen siirtynyt talo on harrastamisen keskus aktiivisen kyläseuran ansiosta. – Entiset luokkahuoneet remontoidaan juhla- kokous- ja harrastetilaksi ja yläkertaan tehdään puuaskartelutila, kertoi tilaisuuden alussa Ruuhimäki-seuran puheenjohtaja Leena Rouhiainen.
Pöydät ja tuolit oli Kankaisilla aseteltu perinteiseen tapaan vastakkain, mutta aivan yhtä hyvin olisi voitu istua vaikka pyöreässä pöydässä, vastakkainasettelusta ei missään vaiheessa iltaa ollut kysymys, vaikka vaikeita asioita käsiteltiinkin. Pöydän takana istuivat vt. kunnanjohtaja Touko Aalto, rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Päivi Pitko ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen. Yhtään powerpointtia ei esitetty tai kalvosulkeisia pidetty, vaan asioista keskusteltiin vapaasti ja pohdiskellen. Puheenvuoroja jakeli Kati Markkanen. Syy kokoontumiseen oli huoli Kankaisten kyläkoulun tulevaisuudesta. Ainut dokumentti, jossa asiaa on toistaiseksi sivuttu, on Toivakan kiinteistöohjelma, jossa todetaan, että tilaelementtikoulun vuokrasopimus on katkolla vuoden 2028 lopussa ja että teoriassa Kankaisten koululaiset mahtuisivat Toivakan koulukeskuksen tiloihin. Toivakan koululaisista noin puolet on tällä hetkellä koulukuljetusten piirissä. Useaan otteeseen ihanaksi mainitulla Kankaisten kyläkoululla apulaisjohtaja Taina Hoskarin lisäksi lapsia opettavat Päivi Minkkinen ja Jonna Halttunen. Oppilaita on tällä hetkellä viitisenkymmentä, joista osa tulee Kankaisten ja Ruuhimäen lisäksi myös Kangasniemen ja Laukaan puolelta. Päiväkotiryhmässä on 20 lasta. Pelkän syntyvyyden perusteella vuoteen 2028 mennessä oppilasmäärä laskisi 35 lapseen. Sama trendi koskee koulukeskusta, siellä oppilasmäärän väheneminen olisi 83 oppilasta. – Mutta juna ei ole vielä matkalla, lähtökuulutustakaan ei ole annettu, siksi juuri nyt on oikea aika keskustella, totesi Touko Aalto.
– Ikävä realiteetti on, että valtionosuudet keskeisille kuntien tuottamille sivistyspalveluille heikkenevät koko ajan ja niiden puitteissa on järjestettävä kaikille Toivakan koululaisille laadukasta perusopetusta. Ryhmät eivät saa olla liian suuria tai liian pieniä, Sirpa Orell-Pohjola totesi. – Koulukeskuksella jouduimme jo miettimään 30 oppilaan jättiryhmää, mikä tuntuu ihan kauhealta, onneksi se pystyttiin vielä välttämään, jatkoi Päivi Pitko. Apua kunnan talouteen on viimeksi haettu Suur-Savon Sähkön osakkeiden myynnillä ja tuloveroprosentin nostolla. Vaikka Toivakkaa ei varsinaiseksi muuttotappiokunnaksi voi enää kutsuakaan, olisivat lapsiperheet erittäin tervetulleita Kankaisten kylälle, vaikkapa rakentamaan omakotitalon jollekin Punaisentorintien yhdeksästä kunnalla myynnissä olevalle tontille. – Tämän kylän sijainti on erinomainen, tästä hurauttaa nopeasti vaikkapa Peurunkaan, Häkärinteille, Kangasniemelle tai Jyväskylään. Toivoisin, että kunta toisi sitä enemmänkin esille, Merja Hakamäki totesi. Takarivistä löytyi sijaintiakin suurempi Kankaisten vetovoimatekijä – ihanat miehet, jotka valitettavasti ovat jo suurelta osin varattuja. Mutta löytyisikö apu talojen tinderista? Jos helppoja konsteja ja valmiita vastauksia olisi, ne olisi jo hyödynnetty. – Kunnan mainostamiseen tarvitaan kaikkia. Parasta kunnan markkinointia on hyvän arjen näkyväksi tekeminen, unohtamatta hienoja tapahtumia, Touko Aalto mietti ja jatkoi huolestuneena kerraten kuntatalouden realiteetteja, jotka saattavat johtaa siihen, että alkamassa on kriisikuntien vuosikymmen, jolloin valtion vaatimukset saattavat käydä monille kunnille ylivoimaisiksi. – Toivakka on pieni kunta ja Kankainen ja Ruuhimäki pieniä kyliä, mutta täällä on ainakin vielä elävä koulu ja päiväkoti, eli jotain on tehty oikein. Tällaiset tilaisuudet, jossa aidosti kuullaan kyläläisiä, ovat todella tarpeellisia. Vaikka ajat ovat kovat, niin muistetaan, että kuolleet kalat menee virran mukana, elävät kalat vastavirtaan. Olkaamme eläviä kaloja, tiivisti lopuksi Pentti Kovanen, itsekin kuntapäättäjä.
Vesa Melgin on suurperheen isä ja tuore yrittäjä Kangashäkistä. Yrityksen nimi on Kuljetusmies ja se kertookin olennaisen. – Isällä on ollut Saarijärvellä kuljetusalan yritys vuodesta -95. joten työ ja yrittäjän arki on tuttua, vaikka itselle yritys on ensimmäinen, Vesa Melgin kertoo ja lisää, että yrittäjyys on kiinnostanut aina, mutta palkkatyö on tuntunut aiemmin turvallisemmalta. Aikaisemmin hän työskenteli kattofirmassa, mutta rakennusalan taantuma vei työpaikan ja pisti miettimään tulevaisuutta myös yrittäjyyden kannalta. Aluksi hän kävi yrittäjyyskurssin ja pääsi sitä kautta TE-toimiston yrityskokeiluun, jossa neljä kuukautta kokeillaan yrittäjyyttä ja sen jälkeen päätetään jatkosta. – Halusin katsoa tämän kortin ja olen tykännyt. Harkitsin myös osakkuutta isän yrityksessä, mutta päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, että molemmat toimimme toistaiseksi itsenäisinä toiminiminä, mutta yhteistyötä tehden. Tällä hetkellä olen isällä alihankkijana noin 70 prosenttia työajasta, kuljetan vanhuksille ruokaa ja täytän Postin Smart-laatikoita, hän kertoo. Kilometrejä kertyy viikoittain noin tuhat.
Yrityksen tärkeimmän investoinnin, eli auton hän on ehtinyt jo kertaalleen vaihtamaan isompaan. Isää ilahduttaa, että myös pojat ovat suuntautuneet alalle ja tulevaisuudessa saattaakin olla edessä sukupolvenvaihdos. – Meitä veljeksiä on yhteensä neljä lähtenyt kuljetusalalle. Kaksi ajaa jakeluautoa Jyväskylässä, yksi on logistiikkainsinööri ja minä nyt uutena yrittäjänä mukana. Eli kuljetustouhut on meidän perheessä vahvoilla. – Muutot ovat minun omin juttu, jota teen loput työajasta. Ala on kilpailtu ja isot toimijat dominoivat. Pienillekin kuitenkin jotain riittää. Muutot ovat mukavia, tapaa erilaisia ihmisiä ja saa olla mukana ihmisten tärkeässä tapahtumassa, jollainen muutto aina on, Melgin jatkaa. Muuttofirman käyttö muuttoapuna on kasvussa ja tärkeimpänä syynä on päästä muutosta helpommalla. Kun kustannuksia vertailee kokonaisuutena, ei hintakaan muodostu kynnyskysymykseksi. Jos joutuu vuokraamaan pakettiauton ja maksaa muuttoapulaisille korvausta, ei ero muuttopalvelun käyttämiseen ainakaan lyhyen matkan muutoissa ole iso ja stressin määrä huomattavasti pienempi. Tähän saakka Vesa Melgin on lähinnä tehnyt yksityisten muuttoja, sillä yritysmuutot vaatisivat usein isomman kuljetuskaluston. – Tarjoan myös kokonaispalvelua, johon sisältyy huoneistojen siivoukset ja tavaroiden pakkaus ja purku, mutta niille ei toistaiseksi ole ollut paljon kysyntää. Tavallisempaa on, että muuttomiehet tulevat ja kuljettavat pakatun irtaimiston paikasta A paikkaan B. Muuttopalveluja ostavat kaikenikäiset ja -kokoiset perheet, iäkkäät, mutta myös nuoret perheet, hän kertoo. Tulevaisuudessa on tarkoitus hallitusti laajentaa, mutta perheen ehdoilla. – Jos muuttopalvelun käyttö kiinnostaa, vastaan mielelläni kysymyksiin, Vesa Melgin päättää.
Metsästysseura Huikon Eräpeikot järjesti hirvipeijaiset, jotka olivat samalla seuran 60-vuotisjuhlat. Perustajajäsenistä paikalle olivat päässeet Juhani ja Tapani Häkkinen, kaksi muuta, Raimo Häkkinen ja Leo Lahtinen, eivät tällä kertaa juhlaan päässeet.
Huikon Eräpeikkojen perustajajäsenistä paikalla olivat Tapani Häkkinen (vas.) ja Juhani Häkkinen.
Juhlan tervetuliaissanat lausui ja juhlan juonsi Huikon Eräpeikkojen puheenjohtaja Hannu Maukonen. Ismo Paukku esitti kokoamansa kuvallisen historiikin Huikon Eräpeikoista vuosikymmenten varrelta. Tämän vuoden hirvijahdin jahtivoutina oli Aleksi Okker. Hän kertoi miten juuri päättynyt hirvenmetsästys sujui. Saaliskiintiönä oli neljä aikuista ja neljä vasaa.
Hirvikeitto matkasi pihan keittimestä kylätalon keittiöön, missä Annukka Mörsky (oik.) ja Jaana Mantila annostelivat sen pöytiin vietäviin astioihin.
– Hirvikanta on nyt alueellamme kohtuullisen hyvä ja sen tulevaisuuskin tasapainossa. Hirvikantaa tarkkaillaan vuosittain. Mainittavaa on, että hirvenmetsästykseen kykeneviä koiria seuran riistamiehillä on riittävästi. Seitsemästä jahtiin osallistuneesta hirvikoirasta viidelle saatiin myös kaato. Tapani Häkkinen on kasvattanut lukuisia hyviä hirvikoiria. Hänen kasvattiensa rotuna on ollut karjalankarhukoira. Passimiehiä oli mukana parikymmentä. Iloksemme voimme todeta, että nuoria ja myös naisia on saatu mukaan metsästäjien joukkoon, totesi Okker.
Huikon Eräpeikkojen puheenjohtaja Hannu Maukonen (oik.) juonteli illan. Kuvassa ovat myös tämän vuoden jahtivouti Aleksi Okker ja vasemmalla varavouti Marko Mantila.
Huikon juhlassa esiintyi Jonna Ilona And The boys. Laulajana Jonna Ortju . Kitaralla säesti Jani Luoma ja bassossa Ilona Rimpilä. Lyömäsoittimissa oli Petri Honkonen. (kuva: Ismo Paukku)
Maukonen kiitti maanomistajia joiden mailla metsästystä harjoitettiin. Väen kuunnellessa puheita salissa, ulkona höyrysi soppatykki täynnä makoisaa hirvikeittoa. Keittoa kypsentelivät Markus Elo ja Pekka Liukkonen, jonka Helena Kapaselta saamalla reseptillä keitto valmistettiin. Osallistujia juhlaan ja peijaisiin kertyi seuran toimijäsenet mukaan lukien alun toistasataa. Metsästäjäliiton Keski-Suomen piirin tervehdyksessä kuultiin suurpetoasiaa, josta koko Suomi parhaillaan puhuu. – Metsästäjät saavat petoeläinten kannan säännöstelystä alati rapaa niskaansa. Siinä asiassa suurpetojen puolustajat ovat saaneet asiansa hyvin esille. Näissä asioissa oikeuslaitos sanoo aina viimeisen sanan. Ruotsissa mm. susia pystytään vähentämään, mutta Suomessa on tilanne toinen. Ilvesten pyynnistäkin on valitettu ja nyt tulisi metsästysseurojen olla toiminnassaan yhtenäisenä rintamana. Seuran kannattaa liittyä Metsästäjäliiton Keski-Suomen piirin jäseniksi jo senkin tähden, että tällöin seura saa maksuttoman talkoovakuutuksen, joka korvaa seuran toiminnassa sattuneet henkilövahingot. Lisäetuna tulevat neuvontapalvelut ja mainio jäsenlehti. Jäsenkortilla saa myös ST1-asemilta jäsenalennuksen polttoaineista, kertoi toiminnanjohtaja Heikki Taskinen Metsästäjäliiton Keski-Suomen piiristä. Tiettävästi Toivakan seudulla ei susista nyt ole ollut haittaa, mutta ilveskantaa sen kasvun myötä on pyritty säännöstelemään. Petojen säännöstelyä tarvitaan, sillä riistakanta vääristyy ilman metsästystä. Metsästäjät kokevat eläinkannan alueella voivan hyvin.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
