25.03.2025 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan venerannassa toteutettiin lauantaina 15.3. kunnan ja eri järjestöjen toimesta Rantarieha ja Ahvon luistelut. Tällä kertaa kelit suosivat enemmän jääaktiviteetteja kuin hiihtoa.
Ahvon hiihto juontaa alkunsa Minnesotassa elämäntyönsä hiihto- ja urheilutoimen parissa tehneestä Ahvo Taipaleesta. Hän tuli tunnetuksi Yhdysvaltain hiihtäjien, kuten Jessie Digginsin, nuoruuden ajan valmennuksesta. USA:n Minnesotassa hän toimi myös hiihtovälineyrittäjänä, valmentajana sekä hiihtosponsorina. Hän on myös merkittävä lahjoittaja Toivakan kouluille. Ahvoa halutaan täten muistaa paikallisesti nimeämällä tapahtuma hänen mukaansa.
Ahvo oli tänäkin vuonna menossa mukana ja kertoi talven rapakon takana olleen yhtä oikukas kuin täällä kotimaassakin. Hän oli iloinen kotikylällään yhä saamastaan suosiosta.
Isonkylän rannan lisäksi Saarisen uimalassa Toivakan jäänsärkijät tarjosi palautumisen avantouinnin merkeissä. Kaikki tapahtuman tuotot käytetään uimalan rannalle hankittaviin piknik-pöytiin. Tapahtuman järjestivät Toivakan kunta ja alueen yhdistykset yhdessä.
Toinenkin jäätapahtuma
Eläkeliiton Toivakan yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja, liikuntavastaava Esko Hietanen järjesti eläkeläisille ja Toivakan koulukeskuksen 6.-luokkalaisille yhteisen pilkkitapahtuman torstaina 19.3. Isonkylän rannassa. Kuudesluokkalaisten vanhemmatkin olivat tapahtumaan tervetulleita. Tänä vuonna mukaan kutsuttiin myös Päivätoiminnan väki.
Esko Hietanen kertoi, että tapahtuman ideana on sukupolvien välinen kohtaaminen ja hauska yhdessä toimiminen. Monille nuorille pilkkiminen on aivan uusi kokemus. Tähän oli myös järjestäjien taholta varauduttu hankkimalla pilkkimisvälineitä, kuten vapoja ja vieheitä. Myös syöteiksi oli hankittu toukkia, ja ilman jäänaskaleita ei jäälle saanut mennä. Jäänaskalit paikalle toi Toivakan Leijonat ja makkarat sponsoroi K-kauppias Kerttu. Paikalle saapuikin kaikkiaan noin 70 eri-ikäistä osallistujaa. Kaikki kuudesluokkalaiset menivät innokkaasti pilkkimään. Grillikatoksessa paistuivat makkarat ja lämmin mehu, joita riitti kaikille mukana olleille.
Pilkkiminen ei ollut tiukkaa jännittämistä ja kaikuluotaimeen tuijottamista, vaan varsin leppoisan näköistä touhua.
Veikko Ripatti
23.03.2025 | Uurainen
Jo ovelle kaikuvat sellaiset sävelet, että pulssi laskee ja tulee lohdullinen olo. Uuraisten helluntaiseurakunnassa harjoitellaan tulevaa Elämästäsi kiittäen -konserttia varten. Konsertti järjestetään sunnuntaina 30.3. klo 14 helluntaiseurakunnassa, lopuksi juodaan vielä kahvit.
Idean äiti on vajaat vuosi sitten leskeksi jäänyt Mirjami Lehmuskoski.
– Eräänä yönä kuuntelin musiikkia radio Deistä ja ajatus syntyi silloin. Meitä on tämän seurakunnan piirissäkin monta, jotka ovat kokeneet läheisen menetyksen vähän aikaa sitten ja jokaistahan meistä jossain vaiheessa suru koskettaa, hän kertoo.
Mirkun tyttäret Laura Kankaanniemi, Katri Lehmuskoski ja Iinamaria Tauranen olivat heti mukana ja nyt ollaan siis jo harjoitteluvaiheessa. Esiintyjiä kokoonpanossa on kymmenkunta ja niin on myös konsertin lauluja.
Suru on yksi teema, mutta ehkä vielä sitäkin vahvempi kiitollisuus, mikä käy ilmi jo konsertin nimestä. Lisäksi läsnä on vahvasti toivo ja lohdutus. Musiikin lisäksi moni on löytänyt lohdutusta myös luonnosta.
–Vaikka musiikkia on aiheesta paljon, oli kappaleiden valinta kuitenkin melko helppo. Tärkeintä oli kokonaisuus, Laura Kankaanniemi sanoo.
Esitys on tärkeä, mutta tärkeä on myös harjoitusprosessi. Musiikin lomassa tulee tehtyä surutyötä saman kokeneiden kanssa.
– Suru on alussa pikimustaa, mutta pikkuhiljaa alkaa löytyä sävyjä, Mirjami Lehmuskoski miettii.
– Minulle surusta tulee tällä hetkellä mieleen violetti väri, Merja Kuokkanen jatkaa. Hän valitsi konsertissa esitettävät psalmit.
– Olen kokenut, että kun suru on voimakkaimmillaan, niin kaikki värit ovat hyvin voimakkaita, kuten myös äänet ja valot, Niina Lahtinen päättää.
Harjoitteluprosessiinkin on mahtunut monia tunteita.
– Täällä on itketty, mutta myös naurettu ja muisteltu poisnukkuneita ilolla. Luulen, että Jussi-isäkin nauttisi kuulemastaan, Laura Kankaanniemi sanoo ja toivottaa kuorolaisten puolesta kaikki tervetulleeksi konserttiin.
Hanna Lahtinen
18.03.2025 | Kiinnitetty, Uurainen
Helena Veijonen on työskennellyt lähes koko ikänsä lasten parissa ja pitänyt siitä. Jopa niin, että ei oikein viihtynyt varhaiskasvatusjohtajan pestissä vaan halusi palata ”kentälle”. Eläkkeelle hän jäi päiväkoti Helmen johtajan tehtävästä muutama vuosi sitten.
– Vaikka mielestäni valmistauduin eläkkeelle jäämiseen ja kotona on paljon tekemistä ja mielekkäitä harrastuksia, on ystäviä ja lastenlapset ilona, tuli silti hiukan hämmentävä olo. Mietin, että tarvitaanko minua enää mihinkään. Tutustuin MLL:n Lukumummi-toimintaan ja ajattelin, että tuo voisi olla minun juttu. Ja niin se on ollutkin, hän kertoo.
Lukumummit ja -vaarit ovat vapaaehtoisia senioreita, jotka lukevat kouluilla lasten kanssa. Kahdenkeskisillä lukutuokioilla luetaan kirjaa ja keskustellaan luetusta monipuolisesti. Lukumummit ja -vaarit tukevat lasten peruslukutaidon ja sanavaraston kasvua sekä innostavat lukemisen pariin myös vapaa-ajalla.
– Me olemme mieheni kanssa lukeneet aina tosi paljon lapsille ja tietysti luin päiväkodissa päivittäin. Minä en opeta lukemaan, vaan me luemme yhdessä lapsen kanssa. Yhteinen lukuhetki ja keskittyminen kirjaan on tärkeää ja on hienoa, että pystyn tarjoamaan sellaisia hetkiä lapsille täällä Höytiän koulussa.
Nykymaailma haastaa ihmisten keskittymiskykyä, niin aikuisten kuin lastenkin. Lukemiseen keskittyminen on yksi parhaista tavoista rauhoittaa mieli ja parhaiten se onnistuu lapsella kannustavan aikuisen seurassa.
– On tärkeää löytää kirja, josta lapsi on kiinnostunut ja kun luemme yhdessä, niin pyrin kannustamaan ja keskustelemaan ja antamaan lukemisesta myönteisiä kokemuksia, Helena-mummi kertoo.
Höytiän koulu on pienten koululaisten koulu. Luokat ovat ykkösestä neloseen ja luokkakoot oikein sopivia, eivät liian pieniä, mutta eivät myöskään liian suuria. Koulun seinässä lukee Hyvän mielen Höytiän koulu ja se on siinä ihan perustellusti. Koulurakennukset ovat kauniita ja hyvin ylläpidettyjä vanhoja hirsirakennuksia ja uudehko liikuntahalli on kovassa käytössä.
– Höytiän koulu on kodikas koulu lapsille. Hyvä mieli tulee siitä, että kaikki lapset tunnetaan tässä koulussa, jokaista pystytään tukemaan hänen tarvitsemallaan tavalla ja myös perheet ovat paljon mukana yhteisessä kasvatustehtävässämme. Konkreettisesti jaamme hyvää mieltä toisillemme joka päivä tervehtimällä, olemalla ystävällisiä ja empaattisia, rehtori Jouni Hämäläinen kertoo.
– Ja koska Höytiän koulu on kodikas koulu, niin lukumummi sopii erinomaisesti tähän kouluun, mukavaa, että olemme saaneet Helenan tiimiimme, hän jatkaa.
Lukumummin kanssa lukemaan pääsystä vähän kilpaillaankin, mutta tänään vuoron on saanut Oliwer Räty.
– Lukumummin kanssa on kiva lukea, kun se kuuntelee tarkkaan ja sitten jutellaan kirjasta. Tykkään sellaisista kirjoista, missä tapahtuu kaikenlaista jännittävää, esimerkiksi Kahjo koulu on hyvä kirja, Oliwer kertoo.
Höytiän koulu ei ole hänen mielestään kahjo vaan kiva. Välkällä jaliksen peluu ja majojen rakentaminen on parasta.
– Meillä on maja Tellervonkujalla, joka on sellainen pieni polku kentän luona metsässä, siellä on hauska leikkiä, Oliwer sanoo ja luvan saatuaan kipaisee salamannopeasti välkälle.
Hanna Lahtinen
18.03.2025 | Kiinnitetty, Toivakka
Kimmo Friman Toivakan Ruuhimäestä on arboristi. Se ei ole ihan tavallisimpia ammattinimikkeitä Suomessa, heitä on alle 400. Arboristi eli puunhoitaja on puisto- ja maisemametsien hoidon ammattilainen. Arbor tarkoittaa latinaksi puuta.
– Idea lähti pihapuiden kaadosta. Kävin ensin Gradialla pienen kiipeilykurssin, jatkoin siitä ”Puunpoistoa erityistekniikoilla” -kurssille, jossa meitä koulutti arboristi ja silloin kiinnostus heräsi kunnolla, Friman kertoo.
Itse arboristin koulutus kesti 1,5 vuotta. Nyt Kimmo Frimanilla on vasta perustettu yritys nimeltä KS Pihapuupalvelu. Palveluvalikoimaan kuuluvat kaikenlaiset puunkaadot – myös haastavissa paikoissa. Esimerkiksi pihapuun voi kaataa joko suorakaatoina tai paloina purkaen, puiden kunto ja ympäristö huomioon ottaen. Paloina purkuunkin on useampi menetelmä, joko kiipeillen tai nostokoria tai nosturiautoa käyttäen.
– Voin tarjota sellaisen palvelun, että puusta ei jää mitään jäljelle. Puu viedään pois, oksajäte voidaan hakettaa tontille, jolloin sitä voidaan käyttää vaikka istutusten katteena ja kannot jyrsiä pois. Useimmiten minulta tilataan kuitenkin pelkkiä puunkaatoja, Friman kertoo. Hän tekee myös tonttihakkuita, jolloin suunnitellaan asiakkaan kanssa yhdessä, mitkä puut poistetaan ja mitkä jätetään.
Asiakaskunta ei ole vielä ehtinyt muodostua kovin suureksi ja kalenterissa on hyvin tilaa. Yrittäjä kuitenkin uskoo, että töitä riittää. Hän myös kiittelee alan ammattilaisten hyvää yhteishenkeä ja kykyä verkostoitua ja auttaa myös kollegaa.
Töitä hän tekee noin 100 kilometrin säteellä Toivakasta. Eniten on toistaiseksi ollut pihapuiden kaatoja, mutta mielellään Friman myös käyttäisi erikoisosaamistaan ja antaisi puille kuntoarvioita ja tekisi hoitotoimenpiteitä.
– Jos puu on kotipihassa ollut sata vuotta, niin totta kai siihen on syntynyt tunneside. Ei vanhaa, kaunista puuta kannata lähteä tutkimatta kaatamaan, hän toteaa.
Arboristi osaa kertoa puun kunnosta paljon ja usein myös antaa vaihtoehtoja kaatamiselle. Satavuotiaalle männylle saadaan helposti toiset sata vuotta hyvää ja kaunista elämää, kun siitä pidetään huolta.
Ihmiskehoon saattaa kehittyä kasvaimia tai umpisuoli tulehtua, silloin auttaa kirurgi, joka poistaa elämää vaikeuttavat osat ja parantaa elämänlaatua. Arboristi tekee usein samaa puille.
– Hoitoleikkauksessa tarkastetaan puun kunto ja otetaan hankaavia oksia pois. Tutkiminen tapahtuu yleensä silmämääräisesti, käävät ja harsuuntuminen, eli neulaskato kertoo paljon, mutta tarvittaessa voin käyttää mikroporaakin. Jos on heikkoja haaraliitoksia, niitä voidaan tukea tai keventää latvusta, Kimmo Friman kertoo. Parhaat tulokset saadaan, kun puuta hoidetaan koko sen elinkaaren ajan. Nuoren puun kasvua voidaan ohjata rakenneleikkauksin ja näin ehkäistä tulevaisuuden ongelmia. Puunhoidon kulttuuria ei Keski-Suomessa ole aivan samassa mittakaavassa kuin eteläisemmässä Suomessa. Myös puun juuristoalue on tärkeä. Joskus puiden juurille esimerkiksi pihanrakentamisen yhteydessä laitetaan liikaa täytemaata tai vahingoitetaan juuristoa muuten.
Kimmo Friman käyttää myös toista hyvinkin ihmisen elämään vertautuvaa termiä.
– Hyvin vanhan puun hoito on sellaista saattohoitoa, jonka avulla voidaan saada vielä paljon elinvuosia lisää.
Frimanilla ei ole metsuritaustaa, mutta kiipeilytaustaa on. Hän on aikaisemmin kiipeillyt esimerkiksi telemastoihin ja voimalinjoihin. Arboristi ei saakaan kärsiä akrofobiasta, eli korkeanpaikankammosta, toki kokemus tuo myös varmuutta. Uhkarohkeus ei kuitenkaan missään tapauksessa saa olla ja turvavälineiden kunto on ensiarvoisen tärkeää tässä ammatissa.
– Onneksi siinäkin asiassa tulee apuun hyvä kollegojen verkosto. Alalla on paljon yksinyrittäjiä, mutta esimerkiksi pihapuun kaatoon tarvitaan useimmiten kaksi, hän päättää.
Hanna Lahtinen
12.03.2025 | Tilaajille, Toivakka
Istumme toivakkalaisen diplomikauppias Matti Perälän kodissa ja kerimme hänen elämäntarinaansa.
Matti on syntynyt Eero ja Saima Mannisen keskimmäisenä lapsena. Matti kävi Vaajakosken yhteiskoulua ja hänen tarkoituksensa oli jatkaa siitä lukioon.
– Osallistuin noihin aikoihin Viisarimäen koulun opettajan Matti Männikön Toivakan urheilukentällä pitämään urheilukouluun. Illalla Männikkö kyseli minulta, että mitä aion jatkossa tehdä ja kerroin hänelle aikovani Vaajakosken lukioon. Männikkö sanoi, että ei mihinkään lukioon, vaan kauppaopistoon Jyväskylään. Tämä olikin se suuri muutos elämäni tulevaisuutta ajatellen. Menin kahdeksi vuodeksi kauppaopiston oppilaaksi.
Toivakkalainen kauppias Kerttu Perälä ihastui Matti-poikaan ja adoptoi hänet. Kerttu Perälä oli Matin isän täti. Näin Matti Mannisesta tuli Matti Perälä. Vuonna 1962 Matti valmistui merkonomiksi ja kesäkuun 1 päivänä Kerttu Perälä toi T:mi Joh. Perälän sekatavarakaupan avaimet sitä silmällä pitäen, että Matti jatkaisi hänen kaupassaan kauppiaana.
Kaupan liikkeenhoitajana oli silloin myymälänhoitaja, joka sittemmin syksyllä irtisanoi itsensä ja samana syksynä Kerttu Perälä kuoli. Kauppiaan tehtävät siirtyivät näin vain 18-vuotiaalle Matille.
Kaupankäynnin lisäksi Mattia kiinnosti urheilu.
– Olin 15-vuotias, kun voitin ensimmäisen suomenmestaruuden kolmiottelussa. Myös Juhani-veljeni voitti suomenmestaruuden pituushypyssä Hämeenlinnassa, hän kertoo.
Matti lisäsi myös pökköä pesään ja 17-vuotiaana hän voitti suomenmestaruuden sadalla metrillä ja oli pituushypyssä toinen. Urheilijan ura hiljeni taustalle kauppiasuran vaatiessa yhä enemmän aikaa ja voimia.
– Ongelmallista oli silloin se, että täysi-ikäisyys saavutettiin vasta 21-vuotiaana. Tämä tarkoitti sitä, että saadakseni kaikki kaupan toimet ja toiminnot nimiini, tarvitsin holhoojan, koska olin vasta 18. Oikeus valitsi holhoojakseni isäni Eero Mannisen. Mukaan kuvioihin tuli vielä holhouslautakunta jonka puheenjohtajana oli Herman Taipale.
– Hänelle minun tuli vuosittain selvittää kaupan raha- ja tilitilanne. Täytettyäni 21 vuotta pääsin sitten aloittamaan kaupanteon täysin omissa nimissäni.
Asevelvollisuuskin piti tietyn ikäisenä suorittaa ja sen velvollisuuden Matti suoritti Haminassa panssarintorjuntayksikössä ja kotiutui sieltä upseerina siviiliin vuonna1965. Diplomikauppiaan tutkintokin tuli häneltä suoritettua kaiken lomassa.
Kauppa kehittyi sittemmin palvelumyymälästä itsepalveluaikaan.
– Tämä jakoi asiakkaita, sillä osa heistä hyväksyi sen ja osa ei.
Uusi kuvio oli sekin, että vuonna 1969 otettiin käyttöön K-Perälän myymäläauto. Se lisäsi K-Perälän liiketoimintaa ja kauppa-autoa ajeli mm. nykyisin Gradian opettajana ajoneuvo- ja kuljetusteknologian puolella toimiva Veli Pekka Vihinen. Kauppa-autotoiminta loppui, kun auto vanheni ja Matti viehättyi yhä enemmän maatalous- ja rautakauppatoimintaan.
Matti avioitui syyskuussa 1969 joutsalaisen Paula Riita-ahon kanssa. Paulasta Matti sai rinnalleen kauppiaan rooliin ja perheyrityksen työskentelyyn sitoutuneen kumppanin. Heille syntyi kaksi lasta Jussi ja Matleena. Paula Perälä siirtyi ajan rajan yli 14.9.2004.
Paljon on mahtunut Matin kauppiasuraan ja siihen vaikuttaneita ihmisiä on myös monia. Heistä mainittakoon Perälän suvun kotiapulaisena ollut Aino Tönnäri.
– Hän kuului helluntaiseurakuntaan ja lauleskeli kitaralla säestäen. Aino oli se henkilö, joka piti minua, nuorta miestä raiteilla. Myös Vilma Lepikko vaikutti perheessämme mittavan ajan. Hän oli liki 40 vuotta kaupan työntekijänä ja asui meillä kotona. Hän oli yksi minun äitihahmoistani.
Lisäksi haluan mainita Maija Mäkelän. Hän on myös yksi Perälän kodinhoitotyöstä vastanneista naisista. Maijakin on ollut nelisenkymmentä vuotta kauppamme siivous- ja kodinhoitotöissä. Monia yrityksemme vaikuttajia jää varmasti tässä kirjoituksessa mainitsematta, mutta mainitsen vielä ”rautarouvaksikin” kutsutun Toini Jäntin. Hän oli monessa mukana niin myynnin kuin konttoritöittenkin osalta. Pitkäaikaisimpia työntekijöitä kaupassa ovat olleet Päivi Laitinen ja Eila Hokkanen. Nykyisin kotiamme Mäntymaata emännöi kumppanini Sirpa Vihavainen.
Matti on jo 81-vuotias ja kertoo luovuttaneensa kauppakiinteistönsä pojalleen Jussille ja miniälleen Minnalle.
– Jussin tullessa K-Rauta Palokan toimitusjohtajaksi, siirryin itse yritysryppäämme eläkeläiskauppiaaksi.
Matti Perälän aikanaan perustamia rautakauppoja löytyy yhä Palokan lisäksi Joutsasta, Laukaasta ja Kangasniemeltä. Lisäksi liiketoimintamme on laajentunut pääkaupunkiseudulle Oulunkylään, Pasilaan ja Vantaan Hämeenkylään.
Veikko Ripatti
