Keski-Suomen hyvinvointialueen ympärivuorokautinen sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskus on hoitanut ensimmäisen toimintavuotensa aikana yli 8 000 tehtävää, hyvinvointialueelta kerrotaan.
Tehtävistä yli 6 500 on ollut Hätäkeskuksen välittämiä kiireettömiä tehtäviä ja noin 1 500 hyvinvointialueen ammattilaisilta ja muilta viranomaisilta tulleita tehtäviä.
Tilannekeskus aloitti toimintansa lokakuun puolivälissä viime vuonna.
-Samoihin tiloihin ja yhteiseen toimintamalliin koottiin ympärivuorokautisia kotiin vietäviä palveluja tuottavia yksiköitä. Näitä olivat ensihoidon kenttäjohto, sosiaali- ja kriisipäivystys, turvapuhelinkeskus sekä kotisairaalan yhteydessä toimiva Kohta-yksikkö, jossa arvioidaan potilaan hoidon tarvetta. Uutena ammattiryhmänä aloittivat tilannekeskuspäivystäjät, joiden rooli on merkittävä, sillä he koordinoivat kiireettömissä tilanteissa tarvittavia palveluja, tiedotteessa todetaan,
Tilannekeskuksen kautta voidaan järjestää apua monenlaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi turvapuhelinhälytyksen yhteydessä asukas voi tarvita apua päästäkseen kaatumisen jälkeen ylös lattialta. Jos turva-auttajan saapuminen kestäisi pitkään esimerkiksi pitkän välimatkan vuoksi, tilannekeskus voi välittää tehtävän ensihoidolle. Näin asukas voi saada tarvitsemansa avun nopeammin.
Tilannekeskuksen kautta välitetyistä kiireettömistä ensihoitotehtävistä hieman yli puolet johtaa ensihoidon tekemään arvioon paikan päällä. Vajaa puolet tehtävistä voidaan ratkaista puhelimitse. Tällöin asukkaalle järjestetään tilanteeseen sopiva apu tai hänet ohjataan tarvittavan palvelun piiriin.

Hätäkeskus on välittänyt tilannekeskuspäivystäjille ensimmäisen toimintavuoden aikana yli 6 500 D-kiireellisyysluokan tehtävää. Ne ovat hätäkeskuksen riskinarvion perusteella kiireettömiä tehtäviä, joille tehdään hoidontarpeen arvio puhelimitse ja järjestetään tilanteeseen sopivaa apua.
Yleisimpiä ovat olleet erilaisiin sairastumisiin liittyvät tehtävät, joita on ollut 26 prosenttia Hätäkeskuksesta välitetyistä tehtävistä. Mielenterveysongelmiin liittyviä tehtäviä on ollut 16 prosenttia. Myös kaatumiset ovat olleet tavallinen syy yhteydenotolle.
Tilannekeskus on saanut noin 1 500 tehtävää myös hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta ja muilta viranomaisilta. Tehtäviä ovat välittäneet esimerkiksi kotisairaalan työntekijät, turvapuhelinkeskus, ensihoito, hoitolaitokset, sosiaali- ja kriisipäivystys sekä poliisi.
Tilannekeskuksella on myös valmiuteen ja viranomaisyhteistyöhön liittyviä tehtäviä. Se on välittänyt häiriötilanteissa Secapp-viestejä hyvinvointialueen sisällä, toiminut valmiuskeskuksena ja yhteistyöalueen yhteyspisteenä sekä välittänyt tietoa eri viranomaisten ja hyvinvointialueen ammattilaisten välillä.
Tilannekeskuksen toimintaa kehitetään edelleen. Mielenterveyteen liittyvien tehtävien käsittelyyn on tarkoitus saada tueksi psykiatrinen sairaanhoitaja. Lisäksi kehitetään yhden ensihoitajan yksikön tarkoituksenmukaista käyttöä.
Tärkeä kehittämiskohde ovat myös kotiin vietävien palvelujen asiakkaiden ja palveluasumisessa asuvien äkilliset tilanteet.
Ensimmäinen toimintavuosi on vahvistanut tilannekeskuksen roolia eri ammattilaisten yhteistyön kokoajana.