”Jokainen tekemäni työ on ollut yhtä arvokasta”

”Jokainen tekemäni työ on ollut yhtä arvokasta”

Mirja Vihtamäki on yksi Uuraisten kunnan pitkäaikaisimpia työntekijöitä. Tällä hetkellä hän työskentelee toimistosihteerinä ja käsittelee palkka-asioissa kokemuslisiä, palvelusaikoja ja luottamuspalkkioita. Hän tekee nykyään kolmipäiväistä työviikkoa.
Ennen sote-asioiden siirtymistä hyvinvointialueelle Mirjan työnkuva oli monipuolisempi ja monella tapaa ihmisläheisempi.
– Minulla on vähän ikävä asiakaskohtaamisia, hän myöntää.
Syntyperäinen uuraislainen Mirja Vihtamäki siirtyi vakituiseen työsuhteeseen Uuraisten kunnalle vuonna 1995, mutta sitä ennen hän toimi jo kunnan palveluksessa alalla, joka on kaukana siististä sisätyöstä.
– Opiskelin nuorena siivousteknikoksi, mutta tein 90-luvun alussa maatalouslomituksia. Silloin Uuraisilla oli vielä paljon maatiloja, ja työ oli hyvin ruumiillista. Lomittajana tunsin itseni todella tarpeelliseksi. Sen jälkeen toimin siivoustyönohjaajana viitisen vuotta, mutta sinä aikana huomasin, etten ole oikein työnjohtajatyyppiä, hän naurahtaa.
Seuraava nimike olikin sitten palvelusihteeri. Vuodesta 2006 lähtien hän toimi kunnan sosiaalitoimessa toimistosihteerinä.
– Jokainen tekemäni työ on ollut yhtä arvokasta, ja olen kiitollinen, että olen saanut tehdä monenlaista, hän sanoo.
Sosiaalitoimessa hän huolehti ns. välitystiliasiakkaista, mikä on edunvalvontaa kevyempi tapa auttaa heitä, joilla on haasteita elämänhallinnan kanssa. Hän toimi myös yleisenä edunvalvojana. Lempeän ja äidillisen oloinen Mirja sopi tehtävään hyvin.
– Joskus joku vähän maistissa ollut asiakas on kaulaankin kaupan kassalla kapsahtanut, hän muistaa nauraen.
– Edunvalvonta oli toisaalta hyvin tarkkaa ja byrokraattista, mutta siinä oli myös paljon mieleen jääneitä koskettavia kohtaamisia. Olin monelle se ainut kuuntelija ja koin todella olevani avuksi, hän lisää.
Loppuaikoina välitystiliasiakkaiksi tuli enemmän myös vanhempia asiakkaita. Lisäksi työhön kuului sosiaalilautakunnan sihteerinä toimiminen.

Mirja Vihtamäki palkittiin kesäkuussa kultaisella ansiomerkillä 30 vuoden palveluksesta Uuraisten kunnalle. Palkintoa ojentamassa peruspalvelujohtaja Jouko Nykänen, kunnanjohtaja Juha Valkama ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matleena Kivelä.

– Uuraisten kunnassa on ollut ihan hyvä olla töissä, ja vuodet ovat menneet niin nopeasti. Työkaverit ovat enimmäkseen lasteni ikäisiä.
Mirja Vihtamäellä on eläkeikään vielä puolitoista vuotta, mutta hän on jo vähän miettinyt, että työn tilalle pitää saada jotain uutta.
– Voisin vaikka ryhtyä henkilökohtaiseksi avustajaksi, se voisi olla minun elämänkokemuksellani aika mukavaa, hän miettii.
Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu nykyään Armaksen kanssa touhuilu, joskus kohtalokkainkin seurauksin. Kevyen kompuroinnin seurauksena Mirja joutui pari vuotta sitten sairaalaan operoitavaksi. Armas-koira tuli perheeseen puoliso Pasin kuoltua kolmisen vuotta sitten.
– Pasin kanssa harrastimme asuntoautoilua, mutta se jäi kokonaan, en halunnut edes koko autoon enää astua. Armas tuli täyttämään tyhjää tilaa, ja onneksi Markuksen perhe asuu Uuraisilla. Vanhempi poika Manu asuu Hämeenkyrössä, Mirja kertoo.
Sosiaalitoimen parissa lähes koko työuransa työskennellyt Mirja on hiukan huolissaan tulevaisuudesta.
– Jopa vähän pelottaa oma vanheneminen, riittääkö meille hoitajia ja saadaanko nykyisestä järjestelmästä toimiva ja kansalaisia aidosti palveleva, hän päättää.

Hanna Lahtinen

Elämää neonvalojen loisteessa

Elämää neonvalojen loisteessa

Jari ja Marjo Kohvakan elämässä neonvalot ovat olleet tärkeässä roolissa, mikä ei heidän tapauksessaan tarkoita esiintymisiä maailman kabareelavoilla.
Uuraisilla valmistetut Neon Systeemin valomainokset ja kyltit ovat muovanneet suuresti maisemaamme yli kolmen vuosikymmenen ajan. Pääosin valomainonta on keskittynyt Keski-Suomeen, mutta myös valtakunnalliset ketjut, kuten K1-katsastus ja Plus-katsastus, ovat käyttäneet heidän palvelujaan.
– Suomi on tullut kyllä aika tutuksi, ihan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta lähes kaikkialla on tullut käytyä, Jari Kohvakka kertoo.
Neonputkien valmistus ja asennus vaativat erityistä osaamista, ja sitä varsinkin Jari Kohvakalta löytyy. Hän on työskennellyt kyseisen tekniikan parissa jo 70-luvulta lähtien, ensin palkkatyössä Helsingissä ja Kuopiossa, ja 90-luvun alusta alkaen omassa yrityksessään Uuraisilla. Tekniikka on sinä aikana huomattavasti muuttunut, ja nykyään valomainokset käyttävät pääasiassa LED-tekniikkaa. Myös tekotavat ovat muuttuneet, ja käsityöläisyys alalta on katoamassa. Jari Kohvakka osaa tehdä valomainoksia myös ilman laserleikkureita ja konetaittoa, mutta moni muu ei.
Työnjako yrityksessä on ollut sellainen, että Jari on hoitanut tuotannon, asennukset ja huollot, ja Marjo paperien pyörityksen, suunnittelun, teippaukset sekä raha-asiat.
Halli Halmetiellä, muutama kilometri Uuraisilta Kyynämöisten suuntaan, on oikea muistojen aarreaitta, sillä kun on menty asentamaan uutta kylttiä, on entinen korjattu mukaan. Hallilla pölyttyy monta edesmenneiden pankkien ja ravintoloiden valomainosta.


Neon Systeemin kiihkeimmät vuodet sijoittuivat vuosituhannen alkuun; silloin yritys työllisti useita henkilöitä, ja Jari Kohvakka itse teki lähes ympäripyöreitä päiviä. Erityisesti Keskimaa ja Innova olivat tuolloin isoja asiakkaita. Myös poika Kalle oli jonkin aikaa mukana yrityksen toiminnassa, mutta totesi, että opiskelu ja muut alat kutsuvat.
Nyt yrityksen on tullut aika hiljentää tahtia, ja Jarin ja Marjon siirtyä muihin puuhiin. Mitään lepolomaa he eivät ole itselleen järjestäneet – varsinkaan kesällä, mutta kyse on toisenlaisesta tekemisestä. NiittyWillan Mansikkatilan viljelypinta-ala on laajentumassa, ja heillä on myös Luonnonvarakeskuksen testialue, jossa testataan kolmea uutta lajiketta. Marjo on ryhtynyt myös kuivakukkaviljelijäksi. Hänen tekemiään upeita kransseja on tulossa myyntiin esimerkiksi Sesonkipuoti Selmaan.
– Sini-ikiviuhkoa, olkikukkaa, morsiusharsoa, katinliekoa, pellavaa, vehnää, jänönhäntää… luettelee Marjo käyttämiään kasveja ja kertoo nauttivansa käsillä tekemisestä.
Neon Systeemi Oy on olemassa vielä ainakin muutaman vuoden ajan, sillä yrityksellä on saatavia konkurssipesiltä.
– Korona-aika koetteli tätäkin alaa, sillä esimerkiksi ravintolatoiminta hiljeni, ja muutamalle valomainosyritykselle se oli liikaa, ja ne joutuivat saneeraukseen, Marjo kertoo.
Marjo puhkuu intoa uusista suunnitelmista, mutta Jari myöntää, että on myös hiukan haikea olo.


– Ei sitä osaa olla tekemättä mitään, aamulla pitää nousta ja pukea haalarit päälle. Toki tuntuu mukavalta, että ne kaikkein hikisimmät ajat ovat takana, hän sanoo.
Parhaillaan on käynnissä hallin tyhjennys, ja moni on jo käynyt pinkkoja penkomassa ja löytänyt monenlaista nyt tai tulevaisuudessa tarpeellista pikkurahalla. Osa päätyy lopulta kierrätykseen.
– Olen selvitellyt kierrätysasioita ja esittänyt sellaisia kysymyksiä jäteyhtiölle, että heiltäkin on mennyt sormi suuhun. Erilaisia muovilaatuja on todella paljon, Marjo Kohvakka kertoo.
Molempia ilahduttaa, että halliin on löytynyt uusi aktiivinen yrittäjä, vaikkakin hieman eri alalta. Kun halli on saatu pääosin tyhjäksi, niin tilassa aloittaa vuokralaisena Vertanen Xpress, joka tarjoaa autohuolto- ja korjaamopalveluja, mutta myös teippauksia, mitkä onnistuvat hallista jo löytyvillä teippileikkauskoneella ja muulla välineistöllä.

Hanna Lahtinen

Uuraisten Rantapuistohankkeessa rakennetaan kuntoportaat ja nostetaan kaunis maiseman esiin

Uuraisten Rantapuistohankkeessa rakennetaan kuntoportaat ja nostetaan kaunis maiseman esiin

Uuraisten kunnan Rantapuistohanke etenee suunnitelmien mukaisesti. Hanke toteutetaan pitkään tyhjillään olleelle tontille Uuraisten vanhimman kerrostalon viereen.
– Syksyllä 2023 FCG:n laatiman suunnitelman pohjalta ensimmäisessä vaiheessa valmistuvat ylätasanne ja kuntoportaat, jotka rakennetaan kesällä 2025. Tämä vaihe tuo merkittävän parannuksen Uuraisten keskustan alueen virkistysmahdollisuuksiin ja maisemaan. Maisema avautuu Pikku-Kuukka-järvelle paljon entistä paremmin, vapaa-aikasuunnittelija Mari Sivill kertoo.
Uuraisten kunta on säästökuurilla, mutta Rantapuistohankkeeseen on saatu merkittävä avustus.
– Rantapuistohanke on sisällytetty tämän vuoden investointiohjelmaan, ja valtuusto on myöntänyt hankkeelle 100 000 euron määrärahan. Keväällä 2024 maankäyttötyöryhmä päätti hakea hankkeelle avustusta Aluehallintovirastolta. AVI myönsi hankkeelle noin 40 000 euron avustuksen, mikä mahdollistaa hankkeen toteuttamisen, kertoo Uuraisten kunnan tekninen johtaja Tiina Löytömäki.
Suunnitelmassa on huomioitu myös ylläpitokustannusten minimoiminen.
– Ylläpidosta vastaa kunta, mutta kuntoportaita ei ylläpidetä talvella. Viheralueet toteutetaan pääosin niittyistutuksilla ja hedelmäpuilla, mikä vähentää nurmikonleikkuun tarvetta, Mari Sivill kertoo.

Ikäisekseen hyvässä kunnossa

Ikäisekseen hyvässä kunnossa

Uuraisten kirkko täyttää ensi vuonna 120 vuotta. Muutamissa lähteissä valmistumisvuodeksi mainitaan 1904, mutta oikeampi vuosiluku on kuitenkin1905.
Seurakunnan ensimmäinen kirkko valmistui vuonna 1803 ja nykyinen kirkko rakennettiin samalle paikalle rakennusmestari J. Wigrenin suunnitelmien mukaan noin 100 vuotta myöhemmin. Rakennusvaiheessa mukana oli myös arkkitehti Yrjö Blomstedt, jonka kädenjälki näkyy erityisesti kirkon kansallisromanttisissa ornamenteissa. Kellotapuli on rakennettu vuonna 1882 arkkitehti Alfred Cavénin suunnitelmien mukaan.
Vanha kirkko oli yläosaltaan raskaampi, nykyisessä ristikirkossa on kahdeksankulmainen siro lanterniini ristikeskuksessa
Viimeisin kunnostus tehtiin arkkitehti Tuija Ilveksen suunnitelmien mukaan 1990-luvun lopulla. Juhlavuoden aikana kirkko aiotaan kunnostaa ainakin ulkopuolelta arvoiseensa kuntoon.
Arkkitehtitoimisto Ark-Kantonen Oy on erikoistunut arvorakennusten ja erityisesti kirkkojen kunnostuksiin ja oli suunnittelemassa myös edellistä remonttia, jolloin myös sisätilat ehostuivat. Arkkitehti Jussi Kantonen esitteli Uuraisilla viime perjantaina suunnitelmia 120-vuotiaan kirkon ja yli 140-vuotiaan tapulin kunnostamiseksi. Korjaustarpeita kartoittavaan ryhmään kuuluvat lisäksi Pekka Minkkinen, Simo Koskinen, Markku Vanhala ja Keijo Sironen.
Suunnitelma on, että vanhat irtoavat maalit poistetaan, vaurioituneet puuosat ja ikkunalasien kittaukset korjataan. Tämän jälkeen julkisivu ja ikkunat huoltomaalataan. Muita toimenpiteitä on kirkon ryömintätilan tuuletuksen parantaminen, mikä tapahtuu avaamalla sokkelin tuuletusluukut kesäajaksi. Tarkoitus on lisäksi muovata maanpintoja rakennuksen ympärillä poispäin viettäviksi, kunnostaa salaojitus ja korjata hieman syöksytorvia.
– Julkisivulaudoitus on ikäisekseen hyvässä kunnossa, ainoastaan kellotapulin repsottavat luukut täytyy joko jäykistää raudoilla tai uusia kokonaan. Tapulissa maalipinta on päässyt vähän huonompaan kuntoon kuin kirkossa, Jussi Kantonen kertoi.
Kirkko maalataan samanlaisilla väreillä kuin se on viimeksi maalattu, mikä tarkoittaa, että ulkonäkö hieman muuttuu, sillä nykyinen maali on huomattavasti haalistunut 25 vuodessa. Uusi maali raikastaa rakennuksien ilmettä.
– Kun kirkko edellisen kerran maalattiin, oli todella sateinen kesä ja ilman hyvää suojausta maalaamisesta ei olisi tullut mitään, muisti Raimo Lindfors.
Kirkon peltikate joko kunnostetaan tai uusitaan. Sisäpuolella suurin korjauskohde on asbestilevyistä valmistettu urkujen puhallinkotelo, joka todennäköisesi kapseloidaan.
– Remontin laajuus riippuu paljolti kirkkohallitukselta saatavasta avustuksen määrästä. Hallitus on leikkaamassa merkittävästi kirkon valtionavustusta, eikä rahaa ei ole jaettavaksi ollenkaan niin paljon kuin menneinä aikoina. Avustusprosentti on maksimissaan 80, kertoo kirkkoherra Antti Toivio.

Hanna Lahtinen

Urheiluautoilijoiden renkaanvaihtopäivä on erinomaista palvelua uuraislaisille

Urheiluautoilijoiden renkaanvaihtopäivä on erinomaista palvelua uuraislaisille

Vaikka syksy on ollut todella lämmin, talvi ja talvikelit saapuvat kuitenkin tänäkin vuonna. Uuraisilla lähes 50 autoilijaa kävi vaihdattamassa renkaat hyvän sään aikaan ja pikkurahalla Uuraisten Urheiluautoilijoiden renkaanvaihtopäivässä Tannermäen hallilla.
Homma hoitui niin vauhdikkaasti, että autoilija tuskin ehti nauttia tarjotut kahvit ja makkarat, kun jo talvirenkaat olivat alla ja kesäkumit pestyinä ja pakattuina takakontissa. Ekstrapalveluna tsekattiin vielä renkaiden urasyvyydet ja jarrupalojen kunto.
UuUAlla on paljon aktiivisia talkoolaisia.
– Aamulla meitä oli 11 hommissa, mutta nyt taitaa olla jo paljon enemmän, arveli Tiina Virtanen iltapäivästä urakan loppupuolella.
Suomessa talvirenkaiden käyttö on pakollista 1.11.-31.3., jos sää sitä edellyttää.
Tänä vuonna tuli voimaan uusi sääntö, joka koskee kitkarenkaita. Liikenneturvan mukaan vain 3PMSF-merkinnällä varustettu rengas on tyyppihyväksytty vaativiin talviolosuhteisiin tarkoitetuksi talvirenkaaksi ja täyttää standardin mukaisen lumipitovaatimuksen.
Talvirenkaiden merkintää koskeva siirtymäaika päättyy 30.11.2024. Sen jälkeen kitkarenkaissa on oltava 3PMSF-merkintä, jos niitä käytetään talvisissa olosuhteissa marras-, joulu-, tammi-, helmi- tai maaliskuun aikana. Ns. vuoristomerkintä 3PMSF muodostuu englannin kielen sanoista 3 Peak Mountain Snow Flake. Jos renkaasta löytyy vain M+S-merkintä (mud and snow), on se joulukuussa jo laiton.
Keski-Suomen maaseudulla aniharva kuitenkaan luottaa kitkarenkaaseen, vaan alta löytyy nastat. Nastarenkaiden kohdalla on tärkeää tarkistaa riittävän usein, että nastoista on vähintään 75 prosenttia jäljellä. Käytännössä jos nastoja on lähtenyt huomattavasti, on tarkkaa laskemista turvallisempaa uusia renkaat. Talvirenkaiden urasyvyyden on oltava vähintään kolme milliä, mutta syksyllä vaihtaessa urasyvyyden olisi hyvä olla vähintään viisi milliä, jotta renkaiden pito säilyy koko talvikauden ajan.
Hyväkuntoiset ja kelinmukaiset renkaat tarvitaan siksi, että ne auttavat pitämään auton tiessä. Onnettomustietoinstituutin mukaan renkaiden puutteet ovat merkittävällä tavalla osallisena Suomessa joka seitsemännessä liikenneonnettomuudesta
Myös renkaiden säilytyksessä on niksinsä, renkaat tulisi säilyttää viileässä, kuivassa ja pimeässä tilassa, jotta ne säilyvät hyvässä kunnossa seuraavaa kautta varten. Parasta on säilyttää renkaita autotallissa, kellarikomerossa tai rengashotellissa.
Lämmittämätön ulkovarasto ei ole talvella aivan ihanteellinen, mutta tärkeintä renkaiden säilytyksessä on, että renkaat eivät altistu UV-säteilylle ja muille ympäristön haittatekijöille.

Maanteillä alennettuihin nopeusrajoituksiin on jo siirrytty viimeistään 29.10.2024, vaikka lokakuun sää onkin ollut tavallista lämpimämpää.
– On kuitenkin hyvä muistaa, että öisin lämpötila voi laskea pakkasen puolelle ja vaikeasti havaittavaa mustaa jäätä saattaa esiintyä etenkin silloilla ja rampeilla. Lisäksi syksyn pimeys yhdistettynä hirvieläinten aktiiviseen liikehdintään tuplaavat onnettomuusriskin, mikäli ajettaisiin kesänopeuksilla, muistuttaa liikenneturvallisuusasiantuntija Johanna Savolainen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Kesäajan nopeusrajoituksia alhaisemmat ajonopeudet antavatkin kuljettajalle enemmän aikaa havainnoida ja reagoida yllättävissä tilanteissa; joka vuosi säästyy arviolta kahdeksan ihmisen henki ja 36 jää loukkaantumatta.
Nopeusrajoitusten laskulla on turvallisuushyötyjen lisäksi myös muita positiivisia vaikutuksia: liikenne sujuvoituu, kun nopeuserot tasaantuvat, päällyste kuluu hitaammin, rengasmelu pienenee sekä polttoaineen kulutus laskee, mikä taas osaltaan vaikuttaa vähentävästi päästöihin.
Kesäisiin nopeusrajoituksiin palataan takaisin tavallisesti huhtikuun puolella, kun valon määrä lisääntyy ja kelit paranevat.
Keski-Suomessa lähes kaikki maanteiden yksiajorataiset 100 km/h -rajoitukset alennetaan 80 km/h -rajoituksiin. Moottoriteillä sekä keskikaiteellisilla ohituskaistajaksoilla nopeusrajoitus on läpi talven 100 km/h.
Tänä vuonna Keski-Suomen maanteillä lasketaan nopeusrajoituksia vajaa 18 kilometriä enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna.
– Kaikille tieosuuksille, joilla kesäajan rajoitus on 100 km/h, tehtiin tarkastelu, täyttyvätkö talven nopeusrajoituskriteetit yhä. Tarkastelun pohjalta selkeästi esiin nousi muutama tieosuus, joilla korkeampaa nopeusrajoitusta talvisin ei voida enää sallia liikenneturvallisuussyistä, toteaa Savolainen.
Esimerkiksi Valtatiellä 4, Joutsassa Leivonmäen ja Havumäentien välisellä osuudella nopeusrajoitus lasketaan 80 km/h.
Muutokset talvinopeusrajoituksissa Keski-Suomen maakunnassa ovat kokonaisuudessaan hyvin maltillisia ja aikamenetykset marginaalisia.

Hanna Lahtinen

Ammuntaurheilua historiallisilla mausteilla

Ammuntaurheilua historiallisilla mausteilla

Kyösti Pienmäki on alle kolmekymppinen nuori mies Uuraisten Hiirolasta. Hän on myös Suomen mestari lajissaan, mikä on mustaruutiammunta.
Pienmäki ajaa työkseen isoa säiliöautoa ja viettää ison osan elämästään pyörien päällä. Koti on tärkeä tukikohta, jonne on hyvä palata reissusta.
– Isän veli Mauri Sivula innostui ensimmäisenä vanhoista aseista ja mustaruutiammunnasta, ja sitten isä innostui. Minä olin 12, kun isä kysyi, että haluaisinko kokeilla. Siitä se lähti, minulle hankittiin ase ja nyt olen 16 vuotta kilpaa ampunut, Kyösti Pienmäki kertoo.
Ura on ollut nousujohteinen ja tällä hetkellä hän on lajissaan Suomen terävintä kärkeä. Suurimmat saavutukset ovat mustaruutikiväärin Suomen mestaruus ja pohjoismaiden mestaruuskilpailuista pronssia henkilökohtaisessa kisassa ja hopeaa joukkuekisassa. Aktiiviampujia Suomessa on 30–50 ja moni ampuu useassa eri sarjassa. Suuri osa harrastajista tulee Etelä-Suomesta. Pienmäki edustaa Oriveden ampujia.
– Kun kilpailuihin lähden, niin lähden aina voittamaan. Itselleni ei kuitenkaan voitto ole tärkein, vaan hyvä tulos. Jos voittaa omalla ennätyksellä, niin se on ihan parasta, Pienmäki sanoo.
Mustaruutiammunnassa ammutaan 100 metristä makuulta ja 50 metristä pystystä. Sarjat määritellään asetyypin ja aikakauden mukaan. Sota-aseet ja vapaat kiväärit kilpailevat eri sarjoissa, toisissa sarjoissa on avo- ja toisissa diopteritähtäimet. Puolessa tunnissa ammutaan 13 laukausta, joista 10 parasta lasketaan. Maksimi on 100 pistettä.
Mustaruutiammunnan omaleimaisin piirre on, että ammukset tehdään itse. Myös lataaminen vaatii omanlaistaan osaamista. Kilpailuvälineinä käytetään aitoja alkuperäisiä vanhoja aseita tai replikoja, eli aseita, jotka mallintavat eurooppalaisia ja amerikkalaisia suustaladattavia piilukkoisia ja nallilukkoisia pistooleita ja kivääreitä. Yli satavuotiaan aseen löytäminen ei luonnollisestikaan ole ihan helppoa, eikä sellaista halvalla saa. Replikan ja tarvikkeet hankkimalla alkuun pääsee noin tuhannella eurolla.
– Välineellä on iso merkitys, sen pitää olla itselle sopiva. Minulla on yksi aito vanha ase ja muutama replika. Minulle on tärkeintä, että ase toimii, vaikka onkin mielenkiintoista miettiä, missä kaikkialla yli satavuotias ase on ollut mukana.

Kyösti Pienmäki väittää olevansa vähän laiska harjoittelija. Pihasta löytyy kuitenkin oma ampumarata pienoiskiväärillä ja ilmapistoolilla ampumista varten.
– Olen hankkimassa mustaruutipistoolia ja siirtymässä kilpailemaan myös siinä lajissa. Ensi vuonna aion tavoitella suomenmestaruutta, mutta helpolla se mestaruus ei irtoa, hän sanoo.
Kilpaileminen vaatii myös hyvää fyysistä kuntoa sekä rautaisia hermoja.
– Nuorempana ei ollut mitään paineita, enkä jännittänyt. Silloin saatoin yllättää kokeneemmat ampujat. Nyt kun menestystä on tullut, niin huomaan, että viisi pistettä tipahtaa helposti tuloksesta ihan vain hermoilun vuoksi, Pienmäki miettii.
Seuraavat kisat ovat vuorossa maaliskuussa ja sitä ennen on aikaa toisille mielipuuhille. Metsästys ja kalastus ovat luontevia ja harjoittelua tukevia harrastuksia ampujalle, varsinkin jos sattuu asumaan hyvien metsästysmaiden tuntumassa kuten Kyösti Pienmäki. Hän odottaa jo innolla alkavaa hirvenmetsästyskautta. Pääasiallisesti hän metsästää petoja ja pienriistaa, lisäksi hän käy kyyhky- ja sorsametsällä ja joskus kanalintujakin etsiskelemässä.
– Eikä se niin haittaa, saako saalista edes. Mukava sitä on muutenkin istuskella kaverin kanssa nuotiolla makkaraa paistellen ja maailmaa parantaen, hän miettii.

Hanna Lahtinen