27.03.2024 | Tilaajille, Toivakka
Sukupolvet kohtasivat Leppäveden rannalla Toivakan venesatamassa, kun Eläkeliiton Toivakan yhdistys järjesti Kaverin kanssa kalaan pilkkitapahtuman eläkeläisille ja koulukeskuksen 6. luokkalaisille. Eläkeliiton Toivakan yhdistyksen liikuntavastaava Esko Eko Hietanen organisoi kaveripilkkitapahtuman.
– Kaveripilkin tarkoitus on saada nuoret ja ikääntyvät kyläläiset yhteisen harrastuksen äärelle. Samalla tapahtuma antaa monille nuorille ehkä uuden harrastuksen kalastuksen parissa, totesi Hietanen.
Kuudesluokkalaisista ja samalla koko porukasta pisimmän saaliskalajonon mittautti Joonatan Manninen. Palkinnoksi tuli komea kalapuukko. Kalansaaliiden mittaustyön suoritti Esko ”Eko” Hietanen.
Suurimman kalan pilkki Olli Syvälä. Siitä hän sai palkinnoksi pilkkisetin.
Pilkkitapahtumaan saapui yhdistyksen tiedotuksesta vastaavan Leena Parkkisen laskennan mukaan 24 akuista ja 37 nuorta osallistujaa. Yhdistyksen puheenjohtaja Markku Kauppinen toivotti kuudesluokkalaiset mukaan yhteiseen tapaamiseen pilkkimisen merkeissä. Kutsuttuna osallistujana oli myös Toivakan K-market Perälän kauppias Kerttu Vesterinen.
– Ihanaa yhteisöllisyyttä, kun eläkeläiset ja kuutosluokkalaiset kohtasivat yhdessä pilkkitapahtumassa venerannassamme. Mekin Perälän väkenä pääsimme mukaan ja tuotiin kaikille 70 osallistujalle makkarat lisukkeineen, kertoi Vesterinen.
Grillimakkaran paistossa ahkeroivat Leena Parkkinen ja Elina Puttonen.
Kutsuvieraana paikalla oli Suomen Vapaa-ajan kalastajain keskusjärjestöstä Eero Hiekkataipale. Hän toimii järjestössä kalastusohjaajana työalueenaan Keski-Suomi.
– Järjestönä edistämme käytännön kalastusasioita ja seuraamme kalastusalaa, sekä olemme mukana valtakunnan tasolla. Samalla edustamme Suomea myös valtakunnallisella foorumilla. Tavoitteenamme on myös matalalla kynnyksellä luoda mahdollisuuksia kalastukseen osallistumiseen. Jäsenet ovat meille tärkeitä ja jäsenmaksumme maksamalla saa myös mainion Vapaa-ajan Kalastaja -lehden, kertoi Hiekkataipale.
Päivän aikana nähtiin kärsivällistä ja innokasta pilkkimistä. Osallistujat antoivat suuret kiitokset tapahtuman järjestäjille ja vapaaehtoistyötä tehneille. Kunnan puolesta paikalla oli viestintä- ja markkinointisuunnittelija Susanna Liljander ja viime hetkillä mukaan ehtinyt kunnanjohtaja Touko Aalto. Eläkeliiton Toivakan yhdistys kiittää yhteistyökumppaneita joita olivat ja K-Market Perälä, Lions Club Toivakka, LähiTapiola, MH-Betoni Oy, Sora-Manninen Oy, Sale, Kärkkäinen sekä Toivakan Apteekki.
Veikko Ripatti
27.03.2024 | Lue ilmaiseksi, Toivakka
Toivakassa Hoivakoti Soivakassa vietettiin 22.3.2024 Aini Kuuselan (os. Heinonen) 100-vuotisjuhlaa. Karjalan evakkona viimein Toivakkaan rantautunut Aini nautti pirteänä useita tunteja kestäneestä juhlastaan, jonka Soivakan henkilökunta oli hänelle järjestänyt. Kymmenien vieraiden joukossa oli Ainille varsin tuttuja henkilöitä niiltä ajoilta, jolloin hän puolisonsa kanssa muutti Toivakkaan. Aini saikin ottaa vastaan paljon lämpimiä halauksia ja onnitteluja. Tuskin ovet olivat sulkeutuneet sisälle astelleiden Toivakan karjalaisten takana, kun he jo virittivät ilmoille onnittelulaulun rakkaalle ystävälleen. Onnittelupuheista ensimmäisen piti Toivakan vs. kunnanjohtaja Touko Aalto. Aalto toi Ainille Toivakan kunnan tervehdyksen kukkasten kera.
– Meitä on täällä karjalaista sukua nyt paljon koolla. Minäkin olen Pohjois-Karjalasta, ja sinä myös Aini olet karjalaisia. Eroa meillä on iässä melko tasan 60 vuotta.
Kirkkoherra Panu Partanen totesi, että kunta on ihmiset ja seurakunta on ihmiset. Muodostamme ihmisenä yhteisön.
– Luen tähän tilanteeseen sopivan raamatun tekstin, joka löytyy psalmista 23. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti… Aini on kertonut, että hänen elämänsä on ollut myös taistelua. Ja niinhän se on. Elämä on matka, mutta samalla se on lahja. Tämä päivä on säteillyt yhdessä Ainin kanssa. Aini olet ihminen, joka olet säteillyt meille Jumalan hyvyyttä. Onnittelemme sinua tänä juhlapäivänäsi.
Vasemmalla Jari Ratilainen, Erkki Heinonen ja Mika Ruponen, kaikki kolme ovat Ainin kummilapsia.
Aini Kuuselan ja 94-vuotiaan Laura Vaaranrinteen tapaamisessa oli lämpöä.
Eero Saksin Karjala-aiheinen runo kuultiin Irja Lambergin lausumana. Tämän jälkeen Ainin veljenpoika, samalla kummipoika, Erkki Heinonen näytti diakuvia Ainin elämän varrelta aina sieltä kotikarjalasta asti. Musiikkipuolesta vastasi Maisa Launonen soittaen kannelta. Voiko mikään soitin sopia paremmin karjalaisen 100-vuotissyntymäpäivään kuin juuri kannel? Launonen soitti mm. kappaleen Konevitsan kirkonkellot. Yhteislauluja laulettiin Jenni Minkkisen johdolla mm. Veteraanin iltahuudon, joka sai miehet nousemaan seisaalleen kunnioituksesta veteraaneja kohtaan, joihin Aini myös lukeutuu. Juhla päättyi kakkukahveihin ja iloiseen puheensorinaan ja valokuvien ottoon yhdessä päivänsankarin kanssa.
teksti ja kuvat: Veikko Ripatti
Toivakan karjalaiset lauloivat Ainille juhlaan tullessaan.
Soukanrannan Ohvot -sukukirjassa olisi paljon kerrottavaa, mutta tässä ote Ainin taipaleesta siitä kohtaa, joka toi hänet Toivakkaan.
Minun evakkoreissuni 1939–1941
Elettiin kesää 1939 Tulolansaaressa. Kesä oli kaunis ja lämpöinen. Harvennettiin ja puhdistettiin rikkaruohoista juurikasveja. Välillä juostiin Poukkukalliolle uimaan, siis Mattilanlahdelle. Kun tultiin Orjatsaaren puolelta töistä, silloin uitiin mennen tullen, veneessä oli vain isä, äiti ja Eino. Kaikki olisi ollut ihan hyvin, mutta sotaa pelättiin. Sitten se tapahtui, marraskuun 30 päivänä 1939- sota syttyi! Meiltä lähti veljekset Viljo ja Aarne. Rintamalta alkoi kuulua jyske ja jyrinä. Ikkunat oli peitettävä, ettei valoa näkyisi. Navettatyöt oli tehtävä ihan kuin varkain. Päivällä ei uskaltanut mennä ulos, aina oli kuulosteltava, oliko koneita ilmassa. Sitä kesti 105 päivää. Sitten tuli rauha kello 11, mutta millainen. Karjala oli menetetty, sanottiin iltauutisissa. Voi sitä surua! Poliisi kävi taloissa sanomassa, että saari on oltava sinä iltana tyhjä.
Meillä oli tavaroita laitettu laatikoihin sitä varalta, jos sattuisi lähtö tulemaan. Isä laittoi Virkun valjaisiin ja lähti viemään meitä Sortavalaan, mie hiihdin suksilla, taishan siskoni Siiri ja veljeni Väinökin hiihtää. Äiti, isä sekä pikkuveljeni Eino olivat reessä. Isä toi meidät tyttökoululle ja lähti itse takaisin kotiin viemään tavaroita Mattilanlahden jäälle, josta kuorma-auto hakisi ne poliisin mukaan. Eiväthän ne sieltä mihinkään lähteneet, vaan sinne jäivät venäläisille. Isä laittoi myös eläimemme kylän karjan sekaan, jotka kulkivat meidän pihamme poikki. Sortavalassa ne kaikki olisi tapettu. Isä ja pappa meinasivat jäädä venäläisten jalkoihin, sotilaat jo hoputtivat heitä lähtemään.
– Yövyttyämme tyttökoululla, meijät kerättiin aamulla linja-autoon. Siitä alkoi matka, ei ollut tietoa, minne, kunhan vain päästiin sotaa pakoon. Koko päivän meitä kuskasivat Savonlinnaan, rintamalta tuli evakoita ja karjaa, tiet olivat täynnä. Tuntui siltä, kuin kaikki maailman ihmiset olisivat liikkeellä. Sitten aikanaan tuli tieto, että Karjalaan tarvitaan siivousporukkaa. Sinne lähtivätkin siskoni Siiri, Väinö-veli, Juho-eno, Jenny sekä Juhon tytär ja Jaatisen Eino. Tytöt siivosivat taloja ja miehet kyntivät peltoja. En tiedä mistä ne olivat saaneet hevosia. Meidänkin Virkku oli vielä sodassa. Sitten tuli meijän vuoro lähteä takaisin Karjalaan. Myö oltiin pitkäperjantaina Sortavalassa. Pikkuhiljaa pääsimme kotiin vähiä tavaroita purkamaan. Isä sanoi: ”Älkää kaikkia purkako, ettei ole niin kiire, kun seuraavaksi lähetään. Hää vaistos lähön ja niinhän se tuli.
Jatkosota ja uusi evakkomatka
Eino-veli oli minua vastassa Sipilässä, muuten olisin mennyt Kannonkosken kirkolle, minne oli matkaa 30 km. Lokakylälle oli vähän lyhyempi matka. Miulla oli lampaat vyössä kiinni. Lehmiä ajettiin Einon kanssa yhdessä. Kauppisen taloon oli tarkoitus mennä. Sortavalasta oli lähdetty ennen juhannusta. Nyt Kauppisessa puitiin viljaa täyttä päätä. Olihan siitä aikaa kulunut. Talon emäntä ihmetteli, että onko tuo tyttö tullut lehmien kanssa sieltä asti? Tuosta minä otan miniän taloon, mutta mie sanoin, että ei minua niin vain oteta. Hänellä oli sellainen poika, joka ei kelvannut sotaan. Ei kelvannut minullekkaan. Ensimmäisenä käskin äitiä hakemaan alakerrasta täikamman. Täissä myö oltiin koko porukka Helvi, Lempi, Aino ja mie. Kyllä niitä oli minussa. Piti raapia ihan ruvelle asti. Sitten miulle laitettiin lamppuöljyä päähän ja huivi tiukalle koko yöksi. Kyllä täit hävisivät. Sen koommin en ole täitä nähnyt.
Aini tapaa tulevan puolisonsa
Silloin oli Sumiaisissa tanssit talolla ja veljet alkoivat pyytää minuakin mukaan. Aarne oli aikaisemmin jo tutustunut Kuuselan Vikeen, jota hää kehui hyväksi tanssijaksi. Niin myö lähettiin suurella porukalla Sumiaisiin 13 km päähän kävellen, Aarne, Veijo, Väinö ja mie sekä siirtolaisia naapurista. Siellähän se Vike oli! Ja siitä se kaikki alkoi, heinäkuussa mentiin kihloihin ja muutettiin Matilanvirralta Äijälän Uuralahteen, missä vietimme meidän häitä helmikuun 18 pnä 1946. Samana kesänä olivat isän hautajaiset ennen juhannusta Sumiaisissa. Vike kävi Toivakassa ostamassa kylmän tilan ja niin alkoi rakentaminen ja pellon raivaaminen. Vike sanoi: ”mie tien siulle oman kodin” ja niin se teki. Maaliskuussa muutettiin Toivakkaan. Ensin asuttiin saunakammarissa, joka oli niin pieni kuin varpusen häkki ja viimein se jäi saunaksi kodin valmistuttua 1952. Sen nimeksi tuli Kuusela ja niin se on nimeltään tänä päivänäkin. Siellä asuvat nyt Saleniukset. Raivattiin peltoa melkein 5 hehtaaria. Pappakin oli aina työn touhussa ja teki hellapuita pitkin metsää. Liiteriin tuli korkeita pinoja puita niin, että täytyi tikapuita pikin mennä ylös, jotta ylettyi pinolle. Kaikki tuntui hyvältä ja että tästä tämä nyt sitten alkaa. Mutta sitten Vikelle sattui haaveri, hää ajoi moottoripyörällä kolarin ja pyörtyi siihen paikkaan tielle. Mie vein hänet lääkäriin, joka ei laittanut häntä sairaalaan. Mie toin Viken takaisin kotiin. Aamulla hää ihmetteli, että mikä häneen on sattunut. Silmänalus oli ihan musta ja veren peitossa. Siitä alkoi Viken sairaalareissut. Kyllä ne olivat raskaita matkoja ja sitä kesti 12 vuotta. Vike kuoli 11.7.1966. Mie jäin äidin ja papan kanssa asumaan. Pappakin haudattiin vajaa vuosi poikansa jälkeen. Äidin kanssa kanssa asuttiin 10 vuotta Kuuselassa, kunnes mie aikanaan hävitin elukat. Seuraavaksi työpaikaksi tuli Ruposen koti: Martti, Hilkka, Veikko 5v sekä juuri syntynyt pieni poika Pasi. Sinnehän mie läksin apulaiseksi, kun aina olen tykännyt lapsista. Mika syntyi seuraavaksi ja miut laitettiin kummiksi. Miulla on Ruposten kanssa hyvät välit. Siellä onkin minun toinen koti, jossa aika vierähti yli seitsemään vuoteen. Pasin lähdettyä kouluun ei minua olisi enää tarvittu ja Mikakin olisi viety naapuriin hoitoon, mutta Mika ei jäänyt minusta mihinkään. Mie muutin Mauno ja Liisa Hokkaselle hoitamaan Tuomasta ja heidän huusholliaan puoleksi vuodeksi, Mikakin oli mukana siellä. Hoitotyö jatkui Ermo Hokkasen halvaannuttua rinnasta alaspäin sukellettuaan järven pohjaan. Siellä sitä tehtiin vuorotyötä Ratilaisen Marin kanssa. Pikku Mika oli miun mukana muutaman vuoden, jonka jälkeen hää läksi kouluun ja iltapäivällä suoraan kotiin. Hokkasessa oli myös Sirkka Korhonen (nykyinen Ketonen) miun kaverina, kun Liisa jäi äitiyslomalle. Meillä oli siellä oikein värikäs elämä: vieraita tuli ja meni ja kaikki syötettiin ja juotettiin. Välillä, kun Ermo nostettiin autoon, niin seuraavana aamuna taas tultiin takaisin. Hokkasella aika vierähti 15 vuoteen, josta päivääkään en antaisi pois. Se oli miun rikkainta elämää…
Aini Kuusela os. Heinonen
Nyt on aika vierähtänyt. Aini muistaa vielä hyvin nuo evakkoajat. Sata vuotta on pitkä matka ja se pitää sisällään valtavan muutoksen kaikilla elämän alueilla. Nyt 100-vuotispäivänään Aini sai tavata ihmisiä, jotka olivat hänen työnsä kohteina ollessaan lapsia. Tapaaminen syntymäpäivillä oli herkkää ja muistorikasta.
26.03.2024 | Kiinnitetty, Tilaajille, Toivakka
Sankari, Sairasta elämää, Kipua ja Syöpä. Nämä neljä kappaletta löytyvät Palejackin eli Mikko Paljakan muutama viikko sitten julkaistulta EP:ltä. Jo kappaleiden nimistä voi päätellä, nyt ei luritella lemmestä tai pelailla kielikuvilla. Biisit ovat suoraa tykitystä elämän kipukohdista, joita Mikon tähänastiseen elämään on mahtunut paljon. Silti kokonaisuus ei ole synkkä, vaan enempi, että näillä mennään. Sekin tulee ilmi, että kokonaisuus olisi paljon haastavampi klaarattavaksi ilman uskoa.
Itsensä likoon laittaminen näinkin henkilökohtaisten biisien muodossa on aika rohkea teko ja siitä Mikko on saanut myönteistä palautetta. Osittain biisien teko on hänelle myös terapiaa ja asioiden läpikäymistä.
– Jos joku saa näistä rohkaisua omaan elämäänsä, niin jossain olen onnistunut, hän miettii. Palaute on ollut pääosin positiivista, tosin joku on toivonut myös iloisempia aiheita ja ehkä niitäkin on tulossa.
Nyt julkaistu EP on ensimmäinen Palejackin studiossa tehty julkaisu, mutta Youtubesta löytyy muitakin tuotoksia. Studio on jyväskyläläinen Poprock Musiikkitalo.
– Biisin teko monesti alkaa siitä, että otan kitaran käteen ja laitan nuotit ylös ja lähden kasvattamaan kappaletta. Näihinkin kappaleisiin tein kotona pohjat ja studiossa viilattiin tuote valmiiksi. Kiva olisi tehdä enemmänkin, mutta se vaatisi aikaa ja rahaa, hän kertoo.
Musiikki hiipi Mikon elämään pikkuhiljaa. Kouluikäisenä hän alkoi soittaa kitaraa, seuraava instrumentti oli rummut. Paljon äänimaailmaa syntyy myös tietokoneella.
Vaikka tämän levyn tyylilaji on rap, myöntää hän enempi olevansa rock- ja metallimiehiä. Kaikein mieluimmin hän soittaisi bändissä rumpuja, sillä eturivi ei ole hänelle luontevin paikka.
– Monissa rap-videoissa on aika paljon negatiivista energiaa, aseiden kanssa uhoamista ja jengikovistelua. Haluan näyttää erilaista esimerkkiä nuorisolle.
Kun Mikko Paljakka syntyi reilut 30 vuotta sitten, hänellä ei ollut ollenkaan peräaukkoa, mikä on hyvin harvinaista ja vaarallista. Ennen kuin asia korjattiin leikkauksella, hänellä oli avanne. Sairaala leikkaussaleineen on tullut hänelle hyvin tutuksi. Se mikä pärjäämistä eniten hankaloittaa ja aiheuttaa kipua on vaikea skolioosi, sen seurauksena keskivartalo jäi tavallista lyhyemmäksi ja sisäelimillä on liian vähän tilaa.
– Pyrin käyttämään hyvin vähän lääkkeitä, otan vain kun on pakko. Vaikka sairaudet ovat vieneet joskus myös mielen pohjamutiin, koskaan en ole ollut toivoton, hän sanoo.
Viimeisin isompi terveydellinen takaisku oli kivessyöpä, joka paljastui edellisvuoden syksyllä. Syövästä selvittiin leikkauksella.
Terve itsetunto ei kuitenkaan ole sairauksista tai pituudesta riippuvainen, vaikka sen rakentaminen ei aina ole helppoa. Mikko työskentelee nuorten parissa Toivakan kunnan nuoristilassa ja helluntaiseurakunnassa ja omalla esimerkillään näyttää, että erilaisuus voi olla myös voimavara.
– Nuoret on aika mutkattomasti kiinnostuneita ja kyselevät suoraan esimerkiksi, mikä selässäni on. Se on minusta hyvä, että rohkenee kysyä. Minä uskallan vastata. Olen kokenut myös kyräilevämpää epäluuloisuutta. Toimin myös valo- ja videokuvaajana ja joskus kuvauskeikalle mennessä, huomaan, että asiakas hämmentyy minut nähdessään ja ikään kuin etsii sitä ”oikeaa” kuvaajaa katseellaan. Mutta nykyään olen sinut asian kanssa, Mikko kertoo.
Myös matkailu on antanut Mikon elämään paljon sisältöä. Hän on ehtinyt reissata jo 25 maassa
– Toivakka on pieni paikkakunta ja vaikka minulla on täällä perhe, paljon hyviä ystäviä ja kotiseurakunta, niin välillä on päästävä ihan muualle, hän sanoo.
Pääsiäinen on ihan pian ja pääsiäiseen liitetään vahvasti myös kärsimys.
– Pääsiäisen sanoma on minulle tärkeä, mutta tarvitsen sitä muulloinkin kuin pääsiäisenä. Elämä on välillä taistelua sairauksien kanssa, mutta myös taistelua mielessäni, mille asioille annan vallan elämässäni. Itsekkyys, katkeruus, pahanpuhuminen, himot, ylpeys, kateus ja yli päätään synti jos saa valtaa elämässäni, niin pahasti menee pieleen. Rakennanko elämääni näille asioille? Kyllä sitä päivittäin on peiliin katsomisen paikka. Sairauksien taisteluissa monesti Jumala saa tilaa elämässäni, eikä näin ollen turhat asiat vaivaa minua. Nämä hetket voivat olla valtavan hienoja Mikko miettii.
– Pääsiäisessä kuljetaan pimeydestä valoon. Minäkin syntinen ja epäonnistunut ihminen saan tulla Jumalan eteen Kristuksen sovitustyön kautta. Ei minusta täydellistä tule tässä ajassa, mutta saan luottaa siihen että eräänä päivänä synti ja sairaudet ovat poissa. Hän on ylösnoussut!
Mikon elämään on jo ehtinyt mahtua hyvin paljon. Paljon on myös haaveita.
– Haaveilen, että voisin matkustella vielä paljon, haaveilen myös, että minulla olisi joskus vielä puoliso ja perhe. Siitäkin haaveilen ja siihen pyrin, että pystyisin tuomaan iloa muiden ihmisten elämään, että pystyisin välittämään ajatuksen, että aina on toivoa, Mikko päättää.
Hanna Lahtinen
22.03.2024 | Tilaajille, Toivakka, Uurainen
Yhdistystoiminta tarjoaa mielekästä tekemistä monen alan osaajille. Yksi tavallisimmista tehtävistä on puhvetin, kanttiinin, grillin tai jonkun muun tilapäisen ravitsemusliikkeen ylläpito.
Kun ollaan helposti pilaantuvien ruoka-aineiden kansa tekemisissä, tarvitaan hygieniapassi, jollaisia Suomessa on myönnetty 22 vuotta.
Nykyään hygieniapassi on osa yleissivistystä ja helpottaa työnhakua elintarvikealan lisäksi myös esimerkiksi hoito-, siivous-, ja kuljetusalalla. Hygieniapassitestin suorittamalla oppii turvallisia työskentelytapoja myös kotikeittiössä.
Toivakan 4H järjestää vuosittain hygieniapassikoulutuksia. Mukana on nuoria 4H-yrittäjiä, mutta myös vanhempia osallistujia, paikallisia ja kesäasukkaita. Toivakan kurssi testeineen on hyvin edullinen esimerkiksi Jyväskylän hintoihin verrattuna.
– Niin kauan kuin Riitta-Liisa Göös täältä Toivakasta pitää kurssit ja saamme Sivikseltä tukea, voimme pitää hintatason matalalla, voittoa yhdistys ei halua kerätä, vaan meille on tärkeää, että voimme tarjota tällaisen mahdollisuuden, toiminnanjohtaja Kirsi Ilmonen kertoo.
Nuoripari Julia Häkkinen ja Jimi Manni osallistuivat Toivakan hygieniapassikoulutukseen ja -testiin. Varsinkin Jimin mielestä testi oli helppo ja hän selvitti sen ilman yhtään virhettä. Hygieniapassi on heille tarpeen kesätyöpaikoissa Pandan tehtaanmyymälässä ja hoitokodissa.
Toinen tärkeä vapaaehtoistyön muoto on järjestyksenvalvonta.
Ylä-Kintauden kylätalolla pidettiin järjestyksenvalvojan jatkokurssi toissa lauantaina. Tämäkin kurssi oli varsin edullinen ja sen järjesti Keuruun kansalaisopisto. Osallistujia saapui lähes parikymmentä Petäjäveden lisäksi Laukaasta, Uuraisilta, Korpilahdelta, Multialta ja Jyväskylästä. Opettajana toimi alan konkari, pitkän uran poliisissa tehnyt Kari Rautava.
Koska kyse oli jatkokoulutuksesta, kurssilaisilla oli paljon kokemusta erilaisista tehtävistä järjestyksenvalvojina ja siitä seurasi, että kokemuksia vaihdettiin ja keskustelu kävi vilkkaana. Useimmat olivat valvoneet järjestystä erilaisissa yleisötilaisuuksissa, mutta paikalla oli myös ravintoloissa ja tanssipaikoilla ainakin puoliammattimaisesti toimivia. Koska oltiin Keski-Suomessa, myös rallien järjestyksenvalvonta oli useimmille tuttua.
– Itse mielelläni erottaisin ns. ammattijärkkärin ja esimerkiksi yhdistyksissä talkoilla toimivien järjestyksenvalvojien koulutuksen, niin paljon tehtävät poikkeavat toisistaan. Toistaiseksi kuitenkin kaikki käyvät saman koulutuksen, Rautava totesi.
Järjestyksenvalvojan pätevyys pitää uusia viiden vuoden välein ja olisi hyvä, että kortti ei ehdi vanhentua ennen kertauskurssia. Mikäli kortti ehtii vanheta, tarvitaan uusimiseen todistus alkuperäisestä peruskoulutuksesta. Aikaisemmin riitti, kun kortin uusi enintään kuusi kuukautta vanhenemisen jälkeen, mutta laki muuttui joitakin vuosia sitten. Erityisen tarkka pitää olla, jos järjestyksenvalvojan koulutuksen on suorittanut ennen 1.3.2007, silloin korttia ei saa päästää vanhenemaan, ellei halua käydä koko 40 oppitunnin koulutusta uudelleen.
Nälkä ei opiskelijoita kahdeksan oppitunnin kertauskoulutuksessa vaivannut, sillä tarjolla oli Yl-Kintauden kyläyhdistyksen Leena Kivelän valmistamaa herkullista lähiruokaa. Keitossa maistui Umpisolmu-nimisen naudan liha ja maitokin oli aamulla lypsetty.
Hanna Lahtinen
19.03.2024 | Lue ilmaiseksi, Toivakka, Uurainen
THL:n Kouluterveyskyselyssä peruskoulun 8. ja 9.-luokkalaisilta kysyttiin, syövätkö he koululounasta päivittäin. Huolestuttavana tuloksena selvisi, että sellaisia paikkakuntia, joissa yli puolet tai lähes puolet oppilaista ei syö päivittäin kouluruokaa, on useita kymmeniä.
Toivakka ja Uurainen eivät kuulu näihin paikkakuntiin, vaan molemmat menestyivät täsmälleen yhtä hyvin ja sijoittuivat neljänneksi parhaalle sijalle. Vain 10,6 prosentille Toivakan ja Uuraisten kaseista ja yseistä kouluruoka ei maistu päivittäin. Toisessa ääripäässä, Karstulassa peräti 71,2 prosenttia oppilaista jättää ilmaisen kouluruuan väliin.
Toivakan kunnan ruoka- ja siivouspäällikkö Miia Pynnönen uskoo, että myönteisen kouluruokailukokemuksen antamiseen ei pelkästään riitä, että ruoka on hyvää, myös sillä on väliä, miten ruoka tarjoillaan. Kun koululaista kohdellaan kuin ravintolan asiakasta ja hänen mielipidettään kysellään ja kuunnellaan, molemminpuolinen arvostus kasvaa.
– Toivakassa on suhteellisen pienet koulut ja päivähoitopaikat, kuin myös keskuskeittiökin. Tunnemme asiakkaamme ja he meidän keittiötyöntekijät. Oppilaat juttelevat kanssamme luontevasti ja voimme samalla keskustella ruoan maistuvuudesta, Miia Pynnönen kertoo.
– Pystymme isoihin toimijoihin verrattuna tekemään ruoat hyödyntäen erilaisia menetelmiä, sekä panostamaan maustamiseen. Euromäärä, jonka saamme aterioihin käyttää, on myös meille puoltava asia, eli kun taloutta ei siltä osin ole liian tiukaksi kiristetty, antaa se meille hieman vapaammat kädet suunnitella ja toteuttaa ruokalistoja. Myös sillä on suuri merkitys maistuvuudessa, että teemme joka päivä tuoreen lounasruoan ja toimitamme sen toimipisteisiin lämpöisenä, hän jatkaa.
– Lempiruokia ovat makaronilaatikko, uunimakkara, kebabkiusaus, ohrapuuro, tortillapäivät eri täytteillä, pinaattiletut, jauhelihalasagnette, kanaviillokki jne. Kasvisruoat tahtoo olla niitä, jotka eivät vielä kovin hyvin maistu oppilaille, mutta varmasti tulevaisuudessa sen menekki kasvaa. Osa henkilöstöstä käy parhaillaan Kasvispro-koulutusta, josta saamme kullanarvoisia vinkkejä tekemiseemme, Pynnönen kertoo.
Mikä sitten on suurin haaste hyvän kouluruuan valmistuksessa?
– Ehdottomasti aika. Kouluruoan ja myös meiltä toimipisteisiin lähtevän ruoan on oltava tiukasti suunnitellussa aikataulussa, se ja henkilöstön määrä sanelee pitkälti, millaista ruokaa ehdimme tehdä.
Myös Uuraisilla kouluruuan laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota ja Uurainen on menestynyt vastaavissa tutkimuksissa ennenkin. Joulun alla juhlittiin kakkukahvien merkeissä kymppisijaa kaikkien Suomen koulujen joukossa kouluruuan maistuvuuskisassa. Tiimin esimies Maarit Manninen nimitti tuolloin henkilökuntaansa unelmatiimiksi, joka todella panostaa maukkaaseen kouluruokaan.
Hanna Lahtinen
19.03.2024 | Tilaajille, Toivakka
Valtakunnallisella varhaiskasvatuspäivällä on pitkät perinteet varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien työn näkyväksi tekemisessä. Valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää vietettiin torstaina 14. maaliskuuta 2024 teemalla Ilo olla mukana- Lasten yhdenvertaisuus varhaiskasvatuksessa.
Tämän vuoden teeman avulla nostetaan esille päiväkotien merkitys lasten yhdenvertaisuuden edistäjänä. Aihe on erityisen ajankohtainen ja tärkeä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien velvoittavuuden myötä. Yhdenvertainen, inklusiivinen varhaiskasvatus kuuluu kaikille lapsille, totesi vs. vastaava varhaiskasvatuksen opettaja ja apulaisjohtaja Marjo Ramstadius.
Toivakan Kankaisten kyläkoulun Ruuhiryhmä- päiväkoti toimii luonnon keskellä. Päiväkodin lähiympäristö tarjoaa hienot puitteet tutustua luontoon ja sen muutoksiin eri vuodenaikoina. Viereinen urheilukenttä monipuolistaa lasten liikuntaleikkejä läpi vuoden. Päiväkodin väki tekee yhteistyötä koulun ja alueen kyläseurojen kanssa. Ruuhiryhmä on 20-paikkainen ja se tarjoaa monipuolista varhaiskasvatusta 1-6 vuotiaille lapsille. Päiväkotilapset toimivat Ruuhiryhmässä yhtenä ryhmänä. Viikoittain toimitaan kaikki yhtenä ryhmänä, sekä pienryhmissä; 1-3 vuotiaatVipeltäjät, 4-vuotiaat Viikarit ja 5-vuotiaat Viskarit.
Ruuhiryhmän päiväkoti sai varhaiskasvatuspäivän vieraakseen Toivakan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Jäntin.
– Meillä täällä Ruuhiryhmässä on nyt 16 lasta yksivuotiaasta kuuden vuoden ikäiseen. Ruuhiryhmästä lapset sitten siirtyvät esikouluun, kun sen aika koittaa, kertoi Ramstadius.
Tulevaisuutta ajatellen lähivuosina olisi lapsia Kankaisten päiväkotiin ja kouluun tulossa ihan tyydyttävästi.
– Toivakan kuntaa ja sen myötä myös Kankaisten tonttitarjontaa, Kankaisten koulua ja päiväkotiryhmää pyritään markkinoimaan nyt kunnan taholtakin tehokkaasti, kertoi Jäntti.
– Tänään oli meneillään kaupunkileikki eri toimintapisteineen. Meillä oli kaupunkileikissä mukana autokorjaamo Pultti & Mutteri, MAXI pizzeria ja Aurinkoinen eläinkauppa. Näillä lasten ideoimilla toimintapisteillä etenemme kohti kesäntuloa ja ne kehittyvät viikoittain, kertoi Ramstadius.
Jäntti koki Ruuhiryhmäläisten olevan sopuisaa väkeä keskenään ikäeroista huolimatta eikä minkäänlaista meteliä lasten joukossa esiintynyt. Jutusteluumme saapui mukaan koulun puolelta rehtori Taina Hoskari.
– Meillä on täällä hyvä ja toimiva kyläkoulu ja sen yhteydessä tämä Ruuhiryhmän päiväkoti. Meillä on niin päiväkodin kuin koulun puolella toiminnallinen tunnelma. Tänään on välitunneilla ollut pelipäivä. Luistelu ja hiihtäminen ovat koulumme liikunnallisen kasvatuksen takeena. Oppilaita meillä on nyt 48, joista eskareita on kahdeksan, kertoi Hoskari.
Hoskari kertoo, että uusia oppilaitakin on tulossa, sillä Kankaisten koulu vetää oppilaita Toivakan lisäksi, Laukaan Lievestuoreen sekä Kangasniemen puolelta.
– Kankaisilla elää vahva usko tulevaisuuteen. Asukkaat haluavat elää maalla, lähellä luontoa ja kun lapset saavat vielä käydä omaa kyläkoulua, on se jo suurta plussaa.
Jäntti näkeekin, että Kankaisten koululle on hyvä saada jatkuvuutta.
– Näkemykseni on, että ei ole mitään syytä ajatella kielteisesti tämän kyläkoulun tulevaisuudesta. Täällä on iloinen ja eteenpäin pyrkivä yhteisö kyläkouluineen ja päiväkoteineen.
Veikko Ripatti
