Friday Night Cafe, eli FNC on Toivakan nuorten mahdollisuus kokoontua yhteen Toivakan helluntaiseurakunnan tiloihin perjantai-iltaisin. Tarjolla on iltapalaa, kavereita ja aikuisia silmä- ja varsinkin korvapareja muutamat. Tervetulleita ovat 13-18-vuotiaat nuoret. Iltojen suosio on suuri. – Kyllä me melkein aina täällä käydään silloin kun tämä on auki, nuoret kertovat ja vinkkaavat, että hinnaston hirmuisia hintojakin voisi käydä ihmettelemässä. Tytöt istuvat sohvalla nenä tiukasti kännykässä. Syysloma on alkanut ja suunnitelmissa ainakin kylpylässä käynti. – Täällä on kivaa ja näkee muita, ei kotona jaksa aina nyhjätä, tytöt kertovat. Kasiluokkalaisella Aarolla on asiaa. – Minut valittiin nuorisovaltuustoon, hän kertoo ylpeänä ja osaa heti myös kertoa, mitä aikoo nuorisovaltuustossa tehdä: – Vaikuttaa! –Tammikuussa tulee 11 vuotta täyteen, ensin olimme Perälän talossa ja nykyään täällä, vastuuhenkilö Mikko Paljakka kertoo. Kolme muuta aikuista perjantain 13. päivän iltana ovat nuorisotyöntekijä Teemu Minkkinen, Henrikki Salmi ja keittiössä häärivä Marja-Liisa Paljakka Tarjolla on lämpimiä voileipiä ja mustikkapiirakkaa. Helluntaiseurakunnan Betania ja varsinkin sen alakerta näyttää juuri sellaiselta kuin hyvän nuorisotilan pitääkin. Ei liian steriili tai valkoinen, vaan riittävän hämyisä ja sopivan pehmeiksi istuttuja sohvia täynnä. On lautapelejä, biljardia ja muutakin tekemistä, sekä tietenkin kavereita. Kynnys on matalalla, eikä ainakaan nuoria haittaa, että kyseessä on helluntaiseurakunnan tila. – Evankeliumi on meille numero yksi, mutta ketään ei täällä lyödä raamatulla päähän, Teemu Minkkinen sanoo. Ovi käy tiuhaan, välillä käydään kaupassa tai muuten kylillä pyörimässä ja tullaan taas takaisin. Osalla porukasta on jo mopon tai auton ajo-oikeus ja pihallakin porukkaa riittää. – Se on hyvä merkki, että toivakkalaiset nuoret tuovat myös muualla asuvia kavereitaan käymään täällä, sen huomaa erityisesti näin lomien aikaan, Minkkinen kertoo. Nuoruuteen kuuluu rajojen etsiminen ja välillä niihin törmäillään myös FNC:llä – mutta turvallisesti. – Hattua täytyy nostaa toivakkalaisille nuorille, että aina asioista on pystytty keskustelemaan, Minkkinen ja Paljakka kertovat. He kiittelevät myös hyvää yhteistyötä kaikkien Toivakan nuorten parissa toimivien tahojen, kuten koulun, kunnan nuorisotyön ja luterilaisen seurakunnan kesken. – Tapaamme säännöllisesti ja juttelemme missä mennään. Meillä on näköala nuorten vapaa-aikaan ja se voi olla aivan erilainen kuin esimerkiksi koulun näköala, Minkkinen kertoo.
FNC:n aikuisilla on vielä tuoreessa muistissa korona-aika. Eristäytyminen otti koville aikuisellekin, mutta nuorelle ihmiselle, jonka mielessä tapahtuu valtavan paljon asioita lyhyessä ajassa, poikkeustila vaikutti vielä paljon enemmän. – Osa nuorista kärsii selkeästi vieläkin, vaikka he eivät sitä ehkä itse osaa sanoittaa. Kun koko yhteiskunta käski, että nyt pitää jäädä kotiin, saattoi se joillekin nuorille olla jopa kohtalokasta. Korona-aikanakin pyrimme pitämään tätä aina auki kuin mahdollista ja kerran jopa roudasimme sohvat ulos ja pidimme kahvilaa siellä, Teemu Minkkinen kertoo. Nuorten hyvinvoinnin hän uskoo olevan hyvin paljon kiinni siitä, kuinka perheet voivat. – Ei toki aina, nuori voi oireilla, vaikka kotona kaikki olisi hyvin. Nuori voi mennä rikki hyvin monesta syystä. Rikkinäiset nuoret yhdessä ei ole yleensä kovin hyvä asia, vaan siitä voi muodostua ikävä kierre, hän miettii. Nuoria illan mittaan kahvilalla poikkea useita kymmeniä, eikä vastuuaikuisia ole tällä hetkellä ainakaan liikaa. Resurssit eivät ole suuren suuret, pääosin toimintaa pyöritetään rakkaudesta lajiin. Toisaalta Teemu Minkkinen uskoo, että sellaista ilmapiiriä ja merkitystä, mikä FNC:llä nyt on toivakkalaisille nuorille, ei edes isolla määrällä rahaa saataisi synnytettyä, ellei työtä tehtäisi sydämellä. – Olisi kiva, että aikuisia olisi vähän useampia, että ehtisi juttelemaan ja tutustumaan nuoriin paremmin. Nyt pitää olla aika skarppina ja kierrellä, koska porukkaa on välillä tosi paljon, hän sanoo ja toivottaa asiasta kiinnostuneet aikuiset juttusille. Työssä nuorten parissa on haasteensa, mutta paljon se myös antaa. – Jokainen nuori on omanlaisensa ja kovinkin jätkä on sisältä pehmeä. Nuoret ovat tosi aitoja ja se on ihan parasta. Kun joku nuori sanoo, että olet ensimmäinen aikuinen, kenelle uskallan tämän asian kertoa, niin kyllähän se koskettaa, Teemu Minkkinen sanoo. Hänestä itsestään piti tulla bisnesmies, joka käärii rahaa taskuun maailmalla, mutta sen sijaan hän kuuntelee nuoria perjantai-iltana Toivakassa ja kokee olevansa täydellisen oikeassa paikassa. Erityisen palkitsevaa on, kun nuori hiukan aikuistuttuaan ja mahdollisesti muualle muutettuaan tulee käymään FNC:llä ja kertoo kuulumisiaan. Marja-Liisa Paljakkakaan ei sanojaan säästele. – Minä rakastan noita nuoria. Haluan vaikuttaa, että jokaisen elämä kulkisi hyvään suuntaan. Tänäkin aamuna autoin erästä nuorta miestä koulutehtävissä ja sen jälkeen käytiin kääntämässä vene minun mökillä. Molemmille tuli hyvä mieli.
Väärämäen päällä Toivakan-Kangasniementien varrella kasvoi aikansa komea mänty. Useat toivakkalaiset ovat kertoneet pitäneensä kyseistä mäntyä retkeilykohteena ja käyneet sen juurella eväitään syömässä. Mänty kaatui tänä keväänä myrskyn pauhatessa. Männyn ikä lienee ollut noin 500 vuotta. Yrittäjä Mikko Kuusela sai idean hankkia puusta pätkä Toivakan keskustaan niin paikallisten kuin matkailijainkin nähtäväksi. Kuusela kyseli asiaa Metsähallitukselta ja kun lupa saatiin, käytiin paikanpäällä mittaamassa noin viiden metrin pätkä männyn tyviosasta. Puun ympärysmitta on katkaisukohdastakin 2,85 metriä ja halkaisija 88 senttiä. – Metsähallituksessa meidän tuli selvittää se, saako luonnonsuojelulailla rauhoitettuun puuhun sen kaaduttuakaan koskea. Vastauksena saimme, että nyt kun puu on kaatunut, on myös sen rauhoitus päättynyt ja näin halusimme luovuttaa osan puusta toivakkalaisten nähtävyydeksi. Katkaistun viisimetrisen tyviosan arvioitu tilavuus on viitisen kuutiota ja paino saattaa olla noin 3000 kiloa, arvioi Metsähallituksen metsäasiantuntija Mikko Kinnunen, joka osallistui puun tyviosan katkaisuun huhtikuussa 2023.
Pauli Särkkä sahasi ehkä elämänsä paksuimman puunrungon poikki 88 cm:n terälaipalla varustetulla Stihlillä. Hyvin saha puri eikä teräkään jumittunut suuren puun sisuksiin. Mikko Kuusela ehti olla mukana puun katkaisussa, mutta hänen elämänsä täällä ajassa päättyi ennen kuin puu saatiin siirrettyä kylälle. Ennen kuolemaansa Kuusela halusi kiittää yrittäjiä ja muita toimijoita, jotka lupasivat hoitaa tämän projektin loppuun vaikka hän ei itse sitä päivää enää näkisikään. Toivakan kunnan osuutena oli sijoituspaikan osoittaminen ja puun alle tulevan maasta puun erottavan alustan valmistelu. Kunnasta osoitettiin puunrungolle mainio paikka Toivakkatalon viheriölle mainostaulun viereltä.
Edesmenneen Kuuselan toivomus toteutettiin lauantaina 28.10.2023. Jukka ja Jere Mynttinen, Reijo Ojonen, Martti Herman Pisto, Mika Mäkelä ja Topi Saarelainen hoitivat puun siirron mallikkaasti Toivakkatalon pihapiiriin. Pauli Särkän osuutena oli raivata siirtoaukko metsärinteeseen. Puuhamiehenä toimineen Martti Herman Piston ajatuksena on saada vielä katos puunähtävyyden päälle. – Tarkoitus on teettää puun suojaamiseksi kaunis katos esittelytauluineen. Katoksen tekijää on alustavasti jo kaavailtu, mutta sen teko varmistetaan vielä paikalliselta toimijalta, kertoo Pisto.
Keskellä metsää Kangashäkissä sijaitsee uuden kiiltävä talli, josta ei öljytahraa, ei edes pölyhiukkasta löydy. Paraatipaikalla komeilevat Joni Oksasen ja Tommi Rädyn jääratapyörät. Step2Racing on kaverusten vuonna 2018 perustama oma tiimi. Molemmat nousivat tulevaksi kaudeksi nopeimpaan suomenmestaruudesta ajettavaan A-luokkaan. Oksanen ja Räty innostuivat crossipyöräilystä jo pieninä poikina, mutta kilpatoiminta tuli mukaan vasta aikuisiällä, kun rahaa ja aikaa löytyi enemmän. Jääratapyöräily ei ole halpa harrastus, mutta ei toki aivan yhtä kallis kuin ralli olisi SM-tasolla. Lajiliitto päättää, ketkä B-sarjasta nousevat A-luokkaan ja viime vuonna molempien näytöt olivat sen verran vakuuttavat, että sarjanousu onnistui. Keskenään he eivät kisaa, sillä he ajavat eri kokoluokissa, Räty ajaa 250- ja Oksanen 450-kuutioisten luokissa. Kisoja on Keski-Suomessakin, kuten Konnevedellä, Saarijärvellä ja Pihtiputaalla, myös harrastajia löytyy eniten Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta. – Ollaan ajettu muitakin lajeja, motocrossia, supermotoa ja enduroa, mutta kilpailemaan on keskitytty eniten jäällä, Joni Oksanen sanoo. Tommi Räty ajaa vielä kesäisinkin motocrossia. Joni Oksanen pitää kesällä kuntoa yllä juoksemalla ja salilla. – Jäällä ajamisessa viehättää kova vauhti ja se että se on niin tekninen laji. Se on myös hyvin monipuolinen laji, monenlaisella tekniikalla voi pärjätä, Tommi Räty jatkaa. Pyörän pitää olla hyvä, mutta eniten lajissa kuitenkin ratkaisevat kuskin taidot. SM-kisoja kaudessa on 2-4, paljon riippuen keliolosuhteista. Itse kisassa ensin ajetaan aika-ajot ja niiden jälkeen on varsinaiset kilpalähdöt. Jääratapyörä on perusmotocrosspyörä, joissa tärkein muutos ovat tietenkin renkaat, joiden piikit takaavat pidon jäällä. Myös iskunvaimennus rakennetaan jäälle sopivaksi ja joitain muita pieniä säätöjä tehdään Kun ajetaan kovilla nopeuksilla, enimmillään 160-170 kilometriä tunnissa, kovalla jäällä, on tietysti olemassa myös onnettomuusriski. Eniten onnettomuuksia tapahtuu lähtötilanteissa, kun samalla viivalla on paljon pyöriä. Piikkirenkaat voivat tehdä kolaritilanteissa pahaa jälkeä. Tommi Räty ja Joni Oksanen eivät ole koskaan onnekseen kolaroineet pahasti. Vaikka pääosassa on jäällä kilpaa ajaminen, niin Step2Racing on osannut myös tuotteistaa itsensä hyvällä tavalla. Niin pyörät, asusteet kuin tallikin näyttävät todella hyviltä. Heille on tärkeää antaa sponsorieurojen vastineeksi taidokasta ja tyylikästä näkyvyyttä. Miehet ovat pitäneet myös yhteistyökumppaneille ajopäivän, jossa halukkaat pääsivät kokeilemaan jääratapyöriä. Myös kotikuntaa muistetaan, Joni Oksanen näyttää hupparin hihasta löytyvää Uuraisten kunnan logoa.
– Mietittiin miten pystyttäisiin erottumaan joukosta ja saamaan tukijoita, keksittiin sitten Step2Racing ja se on toiminut ihan hyvin ja sponsoreiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta, Räty sanoo. Käytännössä kyse on yhdistyspohjaisesta urheilujoukkueesta. Step2Racingin talli sijaitsee Joni Oksasen kodin pihapiirissä, Tommi Räty asuu tällä hetkellä Jyväskylässä. Ensimmäinen kausi A-luokassa alkaa kun keliolosuhteet ovat suotuisat, todennäköisesti joulun jälkeen. – Tavoitteena molemmilla ajaa ehjä kausi hyvällä mielellä ja kehittyä lajissa, tulokset on tietenkin plussaa, Joni Oksanen ja Tommi Räty sanovat.
-Hiekkaniemen asukkaille metsä on aina ollut merkityksellinen, Anneli Kuusinen-Laukkala toteaa kotipaikastaan. Hiekkaniemi sijaitsee Patajärven rannalla; toisella puolella on Tikkalan kylä. Hiekkaniemessä on asuttu syrjässä alueen muusta asutuksesta, kun tiekin valmistui vasta 1960-luvun loppupuolella.
Anneli sanoo, ettei kodin pihapiirissä edelleen seisovan vanhan talon alkuperästä ole tarkkaa selvyyttä. Se tiedetään, että Annelin suku muutti tilalle liki 150 vuotta sitten. Vuonna 1874 tilalle saapui aikansa uusperhe, kun Anna o.s. Kock ja Tobias muuttivat Annan tyttärenpojan Oskarin kanssa Hiekkaniemeen. Pieni perhe muutti Hiekkaniemeen Parkkopohjan Vähämäestä ja otti yhteiseksi sukunimekseen Hiekkaniemi ajan tavan mukaisesti.
Anna ja Tobias eivät saaneet yhteisiä lapsia. Anna oli jo Hiekkaniemeen muuttaessaan melko iäkäs, viisissäkymmenissä. Tobias oli Annaa selvästi nuorempi. Anneli on pohtinut, että Anna ja Tobias halusivat Oskarin mukaansa ehkä siksi, että Oskarin äidillä oli muistakin lapsia.
-Tobias oli Oskarin kummi ja ehkä he halusivat Oskarille erilaisen elämän kuin mitä tämä olisi mahdollisesti Vähämäessä saanut.
Sekin tiedetään, etteivät Anna, Tobias ja Oskari olleet Hiekkaniemen tilan ensimmäiset asukkaat, vaan asutusta oli ollut jo paljon aikaisemmin alueella olleessa savupirtissä. Uusi päärakennuskin oli ollut luultavasti jo parikymmentä vuotta.
-Vuonna 1874 Hiekkaniemessä oli jo useampi hehtaari peltoa, sauna, riihi, navetta. Toisaalta vuoden 1840 kartassa ei näy, että täällä olisi ollut asutusta. Selityksiä asiaan olen kuullut kaksi. Toisen mukaan kartanpiirtäjien saapuessa heidät juotettiin hyvin ja niissä olosuhteissa saattoi kartta jäädä Patajärven tältä puolen vajavaiseksi. Tänne oli tien puuttuessa vaikea kulkea. Keski-Suomen museon edustaja taas esitti, että alueella on pidetty sotilaiden leirejä Venäjän vallan aikana. Jos tässä on sijainnut sotilastalo, sitä ei ole välttämättä haluttu karttoihin merkitä.
Patajärven Hiekkaniemen puoli oli hakkaamatonta valtion metsää 1800-luvun puolivälissä. Tikkalan kyläkirjassa olevassa, vuoden 1937 kartassa puhutaan valtionpuistosta. Anneli kertoo, että Anna oli Jämsän nimismiehen sukua, mikä mahdollisesti vaikutti siihen, että Anna perheineen lähetettiin Hiekkaniemeen vartioimaan valtion tiluksia. Tobiaksesta tuli metsänvartija.
Vuonna 1859 oli annettu julistus, että kruunun puistot on jaettava hoitoalueisiin ja ne puolestaan taas vartio-osuuksiin. Vartio-osuuksille asetettiin metsävahti. Metsänvartija saattoi valvonnan lisäksi toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.
-Anna oli tomera ihminen sekä luku- ja kirjoitustaitoinen. Luku- ja kirjoitustaito oli edellytys metsänvartijana toimimiselle. Luulen, että Anna toi sivistyksen Jämsästä tullessaan ensin Vähämäkeen ja sittemmin Hiekkaniemeen. Sen lisäksi, että valtion mailta saatettiin kaataa puuta luvattomasti kaskeamista varten, metsissä harrastettiin myös salametsästystä. Valvonnan lisäksi metsänvartija oli valtion virkamies, joka maksoi metsästäjille heidän saalistamistaan, tapporahan alaisista villieläimistä. Metsästäjät toivat nahat näytille ja saivat korvauksensa. Valtion metsistä myytiin tarvepuuta esimerkiksi rakentamista varten ja tätä kaupantekoa metsänvartijat hoitivat myös.
Tobias ehti olla metsänvartijana parikymmentä vuotta.
-Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ja hänen nimensä löytyy muun muassa Tikkalan koulun perustamisasiakirjoista. Hän oli myös Korpilahden köyhäinhoitolautakunnan jäsen.
Oskari kasvoi ja meni aikanaan naimisiin Petäjäveden suunnalta tulleen vaimon kanssa. Pariskunta jäi tilalle asumaan ja peri ammattinsa kasvatti-isältään kuin myös yhteiskunnallisen aktiivisuuden.
-Oskarin velipuoli Eevert tuli Vähämäestä Tikkalaan kouluun ja koulukortteeriin Hiekkaniemeen. Oskarin veljistä Eevertistä ja Otosta tuli myös metsänvartijoita. Otto muutti Kyyjärvelle.
Oskarin vanhin poika Kalle, joka oli syntynyt vuonna 1894, meni naimisiin Selma Mäkisen kanssa vuonna 1917. Tila siirtyi Kallen hoitoon ja Oskari siirtyi asumaan naapuriin, rakentamaansa puustelliin. Oskari myös avioitui uudelleen, kun ensimmäinen vaimo oli menehtynyt. Metsänvartijuus siirtyi Oskarin mukana ja Hiekkaniemestä tuli maanviljelystila.
Annelilla on tallessa Oskarin päiväkirjoja, joissa kuvataan tarkkaan talon raha-asioita.
-Siellä on merkintöjä Oskarin rakennuttaman Tikkalan osuuskaupan rakentamisvaiheista. Oskari ei ehtinyt nähdä kaupan avautumista, kun hän kuoli vuonna 1921. Naapuritila jäi Oskarin leskelle ja talo on edelleen saman suvun hallussa, Anneli kertoo.
Kalle oli Annelin pappa.
-Kun pappa halusi eläköityä, tila siirtyi äidilleni ja edelleen minun omistukseeni 2000-luvun alussa.
Anneli muistelee, kuinka pappa saattoi soutaa Patajärven yli Tikkalaan kolmekin kertaa päivässä uutisia kuulemaan kylän naisilta. Kalle-pappa haki postin ja kävi kauppa-asioilla soutureissuillaan.
-Oskarin aikana talossa oli puhelin, mutta Kalle antoi sen pois talon naisväen vastustelusta huolimatta. Siinä meni 50 vuotta ennen kuin puhelin tuli taloon takaisin.
Anneli on syntynyt ja asunut vuoden vanhaksi Hiekkaniemen vanhassa talossa.
-Talon toisessa päässä oli tupa ja toisessa päässä mummon ja papan tilat. Siellä he asuivat talon päässä kuolemaansa saakka. Me muutimme tähän uudempaan rakennukseen.
Anneli sanoo, että metsäympäristö on ollut suvun jäsenille olennaista aina.
-Mehtäläisiä ollaan oltu. Metsä on tarjonnut lisätoimeentuloa vuosikymmenien ajan. Oma isäni oli talvisaikaan metsäyhtiöillä töissä. Yhteiskunnallinen aktiivisuus on ollut toinen piirre, joka on suvussa kulkenut. Kallesta lähtien suvun jäseniä on ollut muun muassa Korpilahden Osuuspankin ja Säästöpankin hallinnossa mukana.
Annelin lapsuudessa talossa oli korkeintaan viisi lypsävää.
-Maito kuljetettiin järven yli Laukkalan maitolaituriin. Kouluun kuljettiin myös järven yli suksilla tai veneellä. Välillä jäihin pudottiinkin tai jouduttiin ongelmiin myrskyssä soutaessa. Kouluaikana muutin kirkonkylälle ja sen jälkeen tie vei opiskelemaan muualle.
Anneli muistelee myös isoisänsä sisarta, Ameriikan Hildaa.
-Hän matkasi Suomeen Montrealista aina laivalla. Olen käynyt hänen haudallaan siellä.
Annelin puolison, Tapani Laukkalan kotitalo on Patajärven toisella puolella.
-Täällä kylällä suvut ovat sekoittuneet pitkiä aikoja, mutta omat sukujuureni ovat olleet muualta. Laukkalan suvun kanssa meni 150 vuotta rinnakkaista eloa ilman avioliittoja, vaikka yhden kerran se oli jo melko lähellä ennen minua, Anneli nauraa.
Palataanpa vielä Hiekkaniemen talon ja tilan perustamisen mysteeriin, johon Anneli toivoo saavansa jonkinlaista selvyyttä.
-Alueella on asunut ja vaikuttanut henkilö, jota on kutsuttu Hiekka-herraksi. Hänen isänsä oli Tikkalan talon poikia ja avioitui Laukkalan talon tyttären kanssa. Hiekka-herra on jopa saattanut rakennuttaa Hiekkaniemen ensimmäisen talon. Hän siirtyi myöhemmin Vihtalahteen ja lopulta Kehälään loppuelämäkseen asumaan.
Hiekka-herra lempinimen alkuperääkin on arvuuteltu; oliko nimellä jotain tekemistä Hiekkaniemen tilan kanssa vai oliko mies kenties vähän suurielkeisempi persoona. Kysymyksiin saattaa olla luvassa vastauksia.
-Hiekka-herran sukulainen otti yhteyttä ja hän on tulossa ensi kesänä käymään. Hän on tutkinut Hiekka-herran sukua. Toivon saavani lisävalaistusta Hiekkaniemen historiaan.
– Tähän hurahtaa aivan täysin, toteaa Eeva-Liisa Ikonen kaarrokevillapaitojen kutomisesta. Ikonen on mukana kansalaisopiston kaarrokevillapaitakurssilla, syksyn aikana hän on kutonut jo kolme villapaitaa.
– Pääsin eläkkeelle tänä vuonna, ja olen nyt aloittanut uusia harrastuksia. Kutonut olen aiemminkin, kurssille tulin, kun halusin herätellä kutomisharrastuksen muistin kätköistä, Ikonen kertoo.
– Tässä näkee työnsä tuloksen ja se tekee onnelliseksi. Villapaitoja on ihanaa antaa läheisille ihmisille, samalla antaa lämpöä rakkailleen. Se on hienoa, kun lapsenlapsetkin arvostavat villapaitoja, Ikonen toteaa.
Kansalaisopiston kaarrokevillapaitakurssilla on yhdeksän kurssilaista, toiset ovat neuloneet enemmän, toiset vähemmän.
– Korpilahdelle toivottiin kaarrokevillapaitakurssia ja kansalaisopisto vastasi toiveeseen, kurssin opettaja Tuija Karvonen kertoo.
– Pidän vastaavaa kurssia myös kaupungissa. Täällä Korpilahdella kokoonnumme kerran kuussa, kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Väliajat voi kutoa kotona ja täällä minä sitten yritän neuvoa ja opastaa työssä eteenpäin, Karvonen sanoo ja kertoo, että kurssi jatkuu kevätlukukaudella.
– En tiedä, montako villapaitaa kurssilaiset ehtivät kutoa kurssin aikana, kun nyt jo joillakin on monta paitaa valmiina, Karvonen naurahtaa.
Marja-Leena Tuomi ja Tarja Lehtinen ovat molemmat kutoneet paljon, Marja-Leena Tuomi kaarrokevillapaitojakin.
– Olen opetellut tekemään näitä itsekseni, täältä tulin hakemaan lisäoppia. Kun tehdään porukassa, näkee, mitä muut tekevät ja samalla oppii uutta, Marja-Leena Tuomi toteaa.
Tarja Lehtinen kertoo kutoneensa paljon sukkia ja lapasia, ja villapaitojakin.
– Mutta en tällaista kaarrokevillapaitaa, siksi innostuin tulemaan kurssille. Jos saisi nyt yhden valmiiksi, voisi tehdä vaikka toisenkin. Olimme kesällä langanvärjäyskurssilla lammastilalla, nyt halusin tehdä siellä värjäämistäni langoista villapaidan, Tarja Lehtinen kertoo.
– Porukassa on mukavaa neuloa, ja vaikka tarvittaessa purkaakin, Marja-Leena Tuomi ja Tarja Lehtinen toteavat.
Kaarrokevillapaidat ovat tällä hetkellä hyvin suosittuja.
– Tämähän on todella vanha malli, tällaisia villapaitoja on tehty Norjassa, Islannissa, Suomessa ja ylipäätään kaikissa kylmissä maissa, Tuija Karvonen sanoo.
– Kirjoneuleella tehtyyn kaarrokkeeseen tulee puseron lämpimin kohta, eli se lämmittää erityisesti hartioita ja yläosaa. Paita on todella lämmin. Kaarrokevillapaidan tekemisen voi aloittaa joko ylhäältä tai alhaalta, siihen ei tule saumoja, joten viimeistelyä ei tarvita paljoa, vaan paita on kerralla valmis. Sen takia se varmaan monia viehättääkin, Karvonen kertoo ja toteaa, että suureen suosioon kaarrokevillapaidat nousivat muutama vuosi sitten.
– Itse innostuin pari vuotta sitten, ja sitten tulikin neulottua yhdeksän villapaitaa, Karvonen kertoo.
– Malleja on saatavilla todella paljon ja jatkuvasti tulee uusia, ideoita kyllä löytyy.
Metsänhoitoyhdistyksen Päijänteen toiminnanjohtaja Petri Takalo sanoo, että metsänhoitoyhdistyksen metsänomistajille tarjoamat palvelut laajenevat tutkitun tiedon lisääntyessä. Metsänomistajille on tarjolla enenevässä määrin muun muassa hiilensidontaan ja ilmastonmuutoksen etenemiseen liittyviä palveluita sekä tutkittua tietoa.
-Ääreisilmiöt ovat lisääntymässä, kuten lumi- ja tuulituhot sekä kasvukauden kuivuus. Nämä puolestaan luovat otollisia olosuhteita kirjanpainajalle. Tuhoja on mahdollista ennaltaehkäistä kasvattamalla sekametsää. Metsänhoitoyhdistyksen uuden sekaviljely -mallin suositus on, että tuoreille kankaille eli MT-metsätyypille istutettaisiin tuhannen kuusen lisäksi 500 mäntyä ja alueelle kasvatettaisiin 300-500 luontaisesti lisääntyvää lehtipuuta. Aikaisemmin olisi istutettu 1800 kuusta. Rehevimmille alueille suositellaan kuusta ja koivua.
Takalo toteaa kirjanpainajien olevan pikkuhiljaa kasvava vitsaus.
-Tämän kesän seurannoissa ei löydetty mitään dramaattista muutosta kirjanpainajien määrissä seurantakohteillamme. Mutta kirjanpainaja -tuhojen määrät ovat lisääntyneet koko Mhy:n alueella viime vuosina. Metsänomistajan kannattaa tehdä seurantaa metsissään. Metsissä voi olla esimerkiksi lumen tai tuulen aiheuttamia tuhoja, jotka houkuttelevat kuoriaisia. Jos kuusten tyvelle ilmestyy keväällä ja kesällä purukasoja, ne voivat olla merkki kirjanpainajasta. Jos kirjanpainajatuhoja tulee, kyllä se yksittäistä metsänomistajaa kirpaisee. Tuho näkyy pystyyn kuivuneina runkoina. Jos epäilyksiä kirjanpainajasta on, kannattaa ottaa yhteyttä ammattilaiseen.
Takalo sanoo, että myös metsänomistajien toiveita kuullaan.
-Yhä enemmän kysytään esimerkiksi metsien monimuotoisuudesta, hiilen sidonnasta sekä jatkuvapeitteisestä metsien käsittelystä. Metsien monikäyttöisyys ja suojeluarvot kiinnostavat metsänomistajia. Tietoisuus on lisääntynyt unohtamatta kuitenkaan sitä, että metsänomistajat saisivat myös taloudellista vastinetta sijoitetulle pääomalleen.
Takalo sanoo, että metsänhoitoyhdistys pyrkii olemaan uuden tiedon aallonharjalla.
-Tutkimusta tehdään ja tuloksia julkistetaan ja me yritämme olla edelläkävijöitä sen tiedon käyttämisessä.
Puukauppa käy vakiintunein hinnoin
Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Takalo kertoo puukaupan käyvän mukavasti ja melko vakiintunein hinnoin.
-Hinnoissa ei ole ollut enää viime viikkoina suurempaa laskua eikä nousua. Heikoimman ja korkeimman tarjouksen ero voi sen sijaan olla suurikin, joten leimikot kannattaa kilpailuttaa.
Tällä hetkellä kaupaksi käyvät kaikki leimikkotyypit.
-Tarjouksia leimikoista metsänomistajille tulee keskimäärin viitisen kappale per leimikko.
Takalo sanoo, ettei metsäteollisuudella mene niin huonosti kuin median uutisoinnista saattaisi päätellä.
-Metsäteollisuus teki viime vuonna ennätyksiä, ja nyt on palattu enemmän sinne normaalille tasolle. Ennätyshinnat ovat toki takanapäin. Paikallisesti olemme puukaupoissa noin 20 prosenttia viime vuotta edellä.
Takalo toteaa, että jos metsänomistajalla on nyt myyntiaikeita, esteitä puukaupalle ei ole.
-Hinnatkin ovat pitkänajanseurannassa hyvällä tasolla. Puukaupan lisäksi metsätilakauppa käy kohtuullisen aktiivisesti. Tilanne on rauhoittunut viime vuodesta, jolloin kaikki tilat vietiin käsistä, mutta jos tarve metsätilan myyntiin on, ei myyntiä ole tarvetta siirtää myöhemmäksi. Rahastot ovat viime aikoina vähentäneet tilojen ostoja, joten yksityisillä ostajilla on nyt paremmat mahdollisuudet päästä kaupoille.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
