26.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Sirpa Koiviston ja Reijo Sipilän omakotitalon piha Kapakalliolla on täynnä erilaisia kasveja. Kapea polku mutkittelee etupihalta takapihalle istutusten välissä, matkan varrella on useampikin penkki, joka kutsuu istumaan ja ihailemaan näkymiä. Takapihalla, melkein kuin piilossa, on oleskelualue puutarhapöytineen, tuoleineen ja keinuineen. Tunnelmaa oleskelualueelle luovat suihkulähde ja pimenevinä iltoina myös aurinkokennovalaisimet.
– Kun on päivän puuhastellut puutarhassa, on illalla kiva istahtaa nauttimaan näkymistä ja kättensä töistä. Silloinkin, kun oli vielä töissä, työpäivän väsymys häipyi, kun astui takaterassille, Sirpa Koivisto toteaa.
– Kyllä puutarhan hoito tuo paljon iloa ja hyvää mieltä, kuten mikä tahansa mieluisa harrastus. Onnistumisen kokemus on myös tärkeää; tässä kun tekee töitä, kasvit kukoistavat ja luovat kauneutta.
Kesäkuun lopussa moni Sirpa Koiviston puutarhan kasveista vasta aloitteli kukkimistaan, esimerkiksi pioneissa nuput olivat juuri aukeamassa.
– Viime vuonna moni kasvi kukki aikaisemmin. Loppukesä täällä on parasta kukinta-aikaa, kun syysleimut ja värimintut ovat kukassa. Ne ovat lempikukkiani, samoin punaiset jaloruusut. Kuunliljan vihreät lehdet ovat kauniita ja sopivat hyvin yhteen kirkkaan punaisen kanssa, vihreä nurmikko välissä rauhoittaa. Värejä pitää olla, mutta ei liian kirjavaa, Sirpa Koivisto sanoo.
Vaihtelua vuosien varrella
Sirpa Koivisto ja Reijo Sipilä ovat asuneet Kapakalliolla parikymmentä vuotta.
– Aluksi tässä oli tyhjä piha. Minulla oli jo paperilla monenlaisia pihasuunnitelmia, mutta niiden kanssa piti odottaa, kun ensin piti tehdä salaojat ja muut vastaavat, Sirpa Koivisto kertoo.
– Istutukset aloitin muutamalla istutusalueella ja sitten aina talvisin suunnittelin, että tuohon saisi vähän lisää. Nyt istutusalueet eivät varmaan enää laajene, vähän pitää nurmikkoakin olla.
Taimia Sirpa Koivisto on saanut siskoltaan ja muiltakin puutarhaharrastajilta.
– Pidimme taimenvaihtopäiviä, mutta nyt se on vähän jäänyt. Nyt täytyy jo alkaa karsia pensaita, kun ne ovat kasvaneet niin isoiksi ja perennat ovat levinneet niin, että niitäkin pitää karsia, Koivisto kertoo.
– Vuosien varrella kasvit ovat vaihtuneetkin. Yhtenä talvena, kun oli pakkasta, mutta vähän lunta, monia kasveja kuoli ja niiden tilalle on sitten istutettu uusia. Jaloruusut ovat minun suosikkejani, mutta ne ovat talvenarkoja. Olen kuitenkin aina laittanut niitä uudelleen muutaman vuoden välein.
Talven lisäksi tuhojaan puutarhassa ovat tehneet kotilot.
– Niitä on ollut tässä Petäjäveden kirkonkylällä noin kymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi kallionauhuksen lehdet ne kalusivat kokonaan, kuunliljat ovat myös niiden herkkua. Onneksi täällä ei ole ollut espanjansiruetanoita, täytyy katsoa tosi tarkkaan, mitä purkissa on, jos ostaa uusia kasveja, Sirpa Koivisto sanoo.
Linnut ja oravat viihtyvät
Puutarhan erilaiset penkit ovat Sirpa Koiviston mukaan paikoissa, jotka ovat vaatineet jotain koristusta. Penkkien lisäksi puutarhassa on suihkulähde ja vesiallas ilman suihkulähdettä, sekä pienen pieni lintujen kylpyallas.
– Linnut ja oravat viihtyvät täällä, joskus joku lintu on käynyt kylpemässäkin lintualtaassa. Isompaan vesialtaaseen teimme pienet portaat, joita pitkin eläimet pääsevät vedestä pois, Sirpa Koivisto kertoo.
– Oravat piilottelevat tammenterhoja kukkapenkkeihin, joten niistä nousee aina tammenalkuja. Tässä pihassa on sekä vanha tammi että vanha vaahtera, ja niistä kyllä tulee todella paljon lehtiä syksyisin. Puutarhan kevättyöt ovat mielekkäitä ja niitä tekee innokkaasti, mutta lehtien haravointi syksyllä on tympeää.
Kaikkien kauniiden kukkien, pensaiden, puiden ja havujen lisäksi pihaan mahtuu myös pieni hyötypuutarha. Pihan yhdessä nurkassa kasvaa laatikoissa tomaattia, kesäkurpitsaa, kurkkua, salaattia, tilliä ja ruohosipulia.
– Aika menee nopeasti pihalla puuhastellessa, ja nyt kun on tullut ikää, täytyy välillä istahtaa lepäämään ja ihailemaan näkymiä. Meillä kaikilla sisaruksilla on kauniit pihat – kai tämä on kotoa peritty, äiti piti pihaa nättinä, Sirpa Koivisto toteaa.
Tiina Lamminaho
24.06.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten kirjasto vietti viime viikolla juhlapäivää, sillä se on toiminut nykyisissä tiloissaan Topintiellä tasan 30 vuotta. Kirjastotoimintaa Uuraisilla on kuitenkin ollut huomattavasti pidempään – koko kunnan olemassaolon ajan, eli jo 157 vuoden ajan.
Kristiina Lähteenmäki on ollut vakituisesti töissä kirjastovirkailijana vuodesta 2005, mutta ensimmäistä kertaa hän tuli kirjastoon töihin jo silloin, kun se sijaitsi kivikoulun alakerrassa ja uusista tiloista vasta haaveiltiin.
– Vain muutos on ollut pysyvää. Järjestelmät ovat uudistuneet valtavasti. Viimeisin uusi juttu on E-kirjasto, ja mielestäni on hienoa, että Uurainen lähti heti ensimmäisten joukossa mukaan, hän sanoo.
Haaveilu- ja suunnitteluvaihe kesti pitkään, ainakin kahdeksan vuotta. Ensimmäisissä suunnitelmissa neliö- ja kerrosmäärä oli paljon suurempi, puhuttiin kirjaston ja nuorisotilan yhdistelmästä, ja ainakin sivulauseissa tai käytäväpuheissa mainittiin myös sana uimahalli. Sitten tuli 90-luvun lama, joka kutisti haaveet noin 360 neliön kokoiseksi kompaktiksi kirjastotaloksi. Jokainen neliö on hyötykäytössä, ja rakennus palvelee yhä varsin mallikkaasti kuntalaisia ja tähän aikaan vuodesta myös kesäasukkaita.
Uudessa kirjastossa asiakkaita palvelivat aluksi kirjastonhoitaja Pirkko Meriläinen ja kirjastovirkailija Ritva Jokinen sekä vaihtuva joukko apulaisia. Meriläisen jälkeen kirjastonjohtajana toimi Marja-Liisa Mutka, jonka jälkeen virka yhdistettiin hetkeksi rehtorin tehtävään, jota hoiti Arja Siikström. Hänen jälkeensä kirjastonjohtajaksi tuli Minna Puntala, joka viihtyi tehtävässä 13 vuotta. Viimeisin kirjastonjohtaja on ollut Minna Vilenius. Tällä hetkellä kirjasto on Kristiina Lähteenmäen ja Taru Penttisen luotettavissa käsissä. Kulttuurituottajan pestiä hoitaa kesän ajan Jenni Janhunen, ja syksyllä valitaan uusi kulttuurituottaja-kirjastonjohtaja.
– Kirjaston tehtävä on tarjota paitsi kirjastopalveluja myös matalan kynnyksen tapahtumia, kuten tämänpäiväinen lastenteatteri. Hienoa, että kirjaston perusidea turvallisena ja ilmaisena kulttuuriympäristönä on säilynyt säästöpaineista huolimatta, Jenni Janhunen sanoo.
Kesällä lukevat hekin, jotka eivät muulloin syystä tai toisesta ehdi.
– Varatuimpia kirjoja ovat olleet Satu Rämön Rakel sekä tietenkin Enni Mustoset, kertoo Taru Penttinen.
– Myös jyväskyläläisen eläinlääkäri Teppo Heinolan uusi kirja Eläinlääkärin elämää on ollut paljon kysytty ja kehuttu, vinkkaa Kristiina Lähteenmäki.
Hanna Lahtinen
23.06.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Voitto Pihlajamäen tontilla Parkkopohjassa kasvaa kymmeniä erilaisia puita, lajikkeita on yli 70. Pelkästään pihlajia on yli 20 lajiketta, muun muassa keltaisia marjoja tekevä sitruunapihlaja, valkoisia marjoja tekevä pihlaja ja hopeapihlaja.
– Täytyyhän sitä pihlajia olla, kun sukunimi on Pihlajamäki, Voitto Pihlajamäki naurahtaa.
Pihlajamäen tila, Autio, on Voitto Pihlajamäen mummon eli isänäidin kotitila.
– Tämä nykyinen talo on mummon ja papan, Alma ja Kalle Pihlajamäen rakentama. Papereitten mukaan tämä talo on rakennettu vuonna 1926, mutta on tässä asuttu jo sitä ennen. Ilmeisesti tontilla on ollut vanhempi talo, Voitto Pihlajamäki kertoo.
– Kalle Pihlajamäki tuli tähän kotivävyksi, ja toi tullessaan omenapuun.
Kyseinen omenapuu on vielä hengissä, ikää sillä on noin 120 vuotta, ja se tekee edelleen omenoita.
– Punaisia viinimarjoja Kalle Pihlajamäki toi tähän tontille 1930-luvulla, ja ne samat pensaat ovat myös edelleen olemassa ja tekevät marjoja. 1930- ja 1940-luvuilla täällä päin ei juuri ollut puutarhoissa punaisia viinimarjoja, naapuri muisteli, kuinka hän kävi lapsena salaa maistelemassa niitä meidän pensaista, Voitto Pihlajamäki kertoo.
Pihasta löytyvät erilaiset puut ovat Voitto Pihlajamäen sinne istuttamia.
– Viitisenkymmentä vuotta sitten toin tänne siperianpihdan, jonka pelastin tielinjalta. Silloin en vielä tiennyt puista mitään, Pihlajamäki sanoo.
– 1990-luvulla näin Metsälehdessä ilmoituksen ja tilasin siemeniä Mustilan arboretumista. Siitä tämä on pikku hiljaa laajentunut, olen ostanut taimia milloin mistäkin. Minä käyn puutarhoilla katsomassa nimenomaan puita, en kukkia.
Pihlajamäen tontilla on niin lehtipuita kuin havupuitakin, pihlajien lisäksi on muun muassa tammia, vaahteroita, koivuja, kuusia, mäntyjä ja pihtoja. On Koreasta ja Japanista kotoisin olevia puita ja Amerikasta kotoisin olevia puita, on pyrennettenpihjala ja makedonianmänty, ja paljon muita.
– Lännenhemlokki pitää suojata liialliselta auringonpaisteelta, Pihlajamäki kertoo ja esittelee pientä havupuuta. Talvisuojausta Pihlajamäen puut eivät tarvitse.
– Olen valinnut tänne sellaisia puita, joiden pitäisi kestää nämä meidän pakkaset. Ja ovat ne ainakin tähän asti kestäneet.
Lähes satavuotias talo on remontoitu niin sisältä kuin ulkoakin, mutta ulkomuoto on alkuperäinen.
– Mansardikatto on minun mielestäni niin nätti, että sitä en kyllä lähtisikään muuttamaan, Pihlajamäki toteaa.
– Rakentamisen jälkeen talo oli parikymmentä vuotta hirsipinnalla, ensimmäinen ulkoverhous tehtiin vuonna 1947. Ja minä uusin sen vajaat kymmenen vuotta sitten. Samoin ikkunanpuitteet on uusittu, vanhan mallin mukaisiksi. Talo on ollut joskus keltainen, mutta 1980-luvulta lähtien tämä on ollut punainen. Talo on luonnonkivien päällä, alapohja tuulettuu hyvin.
Vanha navetta on Pihlajamäen arvion mukaan vanhempi kuin talo, lehmiä siinä on viimeksi ollut 1990-luvulla. Navetan seinää koristaa pari hyönteishotellia, linnunpönttöjä tontilla on kymmeniä.
Tiina Lamminaho
23.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Teini-ikäisistä asti yhtä pitäneet ystävykset, Veera Hietaranta ja Minna Viinikainen, ovat päättäneet ottaa tavoitteekseen vierailla jokaisessa Suomen 308 kunnassa. Kunnianhimoinen matkailuprojekti otti tuulta purjeisiin keväällä 2023, ja nyt takana on visiitit reilussa kolmessakymmenessä kunnassa.
– Tämä on ilman muuta loppuelämän projekti, emmekä halua asettaa tälle mitään tiettyä aikaraamia. Olemme reissanneet yhdessä paljon aiemminkin ja todenneet olevamme toisillemme hyvää matkaseuraa. Matkustelu on meidän ystävyytemme muoto, Hietaranta ja Viinikainen kiteyttävät.
Itseään kuntabongareiksi tituleeraavat matkailijat haluavat aidosti oikeasti tutustua pintaa syvemmin jokaiseen kuntakohteeseen. Pelkän maarajan ylittäminen ei riitä suoritusmerkintään. Kirkkonummella asuva ja Espoossa opettajana työskentelevä Hietaranta ja Sastamalassa asuva ja Nokialla kanttorina toimiva Viinikainen bongaavat jokaisesta kunnasta ainakin paikallisen koulun ja kirkon sekä kuntakyltin.
– Matkantekomme alkoi aikanaan Sastamalasta. Viime kesänä kolusimme Lappia ja tänä kesänä aiomme suunnata ainakin Itä-Suomeen päin. Kolutuista kunnista mieleen on erityisesti Forssa, jonka viehättävä tehdasmiljöö oli yllätykseksemme niin upea, Hietaranta ja Viinikainen listaavat.
Petäjävetistä luontoa ja historiaa
Hietaranta ja Viinikainen huiputtivat Petäjäveden heti juhannusviikon alkajaisiksi, maanantaina 16. kesäkuuta. Päivään mahtui vierailu Petäjäveden vanhassa kirkossa, tutustuminen paikallisen korutaiteilijan, Carina Karhun, kotistudioon sekä kierros Koskensaaren tehdasalueella. Hietaranta vieraili Petäjävedellä toista kertaa, kun taas Viinikaiselle kerta oli ihkaensimmäinen.
– Kyselimme hyvissä ajoin Ilmoitustaulu, Petäjävesi -Facebook-ryhmässä, mitä Petäjävedellä tulisi nähdä ja kokea. Saimme vastauksia ilahduttavan paljon. Saamissamme vastauksissa korostui erityisesti luontokohteet, joita kunnassa on kiitettävästi, Hietaranta ja Viinikainen toteavat.
– Tällaiset puskaradiokeskustelut ja vuorovaikutus paikallisten ihmisten kanssa syventävät jo nekin saamaamme kokemusta kunnasta. Ihmiset ovat projektista innoissaan ja erittäin valmiita auttamaan meitä. Täällä Petäjävedelläkin joku ystävällinen henkilö oli aivan valmis soutamaan meidät johonkin vesimatkan päässä olevaan saarikohteeseen.
Sometilistä iloa itselle ja muille
Suomitutkimusmatkailijoiden taivalta voi seurata @nopeehopeejame -Instagram-tilin kautta. Tili löytyy myös Facebookista ja TikTokista. Matkailuprojektista ei pitänyt alun perin tulla someprojektia, mutta ensimmäisessä kohteessa ajatus tulvahti mieleen ja tuntui luontevalta.
– Kuvien ottamisesta ja niiden postaamisesta jää meille itselle mukavia muistoja, joihin on mukava palata myöhemmin. Ja samalla saamme tietysti vinkattua käymistämme kohteista myös muille. Yksi projektimme tavoitteista onkin antaa kotimaanmatkailulle sen ansaitsema huomio ja näkyvyys. Suomi on täynnä helmiä, joita meidän itse on välillä vaikea nähdä tai arvostaa, Hietaranta ja Viinikainen huomauttavat.
Sosiaalisessa mediassa kuntabongarit ovat törmänneet myös muihin matkantekijöihin. Ystävykset ovat kiinnittäneet huomionsa ainakin pariskuntaan, joka aikoo kiertää kaikki Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä sekä Savolaisen kotikouluperheeseen, joka myös vieraili Petäjävedellä vuosi sitten juhannuksena.
– Meillä kaikilla on sama tavoite, mutta eri tavat päästä tavoitteeseen. Siinä missä esimerkiksi Savolaiset kiertävät Suomea perhelähtöisesti ja oppimismielessä hyvinkin lyhyessä ajassa, on meidän teemamme kokemusten kerääminen aikuisina ystävinä, loppuelämän ajan, Hietaranta ja Viinikainen summaavat.
Jaakko Heikkinen
18.06.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla vietettiin perinteistä hautojenhoitopäivää viime torstaina. Lempeässä kesäsäässä muisteltiin edesmenneitä ja vaihdettiin ajankohtaisia kuulumisia kahvikupposen äärellä. Puurusen Puutarhan kukka-autosta löytyi kattava valikoima haudoille kaunistusta, ja myös parkkipaikan viereen tuotu multakuorma sai kävijöiltä kiitosta.
Kirkkoherranviraston työntekijät, seurakuntasihteeri Riikka Kotilainen ja talousvastaava Jaana Hirsjärvi, olivat siirtäneet toimistonsa telttaan keskelle hautausmaata ja auttoivat kävijöitä selvittämään omaisten hautojen tilanteita.
Tasan vuosi sitten Uuraisten hautausmaalla aloitettiin hautojen merkitseminen, jos niiden hallinta-aika oli päättynyt. Edellinen vastaava toimenpide oli tehty vuonna 1978, joten monelle haudalle ilmestyi yhteydenottopyyntölappu. Tänä kesänä merkittiin myös ne haudat, joiden hallinta-aika päättyy kuluvan vuoden aikana.
– Hautojen hallinta-aika on nykyään 25 vuotta. Aiemmin on myönnetty myös 50 vuoden hallinta-aikoja, ja jonkin verran on olemassa ainaishautoja, kertoo Riikka Kotilainen. – Samassa haudassa voi olla sekä ainais- että määräaikaisia paikkoja, mikä on aiheuttanut jonkin verran hämmennystä.
Viime kesä oli Kotilaisen mukaan ruuhkainen, mutta nyt tilanne on rauhoittunut. Jatkossa laputus tehdään vuosittain.
– Pääsääntöisesti omaiset ovat suhtautuneet asiaan myönteisesti ja suurin osa on uusinut hautaoikeuden seuraavaksi 25 vuodeksi tai vähemmäksi, minimissään viideksi vuodeksi. Joskus on ihmetelty, miksi lappu on ilmestynyt, vaikka hautaa on hoidettu, mutta selityksen jälkeen on ymmärretty, että kyse on hallinta-ajan päättymisestä. Joissakin tapauksissa lappu on siirretty viereiselle haudalle, mikä on aiheuttanut hämmennystä ja yhteydenottoja seurakuntaan.
Juhannuksen jälkeen yhteydenottopyyntöjä saattaa tulla myös hoitamattomille ainaishaudoille. Hautausmaalla on myös keltaisia kylttejä, jotka varoittavat esimerkiksi kaatumisvaarassa olevista hautakivistä.
– Seurakunta ei oikaise hautakiviä omatoimisesti, mutta omaisten pyynnöstä se voidaan tehdä korvausta vastaan, Kotilainen kertoo. Uuraisten hautausmaa sijaitsee rinteessä, mikä tekee kivien kaatumisesta hieman todennäköisempää kuin tasaisilla hautausmailla.
Jos omaisen haudalle ilmestyy merkkilappu, ei sitä kannata säikähtää – asia selviää ottamalla yhteyttä seurakuntaan.
– Ne hautapaikat, joilla lappu on ollut vuoden ilman yhteydenottoa, kuulutetaan vielä lehdessä. Jos omaisia ei edelleenkään tavoiteta, hautapaikka otetaan jossain vaiheessa uudelleen käyttöön ja hautakivi poistetaan. Poistettujen kivien kohtalosta ei ole vielä päätetty, mutta toivoisin, että ainakin osa voitaisiin säilyttää ja siirtää muistomerkeiksi hautausmaan johonkin osaan, Kotilainen pohtii.
Hautausmaalla on varattuna myös niin sanottu pandemia-alue, joka voidaan ottaa käyttöön vakavassa kriisitilanteessa.
Veteraanien haudoilla on omat erityispiirteensä.
– Veteraanien hautapaikkoihin on mahdollista saada 25 vuoden maksuton jatkoaika, mutta omaisten on itse otettava yhteyttä seurakuntaan ja laadittava hallinta-asiakirja. Maksuttomuus päättyy, jos samaan hautaan haudataan myöhemmin muita henkilöitä, kertoo Jaana Hirsjärvi.
– Veteraanimerkinnät hautakivissä kiinnitettiin muutama vuosi sitten yhteistyössä omaisten ja Uuraisten Leijonien kanssa. Jos veteraanitieto ei ole tullut seurakunnan tietoon hautaustilanteessa, sitä ei voida myöhemmin saada muualta. Seurakunta vastaa myös 127 sankarihaudan hoidosta. Tänä vuonna kaikki sankarihautojen kivet puhdistetaan ja tekstien hopeoinnit uusitaan, Hirsjärvi lisää.
Myös rahasta pitää puhua
Hautausasioissa ollaan suurten ja koskettavien asioiden äärellä, varsinkin kun menetys on vielä tuore, eikä raha-asioista puhuminen ole mukavaa.
Tosiasia kuitenkin on, että hautausmaan ylläpito on yksi suurimmista seurakunnan kulueristä. Kustannuksia syntyy muun muassa jätehuollosta, kasteluvedestä, valaistuksesta, talviaurauksista ja hiekoituksesta, nurmikoiden ja kasvien hoidosta, koneiden ja kaluston ylläpidosta, vainajien säilytystiloista, hautakirjojen ja väestörekisterin ylläpidosta sekä hautauhaku.fi-palvelun ja viranomaisjärjestelmien käyttömaksuista.
Uuraisten seurakunta on pieni, ja valtion leikkaukset vaikuttavat suoraan toimintaan. Vuodesta 2025 alkaen valtio vähentää evankelisluterilaisilta seurakunnilta rahoitusta lakisääteisten tehtävien hoitoon yhteensä lähes 40 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä. Tämä tarkoittaa, että hautausmaan ylläpitoa joudutaan rahoittamaan yhä enemmän seurakunnan omista varoista.
Seurakunnille on lailla säädetty vastuu hautauksesta, hautausmaista ja väestökirjanpidosta. Kirkollisverotulojen on tarkoitus tukea seurakunnan hengellistä ja yhteisöllistä toimintaa, ei hautausmaan ylläpitoa. Tilanne kuitenkin on, että kirkon jäsenet joutuvat kustantamaan myös kirkkoon kuulumattomien hautaukset ja hautojen ylläpidon.
Uuraisten seurakunta on jo luopunut ylimääräisistä kiinteistöistä ja keskittänyt toimintansa kirkkoon ja seurakuntakotiin. Myös henkilöstökuluja on karsittu, osa työntekijöistä toimii osa-aikaisesti taloudellisista syistä.
Hanna Lahtinen
18.06.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten riistanhoitoyhdistys on hankkinut metsästys- ja ampumasimulaattorin, jonka vakituinen sijoituspaikka on Uuraisten koulukeskuksen kivikoulun ylimmässä kerroksessa. Laite on kuitenkin siirrettävissä myös muihin paikkoihin tarpeen mukaan. Simulaattoriin pääsee tutustumaan esimerkiksi heinäkuussa Höytiänpäivänä Höytiän koululla.
Simulaattorin hankinta on ollut yhdistyksen suunnitelmissa jo pitkään, mutta lähes 15 000 euron investointi vaati huolellista harkintaa ja hankehakemuksen laatimista. Leader Jyväsriihi tuki maaseudun toimintaympäristön kehittämishanketta 55 prosentin osuudella. Tavoitteena on erityisesti uusien metsästäjien kouluttaminen ennen metsästäjätutkintoa.
– Paukkulan ampumaradalla ei ole ollut haulikkorataa enää vuosiin, ja simulaattori tarjoaa nykyaikaisen tavan harjoitella, kertoo Marko Salminen.
Kokeneidenkin metsästäjien mukaan ampumatuntuma ei juuri poikkea aidosta. Simulaattorissa on noin 50 eri riistalajia.
– Hyvin aidon tuntuinen ja paljon monipuolisempi kuin perinteinen ampumarata – tosin itikat ja savun haju puuttuvat, lisää Kai Piesala.
Simulaattori ei myöskään saastuta luontoa eikä aiheuta meluhaittoja. Sen avulla voi tutustua eri riistalajien anatomiaan ja harjoitella parempia riistalaukauksia. Lisäksi opetellaan ampumatekniikoita ja erilaisia metsästystilanteita. Aseturvallisuutta painotetaan: vaikka aseet ovat replikoita ja ammunta tapahtuu infrapunasäteillä, niitä käsitellään kuten oikeita aseita. Käytössä on päällekkäispiippuinen haulikko, valopistetähtäinkivääri sekä kevyempiä ilma- ja pienoiskiväärejä.
Simulaattorin sijoittaminen koulurakennukseen vaati huolellista perustelua. Kouluampumisten varjossa aseisiin suhtaudutaan varovaisesti, vaikka ne olisivat vaarattomia. Uuraisten koulukeskuksella on kuitenkin pitkät perinteet erätaitojen opetuksessa, ja rehtori Sami Pasasen vetämä valinnainen eräkurssi on ollut vuosien ajan yksi suosituimmista. Siksi koulukeskus on perusteltu sijoituspaikka.
– Joillakin yhdistyksillä laite on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen vähälle käytölle, mutta Uuraisilla en usko niin käyvän. Uudet eräkurssilaiset pitävät käytön aktiivisena. Toistaiseksi koululle sijoittamisesta ei ole tullut yhtään negatiivista palautetta, kiittelee Rauno Salminen.
– Simulaattorin käyttö on tarkkaan valvottua, eikä sitä koskaan käytetä ilman valvojan läsnäoloa, miehet vakuuttavat ja kertovat harjoittelevansa itsekin säännöllisesti.
Simulaattori on ollut helmikuusta lähtien ahkerassa käytössä. Kaikki Uuraisten kahdeksan metsästysseuraa ovat jo tutustuneet laitteeseen, ja myös naisille on järjestetty omia ammuntailtoja. Mikäli simulaattoriammunta kiinnostaa, voi ottaa yhteyttä Uuraisten riistanhoitoyhdistykseen.
Hanna Lahtinen
