07.01.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Johtunee osin iästä, mutta vuodet tuntuvat kiitävän valtaisalla nopeudella. Käsittämätöntä ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua on kulunut viisi vuotta koronakurimuksen alkamisesta.
Muistan vuodenvaihteen viisi vuotta sitten; miten vuosikymmenen vaihtuessa ajattelin ja taisin kirjoittaakin uudesta, iloisesta 20-luvusta. Totuus on ollut kuitenkin toinen; ensin korona, sitten sota Euroopassa, inflaatiota ja talouden sakkaamista, sotaa Lähi-Idässä. Ikävin vuosikymmenen alkupuolisko ainakin omaan naismuistiini.
Vuosikymmenen puolenvälin koittaessa ei voi muuta kuin toivoa, että ennen seuraavan kymmenluvun vaihtumista maailma olisi ainakin vähemmän sotainen.
Parasta mahdollista alkanutta vuotta!
17.12.2024 | Alueelta, Lue ilmaiseksi, Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Eilen illalla koneen sulkiessani ajattelin, että aamulla kirjoitan jouluisen pääkirjoituksen. Arvelin, että kyllä se joulumieli yön aikana syntyy ja aamulla mielessä on kauniita ja hyväntahtoisia ajatuksia, näen silmissäni joulurauhaa huokuvia kuvia, kulkuset kilkattaa ja enkelikuoro laulaa korvissani.
Ei tullut mitään näistä, tuli päänsärky, enkelikuoron sijaan päässäni soi epävireinen säkkipilli ja ulkona näen pelkkää pimeää. Mieleen nousee kyllä välähdyksiä menneestä vuodesta, mutta…
Näen lapsen käden oven kahvalla, ajattelen, että voi kunpa hän ei avaisi ovea. Mutta hän avaa ja hetken kuluttua toinen 12-vuotias lapsi on kuollut ja kaksi muuta loukkaantunut.
Näen kauniin metsämaiseman, puro solisee, vesi on kirkasta. Margaritifera margaritifera, eli jokihelmisimpukka, eli raakku huojuu hiljaa veden virratessa sen ylitse, kuten on virrannut jo yli sata vuotta. Yhtäkkiä raskas metsäkoneen rengas ajaa puron yli. Ei ole enää kirkasta vettä, ei ole raakkuakaan.
Sitten välähdyksiä ryöppyää. Näen paljon lapsia, joiden ympärillä käydään sotaa, joiden elämä rikotaan ja joiden sydämiin kylvetään vihan siemen. Näen lohkeavia jäävuoria, palavia metsiä ja tulvia kaikkialla.
Pakotan itseni ajattelemaan joulua. Näen kauniin nuoren naisen selaavan somea. Hänellä on samanvärinen iho kuin todennäköisesti oli sillä naisella, jonka lapsen synttäreitä kohta juhlitaan. Mutta tämä nuori nainen poistaa kiivaasti saamiaan rasistisia viestejä, nostaa katseensa ja pakottaa itsensä hymyilemään kantaessaan Lucia-neidon kynttiläkruunua.
Näen joulukuusessa yksinäisenä lepattavan kartonkisydämen, jossa lukee: Lahjakortti 16-vuotiaalle pojalle. Ympäriltä on joulupuusta viety muut sydämet, joissa oli pienempien lasten lahjatoiveita, mutta ketään ei kiinnosta täyttää vähävaraisen teinipojan toivetta.
Nousen, otan teetä ja katson ulos. Ulkona pimeys pitää päivää otteessaan, mutta hangen valkoinen pinta loistaa himmeää valoa. Yksinäinen aamuvirkku hömötiainen pyrähtää lintulaudalla. On uusi päivä täynnä ihania mahdollisuuksia – kaikesta huolimatta.
08.11.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Savelan hernemaissitolpat
Täyttelin silmälääkärin vastaanoton aulassa lomaketta, kaihileikkauksen toivossa ja sen pelossa. Saadessani kysymykset raksitettua, silmäilin esille laitettuja pokamallistoja. Vai olisiko minun tullut aika hankkia koira ja valkoinen keppi? Pieni televisioruutu ja 40 watin lukulamppu ovat saattaneet mykiöni siansaksan alkeiskurssille.
Silmälääkäri pyysi minua ystävällisesti laskemaan leukani metallialustalle ja asetteli otsapannan kohdilleen. Olo oli kuin Hannibal Lesterillä. Murahdin ja haastoin aakkostaulun mustat pirulaiset taistoon. Ylärivi näytti selko suomelta, mutta alarivi sitten sitä saksalaista sikaa.
Kirjainten tihrustamisen jälkeen siirryttiin ihastelemaan värikarttoja. Ne loistivat edessäni kuin vesipisarat auton tuulilasissa, odottaessani Savelan hernemaissitolppien valojen vaihtumista. Punaiset, keltaiset ja vihreät vilkkuivat hedelmäpelin tavoin, valon arkojen silmieni edessä.
Kaihi ja ristitaitto olivat pysyneet loitolla, mutta rutikuivuutta ja punavihreäsokeutta silmiini oli suotu sitäkin enemmän. – Nämä sinun silmäsi ovat niin isot, että niitä pitäisi kastella ainakin neljästi päivässä, silmälääkäri ohjeisti ja kirjoitti apteekista noudettavat substraalit “Annan silmilleni”.
Paluu matkalla Savelan hernemaissitolppia oli ihastelemassa enemmänkin porukkaa. Minä tietenkin keulilla ja vettä tuulilasin pinnalla. Valot vaihtuivat vihreään (saatoin nähdä väärinkin). Jotain häikkää siinä lähtöselvityksessä tuntui olevan vähän kuin Vermossa, sillä tuuttauksia kuului puolelta jos toiselta ja keskisormi tuoksahti, kun kaasutin pois.
Kotosalla kaivoin taskusta ostamani tarpeet esille ja lorautin kastelukannusta kunnon hörpyt “Annan silmilleni”. Räpyttelin hetken luomiani lehtopöllön tavoin ja annoin katseeni levätä maaseudun säkkipimeässä. Täällä ei tarvitse värejä arvuutella. Savelan hernemaissitolpatkin saisivat loistaa, joko mustana tai valkoisena. Säästyisi moni silmä, keskisormi ja auton pilli.
01.10.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Ajoimme kylältä Huutoniemen uimarannalle. Syyskuun alkupäivät olivat vielä lämpimiä. Tällä kertaa uimarannalla ei näkynyt ristin sielua. Sain vedellä selkää ihan rauhassa ja esitellä allejani lokeille. Viileä vesi poisti viimeiset unen rippeet. Vapaa päivän makea uni oli vierähtänyt pitkälle aamupäivään ja Keuruun lähtö viivästynyt.
Uinnin päälle kaivoimme eväät esille ja istuimme puupenkille aterioimaan. Omin käsin valmistetut pitsanpalat maistuivat, eikä kilo juustoa niiden päällä makua pilannut. Pari pullasorsaa lähestyi kaislikosta norkoilemaan saataviaan. Illan hämyssä olisi tukkasotkille tarjolla vain sorsastajan hauleja. Sorsien olisi hyvä silloin pysytellä piilossa kaislikkopoteroissaan.
Tänä kesänä olivat metsät täynnä mustikoita, puolukoita ja sieniä. Kotitalojen omenapuut antoivat satoa, niin paljon, että omppuja kerättiin kottikärryihin ja kärrättiin tienvarteen ohikulkijoille ilmaisjakeluun.
Sahrajärven kohdalla palautui mieleeni, kun olin ollut eräässä maatalossa perunannostotalkoissa. Vettä satoi, niin ettei perunoita erikseen tarvinnut kattilaan pestä. – Markku se syö enemmän perunoita kuin noukkii, talon velmu Maija-emäntä huokaili ruokapöydässä. Olin kovin otettu ruokahalujeni huomioinnista.
Keuruulta palattuamme kävimme uudelleen Huutoniemen rannassa polskimassa. Tällä kertaa uimassa oli “Repe Sorsien” lisäksi muitakin viileässä vedessä kiljahtelevia kaksijalkaisia. Rannalla lojui pyyhkeitä ja sandaaleita. Arviolta kaksikymmentä kiloinen hauki lähti rannasta minua pakoon. Haukkasi mennessään palan kynnestä, mutta ei jäänyt kiinni isovarpaaseen.
Huutoniemen uimarannan ulappa avautuu uimareiden eteen luonnon kauniina ja sinivihreänä akvaariona. Se on suosittu oman näköisensä- ja kokoisensa uimapaikka, ilmeisen kalaisakin. Pitkä ja matala hiekkaranta on lapsi ystävällinen. Kaksi punaista poijua on merkkinä, kun kaksimetriselläkin on aika kaivaa snorkkeli esiin ja heittäytyä aaltojen syleilyyn.
06.09.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Kuuntelin Pariisin Olympialaisia herkällä korvalla. Ihmetystäni herätti huippu-urheilijoiden lausunnot, kuinka he ehtisivät palautua seuraavan päivän kisoihin? Seppo Rätyä tuli ikävä, kun kuunteli urheilijoiden analyyseja Eiffel-tornin juurelta. Seppo se osasi sentään sanoa aikoinaan asiat halki, poikki ja pinoon.
Otetaan yhdeksi esimerkiksi hapokkaaksi kutsuttu 400 metrin juoksu. Omassa mielessäni täysi ratakierros ei matkana kovin kummoiselta kuulostanut, lähinnä kivenheitolta.
Pukeuduin paskanruskeaan urheiluasuuni ja lähdin Uuraisten stadionille testaamaan Pariisin kisoissa kuulemiani puolitotuuksia. Tiesin, että Kuukan mondo ei valehtelisi näissä asioissa. 400 metrin lähtöpaikan vierellä pullea rusakko söi keinonurmea. Elukasta tuskin olisi vetoavukseni? Omin voimin oli otettava Ritolat. Yleisöä en myöskään paikalle kaivannut, enkä “Bankseja” häiritsemään suoritustani.
Kyyristyin lähtötelineisiin saalistavan gepardin elkein ja tunsin pinkeitten pohkeitteni uhkuvan alkukantaista voimaa. Hepin jälkeen pinkaisin täyteen raviin. Polvilumpiot rusahtelivat somasti ehtiessäni takakaarteeseen ja “hallitsevan piirimestarin” vauhti sen kuin lisääntyi.
Maalissa ravistelin housun lahkeen sisään eksyneen käpysen pois. Rivakka liike toimi samalla oivana loppuverryttelynä, enkä katsonut tarpeelliseksi lähteä yhden yön vuoksi Kiiskilänmäelle korkean paikan leirille. Eiköhän tässä palautuisi matalammallakin, omalla plyysisohvalla?
Hermotus tuntui toimivan entiseen malliin. Sakean makkarakastin ja perunamuusin tuoksun ehtiessä sohvalle saakka, reagointini oli välitöntä ja haarukka hetkessä tanakasti kädessäni. Illalla mentäisiin vielä yö kalaan ja lastattaisiin soutuveneen nokkaan korillinen Koffia palautusjuomaksi. Eikös se Tohmajärven keihäsjätti hoitanut mentaaliset harjoitteet samalla tavoin?
Seuraavana päivänä palattiin Kuukan mondolle. Ei pahemmin hapottanut ja pistelin ratakierroksen menemään edellispäivän tavoin tasaisen tappavalla tahdilla. Airi otti herätyskellolla aikaa ja totesi maalilinjan ylitettyäni juoksun menneen reilusti alle minuutin. Mitä se nyt tekee neljä kertaa kymmenen sekuntia? Aivan sama mihin aika maailmantilastoissa sijoittuisi. Tässä mitattiin pelkästään palautumisen tasoa.
Huippu-urheilijoilla saattaa olla erilaiset kriteerit palautumisen suhteen, mutta meikäläisellä ei tehnyt tiukkaakaan vetää paria ratakierrosta vuorokauden sisällä ja suorittaa vielä kotityöt päälle.
Muistan selostajan toivoneen Pariisin kisoissa sopivan hidasta alkuerävauhtia, että suomalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet jatkoon pääsylle. Olisi ollut tietenkin mukavampaa kuulla eetteristä, kuinka suomalaiset pinkovat, niin kovaa, etteivät muut perässä pysyneet. On eri asia toivoskella, kuin suorittaa.
Osa kisailijoista palasi Pariisin kisoista maitojunalla, patonki kainalossa ja pää täynnä viiniä. Neljän vuoden kuluttua olisi vuorossa Los Angeles. Luulisi siinä ajassa palautuvan hapokkaimmankin kaverin.
03.09.2024 | Lue ilmaiseksi, Lukijalta, Tätä mieltä, Toivakka
Myrsky Energia on jättänyt Toivakan kunnalle kaavoitusaloitteen noin viiden tuulimyllyn tuuliteollisuusalueesta, jonka nimellisteho olisi 6-10 MW voimalaa kohden. Kaavoitusaloitteesta ilmenee, että Myrsky suunnittelee paikalle myös aurinkovoimaa, jota ei ole mainittu aiemmin, mm. Myrskyn tilaisuudessa sanallakaan. Tuulimyllyjen korkeus on kasvanut jo, kun virallinen hankeprosessi ei ollut vielä edes käynnissä, kymmenellä metrillä 250 metriin. Mikä olisikaan lopputulos?
Voittajia ja todellisia taloudellisia hyötyjiä hankkeessa olisivat todennäköisesti vain ne neljä yksityistä maanomistajaa, joista yksikään ei asu haitta-alueella, kenen maalle tuulimyllyt on luvattu rakentaa. Tällaisen hankkeen kiinteistöverotuotolla ei vielä kuntaan päiväkoteja rakenneta, vaikka Myrskyn edustajat sellaisia mielikuvia mielellään maalailevatkin.
Häviäjiä olisi rutkasti enemmän. Lähimmät vakituisen ja vapaa-ajan asunnot sijaitsisivat vain kilometrin päässä tuulimyllyistä. Maisemahaitta-alue olisi todella laaja perustamiskorkeuden ollessa n. 90 m Päijänteen pinnan yläpuolella. Siihen kuuluisi koko Pohjois-Päijänne, Etelä-Leppävesi, Leivonmäen kansallispuisto, Saarisen ja Maunosen pohjois- ja länsipuoli ja niin edelleen. Sähkönsiirtolinjojen alle maitaan pilkkahinnalla menettävät maanomistajat eivät ole vielä edes tiedossa.
Toivakassa ja Nisulassa upein asia on luonto ja luonnonrauha.
Jyväskylän kaupungin kaupunkirakennelautakunta lopetti Salola Wind Park-tuulivoimayleiskaavan valmistelun kaksi vuotta sitten yksimielisesti. Kaavan toteuttaminen olisi ”haitannut alueen virkistyskäyttöä, ympäristö- ja maisema-arvoja ja olisi aiheuttanut haittaa maakunnallisesti selvitetylle hiljaiselle alueelle”. Samat perustelut kaava-aloitteen hylkäämiselle pätevät myös Päijänteen tällä puolella.
Läntisen alueen rantaosayleiskaavan ja Nisulan kylän osayleiskaavan tarkoituksena on mahdollistaa kyläalueen kehittäminen, ”kylän elinvoiman parantaminen ja ranta-alueiden, vesistöjen sekä luonto- ja maisema-arvon turvaaminen”. Kunnalla on myös omia tontteja myynnissä Nisulan kylän alueella. Tuuliteollisuusalue romauttaisi alueen vetovoiman.
Kunnan ainoa kokonaan Toivakassa sijaitseva hiljainen alue sijaitsee Nisulan ja Haukanmaan rajalla. Jylhät Pohjois-Päijänteen maisemat mainitaan Keski-Suomen kotiseutulaulussakin. Toivottavasti kuntapäättäjät ymmärtävät, että jos hiljaisuuden ja luonnonrauhan kerran menettää, ei sitä enää saa takaisin. Useat Nisulaan lähiaikoina muuttaneet ovat olleet valtavan ihastuneita kyläämme, täältä löytyvään luonnonrauhaan ja monipuoliseen luontoon. Keski-Suomessa tavattiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa lintuharvinaisuus, tulipäähippiäinen, juuri meillä Nisulassa.
Nelostien länsipuolinen Toivakka muodostaa selkeästi kunnan alueelta erottuvan monimuotoisen alueen, jossa on runsaasti todennettuja luontoarvoja. Kunnan pinta-alasta vt. 4 länsipuolella sijaitsee noin kolmannes (n. 30 %), mutta luonnonsuojelualueista täällä sijaitsee kolme neljäsosaa (n. 75 %)!
Kunnan elinvoimaa ja tulevaisuutta tulisi kehittää rakentavasti eikä repivästi. Pidettäisiin niitä kuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita tärkeinä, jotka ovat jo kasvattaneet juurensa tänne, asuneet Toivakassa useiden sukupolvien ajan tai jo hankkineet omistukseensa vapaa-ajan asunnon.
Toivon kuntapäättäjille rohkeutta arvostaa sitä mitä meillä jo on, ja sanoa ei tuulivoimateollisuudelle. Keski-Suomen kotiseutulaulun sanoin ”täällä on kaikki mi kallista on”.
Henna Järvenpää, Nisula
