19.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Tätä mieltä
Oli sopivan vilpakka talvikeli. kun sinisten ajatusten konklaavi kohtasi toisensa kesän jäljiltä yhteisissä pikkujouluissa. Lähestyvä juhla läikähteli iloisesti kaikkien sydänaloissa, jälleen näkemisen riemun ollessa sanoin kuvaamaton.
Siniset ajatukset vaihtuivat joulun kynnyksellä punasävytteisimmiksi ja entistä lämminhenkisimmiksi. Korpilahti, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen välinen demokratia tuoksui joulusuklaalle ja piparkakkutalolle.
Talvimetsä kimmelsi lumitimantein, kun pikkujoulujen auvoisa isäntä risti edessään seisovan tonttujoukkion Mariaksi ja kolmeksi viisaaksi tietäjäksi, pyytäen samalla vieraitaan astumaan tupansa lämpimän piisin äärelle.
Jänikset juoksivat pihamaalla porkkanahippaa, punatulkut nokkivat lumisilta oksilta pihlajanmarjoja ja hevoset hirnahtelivat haassa. Tunnelma oli kuin parhaassa Disney-jouluelokuvassa.
Illanvieton ohjelmaan kuuluivat pienten lahjojen jakamiset yli kuntarajojen. Uuraisten parrakas tietäjä ojensi oman pakettinsa Toivakan Marialle. Paketin sisältä paljastuivat liivit, joissa oli kupit. ”Ostin tullessani tuolta Päiviltä, Metkasta, sellaisella kämmentuntumalla.”
Pieni puna nousi Marian poskipäille ja hän muiskautti äkkimielteissään suudelman Kasparin poskelle. Revontulten leiskuntaa oli havaittavissa muuallakin, kuin Toivakan Mämminniemen poukamassa kirkkaana sydänyönä.
Tonttukonklaavin tanssiessa tip-tappia kuusen ympärillä tarttui petäjävetisen huopikas jakkaraan ja koko kuusi kaatui kumolleen rytäkän seurauksena. ”Olihan pettuvetisellä kuusenkaatolupa?” virnuiltiin viereltä. Pallot, pumpulit ja omenat kerättiin lattialta ja tähtilatva oli hetkessä taas oikeassa asennossa. Korpilahtelaisen otsaa koristi lattialla konttaamisen jäljiltä toffeetähti. “Nyt meillä on tiernapoikakin omasta takaa.” Kaspar riemuitsi näkemäänsä.
Pitopöydässä riitti naurun rätkettä ja riemun kiljahduksia. Korpilahden tietäjän paidannappinsa lensi ilmojen halki petäjävetisen riisipuurolautaselle. ”Manteliksi, herra Balthasar”, Melchior viisasteli taitellen serviettiä hytkyvän napansa peitoksi.
Aterioinnin yhteydessä julistettiin rauha, niin maan kansoille, kuin metsän eläimille. ”Rauha ennen kaikkea hänen sielulleen”, Maria muisti myös siunasi hopealautasella ikiuntaan makoilevan Putte Possun.
Pikkujoulujen päätteeksi Maria, Balthasar, Kaspar ja Melchior kiiruhtivat pihamaalle katselemaan tuhansin tähtösin tuikkivaa samettitaivasta. Joulupukin lennellessä Petterinsä perässä täysikuun editse, jättäen jälkeensä mirhamin tuoksua. ”Houdi,houdi,ho!” kaikui pitkän aikaa kuulakkaassa talvimaisemassa.
Tonttulakkipäinen sinisten ajatusten konklaavi tunsi lämpimän joulumielin valtaavan mielensopukat, metsän oravaisten ojennellessa toisilleen mistelin alla sydänkäpysiä.
Maria ja kolme viisasta tietäjää palasivat onnellisten tähtien alla takaisin koteihinsa. Mukanaan joulun punaisia ajatuksia jaettavaksi, niin kyläläisille, kuin koko maailman kansoille makusteltavaksi.
Hanna Lahtinen
18.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Tätä mieltä
En ole jouluihminen, mutta en osaa selittää edes itselleni, miksi en.
En kauheasti stressaa jouluperinteiden noudattamisesta tai muista ulkoisista seikoista. Maailmani ei kaadu, vaikka lanttulaatikko kärähtäisi tai kuusesta puuttuisi tähti.
Joulun kaupallisuuden pystyn sujuvasti välttämään ja joulua edeltävä yhteisöllisyys myyjäisineen ja tonttujuhlineen suorastaan viehättää.
En pelkää myöskään hiljaisuutta ja rauhaa. Nautin siitä, mutta silkkaa toimettomuutta en kestä pitkään. Vanhassa talossa asuminen poistaa tämänkin huolen.
Olen jopa alkanut pitää joululauluista, varsinkin suomalaismelankolisista, niistä joissa lapsi hukkuu hankeen ja pikkuveli muuttuu varpuseksi. Ainoastaan siitä en tykkää, missä vangit päästetään vankiloistaan. Vaikka kuinka olisi kyse kielikuvasta ja henkisistä vankiloista, niin minulle tulee yhteiskuntarauhaton heitteillejättöfiilis.
Joulu on muistojen aikaa, varsinkin joulumuistojen, mutta en niistäkään ainakaan kovin suurta syytä löydä joulukammooni. Enimmäkseen jouluni ovat olleet hyviä, tavallisia perhejouluja erilaisilla kokoonpanoilla.
Silti valon juhlassa on jotain synkkää. Pelkään joulua kuin muumit, tietämättä mitä pelkään. Joulu tuntuu joskus aivan fyysisenä painona, joka jouluviikolla alkaa hiipiä hartioiden päälle ja jota ei saa karistettua. Tai palana kurkussa, jota ei saa nielaistua.
Mutta siinä kohtaa joulua, kun tunnen, että paino alkaa hartioilla keventyä, pala kurkusta poistua, menen ulos ja nostan kasvoni kohti taivasta ja hetken vain olen. Se on minun jouluperinteeni.
Pelotonta joulua jokaiselle!
Hanna Lahtinen
19.11.2025 | Lue ilmaiseksi, Petäjävesi, Tätä mieltä, Uurainen
Petäjäveden lukio on näytellyt aika isoa osaa perheeni elämässä. Minulla on kaksi sisarta ja olemme kaikki käyneet Petäjäveden lukion. Varsinkin kirvesmiesisälleni oli hyvin tärkeää, että lapset kouluttautuvat, koska hänellä itsellään ei ollut siihen mahdollisuutta. Petäjävesi oli luonteva suunta Höytiän kylältä. Nyt vuosikymmenten jälkeen koulu on taas tullut tutuksi, kun oma nuorimmaiseni aloitti sen tänä syksynä.
Vanhin siskoni Eija Lahtinen aloitti lukion Petäjävedellä 60-luvun lopulla, kun koulu oli vielä varsin nuori.
– Erittäin hyvät muistot on koulusta jäänyt ja aina kun luokkakavereita vaikka kaupan hyllyn välissä tapaa, niin lämmöllä koulua muistellaan. Rehtorina toimi Lauri Natri, hän oli ketterä liikkeissään, helposti punastuva ja nosti aina etusormen ylös, kun halusi jotakin oikein korostaa. Uskonnonopettajana oli legendaarinen Veikko Turunen, mittava persoona, vaikka olikin lyhyt. Erityisellä lämmöllä muistan Anneli Vähäpassia, aivan upea äidinkielen opettaja, Eija kertoo.
Petäjäveden lukiolla oli jo tuolloin tarjota jotain spesiaalia, nimittäin latina.
– Latinaa opetti hento ja pieni opettaja Myllys. Latinan opiskelusta on ollut valtavasti hyötyä monessa asiassa ja vieläkin joskus yöllä muistelen latinan lauseita.
Kulkuyhteydet eivät tuolloin olleet niin hyvät kuin nykyään, vaan oli tapana hankkia kortteeri kylältä. Eijalle se löytyi aivan paraatipaikalta, Toini-tädin paperikaupan – nykyisen taidetila Toinilan – takahuoneesta.
– Se oli mukava pieni huone, jota pönttöuuni lämmitti ja jossa pankinjohtaja Tauno Lailio kävi paistamassa kalastamiann kaloja. Myöhemmin asuin myös hetken aikaa Saharisen talossa.
Muutamaan vuotta myöhemmin koulun aloittanut Riitta Kovanen (Lahtinen) asui Lyyli Valkeajärven keltaisessa talossa Multiantien varressa, kuten myös minä ja Sarisen Elina (Veijonen) 80-luvulla. Lyyli oli kerrassaan mainio vuokraemäntä.
– Nukuin ensimmäisen vuoden Lyylin kanssa samassa huoneessa ja illalla jopa jumpattiin yhdessä ennen nukkumaan menoa, Riitta muistaa.
Opettajista Riitan mieleen ovat jääneet erityisesti kielten opettajat, Pirkko Lemmetty, Raili Patrikainen ja Anja Forsberg.
– Parasta koulussa kuitenkin oli ja on, hyvä ystävä Riitta Vänskä (Tomperi). Välissä oli kymmeniä vuosia, jolloin emme oikein edes tienneet missä toinen menee, mutta nyt seitsemänkymppisinä olemme löytäneet ystävyytemme uudelleen ja olemme yhteyksissä viikoittain, Riitta päättää.
Kun itse kävin lukiota 80-luvulla, oli ehkä aavistuksen noloa lähteä Petäjävedelle. Siistimmät tyypit ja parempi väki meni Lyseoon. Koin kuitenkin, että minulle pieni lukio oli oikein passeli. Luokallani oli pari lahjakasta kirjoittajaa Satu Kakkori ja Mikko Hannula, joista jo tuolloin arvasi, että heistä tulee toimittajia. Itse eksyin näihin hommiin vasta ammatinvaihtajana.
Nyt vuonna 2025 Petäjäveden lukio ei ole ensinkään nolo, vaan monelle uuraislaiselle ykkösvaihtoehto myös monien etujensa vuoksi. Juuri nyt tyttäreni Nelli Lehtonen tekee äidinkielen tehtävää koulusta saamallaan tietokoneella ja miettii, joko ensi keväänä uskaltaisia aloittaa ajo-opetuksen.
Kuva: Vuonna -85 vietimme vanhojenpäivää, joka ei ollut silloin nykyisen kaltainen puku- ja tanssijuhla, vaan ylle kaivettiin jotain aidosti vanhaa. Etualalla patsastelevat Uuraisten tytöt Elina Saarinen (Veijonen) ja Hanna Lahtinen, taustalta voi bongata tulevan professorin Marja Tiirolan (Kauppi) ja puolustusvoimissa uran luoneen Timo Kytölehdon.
Hanna Lahtinen
11.11.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Vuoden harmaimmaksi päiväksi on nimetty marraskuun toista lauantaita vuodesta 2018 lähtien. Päivä sai alkunsa Hartwallin kampanjapäivästä, jolla juhlistettiin harmaanväristä lonkeroa. Nyt vuoden harmain päivä on ikään kuin naulinnut paikkansa suomalaisten kalentereissa ja mielissä. Kannattaa silti edelleen muistaa, että viime lauantai ei liittynyt sinänsä suomalaiseen vuodenkiertoon, vaan alkoholijuoman mainontaan.
Vuodenkierron harmain aika on täällä ja se voi tuntua jaksamisessa. Unen tarve tuntuu lisääntyvän huimasti, mutta vähäinen valon määrä meinaa sekoittaa unirytmiä. Liikunta ei meinaa maistua, mutta suklaakonvehdit kyllä.
Lumisadetta odotellessa voi kokeilla erilaisia selviytymiskeinoja. Käynti kuusivaltaisessa metsässä voi piristää, sillä siellä on edelleen vihreää. Ilma on raikasta ja happipitoista; vesisateessa ulkoilu on asenne- ja pukeutumiskysymys. Liikunta kannattaa tietysti aina, mutta erityisesti silloin, kun meinaa vetää mieltä matalaksi. Ravinnossa kannattaa suosia hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, kun näin juhlakaudella ruoka saattaa muutoin olla aika tuhtia.
Ja jos tällainen suhtautuminen vuodenaikaan ei kiinnosta tippaakaan, aina voi käpertyä sinne sohvannurkkaan kauden herkkujen ja hyvän kirjan kanssa.
Pääasia on se, että nyt vain selviydymme näistä viikoista kohti valoisampia aikoja. Tsemppiä kaikille kaamosoireista kärsiville.
Maarit Nurminen
21.10.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Maarit Nurminen
Kuluvalla viikolla torstaina keskustellaan Korpilahden yhtenäiskoulun ruokalassa Korpilahden terveysaseman tulevaisuudesta. Tilaisuus alkaa kello 18. Hyvinvointialueen säästökuuri on sitä laatua, että korpilahtelaisten kannattaa miettiä tarkkaan, mitä lähtee esittämään ja pyytämään. Parasta tietysti olisi, jos palvelut voisivat jatkua ennallaan ainakin sillä tasolla kuin tähänkin asti. Tämä voi olla kuitenkin haaveunta.
Suurin huoli on Korpilahden alueen ikäihmisistä, jotka eivät pääse itse liikkumaan tai se on hyvin hankalaa. Bussilla Muurameen kulkeminen on monelle melkoisen ylitsepääsemätön juttu. Mikäli Kela-taksin saa suhteellisen helposti, se on tietysti ratkaisu kulkemisen ongelmiin.
Hyvinvointialueella katsotaan palvelutason olevan hyvällä tai ainakin riittävällä tasolla, mikäli suurimmalla osalla Keski-Suomen väestöstä on puolen tunnin tai alle matka terveysasemalle. Tämä näyttää paperilla ihan hyvältä, mutta käytännössä tilanne voi olla tosiaankin toinen.
Tosiasia on kuitenkin se, että Keski-Suomen hyvinvointialueen säästötavoitteet vuoteen 2030 ovat sellaiset, että vielä monen muunkin terveysaseman ovet tullaan laittamaan kiinni. Terveydenhuollon ongelmat koko maassa tuntuvat olevan sitä luokkaa, että parempien aikojen avaimet ovat valtioneuvoston jäsenten taskuissa.
19.08.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Maanantain ja tiistain välinen yö oli vaihteeksi sellainen, että herätessä piti katsastaa uutiset puhelimesta. Odotukset eivät Washingtonin kokouksen osalta olleet asian puolesta korkealla, mutta että Suomen tasavallan presidentti oli siellä mukana, se oli kyllä jotain. Aamuyöstä puhelinta vilkaistessa pieni toivon kipinä oli kuitenkin olemassa. Josko ne amerikkalaiset saisivat yhdessä eurooppalaisten johtajien kanssa kakaistuksi ulos jotain konkreettista näkymää Ukrainan sodasta. No, ei. Turvatakuita ryhdytään suunnittelemaan. No eikös niitä ole suunniteltu pitkin tätä vuotta. Ja mitähän siitäkin nyt on tulossa, kun samaan aikaan venäläiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei Ukrainaan tuoda mitään eurooppalaisia joukkoja. Eipä siis ole näkyvissä mitään kovin nopeaa rauhaa, tulitaukoa, aselepoa.
Yöllisen heräämisen ja uutisten selailun jälkeen mieleen putkahti satu Keisarin vaatteista. Helsingin Sanomissa oli kolumni, miten käynnissä on Trumpin mielistelyn MM-kisat. Eikö olekin uskomatonta? Ukrainan presidenttikin oli taipunut laittamaan ylleen jonkin puvun tapaisen, kun viimeksi Yhdysvalloissa vieraillessaan hän sai noottia liian arkiseen asuun pukeutumisesta.
Tuntuu, että ainakin osa muun maailman johtajista ynnä muista tärkeistä ihmisistä ovat suostuneet elämään rinnakkaistodellisuudessa mitä Trumpiin tulee. Hänen aivottomia väittämiään ei enää edes yritetä oikoa. Kun sadussa on kysymys vaatteista, nykyajan versiossa puhutaan aatteista.
Hullu, hullu maailma. Parempi siis olla katsomatta niitä uutisia ainakaan yöaikaan. Keskityn siis arkiseen aherrukseen ja mehujen keittoon.
Maarit Nurminen
