14.08.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Tänään Petäjävesi-lehdessä on uutinen, jonka kirjoitin haikein, mutta odottavaisin mielin. Kun kaksi ja puoli vuotta sitten aloitin työssäni lehden päätoimittajana, kyseinen ammatti ei ollut koskaan ollut tavoitteenani. Asia ei ollut edes juolahtanut mieleeni, minulle vain melko yllättäen tarjoutui tilaisuus toimenkuvaan, jolle päätin asiaa harkittuani lopulta antaa mahdollisuuden ja kokeilla.
Koska olin uuden edessä ja sopivuudestani päätoimittajan rooliin epävarma, ajattelin, että annan itselleni aikaa muutaman vuoden kasvaa uuteen ammatti-identiteettiin. Ja kun kaksi vuotta kevään tullen lopulta tuli täyteen, tuntui, ettei päärooli lehdessä kuitenkaan ole minua varten, vaan sovin paremmin sivurooliin osana lehden tekijäjoukkoa.
Tästä syystä olen päättänyt jättää päätoimittajan tehtävän ja lähteä opiskelun kautta tavoittelemaan haaveitani. Asiaan ei liity sen kummempia käänteitä ja olen äärimmäisen kiitollinen Petäjäveden Petäjäiset ry:n johtokunnan sekä seuran lehtitoimikunnan osoittamasta luottamuksesta ja minulle tarjotusta mahdollisuudesta oppia uutta ammattia. Olen myös otettu siitä, miten minut kokemattomana päätoimittajana on otettu paikkakunnalla vastaan ja arvostan tukea, jota olen paikallisilta työni tekemiseen saanut. Kaikki tämä on ollut korvaamatonta.
Nämä eivät kuitenkaan ole lopulliset jäähyväiset, sillä näillä näkymin palaan takaisin sivurooliin toimittajaksi, jossa kuusi vuotta sitten Petäjävesi-lehdessä aloitin. Jatkossakin kirjoittamiani juttuja voi lukea lehden sivuilta ja minulle voi edelleen kohdatessa vinkata juttuaiheita. Päärooliin minun jälkeeni palaa edeltäjäni, Korpilahti-lehden päätoimittaja Maarit Nurminen, jonka kanssa Petäjävesi-lehti on tehnyt yhteistyötä jo useamman vuoden ajan ja jolta olen saanut arvokasta ammatillista tukea päätoimittajavuosinani, lehden tarina jatkuu luotettavissa käsissä.
Niina Kelloniemi
14.08.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Sitä jotenkin ajattelee, että kun maailmassa on joskus saavutettu jotain, mikä on omasta ja aika monen muunkin mielestä hyvä asia, niin se on sitten siinä kuin sementtiin valettuna.
Esimerkiksi naisten äänioikeus ja tasa-arvo yleisemminkin. Eipä asiaa ole suomalaisena kauheasti tarvinnut miettiä. Aniharvoin olen kokenut vähättelyä sukupuoleni vuoksi ja ne harvat kerratkin ovat lähinnä naurattaneet. Tunnen suurta kiitollisuutta Canthin Minnaa ja muita keittiöstä ja lastenkamarista maailmaan murtautuneita naisia kohtaan, mutta olen ajatellut, että ne taistelut kuuluvat kaukaiseen historiaan.
Toki olen tiedostanut, että esimerkiksi sellaisissa maissa kuin Afganistan tai Iran on otettu valtavan isoja harppauksia taaksepäin naisten aseman suhteen, mutta jotenkin näiden maiden kulttuuri ja uskonto ovat sen verran vieraampia, että asia ei niin hätkäytä – vaikka pitäisikin.
Sen sijaan, kun Yhdysvaltain puolustusministeri sanoo ääneen, että kannattaa äänioikeuden poistamista naisilta, niin se kyllä jo hätkäyttää, vaikka yhä vielä vähän naurattaakin. Tarkalleen ottaen Pete Hegseth jakoi videon, jossa hänen kannattamansa evankelikaalisen herätysliikkeen pastorit esittävät kyseisen mielipiteen, mutta viesti tuli selväksi.
Huolestuttavinta kuitenkin on, että puolustusministerin mielipide heijastelee ihan tavan tallaajienkin aivokäyriä. Olen karsastanut termiä misogynia ja varsinkin suomenkielistä vastinetta naisviha. Olen pitänyt sitä liioittelevana ainakin nyky-Suomessa, mutta en pidä valitettavasti enää. Tutkitusti erityisesti poikien arvot ovat koventuneet ja se on todellakin asia, mikä ei naurata. Samanaikaisesti kun sukupupuolikäsitys monipuolistuu, osa pojista haluaa palata patriarkaaliseen menneisyyteen, jossa mies lyö vaan ei itke.
Hanna Lahtinen
14.08.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Sosiaalista mediaa selatessa Instagramissa eteen tulee korumainos. Tekstissä vedotaan tunteisiin; perheyrityksellä on loppuunmyynti, koska rahat on loppu. Jaahas. Ohitan mainoksen ja tekstin.
AvaanFacebookin, koska menen etsimään sieltä yhtä kuvaa. Koruyritys samalla nimellä mainostaa loppuunmyyntiä. Pitkäaikainen perheyritys, jonka tarina on loppumassa avioeroon. Tällä kertaa perehdyn selaamaan asiaa vähän tarkemmin.
Sivulla olevat korut eivät todellakaan näytä miltään helsinkiläisen koruihin erikoistuneen, pitkäikäisen perheyrityksen tuotteilta. Näyttävät rihkamalta, jota voisi kuvitella tilaavansa kiinalaiselta verkkokaupalta ja sieltähän nämäkin luultavasti tulevat.
Nettisivut vaikuttavat alkuunsa melko aidoilta, mutta tekstit sisältävät suomalaisittain outoja ilmaisuja ja virheitä. Osoitteeksi on merkitty pelkkä Aleksanterinkatu Helsinkiin, eikä puhelinnumeroa löydy yhteystiedoista.
Luin tästä ilmiöstä jutun joitakin kuukausia sitten. Tekaistuja yrityksiä, joiden tuotteet tulevat ihan jostain muualta kuin Suomen kamaralta.
Kuluttaja saa olla nykyisin todella tarkkana; kaikenlaisten huijausten ja väärennysten tekeminen tekoälyn turvin on entistä helpompaa.
Menen uudelleen Instagramiin ja yritän etsiä korumainosta uudestaan. En löydä sitä tekaistun yrityksen nimellä.
Kivijalkakaupalla ei ole mennyt kovinkaan hyvin viime vuosina. Saa nähdä, palaavatko asiakkaat liikkeisiin erilaisten nettihuijausten lisääntyessä. Onhan se nyt aika tavalla eri asia tilata käsin tehtyjä hopeakoruja helsinkiläiseltä perheyritykseltä kuin rihkamaa kansainväliseltä verkkokauppajätiltä. Tuotteesta voit olla ainakin varma, jos pääset sitä itse katsomaan ja koskemaan ennen ostopäätöstä.
Harhaanjohtavat ja huijaavat mainokset ja tuotteet muuttunevat koko ajan uskottavammiksi ja tulevaisuudessa voi olla jo todella vaikeaa erottaa, mitä on ostamassa ja mistä.
27.05.2025 | Lue ilmaiseksi, Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Kesälehdessä toistuu aika monta kertaa sana: yhdessä.
Yhdessä järjestettiin ToukoTohinat ja kerättiin rahaa hyvään tarkoitukseen. Yhdessä elvytettiin Kankaisten kyläseura ja purettiin kaukalo. Yhdessä haluttiin ottaa kantaa hyvinvointialueen säästöihin. Yhdessä ryhdyttiin tuumasta toimeen ja perustettiin festari, järjestettiin konsertti ja harjoiteltiin näytelmä. Yhdessä tehtiin tämä kesälehtikin.
Yhdessä saadaan paljon aikaan, mutta aina pitää olla ensin yksi, joka sanoo ajatuksensa ääneen. Joka ei pelkää, että hänet teilataan tai että ajatusta pidetään tyhmänä.
Joku, joka on valmis tekemään töitä usein ilman palkkaa ja joskus ilman kiitostakin.
Joku, jolla on tarve tuottaa ympärilleen iloa ja hyvää mieltä.
Joku, joka ei lannistu, kun mokkapalat palaa tai kaatosade saapuu pahimpaan mahdolliseen aikaan.
Joku, joka kokee, että myös vapaaehtoistyö antaa elämään merkitystä ja tarkoitusta.
Joku, jolla on kyky innostaa muita mukaan.
Onneksi jokuja vielä on, sillä jokulla on myös serkku ja hänen nimensä on joku muu.
Joku muu ei käytä sanaa yhdessä, hän vihaa sitä.
Kesä on aikaa, jolloin on hyvä katsoa lähelle. Katsoa, miten kastepisara vierähtää, miten mittarimato etenee, miten kesakot puhkeavat kukkaan poskipäillä.
Kun katsoo tarpeeksi lähelle, näkee kauas. Näkee, miten kirkonrakentaja on veistänyt yli 300 vuotta sitten kädensijan. Miten täydellisesti jääkausi on piirtänyt kuviot rantakallioon. Miten korkealle yltävät sävelet taivaankaaressa.
Kesä on täällä, uudella tapaa oikullisena, mutta yhtä suurilla odotuksilla ladattuna kuin aina ennenkin.
Miksi pakenisin kesää kauas, kun läheltä löytyy asioita, joita et tiennyt olevan olemassakaan. Kaukana ovat ajat, jolloin maailma oli aina toisaalla. Enää ei tarvitse matkustaa kauas nähdäkseen olennaisen, riittää kun katsoo niin, että näkee, kuuntelee niin, että kuulee ja puhuu niin, että sanoo kauniita sanoja.
Hyvää Kesää kaikille!
Hanna Lahtinen
19.05.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Taiteilijat olivat sotienjälkeisinä kesinä tuttu näky Putkilahdessa, mistä voidaan kiittää kuvankauniita maisemia, kulttuuria arvostavia kyläläisiä ja kuvataideleirien tulisieluista primus motoria Helmer Seliniä. Putkilahdessa syntyneitä töitä löytyy pitkin Suomea ja varmasti laajemminkin, ja jokainen niistä voisi kertoa oman tarinansa.
Virpi Sirén lahjoitti 16.5.2025 Putkilahden kyläseuralle Elsa Pelttarin maalauksen, jonka takana on merkintä ”Sirpalle” ja ”Korpilahti, Putkilahti 1954”. Harmonisin värein toteutetussa työssä maatilan rakennukset asettuvat seesteiseen maisemaan. Lieneekö kylällä vielä tietäjiä, jotka osaisivat täydentää tarinaa muistoilla tai perimätiedoilla maalauksen syntypaikasta?
Tamperelaisen Virpin äidin puolen suku on kotoisin Tornion Yli-Vojakkalan kylästä, joka sijaitsee jokivarressa noin viisi kilometriä maankuuluista Kukkolan koskista etelään. Sieltä oli kotoisin myös Elsa Pelttari, joka aikanaan lahjoitti taulun Virpin äidille Sirpa Koskenniemelle.
Nettitiedot osaavat kertoa Elsasta sen verran, että hän opiskeli 1950-luvun alkupuolella Taideteollisessa oppilaitoksessa, eli eräässä Aalto Yliopiston edeltäjistä. Kansallisgallerian mukaan hän osallistui vuonna 1964 yhteisnäyttelyyn Helsingin Puotilassa.
Kyläseura on kiitollinen taidelahjoituksesta!
Martti Perttula
19.05.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Valtatien 9 parantaminen välillä Painaa–Keljonkangas on erittäin kannatettava, koska nykyisellään valtatien liikenne jonoutuu usein ja nopeudet alenevat selvästi alle suurimman sallitun. Korpilahden alueella on paljon maatalouteen liittyvää hidasta liikennettä, eikä turvallisia ohitusmahdollisuuksia ole, koska vastaantulevaa liikennettä on runsaasti. Hankealueella on sattunut viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana vakavia onnettomuuksia, myös kuolemaan johtaneita. Lisäksi on lukematon määrä vaaratilanteita, jotka eivät päädy mihinkään tilastoon. Vaaratilanteita on erityisesti risteyksissä, kun väistämisvelvollinen menee liian läheltä etuajo-oikeutetun edestä. Vaaralliset ohitukset vastaantulevien kaistaa käyttäen ovat myös yleisiä. Polkupyöräily vilkasliikenteisellä valtatiellä ei ole miellyttävää eikä turvallista.
Edellä kuvatut liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyvät ongelmat korjataan parhaiten rakentamalla valtatie 9 keskikaiteelliseksi 2+2-kaistaiseksi moottori- tai moottoriliikennetieksi, jossa ajoneuvon vähimmäisnopeus on 80 km/h. Paikalliselle liikenteelle sekä hitaalle ja kevyelle liikenteelle rakennetaan rinnakkaistie koko hankealueelle. Eritasoliittymiä pitää olla tarpeeksi tiheästi, jotta valtatielle haluavat eivät joudu ajamaan kovin pitkää matkaa alhaisen nopeuden rinnakkaistietä.
YVA-ohjelman karttojen mukaan rinnakkaistie tulisi pitkälti olemassa olevien teiden kohdalle. Nämä tiet ovat osin kapeita ja mutkaisia, ja niiden varsilla on paljon asutusta (esimerkiksi Kemppaisentie). Lisäksi asuintalot ovat lähellä tietä. Rinnakkaistien linjausta suunniteltaessa on huomioitava, että tien varrella asuvat saattavat kokea lisääntyvän liikenteen häiritsevänä ja asumismukavuutta heikentävänä seikkana, vaikka rinnakkaistien nopeusrajoitus olisikin alhainen. Erityisesti yksityisteiden varrella asuville muutos on iso, jos nykyisiä yksityisteitä, esimerkiksi Piinuntie ja Punamäentie, muutetaan maanteiksi.
Nähtävillä olevasta YVA-ohjelmasta huomasin, että Korpilahden eteläinen liittymä muutettaisiin suuntaisliittymäksi, josta ei voisi kääntyä Jyväskylän suuntaan, eikä Jyväskylän suunnasta tuleva voisi kääntyä pois valtatieltä. Tämä on huono asia, koska se lisäisi autoliikennettä Korpilahden keskustassa Korpilahdentiellä. Jyväskylän suuntaan menevät autoilijat, jotka tulevat Kotamäen alueelta, Korpiahontieltä (mt. 16588) ja Tähtiniemen alueelta, joutuisivat ajamaan Korpilahden keskustan läpi, kun nykyisin he pääsevät valtatielle Korpilahden eteläisestä liittymästä. Autoliikenteen merkittävä lisääntyminen Korpilahden keskustassa huonontaisi viihtyisyyttä, sekä heikentäisi jalankulkijoiden, erityisesti lasten ja iäkkäiden turvallisuutta.
Mielestäni Korpilahden eteläinen liittymä tulee toteuttaa siten, että kaikki kääntymissuunnat ovat mahdollisia.
Juha Hyvärinen
Korpilahti
