20.02.2025 | Petäjävesi
Veera Torkki on yksi korona-ajan koulimista Petäjäveden lukion alumneista. Lukiosta Torkki muistaa opon ja opettajat, jotka tunsivat opiskelijat läpikotaisin. Keväällä 2021 itsensä ylioppilaaksi kirjoittanut Torkki on valmistuttuaan ehtinyt jo asua Kuopiossa ja Tampereella, joissa hän on suorittanut hammaslääketieteen opintoja ja tehnyt töitä sekä laitoshuoltajana että lastenhoitajana.
Petäjäveden lukiosta ponnistaneet -juttusarjan neljäs osa, julkaistu Petäjävesi-lehdessä 5.2.2025.
Jaakko Heikkinen
Veera Torkille, 22, Petäjäveden lukio oli aikanaan helppo ja osin itsestäänselväkin valinta. Petäjäveden yläkoulusta jatkaminen samassa rakennuksessa sijaitsevaan lukioon oli vaivatonta ja toki sivustaseuranneelle myös tuttua, sillä Torkin kolme vanhempaa sisarusta olivat myös kukin valinneet aikanaan Petäjäveden lukion.
– Muistelen lukiovuosia hyvällä. Lukiossa oli yhteisöllinen, lämmin ja kotoisa tunnelma. Opiskelu oli minulle suhteellisen helppoa, mutta koen silti tehneeni paljon töitä koulun eteen. Toisinaan stressasin opinnoista paljon, mutta lukiovuodet ovat silti piirtyneet muistiini mukavina, Veera Torkki aloittaa.
Torkki kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa kaikkiaan seitsemän ainetta: äidinkielen, pitkän englannin, keskipitkän ruotsin, pitkän matematiikan sekä biologian, fysiikan ja kemian. Torkilla ei ollut varsinaisia tavoitteita ja hän oli tuolloin tyytyväinen saamiinsa arvosanoihin.
– Koen, että sain lukiossa erittäin laadukasta opetusta. Pienien ryhmäkokojen ansiosta apua ja tukea oli tarjolla paljon ja tuntuu, että välillä autettiin ja tuettiin jopa ilman pyytämistäkin. Opinto-ohjaaja ja opettajat olivat koko ajan jotenkin hoksottimet auki, Torkki muistelee.
Torkki on juttusarjan ensimmäinen alumni, joka suoritti lukio-opintojaan korona-aikana. Vuosina 2018–2021 Petäjäveden lukiossa opiskelleelle Torkille etäopetukseen siirtyminen kakkosvuonna, keväällä 2020, oli tietysti yllättävä tilanne.
– Totta kai se oli erikoista aikaa, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Tavallaan tykkäsinkin etäopetusjaksoista ja sain hommat hyvin hoidettua itsenäisesti, mutta tietysti oli mukavaa päästä taas abivuonna oikeasti kouluun ja nähdä kavereita, Torkki kertaa.
Ei kiire mihinkään
Torkki haki jo abikeväänään lukemaan hammaslääketiedettä Kuopioon, Itä-Suomen yliopistoon, mutta ovet eivät kuitenkaan auenneet vielä ensiyrittämällä. Siitä huolimatta Torkki päätti ottaa suunnakseen Kuopion ja lähteä tutustumaan tulevaan opiskelukaupunkiinsa etukäteen.
– Lähdin viettämään välivuotta Kuopioon, tutustuin kaupunkiin ja tein töitä laitoshuoltajana. Tuon vuoden aikana kirjoitin uudelleen äidinkielen, ruotsin ja biologian, mikä kannatti. Toisella yrittämällä pääsin sitten suoraan papereilla sisään hammaslääketieteelliseen, Torkki kertoo.
Koska kaupunki oli tullut jo tutuksi ja Kuopiossa oli valmiiksi kavereita, ei yliopisto-opintojen aloittaminen tuntunut enää niin suurelta muutokselta syksyllä 2022. Torkki ehti opiskella hammaslääkäriksi kaksi lukuvuotta, ennen jäämistään määrittelemättömän mittaiselle tauolle.
– Opiskelimme alkuun pitkälti yhdessä yleislääketieteen opiskelijoiden kanssa, ihmisen anatomiasta ja lääkeaineiden vaikutuksesta, muun muassa. Tykkäsin paljon teoriapainotteisesta opiskelusta, mutta kolmannen lukuvuoden alkaessa päätin, että nyt tarvitsen tästä hommasta hiukan etäisyyttä, Torkki toteaa.
Tällä hetkellä Torkki asuu Tampereella ja toimii yksityisenä lastenhoitajana parissa tamperelaisessa perheessä. Uuden kaupungin ja mielekkään työn myötä Torkille on tarjoutunut tilaisuus miettiä, mitä hän oikein haluaa elämältään. Nyt Torkilla on tunne, ettei hänellä ole kiire mihinkään.
– Opiskelu oli niin pitkään pääroolissa elämässäni, että tämä mietintätauko on todella ollut tarpeen. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, palaanko opiskelemaan Kuopioon, vai mihin suuntaan seuraavaksi. Välivuoden viettäminen ei ole ahdistanut, sillä isossa mittakaavassa vuosi ei tunnu missään. Opiskelulle ja työnteolle on aikaa loppuelämä, Torkki kokee.
20.02.2025 | Petäjävesi
Vilma Talasjärvi ponnisti Petäjäveden lukiosta kuvataidekasvatuksen opintoihin Lapin yliopistoon. Taiteen maisteriksi valmistunut Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulun opettaja vieraili vanhassa opinahjossaan viime viikolla, kun hän luotsasi kuvataidepajaa lukion kulttuuripäivässä.
Petäjäveden lukiosta ponnistaneet -juttusarjan kolmas osa, julkaistu Petäjävesi-lehdessä 29.1.2025.
Jaakko Heikkinen
Vilma Talasjärvi, 30, opiskeli Petäjäveden lukiossa vuosina 2011–2014. Pienen lukion tunnelmasta nauttinut Talasjärvi muistelee lämmöllä Comenius-hankkeen vaihtomatkaa Belgiaan sekä mahdollisuutta esimerkiksi espanjan kielen opiskeluun.
– Muistaakseni espanjan kielen kurssi oli Keuruun kansalaisopiston kurssi ja opiston opettaja opetti meitä etänä Keuruulta käsin, Vilma Talasjärvi aloittaa.
Todistetusti siis jo tuolloin hybridimallin mahdollistavat etäyhteydet olivat saavuttaneet koulumaailman. Talasjärven opinnot sujuivat lukiossa moitteetta, samoin ylioppilaskirjoitukset, joissa hän kirjoitti äidinkielen, englannin, ruotsin, lyhyen matematiikan ja psykologian.
– Lukiossa yläasteen aikana alkanut vaikuttamisintoni vahvistui. Jatkoin Petäjäveden kunnan nuorisovaltuustossa istumista ja osallistuin myös oppilaskunnan toimintaan, Talasjärvi kertaa.
Kintauden kylältä Rovaniemelle asti
Heti valmistumisensa jälkeen Talasjärvi sai hyvin sujuneiden pääsykokeiden ansiosta opiskelupaikan Lapin yliopistosta Rovaniemeltä. Tuoreen ylioppilaan edessä oli iso muutos ja niin sanosti pakkoitsenäistyminen kertaheitolla.
– Pääsin opiskelemaan kuvataidekasvatusta ja seitsemän vuotta myöhemmin valmistuin taiteen maisteriksi. Kuvataide oli aina ollut suosikkioppiaineitani koulussa, käsitöiden ja englannin kielen lisäksi, Talasjärvi muistelee.
Talasjärvi kokee, että lukiovuodet olivat antaneet hänelle sellaiset eväät elämään, että muuttaminen kahdeksan tunnin junamatkan päähän kaikesta tutusta ja turvallisesta oli mahdollista. Kuvataidekasvatusta oli mahdollista päästä opiskelemaan myös Helsinkiin, mutta sinne Talasjärvi ei tahtonut.
– Lukio tarjosi paljon yleissivistystä ja valmiuksia ymmärtää maailmaa ja oppia lisää. Ystävyyssuhteet olivat silloin tärkeitä ja pidän edelleen tiivistä yhteyttä muutaman yläaste- ja lukioaikaisen ystäväni kanssa, Talasjärvi iloitsee.
Taidetta lasten ja nuorten kanssa
Taiteen maisteriksi valmistuttuaan Talasjärvi palasi Keski-Suomeen ja pääsi samoin tein töihin Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekouluun. Työsuhde jatkuu yhä tänäkin päivänä.
– Tavallaan olen unelmaduunissani. Opetusryhmäni pitävät sisällään lapsia ja nuoria neljästä kahdeksaantoista ikävuoteen saakka. Piirrämme, maalaamme, teemme savitöitä, sarjakuvia ja niin edelleen, Talasjärvi listaa.
Nykyään Petäjävesikin on lähempänä kuin yliopistoaikoina. Kintaudella voi käydä nyt sukuloimassa muulloinkin, kuin vain pidemmillä vapailla ja loma-aikoina.
– Olin kaksi kesää töissä Petäjävesi-lehden toimituksessa lukion aikana ja sen jälkeen. Ne olivat kumpikin erittäin opettavaisia kesiä. Minusta oli kiinnostavaa tehdä juttuja eri aiheista ja kohdata samalla erilaisia ihmisiä, Talasjärvi kiteyttää.
20.02.2025 | Petäjävesi
Jenna Kytölä muistelee lämmöllä Petäjäveden lukion opinto-ohjaajaa, joka aikanaan puski häntä eteenpäin psykologian opintoihin ja psykologin työhön. Lukiolaisena psykologiasta innostunut Kytölä toimii tätä nykyä vastaanottotyössä helsinkiläisessä perheneuvolassa.
Petäjäveden lukiosta ponnistaneet -juttusarjan toinen osa, julkaistu Petäjävesi-lehdessä 22.1.2025.
Jaakko Heikkinen
Jenna Kytölän, 25, lukion aloittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Lukiovuosista 2015–2018 Kytölän mieleen on jäänyt erityisesti opintojen loppupuoli ja lukiokavereita yhä entisestään yhteen tuoneet vanhojenpäivä ja penkinpainajaiset.
– Yläkoulun lopulla haaveilin opinnoista Norssissa ja kävin siellä tutustumassakin. Lopulta äitini takoi minulle järkeä päähän kertomalla, miten vaivaa vaativa suuri muutos se olisi ja päädyin sitten asettamaan Norssin yhteishaun valintalomakkeen kakkossijalle, Petäjäveden lukion perään, Jenna Kytölä kertaa.
Äidin kuunteleminen kannatti. Kytölä kuvaa Petäjäveden lukiota yläkoulumaiseksi paikaksi, jossa oli helppo pärjätä suurlukioihin verrattuna. Toivottua muutosta pienen kunnan pieniin piireihin toivat ympäryskunnista lukioon saapuneet opiskelijat.
– En ollut mikään luonnonlahjakkuus, joka olisi voinut vain mennä takki auki henkseleitä paukutellen opintojen läpi, mutta sain kymppejä kovalla työllä. Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan, biologian sekä psykologian, Kytölä listaa.
Kiitos opinto-ohjaajalle
Ylioppilaslakki päässään Kytölä suuntasi viettämään välivuottaan Alkio-opistoon Korpilahdelle. Vuodessa hän otti haltuunsa psykologian perusopinnot ja luki lisäksi hiukan kieli- ja viestintäopintoja. Syksyllä 2019 Kytölä astui sisään Jyväskylän yliopiston ovista.
– Innostuin lukiossa psykologiasta ja silloinen opinto-ohjaajani kannusti minua valtavasti tämän haaveen kanssa, mistä olen edelleen kiitollinen. Törmäsin tähän opoon yliopisto-opintojeni ensimmäisenä päivänä Jyväskylän keskustassa ja kerroin, että näin onnellisesti tässä kävi, Kytölä muistelee.
Kytölä mainitsee, että kun aikaa valmistumisesta on kulunut nyt puolitoista vuotta, aika on voinut jo kullata muistoja. Silti hän on sitä mieltä, että vuodet yliopistossa olivat mielenkiintoisia ja vaikeinta koko prosessissa oli päästä kouluun sisään.
– Tykkäsin opiskella ja ohjata omaa toimintaani, olin suhteellisen nopea oppija ja minulle jäi paljon vapaa-aikaakin opintojen ohella. Uskoni ei horjunut missään kohtaa ja koen, että hankkimani arvostettu psykologin tutkinto on erittäin hyödyllinen ja monipuolinen juttu, Kytölä toteaa.
Maalta kaupunkiin
Opintoihin kuuluva pakollinen viiden kuukauden mittainen loppuharjoittelu poiki Kytölälle ensin määräaikaisen ja lopulta vakituisen työsuhteen psykologina perheneuvolassa. Tätä nykyä Kytölä asuu siis Helsingissä yhdessä avopuolisonsa kanssa.
– Hain loppuharkkaan Helsinkiin, kun puolisoni työt olivat täällä jo silloin. Tällä hetkellä olen kaikin puolin tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Olen työssä, joka innostaa minua ja opin joka päivä jotain uutta, tämä ei ole eläkevirkani, mutta tässä kohtaa elämää juuri sopiva paikka olla, Kytölä kokee.
Kytölän mukaan hänellä ja Helsingillä on käynnissä vielä kuherruskuukausi. Kytölä nauraa kertoessaan, miten hän on tullut aina paremmin toimeen betonisten kaupunkiympäristöjen kanssa, luonnon sijaan.
– Siitäkin huolimatta Petäjävedelle, jossa vanhempani ja pikkuveljeni yhä asuvat, on aina kiva palata. Siellä on yhä ne lenkkipolut, joilla olen juossut ja se käsittämätön hiljaisuus ja rauha, Kytölä huokaa.
20.02.2025 | Petäjävesi
Petäjäveden lukiosta aikanaan valmistunut Inka Kannisto valmistuu pian Itä-Suomen yliopistosta. Sovelletun ja lääketieteellisen fysiikan korkeakouluopinnoissa Kannistoa on auttanut vahva matemaattinen pohja lukioajoilta.
Petäjäveden lukiosta ponnistaneet -juttusarjan ensimmäinen osa, julkaistu Petäjävesi-lehdessä 15.1.2025.
Jaakko Heikkinen
Inka Kannisto, 24, muistelee lukiovuosiaan Petäjävedellä hyvällä. Vuosina 2016–2019 lukio-opintonsa suorittaneelle Kannistolle mieleen ovat jääneet erityisesti näytelmäprojekti sekä Erasmus+-vaihtomatka Keski-Eurooppaan, Sloveniaan.
– Harkitsin aikanaan Norssin ja Petäjäveden lukion väliltä. Päädyin jälkimmäiseen sijainnin ja pienen koon takia. Arvelin, että pienessä lukiossa olisi hyvä yhteishenki ja mahdollisuus yksilölliseen opetukseen, ja kumpikin arvauksistani osui oikeaan, Inka Kannisto muistelee.
Kannisto kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa kaikkiaan seitsemän ainetta: äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan, lyhyen ruotsin sekä biologian, fysiikan ja kemian. Kanniston mukaan kirjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin.
– Peilattuna siihen, miten hyvin kurssini sujuivat, menivät kirjoitukset alta oman tasoni. Minulla oli suunnitelmissa korottaa kirjoittamiani aineita, mutta kun pääsin korkeakouluun suoraan, se jäi sitten tekemättä. Koen olleeni aina suhteellisen hyvä koulussa, mutta menestyksen eteen on täytynyt tehdä paljon töitä, Kannisto summaa.
Tutkielma tarkastuksessa
Viisi vuotta sitten Petäjäveden lukiosta valmistunut Kannisto on pian myös valmistunut Itä-Suomen yliopistosta. Lukion jälkeen Kannisto lähti opiskelemaan sovellettua fysiikkaa Kuopioon, jossa alaa ainoastaan on mahdollista opiskella.
– Opiskelin kandivaiheen ajan sovellettua fysiikkaa ja maisterivaiheen ajan lääketieteellistä fysiikkaa. Graduni on parasta aikaa tarkastuksessa, jonka jälkeen valmistun filosofian maisteriksi. Olen yksi tämän alan viimeisiä filosofian maistereita, sillä jatkossa täältä valmistutaan diplomi-insinööriksi, Kannisto avaa.
Kannisto kertoo saaneensa idean opintoihinsa abivuotena, jolloin myös opinnot lääketieteellisessä olivat yksi vaihtoehdoista. Petäjäveden lukiosta saaduilla opeilla oli aikanaan hyvä lähteä jatko-opiskelemaan.
– Lukiossa opettajat olivat erittäin kannustavia. Ajattelen, että Petäjäveden lukiossa on vahva matemaattinen osaaminen, josta on kyllä ollut paljon hyötyä tällä matemaattispainotteisella alalla, Kannisto iloitsee.
Välivuosi armeijassa
Kannisto ei osaa vielä tarkkaan sanoa, mitä hän aikoo valmistumisensa jälkeen. Aiemmin mielessä pyörinyt sairaalafyysikon ura vaatisi vielä jatkamista tohtoriopintoihin asti.
– Nyt suunnitelmanani on pitää välivuosi ja miettiä omia urasuunnitelmiani, lähdenkö työelämään vai ryhdynkö tekemään väitöskirjaa. Takana on lukiosta suoraan jatkuneet opiskeluntäyteiset vuodet ja nyt on aika hengähtää hetki opiskeluiden suhteen, Kannisto ajattelee.
Välivuonnakaan Kannisto ei kuitenkaan lepää täysin laakereillaan. Kannisto astui loppiaisena asepalvelukseen Kainuun prikaatissa. Asepalveluksen suorittaminen on pitkäaikainen haave, joka toteutuu vihdoin.
– Tiesin jo lukiossa, että tahdon suorittaa asepalveluksen jonain päivänä. Nyt sille on juuri sopiva sauma. Aion ottaa armeijavuodesta kaiken saatavissa olevan ilon irti. Valmistauduin rupeamaan joululomalla yksinkertaisesti rentoutumalla: nukkumalla, syömällä ja liikkumalla hyvin, Kannisto päättää.
13.02.2025 | Petäjävesi
Petäjäveden teatterin Niskavuoren Hetan ensi-ilta auditorio Miilussa lauantaina 15.2. kello 15. Rooleissa esiintyvät Pauli Nieminen, Miisa Peltola, Juuso Lindholm, Tyyni Huuskonen, Päivi Saarinen, Arja Anttila, Helena Linna, Tuula Järvinen, Heli Kokkonen, Nina Kaari, Johanna Jylhä, Pia Jussila, Anna-Emilia Pukari, Joonas Kemiläinen, Rauha Howe, Teuvo Tanner, Niina Peltola, Onni Siitonen, Anja Vanninen, Henna Ijäs, Sini Halttunen, Teija Kustula ja Arsi Rytkölä.
Niina Kelloniemi
Ensi lauantaina ensi-iltaan tuleva Petäjäveden teatterin Niskavuoren Heta on esitys, jossa keskiöön Minna Tuomasen ohjauksessa nousevat tunneilmaisun merkitys ja vastakkainasettelu.
Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuoren Hetan vuonna 1950 Juhani Tervapään salanimellä ja se on Niskavuori-sarjan viidestä näytelmästä toiseksi viimeinen, vaikka kronologisesti sen tapahtumat sijoittuvat sarjan alkupäähän. Näytelmä kertoo Niskavuoren vanhimman tyttären tarinan, joka pakon sanelemana menee naimisiin rengin kanssa ja muuttaa Niskavuorelta Muumäen torppaan.
Tarina alkaa Hetan ja Akustin häistä, joiden tunnelma muistuttaa Hetan näkökulmasta enemmänkin hautajaisia. Tavallaan kyseessä ovat Hetan sydämen hautajaiset, sillä todellisuudessa hän on rakastunut toiseen mieheen ja odottaa tälle lasta. Lammentaustan Santeri ei kuitenkaan Hetasta huolinut ja Hetan oli otettava se, kenet sattui saamaan, sillä ison talon tytär ei voi saada aviotonta lasta. Naidessaan Akustin pakon edessä Heta hautaa tunteensa ja päättää vielä näyttää kaikille mihin hänestä renginkin vaimona on. Kesken häiden Heta poistuu näyttävästi Niskavuorelta ja kuluu 17 vuotta ennen kuin niskavuorelaiset ovat tervetulleita Muumäkeen, joka on kasvanut torpasta kaksi metriä Niskavuorta suuremmaksi pytingiksi.
Pääroolissa nähtävän Rauha Howen Heta on suorastaan armoton, niin muille kuin myös itselleen. Sydämetön Heta, jolle mikään ei riitä ja joka on niin katkera ja anteeksiantamaton, että puskee eteenpäin pelkän häpeän voimalla. Rauha Howen näennäisesti kylmän tunneilmaisun alla piilee kuitenkin moninainen tunnekirjo, joka tulee ilmi hänen katseistaan. Hetan roolihahmollaan Howe osoittaa, että rakkaus ja viha eivät olet toistensa vastakohdat. Rakkauden vastakohtaa välinpitämättömyyttä ei Howen mimiikassa nähdä.
Hetan vastavoimana toimii hänen miehensä Akusti, joka tuntuu kaikessa olevan Hetan täydellinen vastakohta. Akusti on sydämellinen, lempeä, anteeksiantavainen ja kaiken päälle vielä ylpeä siitä, että saa Hetan vaimokseen. Akustin roolissa lupsakkana esiintyvä Joonas Kemiläinen luokin hyvän vastaparin Howen kireälle Hetalle. Kemiläisen Akusti saa jatkuvasti raapia päätään Hetan ehdottomuudelle, mutta onnistuu kuitenkin luovimaan elämänsä läpi Hetan puolisona ja nousemaan rengistä aina kunnallisneuvokseksi asti. Hetalle sekään ei riitä, kun on rengiksi syntynyt, niin rengiksi jää. Howe ja Kemiläinen onnistuvat molemmat ilmeillään ja kehonkielellään tuomaan hyvin esiin roolihahmojensa ominaisuudet.
Akustin todellisen rakkauden kohteen Muumäen piika Siipirikon roolissa nähdään Johanna Jylhä, joka jalkapuolena rampana on voimakkaan Hetan vastakohta. Siipirikko kuitenkin huolehtii Hetan aviomiehen lisäksi myös Hetan ja Akustin lapsista ollen näille äitiään läheisempi, mitä Hetan on vaikea sietää. Siipirikon isän Maanojan Roopen sekä Vallesmannin rooleissa esiintyvä Heli Kokkonen onnistuu molemmissa rooleissaan viihdyttämään yleisöä erinomaisesti ja välistä on vaikea uskoa, että Maanojan Roopen karvalakin ja Vallesmannin nenälasien alla näyttelee nainen. Myös Pia Jussila on varsin uskottava roolissaan Niskavuoren isäntänä Juhanina.
Erityismaininnan ansaitsee myös näytelmän nuoriso, Hetan ja Akustin lasten rooleissa Jaakkoina nähtävät Pauli Nieminen ja Juuso Lindholm sekä Alinan ja Kertun rooleissa Tyyni Huuskonen ja Miisa Peltola, jotka kasvavat rooleihinsa loppua kohden vaatimattoman rengin lapsista pitämään isänsä sekä Siipirikon puolia ja vastustamaan järkähtämätöntä Hetaa. Ohjauksellaan Tuomanen pitää tapansa mukaan huolen siitä, että kukin pääsee loistamaan omassa roolisuorituksessaan.
Aikakaudelle uskollinen puvustus ja lavastus kehittyvät kuvaelmien edetessä Muumäen tilan mukana, kun vaatimattomasta torpasta tulee hiljalleen koko kylän mahtavin talo ja sen isännästä vaivihkaa vaikutusvaltaisin henkilö. Nykyaikaan näytelmän sitoo erityisesti tarinaa eteenpäin kuljettava musiikki, jossa kuuluu vahvojen kotimaisten naisartistien kappaleet, jotka soittaa viululla Vilhelmiina Sävelkorpi.
Vaikka Heta on näytelmän päähahmo, Akustin rooli kehittyy sivuhahmosta lopulta koko tarinan keskiöön, joka on vahvoja naisia kuvaavalle Niskavuorikerronnalle jopa hieman epätyypillistä. Näytelmä ja oikeastaan myös Hetan elämä alkaa siitä, kun hän nai Akustin ja niin ikään näytelmä ja Hetan elämä päättyy siihen, kun Akusti kuolee, mikä laittaa pohtimaan kumpi roolihahmoista onkaan todellisuudessa vahvempi. Tarinan vastakkainasettelun nähtyään kukin voi miettiä, mihin tunteiden tukahduttaminen ja toisten halveksinta johtaa ja mitä taas inhimillisyydellä voidaan saavuttaa. 75 vuotta sitten kirjoitettu tarina osoittaa, miksi se on yhä ajankohtainen ja Minna Tuomasen ohjauksessa Petäjäveden teatteri onnistuu vakuuttamaan, miksi sitä on edelleen tärkeää esittää.
