20.02.2025 | Petäjävesi
Petäjäveden lukiosta aikanaan valmistunut Inka Kannisto valmistuu pian Itä-Suomen yliopistosta. Sovelletun ja lääketieteellisen fysiikan korkeakouluopinnoissa Kannistoa on auttanut vahva matemaattinen pohja lukioajoilta.
Petäjäveden lukiosta ponnistaneet -juttusarjan ensimmäinen osa, julkaistu Petäjävesi-lehdessä 15.1.2025.
Jaakko Heikkinen
Inka Kannisto, 24, muistelee lukiovuosiaan Petäjävedellä hyvällä. Vuosina 2016–2019 lukio-opintonsa suorittaneelle Kannistolle mieleen ovat jääneet erityisesti näytelmäprojekti sekä Erasmus+-vaihtomatka Keski-Eurooppaan, Sloveniaan.
– Harkitsin aikanaan Norssin ja Petäjäveden lukion väliltä. Päädyin jälkimmäiseen sijainnin ja pienen koon takia. Arvelin, että pienessä lukiossa olisi hyvä yhteishenki ja mahdollisuus yksilölliseen opetukseen, ja kumpikin arvauksistani osui oikeaan, Inka Kannisto muistelee.
Kannisto kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa kaikkiaan seitsemän ainetta: äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan, lyhyen ruotsin sekä biologian, fysiikan ja kemian. Kanniston mukaan kirjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin.
– Peilattuna siihen, miten hyvin kurssini sujuivat, menivät kirjoitukset alta oman tasoni. Minulla oli suunnitelmissa korottaa kirjoittamiani aineita, mutta kun pääsin korkeakouluun suoraan, se jäi sitten tekemättä. Koen olleeni aina suhteellisen hyvä koulussa, mutta menestyksen eteen on täytynyt tehdä paljon töitä, Kannisto summaa.
Tutkielma tarkastuksessa
Viisi vuotta sitten Petäjäveden lukiosta valmistunut Kannisto on pian myös valmistunut Itä-Suomen yliopistosta. Lukion jälkeen Kannisto lähti opiskelemaan sovellettua fysiikkaa Kuopioon, jossa alaa ainoastaan on mahdollista opiskella.
– Opiskelin kandivaiheen ajan sovellettua fysiikkaa ja maisterivaiheen ajan lääketieteellistä fysiikkaa. Graduni on parasta aikaa tarkastuksessa, jonka jälkeen valmistun filosofian maisteriksi. Olen yksi tämän alan viimeisiä filosofian maistereita, sillä jatkossa täältä valmistutaan diplomi-insinööriksi, Kannisto avaa.
Kannisto kertoo saaneensa idean opintoihinsa abivuotena, jolloin myös opinnot lääketieteellisessä olivat yksi vaihtoehdoista. Petäjäveden lukiosta saaduilla opeilla oli aikanaan hyvä lähteä jatko-opiskelemaan.
– Lukiossa opettajat olivat erittäin kannustavia. Ajattelen, että Petäjäveden lukiossa on vahva matemaattinen osaaminen, josta on kyllä ollut paljon hyötyä tällä matemaattispainotteisella alalla, Kannisto iloitsee.
Välivuosi armeijassa
Kannisto ei osaa vielä tarkkaan sanoa, mitä hän aikoo valmistumisensa jälkeen. Aiemmin mielessä pyörinyt sairaalafyysikon ura vaatisi vielä jatkamista tohtoriopintoihin asti.
– Nyt suunnitelmanani on pitää välivuosi ja miettiä omia urasuunnitelmiani, lähdenkö työelämään vai ryhdynkö tekemään väitöskirjaa. Takana on lukiosta suoraan jatkuneet opiskeluntäyteiset vuodet ja nyt on aika hengähtää hetki opiskeluiden suhteen, Kannisto ajattelee.
Välivuonnakaan Kannisto ei kuitenkaan lepää täysin laakereillaan. Kannisto astui loppiaisena asepalvelukseen Kainuun prikaatissa. Asepalveluksen suorittaminen on pitkäaikainen haave, joka toteutuu vihdoin.
– Tiesin jo lukiossa, että tahdon suorittaa asepalveluksen jonain päivänä. Nyt sille on juuri sopiva sauma. Aion ottaa armeijavuodesta kaiken saatavissa olevan ilon irti. Valmistauduin rupeamaan joululomalla yksinkertaisesti rentoutumalla: nukkumalla, syömällä ja liikkumalla hyvin, Kannisto päättää.
17.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan marraskuussa julkaisemat uudet kansalliset ravitsemussuositukset näkyvät Kylän Kattauksen ruokalistoissa, mutta suuria muutoksia ei tehdä yhdellä kertaa. Kylän Kattaus valmistaa ateriat Jyväskylän kouluille ja päiväkodeille, käytössä on kiertävä kuuden viikon ruokalista.
– Tai oikeastaan 12 viikon ruokalista, joka koostuu kahdesta, vain hieman toisistaan poikkeavasta kuuden viikon ruokalistasta. Pieniä muutoksia ruokalistoihin tuovat juhlat, esimerkiksi joulun aika, sekä satokausi, vuodenajat ja toiveruokapäivät, liikelaitosjohtaja Tuija Sinisalo Kylän Kattauksesta kertoo.
– Uusien suositusten tultua teimme pieniä muutoksia ruokalistapohjaan. Suunnittelemme ruokalistoja aina muutaman kuukauden etuajassa, nyt meillä on suunnittelussa loppukevään ja kesän ruokalistat.
Prosessoidun lihan käyttöä Kylän Kattauksella on vähennetty jo vuosia, samaan aikaan on myös lisätty kasvisten käyttöä.
– Lihan vähentäminen ja kasvisten lisääminen kuuluu kaupungin resurssiviisas 2040 -ohjelmaan. Olemme jo aika lähellä uusia kansallisia ravitsemussuosituksia, Sinisalo kertoo.
– Toisaalta meillä on strategisena tavoitteena, että mahdollisimman moni oppilas söisi kouluruoan, joten meidän on myös mietittävä, kuinka nopeassa tahdissa voimme lisätä kasvisruokaa. Tällä hetkellä meillä on yksi kasvisruokapäivä viikossa ja muina päivinä on tarjolla sekä kasvisruokaa että sekaruokaa, ja niitä saa ottaa vaikka molempia. Nyt lisäämme kasvisten osuutta sekaruoassa ja samalla vähennämme lihan osuutta.
Salaattipöytään on tuotu tarjolle siemeniä, esimerkiksi auringonkukansiemeniä ja kurpitsansiemeniä. Ruokalistalle on tullut myös yksi kalaruoka lisää.
– Leikkeleitähän meillä ei kouluruokailussa ole enää ollutkaan. Päiväkodeissa meillä on aamupalalla yhtenä päivänä viikossa kalkkunaleikkelettä, ja se säilyy ainakin toistaiseksi. Sitten, kun saamme uudet ikäkausisuositukset, katsomme tilannetta uudestaan, Sinisalo toteaa ja kertoo, että tyydyttyneen rasvan, suolan ja sokerin määrään Kylän Kattauksella kiinnitetään huomiota.
– Teemme paljon itse ja olemme tarkastelleet reseptejämme nyt toisen kerran alle kahdeksan vuoden aikana. Nyt toisella kierroksella sokerin käyttöä pudotettiin viidellä prosentilla, ensimmäisellä kierroksella pudotus oli kymmenen prosenttia. Valmiille tuotteille, joita ostamme, meillä on omat kriteerimme rasvan laadulle ja suolapitoisuudelle, esimerkiksi leipä meillä on vähäsuolaista, Sinisalo sanoo.
Kylän Kattauksen ruokalistojen suunnitteluun vaikuttavat talouden reunaehdot, ravitsemussuositukset sekä se, mitä oppilaat syövät.
– Kasvisruoka olisi ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, mutta jos ruoka menee hävikkiin, se on resurssien tuhlausta. Tämä on tällaista tasapainoilua, Tuija Sinisalo toteaa.
Sinisalon mukaan ruokalistoja ei muuteta kerralla kokonaan. Muutoksia tehdään myös asiakastyytyväisyyskyselyjen pohjalta, eikä lempiruokia viedä pois listalta.
– Koululaisten lempiruoat ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina, mukana lempiruokalistoilla ovat muun muassa lihapullat ja pinaattiletut. Toiveruokalistoilla on muun muassa tortillat ja uunimakkara, joita tarjoamme toiveruokapäivänä, sen sijaan pizzaa emme toiveista huolimatta pysty tarjoamaan. Uutena ruokatoiveisiin on tullut sushi, mutta sitäkään emme pysty tarjoamaan, Sinisalo kertoo.
– Ne, mitä listalta toivotaan pois, ovat yleensä kasvisruokia. Sitten on sellaisia ristiriitaisia ruokia, joita toiset haluavat pitää ruokalistalla ja toiset haluavat ne sieltä pois. Esimerkiksi maksalaatikko on tällainen toisten suosikki ja toisten inhokki. Mutta maksalaatikolla ja mustamakkaralla on selvä syy, miksi ne ovat ruokalistalla. Maksalaatikko ja mustamakkara ovat tuoneet peruslistalle hyvää vaihtelua ja monipuolisuutta, samalla rinnalla on tarjolla hyvä kasvisruokavaihtoehto, jonka voi valita sisäelinruoan sijaan tai sen kanssa, Sinisalo sanoo.
Kylän Kattauksen keskuskeittiöissä Ristonmaalla ja Palokassa valmistetaan yhteensä 18 000 annosta päivässä, palvelukeittiöitä on noin 80 eri puolilla kaupunkia. Nykyään Kylän Kattauksen valmistama ruoka menee kouluihin ja päiväkoteihin; sairaala-aterioiden sekä vanhuspalvelun aterioiden valmistus on siirtynyt hyvinvointialueelle.
Tiina Lamminaho
13.02.2025 | Petäjävesi
Petäjäveden teatterin Niskavuoren Hetan ensi-ilta auditorio Miilussa lauantaina 15.2. kello 15. Rooleissa esiintyvät Pauli Nieminen, Miisa Peltola, Juuso Lindholm, Tyyni Huuskonen, Päivi Saarinen, Arja Anttila, Helena Linna, Tuula Järvinen, Heli Kokkonen, Nina Kaari, Johanna Jylhä, Pia Jussila, Anna-Emilia Pukari, Joonas Kemiläinen, Rauha Howe, Teuvo Tanner, Niina Peltola, Onni Siitonen, Anja Vanninen, Henna Ijäs, Sini Halttunen, Teija Kustula ja Arsi Rytkölä.
Niina Kelloniemi
Ensi lauantaina ensi-iltaan tuleva Petäjäveden teatterin Niskavuoren Heta on esitys, jossa keskiöön Minna Tuomasen ohjauksessa nousevat tunneilmaisun merkitys ja vastakkainasettelu.
Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuoren Hetan vuonna 1950 Juhani Tervapään salanimellä ja se on Niskavuori-sarjan viidestä näytelmästä toiseksi viimeinen, vaikka kronologisesti sen tapahtumat sijoittuvat sarjan alkupäähän. Näytelmä kertoo Niskavuoren vanhimman tyttären tarinan, joka pakon sanelemana menee naimisiin rengin kanssa ja muuttaa Niskavuorelta Muumäen torppaan.
Tarina alkaa Hetan ja Akustin häistä, joiden tunnelma muistuttaa Hetan näkökulmasta enemmänkin hautajaisia. Tavallaan kyseessä ovat Hetan sydämen hautajaiset, sillä todellisuudessa hän on rakastunut toiseen mieheen ja odottaa tälle lasta. Lammentaustan Santeri ei kuitenkaan Hetasta huolinut ja Hetan oli otettava se, kenet sattui saamaan, sillä ison talon tytär ei voi saada aviotonta lasta. Naidessaan Akustin pakon edessä Heta hautaa tunteensa ja päättää vielä näyttää kaikille mihin hänestä renginkin vaimona on. Kesken häiden Heta poistuu näyttävästi Niskavuorelta ja kuluu 17 vuotta ennen kuin niskavuorelaiset ovat tervetulleita Muumäkeen, joka on kasvanut torpasta kaksi metriä Niskavuorta suuremmaksi pytingiksi.
Pääroolissa nähtävän Rauha Howen Heta on suorastaan armoton, niin muille kuin myös itselleen. Sydämetön Heta, jolle mikään ei riitä ja joka on niin katkera ja anteeksiantamaton, että puskee eteenpäin pelkän häpeän voimalla. Rauha Howen näennäisesti kylmän tunneilmaisun alla piilee kuitenkin moninainen tunnekirjo, joka tulee ilmi hänen katseistaan. Hetan roolihahmollaan Howe osoittaa, että rakkaus ja viha eivät olet toistensa vastakohdat. Rakkauden vastakohtaa välinpitämättömyyttä ei Howen mimiikassa nähdä.
Hetan vastavoimana toimii hänen miehensä Akusti, joka tuntuu kaikessa olevan Hetan täydellinen vastakohta. Akusti on sydämellinen, lempeä, anteeksiantavainen ja kaiken päälle vielä ylpeä siitä, että saa Hetan vaimokseen. Akustin roolissa lupsakkana esiintyvä Joonas Kemiläinen luokin hyvän vastaparin Howen kireälle Hetalle. Kemiläisen Akusti saa jatkuvasti raapia päätään Hetan ehdottomuudelle, mutta onnistuu kuitenkin luovimaan elämänsä läpi Hetan puolisona ja nousemaan rengistä aina kunnallisneuvokseksi asti. Hetalle sekään ei riitä, kun on rengiksi syntynyt, niin rengiksi jää. Howe ja Kemiläinen onnistuvat molemmat ilmeillään ja kehonkielellään tuomaan hyvin esiin roolihahmojensa ominaisuudet.
Akustin todellisen rakkauden kohteen Muumäen piika Siipirikon roolissa nähdään Johanna Jylhä, joka jalkapuolena rampana on voimakkaan Hetan vastakohta. Siipirikko kuitenkin huolehtii Hetan aviomiehen lisäksi myös Hetan ja Akustin lapsista ollen näille äitiään läheisempi, mitä Hetan on vaikea sietää. Siipirikon isän Maanojan Roopen sekä Vallesmannin rooleissa esiintyvä Heli Kokkonen onnistuu molemmissa rooleissaan viihdyttämään yleisöä erinomaisesti ja välistä on vaikea uskoa, että Maanojan Roopen karvalakin ja Vallesmannin nenälasien alla näyttelee nainen. Myös Pia Jussila on varsin uskottava roolissaan Niskavuoren isäntänä Juhanina.
Erityismaininnan ansaitsee myös näytelmän nuoriso, Hetan ja Akustin lasten rooleissa Jaakkoina nähtävät Pauli Nieminen ja Juuso Lindholm sekä Alinan ja Kertun rooleissa Tyyni Huuskonen ja Miisa Peltola, jotka kasvavat rooleihinsa loppua kohden vaatimattoman rengin lapsista pitämään isänsä sekä Siipirikon puolia ja vastustamaan järkähtämätöntä Hetaa. Ohjauksellaan Tuomanen pitää tapansa mukaan huolen siitä, että kukin pääsee loistamaan omassa roolisuorituksessaan.
Aikakaudelle uskollinen puvustus ja lavastus kehittyvät kuvaelmien edetessä Muumäen tilan mukana, kun vaatimattomasta torpasta tulee hiljalleen koko kylän mahtavin talo ja sen isännästä vaivihkaa vaikutusvaltaisin henkilö. Nykyaikaan näytelmän sitoo erityisesti tarinaa eteenpäin kuljettava musiikki, jossa kuuluu vahvojen kotimaisten naisartistien kappaleet, jotka soittaa viululla Vilhelmiina Sävelkorpi.
Vaikka Heta on näytelmän päähahmo, Akustin rooli kehittyy sivuhahmosta lopulta koko tarinan keskiöön, joka on vahvoja naisia kuvaavalle Niskavuorikerronnalle jopa hieman epätyypillistä. Näytelmä ja oikeastaan myös Hetan elämä alkaa siitä, kun hän nai Akustin ja niin ikään näytelmä ja Hetan elämä päättyy siihen, kun Akusti kuolee, mikä laittaa pohtimaan kumpi roolihahmoista onkaan todellisuudessa vahvempi. Tarinan vastakkainasettelun nähtyään kukin voi miettiä, mihin tunteiden tukahduttaminen ja toisten halveksinta johtaa ja mitä taas inhimillisyydellä voidaan saavuttaa. 75 vuotta sitten kirjoitettu tarina osoittaa, miksi se on yhä ajankohtainen ja Minna Tuomasen ohjauksessa Petäjäveden teatteri onnistuu vakuuttamaan, miksi sitä on edelleen tärkeää esittää.
10.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Tämän vuoden ensimmäinen korpilahtelaisvauva syntyi 4. tammikuuta Elisa ja Roope Perälän perheeseen, kolmevuotiaan Iivarin pikkuveljeksi.
– Iivari on tykännyt pikkuveljestä, hän sanoo, että vauva on söpö. Mutta se ei ole Iivarin mielestä kivaa, kun vauva itkee, Elisa Perälä kertoo.
– Iivari tykkää silitellä ja paijailla vauvaa ja viihdyttää häntä, kun hän on leikkimatolla.
Myös perheen puolanalankopaimenkoira Iitu on ottanut tulokkaan hyvin vastaan.
– Iitu oli tosi kiinnostunut vauvasta, kun tulimme kotiin. Nyt se on jo tottunut tilanteeseen ja tajuaa selvästi, että vauva on uusi pentu, joka kuuluu laumaan, Elisa Perälä kertoo.
Perälän vauvan laskettu aika oli loppiaisena.
– Eli vauva syntyi pari päivää ennen laskettua aikaa, ei mennyt onneksi yli, Elisa Perälä toteaa.
– Kyllä me vähän jännitimme, syntyykö vauva jo ennen vuoden vaihdetta ja toivoimme tosi paljon, että synnytys menisi tämän vuoden puolelle.
Vauva-arki on lähtenyt sujumaan hyvin.
– Nyt on ollut paljon rennompaa kuin ensimmäisen kanssa, Roope Perälä toteaa.
– Ei ole niin paljon epävarmuutta, kuin ensimmäisen lapsen kanssa oli, Elisa Perälä sanoo.
– Siinä mielessä on ollut erilaista, kun Iivari syntyi kesällä; nyt täytyy miettiä ihan eri tavalla, mitä vauvalle laittaa päälle ulosmenoa varten. Piti ostaa erilaisia vaatteitakin, meillä oli ennestään pienikokoisia sortseja, mutta niitä ei nyt tarvita.
Iivari on osan viikkoa perhepäivähoidossa.
– Siellä on kavereitakin, kotona olisi vain vauvajuttuja. Olisi kiva antaa Iivarille enemmän aikaa, mutta onneksi hän osaa jo leikkiä itsekseenkin. Monesti olemme toinen Iivarin kanssa, kun toinen on vauvan kanssa, mutta huusholliakin pitää hoitaa, Elisa Perää toteaa.
Vauva oli syntyessään 50 senttiä pitkä ja painoi kolme kiloa 60 grammaa.
– Hyvin hän on kasvanut. Olin jo unohtanutkin, miten paljon vastasyntyneet oikeasti nukkuvat; alkuaika meni niin, että vauva nukkui, söi ja nukkui taas. Nyt hän on jaksanut olla vähän pitempiä aikoja hereillä, Elisa Perälä kertoo.
– Nimet meillä on jo valmiina, kutsumanimi oli tiedossa jo ennen pojan syntymää. Tosin Iivarilla on ollut omia, Ryhmä Hau -pohjaisia ehdotuksiaan, mutta niihin emme nyt tartu.
Korpilahdella Perälät ovat asuneet kolme ja puoli vuotta, tänne he muuttivat Jyväskylästä.
– Muutimme juuri ennen Iivarin syntymää. Siinä vaiheessa alkoi omakotitaloasuminen viehättää ja halusimme omaa tilaa, Elisa ja Roope Perälä toteavat.
Tiina Lamminaho
07.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korkealla mäellä Hirvimäen ja Horkan välimaastossa on Lontoon talo.
– Tässä asui joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Hermanni ja Anna-Leena Lontoo, eli Lontoo oli heidän sukunimensä. Sitä en kyllä tiedä, miksi heillä sellainen nimi oli, molemmat olivat Korpilahdelta kotoisin, Eila Virtanen, talon nykyisen omistajan Juuso Mäkisen mummo kertoo. Juuso Mäkinen ja Ronja Kivimäki ostivat talon Juuson mummolta viime keväänä.
Hermanni ja Anna-Leena Lontoon jälkeen paikalle asettui Eila Virtasen miehen Rauno Virtasen isä Waldemar Virtanen.
– Anna-Leena Lontoo kuoli 1900-luvun alussa. Pariskunnalla oli kuusi lasta, ja Hermanni Lontoo muutti lasten kanssa Saarijärvelle, Eila Virtanen kertoo.
– Tämä oli Maahin torppa, mieheni isä Waldemar Virtanen lunasti tämän vaimonsa Alman kanssa vuonna 1920, ja tämä nykyinen talo on rakennuttu ilmeisesti noin vuonna 1922. Waldemar ja Alma Virtanen ehtivät olla naimisissa kymmenisen vuotta, ennen kuin Alma kuoli vuonna 1928. Waldemar meni leskeksi jäätyään naimisiin itseään paljon nuoremman Maria Lehtosen kanssa, ja he saivat yhteensä kahdeksan lasta, seitsemän poikaa ja yhden tyttären. Alman kanssa Waldemarilla ei ollut lapsia.
Eila Virtasen mies oli sisarusparven kolmanneksi nuorin.
– Me menimme naimisiin vuonna 1964 ja tämän paikan ostimme vuonna 1967, mummo jäi silloin meille syytingille, kuten siihen aikaan vielä oli tapana. Kymmenen vuotta asuimme samassa taloudessa, mummo asui kulmakamarissa, Eila Virtanen kertoo ja toteaa itse ehtineensä asua Lontoon talossa 60 vuotta, viime kevääseen asti.
Juuso Mäkiselle Lontoon talo on ollut aina tärkeä paikka.
– Asuimme parin kilometrin päässä, tämä mummola on ollut minulle toinen koti. Tänne minä mieluummin tulin hoitoon kuin päiväkotiin, täällä sai olla pihalla ja aina oli jotain tekemistä. Ja kun tulin mopoikään, täällä sai ajella mopolla pitkin peltoja, se oli iso juttu, Juuso Mäkinen kertoo.
– Me aloimme seurustella vuonna 2011, ja jo silloin Juuso sanoi, että tänne me joskus muutamme, Ronja Kivimäki toteaa ja sanoo, että Juuson mummon talon ostaminen tuntui luonnolliselta.
– Ei meillä ollut oikeastaan muita vaihtoehtoja. Työt vähän mietityttävät, mutta onneksi nykyään on etätyömahdollisuuksia. Viime kesänä tein etätöitä vanhasta aitasta käsin, se oli aikamoinen toimisto. Ja kyllä täällä on ihana asua, Ronja Kivimäki sanoo.
Ennen Lontoon taloon muuttoaan pariskunta ehti olla muutaman vuoden töissä Lapissa ja vuoden Uudessa-Seelannissa. Parisen kuukautta sitten perhe kasvoi pienellä tyttövauvalla.
– Ennen muuttoa teimme täällä remonttia, minä etupäässä, kun Ronjalla oli vauva vatsassa. Muuttamaan pääsimme loppukesästä, Juuso Mäkinen kertoo.
Nyt remontissa uusittiin lattiat ja kaikki pinnat sisällä, sähkötöitäkin tehtiin vähän. Edellisen kerran talossa tehtiin remonttia vuonna 1991.
– Silloin rakennettiin lisäosa, johon tuli sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone. Ja silloin tehtiin myös vesijohto, vettä tuli ensimmäisen kerran hanasta. Muistan vielä, että se oli kyllä mukava päivä, kun vettä sai hanan avaamalla, Eila Virtanen muistelee ja kertoo, että sähköt kulmakunnalle tuli vuonna 1977.
– Iso remontti talossa oli tehty 1960-luvun alussa, vähän ennen kuin minä ja Rauno menimme naimisiin. Silloin täällä uusittiin ovet, ikkunat ja muurit ja tehtiin tiilikatto, se on nyt muutettu jo peltikatoksi, Eila Virtanen kertoo.
Pihapiirissä oleva aitta ja hieman kauempana oleva riihi ovat taloa vanhempia.
– Ne ovat olleet tässä jo Hermannin ja Anna-Leenan aikaan, 1800-luvun puolella, mutta vuosilukuja niistä ei ole löytynyt. Vilja-aitan hinkalossa lukee Hermanni Lontoo, Eila Virtanen ja Juuso Mäkinen kertovat.
– 1800-luvun lopun kartoissa näkyy talo tällä samalla paikalla eli ilmeisesti tässä on ollut vanha talo, joka on purettu. Tähän taloon on käytetty vanhoja hirsiä; otimme hirsiä näkyville ja niistä näkee selvästi, että ne ovat olleet aiemmin jossain muualla, Juuso Mäkinen sanoo ja kertoo, että 1800-luvun lopulla paikalle kuljettiin eri suunnasta kuin nykyään.
– Vanhoissa kartoissa tieyhteys on täältä Palolahden pihaan. Vanha tienpohja näkyy vielä paikoitellen maastossa.
Pihapiirissä on myös navetta, joka on rakennettu Eila Virtasen mukaan ehkä 1950-luvulla.
– Kolme tai neljä lehmää siellä oli, ja hevonen. Hevonenhan oli välttämätön ennen vanhaan, Eila Virtanen toteaa ja Juuso Mäkinen kertoo muistavansa, kuinka pappa tuli häntä vastaan koulutaksille hevosella ja reellä talvisin, kun Juuso oli alaluokilla koulussa.
Aikoinaan Lontoon talo oli Korpilahdella kuuluisa pontikasta, vähän samaan tapaan kuin naapurikylä Vekkula Jämsän puolella.
– Se oli ennen minun aikaani, silloin, kun talossa oli seitsemän poikaa, ja ehkä sitä puheissa vähän liioiteltiinkin, Eila Virtanen toteaa.
Tiina Lamminaho
