05.09.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Muistan, että ensimmäisenä koulupäivänä oli kaunis ilma; päivällä tuli kuuma, kun aamulla oli laittanut liikaa päälle. Kaisan äiti saattoi meitä kouluun. Kävelimme ihan puhumatta, kun meitä jännitti niin kovasti, Sanni Tiihonen (os. Hannonen) muisteli ensimmäistä koulupäiväänsä Kintauden koulussa tasan 60 vuotta sitten. Kaisa, jonka kanssa Sanni meni yhdessä kouluun, oli serkkutyttö Kaisa Vähätiitto, nykyiseltä sukunimeltään Ojalehto.
Silloin 60 vuotta sitten lukuvuosi alkoi 1. syyskuuta, ja nyt tämän vuoden syyskuun ensimmäisenä päivänä Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja muut Petäjäveden eput vuosimallia 1965 tapasivat Miilussa ja Masuunissa. Päivään kuului entisten koulukavereiden kanssa jutustelun lisäksi hieman tietoa nykypäivän kouluoloista.
– Paljon on muuttunut, mutta paljon on samaakin. Nykyään oppilaiden ja opettajien välillä on enemmän vuorovaikutusta, ennen opettaja puhui ja oppilaat kuuntelivat. Ennen ei myöskään erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saaneet tukea kuten nykyisin. Ennen vanhaan tukea tarvitsevia pidettiin vain kurittomina tai tyhminä ja he jäivät luokalleen, Sanni Tiihonen ja Sirpa Koivisto pohtivat.
Ulkohuussit ja merkillisiä ruokia
Sinä aikana, kun Sanni Tiihonen, Kaisa Ojalehto ja Sirpa Koivisto kävivät Kintauden koulua, rakennettiin uusi Jyväskylä – Keuruu -tie ja Kintauden koulua laajennettiin.
– Sinne tuli jumppasali, uusi keittola ja sisävessat, Sirpa Koivisto muistelee.
– Minä pelkäsin hirveästi ulkohuussiin menoa, kun pojat kurkistelivat sieltä alta, Kaisa Ojalehto kertoo ja muistelee myös inhonneensa punajuuria.
– Heitin punajuuret ikkunasta pihalle, kun opettaja poistui tupakalle, Kaisa Ojalehto tunnustaa.
Kerttu Haapanen aloitti koulutaipaleensa Kummun koulussa ja Taina Huhtisaari (os. Nieminen) Kukkaron koulussa. Molemmat olivat koulunsa ainoita eppuluokkalaisia.
– Kevätjuhlassa opettaja sanoi, että oli vaikea antaa arvosanoja, kun olin luokan ainoa oppilas, Taina Huhtisaari toteaa.
Sekä Kummun koulu että Kukkaron koulu lopetettiin 1960-luvun lopulla. Kerttu Haapanen siirtyi neljännelle luokalle Kintauden kouluun, Taina Huhtisaari kolmannelle luokalle kirkonkylän kouluun.
– Kyllä minua jännitti ihan kamalasti isoon kouluun siirtyminen, Taina Huhtisaari kertoo.
Kirkonkylän koulussa koulutiensä aloittanut Terho Raitanen muisteli, että ruoka oli merkillistä, eikä aina maistunut.
– Esimerkiksi sipuleita jemmattiin jopa pulpettien alle, kun ei haluttu syödä niitä, Raitanen muistelee.
– Meillä kyllä oli aina hyvää ruokaa, kehui Ylämäen koulua käynyt Ari Ohra-aho.
Sekä Raitasen että Ohra-ahon mielestä koulunkäynti oli kivaa ja kouluun mentiin mielellään.
– Minä olisin halunnut jopa etukäteen tutustumaan kouluun, mutta en päässyt. Isoveljeni eivät tykänneet koulunkäynnistä, mutta minä menin aina mielelläni kouluun, Terho Raitanen sanoo ja muistelee, kuinka olisi halunnut kouluun jopa 42 asteen pakkasella.
– Auto ei lähtenyt käyntiin, mutta naapurissa oli hevonen. Minä olisin halunnut, että kaikki naapuruston lapset olisi viety sillä kouluun, mutta vanhemmat eivät suostuneet, Raitanen sanoo. Pekka Romula muisteli menneensä Ulkolan kouluun lähes 30 asteen pakkasella.
– Pakkasraja oli 30 astetta, eikä sinne kouluun silloin kovin moni tullut, Romula kertoo.
Kouluja oli vielä kylilläkin
Vuonna 1965 eppuluokalle menneet aloittivat koulunsa kansakoulussa. Neljännellä luokalla pyrittiin oppikouluun, sinne oli pääsykokeet. Jos neljänneltä luokalta ei päässyt oppikouluun, voi vielä yrittää viidenneltä luokalta. Ne, jotka eivät halunneet, päässeet tai muuten voineet mennä oppikouluun, jatkoivat vielä kaksi vuotta kansakoulussa ja sitten vuorossa oli kansalaiskoulu.
– Peruskoulu tuli meidän kouluaikana, olimme oppikoulussa, Kaisa Ojalehto kertoo.
– Peruskoulun tulo näkyi siinä, että koulu ei enää maksanut, opetussuunnitelma meillä pystyi samana.
Vuonna 1965 koulua oli myös lauantaisin. Syyslomaa ei ollut, mutta syksyisin oli yhden päivän mittainen perunannostoloma.
– Se muuttui jo ennen peruskoulua, lauantaisin kävimme koulua vain ensimmäisen ja toisen luokan, Kaisa Ojalehto ja Taina Huhtisaari muistelevat.
Kyläkouluja Petäjävedellä oli vuonna 1965 vielä runsaasti. Kirkonkylän lisäksi koulua käytiin Kintaudella sekä Tupamäen, Ylämäen, Kuitulan, Kummun, Pengerjoen, Metsäkulman, Ulkolan ja Kukkaron kouluissa.
– Parhaimmillaan Petäjävedellä on ollut 17 koulua. Kyläkouluja lopetettiin jo 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, Eija Wilmi kertoo.
Eput vuosimallia 1965 -tapaamisessa oli mukana eppuluokkalaisia lähes kaikista vuonna 1965 Petäjävedellä toimineista kouluista.
– Kymmenen vuotta sitten meillä oli Kirkonkylän koulun vuoden 1965 eppuluokkalaisten tapaaminen. Siellä puhuimme, että tapaamme uudelleen kymmenen vuoden kuluttua ja sitten tuli idea, että tapaamiseen kutsutaan myös kyläkouluissa koulutiensä aloittaneet, Paula Vulli kertoo.
– Nyt meillä on uusi tapaaminen jo viiden vuoden päästä. Ja niillä meistä, jotka jatkoivat oppikouluun, on jo sitä ennen riemuylioppilasjuhlat.
Tiina Lamminaho
05.09.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Se, että korpilahtelainen (Saakoski) Tiina Murdoch, 42, kilpailee ja on lähdössä Yhdysvaltoihin kisaamaan MM-tittelistä on iso ihme. Hän oli lähellä neliraajahalvausta ja on toipunut kohdunkaulan syövästä. Mutta kun naisen motto on, että periksi ei anneta, niin niin vain hän lähtee crossfitin Adaptive Crossfit Gamesiin Las Vegasiin, jossa MM-tittelistä kisataan 12.-14. syyskuuta.
Murdochin lisäksi Suomesta kisoihin lähteen vain kaksi suomalaismiestä.
Murdoch kisaa Las Vegasissa neuro minor -sarjassa. Sarjassa otetaan huomioon urheilijan vamma-aste. Murdochin kohdalla se on sellainen, että hänen kehonsa vasen puoli toimii puutteellisesti ja avoimissa crossfit-kisoissa hän on joutunut antamaan tasoitusta muille. Mutta nyt hänen vamma-asteensa otetaan huomioon. Tuleva kisa itsessään on Murdochille arvoitus.
– Tällainen kisa on minulle ensimmäinen. Tiedän, että vastustajissa on kokeneempia kilpailijoita, joten yhtään en tiedä, mitä odottaa. Mutta voittamaan lähdetään, totta kai, Murdoch sanoo Korpilahti-lehden haastattelussa.
Murdoch saa mukaan valmentajansa, kun hänellä on 14 sponsoria, jotka maksavat matkakustannukset.
Murdochin tarina on värikäs. Crossfitin hän löysi 2014.
– Olen aina urheillut. Pelannut jääkiekkoa, kaukalopalloa ja jalkapalloa. Sitten innostuin kuntosalista ja rupesin treenaamaan. Jyväskyläläisessä Harjun Woimassa osallistuin aikuisten punttikouluun ja jotenkin siitä ajauduin crossfitiin.
Sitten 2018 Murdochilla todettiin kohdunkaulan syöpä ja 2020 synnynnäinen poikkeama kaularangassa. Kaikki alkoi siitä, että hän tunsi puutumista käsissä.
– Lääkäri sanoi, että ilman leikkausta sinua odottaa neliraajahalvaus ja leikkauksen jälkeenkin sellainen on mahdollinen. Leikkauksen jälkeen kaikki motorinen piti opetella uudestaan, mutta tässä sitä vaan urheillaan, aina iloinen ja positiivinen, neljn lapsen äiti Tiina Murdoch sanoo.
Kun Murdochin kropan vasen puoli ei toimi normalisti, avoimissa crossfit-kisoissa hän on antanut muille tasoitusta. Tulevassa kisassa hän on vertaistensa kanssa samalla viivalla. Kilpailijoiden pitää antaa järjestäjille kaikenlaisia todistuksia ja dokumentteja siitä, että ovat oikeutettuja kisaamaan sarjassa. Murdochilla todistukset ovat voimassa vielä pari vuotta.
– Voimantuotto ei ole minulla parasta mahdollista. Mutta kestävyys on minun valttini. Jaksan tehdä pitkäkestoisesti töitä.
Mistä ajatus jenkkikisasta?
– Crossfit-salin valmentaja Antti sitä minulle ehdotti. Mietin hetken ja totesin, että mikä ettei, lähdetään kokeilemaan. Olen kymmenen finalistin joukossa. Sitä en tiedä, mitä mahdollinen menestys toisin tullessaan. Yhdysvalloissa adaptive-kisoja järjestetään useampia vuodessa, Euroopassa vähemmän.
Murdoch treenaa kuutena päivänä viikossa, usein kahdesti päivässä. Laitetaan siihen työ ja perherutiinit, niin voidaan sanoa, että kiirettä pitää.
Koulutukseltaan Murdoch on kätilö, joka edelleen valmentaa raskaana olevia naisia ja synnyttäneitä. Kätilön töitä hän ei enää tee vaan toimii personal trainerina ja sairaanhoitajana nuorten mielenterveysasiakkaiden parissa.
Jännittääkö kisamatka?
-Toki. Se on iso juttu minulle.
Lopuksi vielä yksi kysymys: sukunimi Murdoch? Joka on tuttu muun muassa monista tv-sarjoista.
– Mieheni isä on kanadalainen. Olen omaa sukua Pulkkinen. Ja kyllä. Aika usein saan kuulla sukunimestäni.
Seppo Pänkäläinen
05.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Toivakka
Toivakkalaisia on lykästänyt. He pääsivät mukaan Keski-Suomen hyvinvointialueen kokeiluun, jossa vuoden verran katsotaan, miten omalääkärimalli toimii. Hyvaksin alueella omalääkäreitä on kaksi, se toinen on Jyväskylässä. Noin 2 200 asukkaan Toivakassa omalääkärinä aloitti reilu kuukausi sitten Timo Wihersaari, 39.
Kokeiluun kahden omalääkärin osalta on varattu 390 000 euroa.
Ammatinharjoittajalääkäri Wihersaaren mukaan hänet on otettu hyvin vastaan ja vastaavasti Wihersaari on viihtynyt työssään.
– Ilahduttavasti potilaat ovat ottaneet yhteyttä. Oleellista on hoidon jatkuvuus, potilaiden tunteminen ja ennakoiva terveydenhuolto. Tavallaan teen yleislääkärinä kansanterveystyötä, joka pitkän päälle voi säästääkin, jos ja kun saadaan kuntalaisten sokeriarvot (diabetespotilaat), kolesteroliiarvot ja verenpaineet kohdilleen. THL:n tilastojen mukaan Toivakassa on tehtävä työtä diabetespotilaiden sokeritasapainon kanssa. Kun vastaava kokeilu on myös Länsi-uudenmaan alueella, teemme yhteistyötä, Wihersaari sanoo.
Muuramessa asuva Wihersaari ajaa joka arkiaamu kello 8-9 Toivakkaan ja aloittaa vastaanoton. Ajan Toivakan terveyskeskukseen voi varata puhelimitse tai verkossa. Myös kiireellisissä tapauksissa tulee soittaa, jotta potilas osataan ohjata oikeaan paikkaan. Wihersaaren apuna on hoitaja. Työpäivä on sen mittainen kuin potilaita on, illalla Wihersaari voi jatkaa työntekoa tietokoneella.
– Työssä kiehtoo sen vapaus ja potilaiden kohtaaminen. En ole hyvinvointialueella palkollisena vaan saan työstäni korvauksen tehdyn työn perusteella. Jos olen sairaana tai lomalla, rahaa ei tule. En ole rajaton resurssi ja minun pitää opetella, mikä malli täällä toimii. Mutta uutuudenviehätys miellyttää minua. Tätä voisi tehdä isommassakin kuvassa.
Wihersaaren tehtäviin kuuluvat terveyskeskuksen vastaanoton ohella lähellä olevan hoivakodin asukkaat sekä kotihoidon potilaat. Ulkopuolelle jäävät kouluterveys ja neuvola.
– Luottamus potilaisiin on saatava. Jos kerron potilaalle, että hänen kannattaa tehdä tätä ja tuota elämänlaatunsa parantamiseksi, niin hänen on uskottava, että se todella kannattaa. Täällä ei ole vähään aikaan ollut omaa lääkäriä, joten maaperä on otollinen. Ajatuksena on, että kokeilu houkuttelisi nuoria lääkäreitä terveyskeskuksiin.
Kokeilun taustalla on muutama asia. Hyvinvointialue haluaa tehdä terveyskeskuslääkärin työstä nykyistä houkuttelevampaa ja myös hakea säästöjä. Vakituisista terveyskeskuslääkäreiden viroista Keski-Suomessa oli 2024 täyttämättä kolmannes.
Yksi tapa saada säästöjä on vähentää – tai jopa päästä eroon – niin sanottujen vuokralääkäreiden käyttöä. 2024 hyvinvointialue käytti perusterveydenhuollon vuokralääkäreihin yli 12 miljoonaa euroa. Kalleuden ohella vuokralääkäreiden käytön ongelma on juuri hoidon jatkuvuus: vaikka sopimus kestäisi parikin vuotta, vuokralääkärin lähtö katkaisee potilassuhteen. Ennen vanhaan kunnanlääkärit tunsivat potilaansa ja sitä haetaan myös omalääkärikokeilulla.
Hyvaks seuraa, mitä Wihersaari Toivakassa saavuttaa. Mittareina ovat hoitotulokset etenkin diabetes- ja kolesterolipotilaiden osalta sekä myäs hoidon jatkuvuus ja hoitoonpääsy. Toki Wihersaari hoitaa myös esimerkiksi haava- ja infektiopotilaita sekä tuki- ja liikuntaelinvammoja mutta vakavammat tapaukset laitetaan eteenpäin.
– Voisin järjestää toivakkalaisille päivän, jossa tietoiskumaisesti kertoisin kansanterveystyöstä. Kannustaisin kuntalaisia hoitamaan itseään.
Toivakkalaiset ovat tyytyväisiä omalääkäriinsä – vaikkakin kovin moni terveyskeskuksessa asioinut kieltäytyi kommentoimasta asiaa nimellään.
Reija muutti Toivakkaan 40 vuotta sitten. Terveyskeskukseen hän tuli vaivan, joka oli valvottanut häntä edellisyönä, vuoksi.
– Tämä on ensimmäinen kerta omalääkärin luona ja on ilo tutustua häneen. Tällaista on odotettu Toivakkaan. Muistan ajan, jolloin täällä oli kaksikin lääkäriä. En varannut aikaa vaan tulin tänne. Olen nyt odottanut 40 minuuttia mutta ei se mitään, eläkeläisellä on aikaa. Toivakka on hieno paikka asua ja omalääkäri on kirsikka kakun päälle.
Ja kun lääkärin ja potilaan kohtaamisessa on aina myös small talkia, niin toivakkalaisille tiedoksi, mistä asioista Wihersaaren kanssa ainakin voisi jutella: kanalintumetsästyksestä ja liikuntaharrastuksista, etenkin sulkapallosta, padelista ja golfista.
Seppo Pänkäläinen
25.08.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Petäjäveden vahvin -kisa oli lajista tietämättömällekin jännittävää ja mielenkiintoista katseltavaa. Kisa keräsi torin ympäristöön mukavasti yleisöä lauantaina.
Miesten sarjan voitti Janne Lampinen ja naisten Emmi Matikainen-Tervola.
Miesten sarjan voitti Janne Lampinen 23,5 pisteellä. Jouni Tarvainen toinen 15,5 pistettä. Tuomas Syvänen oli kolmas 15 pistettä, Janne Rautiainen neljäs 13 pistettä ja Matti Lahtinen viides 8 pistettä.
Petäjäveden Petäjäisten voimailijoiden järjestämässä kisassa oli viisi lajia.
– Ensimmäisenä oli traktorin veto, toisena yhdistelmälaji, jossa kannettiin salkkuja ja säkkejä. Kolmantena nostettiin traktorin peräkärryn aisaa ja painoa nostettiin siirtelemällä atlas-kiviä. Neljäs laji oli tukkipunnerrus, jossa myös lisättiin painoja. Kisan päätti atlas-pallon nostaminen peräkärryyn. Painavin kärryyn saatu kivi oli 160 -kiloinen. -Kivi nousi kahdelta miesten sarjan kisaajalta ja se oli kertakaikkiaan kova suoritus, Matti Heinänen sanoi.
Toiminnallisella kuntosalilla on pystynyt treenaamaan kaikilla muilla välineillä paitsi Atlas-kivillä. Ne ovat Heinäsen betonista tekemiä. Niidenkin kokeiluun ennen kisaa oli mahdollisuus.
Heinänen kertoi, että teknisesti haastavin lajeista oli tukkipunnerrus.
-Tämä vaatii eniten tekniikkaa, kun tukki pitää saada ensin rinnalle ja siitä suorille käsivarsille ylös.
Miesten sarjan voittanut Janne Lampinen paranteli tänä vuonna sijoitustaan; viime vuonna kisassa tuli pronssia. Lampinen on harrastanut lajia Voimanostoliiton jäsenenä viime vuodesta saakka. Keuruulla pidetyssä vastaavassa kilpailussa heinäkuussa sijoitus oli toinen. Voimanostoa Lampinen on harrastanut aikaisemminkin; taukoa tuli muun muassa perheen perustamisen myötä.
-Junnuna tuli serkkupoikien kanssa vähän vastaavaa tehtyä, mutta voimanostokisoissa en ole ennen viime kesää ollut.
-Tänään oli kyllä hyvä päivä ja tuli ennätyksiä kaikissa lajeissa.
Lampinen harjoitteli lajeja etukäteen.
-Tänä vuonna oli tavoitteena, että kaikki pääsee harjoittelemaan eri lajeja, vaikka kyllä tässä kuntosaliharjoittelullakin pitkälle pääsee.
Lampinen treenaa kolmesta neljään kertaan viikossa. Tänä vuonna kilpailukalenterissa on vielä yhdet kisat myöhemmin syksyllä Jämsässä.
Naisten sarjan voitti Emmi Matikainen-Tervola 15,5 pistettä. Toinen oli Anniina Mäntyjärvi 15 p., kolmas Kristiina Makkonen10 pistettä ja neljäs Sanna Lampinen 9.5 pistettä.
Naisten sarjan voittaja Emmi Matikainen-Tervola uusi viime vuotisen voittonsa tiukassa kisassa toiseksi tulleen Anniina Mäntyjärven kanssa.
-Vähän olen treenannut, kun näitä välineitä on ollut tuossa salilla. Eri välineisiin tarvitaan erilaista tekniikkaa. Isoja kiviä en ollut nostanut koskaan aikaisemmin. Traktorin veto oli huonoin suoritus. En tiedä, olisiko se onnistunut harjoittelullakaan paremmin.
Maarit Nurminen
25.08.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Toukokuussa Korpilahdelle Porista muuttaneen Tomi Hiukkan esikoisromaani Matkalla paremmaksi ihmiseksi on saanut hyviä arvosteluja. Kuukausi sitten Momemtum Kirjat -kustantamon julkaisema kirja on Hiukkan sanojen mukaan huumoriproosaa.
– Teksti on välillä aika räävitöntäkin. Porilainen kulttuurivaikuttaja Johnny-Kai Forssell kirjoitti esimerkiksi, että Juoppohullun päiväkirjan mainitseminen on mielestäni turhaa. Hiukka vie Vuorista mennen, tullen.
Kirja sai hyvät arvostelut myös Satakunnan Kansassa.
Kirja sijoittuu Poriin, missä päähenkilö Timo pakenee edellisyön mukanaan tuomaa järkytystä. Pakeneminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin kauhujen kohtaaminen. Timon ystävä Jääskeläinen on ostanut itselleen Matkalla paremmaksi ihmiseksi paketin tyypiltä, joka kuvailee itseään guruksi. Timo menee mukaan muutokseen.
Hiukka on kirjoittanut lyhyempiä tekstejä pitkään, mutta niitä ei ole koskaan julkaistu missään.
-Tähän tuotokseen uskoin ja luotin. Kirjoitan siten, etten tiedä etukäteen, mitä tapahtuu. Sitten teksti lähtee vaan rullaamaan. On hieno tunne, kun kirjan henkilöt ikään kuin heräävät henkiin. Tämän kirjan kanssa kesti neljä, viisi vuotta. Opiskelin kyllä siinä ajassa myös päihdehoitajaksi.
Esikoiskirjan jatko-osa on siis työn alla ja Timon tarina on saamassa jatkoa.
-Keski-Suomeen ja Korpilahdelle muutto on ollut tosi kivaa.
Hiukka viihtyy luonnossa ja se vaikutti asuinpaikan valintaan.
-Kävin eri paikoissa, kuten esimerkiksi Saarijärvellä.
Korpilahden ympäristöön hän on tutustunut sähköpyörän selästä.
-Sellaisen hankin, kun mäkiset maastot olisivat tavallisella pyörällä turhan raskaita. Sähköpyörällä ajaa helposti kymmenien kilometrien lenkkejä.
Hiukka ajaa työkseen rekkaa; töitä on viikon verran ja sitten on viikko vapaata. Työrytmi mahdollistaa hyvin kirjoittamisen ja rekkaa ajaessa on aikaa mietiskellä juonen käänteitä ja muita tekeillä olevaan kirjaan liittyviä juttuja.
-Työskentelin päihdekuntoutuksessa jonkin aikaa, mutta veri veti tien päälle takaisin. Sitä olen tehnyt kuitenkin kaksikymmentä vuotta.
Maarit Nurminen
