23.06.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Voitto Pihlajamäen tontilla Parkkopohjassa kasvaa kymmeniä erilaisia puita, lajikkeita on yli 70. Pelkästään pihlajia on yli 20 lajiketta, muun muassa keltaisia marjoja tekevä sitruunapihlaja, valkoisia marjoja tekevä pihlaja ja hopeapihlaja.
– Täytyyhän sitä pihlajia olla, kun sukunimi on Pihlajamäki, Voitto Pihlajamäki naurahtaa.
Pihlajamäen tila, Autio, on Voitto Pihlajamäen mummon eli isänäidin kotitila.
– Tämä nykyinen talo on mummon ja papan, Alma ja Kalle Pihlajamäen rakentama. Papereitten mukaan tämä talo on rakennettu vuonna 1926, mutta on tässä asuttu jo sitä ennen. Ilmeisesti tontilla on ollut vanhempi talo, Voitto Pihlajamäki kertoo.
– Kalle Pihlajamäki tuli tähän kotivävyksi, ja toi tullessaan omenapuun.
Kyseinen omenapuu on vielä hengissä, ikää sillä on noin 120 vuotta, ja se tekee edelleen omenoita.
– Punaisia viinimarjoja Kalle Pihlajamäki toi tähän tontille 1930-luvulla, ja ne samat pensaat ovat myös edelleen olemassa ja tekevät marjoja. 1930- ja 1940-luvuilla täällä päin ei juuri ollut puutarhoissa punaisia viinimarjoja, naapuri muisteli, kuinka hän kävi lapsena salaa maistelemassa niitä meidän pensaista, Voitto Pihlajamäki kertoo.
Pihasta löytyvät erilaiset puut ovat Voitto Pihlajamäen sinne istuttamia.
– Viitisenkymmentä vuotta sitten toin tänne siperianpihdan, jonka pelastin tielinjalta. Silloin en vielä tiennyt puista mitään, Pihlajamäki sanoo.
– 1990-luvulla näin Metsälehdessä ilmoituksen ja tilasin siemeniä Mustilan arboretumista. Siitä tämä on pikku hiljaa laajentunut, olen ostanut taimia milloin mistäkin. Minä käyn puutarhoilla katsomassa nimenomaan puita, en kukkia.
Pihlajamäen tontilla on niin lehtipuita kuin havupuitakin, pihlajien lisäksi on muun muassa tammia, vaahteroita, koivuja, kuusia, mäntyjä ja pihtoja. On Koreasta ja Japanista kotoisin olevia puita ja Amerikasta kotoisin olevia puita, on pyrennettenpihjala ja makedonianmänty, ja paljon muita.
– Lännenhemlokki pitää suojata liialliselta auringonpaisteelta, Pihlajamäki kertoo ja esittelee pientä havupuuta. Talvisuojausta Pihlajamäen puut eivät tarvitse.
– Olen valinnut tänne sellaisia puita, joiden pitäisi kestää nämä meidän pakkaset. Ja ovat ne ainakin tähän asti kestäneet.
Lähes satavuotias talo on remontoitu niin sisältä kuin ulkoakin, mutta ulkomuoto on alkuperäinen.
– Mansardikatto on minun mielestäni niin nätti, että sitä en kyllä lähtisikään muuttamaan, Pihlajamäki toteaa.
– Rakentamisen jälkeen talo oli parikymmentä vuotta hirsipinnalla, ensimmäinen ulkoverhous tehtiin vuonna 1947. Ja minä uusin sen vajaat kymmenen vuotta sitten. Samoin ikkunanpuitteet on uusittu, vanhan mallin mukaisiksi. Talo on ollut joskus keltainen, mutta 1980-luvulta lähtien tämä on ollut punainen. Talo on luonnonkivien päällä, alapohja tuulettuu hyvin.
Vanha navetta on Pihlajamäen arvion mukaan vanhempi kuin talo, lehmiä siinä on viimeksi ollut 1990-luvulla. Navetan seinää koristaa pari hyönteishotellia, linnunpönttöjä tontilla on kymmeniä.
Tiina Lamminaho
23.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Teini-ikäisistä asti yhtä pitäneet ystävykset, Veera Hietaranta ja Minna Viinikainen, ovat päättäneet ottaa tavoitteekseen vierailla jokaisessa Suomen 308 kunnassa. Kunnianhimoinen matkailuprojekti otti tuulta purjeisiin keväällä 2023, ja nyt takana on visiitit reilussa kolmessakymmenessä kunnassa.
– Tämä on ilman muuta loppuelämän projekti, emmekä halua asettaa tälle mitään tiettyä aikaraamia. Olemme reissanneet yhdessä paljon aiemminkin ja todenneet olevamme toisillemme hyvää matkaseuraa. Matkustelu on meidän ystävyytemme muoto, Hietaranta ja Viinikainen kiteyttävät.
Itseään kuntabongareiksi tituleeraavat matkailijat haluavat aidosti oikeasti tutustua pintaa syvemmin jokaiseen kuntakohteeseen. Pelkän maarajan ylittäminen ei riitä suoritusmerkintään. Kirkkonummella asuva ja Espoossa opettajana työskentelevä Hietaranta ja Sastamalassa asuva ja Nokialla kanttorina toimiva Viinikainen bongaavat jokaisesta kunnasta ainakin paikallisen koulun ja kirkon sekä kuntakyltin.
– Matkantekomme alkoi aikanaan Sastamalasta. Viime kesänä kolusimme Lappia ja tänä kesänä aiomme suunnata ainakin Itä-Suomeen päin. Kolutuista kunnista mieleen on erityisesti Forssa, jonka viehättävä tehdasmiljöö oli yllätykseksemme niin upea, Hietaranta ja Viinikainen listaavat.
Petäjävetistä luontoa ja historiaa
Hietaranta ja Viinikainen huiputtivat Petäjäveden heti juhannusviikon alkajaisiksi, maanantaina 16. kesäkuuta. Päivään mahtui vierailu Petäjäveden vanhassa kirkossa, tutustuminen paikallisen korutaiteilijan, Carina Karhun, kotistudioon sekä kierros Koskensaaren tehdasalueella. Hietaranta vieraili Petäjävedellä toista kertaa, kun taas Viinikaiselle kerta oli ihkaensimmäinen.
– Kyselimme hyvissä ajoin Ilmoitustaulu, Petäjävesi -Facebook-ryhmässä, mitä Petäjävedellä tulisi nähdä ja kokea. Saimme vastauksia ilahduttavan paljon. Saamissamme vastauksissa korostui erityisesti luontokohteet, joita kunnassa on kiitettävästi, Hietaranta ja Viinikainen toteavat.
– Tällaiset puskaradiokeskustelut ja vuorovaikutus paikallisten ihmisten kanssa syventävät jo nekin saamaamme kokemusta kunnasta. Ihmiset ovat projektista innoissaan ja erittäin valmiita auttamaan meitä. Täällä Petäjävedelläkin joku ystävällinen henkilö oli aivan valmis soutamaan meidät johonkin vesimatkan päässä olevaan saarikohteeseen.
Sometilistä iloa itselle ja muille
Suomitutkimusmatkailijoiden taivalta voi seurata @nopeehopeejame -Instagram-tilin kautta. Tili löytyy myös Facebookista ja TikTokista. Matkailuprojektista ei pitänyt alun perin tulla someprojektia, mutta ensimmäisessä kohteessa ajatus tulvahti mieleen ja tuntui luontevalta.
– Kuvien ottamisesta ja niiden postaamisesta jää meille itselle mukavia muistoja, joihin on mukava palata myöhemmin. Ja samalla saamme tietysti vinkattua käymistämme kohteista myös muille. Yksi projektimme tavoitteista onkin antaa kotimaanmatkailulle sen ansaitsema huomio ja näkyvyys. Suomi on täynnä helmiä, joita meidän itse on välillä vaikea nähdä tai arvostaa, Hietaranta ja Viinikainen huomauttavat.
Sosiaalisessa mediassa kuntabongarit ovat törmänneet myös muihin matkantekijöihin. Ystävykset ovat kiinnittäneet huomionsa ainakin pariskuntaan, joka aikoo kiertää kaikki Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä sekä Savolaisen kotikouluperheeseen, joka myös vieraili Petäjävedellä vuosi sitten juhannuksena.
– Meillä kaikilla on sama tavoite, mutta eri tavat päästä tavoitteeseen. Siinä missä esimerkiksi Savolaiset kiertävät Suomea perhelähtöisesti ja oppimismielessä hyvinkin lyhyessä ajassa, on meidän teemamme kokemusten kerääminen aikuisina ystävinä, loppuelämän ajan, Hietaranta ja Viinikainen summaavat.
Jaakko Heikkinen
17.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Lautamiehenä ollessa kyllä on tullut nähtyä yhteiskunnan nurja puoli ja se, miten kaikki voi mennä pieleen silloin, kun asiat alkavat mennä pieleen. Monta kertaa olen ajatellut, että asiasta olisi selvitty, kun tekijä olisi miettinyt ensin kaksi kertaa ja kunnioittanut toista osapuolta. Monesti jutuissa on myös alkoholi tai huumeet mukana, Juha Kortemäki sanoo.
Kortemäellä on kahdentoista vuoden kokemus käräjien istumisesta, hän sai juuri herastuomarin arvonimen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta lautamiehen urastaan. Lautamiehet ovat maallikkoedustajia käräjäoikeuksissa ja maaoikeuksissa.
– Käräjäoikeuden istuntoja on ollut keskimäärin kerran kuukaudessa, maaoikeuden istuntoja harvemmin. Välillä käräjäoikeudesta on soitettu hyvinkin lyhyellä varotusajalla, kun on tullut peruutuksia, Kortemäki kertoo.
– Istunnossa on yleensä kaksi lautamiestä ja ammattituomari, äänestystilanteessa kaikki ovat samanarvoisia. Jossain ammattituomarit ovat kritisoineet, että lautamiehillä on liikaakin valtaa, mutta Jyväskylässä olemme kyllä olleet yleensä samoilla linjoilla ammattituomarin kanssa. Lakiinhan tämä toiminta perustuu; syyttäjä nostaa syytteen ja lain mukaan tuomitaan. Yleensä laissa on annettu jokin väli, johon tuomion pituus asettuu. Siinä vaiheessa kysytään meidän maallikkojäsenten näkemystämme, kun arvioidaan tuomion pituutta.
– Kahden kerroksen väkeä Keski-Suomen käräjäoikeudessa ei ole. En ole koskaan tuntenut, että meitä maallikkojäseniä pidettäisi jotenkin alempiarvoisina kuin ammattituomareita, Kortemäki toteaa.
Hiljaista puurtamista
Kunnanvaltuustot valitsevat lautamiehet vaalikaudeksi kerrallaan. Jokaisesta kunnasta on vähintään yksi lautamies, isommista kunnista useampia. Maallikkojäsenet ovat nimenomaan maallikkojäseniä, heillä ei ole mitään oikeustieteellistä koulutusta.
– Silloin, kun minä aloitin, Petäjävedeltä oli kaksi lautamiestä, mutta kaksi edellistä vaalikautta on ollut vain yksi, Kortemäki kertoo ja toteaa, että vaikka kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet, lautamiehinä he eivät edusta poliittisia puolueita.
– Suomessa oikeuslaitos on riippumaton. Istuntoihin lautamiehet arvotaan. Silloin pitäisi jäävätä itsensä, jos syytettynä olisi sukulainen, mutta sellaista ei ole tullut vastaan, sukulaiset ovat olleet kunnolla, Kortemäki naurahtaa.
– Tämä on sellaista hiljaista puurtamista, ja hyvin luottamuksellista. Osa asioista käsitellään suljettujen ovien takana ja niissä voi olla jopa 50 vuoden salassapitovelvollisuus. En minä ole sitä mitenkään mainostanut, että olen ollut lautamiehenä. Siviilissä minulle ei ole tultu sanomaan mitään, vaikka joskus olen nähnytkin joitakin, jotka ovat olleet käräjäoikeudessa pöydän toisella puolella. Suomen oikeuslaitosta arvostetaan ja kunnioitetaan, ja monesti tuomitut ovat poistuneet oikeussalista jopa tyytyväisellä mielellä, kun ovatkin saaneet lyhyemmän tuomion, mitä syyttäjä on vaatinut.
Seksuaalirikoksia entistä enemmän
Lautamiehiä käytetään käräjäoikeudessa nykyään silloin, kun tuomiona voi olla vapausrangaistus.
– Eli yleensä silloin mukana on ollut väkivaltaa tai väkivallalla uhkaamista, Kortemäki toteaa.
– Joskus jutut jäävät pyörimään mieleen, mutta yritän prosessoida ne kotimatkalla. Välillä istunnot kestävät kaksi päivää, ja silloin joskus siinä välissä olevana yönä asiat tulevat mieleen, mutta en minä pitempään yöuniani ole käräjäasioiden takia menettänyt.
Kortemäen mukaan etenkin seksuaalirikoksia käsitellään nykyään käräjäoikeudessa enemmän kuin vielä kaksitoista vuotta sitten.
– On niitä ollut aina, mutta nyt kynnys tuoda seksuaalirikoksia oikeuteen on madaltunut. Ihmiset uskaltavat puhua niistä ja ymmärretään, että ihmisten seksuaalista koskemattomuutta ei saa loukata, Kortemäki sanoo.
– Myös huumausainerikokset ovat lisääntyneet, ja monesti niihin liittyy ryöstöjä tai pahoinpitelyitä. Uutta on myös se, että nykyään käräjäoikeuden istunnoissa käytetään etäyhteyttä, asianomistaja tai vastaaja voi olla jossain muussa kaupungissa oikeustalolla. Myös tulkkien määrä on lisääntynyt, samassa istunnossa saatetaan puhua kolmea tai neljää kieltä, Kortemäki kertoo.
Juha Kortemäki ei enää jatka uraansa lautamiehenä. Tälle vaalikaudelle Petäjävedeltä valittiin lautamieheksi Simo Sarava.
Tiina Lamminaho
17.06.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Riika Raition viime kesäisellä juttukeikalla tiettävästi Suomen pienimpään kesäteatteriin oli odottamattomia seurauksia. Tänä kesänä Riika on samaisella pienellä näyttämöllä yhdessä viime kesäisen haastateltavansa, Reijo Ahosen kanssa.
-Olin kai silloin jonkinlaisessa viidenkympin villityksessä, vaikka täytinkin vasta tänä vuonna. Riika arvelee.
Riika palaa näyttämölle noin 30 vuoden tauon jälkeen. Hän harrasti aktiivisesti näyttelemistä yläaste- ja lukioikäisenä Vammalan teatterissa.
Tämä harrastus tuli viime kesänä haastateltavan kanssa puheeksi. Asia jäi hetkeksi, mutta tuli uudelleen puheeksi, kun Riika meni katsomaan Reijon monologia. Lopputulos on nähtävissä Älä kanaa katso -näytelmän ensi-illassa heinäkuussa Paljakan Performanssissa.
Nuoruusvuosinaan Riika on tehnyt muun muassa ilmanhenki Arielin roolin Kaarina Helakisan näytelmässä Ainakin miljoona sinistä kissaa Vammalan teatterissa.
– Isoin roolini oli Dario Fon monologi Kotiintulo. Sen teki teatteriryhmämme Donnat.
Älä kanaa katso -näytelmän teksti on Harri István Mäen kirjoittama ja hän myös ohjaa näytelmän. Mäki alkoi kirjoittaa tekstiä, kun Riikan mukanaolo varmistui.
Näytelmä kertoo perheen sisäisestä dynamiikasta.
-Harrin tekstit eivät ole helppoja, eivätkä perinteistä kesäteatterin ohjelmistoa, kuten maalaiskomediaa tai musiikkinäytelmää. Tekstit eivät ole helppoja näyttelijälle, eivätkä myöskään yleisölle. Tässä tekstissä kuvataan miniän jaksamista perheessä, Riika ja Reijo kertovat.
Riika sanoo, että hänellä on kymmenkunta eri hahmoa tekstissä.
-Toiset kestävät kymmenen sekuntia ja toiset 15 minuuttia.
Teksti sisältää myös pidempiä monologiosuuksia.
Riika kuvaa, että televisiossa esiintyvän toimittajan roolista pois pääseminen on ollut ehkä vaikeinta vanhan harrastuksen herättämisessä.
-Televisioon joutuu itseään niin sanotusti pienentämään esimerkiksi eleiden suhteen. Äänenkäyttö on myös erilaista.
Paljakan Performanssi -kesäteatterin ensimmäiset näytelmät nähtiin viime kesänä.
-Kaikki alkoi samannimisestä tapahtumasta, joka tässä kotitalon pihapiirissä pidettiin muutamia vuosia sitten. Pihamaalle mahtuu noin 70 katsojaa ja talon terassi toimii näyttämönä.
Riika sanoo, että osittainen opintovapaa hierojan opintoja varten mahdollisti osallistumisen näytelmään.
-Tiesin, että näyttelemiseen kuuluu paljon harjoituksia ja on aikaa vievä harrastus. Olemme pystyneet harjoittelemaan keskellä päivää touko- ja kesäkuussa. Ilman osittaista opintovapaata tämä ei olisi ollut mahdollista.
Riika kuvaa, että meneillään on ollut muutosten vuosi. Opiskelujen lisäksi takana ovat pitkäksi venyneet yt-neuvottelut YLE:llä. Jämsän paikallistoimituksen jatko oli tiedossa, mutta toimituksessa jatkavien määrä oli epäselvä. Riika säilytti työpaikkansa ennallaan ja palaa kokoaikaiseksi toimittajaksi syksyllä.
-Hierojan ammattitutkinto on ollut pitkäaikainen haave. Päätin lähteä opiskelemaan, kun aikuiskoulutustukea vielä sai. Tarkoitus olisi erikoistua purentalihasten käsittelyyn ja mahdollisesti voice massageen. Käyn nyt tuon peruskoulutuksen, niin sen jälkeen pääsee halutessaan lisäkursseille.
Paljakan Performanssi; Älä kanaa katso -näytelmä ensi-ilta sunnuntaina 13.7. kello 15, Mäkeläntie 21, Jämsänkoski
Maarit Nurminen
13.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Kaisa Kiiski asuu 1800-luvun puolella rakennetussa punaisessa, lautaverhoillussa hirsitalossa lähellä Petäjäveden keskustaa. Talo tunnetaan myös Merran kauppana, viralliselta nimeltään talossa ollut kauppaliike oli Ravinto Oy.
– Tarkkaa tietoa minulla ei ole talon rakentamisvuodesta, mutta kun teimme remonttia, seinien välistä löytyi sanomalehtiä 1800-luvun puolelta, Kaisa Kiiski kertoo.
1940-luvun loppupuolella talon ostivat Kaisa Kiisken miehen Lauri Kiisken mummo ja pappa eli Hilma ja Juho Merta.
– Pappaa sanottiin Ukoksi. He tulivat Karjalasta Kurkijoelta, ja minun tietojeni mukaan Merran pappa eli Juho Merta oli ollut Elisenvaaran osuuskaupassa töissä. Täällä hän rupesi teurastamaan eläimiä, pihaan tehtiin uusi ulkorakennus ja siihen teurastamo. Karjakunta oli mukana teurastamon rakentamisessa, Kaisa Kiiski kertoo.
– Siihen aikaan ei ollut samanlaisia hygieniamääräyksiä kuin nykyään. Teurastamon vieressä oli navetassa kaksi lehmää ja hevonen ja sinne kuljettiin samasta ovesta kuin teurastamoon. Teurastamossa lihat pakattiin laatikkoon ja kärrättiin linja-autolle. Linja-autossa lihalaatikot pakattiin tavaratilaan, mitään kylmäkuljetuksia ei ollut.
Kaupanpidon talossa aloitti Kaisan Kiisken tietojen mukaan Juho ja Hilma Merran poika Toivo Merta.
– Ihan varma en ole siitä, pitivätkö Juho ja Hilma tässä kauppaa, mutta sellainen mielikuva minulla on, että kaupanpidon olisi aloittanut Toivo. Hän sitten muutti muualle kaupanpitoon ja tähän jäi Juhon ja Hilman nuorin tytär Lyyli Merta pitämään kauppaa, Kaisa Kiiski kertoo ja toteaa, että Lyyli Merralla ei ollut puolisoa eikä lapsia.
– Yksi Juhon ja Hilman kolmesta tyttärestä, Elsa, oli minun mieheni äiti. Käsittääkseni minun mieheni ja hänen siskonsa olivat lapsena paljon täällä mummolassa.
Merran kauppa oli Kaisa Kiisken mukaan todella pieni.
– Kauppana palveli yksi huone, eikä se ollut iso, jauhohinkalot juuri mahtuivat. Kaupassa myytiin jauhoja, sokeria, kahvia, mausteita ja sen sellaista, mitä nyt siihen aikaan kaupoissa myytiin. Jauhot ainakin myytiin irtotavarana, ulkorakennuksessa oli jauhovarasto. Siihen aikaan jauhoja meni paljon, kun leivottiin kotona ja syötiin paljon puuroja ja vellejä, Kaisa Kiiski toteaa.
– Varmaan kaupassa myytiin myös maitoa, voita ja makkaraakin. Siitä minulla ei ole tietoa, miten tavarat kauppaan tulivat. Sen jälkeen, kun pappa kuoli vuonna 1958, tässä ei enää teurastettu.
Lyyli Merta lopetti kaupanpidon Kaisa Kiisken muistojen mukaan joskus 1960-1970 -lukujen vaihteessa.
– Ainakin vielä 1960-luvulla kauppa oli tässä. Moni petäjävetinen muistaa vielä, kuinka kävi lapsena ostamassa tikkarin Merran kaupasta, Kaisa Kiiski toteaa.
Lopetettuaan kaupanpidon Lyyli Merta asui talossa edelleen. Hänen jälkeensä talo siirtyi Kaisa Kiisken miehen äidille.
– Silloin tässä ei asuttu vakituisesti, tämä oli lähinnä kesäpaikkana. Me ostimme tämän 1980-luvun lopussa. Silloin olimme vielä Jyväskylässä töissä ja asuimme Keltinmäessä, tähän muutimme vakituisesti, kun jäimme eläkkeelle, Kaisa Kiiski kertoo.
Ostettuaan talon Kaisa ja Lauri Kiiski tekivät siinä ison remontin, joka valmistui vuonna 1993.
– Tässä ei varmaan ollut tehty mitään isompaa remonttia aikaisemmin. Seinissä oli pinkopahvit ja välissä vanhoja sanomalehtiä. Tässä ei myöskään ollut vesijohtoa eikä viemäriä, Kaisa Kiiski kertoo.
– Me purimme sisäseiniä pois ja teimme vesijohdon ja viemärin. Tässä on pihassa kaivo, mutta siinä on niin ruosteista vettä, ettei sitä voi juoda. Tien toisella puolella oli lähde, josta tänne haettiin juomavettä ennen vesijohdon laittamista. Minä olen nyt käyttänyt kaivovettä kasvien kasteluun, Kaisa Kiiski sanoo ja kertoo, että remontissa tehtiin myös uusi leivinuuni ja puuhella.
– Ulkorakennuksessakin tehtiin remonttia. Minulla on nyt siellä yhdessä huoneessa kangaspuut ja ulkosaunasta tuli kanala, Kaisa Kiiski kertoo.
Tiina Lamminaho
