Rita ja Jari ”karkasivat” vihille

Rita ja Jari ”karkasivat” vihille

Rita Hakulinen ja Jari Kortesalo sanoivat ’tahdon’ Korpilahden kirkossa karkauspäivänä.
– Tämä oli sellainen spontaani juttu, ei ehtinyt stressata tai jännittää, pariskunta totesi ja kertoi tunteneensa toisensa jo vuodesta 2011.
– Kyllä meillä on ollut tarkoitus mennä naimisiin, mutta olemme vain miettineet, koska menisimme. Tässä karkauspäivän häätapahtumassa tämä onnistui kivasti ja kätevästi. Tämä ei vaatinut isoja järjestelyjä, eikä isoja investointeja.
Rita Hakulinen tunnusti miettineensä karkauspäivän häätapahtumaa pari viikkoa.
– Silloin, kun Jari kosi minua vuonna 2017, ajattelin, että haluaisin isot häät, ja nyt kun Jari ehdotti tätä karkauspäivän häätapahtumaa, piti minun vähän pohdiskella. Sitten totesin, että tämä on kyllä meidän näköinen juttu, Rita Hakulinen, vihkimisen jälkeen Kortesalo, totesi.
– Kun esikoisemme syntyi, ajattelimme, että menemme naimisiin kastejuhlan yhteydessä, mutta silloin emme ehtineet hankkia todistusta avioliiton esteiden tutkinnasta. Kun toinen lapsemme syntyi, ajatus naimisiinmenosta ei edes käynyt mielessä, silloin oli niin hektistä.
Kihloihin Hakulinen ja Kortesalo menivät 17.7.2017.
– Jos olisi halunnut jonkun samantapaisen päivämäärän hääpäiväksi kesäkuulle, olisi pitänyt odottaa vuoteen 2026. Tämä karkauspäiväkin on helppo muistaa, Jari Kortesalo toteaa ja naurahtaa, että nyt tarvitsee muistaa tuoda kukkakimppu vain neljän vuoden välein.

Naimisiinmenostaan Kortesalot eivät juuri puhuneet etukäteen läheisilleenkään.
– Ainoastaan pari kaveria tiesi tästä. Parin pariskunnan piti tulla kirkkoon todistajiksi, mutta he eivät päässeetkään, onneksi täällä oli seurakunnan puolesta todistajat, Kortesalot kertovat.
– Juhlat me pidämme joskus tulevaisuudessa. Tällainen vihkiminen tuntui hyvältä, kun saimme olla ihan omassa rauhassa.
Rita Kortesalo mietti, että olisi ollut mukavaa, jos lapset olisivat olleet paikalla.
– Toisaalta kun emme saaneet ketään vahtimaan lapsia kirkossa, oli ehkä hyvä, etteivät keväällä kaksi vuotta ja kesällä viisi vuotta täyttävät lapset olleet mukana, nyt pystyi keskittymään tilaisuuteen ja siihen, mitä pappi puhui, Rita Kortesalo totesi.
– Pappi oli tehnyt hyvän puheen, hän oli saanut hyvin kiinni meidän ajatuksistamme, Jari Kortesalo kehui.

Karkauspäivänä Korpilahden kirkossa vihittiin kolme avioparia, yhteensä Jyväskylän seurakunnassa vihittiin karkauspäivän aikana 14 avioparia. Korpilahden kirkon lisäksi vihkipaikkoina olivat kaupunginkirkko, Kuokkalan kirkko ja Palokan kirkko, lisäksi Jyväskylän seurakunnan pappi oli vihkimässä Pyhän Laurin kappelissa Ylläksellä.
– Tällaisilla matalan kynnyksen vihkimistilaisuuksilla haluamme muistuttaa ihmisille, että kirkossakin voi mennä naimisiin pienimuotoisesti, eivätkä kirkkohäät välttämättä vaadi suuria valmisteluja, Korpilahden lähikirkkoalueen vastuupappi Antti Koivisto sanoo.
– Ennen vanhaanhan oli yleistä, että mentiin vihille pappilaan, mutta nykyään kirkolliseen vihkimiseen yleensä liitetään isot hääjuhlat. Tässä tapahtumassa kirkollinen vihkiminen on tehty pareille helpoksi, Koivisto toteaa ja kertoo, että Korpilahdella on vihitty muutamia pareja pienimuotoisesti muulloinkin kuin erillisissä häätapahtumissa.
– Vaikka häätapahtumassa parit vihittiin pienimuotoisesti, pappi kuitenkin valmistautui puhumaan juuri kyseiselle vihkiparille. Minä keskustelin jokaisen parin kanssa etukäteen, Koivisto kertoo.
Rakennusalalla työskenteleville Kortesaloille Koivisto puhui koskettavasti avioliitosta rakennustyömaana, jonka perustusten on oltava kunnossa ja jossa puolisot työskentelevät yhdessä, yksin ei avioliittoa voi rakentaa.

Tiina Lamminaho

Seurakuntaselvityksen lopputulos ei yllättänyt: Toivakan seurakunnan liittymistä Jyväskylään suositellaan

Seurakuntaselvityksen lopputulos ei yllättänyt: Toivakan seurakunnan liittymistä Jyväskylään suositellaan

Eteläisen Keski-Suomen seurakuntia koskeva rakennemuutosselvitys on valmistunut. Selvittäjänä toiminut Sami Lahtiluoma on luovuttanut Jyväskylän, Muuramen, Toivakan, Joutsan, Uuraisten, Petäjäveden ja Hankasalmen seurakuntia koskevan selvityksen tuomiokapitulille. Selvittäjä suosittaa raportissaan Petäjäveden, Joutsan ja Toivakan seurakuntien lakkauttamista ja liittämistä osaksi Jyväskylän seurakuntaa.
Taustalla on Joutsan ja Toivakan seurakuntien vuonna 2022 esittämät pyynnöt seurakuntajaon selvittämisestä, joten näille seurakunnille tulos on odotettu, osin toivottukin. Petäjävedellä vastaanotto on todennäköisesti ristiriitaisempi. Pyynnön jälkeen hiippakunnan tuomiokapituli teki aloitteen seurakuntajaon uudistamisesta laajemmin, joten tilanne selviteltiin myös Jyväskylän, Muuramen, Toivakan, Joutsan, Uuraisten, Petäjäveden ja Hankasalmen seurakuntien osalta.

Toivakan seurakunnassa on jäseniä reilut 1500 ja se on selvityksen selkeästi pienin seurakunta. Seurakunta on kuitenkin tärkeä Toivakan asukkaille, esimerkiksi viime vaaleissa Toivakassa oli kirkon kahdeksanneksi korkein äänestysprosentti 32,8. Toimintakertomuksessa 2022 todetaan, että Toivakan seurakunnan toimintatilastot ovat lähes poikkeuksetta vireämmät verrattuna samankokoisiin seurakuntiin Lapuan hiippakunnassa ja koko Suomessa.
Korona kuitenkin hiljensi seurakuntaelämää, eikä se ole täysin palautunut. Myös yhteistyökumppanin muuttumisella kunnasta hyvinvointialueeksi on vaikutusta. Entiset kumppanit, jotka tunnettiin puolin ja toisin kunnan ja seurakunnan yhteistyössä, ovat osin vaihtuneet ja hyvinvointialueen toimintojen siiloutuminen hankaloittaa yhteistyötä.
Toivakan seurakunnan tilinpäätösten 2020-2022 ja talousarvion 2024 lukujen valossa yhdessä kohdassa kriisimittarit ovat jo täyttyneet, sillä tilikauden tulos ilman kertaluonteisia eriä on negatiivinen kolmena peräkkäisenä vuotena. Myös tilikauden 2024 budjetoitu tulos ilman kertaluonteisia eriä, eli puun myyntituloja on 43 883 euroa negatiivinen. Raportissa todetaan, että seurakunnalla on metsää reilut 200 hehtaaria ja ne on ”aikalailla hakattu loppuun”. Toivakan seurakunta on siis tehnyt taloutensa eteen lähes kaiken mahdollisen ja niukkuus uhkaa jo seurakunnan elinvoimaa ja toimintaa. Vuonna 2023 seurakunnassa vakituisessa palvelussuhteessa työskenteli seitsemän henkilöä, joista kolme oli kokoaikaisia.
– Mielestäni Toivakan seurakunnan alueen seurakunnallinen toiminta turvataan parhaiten liittymällä Jyväskylän seurakuntaan, toteaa kehittämiskonsultti Sami Lahtiluoma raportissaan.

Uuraisten seurakunnalla katsotaan olevan edellytykset jatkaa itsenäisenä. Seurakunnassa on jäseniä reilut 2 500. Vuosina 2013-2022 jäsenmäärä on vähentynyt noin seitsemällä prosentilla, mikä on Jyväskylän ja Muuramen jälkeen selvitysseurakunnista kolmanneksi vähiten. Kunnassa on paljon lapsia ja seurakunnan jäsenistö onkin Suomen matalimpien keski-ikien joukossa.
Seurakunnan talous on kohtuullisen vakaalla pohjalla. Vuosille 2024- 2026 on budjetoitu lievää ylijäämää, mutta käytännössä nollatuloksen tasoa, mikä tarkoittaa sitä, että seurakunnan talous ei kerrytä varallisuutta tulevaan kirkon ja tapulin maalaushankkeeseen. Seurakunnalla on seurakuntakotia varten otettua lainaa
495 000 euroa taseessa, mutta sitä ei ole lyhennetty vuosina 2022-2023, vain maksettu korkoja.
– Tämä ei ole kestävää, Lahtiluoma toteaa. Vuoden 2022 tilinpäätöksessä ei kuitenkaan täyttynyt yksikään kriisiytyvän seurakunnan talousmittareista.

Selvitystyön aikana esillä olivat yhden seurakunnan malli ja seurakuntayhtymä. Sami Lahtiluoma suosittaa yhden seurakunnan mallia, eli Joutsan, Petäjäveden ja Toivakan liittämistä Jyväskylän seurakuntaan.
Selvityksen mukaan liitos turvaisi seurakuntaelämän jatkumisen Joutsan, Petäjäveden ja Toivakan seurakuntien alueella. Tilanteen jatkuessa nykyisellään niiden on hyvin vaikea yksin tasapainottaa talouttaan ja siten ylläpitää seurakunnallista työtä ja palveluja jäsenyyden yhä vähentyessä.
Tuomiokapituli käsittelee raporttia istunnossaan 14. helmikuuta ja päättää mahdollisesta aloitteesta koskien seurakuntajaon uudistamista. Asian esittelijänä toimiva lakimiesasessori Tuomas Hemminki pitää perusteltuna, että edellisten lisäksi myös Hankasalmen seurakunta lakkautetaan.

Kuvassa Toivakan seurakuntakoti.

 

Hanna Lahtinen

Uuraisten lauantai oli täynnä toimintaa ja avajaisia

Uuraisten lauantai oli täynnä toimintaa ja avajaisia

Viime lauantai oli Uuraisilla toimintaa täynnä. Uusi kauneushoitola vietti avajaisia, seurakuntakodilla askarreltiin joulua Nuorisoseuran sponsoroimana, koulukeskuksella pikkujouludiskoiltiin MLL:n tahtiin ja Sesonkipuoti Selmassa jokihaaralainen koruntekijä Tapani Hietala näytti kuinka hopealusikka muuttui sormukseksi.
– Korunvalmistus on minulle kakkosharrastus,
beaglet on ykkönen. Aterimet ovat materiaalina siitä mukavia, että niiden ulkonäkö antaa jo viitettä, millaiseksi koru muotoutuu, Hietala kertoi. Lisäksi hän maalaa myös tauluja.

Ronja Lehtovirta oli ottanut äidin ja isän, Riikan ja Jarkon mukaan askartelemaan seurakuntakodille. Sen sijaan seuraavaksi vuorossa olleeseen pikkujouludiscoon ei isällä ollut asiaa, sillä hänen muuvinsa olisivat olleet liian noloja.


Ensi lauantaina luvassa Uuraisilla on ainakin seurakunnan joulumyyjäiset ja nuorten 4H-yrittäjien vohvelikahvila Selmassa.

KauneusSalonki Maria tulla tupsahti Uuraisten keskustaan lähes yllättäen. Avajaisia naisellisen vaaleanpunaisessa kauneushoitolassa osoitteessa Virastotie 1 vietettiin viime lauantaina. Jos osoite ei kerro, mistä huoneistosta on kyse, niin aikaisempia yrityksiä Salen viereisen kerrostalon alakerrassa ovat olleet esimerkiksi HuoltoS, LähiTapiola, Uuraisten Apteekki ja legendaarinen Säästö-Riihi. Nyt seinät on maalattu naisellisen vaaleanpunaisiksi ja sisustus ylellisen kodikas.
Turkulaissyntyinen yrittäjä Maria Tarponen on nopea liikkeissään. Jos hän huomaa, että jossain homma ei lähde toimimaan, niin hän ei jää asiaa voivottelemaan, vaan suuntaa katseen eteenpäin.
– Toimin kolme vuotta Suonenjoella, mutta ei ihan täysin viihtynyt, eikä sopivaa taloakaan löytynyt. Aloin kartoittamaan eri paikkakuntia ja jo viime kesänä noteerasin, että Uuraisilla on kosmetologi lopettamassa. Lähdin kuitenkin Jyväskylän Laajavuoren kylpylään kosmetologiksi, mutta yllättäen siellä ei riittänytkään asiakkaita ja totesin paikan taloudellisesti kannattamattomaksi. Sitten muistin Uuraisen ja täällä nyt ollaan, Maria Tarponen kertoo.


Maria Tarponen työskentelee hoitolassa ajanvarausten mukaan, myös lauantaisin tarvittaessa. KauneusSalonki Marian palveluvalikoima on huikean laaja. Jos mietinnässä on läheiselle hyvinvointi- tai hemmottelulahja jouluksi, niin nyt on lahjakorteissa valikoimaa Uuraisillakin.
– Erilaiset kasvohoidot, meikit, ripset, kulmat, kestotaivutukset, manikyyrit, kynsihoidot ja lakkaukset, monipuoliset jalkahoidot, sekä erilaiset sokeroinnit. Monipuolisuus on minulle tärkeää, pyrin siihen, että pystyn vastaamaan asiakkaan tarpeisiin ja ellei, niin sitten ohjaan hänet jollekin toiselle tekijälle, verkostoituminen on tällä alalla tärkeää, Maria kertoo.
Lisäksi Maria Tarponen on koulutettu hieroja ja opiskelee diplomivaiheessa vyöhyketerapiaa. Hemmottelevampia hierontoja ovat aroma- ja kuumakivihieronta.
– Tykkään kouluttautua ja kehittää itseäni koko ajan. Viimeksi opiskelin kuppauksen ja vähän on puhetta, että voisin alkaa kiertäväksi kuppariksi erilaisiin hyvinvointitapahtumiin yhteistyössä uuraislaisen Johanna Teräväisen kanssa.
Kauneudenhoitoala on hyvin sosiaalinen ala. – Pitää osata keskustella, mutta myös olla hiljaa. Olen kova innostumaan asioista, eikä töihin ole koskaan tyhmä tulla, Maria Tarponen sanoo ja toivottaa kaikki uuraislaiset tervetulleeksi tutustumaan.

 

Hanna Lahtinen

Kun seksi tuli julkiseksi myös kirkollisessa lehdistössä

Kun seksi tuli julkiseksi myös kirkollisessa lehdistössä

Jo väitöskirjojen nimet tapaavat olla sellaisia, että vähemmän akateemista ihmistä hirvittää. Syyskuussa kirkkohistoriasta väitelleen teologian tohtorin Kati Toivion väitöskirja tekee poikkeuksen. Julkiseksi. Seksuaalisuutta koskeva keskustelu kirkollisessa lehdistössä vuosina 1966–1973 kertoo olennaisen, paitsi täsmällisesti, myös hauskasti, mikä on jo todella harvinaista.
– Tutkin sitä, mitkä teemat seksuaalisuudesta olivat suomenkielisissä evankelis-luterilaisen kirkon sisällä julkaistuissa kahdeksassa sanoma- ja aikakauslehdessä keskeisiä ja millä tavalla niitä käsiteltiin vuosina 1966–1973, Kati Toivio kertoo.
60-luku oli seksuaalisen vapautumisen vuosikymmen. Uudet tuulet puhalsivat läpi koko yhteiskunnan, myös sisään kirkon ikkunoista ja ovista. Puhuri oli niin voimakas, että vuonna 1966 julkaistiin ensimmäinen kuuden piispan yhteinen seksuaalieettinen kannanotto. Siksi tämä vuosi valikoitui Toivion tutkimuksen aloitusvuodeksi. Piispat ottivat tuolloin kantaa esimerkiksi avioeroon, ehkäisyyn ja aborttiin.
Lopetusvuonna 1973 seksikeskustelu sai kirkollisessa lehdistössä väistyä.
– Tuli öljykriisi ja ryhdyttiin pohtimaan, miten kirkot ja seurakuntatalot lämmitetään. Mielestäni vuosissa 1973 ja 2023 on jotain samaa, nytkin sähkön hinta ja energiaomavaraisuus puhuttavat, Kati Toivio toteaa.
– Hieman mietin, olisinko jatkanut aikaväliä vuoteen 1984, kun seuraava piispojen virallinen kannanotto tuli, mutta lähdeaineisto päätti tutkimuksen kuitenkin vuoteen -73. Hieman hiljaisemman kauden jälkeen teemoiksi alkoivat nousta tasa-arvo, ensin miesten ja naisten välillä ja lopulta tasa-arvoinen avioliittolaki. Tutkimukseni avulla on kuitenkin mahdollista ymmärtää nykyisen keskustelun taustalla vaikuttaneita kehityskulkuja 1960-luvulta lähtien, hän jatkaa.

Vaikka 60-luku oli monella tapaa elämänmenoa modernimpaan suuntaan muuttavaa aikaa, on silti hyvä muistaa, kuinka erilainen maailma oli tuolloin.
– Suomalaisista kuului esimerkiksi yli 90 prosenttia kirkkoon, joten sen vaikutus oli ihmisten arkielämään huomattavasti voimakkaampi. Erityisesti tämä korostui herätysliikkeissä. Tarkastelemani lehdet merkitsivät myös lukijoilleen sitä, mitä internet ja some tänä päivänä. Lehtien palstoilla käytävä keskustelu oli hyvin interaktiivista. Tutkimuksessani selvitän myös, kuka tai ketkä kirjoittivat kristillisiin lehtiin. He olivat samalla toimijoita, jotka tulivat määritelleeksi luterilaisen kirkon sekä kristillisten yhteisöjen seksuaalisuuteen liittyviä ihanteita, eli käyttivät julkista valtaa seksuaalisuuskeskustelussa, Toivio kertoo.
Tutkimuksessaan Toivio sitoo seksuaalisuutta käsittelevät tekstit ja kuvat osaksi Suomen kirkollista ja yhteiskunnallista sekä laajemminkin globaalia todellisuutta.
Tutkimuksen keskeinen päätelmä on, että seksuaalisuus siirtyi vuosien 1966 ja 1973 välillä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa muutaman vuoden kiivaan sanomalehtikeskustelun aikana lopullisesti yksityisestä julkiseksi. Samalla seksuaalisuuteen liittyvien asioiden painoarvo muuttui yhä keskeisemmäksi kirkon sisäisessä julkisuudessa.
Kirkon sisällä oli jo 1960-luvun lopussa useita erilaisia mielipiteitä siitä, millä tavalla seksuaalieettisiin kysymyksiin tulisi suhtautua. Samalla erilaiset näkemykset alkoivat yhä vahvemmin määrittää luterilaisen kirkon sisäisessä keskustelussa liberaalin ja konservatiivin kristityn eroa. Seksuaalisuuden teemoista sanomalehdistä erottuivat muun muassa kaupallisuus ja mainoskuvien seksuaalisuus, pornografia, pukeutuminen, perheneuvonnan kehittyminen, avioliitto, ehkäisymenetelmät, aborttilaki, homoseksuaalisuus, tanssi ja itsetyydytys.

Myös sanaan ”synti” Kati Toivio tutkimuksessaan törmäsi. Esimerkiksi vuonna 1966 Sana-lehdessä nimimerkki ”Kumpiparempi” kirjoittaa: Minulle naputtavat muutamat suutaan siitä, että kuljen muka liian maailmanmukaisissa vaatteissa. Jos hameeni nyt sattuu olemaan 10-15 cm polven yläpuolella, sukat punaiset, siniset tms., puku geometrinen ja takki valkea vinyylitakki. Haluan pukeutua aivan tavalliseen tyyliin, onko se syntiä? Pitäisikö minun kulkea pitkässä vekkihameessa, tukka nutturalla? En olisi oma itseni tuollaisissa.
– Tietyissä herätysliikkeiden lehdissä oli vahvojakin mielipiteitä ja pohdintaa mikä on syntiä. Monissa vastauksissa kirjeisiin alkoi kuitenkin näkymään myös terapeuttinen ote, jota yleinen tieteen kehittyminen vahvisti, Kati Toivio havaitsi.

Aikoinaan gradussaan vuona 2008 Kati Toivio tutki naiskuvaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Gradun aihe jäi myös silloisen vt. professori Ilkka Huhdan mieleen.
– Hän otti minuun yhteyttä vuonna 2011 ja kyseli kiinnostusta väitöskirjan tekoon. Aloitin työn samalla kun suoritin opettajaopintoja Jyväskylän yliopistossa, mutta on väitöskirjan teossa ollut myös hiljaisia vuosia välissä, hän kertoo. ”Hiljaisina” vuosina Toivion perheessä on varttunut kolme lasta ja elämää on eletty enemmän perheen ehdoilla.
– Vuonna 2020 tartuin taas tiukemmin tutkimustyöhön ja jäin opintovapaalle kristillisen opiston opettajan työstä. Heti alkuunsa tuli viivästys, kun loukkasin polveni ja eturistiside leikattiin, mutta sellaista elämä on. Opintovapaata väritti myös hyvin vahvasti korona, joten yliopistolla oli todella rauhallista ja siellä tutkijan kammiossani syvennyin aineistoon, Toivio kertoo.
Hän olisi mielellään jatkanut opintovapaata hiukan pidempäänkin, mutta opistolla vapautui apulaisrehtorin paikka, johon hän tuli valituksi.
– Loput väitöskirjasta olen pusertanut kasaan iltaisin ja viikonloppuisin, ei ehkä ihan paras vaihtoehto, mutta onnistui. Työn loppuunsaattaminen oli minulle tärkeää.
Väitöstilaisuus pidettiin syyskuun alussa Joensuussa.
– Tietysti jännitti etukäteen, mutta tilaisuudesta jäi hyvät ja lämpimät muistot. Vastaväittäjä dosentti Seija Jalagin oli huomioissan tarkka, mutta tilaisuudessa mukavan epämuodollinen. Myös väitöskaronkka oli aivan ihana.

Suuri rutistus on nyt tehty ja tällä hetkellä Kati Toivio keskittyy työhönsä kristillisellä opiston apulaisrehtorina. Tutkijan ura ei ainakaan juuri nyt houkuta.
– Vastaan kansanopiston ammatillisesta koulutuksesta, pääsen välillä ihan opettamaankin. JKO on herännäistaustainen monialainen kansanopisto. Kristillisyys näkyy lähinnä opiston arvopohjassa, se on ihan tavallinen oppilaitos, johon kaikki taustasta riippumatta ovat tervetulleita. Meillä opiskellaan esimerkiksi lastenohjaajaksi ja muita ammattitutkintoja, meillä on myös paljon nivelvaiheen ja valmentavaa koulutusta, sekä aikuisten perusopetusta myös maahanmuuttajille. Työ on hyvin monipuolista ja antoisaa, hän sanoo.
Väitöksen aiheeseen hän aikoo vielä palata ainakin muutaman artikkelin verran. Nykypäivästä reilun 50 vuoden takaiseen aikaan katsoessa syntyy myös vertailua.
– Jokaisena aikana on omat kipupisteensä. Nykyajan haaste on tiedon, totuuksien ja kanavien määrä, joka luo kaaosta, jonka käsitteleminen on joskus hämmentävää. En kuitenkaan haluaisi palata 60-luvun auktoriteettiuskollisuuden aikaan, kannatan avointa dialogia, Kati Toivio päättää.

Hanna Lahtinen

Kirkkomusiikissa soi elämän värit

Kirkkomusiikissa soi elämän värit

Uuraisten seurakunnan kanttorin Jonna-Mari Koikkalaisen sijaisena on elokuusta alkaen toiminut tikkakoskelainen Maria Kuitula.
– En ole opiskellut kanttoriksi. Olen tehnyt vuodesta 1990 lähtien eri mittaisia kanttorin sijaisuuksia, viikonloppuvapaita ja kesälomia tuuraten. Viimeiset viisi vuotta olin Jyväskylän seurakunnassa sivutoimisena osa-aikaisena kanttorina oman työni ohella, Maria Kuitula kertoo.
Se oma työ on Valteri-koulussa Jyväskylässä, joka tunnettiin aikaisemmin näkö- ja kuulovammaisten kouluna. Tällä hetkellä hän on vuorotteluvapaalla.
– Kanttorin tehtävässä paljon lauletaan, soitetaan ja johdetaan kuoroja. Olen käynyt elämäni aikana soittotunneilla, laulutunneilla sekä kuoronjohtokurssilla. Kuoronjohtoa olen harrastanut yli kymmenen vuotta. Parasta työssäni ovat ihmisten kohtaaminen sekä yhteismusisoinnin synnyttämä ilo, hän sanoo
Maria Kuitula vetää Uuraisilla seurakunnan monia kuoroja, joista löytyykin jokaiselle jotakin. Lapsikuoro harjoittelee kolmessa eri ryhmässä, on nuorisokuoro ja Varttuneet-kuoro.
Ja tietenkin kirkkokuoro, joka täyttää parin vuoden päästä jo 100 vuotta.
– On mahtavaa, että seurakunnassa on kirkkokuoro, olen aivan kirkkokuorofani. Siinä on jotakin ikiaikaista ja eräs kuorolainen sanoikin, että kirkkokuorossa laulaminen on palvelutehtävä. Monelle kuorossa laulaminen on hyvin pysyvä osa elämää, vaikka on ihan ok käydä vain kokeilemassakin. Usein kuoroista tulee kuin perheitä, joihin sitoudutaan, Maria Kuitula miettii.


Kirkkokuoron harjoitus on alkamassa ja Kuitulalla on suunnitelmissa vähän rivakampi äänenavaus, joka sisältää esimerkiksi kilpahiihtoa ja nyrkkeilyä, ilman välineitä tosin.
– Laulamisessa tarvitaan lihaksia monipuolisesti ja ääni kulkee paremmin, kun lihakset on verrytelty ja kroppa avattu. Myös monipuoliset hengitysharjoitukset ovat tärkeitä. Hyvä lauluasento on kevyt haara-asento, toinen jalka ehkä hiukan toisen edessä. Tunnin lauluharjoitus tekee hyvää paitsi mielelle, myös keholle, Kuitula kertoo.
Uuraisten kirkko on hänen mielestään akustiikaltaan varsin hyvä kirkko laulaa.
– En ole koskaan ollut täällä niin, että kirkko olisi aivan täynnä, mutta senkin saan varmasti kokea joulun aikaan, hän kertoo. Musiikilla on iso merkitys erilaisissa tilaisuuksissa. Se luo yhteenkuuluvaisuutta, antaa voimia, lohduttaa ja toimii tunteiden tulkkina. Hengellisten laulujen ja virsien sanat ovat usein kuin pieniä rukouksia, rohkaisuja ja pieniä puheita, joista voi saada tukea, lohdutusta ja voimaa omaan elämään.
Yleensä kuoroharjoituksen ovat seurakuntakodilla, mutta tarvittaessa siirrytään esimerkiksi kokousten tieltä kirkkoon. Silloin laulamiseen tulee aina pieni juhlavuuslisä.
Olimme lapsikuoron kanssa täällä vähän aikaa sitten ja he olivat aivan innoissaan ja toivoivat että olisimme useamminkin, hän kertoo.
Lapsi- ja nuorisokuoron kanssa toteutettiin kaunis ja tunnelmallinen Pieni valon konsertti Valon kylä -tapahtumassa, jolloin myös kirkon valaisemisessa olivat lapset mukana ideoimassa. Samantapainen konsertti on luvassa myös joulun aikaan.
– Lapset ottavat tilan haltuun luontevasti ja tuovat mukanaan ilon, Maria Kuitula sanoo ja toivoo, että kirkko olisi tuttu paikka mahdollisimman monelle.
Maria Kuitulalla on kokemusta monista kirkoista ja monenlaisista uruista. Se kaikkein vaikuttavin kokemus löytyy nuoruusvuosilta kotiseudulta Varsinais-Suomesta.
– Turun tuomiokirkon urut ovat upeat ja ympäristö ihmeellinen. Kävin siellä lukiolaisena perjantai-iltaisin kello yhdeksän soittotunneilla. Hämärässä kuljin vanhan urkuri Erkki Alikosken perässä urkuparvelle samoja kapenevia portaita, joita soittajat olivat kiivenneet minua ennen jo satoja vuosia.

Hanna Lahtinen