30.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Vasemmistopuolueiden vapunvietolla on pitkät perinteet Korpilahdella. Vappumarssiperinne elvytettiin vuonna 1984. Sitä ennen vappuna oli marssittu 1950-luvulla. Tuossa yhteydessä vappujuhlien viettoa Korpilahdella muisteli Eevert Lepola. Hänen mukaansa vappujuhlien vietto alkoi Korpilahdella 1900-luvun alussa.
Lepola totesi paikallislehden haastattelussa, että suurlakko oli sysäys työväenliikkeelle ja torppariliikkeelle. Vuoden 1905 myös Korpilahdella ryhdyttiin viettämään vappujuhlia.
Lepolan muistelujen mukaan vappua juhlistettiin sekä kirkonkylällä että Heinosniemellä. Kirkonkylällä juhlat pidettiin työväentalolla, mutta sellaista ei Heinosniemellä ollut. Juhlinta keskittyi Kaisaniemen kalliolle ja viereiselle Kärkisten laivalaituruille, missä järjestettiin vappuna jopa tansseja.
Heinosniemen työväenyhdistys sai oman työväentalon Rientolan vuoden 1910 tietämillä ja vappujuhlia ryhdyttiin viettämään vuorotellen kirkonkylän työväentalolla ja Rientolassa.
Eevert Lepola muisteli, että viimeisenä vappukulkuevuonna 1955 oli kova lumi- ja räntäpyry. Vappukulkueet hiipuivat, mutta juhlia järjestettiin edelleen.
Vuonna 1984 vappumarssin elvyttivät Korpilahden kansandemokraattiset järjestöt. Juhlallisuudet alkoivat luokkasodan muistomerkillä, missä Tyyne Rauhamäki lausui runon sekä muisteli työväenluokan tilannetta yli kuusikymmentä vuotta sitten.
Vappumarssi lähti liikkeelle laivarannasta ja kulki Martinpolkua pitkin virastotalon edustalle. Päiväjuhlaa vietettiin virastotalon edustalla. Puhetta piti Reijo Kettunen. Kettunen näki ajassa myönteisinä piirteinä suomalaisen vapauden, ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen.
Kettunen totesi tuolloin, että toinen puoli on sodan uhka, hillitön kilpavarustelu, työttömyys, elinympäristön saastuminen, luonnon tasapainon järkkyminen, väkivaltaviihteen raaistuminen sekä kovan ja häikäilemättömän elämäntavan hyväksyminen.
Vuonna 1984 järjestettiin myös iltajuhla Rientolassa. Illan juhlapuhujana oli kansanedustaja Pekka Leppänen.
Vappumarsseja ei Korpilahdella ole nähty vuosikausiin, mutta Korpilahden Vasemmisto järjestää edelleen seppeleenlaskun luokkasodan uhrien muistomerkille vappupuheen kera.
Puhujina on ollut muun muassa paikallispoliitikkoja ja kansanedustajia.
Seppeleenlasku on huomenna vappupäivänä kello 9.
Maarit Nurminen
29.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Kelirikko näkyy taas niin valtion teillä kuin yksityisteilläkin.
– Painorajoituksia on enemmän kuin viime keväänä, ja mursketta olemme ajaneet nyt tosi paljon. Kelirikon aikaanhan teitä ei ole mahdollista saada viimeisen päälle kuntoon, mutta mursketta ajetaan pahimpiin paikkoihin, jotta saadaan turvattua liikennöinti, maanteiden hoidon projektipäällikkö Marja Laavisto Keski-Suomen Ely-keskuksesta kertoo.
Korpilahdella 12 tonnin painorajoitus on laitettu Moksintielle ja Sarvenperäntielle sekä Petäjävedentielle Tikkalasta Petäjävedelle päin, myös Kuusanmäentiellä Muuramen puolella on painorajoitus. Punakankaantiellä Korpilahden ja Muuramen rajalla vesi söi tien rungon päällysteen alta niin, että tie sortui ja se jouduttiin sulkemaan kokonaan.
Painorajoitetulla tiellä on sallittu esimerkiksi linja-autojen reittiliikenne ja jätekuljetukset, samoin kirjastoauto ja maitoauto saavat ajaa myös painorajoituksen aikana, mutta puutavararekat eivät saa.
– Henkilöautot eivät teitä riko, mutta niillä on vaikeuksia ajaa tiellä, jos isot autot ovat sen rikkoneet, Marja Laavisto toteaa.
Kelirikko riippuu sekä kevään että syksyn keleistä eli siitä, miten märkä tien runko on ja miten sulaminen tapahtuu keväällä.
– Jos tien pinta ehtii kuivua jo ennen kuin tien runko sulaa, tilanne on parempi kuin silloin, jos sekä pinta että runko sulavat yhtä aikaa, Marja Laavisto toteaa.
– Jos päällä on paksu, kuiva pinta, tie kantaa paremmin, vaikka runko olisi vielä pehmeä, mutta jos myös pinta on märkä, kantavuus on huono, eli mitä paksummalta osalta tie on märkä, sitä huonommin se kestää.
Takatalvi ja uusi lumipeite hidastivat kelirikon etenemistä.
– Kelirikko ei hävinnyt mihinkään. Se, kuinka kauan painorajoituksia on pidettävä, riippuu keleistä, vesisateet ovat pahimpia. Jos on kovin märkää, on mahdollista, että painorajoituksia tulee lisääkin, Laavisto sanoo. Ajantasaiset tiedot painorajoituksista valtion teillä näkee netistä Fintrafficin liikennetilanne-sivulta.
Myös yksityisteillä kelirikkokevät on pahempi kuin viime vuonna.
– Nyt sellaisetkin kohdat routivat, jotka eivät ole aikaisempina keväinä routineet, tieisännöitsijä Tarja Laakso toteaa.
– Kelirikkoa pahentaa se, että syksyllä oli märkää. Toki tilanne riippuu paljon tiestä ja tien kuivatuksesta; sellainen tie, jossa kuivatus on hoidettu hyvin, kuivuu nopeammin.
Tarja Laakson mukaan nyt olisi parasta antaa teiden rauhassa kuivua.
– Soran tuominen ja lanaus ei välttämättä ole tällä hetkellä paras ratkaisu, toki sekin riippuu tiestä. Mutta mielestäni nyt hätäily ei kannata, Laakso sanoo.
– Painorajoituksia tiekunta voi laittaa, isoja autoja ei välttämättä kannata nyt päästää teille rikkomaan pintaa. Painorajoituksen tonnimäärä kannattaa valita tien mukaan, jotkut yksityistiet käyttävät 12 tonnia, jotkut kuutta tonnia ja jotkut laittavat kolmen tonnin painorajoituksen niin, ettei tiellä saa ajaa kuin henkilöautoilla. Kaupungin lupaa painorajoitusmerkkien laittaminen ei vaadi, mutta Digiroadiin ne pitäisi ilmoittaa.
Tiina Lamminaho
29.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Juhana Lehmuskoski on toiminut saarnaajana jo 45 vuotta.
– Isä laittoi minut saarnaamaan koululaisjumalanpalveluksessa jo, kun olin 18-vuotias. Papiksi valmistuin vuonna 1979, Juhana Lehmuskoski toteaa ja kertoo, että hänen isänsä oli myös pappi, viimeksi Keiteleen kirkkoherra.
– Olen kuudennen polven körttiläinen, isänikin oli herännäispappi eli körttiläinen. Molemmat vanhempani olivat körttiseuduilta kotoisin, isä Pohjanmaalta ja äiti Savosta. Myös äidin puolelta olen noin kuudetta polvea körttisukua. Ensimmäisen oman Uuden testamentin sain kuuden vanhana, koko Raamatun muutamaa vuotta myöhemmin. Ja luin sen tunnollisesti läpi, Lehmuskoski kertoo.
Körttiläisyys on herätysliike evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Lehmuskoski kuitenkin päätyi helluntaiseurakunnan saarnaajaksi, evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolelle.
– Olen minä ollut vuoden verran evankelisluterilaisen kirkon pappinakin, Leppävirralla. Siellä asuimme Sorsakosken pappilassa, kirkon yläkerrassa, Lehmuskoski kertoo.
– Opiskeluaikana tulin henkilökohtaisesti uskoon. Lapsenusko minulla oli tietysti ollut pienestä pitäen. Uskoon tulon ajankohdan tiedän tarkasti; Jeesus tuli elämääni, kun sanoin ääneen, että haluan päästää Jeesukseen elämääni.
Lehmuskosken mukaan kaikki evankelisluterilaisen kirkon sisällä eivät siihen aikaan hyväksyneet ajatusta uskoon tulemisesta uudestisyntymisenä, piispoillakin oli erilaisia mielipiteitä ”lahkolaisuudesta”.
Juhana Lehmuskoski erosi papin virasta, ja perhe muutti Toivakkaan.
– Olin siellä puolisen vuotta töissä Stefanus-lähetyksessä. Toivakassa oli silloin hyvin vahva helluntaiseurakunta, lähes kymmenen prosenttia toivakkalaisista oli helluntailaisia. Saimme sieltä ystäviä, ja he pyysivät minua saarnaajaksi, Juhana Lehmuskoski kertoo.
– Se, että päädyimme helluntaiseurakuntaan, on kytköksissä nimenomaan Toivakassa asumiseen. Siellä uskovat olivat yhtä, ja jos oli uskovainen, kuului yleensä helluntaiseurakuntaan. Paikkakunnalle muuttaneet vapaakirkkolaisetkin liittyivät helluntaiseurakuntaan. Jos Toivakassa olisi ollut vahva vapaakirkko tai vaikkapa baptistiseurakunta, olisimme voineet liittyä siihen. Minulle helluntailaisuus oli ennestään tuttua, koska kolme isotätiäni kuului helluntaiseurakuntaan, Arjalle taas helluntailaisuus ei ollut ennestään tuttua.
Helluntailaisuudessa tärkeää on, että seurakunta on nimenomaan uskovien yhteisö. Kaste kuuluu uskoville eli kasteen voi ottaa uskoon tulon jälkeen. Armolahjat, eli esimerkiksi profetiat, tiedon sanat, sairaiden parantaminen ja kielillä puhuminen, kuuluvat helluntailaisuuteen.
– Nimi helluntailaisuus tulee nimenomaan armolahjoista. Helluntaina Pyhä Henki laskeutui ihmisten keskelle ja armolahjat alkoivat toimia. 1900-luvun alussa armolahjojen toimimista vieroksuttiin luterilaisessa kirkossa, mutta esimerkiksi me tutustuimme ensimmäisen kerran Pyhän Hengen tekoihin juuri luterilaisessa kirkossa. Armolahjat eivät ole sidottuja ihmisten tekemiin organisaatioihin, Lehmuskosket selvittävät.
– Martti Luther sanoi, että Raamattu on uskonelämän ja opin ainoa lähde. Raamatussa seurakunta syntyy, kun uskovaiset liittyvät yhteen ja uskovaiset kastetaan, myös armolahjat löytyvät Raamatusta.
Toivakan helluntaiseurakunnassa Juhana Lehmuskoski oli saarnaajana neljä vuotta, ja sen jälkeen hän oli kaksi vuotta Jyväskylän helluntaiseurakunnan saarnaajana.
– Sinä aikana löysimme Eskolan tilan Korpilahdelta. Se oli ollut kahdeksan vuotta autiona, lattiatkin olivat lahonneet. Remontoimme talon ja muutimme Korpilahdelle vuonna 1986. Kun lapsia tuli lisää, teimme taloon vielä laajennuksen, Lehmuskosket kertovat.
– Sitten olin raamatunkäännöstyössä tekemässä Raamattu kansalle -käännöstä kymmenisen vuotta. Jouko Neulanen oli Raamattu kansalle -käännöksessä puuhamiehenä. Hän halusi tarkempaa Raamatun käännöstä kuin kirkon käyttämä, jossa on käännetty enemmänkin ajatuksia kuin sanoja. Minä taas olin opiskellut teologisessa tiedekunnassa kreikkaa, joka on Uuden testamentin alkukieli, ja jatkoinkin vielä opintojani. Kreikan kieli oli alkanut kiinnostaa minua jo lapsena, kun isäni käytti saarnojensa valmisteluun kreikankielistä Uutta testamenttia ja opetti minulle siitä ensin kirjaimet, Juhana Lehmuskoski kertoo.
Raamatunkäännöstyön ohella Juhana Lehmuskoski työskenteli maatalouslomittajana.
– Raamatunkäännöstyöstä kyllä maksettiinkin, mutta aika vähän. Meillä oli Eskolassa itsellä eläimiä, ja kun minua pyydettiin maatalouslomittajaksi, lähdin siihen ja kiertelin sitten useita vuosia Korpilahden maatiloja. Yhden talven asuimme Nurmijärvellä, kun opiskelin kreikkaa Helsingin yliopistossa, ja tein sielläkin opintojen ja raamatunkäännöstyön ohella maatalouslomittajan töitä, Lehmuskoski kertoo ja sanoo toimineensa myös Taloustutkimuksen tutkimushaastattelijana.
– Kynttiläpajan perustimme vuonna 1991 Eskolan navettaan, kun eläimet oli laitettu pois. Se oli enemmän Arjan juttu, mutta kyllä minä siinäkin olin mukana.
Kun raamatunkäännöstyö loppui, Juhana Lehmuskoski toimi Jyväskylän helluntaiseurakunnassa saarnaajana.
– Meillä oli Korpilahdella oma rukouspiiri, jossa oli mukana myös muuramelaisia ja jämsäläisiä. Väki rupesi puhumaan, että pitäisi perustaa oma seurakunta, Lehmuskoski kertoo.
Länsi-Päijänteen helluntaiseurakunta perustettiin vuonna 2010, pitkä nimi lyhennettiin Länsi-Päijänteen seurakunnaksi. Juhana Lehmuskoski on ollut Länsi-Päijänteen seurakunnan saarnajana alusta lähtien, lisäksi hän on itsenäisten helluntaiseurakuntien yhdistyksen, Helluntaikansa ry:n, julkaiseman lehden Ristin Kansa päätoimittaja.
– Monena sitä on tullut oltua. Korona-aikana opettelin vielä uuden taidon, videoiden editoimisen. Kun emme voineet koronarajoitusten takia pitää kokouksia, rupesimme lataamaan puheita ja lauluja Youtubeen. Käytäntö on säilynyt, nyt Youtubeen ladataan lähinnä kokoustallenteita. Ja niitä katsellaan muuallakin kuin Suomessa, saimme juuri Unkarista kortin, Juhana Lehmuskoski kertoo.
Nykyisin Länsi-Päijänteen seurakunta pitää kokouksia Jyväskylässä ja Muuramessa.
– Meillä ei ole omia tiloja, kokoonnumme vuokratiloissa, joista maksamme tuntivuokraa. Pääsääntöisesti olemme joka toinen sunnuntai Jyväskylässä Sepänkeskuksessa Kyllikinkadulla ja joka toinen sunnuntai Muuramen työväentalolla. Lisäksi pidämme joskus kodeissa raamattupiiriä. Kuorotoiminta on mittavassa osassa seurakunnan toimintaa, jonkin verran meillä on hävikkiruoan jakoa, Lehmuskosket kertovat.
Tiina Lamminaho
29.04.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Ensimmäinen muisto vapusta sijoittuu lapsuuteeni. Suku kokoontui suurella joukolla kehumaan talon emännän kotitekoisia munkkeja juhlapöydän äärelle. Pääkaupunkilaisilla oli serpentiiniä kaulassa ja auton antennissa heilui vappupallo.
Leikkiessäni löysin lattialta ehkäisyvälineen ja puhalsin sen täyteen ilmaa, tietämättä sen varsinaista käyttötarkoitusta. Ratsastin juomuisen vappukondomin päällä sukulaisten keskellä hihkuen innosta.– Katsokaa! Ei puhkea, vaikka kuinka pomppii. Sukulaisista yhdellä punottivat posket, toisella korvat.
Toinen muisto sijoittuu kiihkeään nuoruuteeni. Olin viettämässä vappua Jyväskylässä, Ruthin Vintillä. Siihen aikaan piti tilata ensin jotain syömistä, ennen kuin pääsi kostean kulhon pariin. Tarjoilijan tuodessa oopperavoileivän eteeni, hän ihmetteli mitä seuralaiseni tekee pöydän alla? – Se sitoo kengännauhoja, keksin hätäisen vappunarrauksen.
Edistettiinkö pöydän alla työväen liikkeen kasvua uuteen kukoistukseen vai tikanpojan nousua havupuuhun? Se jääköön jokaisen lukijan vappumielikuvituksen varaan. Päivää jatkettiin sivistyneesti viiniä maistellen ja sikamaisesti olutta ryystäen.
Palan painikkeiden ja housujen napittamisen jälkeen jalkauduttiin kadulle. Torilla puhuttiin megafoniin ja edistettiin omaa asiaa lippujen hulmutessa. Tivolin pyörivässä laitteessa pidäteltiin rusinaa ja kiljuttiin apuun kaikki voipaa. Ammuttiin ampumakojulta ”simasuun” kanssa kotiin viemisiksi pehmonalle ja upotettiin päämme suuren vaaleanpunaiset hattaran sisään.
Tänä päivänä ei koeta enää nuoruuden aikaista kevät kiimaa. Minulla ja kullannupullani on työvuosista jäljellä vain hyvin ansaitut selkäkivut ja nikamista kuuluu kumartuessa rullaatirullaa. Me elämää nähneet kapinoidaan olemalla lähtemättä mihinkään ja katsellaan tarralenkkarit jalassa parvekkeelta, kuinka sinisellä taivaalla seilaa juomuinen kuumailmapallo.
Oi, tuo taakse jäänyt soma nuoruus ja villi kapinan tunne. Vallatut talot ja jäykkäkouristusta potevat keskisormet. Adios, teltoissa nukutut kevätyöt ja kukkaan puhjenneet alastomat ihmisvartalot. Eläköön muistoissamme Nenan 99 ilmapalloa ja pala Berliinin muuria.
29.04.2024 | Tilaajille, Toivakka
Partiolippukunta Toivakan Lepinkäiset vietti tiistaina 23.4. Yrjönpäivää ja Koko Suomen partioiltaa. Tapahtumaan oli kutsuttu koko lippukunta sekä kaikki partiosta kiinnostuneet.
Lippukunnan sudenpennut esittivät partiossa legendaksi muodostuneen Pyhän Yrjön tarinan. Näytelmä oli viihdyttävä, mutta myös opettavainen: kun tekee parhaansa, usein myös onnistuu ja rohkeus palkitaan.
Muutama uusi partiolainen antoi partiolupauksen. Partiolupauksessa uudet partiolaiset lupaavat noudattaa partioihanteita, elää maansa ja maailman parhaaksi sekä kasvaa katsomuksessaan. Partiolupauksen annettua uudet partiolaiset saivat ikiomat partiohuivit sekä ensimmäiset merkit partiopaitaan.
Tapahtuma huipentui ansiomerkkien jakamiseen. Ansiomerkit ovat julkinen, näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Suomen Partiolaiset myöntää vuosittain noin 700-800 ansiomerkkiä kiittääkseen partiotoiminnassa ja pesteissään ansioituneita partiolaisia.
Minja Juutinen ja Venla Rutajärvi saivat Louhisuden soljet. Merkki voidaan myöntää nuorelle ryhmänjohtajalle, joka on osoittanut johtajuutta ja käyttänyt johtaessaan ansiokkaasti partiomenetelmän eri osa-alueita, kuten vartiojärjestelmää, tekemällä oppimista ja toimintaa luonnossa. Myös Katariina Eskeliselle on myönnetty kyseinen ansiomerkki, mutta se luovutetaan myöhemmin.
Riina Tiainen sai Pyhän Yrjön soljen. Solki voidaan myöntää vaeltajalle vähintään kahden vuoden aktiivisesta, säännöllisestä ja ansiokkaasta partiotoiminnasta. Merkin saaja on merkittävällä tavalla toteuttanut vaeltajaohjelmaa ja hänellä on ollut selkeä panos siinä. Hän on toiminut vaeltajaikäkauden johtajatehtävissä sekä toteuttanut itsenäisesti esimerkiksi leiri-, retki- ja varainhankintaprojekteja joko lippukunnassa tai piirissä.
Ronja Hokkaselle myönnettiin II luokan Mannerheim-solki, tuttavallisesti Mannari. Solki voidaan myöntää partiolaiselle, joka ehdotusvuonna täyttää 17–19-vuotta ja joka partio- ja muussa toiminnassaan on sitoutunut partion arvoihin ja toiminut ansiokkaasti sekä innostuneesti partiotehtävissä.
On kunnia jakaa nuorille nämä merkit. He ovat omalla isolla panoksellaan järjestäneet monenlaista toimintaa nuoremmilleen, kasvaneet kantamaan vastuuta partiomenetelmän mukaisesti sekä myös oppineet monenlaisia taitoja. Ja ennen kaikkea pitäneet hauskaa. Koska sitä partiotoiminta myös on. Tutustutaan uusiin ihmisiin ja saadaan elinikäisiä partioystäviä. Meillä onkin mukavaa yhteistyötä Kangasniemen Puulapartion ja Kuokkalan Vetehisten kanssa.
Toivakassa partiotoiminta on vireää, mutta pyörii pienen porukan voimin. Nuoresta pitäen saa ottaa vastuuta ja harjoitella monenlaista johtajuutta.
Pienet partiolaiset olivat valmistaneet lohikäärmeen pään pahvilaatikoista, miettineet ja valinneet rekvisiittaa ja asuja sekä tietenkin harjoitelleet ennakkoon.
Lepinkäiset 40-vuotista taivalta juhlittiin viime syksynä ja ansiomerkkien jako on vielä osa juhlallisuuksia. Merkit anotaan tietyn protokollan mukaan ja tässä rapian puolen vuoden aikana on saanut hyvin piilotella, jottei asia paljastuisi ennen aikojaan. Vaikkei huijaaminen kuulukaan partiomenetelmään, ehkä se tässä tilanteessa hyväksytään. Ja iloiset yllätyksethän ovat aina hauskoja.
Lopuksi vielä nautittiin lettutarjoilusta suolaisella sekä makealla täytteellä. Tapahtuma oli kerrassaan onnistunut!
Ronja Hokkanen ja Minna-Mari Kivimäki
Lähteenä on käytetty Suomen Partiolaisten nettisivuja
