Uurainen arkistot - Paikallisuutiset.fi

Keski-Suomen hyvinvointialueen tuore johtaja Piia Vuorela ei jätä pieniä paikkakuntia pulaan: – Meillä on velvollisuus järjestää palvelut kaikille

Toimitus — Tue, 16 Jun 2026 07:12:06 +0000

Keski-Suomen hyvinvointialueen tuore johtaja Piia Vuorela ei pelännyt tarttua vaativaan haasteeseen. Hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta kirjoitetaan ja puhutaan paljon eikä sävy aina ole positiivinen. Lupa- ja valvontavirasto löysi toukokuussa puutteita hyvinvointialueen palveluista. Lisäksi Keski-Suomi joutui vuosi sitten niin sanotusti tarkkailuluokalle ja valtiovallan valvovan silmän alle taloudenpidon vuoksi.
Kun juttelee Vuorelan kanssa, tulee tunne, että tämä ihminen, jos kuka, pystyy Keski-Suomen hyvinvointialueen nostamaan suosta. Jo nyt onkin nähty käänne parempaan.
– Tottahan se on, että rahaa on käytetty enemmän kuin sitä on tullut. Kun meidät nyt arviotiiin, käytiin kaikki palvelut läpi. Se on hyvä pohja jatkaa. Rahat pitää saada riittämään, joten arviointimenettelyssä on tehty toimenpide-ehdotuksia siitä, miten se tapahtuu. Vuoteen 2030 mennessä alijäämät on katettu, Vuorela sanoo.
Pieniä kuntia Vuorela ei jätä pulaan.
– Meillä on velvollisuus järjestää palvelut kaikille. Palvelumahdollisuuksia ovat muun muassa digitaaliset palvelut, liikkuvat ja kotiin annettavat. Meillä on 12 000 osaavaa työntekijää, jotka pystyvät luomaan uutta ja sujuvoittamaan asioita.
Vaikuttavuudesta Vuorela toteaa. että palveluiden pitää olla asiakkaille hyödyksi. Jos ne eivät sitä ole, niitä ei tarvi
– Minun työssäni vaikuttavuus on punainen lanka.
Esimerkkejä vaikuttavuudesta terveyspalveluissa?
– Luovuimme kansallisen Käypä hoito -suosituksen mukaisesti alaselkäkipua potevien, hedelmällisessä iässä olevien naisten tarpeettomista alaselän röntgentutkimuksista. Säästimme vuodessa tuhat tutkimusta ja niihin liittyneen potilaan ja ammattilaisen ajankäytö. Säästimme myös nämä naiset tarpeettomalta säteilyrasitukselta.
Sairauspoissaolot ovat mittavia ja maksavia Suomessa, joten kaikki toimet sairauspoissaolojen vähentämiseksi ovat myös positiivisesti vaikuttavia.
Keski-Suomen hyvinvointialueen menot ovat vuodessa noin 1,4 miljardia euroa.
– Voimme kuitenkin tehdä asioita uudella tavalla. Pelkkä tehokkuus ei riitä, työn vaikuttavuus on tärkein asia, Vuorela sano
Vuorelan yksi merkittävimmistä tehtävistä on huolehtia henkilökunnastaan.
– Meillä pitää olla hyvä olla töissä. Haluamme olla vetovoimainen työnantaja. Meillä pitää voida vaikuttaa omaan työhönsä ja sen kehittämiseen. Tämä taas kehittää organisaatiota ja vaikuttaa palveluihin.
Yliopistollisen sairaalan perustamista Jyväskylään Vuorela ei pidä todennäköisenä.
– Jo nyt sairaalat ovat osin erikoistuneet (esimerkiksi elinsiirrot ja syöpäsairaat lapset). Erikoissairaanhoitoa voidaan kehittää lisäämällä sairaaloiden yhteistyötä. Perusterveydenhoito hoidetaan sitten paikallisesti.
Ja mitä vastaan tuore hyvinvointialuejohtaja pienten paikkakuntien, kun Korpilahti, Petäjävesi, Toivakka ja, Uurainen, asukkaille, jotka pelkäävät terveys- ja hoivapalveluiden karkaavan satojen kilometrien päähän.
– Meillä on velvollisuus järjestää palvelut kaikille. Muistetaan kuitenkin, että ei palveluja jaeta asiakkaan osoitteen vaan tarpeen mukaan, Piia Vuorela sanoo.
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti äskettäin sitoutua valtiovarainministeriön asettaman arviointiryhmän toimenpideohjelmaan ja kertyneen 308 miljoonan euron alijäämien kattamiseen vuoteen 2030 mennessä.
Useissa kokouksen puheenvuoroissa todettiin, että hyvinvointialueen toimintakulut eivät saa kasvaa ja lisää säästöjä on edelleen löydyttävä. Henkilöstön jaksamisestakin kannettiin huolta, erityisesti koska käsittelyssä ollut henkilöstökertomus osoitti sairauspoissaolojen lisääntyneen ja entistä useamman kokevan työkykynsä heikentyneen.

Seppo Pänkäläinen

Artikkeli Keski-Suomen hyvinvointialueen tuore johtaja Piia Vuorela ei jätä pieniä paikkakuntia pulaan: – Meillä on velvollisuus järjestää palvelut kaikille julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Maailma muuttuu, mutta martta pärjää aina

Toimitus — Wed, 03 Jun 2026 09:19:27 +0000

Kun Uuraisten Martat vuonna 1916 perustettiin aivan ensimmäisten joukossa Keski-Suomessa, säännösteltiin elintarvikkeita ja leipäänkin jouduttiin pistämään pettua jatkeeksi. Nyt 110 vuotta myöhemmin martta vinkkaa toiselle, että rintaliivien rusettisomisteita voi uudelleen käyttää kimekomi-munien koristelussa. Marttojen neuvot ja vinkit ovat heijastelleet aikaa ja tulleet aina tarpeeseen.
Tekemällä vaikuttaminen on aina ollut marttojen toimintatapa ja sillä on saatu paljon hyvää tähän maahan. Uuraisillakin martat ovat lisänneet yleistä hyvinvointia monin eri tavoin ja tekevät sitä yhä tänä päivänä. Puutarha, käsityöt, askartelu, teatteri, luonnonantimet, matkailu ja mikään, mikä tapahtuu keittiössä, eivät ole martoille vieraita. Martta on perinteitä arvostava, mutta luova ja ennakkoluuloton.
Ja kahvia, sitä on keitetty tuhansia litroja.
Marttailu periytyy usein äidiltä tyttärelle, mutta Jaana Oikari tuli mukaan toimintaan anoppinsa Eevan houkuttelemanakin. Historian ammattilaisena hän on antanut ammattitaitonsa yhdistyksen käyttöön ja kirjoittanut esimerkiksi yhdistyksen 100-vuotishistoriikin 10 vuotta sitten.
Miehiäkin toiminnassa on mukana, on ollut alusta asti.

Toukokuun lopussa Kynkkälässä Kyynämöisillä vietettiin Uuraisten Marttojen 110-vuotisjuhlaa hilpeissä ja omasta marttayhteisöstä ylpeissä tunnelmissa. Paikalla oli Uuraisten marttojen lisäksi vieraita naapurikunnista, ainakin Laukaasta, Saarijärveltä ja Jyväskylästä. Juhlassa kuultiin Uuraisten viihdelaulajia, joissa vaikuttaa monta musikaalista marttaa. Lopuksi jaettiin ansioruusukkeet, jotka oli kierrätysaatetta kunnioittaen valmistanut Ulla-Maija Pajuaho vanhoista marttahuiveista.

Uuraisten Marttojen nykyinen puheenjohtaja Sirpa Autio, ruuhkavuosimartta Hanna Autio keskellä ja pikkumartta Olga Autio kuvailivat marttailua kolmessa sukupolvessa.

Jaana Oikari hyppäsi sata vuotta (1921-1926) sitten työskennelleen Uuraisten ensimmäisen diakonissa Eva Virtasen (vanha kuva, Rafael Varha) rooliin todella uskottavasti. Uuraisilla marttayhdistys keräsi diakonissan palkkaukseen rahoja ompeluseuroilla ja myyjäisillä, ennen kuin valtio ja seurakunta alkoivat ottaa osaa palkan maksuun.

Viime vuonna martat valmistivat Kristiina Hiekkalan opastuksella marttanukkeja alusta asti. Nuket olivat keväällä kirjastossa näytillä ja kokoontuivat vielä kerran yhetiseen juhlaan.Kristiina suunnitteli myös Uuraisten martoille oman sukkamallin. Sirpa Autio puolestaan kutoi kangaspuisssa liinan ja kirjoi sen.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Maailma muuttuu, mutta martta pärjää aina julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Uuraisilla kisattiin partion mestaruuksista

Toimitus — Tue, 26 May 2026 06:21:25 +0000

Uuraisten partiolaiset isännöi ensimmäistä kertaa Järvi-Suomen Partiolaisten sudenpentu- ja seikkailijamestaruuskisoja lauantaina 9.5. Joukkueita ilmoittautui mukaan peräti 50, ja vaikka aivan jokainen ei paikalle päässyt, kisailijoista ja huoltajista koostuva väkimäärä oli noin 400 henkilön luokkaa. Kisakeskuksena toimi koulukeskus ja kilpailupaikkana Aittovuori, jonka maaston jyrkkyys yllätti monet kisailijat.
– Järvi-Suomen piiri on todella iso, ja tänä vuonna alueella järjestettiin kahdet mestaruuskisat, joista toiset Kajaanissa. Uuraisille valikoitui lähinnä se joukko, joille matkaa kertyi tänne vähemmän kuin Kainuuseen, kertoo Uuraisten partiolaisten ohjelmajohtaja Satu Mansikkaviita.
Keli suosi tapahtumaa ja rasteilla nähtiin hienoja suorituksia.
Partiolaisten kisoissa osallistujat pääsevät kokeilemaan monipuolisesti erilaisia taitoja käytännössä. Matkan varrella vastaan tulee tehtäviä, joissa tarvitaan retkeilytaitoja, ruoanlaittoa tai leiriytymiseen liittyviä perustaitoja.
Uuraisilla oli esimerkiksi kätevyystehtävä, jossa askaroitiin lohikäärmemarionetti, ja luonnollisesti myös ensiaputehtävä. Ruokarastilla valmistettiin vegemättöä.
Vaikka isojen kisojen järjestämisessä on paljon tehtävää, lähtisi Mansikkaviita hommaan uudelleenkin – sen verran palkitsevaa on luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta ja iloa osallistujille. Partiotoiminta aloitettiin Uuraisilla pitkän tauon jälkeen, ja uusi lippukunta perustettiin vuonna 2013. Tilausta partiolle lapsirikkaassa kunnassa todellakin oli, ja osallistujamäärät kasvoivat todella nopeasti. Nyt kasvu on tasaantunut ja toiminta vakiintunut hyvälle tasolle.
– Partiolaisissa on nykyään johtokolmikko. Minä olen ohjelmajohtaja ja huolehdin esimerkiksi ikäkausivastaavista. Pestijohtaja Kati Toivio taas on pestijohtaja, ja koko lippukunnan johtajaksi olemme kaapanneet Saija Luodeksen Lannevedeltä. Enemmänkin aikuisia saisi mukana toiminnassa olla, mutta toistaiseksi olemme löytäneet kaikille ryhmille vetäjän. Korona näkyy toiminnassamme vielä hiukan, sillä tällä hetkellä meiltä puuttuu tarpojat-ryhmä, joka on sitä ikäluokkaa, joka olisi juuri aloittanut sudenpentuina silloin, kun korona iski. Ensi syksynä kuitenkin aloitetaan jälleen neljässä ikäryhmässä, Satu Mansikkaviita kertoo.
Toinen Uuraisten partiolaisten ominaispiirre on, että koska toisen asteen opiskelupaikat ovat usein etäällä Uuraisilta, nuori vaihtaa myös asuinkuntaa melko varhain, ja kotikylän partioharrastus jää.
Topi Pitkänen on kuitenkin jatkanut partioharrastusta myös nuorena aikuisena. Pienestä, vuonna 2016 aloittaneesta sudenpennusta, on kasvanut pätevä ja moneen kykenevä lippukunnan toimija. Ansioistaan Topi palkittiin II luokan Mannerheim-soljella.
– Topi on aivan mahtava tyyppi. Mannerheim-solki on nimenomaan aatesolki ja myönnetään henkilölle, joka partiossa, mutta myös muussa toiminnassaan, on sitoutunut partion arvoihin ja toiminut ansiokkaasti sekä innostuneesti partiotehtävissä. Sen anomukseen pyydettiin esimerkiksi lausunto Topin ryhmänohjaajalta koulusta, Mansikkaviita kertoo.

Kuvassa ohjelmajohtaja Satu Mansikkaviidan (vas) vierellä Uuraisten partiolaisissa pisimpään toimineet nuoret. Aaku Mansikkaviita, Martta Toivio ja Mannerheim-soljella palkittu Topi Pitkänen.

Artikkeli Uuraisilla kisattiin partion mestaruuksista julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Reppu selkään ja luontoon! – Kirjaston kautta

Toimitus — Fri, 08 May 2026 09:20:31 +0000

Uuraisten kirjasto viettää perinteistä Kevätpäiväänsä ensi keskiviikkona 13.5. klo 10–13. Tapahtuma tarjoaa monenlaista luontoon ja ympäristöön liittyvää tietoa ja tekemistä kaikenikäisille, helposti ja matalalla kynnyksellä.
– Kevätpäivän ideana on tuoda ihmiset yhteen ja tarjota sekä tietoa että tekemistä, joka innostaa lähtemään ulos luontoon, kertoo kirjastonhoitaja Kristiina Lähteenmäki. Mukana on monipuolisesti eri toimijoita, ja ohjelmaa on lapsille, nuorille ja aikuisille.

Yksi Kevätpäivän osallistujista on Jyväskylän ammattikorkeakoulun lähiLUMO‑hanke. Hanke tuo tapahtumaan myös konkreettisen uutuuden, kirjastolle luovutetaan oma Luontoreppu.
Hanketta vetää Jyväskylän ammattikorkeakoulun vanhempi asiantuntija Janne Laitinen, jonka jotkut uuraislaiset muistavat huomattavasti nuorempana asiantuntijana noin 20 vuoden takaa. Silloin hän veti Uuraisilla Luonnollisen kasvun Uurainen -hanketta.
LähiLUMO on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun tiedonvälityshanke, jonka ydinviesti on yksinkertainen: luontoon kannattaa lähteä. Janne Laitisen mukaan luonto tarjoaa ilmaiseksi elämyksiä, liikuntaa ja hyvinvointia.
– Olemme jo yli puolenvälin hanketta. Järjestämme tapahtumia jokaisessa keskisuomalaisessa kunnassa, ja sisällöt suunnitellaan aina paikallisten tarpeiden mukaan, Laitinen kertoo.
Uuraisilla lähiLUMO näkyi viime syksynä Suomen luonnon päivänä Huutoniemessä, jossa opastettiin luontosovellusten käytössä ja järjestettiin Terveysmetsäretki. Muissa kunnissa on toteutettu esimerkiksi luonnonkukkaniittyjä talkoilla, rakennettu lintujen talviruokintapaikkoja sekä luotu mininiittyjä asuinympäristöihin.
– Tärkeää meille on myös yhteisöllisyys. Suunnittelemme tapahtumia, joissa eri sukupolvet kohtaavat. Tapahtumissamme on ollut jo yli 1200 osallistujaa, Laitinen sanoo.
Hankkeessa on tehty tiivistä yhteistyötä myös koulujen kanssa, ja nuorilta on kysytty suoraan, onko lähiluonto heille tärkeää.
– Nuorille lähiluonto on selvästi merkityksellistä. Luonnossa liikutaan edelleen, ja koirien kanssa ulkoilu on erityisen suosittua, Laitinen kertoo.
Monilta löytyy myös omia lempipaikkoja lähiluonnosta, ja niitä on koottu kartoille. Silti elää yhä käsitys, että hienoja luontokokemuksia saa vain kansallispuistoista.
– Todellisuudessa monimuotoisuutta ja elämyksiä löytyy jo aivan kotinurkilta, hän muistuttaa.
Yksi konkreettinen keino innostaa kuntalaisia lähiluontoon on Luontoreppu. LähiLUMO‑hanke on koonnut ne yhteistyössä Keski‑kirjastojen kanssa, ja reput tulevat lainattaviksi jokaisen kunnan kirjastoon.
– Haluamme edistää ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja luonnon kulttuuripalveluista, eli arkisesta luonnossa olemisesta, Laitinen kertoo.
Luontorepusta löytyy kiikarit, luuppi, kaksi istuinalustaa sekä luontokortteja, jotka antavat ideoita havainnointiin ja yhdessä olemiseen. Reppu madaltaa kynnystä lähteä luontoon, yksin tai porukalla.
– Luontoreppu tukee liikkumista, oppimista ja hyvinvointia. Sen avulla kuka tahansa voi lähteä tekemään omia havaintojaan ja jopa osallistua kansalaistieteeseen erilaisten luontosovellusten avulla.
Uuraisten kirjaston Kevätpäivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua Luontoreppuun ja lähiLUMO‑hankkeen toimintaan samalla, kun kirjasto täyttyy keväisestä tunnelmasta ja luontoteemasta.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Reppu selkään ja luontoon! – Kirjaston kautta julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Hurskaisten perheessä ammunta ja metsästys ovat yhteinen harrastus – koti on täynnä erilaisia palkintoja

Toimitus — Tue, 05 May 2026 07:38:11 +0000

Juttuvinkit ovat toimittajille tärkeitä. Joskus vaan käy niin, että alkuperäinen vinkki muuttuu matkan varrella joksikin muuksi, usein jopa odotettua paremmaksi. Näin kävi minulle äskettäin Uuraisilla.
Kaveri vinkkasi, että Uuraisilla on aikuisurheilija, jonka hyllyt ovat täynnä pystejä ja seinät täynnä plakaatteja. Sain miehen yhteystiedot ja nimen Mikko Hurskainen. Soitto Mikolle ja selviää, että kyseessä onkin Raimo. No, ei se mitään, tehtiin treffit Uuraisille.
Paikan päällä selviää, että kyseessä ei ollutkaan sellainen aikuisurheilija, joka työntää kuulaa tai hyppää pituutta seniorikisoissa. Ei. Kyseessä on 62-vuotias urheilija, jonka pysteistä suurin osa on tullut ammunnasta ja erätaitokisoista.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Selvisi, että perheen palkinnoista suuren osan on saavuttanut itäsiperianlaika Pukkimäen Iikori, 9 vuotta. Iikori on kansainvälinen käyttövalio ja Suomen kaksoisvalio (käyttövalio ja muotovalio) ja Iikorin saamia tunnustuksia on seinillä vino pino. Iikori on osallistunut seitsemän kertaa laikojen SM-kisoihin. Paras sijoitus on toinen, mestaruuden se hävisi 0,5 pisteellä. Iikorin pennusta, Iivarista, 2,5 vuotta, odotetaan myös menestyjää. Se voitti joulukuussa 2025 Sauer-haukut, joihin osallistui 45 koiraa.
Kumpikin koira on aikoinaan voittanut kiväärin palkinnoksi ammuntakisoista.
Itäsiperianlaika on Suomessa esiintyvistä laikoista suosituin, niitä rekisteröidään vuosittain noin 300. Rotu on luonteeltaan erittäin ihmisystävällinen ja seurallinen sekä isäntäuskollinen. Itäsiperianlaikan metsästyskausi alkaa vesilinnun pyynnillä ja karhun metsästyksellä, mihin se soveltuu hyvin kokonsa, nopeutensa ja ennen kaikkea rohkeutensa ansiosta. Hirvenmetsästykseen itäsiperianlaikaa käytetään ehkä eniten, yksi tekijä on koiran erittäin hyvä tottelevaisuus – se saadaan tarvittaessa haukultakin pois.
Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Selviää, että vaimo Helena se vasta taitava aseen kanssa onkin: useampia SM-titteleitä ilmakiväärillä ja ilmaluodikolla ja yhä voimassa oleva Suomen ennätys N50-sarjassa ilmaluodikolla, 189 pistettä, kun maksimitulos tulos tuolloin oli 200. Nykyisin maksipisteet on 300.
Ammunta ja metsästys ovatkin avioparin yhteinen harrastus.
– Joskus alussa käytiin sorsametsällä, nyt yhteinen harrastus on jänis- ja hirvenmetsästys. Kuulutaan Kytöjärven Kävijöihin, joka on kannonkoskelainen metsästysseura. Hirviporukassa on 11 lihaosakasta ja metsästysalue on 1 600 hehtaaria. Parhaana vuonna kaadettiin 17 hirveä, viimeksi oli 2+2-luvat. Hyvin on väkeä seurassa, nuoriakin, Raimo Hurskainen kertoo.
Susihavainto naapuriseuran metsästysalueella esti Kytökorven Kävijöiden hirvijahdin viime vuonna lokakuun alussa.
Virossa Raimo on käynyt hanhimetsällä.
Ja sitten tulee aseisiin ja metsästykseenkin tottuneelle toimittajalle jotain ihan uutta: hirvikävely erälajina.
Hirvikävelyssä on kolme osalajia; kävely, arviointi ja ammunta. Hirvikävelyssä kierretään maastoon merkitty reitti omaan tahtiin, kävelyaikaa ei mitata. Kävelyreitin varrella suoritetaan etäisyyden arviointi neljään hirvenpääkuvioon, jotka ovat 50-200 metrin etäisyydellä. Kävelyreitin jälkipuoliskolla ammutaan 10 laukausta pystyasennosta, 100 metrin matkalta hirvitaulun keskiöön. Kilpailun tulos saadaan laskemalla etäisyyden arvioinnin ja ammunnan pisteet yhteen. Maksimitulos on 1 200 pistettä (600 +600). Jokaisesta virhemetristä arvioissa napsahtaa kaksi miinuspistettä.
– Laji on erittäin suosittu metsästäjien keskuudessa. Meillä on maanantaisin Jyväskylässä treenit, joita vetää kolmen eläkeläisen porukka. Siellä 20-40 ihmistä, paljon myös nuoria ja naisia, SM-hopeaa lajissa voittanut Raimo Hurskainen sanoo.
Ja kun aikansa pintaa raapii, niin paljastuuhan sieltä kummankin osalta myös muuta urheilua ja liikuntaa. Raimo on juossut muutaman kerran Kiimasen Savulenkin, Helena on pelannut pesäpalloa, lentopalloa ja jalkapalloa poikien joukkueessa sekä harrastanut suunnistusta. Nyt, kun polvet eivät enää kestä, Helena tekee veneitä: syntynyt on jo viisi soutuvenettä ja yksi moottorivene
Ja onko metsästys- ja ammuntaharrastukselle perheessä jatkajia?
– Poika harrasti aikoinaan ammuntaa ja voitti yhden Suomen mestaruudenkin. Vanhin lapsenlapsi suoritti metsästyskortin 13-vuotiaana.
Ja kun kodin seinällä on 15-piikkisen uroksen sarvet, niin pakkohan se on lopuksi kysyä tästäkin.
– Olin passissa 15. lokakuuta 1987, kun uros tuli eteeni. Ammuin sitä, mutta se lähtikin juoksemaan. Menin sitä etsimään ja yhtäkkiä huomasin, että hirvi seisoo edessäni 10 metrin päässä. Ammuin sitä uudestaan ja siihen se sitten jäi, Raimo Hurskainen kertoo.

Seppo Pänkäläinen

Artikkeli Hurskaisten perheessä ammunta ja metsästys ovat yhteinen harrastus – koti on täynnä erilaisia palkintoja julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Yli 100-vuotiaat ”kadonneet” julistetaan kerran vuodessa kuolleeksi – Katso paikkakuntasi viimeisimmät nimet tästä jutusta

Toimitus — Wed, 29 Apr 2026 10:21:22 +0000

Keväällä tuli julki uutinen, joka hätkäytti. Kaikki ne yli 100-vuotiaat, joille ei löydy osoitetta, perhettä tai asiainhoitajaa, poistetaan väestörekisteristä ellei muuta ilmene 24. maaliskuuta mennessä. Uutinen oli hätkähdyttävä kahdella tapaa: miten viranomainen voi tehdä tällaista, jos ei todellakaan ole varmuutta ihmisen kuolemasta ja miten tällainen ”katoaminen” byrokratia-Suomessa on ylipäätään mahdollista?

Petäjävesi-lehden, Paikallisuutisten ja Korpilahti-lehden toimitus päätti ottaa selvää, mistä on kysymys. Ja selvisihän asia lopulta.

Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtaja Tuomas Palola tietää, että kyse on ihmisistä, jotka pääsääntöisesti muuttivat Suomesta 1920-luvulla eivätkä ilmoittaneet uutta osoitetta, joka saattoi olla esimerkiksi Kanada tai Yhdysvallat. Esimerkiksi vuosina 1860-1920 Pohjois-Amerikkaan muutti noin 330 000 suomalaista. Palolan mukaan DVV-systeemi perustuu siihen, että ihmisen ei voida olettaa olevan enää hengissä.

Jos esimerkiksi lähti Suomessa 1924, olisi nyt yli 100-vuotias. Digi- ja väestötietoviraston (DVV) listoista näkyy, että esimerkiksi Korpilahden, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten osalta kyse on ihmisistä, jotka olivat syntyneet 1921 tai 1922. Nythän heidät on siis jullistettu kuolleeksi, kun uutta heidän osaltaan ei määräaikaan mennessä ilmaantunut.

Palolan mukaan koko ajan Suomessa olleiden osalta ”mysteeri” on suurempi. Heidän kohdallaan kysymys voi olla monesta asiasta: joku muutto on ennen henkilötunnusaikaa jäänyt rekisteröimättä, muuttanut henkiläö on vaihtanut sukunimeään ja jäänyt näin elämään mutta rekisterin ulkopuolelle sekä vanhalla että uudella paikkakunnalla ilman, että kukaan on osannut yhdistää näitä henkilöitä toisiinsa.

Suomessa julistetaan joka vuosi suuri määrä ihmisiä kuolleeksi. Työn hoitaa siis Digi- ja väestötietovirasto, joka kyselee julkisesti kaikkien yli 100-vuotiaiden, joiden elossaolosta ei löydy tietoa kuluneen viiden vuoden ajalta, perään. Tänä vuonna kyseessä oli 2 123 vuosina 1920–22 syntynyttä suomalaista. Yksittäisillä seurakunnilla näitä tilastoja ei ole. Sen sijaan tiedetään, että Uurasilla asuu ja elää nyt kolme yli 100-vuotiasta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisten virallista kuolintietoa tarvitsevat muun muassa Verohallinto, Kela, Traficom, THL, seurakunnat, kunnat, terveydenhuollon yksiköt, eläkevakuutusyhtiöt, pankit ja vakuutusyhtiöt. Kun kuulutuksen aikaraja käy umpeen, lähes jokainen viraston mainitsemista suomalaisista kirjataan kuolleeksi. Heille merkitään kuolinpäivä ja kuolleeksijulistamistieto rekisteröidään väestötietojärjestelmään.

Lain mukaan kuolinpäiväksi on määrättävä 1. päivä tammikuuta sinä vuonna, joka ensiksi alkaa sen jälkeen, kun on kulunut sata vuotta henkilön syntymästä ja viisi vuotta siitä, kun hän on tiettävästi viimeksi ollut elossa.

Ihan aukoton systeemi ei ole, sillä ainakin kerran ihmisen kuolleeksi julistamisen jälkeen on tullut tietoa, että henkilö onkin elossa.

-Muutama huti on tullut, Palola vahvistaa.

Väestörekisteri oli pitkään hajautettuna eri rekisterinpitäjien aineistoissa, kunnes 1. lokakuuta 1999, minkä jälkeen kaikkien elävien rekisteritiedot ovat keskittyneet yhteen järjestelmään, 1970-luvun alussa perustettuun väestötietojärjestelmään. Kuolleiksi julistamisia on toteutettu säännöllisesti toisen maailmansodan jälkeen.

Suomessa on noin 1 200 yli 100-vuotiasta.

Kuvassa Uuraisten hautausmaan muualle haudattujen muistomerkki.

Uusimman listan kuoliaaksi julistetut Korpilahden, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten osalta ovat seuraavat:

Korpilahti: Senja Kaarina Jaakkola, syntynyt 6. tammikuuta 1921.

Petäjävesi: Mirja Rebekka Hyytiäinen 17.5.1921, Veikko Viljami Karjukoski 10.6.1921 ja Katarina Irene Keljo 7.1.1922.

Toivakka: Taimi Irene Kärnä 23.12.1921 ja Viljo Johannes Mäkelä 6.7.1920.

Uurainen: Taimi Marjatta Honkanen, syntynyt 6. tammikuuta 1922, Sirkka Oksanen 10.2.1922 ja Eeva Maria Pokela 24.5. 1922.

Seppo Pänkäläinen

Jos näissä nimissä on yhtään tuttua tai sukunimi kuulostaa tutulta yhdistettynä paikkakuntaan, ota yhteyttä seppo.pankalainen@netti.fi.

Artikkeli Yli 100-vuotiaat ”kadonneet” julistetaan kerran vuodessa kuolleeksi – Katso paikkakuntasi viimeisimmät nimet tästä jutusta julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Ajatuksia Uuraisten kouluverkkokeskustelusta

Toimitus — Tue, 28 Apr 2026 12:08:45 +0000

Uuraisten kunta on tähän asti tuntunut olevan kovin ylpeä siitä, että kunnan ikärakenne on nuorekas ja meille syntyy enemmän lapsia verrattuna Keski-Suomen tai valtakunnan tasoon nähden. Uuraista mainostetaan perhe- ja lapsiystävällisenä kuntana. Viimeksi eilen tyttäreni vasu-keskustelussa päiväkodin työntekijä kertoi, kuinka tasaiseen tahtiin päiväkotiin on tulossa uusia pieniä lapsia.

Onko lapsi- ja täten oppilasmäärien lasku todella niin jyrkkä, että on harkittava kokonaisen koulun lakkauttamista? Emmekö voisi toistaiseksi pitää kiinni nykyisestä kouluverkosta, kun oppilaita vielä riittää, ja hakea perusopetuksen säästöjä ensin muilla keinoin? Elinvoimaisen koulun lakkauttaminen on virhe.

Olisiko tässä vaiheessa tarpeen sopia selkeät raamit sille, millä ehdoin koulu pysyy toiminnassa ja milloin koulun toimintaan on tarpeellista syventyä seuraavan kerran? Liittyisikö se esimerkiksi oppilasmäärien laskemiseen sovitun rajan alle? Sovittaisiinko ennakolta aikaikkuna, jolloin edistettäisiin kyläkoulujen markkinointia ja haalittaisiin kylille uusia perheitä? Vai kenties jotain aivan muuta?

Toivoisin, että kunnassa annettaisiin tämän kouluverkon strategiatyön päätyttyä kylille aikaa kehittää toimintaansa, pohtia tulevaisuuden vaihtoehtoja ja markkinoida upeita kyläkoulujaan vailla ilmassa leijuvaa lakkautusuhkaa. Voisiko koulu esimerkiksi tehdä tiiviimmin yhteistyötä kyläyhdistyksen ja paikallisjärjestöjen kanssa? Voisiko kylien yhteisöllisyyttä masinoida talkootyöhön tai johonkin muuhun kaikkia osapuolia hyödyttävään toimintaan? Voisiko kyläkouluja mainostaa luonto‑/metsäpainotteisina kouluina, kun siihen olisi tarjolla huikeat puitteet?

Jatkuvan lakkautusuhan alla oleminen kuormittaa niin kyläläisiä, koulujen henkilökuntaa, huoltajia kuin myös itse oppilaita, joita voi huolettaa mm. uusi luokka, entisten kaveriporukoiden mahdollinen hajoaminen, uusi kouluympäristö ja pidempi koulumatka. On myös sangen haastavaa lähteä pitkäjänteisesti kehittämään kouluarkea, jos tietoa tulevasta ei ole.

Kunnan strategiassa ja uudessa hyvinvointisuunnitelmassa puhutaan yhteisöllisyydestä. Uuraisilla on vahva yhteisöllisyyden tunne, joka korostuu mielestäni erityisesti kylillä. Kylistä löytyy aktiivisia yhdistyksiä, koulujen vanhempaintoimikuntia ja avuliaita kyläläisiä, jotka ovat aina valmiita tukemaan ystävää hädässä. Yhteisöllisyys on vahvasti läsnä kyläkouluissamme.

Näen työssäni päivittäin, kuinka koululaisten yhteiset leikit ylettyvät luokkarajojen yli, kuinka kaikki pääsevät aina peliin mukaan ja pienempää ollaan valmiita auttamaan. Kun kaikki koulussa tuntevat toisensa, on lapsen helppo tuntea kuuluvansa yhteisöön, “meidän porukkaan”, jossa pidetään huolta toisista.

Kylien yhteisöllisyydestä kertonee paljon myös se, että niin Kyynämöisillä kuin täällä Höytiälläkin on paikalla varsin laaja joukko väkeä, joka on kiinnostunut koulun ja samalla myös koko kylän tulevaisuudesta. Toivoisin, että kunta näkisi tämän vahvan yhteisöllisyyden tunteen vahvuutena ja mahdollisena vetovoimatekijänä, jolla markkinoida kyliä uusille asukkaille.

Kyynämöisten kyläillasta mieleeni jäi jonkun maininta siitä, ettei kyläkouluaiheesta ole saatavilla kovin paljoa tutkimustietoa. Päätin syventyä aiheeseen ja löysin varsin monia artikkeleita, tutkielmia sekä tutkimuksia kyläkouluihin liittyen eri asetelmista tarkasteltuna. Perehdyin näihin tutkimuksiin niin hyvin kuin tällä aikavälillä on ollut mahdollista, ja tässä muutamia yhdistäviä tekijöitä, joita näissä tutkimuksissa esiintyi.

Niissä tutkimuksissa, joissa keskityttiin oppilaiden kokemuksiin kyläkouluista, nousi esille vahva yhteisöllisyyden kokemus, tunne “meidän koulusta”. Pieni koulu koettiin turvallisena ja jopa kodinomaisena ympäristönä, josta jokaiselle löytyi kaveri. Pienemmässä koulussa oppilailla on myös mainiot mahdollisuudet liikuntaan, sillä välineitä ei tarvitse jakaa niin monen lapsen kesken ja pelikentillä on tilaa kaikille halukkaille.

Oppilaat, jotka olivat käyneet sekä kyläkoulua että suurempaa yhtenäiskoulua, löysivät kyläkouluista enemmän plussia kuin miinuksia, kun taas yhtenäiskoulun kohdalla tilanne oli päinvastainen. Positiivista on tietysti se, että molemmista koulutyypeistä löytyi useita hyviä puolia.

Lähes jokaisessa kouluverkkostrategiassa lakkauttamista on perusteltu vähenevällä oppilasmäärällä ja säästöillä. Todellisuudessa lakkautustoimilla ei yleensä ole ylletty alkuperäisiin säästölaskelmiin ja -suunnitelmiin, tai säästöt ovat olleet hyvin kertaluontoisia ja pitkällä tähtäimellä kutistuneet olemattomiin. Joissain tapauksissa perusopetuksen kulut ovat jopa nousseet lakkautusten myötä, kun tilat eivät olekaan vastanneet uuden, suuremman oppilasmäärän tarpeita ja niitä on jouduttu remontoimaan.

Näihin laskelmiin toki vaikuttavat monet tekijät, ja kunnat ovat keskenään varsin erilaisia, eli täysin aukotonta tällainen laskelmien vertailu ei ole. Toivon kuitenkin, että meidän kunnassamme osattaisiin ennakoida ja tehdä tarvittavat laskelmat sekä tarkastella asiaa tarpeeksi monien tekijöiden kannalta ennen päätöksentekoa.

Useissa tapauksissa lakkauttamisprosessi ja kouluverkkotyö valmistellaan kiireessä, eikä tarvittavaa keskusteluyhteyttä kuntalaisten ja päättäjien välille löydy. Kuntalaisten vaihtoehtoja ei ole kysytty tai otettu huomioon. Eripuraa ja tyytymättömyyttä ovat herättäneet myös avoimuuden puute ja epäselvät tai kokonaan puuttuvat laskelmat lakkautusten vaikutuksista, mitkä ovat osaltaan johtaneet epäluottamukseen asukkaiden ja päättäjien kesken.

Vuorovaikutus eri tahojen välillä ei ole ollut riittävää, jolloin avoin keskustelu ja yhteisten realististen suunnitelmien luominen on ollut sula mahdottomuus. Joissain kunnissa tilanne on pahimmillaan ollut se, että lakkautuspäätös on nuijittu läpi muutaman yksittäisen ihmisen ambitioiden vuoksi, ja päätöksentekoprosessit on muotoiltu johtamaan kohti heidän tavoitteitaan. Toivoisin, että meidän kunnassamme halutaan todella kuulla asukkaita eivätkä nämä kyläillat olisi pelkkä muodollisuus, niin kuin monissa muissa kunnissa on käynyt.

Tutkimuksissa on myös saatu selvää näyttöä siitä, että kyläkoulujen lakkauttaminen vaikuttaa maaseudun kylien asukaslukuihin ja kiihdyttää asukaskatoa. Lakkautukset eivät siis ole kehittämistä, vaan näivettämistä. Koulut toimivat usein kylien keskuksina, yhteisöiden “sydäminä”, jotka tarjoavat harrastuspaikkoja sekä ympäristön yhteisten tapahtumien järjestämiselle. Koulu on merkki elinvoimaisesta kylästä, ja elinvoimaiset kylät ovat koko kunnan rikkaus.

Lopetan puheenvuoroni vastauksella kunnanjohtaja Juha Valkaman taannoiseen kirjoitukseen Keski-Suomalaisessa.

Jos halutaan tehdä päätöksiä, jotka perustuvat pitkäjänteiseen väestö- ja talousanalyysiin, tukevat kunnan vetovoimaa ja kasvua, ovat taloudellisesti kestäviä mutta eivät lyhytnäköisiä, jotka mahdollistavat laadukkaan opetuksen ja toimivat oppimisympäristöt ja jotka rakentavat tulevaisuuden kuntaa eivätkä vain ratkaise tämän päivän ongelmia, ei yhdenkään koulun lakkauttamisen pitäisi olla edes vaihtoehto.

Iida Haasianeva

LÄHTEET

Herrala Fanni (2021) Kyläkoulujen lakkauttaminen – päätösten perusteet ja niiden seuraukset, kandidaatintutkielma, Oulun yliopisto
• Heinonen Samuli (2022) ”Kylän sydän lakkaa silloin sykkimästä”. Kyläkoululakkautuksen merkitys kylän ja kyläyhteisön elinvoimaisuuteen sekä kokemus kyläkoulusta oppimisympäristönä, kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto
• Valkama Juha (2026), lyhyt kirjoitus artikkelissa Keski-Suomen kouluverkko tiivistyy lisää tulevina vuosina, KSML
• Kononen Heidi (2025) Opettaja Katariina Rapala tietää, miten kyläkoulun lakkauttaminen vaikuttaa lapsiin – osa murehtii, löytääkö oikeaan bussiin, YLE
• Kokkonen Saara-Miira, Mäentausta Riina, Vuorela Arvo (2023) Kouluja lakkautetaan rahankiilto silmissä, mutta säästöjen sijaan menot voivatkin kasvaa – peruskoulujen määrä on romahtanut 30 vuodessa, YLE
• Ruonaniemi Antti (2021) Hämäläiskylä kiinnosti muuttajia, kunnes puheeksi tuli koulu – nyt se on tutkittu: kyläkoulujen lakkauttaminen autioittaa Suomen kylät, YLE
• Rytkönen Laura (2010) Kyläkoulu lapsen silmin. Oppilaiden kokemuksia koulustaan, kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto
• Sipilä Jaana (2017) Kyläkoulujen lakkautukset oppilaiden kokemina, kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, Oulun yliopisto
• Tantarimäki Sami (2011) Kyläkoulun lakkauttamisen perusteet, prosessi, säästöt ja vaikutukset viimeaikaisessa keskustelussa, Turun yliopisto
• Toimela Meri (2015) ”Kaikki auttavat toisiaan jos toinen ei osaa.” Kyläkoulujen sosiaalinen kasvu- ja oppimisympäristö lasten silmin, pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto
• Tunturi Teea (2022) Elinkelpoisen koulun lakkauttaminen on virhe, Rantapohja
• Uuraisten kunta (2026), Uuraisten hyvinvointisuunnitelma 2025–2029

Artikkeli Ajatuksia Uuraisten kouluverkkokeskustelusta julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Kuplivaa siivouspalvelua Uuraisilla

Toimitus — Tue, 28 Apr 2026 11:26:46 +0000

Siivouskupla on uudehko yritys Uuraisilla, jonka taustalta löytyy moniosaaja Nina Oksanen.
– Siivouskuplan nimi tulee siitä, että halusin persoonallisen nimen, joka jää mieleen. Usein etenkin yksin siivotessa vaivun ikään kuin omanlaiseensa kuplaan ja uskon, että moni muu jakaa saman kokemuksen, hän kertoo.
Omasta yrityksestä Nina on haaveillut jo pitkään ja lopulta tuli tunne, että nyt tai ei koskaan.
– Tuntui, että nyt oli monessa suhteessa otollinen hetki kokeilla kuinka omat siivet kantaa. Olin tehnyt tätä samaa hommaa muutaman vuoden Jyväskylässä eräässä isossa firmassa. Siellä oli kuitenkin usein aika näkymätön olo, olin vain yksi osa isoa koneistoa. Toki oli mukavia asiakkaita ja sain myös siellä tunnustusta korkeasta asiakastyytyväisyydestä. Aloin kuitenkin kaipaamaan, että saisin vaikuttaa edes vähän enemmän omiin aikatauluihini.
Päätöstä helpotti, että Ninan puoliso, korjaamoalalla toimiva Anssi Poikonen on toiminut lähes 15 vuotta yrittäjänä ja ”tartunta” yrittäjyyteen oli tapahtunut.
– Mieheni on perustanut kaksi menestyvää yritystä tyhjästä, ekalla kerralla hänellä oli yhtiökumppani ja toisella kerralla hän oli yksin, jolloin olin itse apuna alkumarkkinoinnissa ja asiakashankinnassa. Olen nähnyt sitä kautta paljon sekä hyvää että todella paljon myös niitä haasteita, Nina kertoo.
– Hänen kannustuksensa onkin ollut avainasemassa, koska kaipaan kuitenkin tukea ja rohkaisua – kukapa ei kaipaisi ainakin joskus. Tämän alan yrityksen perustaminen ei kovin mittavia alkuinvestointeja tarvinnut, joten siinä mielessä riskit eivät ole suuret. Henkisesti tämä on kuitenkin iso juttu ainakin minulle, hän jatkaa. Perheeseen kuuluu miehen lisäksi kolme lasta, kissa ja koira.

Haasteena omassa yrityksessä on oman itsensä markkinoiminen ja esillä pitäminen, varsinkin alkuvaiheessa. Nina Oksanen myöntää olevansa aika tunnollinen tyyppi.
– Se tuntuu välillä…no ei niin helpolta. Tottakai sitä myös miettii, että lunastanko varmasti kaikki lupaukseni ja entä jos en riitäkään tai työnjälkeni ei kelpaakaan. Näitä ajatuksia tosin kävin läpi aika paljon jo ihan vain työntekijänäkin, eli ehkä ne liittyy myös luonteeseeni. Onnekseni olen kuitenkin saanut jo paljon hyvää palautetta, joten olen jo aika monet lupaukset saanut lunastettua. Ja ainakin yritän joka kerta todella tosissani eli siitä se tuskin jää kiinni, en missään nimessä suhtaudu välinpitämättömästi tai ylimalkaisesti mihinkään. Iloisena yllätyksenä voi pitää ihan jokaista tyytyväistä asiakasta, jotka jaksavat antaa positiivista palautetta ja mainostaa eteenpäin niin livenä kuin somessa. Se on tosi arvokasta pienyrittäjälle ja etenkin aloittelevalle sellaiselle. Iloista on myös se kun saan tarjota apua sitä kaipaaville, heidän vilpitön ilo ja kiitollisuus siitä avusta tuo hyvän mielen myös itselle.
Siivouskuplan käytännön pääpaino on kotisiivouksissa, mutta myös toimistojen ja toimitilojen siivous onnistuu. Muuttosiivoukset ovat myös kysyttyjä. Lisäksi Siivouskupla tarjoaa myös asiointi- ja kotiapua.
– Voin vaikka haravoida. Mitään varsinaisia hoitotoimenpiteitä en kuitenkaan tee, sille saralle minulla ei ole koulutusta. Myös asiointiapua tarjolla eli voin käydä vaikkapa kaupassa asiakkaan puolesta.
Siivoustarpeet ovat erilaisia. Siivousavuksi voi pyytää niin kertaluonteisesti kuin myös säännöllisesti kuten kerran kuussa tai vaikka useamminkin. Siivousapu voi olla vaikka pelkkä saunan pesu ja kylppärin puunaus tai se voi olla koko talon kattava siivous yläpölyineen kaikkineen.
– Tähän aikaan vuodesta kysellään tietenkin paljon ikkunanpesuja ja teen niitä kyllä myös.

Siivoaminen on palveluammatti. – Siivous on välillä hiljaista yksin puurtamista ja välillä se on hyvinkin sosiaalista, jos asiakas on paikalla ja haluaa jutella. Molempia tilanteita on ja minä sopeudun kyllä kaikenlaisiin olosuhteisiin. Olen entinen taksikuski, joten siinä tuli aika hyvin tutuksi erialaiset ihmiset ja heidän kanssaan juttelut. Olen myös aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja tykkään jutella ja kysellä, kuuntelen mielelläni erilaisia elämäntarinoita. Olin jo pikkutyttönä innokas kyläilijä ja tungin itseni mummun ja papan mukaan kyläreissuille kuuntelemaan vanhojen ihmisten juttuja.

Tulevaisuudelta Nina Oksanen toivoo paljon työvuosia siivouksen parissa. Ainakaan vielä hän ei haaveile laajentumisesta, vaan viihtyy yksinyrittäjänä.
– Tässä yhdistyy monta kivaa asiaa ja fyysinen työ sopii ehdottomasti parhaiten minulle. Tykkään myös nimenomaan siitä, että paikat vaihtuu eikä tarvitse olla joka päivä samojen seinien sisäpuolella. Olen jo saanut haalittua jonkun verran asiakkaita, mutta uusia mahtuu mukaan vielä, Siivouskuplalta saa myös lahjakortteja, hän kannustaa.
– Haluan omalta osaltani olla tuomassa inhimillistä apua ja sydämellisyyttä tälle seutukunnalle toki niin, että saan siitä elannon, mutta missään överiahneessa rahantekokoneistossa en halua olla mukana.
Moni osaa jo käyttää jo siivoojan palveluja, mutta kotihäpeä on suomalaisissa tiukassa ja usein ajatellaan ristiriitaisesti, että pitää siivota ennen siivoojan tuloa.
– Ei, ennen siivoojaa ei todellakaan tarvitse siivota. Olen nähnyt vaikka mitä, enkä enää hätkähdä oikein mistään. Katson paikkoja kuitenkin eri vinkkelistä kuin asiakas itse. Yleensä joka kodissa on joku ns. häpeänurkkaus ja se on ihan normaalia. Jollakin niitä on vielä vähän enemmän kuin toisilla. Elämässä on kuitenkin niin paljon muutakin kuin jatkuva siivous ja järjestyksenpito. Jos ei itse ehdi, jaksa, viitsi tai halua siivota niin sen takia juuri on olemassa Siivouskupla. Kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä itse ja minä kuitenkin iloitsen aidosti kunnon sotkusta, joka toki vaatii aina riittävän siivousajan, se täytyy muistaa.
Ainut, minkä etukäteen voi tehdä, on keräillä hieman tavaroita tasoilta ja lattioilta omille paikoilleen, jolloin siivous on sujuvampaa.
– Mikään pakko ei niitä kuitenkaan ole kerätä, minäkin sen voin tehdä, jos niin sovitaan. Muutoinkin on hyvä sopia etukäteen mahdollisimman tarkasti siivouksen sisältötoiveet, niin vältytään väärinkäsityksiltä. Olen käytännössä huomannut, että esimerkiksi usein käytetty termi ”perussiivous” tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, Nina kertoo.
Siivouskuplan tavoittaa soittamalla, tekstiviestillä, WhatsApp-viestein ja somessa.
– Jos yhtään kutkuttaa niin kannustan rohkeasti kokeilemaan Siivouskuplaa ja muutoinkin käyttämään lähipalveluita. Nimenomaan palveluita käyttämällä pidetään rahat pyörimässä omilla nurkilla eikä suotta valuteta niitä jonnekin ulkomaille.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Kuplivaa siivouspalvelua Uuraisilla julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Leikkaamalla ja lannoittamalla parempaa satoa ja terveempiä puita

Toimitus — Tue, 28 Apr 2026 11:25:17 +0000

Uuraisten Martat järjesti viime viikolla koulutustilaisuuden hedelmäpuiden leikkaamisesta. Suosittuun kahden tunnin pikakoulutukseen saapui parisenkymmentä innokasta puutarhaharrastajaa Uuraisilta ja Saarijärveltä. Valkolalaisen Päivin Puskan ja Pensaan yrittäjä Päivi Kautto opasti oikeaoppiseen ja -aikaiseen leikkaamiseen Sirpa ja Hanna Aution pihoissa Palsankylällä.
Koulutuksessa jätettiin leikkaamatta pihoissa olleet luumu- ja kirsikkapuut, koska niiden leikkuuaika ei ole keväällä, vaan elokuun lopun ja syyskuun aikana. Omenapuut ja päärynäpuut sen sijaan on hyvä leikata keväisin maalis-huhtikuussa, ja syysleikkauksen voi tehdä samaan aikaan luumu- ja kirsikkapuiden kanssa. Syysleikkauksen jäljiltä puut tekevät vähemmän vesiversoa. Tänä keväänä on eletty myös hyvin lämpimiä päiviä, ja kevät tuntuu olevan aikaisessa. Kotipuutarhurinkin kannattaa seurata tiettyä ennusmerkkiä, joka kertoo, ettei puuta enää kannata leikata tänä keväänä.
– Yleensä äärimmilleen turvonneet silmut ovat sen merkki, että leikkausta kannattaa jo välttää. Omenapuu ei kuitenkaan ole hirveän nuuka, joten pienimuotoinen leikkaaminen ei haittaa. Isoja oksia ei kuitenkaan kannata sinä vaiheessa enää leikata, kertoo Päivi Kautto.
Aurinkoinen sääkään ei välttämättä kerro, että leikkaaminen olisi myöhäistä. Yöpakkaset ja routa vaikuttavat pitkään.
– Vaikka lumet lähtivät aikaisin ja nyt on ollut lämpöisiä kelejä, maa on vielä aika jäässä ja on ollut öisiä pakkasia. Vielä pystyy siis leikkaamaan lämpimästä säästä huolimatta, Kautto toteaa.
Eniten omenapuita tuhoaa sekä sadon paino syksyllä että lumen paino talvella. Leikkauksen yksi tavoite onkin ohjata kasvua niin, että puussa olisi terveet, tukevat oksat, jotka kestävät näitä painolasteja. Hyvin leikattu puu myös tuulettuu sopivasti.
Leikatessa oksista ei kannata jättää jälkeen minkäänlaisia tappeja. Jos kokonaan poistettavan oksan leikkaa aivan tyveä myöten pois, puun kuori kasvaa lopulta suojaavaksi kerrokseksi leikkausjäljen päälle.
– Hillittykasvuiselle puulle suositellaan myös raakileharvennusta eli sitä, että osa pikkuraakileista poistetaan heinäkuun puolella. Puu jaksaa näin kantaa paremmin satoa ja kypsyttää omenansa, Kautto ohjeistaa.
Leikkaamisen ja lannoittamisen lisäksi hedelmäpuut kaipaavat toki muutakin hoitoa. Sateen jälkeen hedelmäpuista voi pehmeällä harjalla hankailla jäkälää pois, jos sitä alkaa kasvaa puussa runsaasti. Harmittomalta vaikuttava jäkälä voi lisääntyessään toimia oivallisena erilaisten ötököiden munien talvehtimispaikkana. Omenapuussa talvehtivat muun muassa kirvat ja kempit. Kempit heikentävät puuta, koska ne imevät siitä nesteitä. Kolmas jäkälän alle suojautuva hyönteinen on omenapuupunkki, jota ei voi paljaalla silmällä nähdä. Maassa taas talvehtivat muun muassa omenakääriäinen ja pihlajanmarjakoi. Viimeksi mainittu on hyönteinen, joka nimensä mukaisesti viihtyy pihlajassa.
– Monesti tehdään se virhe, että pihasta kaadetaan pihlajat pois, kun pihlajanmarjakoi tekee tuhoja omenalle. Pihlaja nimenomaan kannattaa pitää pihamaalla, jotta koi ei asettuisi omenapuuhun, Kautto neuvoo.
Kun omenapuun hankkii, sille kannattaa asentaa kunnon tukipuut muutamaksi vuodeksi. Puulle kannattaa myös tehdä istutuksen yhteydessä istutusleikkaus, jotta sen saa haaromaan kunnolla. Istutusleikkaus kiihdyttää puun haaromista. Lehtivaiheessa olevalle puulle istutusleikkauksen voi tehdä seuraavana keväänä, kun puu on silmuvaiheessa.
Kurssilla olivat mukana myös Karita Talvilahti ja Piia Piilonen Lannevedeltä. Molemmilla on kotona useita, monen ikäisiä omenapuita, ja kurssilta tarttui mukaan uusia oppeja puiden hoitamiseen. Kotipuiden tuottamista omenista Talvilahti ja Piilonen ovat tehneet mehua yhteiseksi hankitulla puristimella, mutta paljon omenaa menee myös suoraan syöntiin sekä hevosille.
– Puiden hoitaminen on ihan mukavaa hommaa, mutta isommissa puissa alkaa olla jo aika paljon työtä. Nyt kun näillä opeilla aloittaa, pienempien puiden kanssa pärjää sitten tulevaisuudessa jo hyvin, Piia Piilonen pohtii.

Hanna Autio

Artikkeli Leikkaamalla ja lannoittamalla parempaa satoa ja terveempiä puita julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Kauneutta ja hemmottelua Paratiisissa

Toimitus — Mon, 20 Apr 2026 12:56:33 +0000

Paula Ylämäki, 47, on kolmen pojan äiti ja ehtinyt tehdä elämässään monenlaista. Nyt hän on myös tuore yrittäjä.
Yrityksen nimi on Paratiisin Lumo, ja nimi on ollut Paulalla mielessä jo pitkään. Paratiisi viittaa yrityksen ja kodin sijaintiin, joka on virallisesti Oikarin asuinalue Jokihaaran Kuikan puoleisella laidalla, mutta varsin yleisesti myös Paratiisina tunnettu.
– Nimen saaminen käyttöön ei kuitenkaan ollut ihan itsestään selvää. Ensin tuli YTJ:stä hylkäävä päätös, koska Suomessa on kaksi samantyyppistä nimeä. Minulla oli kuitenkin mahdollisuus saada suostumus kyseisiltä yrittäjiltä, jotka toimivat aivan muualla päin Suomea. Kummallakaan ei ollut mitään nimeäni vastaan, eikä sekaantumisen mahdollisuuksia käytännössä ole. Toinen oli lisäksi lopettanut yritystoiminnan jo aikaa sitten ja oli kiitollinen saadessaan tietää, että yritys näkyi vielä aktiivisena, ja ryhtyi heti korjaamaan asiaa, Paula kertoo.
Paratiisi on sijainnillisesti hyvässä paikassa, monen matkan varrella ja Tikkakoskeltakin alle kymmenen kilometrin päässä.
Kauneushoitola Paratiisin Lumo sai siis luvan aloittaa, ja avajaisia vietettiin viime viikolla. Paulan lempiväri näkyy sisustuksessa hyvin selvästi: jopa kahvinkeitin on pinkki, tapeteista ja tekstiileistä puhumattakaan.
Pinkkikantisessa kalenterissa on vielä hieman tyhjää, mutta Paula suhtautuu tulevaan toiveikkaasti.
– En ole mikään erityinen someihminen, mutta opettaja sanoi jo koulussa, että paras markkinointikeinoni on turpavärkkini. Uskon myös puskaradion voimaan. Haluan antaa asiakkailleni sellaisen kokemuksen, että he ovat tyytyväisiä ja suosittelevat palvelujaan kavereillekin.
Sosiaalisesta luonteesta on aina hyötyä palveluammatissa, sillä yhä enemmän etäpalveluihin siirtyvässä yhteiskunnassa jokainen ihmisten kanssa työtä tekevä on myös hitusen terapeutti.
Paratiisin Lumo tarjoaa kaikki yleisimmät kauneushoitolapalvelut, kuten kasvo-, käsi- ja jalkahoidot, ripsien ja kulmien värjäykset, kulmien laminoinnit, sokeroinnit, vahaukset sekä monia laitehoitoja. Erikoiskasvohoidoista hän tekee mikroneulausta ja ultraäänikasvohoitoja, sekä happokuorintaa ja timanttihiontaa. Paula Ylämäen tiedot ja taidot ovat tuoreita, sillä hän on vastikään valmistunut kosmetologiksi.
– Opiskelu tämän ikäisenä oli aivan erilaista kuin nuorena. Koko ajan oli valtava tiedonjano ja halu oppia – minulla on oikea kyselyikä. Peruskoulun jälkeen harkitsin jo kauneusalalle lähtemistä, mutta silloin vaatturin opinnot veivät voiton. Silti jäi tunne, että tämän kortin haluan vielä katsoa, hän kertoo.
Elämä on tarjonnut Paulalle paljon tekemistä ja kokemuksia, mutta nyt, kun lapsetkin ovat jo isompia, näytettiin äidille vihreää valoa toteuttaa unelmansa. Onnekseen hän sai vielä ystävän mukaan opintielle, jonka aikana selkeytyi myös ajatus omasta yrityksestä.
– Tulen yrittäjäperheestä, ja onhan meillä kotonakin toinen yrittäjä, joten asia ei tuntunut yhtään vieraalta. Olen saanut mukavasti apua käytännön asioissa, Paula sanoo. Aviomies Mika Ylämäki toimii autokorjaamoalalla.
Toistaiseksi Paulan tavoittaa parhaiten puhelimitse tai Facebookin kautta. Nettisivutkin ilmestyvät jossain vaiheessa.
– Näin kesää kohti mentäessä suosittelisin esimerkiksi kosteuttavaa ja heleyttävää kasvohoitoa. Tervetuloa kokeilemaan, Paula Ylämäki toivottaa.

teksti Hanna Lahtinen
kuva Hannamari Röntynen

Artikkeli Kauneutta ja hemmottelua Paratiisissa julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.