05.09.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Se, että korpilahtelainen (Saakoski) Tiina Murdoch, 42, kilpailee ja on lähdössä Yhdysvaltoihin kisaamaan MM-tittelistä on iso ihme. Hän oli lähellä neliraajahalvausta ja on toipunut kohdunkaulan syövästä. Mutta kun naisen motto on, että periksi ei anneta, niin niin vain hän lähtee crossfitin Adaptive Crossfit Gamesiin Las Vegasiin, jossa MM-tittelistä kisataan 12.-14. syyskuuta.
Murdochin lisäksi Suomesta kisoihin lähteen vain kaksi suomalaismiestä.
Murdoch kisaa Las Vegasissa neuro minor -sarjassa. Sarjassa otetaan huomioon urheilijan vamma-aste. Murdochin kohdalla se on sellainen, että hänen kehonsa vasen puoli toimii puutteellisesti ja avoimissa crossfit-kisoissa hän on joutunut antamaan tasoitusta muille. Mutta nyt hänen vamma-asteensa otetaan huomioon. Tuleva kisa itsessään on Murdochille arvoitus.
– Tällainen kisa on minulle ensimmäinen. Tiedän, että vastustajissa on kokeneempia kilpailijoita, joten yhtään en tiedä, mitä odottaa. Mutta voittamaan lähdetään, totta kai, Murdoch sanoo Korpilahti-lehden haastattelussa.
Murdoch saa mukaan valmentajansa, kun hänellä on 14 sponsoria, jotka maksavat matkakustannukset.
Murdochin tarina on värikäs. Crossfitin hän löysi 2014.
– Olen aina urheillut. Pelannut jääkiekkoa, kaukalopalloa ja jalkapalloa. Sitten innostuin kuntosalista ja rupesin treenaamaan. Jyväskyläläisessä Harjun Woimassa osallistuin aikuisten punttikouluun ja jotenkin siitä ajauduin crossfitiin.
Sitten 2018 Murdochilla todettiin kohdunkaulan syöpä ja 2020 synnynnäinen poikkeama kaularangassa. Kaikki alkoi siitä, että hän tunsi puutumista käsissä.
– Lääkäri sanoi, että ilman leikkausta sinua odottaa neliraajahalvaus ja leikkauksen jälkeenkin sellainen on mahdollinen. Leikkauksen jälkeen kaikki motorinen piti opetella uudestaan, mutta tässä sitä vaan urheillaan, aina iloinen ja positiivinen, neljn lapsen äiti Tiina Murdoch sanoo.
Kun Murdochin kropan vasen puoli ei toimi normalisti, avoimissa crossfit-kisoissa hän on antanut muille tasoitusta. Tulevassa kisassa hän on vertaistensa kanssa samalla viivalla. Kilpailijoiden pitää antaa järjestäjille kaikenlaisia todistuksia ja dokumentteja siitä, että ovat oikeutettuja kisaamaan sarjassa. Murdochilla todistukset ovat voimassa vielä pari vuotta.
– Voimantuotto ei ole minulla parasta mahdollista. Mutta kestävyys on minun valttini. Jaksan tehdä pitkäkestoisesti töitä.
Mistä ajatus jenkkikisasta?
– Crossfit-salin valmentaja Antti sitä minulle ehdotti. Mietin hetken ja totesin, että mikä ettei, lähdetään kokeilemaan. Olen kymmenen finalistin joukossa. Sitä en tiedä, mitä mahdollinen menestys toisin tullessaan. Yhdysvalloissa adaptive-kisoja järjestetään useampia vuodessa, Euroopassa vähemmän.
Murdoch treenaa kuutena päivänä viikossa, usein kahdesti päivässä. Laitetaan siihen työ ja perherutiinit, niin voidaan sanoa, että kiirettä pitää.
Koulutukseltaan Murdoch on kätilö, joka edelleen valmentaa raskaana olevia naisia ja synnyttäneitä. Kätilön töitä hän ei enää tee vaan toimii personal trainerina ja sairaanhoitajana nuorten mielenterveysasiakkaiden parissa.
Jännittääkö kisamatka?
-Toki. Se on iso juttu minulle.
Lopuksi vielä yksi kysymys: sukunimi Murdoch? Joka on tuttu muun muassa monista tv-sarjoista.
– Mieheni isä on kanadalainen. Olen omaa sukua Pulkkinen. Ja kyllä. Aika usein saan kuulla sukunimestäni.
Seppo Pänkäläinen
04.09.2025 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan kirjaston salissa on avautunut uusi näyttely, jossa on esillä Toivakan päivätoiminnan asiakkaiden töitä.
– Kädentaitotöitä tehdään paljolti fiiliksen mukaan. Materiaaleihin ei ole paljon varoja, mutta olemme mahdottoman luovia. Sanomalehdet, vessapaperirullat ja langanjämät ovat ahkerassa käytössä. Olemme saaneet myös materiaaleja tosi paljon lahjoituksina, kiitos siitä kaikille, kertoo ohjaaja Elina Nikkonen, joka työskenteli aiemmin Joutsassa, jossa myös painotettiin käsillä tekemistä.
Työparina hänellä on Mari Pitkäaho, joka siirtyi kehitysvammatyöhön vanhalta palvelukeskukselta vuonna 2018. Hän on viihtynyt hyvin.
– Tämä työ on sellaista, että se vie mennessään, molemmat vakuuttavat.
Enimmillään päivätoiminnassa on mukana 12 henkilöä, ja jokaiselta on näyttelyssä esillä jotain. Askarteluhetkien lisäksi päivätoiminta on paljon muutakin.
– Ulkoillaan ja käydään kuntosalilla, täällä näyttelyissä tai kuntoportailla kuntoilemassa. Lisäksi meidän roskapartio pitää Toivakan tienpientareet siistinä. Joskus lähdetään ihan linja-autolla kaupungille humputtelemaan ja syömään.
03.09.2025 | Tilaajille, Toivakka
Elokuun 26. päivänä vietettiin kansainvälistä koiranpäivää. Päivä muistuttaa meitä koirien merkityksestä ihmisen elämässä. Koirat toimivat viranomaisten apuna ja työtovereina. Ne ovat verrattomia lemmikkejä, harrastuskavereita sekä arjen apureita, kuten opas- ja avustajakoirat. Koiranpäivä muistuttaa myös ihmisen vastuusta ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimisesta.
Tiina Lehtomäki ja Seija Leppänen ovat pitkän linjan toivakkalaisia koirien kasvattajia ja kouluttajia.
– Kasvatustoiminta Bright Eyes -kennelissä alkoi jo vuonna 1985, jolloin ensimmäinen suursnautseri tuli taloon. Muutaman vuoden kuluttua tulivat kääpiösnautserit, joita kasvatimme useamman pentueen. Vuonna 1996 Suomen Kennelliitto myönsi Bright Eyes -kennelille arvostetun Vuolasvirta-palkinnon ansiokkaasta kasvatustyöstä. 1990-luvun alkupuolella aloimme myös kouluttaa suursnautsereita palveluskoirakokeiden kansallisiin lajeihin: jäljestykseen, hakuun, viestille sekä etsintäkokeeseen. Nykyisin koulutamme labradorinnoutajia opas- ja avustajakoiriksi sekä kasvatus- ja kuntoutustehtäviin. Näissä tehtävissä koirat auttavat esimerkiksi nuorten ja lasten kanssa työskentelyssä luomalla luottamuksellista suhdetta ja tuomalla läsnäolollaan hyvää mieltä, Lehtomäki kertoo.
Mitä eroja olette havainneet rotujen välillä.
– Rotujen ominaisuuksissa on eroja. Suursnautsereiden kanssa yhteistyö täytyy rakentaa, kun taas labradorinnoutajilla on enemmän halua miellyttää ihmistä ja toimia yhteistyössä. Sosiaalisen ja ihmisystävällisen luonteensa vuoksi labradorinnoutaja sopii erityisen hyvin opas- ja avustajakoiraksi ihmisläheiseen työhön.
Mitä yhteistyökumppaneita koirien kasvatukseen ja koulutukseen löytyy?
– Tällä hetkellä meille on juuri tulossa Suomen Opas- ja Avustajakoirakoulun omistuksessa olevia koiria koulutukseen. Koirat ovat tullessaan 8 kuukauden – 1 vuoden ikäisiä. Ne ovat kasvaneet hoitoperheissä pentuvaiheen ajan, ja testien jälkeen koulutukseen valitaan vain sopivimmat yksilöt. Koirat koulutetaan yksilöllisesti laaditun suunnitelman mukaan, ja ne lähtevät työelämään yleensä kahden vuoden ikäisinä. Hoitoperheet tekevät arvokasta työtä pentujen sosiaalistamisessa ja erilaisten ympäristöjen tutustuttamisessa, Lehtomäki kertoo.
– Kun koirat tulevat meille koulutukseen, ne ensin tutustuvat uuteen kotiin ja rutiineihin. Vasta sen jälkeen alkaa täsmäkoulutus työelämän taitoihin. Koulutuksen suuntautumisesta riippuu, mitä taitoja opetetaan. Opaskoiran kanssa kuljetaan paljon ja opetetaan esimerkiksi suunnan pitäminen, suojateiden etsiminen ja turvallinen liikkuminen liikenteessä. Opaskoira toimii näkövammaisen käyttäjänsä silminä. Avustajakoiralle opetetaan tehtäviä kuten esineiden nostaminen, nimettyjen esineiden hakeminen, ovien avaaminen ja hissin tilaaminen. Liikuntarajoitteisen ihmisen arkea helpottaa suuresti koiran tuoma apu. Koulutuksellisesti suurin työ on kuitenkin hallinnan opettamisessa, jotta koirat voivat kulkea käyttäjiensä kanssa missä tahansa häiritsemättä muita. Työtehtävissä ollessaan koirat eivät saa kiinnostua ympäristön häiriöistä, kuten vieraista ihmisistä tai toisista koirista, Lehtomäki sanoo.
Opas- tai avustajakoiraa ei saa missään tapauksessa lähestyä tai puhutella sen ollessa työtehtävissä. Koiralle on annettava työrauha. Opaskoira tunnistetaan kahvallisista valjaista ja avustajakoira kolmion muotoisesta työliivistä. Liiveissä on yleensä merkinnät ja tekstit, jotka kertovat koiran koulutustarkoituksesta. Opas- ja avustajakoirat ovat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä, ja ne ohjautuvat asiakkaille siten, että asiakas ottaa ensin yhteyttä oman hyvinvointialueensa apuvälineyksikköön.
– Meidän tehtävämme kouluttajina on huolehtia tämän elävän apuvälineen moitteettomasta toiminnasta sekä antaa apua ja tukea koirien käyttäjille heidän kohdatessaan haasteita. Käyttäjiä ohjataan myös huolehtimaan koirien hyvinvoinnista, sillä olipa kyseessä opas- tai avustajakoira, niiden lajityypilliset tarpeet on pystyttävä huomioimaan.
Tällä hetkellä Lehtomäen ja Leppäsen perheessä on neljä omaa koiraa: kaksi jo mummoikään ehtinyttä rouvaa ja kaksi hieman nuorempaa koiraystävää. Omien koirien kanssa harrastetaan erilaisia aktiviteetteja, kuten etsintätehtäviä ja luonnossa liikkumista. Nuorinta koulutetaan palveluskoiratoimintaan, mutta laji on vielä avoin.
– Koiranpäivää vietettiin meillä normaalein rutiinein, ulkoillen ja touhuten yhdessä.
Veikko Ripatti
03.09.2025 | Alueelta, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Uurainen
Lepomäen luomupensasmustikkatilalla marjat ovat nyt parhaimmillaan, ja poiminta käy vilkkaana. Parikymmentä ukrainalaista luottopoimijaa ovat jo useina vuosina vastanneet pääosin sadonkorjuusta, mutta tänä kesänä on pitkästä aikaa järjestetty myös itsepoimintaa.
– Itsepoiminta on siinä mielessä hieman hankalaa, että haluaisimme myydä vain priimaa, eli täysin kypsiä marjoja. Usein itsepoiminnassa mukaan livahtaa raakoja marjoja, jotka eivät maistu hyvälle. Tietysti ammattipoimijoiden jäljiltä pensaat tulevat poimittua tarkemmin, kertoo Hannele Mäntyjärvi.
Metsän keskellä, korkealla mäellä sijaitseva Lepomäki on Suomen suurin luomupensasmustikan tuottaja. Lepomäen suku on asuttanut tilaa virallisten tietojen mukaan vuodesta 1821, mistä kertoo myös sukutilaviiri. Maata tilalla on viljelty jo 1600-luvulta lähtien, sillä tila on entinen Valtion Kruunun torppa, jonka nykyisen emännän, Hannele Mäntyjärven isovanhemmat Onni ja Lyydia Lepomäki lunastivat itsenäiseksi tilaksi 1920-luvun alkupuolella. Perinteinen maanviljelys jatkui 1980-luvulle saakka.
Lepomäen nimen synnystä on monta tarinaa, mutta uskottavimpana Hannele Mäntyjärvi pitää sitä, että kasakat ovat aikoinaan tulleet mäelle lepäämään.
– Täältä näkee ja kuulee kauas, ja siksi paikka oli turvallinen menneinä aikoina. Nykyään, kun on oikein kuulas ilma, Kintauden junan jyskytys kuuluu tänne saakka. Mutta enää täällä ei kukaan lepää ainakaan näin kasvukauden aikana, Mäntyjärvi naurahtaa.
Pensasmustikka tuli Lepomäkeen lähes sattumalta.
– Mieheni oli kuullut joskus hyvin kauan sitten ”jättimustikoista”, ja ne tulivat jostain mieleen 1990-luvulla, kun mietimme tilan mahdollisuuksia. Aloitimme muutamasta sadasta taimesta, ja nyt pensasmustikkaa on 4,5 hehtaaria. Luomuun siirryimme reilu 10 vuotta sitten, ja sen kyllä maistoi marjoissa, Mäntyjärvi kertoo.
Ensimmäisiä oman pellon marjoja päästiin maistelemaan vasta pari vuotta istutuksen jälkeen, jolloin nyt jo paljosta vastaava Tuomas Mäntyjärvi oli vielä taapero. Nykyään hän opiskelee hortonomiksi, ja vaikka kotitilan jatkaminen ei aina ole ollut itsestäänselvyys, näyttää se tällä hetkellä melko todennäköiseltä. Ennen hortonomiopintoja hän opiskeli kokiksi ja ammattikorkeakoulussa Tarvaalassa suoritti agrologin opintoja.
Kesä on tilalla kiireisintä aikaa, mutta pensasmustikanviljelijän työkiireet alkavat jo varhain keväällä.
– Lumien sulettua aloitetaan pensaiden huoltotoimenpiteet: vanhat lehdet puhalletaan pois ja leikataan tarvittaessa, sitten aloitetaan lannoitukset. Kun kukinta alkaa, niitä lisäpölytetään tuontikimalaisilla, kertoo Tuomas Mäntyjärvi.
Kimalaiset ovat tehokkaita mustikan pölyttäjiä – tuloksena on suuremmat, tasaisesti kypsyneet marjat ja isompi sato. Viljelijän painajainen on karu halla tai poiminta-aikaan rajut raesateet.
Poimintakauden jälkeen alkavat pensaiden syyshuollot.
– Kukkaro on koko ajan taivasalla ja vastoinkäymisiä on riittänyt, silti tämä on ollut minulle unelmatyötä. Olen saanut työskennellä kotona lasten ollessa pieniä ja koko ajan kehittää itseäni ja alaa, toteaa Hannele Mäntyjärvi.
Laajeneminen on edellyttänyt valtavan määrän uuden opiskelua ja pioneerityötä. Hannelella on hyvin monipuolinen koulutustausta: kemian laborantti, agrologi, opettaja ja lisäksi markkinointiopintoja.
Pensasmustikalla on lopulta aika vähän tekemistä metsämustikan kanssa. Suomalainen lajike on jalostettu yhdistelmä metsämustikkaa, juolukkaa, variksenmarjaa ja pensasmustikkaa. Lepomäen lajikkeet ovat Risto Tahvosen kehittämät Alvar ja Aino, joista Alvar ei menesty Kuohua pohjoisempana.
Vuosittainen sato vaihtelee, mutta on keskimäärin noin 30 000 kiloa. Viime kesänä saatiin ennätyssato, mikä käynnisti tuotteistamisen. Apuna oli myös ammattikorkeakoulun hanke. Pakastemarjan rinnalle on nyt tullut täysmehu, kuohujuoma ja sorbetti. Kehitysvaiheessa on vielä pakastekuivattu marja. Toistaiseksi tuotteet teetetään, mutta oma tuotanto on mietinnässä. Tänä vuonna Lepomäellä on investoitu esimerkiksi etikettilaitteeseen, kassajärjestelmään ja pakastekonttiin.
– Alkoholiton mustikkakuohujuoma on erityisen trendikäs juuri nyt, toteaa Tuomas Mäntyjärvi.
Tuotteistaminen jatkuu, sillä nykyisten tuotteiden sivutuotteena syntyy mehunvalmistuksessa kuorista paljon mäskiä, joka on erityisen vitamiinipitoista eikä sitä missään nimessä kannata haaskata.
Suurin osa tilan marjoista menee yhä pakastukseen, ja SOK on suurin asiakas. Tänä vuonna marjoja myydään ensimmäistä kertaa tuoreena Kotimaista-merkin alla S-ryhmän kaupoissa. Myös Uuraisten Sesonkipuoti Selman asiakkaat pääsivät viime kesänä tutustumaan Lepomäen tuotteisiin.
Hanna Lahtinen
26.08.2025 | Korpilahti, Tilaajille, Toivakka, Uurainen
Toivakan kirjastossa on elokuun ajan saanut ihastella jyväskyläläisen Jukka Parkkisen erikoista ja värikästä kokoelmaa Marilyn Monroe -aiheisia esineitä. Näyttely kantaa nimeä Marilyn Kissed Me@41660, ja postinumero vaihtuu aina paikkakunnan mukaan.
– Aika monta postinumeroa on tullut, pitkälti toistakymmentä. Keski-Suomesta olisi jäljellä enää Uurainen sekä Karstula, Parkkinen toteaa. Onpa näyttely vieraillut jopa kaksi kuukautta Lieksassa saakka. Näyttelyn nimi, Marilyn Kissed Me, liittyy Marilynin mainostamaan lasipulloiseen Coca Colaan.
Ensimmäinen Marilyn-näyttely oli Keltinmäen kylätalolla loppuvuodesta 2020. Parkkisen linkki Toivakkaan on Leppälahdessa, jossa hän nuoruutensa vietti. Pysyvää näyttelyä hänellä ei ole vielä ollut.
– Kun Toivakan näyttely loppuu, vien esineistön Ylä-Muuratjärven kylätalolle. Kun näyttely ei ole aktiivinen, se voi olla siellä esillä. Maakuntakirjastoon en ole vielä kysynyt, kun olen syönyt vähän kuin puuroa lautaselta – ensin reunoilta, ja voisilmä on sitten siinä keskellä, Parkkinen virnistää.
Noin sadan esineen kokoelmassa on monenlaista tavaraa, mm. Marilyn-aiheisia sateenvarjoja, tyynyjä, tauluja, matkalaukkuja ja jopa jääkaappi. Mielenkiintoisimpiin tavaroihin liittyy yleensä jokin tarina, ja onpa kokoelmassa myös joitakin aivan uniikkeja esineitä, kuten jyväskyläläisen taiteilija Päivi Soikkelin tekemät Marilyn-aiheiset jakkara, laukku sekä tarjotin.
– Päivin tekemä tarjotin on ollut näyttelyissä aina kunniapaikalla siitä asti, kun olen sen saanut. Näyttelyiden rakentamisessa minua kiehtoo se, että jokainen paikka on erilainen ja esillepano rakennetaan aina tilan mukaan.
– Toivakassa haasteena oli tilan pienuus, ja mielestäni voitin haasteen aika hyvin. Tulee onnistumisen fiilis, kun saa näyttelyn rakennettua. Muuramen kirjaston näyttelyssä oli imartelevaa, kun eräs nainen ei voinut uskoa, että pitkälle ikkunaseinälle aseteltu näyttely oli minun tekemäni; hän luuli, että nainen oli tehnyt sen.
Työkseen rekkaa ajava Parkkinen ei ole koristellut rekkaansa Marilyn-aiheella, mutta on toki asiaa miettinyt.
– Voisi työnantajalta kysyä, saisiko Volvon kupeisiin laittaa printit. Muuramessa olisi paikka, Barasmainos, jossa sen voisi teettää.
Lopuksi Parkkinen toteaa: – Kiitoksia, Toivakka, että pääsin käymään täällä, koska olen Toivakkaa vierestä nähnyt pienen ikäni!
25.08.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Petäjäveden vahvin -kisa oli lajista tietämättömällekin jännittävää ja mielenkiintoista katseltavaa. Kisa keräsi torin ympäristöön mukavasti yleisöä lauantaina.
Miesten sarjan voitti Janne Lampinen ja naisten Emmi Matikainen-Tervola.
Miesten sarjan voitti Janne Lampinen 23,5 pisteellä. Jouni Tarvainen toinen 15,5 pistettä. Tuomas Syvänen oli kolmas 15 pistettä, Janne Rautiainen neljäs 13 pistettä ja Matti Lahtinen viides 8 pistettä.
Petäjäveden Petäjäisten voimailijoiden järjestämässä kisassa oli viisi lajia.
– Ensimmäisenä oli traktorin veto, toisena yhdistelmälaji, jossa kannettiin salkkuja ja säkkejä. Kolmantena nostettiin traktorin peräkärryn aisaa ja painoa nostettiin siirtelemällä atlas-kiviä. Neljäs laji oli tukkipunnerrus, jossa myös lisättiin painoja. Kisan päätti atlas-pallon nostaminen peräkärryyn. Painavin kärryyn saatu kivi oli 160 -kiloinen. -Kivi nousi kahdelta miesten sarjan kisaajalta ja se oli kertakaikkiaan kova suoritus, Matti Heinänen sanoi.
Toiminnallisella kuntosalilla on pystynyt treenaamaan kaikilla muilla välineillä paitsi Atlas-kivillä. Ne ovat Heinäsen betonista tekemiä. Niidenkin kokeiluun ennen kisaa oli mahdollisuus.
Heinänen kertoi, että teknisesti haastavin lajeista oli tukkipunnerrus.
-Tämä vaatii eniten tekniikkaa, kun tukki pitää saada ensin rinnalle ja siitä suorille käsivarsille ylös.
Miesten sarjan voittanut Janne Lampinen paranteli tänä vuonna sijoitustaan; viime vuonna kisassa tuli pronssia. Lampinen on harrastanut lajia Voimanostoliiton jäsenenä viime vuodesta saakka. Keuruulla pidetyssä vastaavassa kilpailussa heinäkuussa sijoitus oli toinen. Voimanostoa Lampinen on harrastanut aikaisemminkin; taukoa tuli muun muassa perheen perustamisen myötä.
-Junnuna tuli serkkupoikien kanssa vähän vastaavaa tehtyä, mutta voimanostokisoissa en ole ennen viime kesää ollut.
-Tänään oli kyllä hyvä päivä ja tuli ennätyksiä kaikissa lajeissa.
Lampinen harjoitteli lajeja etukäteen.
-Tänä vuonna oli tavoitteena, että kaikki pääsee harjoittelemaan eri lajeja, vaikka kyllä tässä kuntosaliharjoittelullakin pitkälle pääsee.
Lampinen treenaa kolmesta neljään kertaan viikossa. Tänä vuonna kilpailukalenterissa on vielä yhdet kisat myöhemmin syksyllä Jämsässä.
Naisten sarjan voitti Emmi Matikainen-Tervola 15,5 pistettä. Toinen oli Anniina Mäntyjärvi 15 p., kolmas Kristiina Makkonen10 pistettä ja neljäs Sanna Lampinen 9.5 pistettä.
Naisten sarjan voittaja Emmi Matikainen-Tervola uusi viime vuotisen voittonsa tiukassa kisassa toiseksi tulleen Anniina Mäntyjärven kanssa.
-Vähän olen treenannut, kun näitä välineitä on ollut tuossa salilla. Eri välineisiin tarvitaan erilaista tekniikkaa. Isoja kiviä en ollut nostanut koskaan aikaisemmin. Traktorin veto oli huonoin suoritus. En tiedä, olisiko se onnistunut harjoittelullakaan paremmin.
Maarit Nurminen
