Pääkirjoitus Hanna Lahtinen 28.2.2024

Pääkirjoitus Hanna Lahtinen 28.2.2024

Tämä on ollut paikallisesti isojen uutisten viikko.
Uuraislaiset ovat olleet pakahtua ylpeydestä uudesta kaupastaan. Itsetunto on nyt niin korkealla, että harva uskoo, että terveysasema oikeasti pistetään kiinni, niin kuin hyvinvointialueen kakkosvaihtoehdossa ehdotetaan. Eihän siinä mitään järkeä olisikaan, tämän kävi perusturvajohtaja A-studiossakin kertomassa.
Mutta annetaanko pienen, laadukkaan, hyväkuntoisen, kustannustehokkaan ja työpaikkanakin pidetyn ”gallialaiskylän” kivijalka-aseman sittenkään säilyä, kun koko palveluverkko myllerretään? Asterix Nykänen ja kumppanit tekevät parhaansa ja se saa riittää.
Toivakan terveysaseman tilanne näyttää valitettavasti lähes taputellulta. Toivakassa ei tipahdeta aivan niin korkealta, koska erinomaisen hoitohenkilökunnan ansiosta toivakkalaiset ovat oppineet asioimaan myös etälääkärin vastaanotolla.
Myös valtakunnan tasolla elämme taitekohtaa. Parin päivän päästä meillä on uusi presidentti. Jostain kertoo jotakin, että suureksi otsikoksi nousi se, että väistyvä presidentti Sauli Niinistö herkistyi kyyneliin vieraillessaan kotiseudulla Salossa.
Itkusta on tullut peruskauraa nykymaailman tositeeveemaailmassa, jossa kyynel tirahtaa, kun vuorokauden yhdessäolon jälkeen joutuu päättämään ”huikean matkan”, toki ”henkisesti kasvaneena ja ainutlaatuista kokemusta rikkaampana”. Todennäköisesti 12 vuotta Suomen presidenttinä on myös ollut huikea matka ja henkisesti kasvattava, ainutlaatuinen kokemus ja seitsenkymppisen miehen kyyneleet ovat kuin lahja Suomen kansalle.
Kyyneleitä enemmän itseäni sykähdytti yksi videonpätkä, jossa näytettiin, kuinka Alex ja Suzanne kävivät Saulilla ja Jennillä kylässä. Kättelyn jälkeen Sauli totesi, että meillä on tämmöinen muuttosouvi tässä päällä, vähän sotkua ja sen sellaista. Siis MUUTTOSOUVI, herra presidentti käytti oikeasti sanaa muuttosouvi. Perheessämme on termi ”mummosana” ja muuttosouvi jos mikä on mummosana. Niin sanotaan, kun muutetaan Kelloperältä Rivikuukkaan tai Ruuhimäestä Kotisiltaan. Jotenkin sydämessä läikähti, että myös muutto Mäntyniemestä Espooseen aiheuttaa muuttosouvin.
Muutenkin tapaamisessa oli jotain hyvin perisuomalaista ujoa jähmeyttä. Yhtään en yllättyisi, jos päivällisen päätteeksi kahvista kysyttäessä, olisi lausuttu sanat: ”Ei meidän takia tarvitse keittää”.

Pynnösen Ristolta terveisiä

Pynnösen Ristolta terveisiä

Pynnösen Risto lähettää terveisiä Toivakkaan!
-Sujuu se Kalevalanpäivä täälläkin – kun samalla juhlitaan Andalusian kansallispäivää.
Terveisin Risto Pynnönen, Granada, Espanja.

Uudella tuella voi hankkia kylälle vaikka sydäniskurin

Viime kesänä alkanut uusi Leader-ohjelmakausi toi uuden tukimuodon yleishyödyllisille hankkeille. Vielä pienhankkeiden tukea ei ole päässyt hakemaan, mutta haun pitäisi aueta pikapuoliin.
– Aiemmin yhdistykset ja seurat voivat hakea mukaan Leader-ryhmän toteuttamiin teemahankkeisiin, jotka olivat sidottuja johonkin tiettyyn teemaan ja joissa oli useita alahankkeita. Nyt tällä ohjelmakaudella yhdistykset voivat hakea pienille hankkeilleen omaa pienhanketukea, JyväsRiihen toiminnanjohtaja Leena Karjalainen kertoo.
Pienhankkeiden haku tapahtuu sähköisessä Hyrrä-järjestelmässä. Tuen alaraja on 1000 euroa, kehittämishankkeissa tukiprosentti on 85 ja investointihankkeissa 55. Pienhankkeen yläraja on 8000 euroa.
Karjalaisen mukaan investointeja pienhankkeena voivat olla vaikkapa laavu tai kylätalon ilmalämpöpumppu, uudet harrastusvälineet kyläseuralle tai esimerkiksi sydäniskuri kylälle.
– Tarkoituksena olisi, että investointi parantaa toiminnan mahdollisuuksia kylillä, Karjalainen toteaa.
– Kehittämispuolen pienhanke voi olla esimerkiksi uudenlaisen tapahtuman järjestäminen tai uudelle kohderyhmälle suunnatun toiminnan järjestäminen, esimerkiksi nuorten työpajat. Kehittämishankkeessa voi myös vaikkapa tallentaa perinnettä tai tuoda esille liikuntareittejä, ideanhakuretkikin voi olla kehittämishanke, Karjalainen selvittää.

Pienhankkeissa hakuprosessi on muita hankkeita kevyempi ja maksatus tapahtuu tuotosperusteisesti eli kuittien sijaan maksun saamiseksi on esitettävä dokumentti hankkeen toteutumisesta.
– Dokumentti voi olla vaikkapa tallenne ja raportti järjestetystä tapahtumasta. Hanke on toteutettava suunnitelman mukaan, suunnitelmaan ei saa tehdä muutoksia, eli hankesuunnitelma on tehtävä hyvin. Hankesuunnitelmassa suunnitellaan myös, miten hankkeen toteutuminen todennetaan, Karjalainen kertoo.
– Meiltä saa kyllä apua niin hakemuksen laatimiseen kuin koko prosessiinkin.
Yksi uudistus tällä ohjelmakaudella on hankkeisiin omarahoitusosuudeksi laskettavan talkootyön arvon nosto. Henkilötyötunnin arvo on nyt 20 euroa ja konetyötunnin arvo 60 euroa.
– Rahana yhdistysten pitää kattaa 10 prosenttia hankeen omarahoitusosuudesta, eli talkootyön osuus saa olla iso, Karjalainen toteaa.

Yritystukien ja yhdistyksille suunnattujen uusien pienhanketukien lisäksi tälläkin ohjelmakaudella on tarjolla entiseen tapaan tukea yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille. Lisäksi uutena, erillisenä hanketyyppinä ovat nyt Älykäs kylä -hankkeet.
– Tälle vuodelle meillä on paljon tukirahaa jaossa, joten nyt olisi hyvä aika panna toimeksi ja kehitellä hankeideoita, Karjalainen toteaa.
– Viimeisinä ohjelmakauden vuosina on vähän vähemmän rahaa jaettavana, paras tilanne on nyt ohjelmakauden keskivaiheilla.
Viime kesänä alkanut ohjelmakausi kestää vuoteen 2027 asti. JyväsRiihellä on jaettavana julkista rahaa yhteensä 3,8 miljoonaa euroa, EU:n maaseuturahaston rahan lisäksi mukana on kuntien ja valtion rahaa.
– Nyt saimme jaettavaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Leena Karjalainen toteaa.
Hanketukien haku on jatkuva, mutta hankehakemukset käsitellään JyväsRiihen hallituksessa valintajaksoittain. Seuraava valintajakso päättyy 3. huhtikuuta ja siihen mennessä jätetyt hakemukset käsitellään JyväsRiihen hallituksessa 24. huhtikuuta. Kevään viimeinen valintajakso päättyy 22. toukokuuta, siihen mennessä tulleet hakemukset käsitellään 12. kesäkuuta pidettävässä hallituksen kokouksessa.
– Meillä on kevään aikana tarjolla tietoa Teamsin välityksellä 3. huhtikuuta ja Hankeklubi meillä on 17. huhtikuuta Muuramessa. Minä ja hankeneuvojamme neuvomme mielellämme, eli meihin voi ottaa yhteyttä, ja neuvoja löytyy nettisivuiltakin. Nyt kannattaa kehitellä hyviä ideoita ja sitten olla niiden kanssa meihin yhteydessä, Leena Karjalainen kannustaa.

Tiina Lamminaho

Korpilahden terveysasema säilyisi ykkösvaihtoehdossa – ensimmäinen yleisötilaisuus hyvinvointialueen palveluverkkoselvityksestä eilen

Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys julkistettiin viime viikolla. Selvityksessä esitetään esimerkiksi terveysasemien tai kuten selvityksessä puhutaan, sote-asemien määrän vähentämistä kahdessa eri vaihtoehdossa.

Ykkösvaihtoehdossa olisi yhteensä 21 toimipistettä ja kakkosvaihtoehdossa 16 toimipistettä. Korpilahden terveysasema säilyisi ykkösvaihtoehdossa, mutta toisessa vaihtoehdossa se suljettaisiin.

Hyvinvointialueella sote-keskusten sulkemisia perustellaan säästötoimien lisäksi henkilöstön riittävyydellä; pienille terveysasemille erityisesti lääkäreiden, mutta myös sairaanhoitajien palkkaaminen on haasteellista.

Laaja-alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen vastuualuejohtajan sijainen Jari Raudasoja totesi, etteivät uudet lääkärit taivu työskentelemään yksin pienessä paikassa.
-Pieniin kuntiin ja terveysasemille rekrytointi on vaikeinta.
Monella hyvinvointialueen sote-asemalla on aukioloa jouduttu rajaamaan lääkäripulan vuoksi.

Raudasoja ja muut Keski-Suomen hyvinvointialueen johtavat virkamiehet esittelivät palveluverkkoselvitystä ensimmäisessä yleisötilaisuudessa Toivakassa eilen torstaina.

Korpilahden terveysasemaa ei olla sulkemassa ykkösvaihtoehdossa. Vastaava lääkäri Anna Juuti kertoo, että Korpilahdella on ollut haastavuutta lääkäritilanteessa.
-Sitä on pystytty kuitenkin tukemaan muilta Mehiläisen asemilta.
Mehiläinen Oy:llä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus terveyskeskuspalveluiden järjestämisestä Korpilahdella.

Sote-asemien kuin myös muiden hyvinvointialueen käytössä tällä hetkellä olevien kiinteistöjen kuntoa ja soveltuvuutta selviteltiin viime syksynä palveluverkkoselvitystä varten. Kiinteistöt rankattiin luvusta 1 lähtien. Korpilahden terveysaseman tilat on laitettu luokkaan 2.

Mikäli Korpilahden terveysasema suljettaisiin rankemman vaihtoehdon mukaisesti, korpilahtiset siirtyisivät käyttämään Jämsän ja Muuramen sote-asemien palveluita.

Selvityksessä on esitetty matka-aikoja julkisilla kulkuvälineillä lähimmälle sote-asemalle alueilla, joista sote-asemaa ollaan lakkauttamassa. Korpilahdelta katsotaan olevan noin puolen tunnin matka Muuramen sote-asemalle.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa säästöjä on laskettu syntyvän 1,2 miljoonaa euroa ja toisessa vaihtoehdossa 1,7 miljoonaa euroa.

Lakkautettujen terveysasemien toimintaa korvattaisiin hyvinvointialueen suunnitelmissa liikkuvilla, digitaalisilla ja jalkautuvilla palveluilla. Suunnitelmissa on yhden tai kahden niin sanotun sote-bussin hankkiminen. Sote-bussi kiertäisi alueilla, joista on pitkä matka sote-keskukseen, kerrasta kahteen kertaan viikossa tai esimerkiksi kerran kuukaudessa. Sote-bussia on kaavailtu avuksi muun muassa tilanteisiin, joissa hoitotakuun ajat uhkaavat ylittyä. Busseista on suunniteltu apua myös esimerkiksi influenssarokotusten antamiseen.

Digitaalisia palveluita on tarkoitus kehittää edelleen. Suunnitelmissa ovat myös monikäyttöiset asiointipisteet. Asiointipisteellä voisi ottaa yhteyttä etälääkäriin, mikäli omia laitteita tarkoitusta varten ei ole käytössä.

Palveluverkkoselvityksessä kaavaillaan muutoksia myös ympärivuorokautiseen asumiseen. Korpilahden Iltatähden toiminta hyvinvointialueen järjestämänä on vaakalaudalla.

-Iltatähden osalta tilanne on se, että kiinteistö ei ole toiminnalle paras mahdollinen. Viime vuoden puolella on käyty alustavia keskusteluja yksityisten toimijoiden kanssa heidän mahdollisesti tarjoamistaan palveluista. Iltatähti suljetaan siinä tapauksessa, että toiminta siirtyy uuteen kiinteistöön. Iltatähteä ei tulla kuitenkaan sulkemaan esimerkiksi ensi vuonna, ikääntyneiden asumispalveluiden palvelujohtaja Saara Kuusela sanoo.

Siitä, missä uusi yksikkö sijaitsisi, Kuuselalla ei ollut tietoa.

-Ympärivuorokautisen asumisen yhteydessä en puhuisi niinkään paikkojen vähentämisestä, vaan optimoinnista. Hyvinvointialueella on pieniä yksikköjä, esimerkiksi vain kahdeksalle asiakkaalle. Näitä pieniä yksiköitä ollaan yhdistämässä.

Iltatähdessä on 32 asiakaspaikkaa, jotka ovat tällä hetkellä kaikki täynnä. Henkilökuntaa on kolmisenkymmentä.

Ympärivuorokautisessa asumisessa paikkoja on hyvinvointialueella riittävästi, mutta sijoittumisessa on ongelmia. Keskisellä alueella eli Jyväskylän ja Muuramen alueella ympärivuorokautisen asumisen paikkaa on joutunut odottamaan jopa 90 vuorokautta, mikä ylittää laissa määritellyn rajan.

Hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys sisältää myös positiivisempia uutisia. Perhekeskus-toimintaa sekä ikääntyneiden päivätoimintaa kehitetään.

Perhekeskus toimii Korpilahdella tällä hetkellä lähinnä siten, että perhekeskuskoordinaattori osallistuu muun muassa seurakunnan järjestämiin lapsiperheiden tapahtumiin. Korpilahdella on järjestetty myös leikkipuistotreffejä yhdessä seurakunnan kanssa. Korpilahtelaisilla on luonnollisesti mahdollisuus käyttää sähköisen perhekeskuksen palveluita. Siitä, miten laajentuva perhekeskustoiminta näkyy tulevaisuudessa Korpilahdelle, ei ole vielä tietoa.

Ikääntyneiden päiväkeskustoiminta sisältää kuntouttavan päivätoiminnan, joka toimii jo nykyisin joka arkipäivä Korpihovissa. Kuntouttavaan päivätoimintaan Korpilahdella on vuoden alusta osallistunut ikäihmisiä myös Muuramesta ja Säynätsalosta. Korpihovissa käy noin 70 ikäihmistä viikoittain. Asiakas osallistuu toimintaan kerran viikossa neljän tunnin ajan. Kuntouttava päivätoiminta on suunnattu ikäihmisille, joiden toimintakyky on heikentynyt tai on vaarassa heikentyä.

Kuntouttava päivätoiminta säilyy Korpilahdella myös jatkossa.

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen viime vuoden talous on tämän hetken arvion mukaan painumassa 113,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Hyvinvointialueella on aloitettu tuottavuusohjelma ja yhteistoimintaneuvottelut käytiin viime vuonna. Tiistaina hyvinvointialueella päätettiin aloittaa yt-neuvottelut koskien organisaatiouudistusta ja johtamista.

Hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet toivoisi valtion tulevan vastaan vaateissaan kattaa kertyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä.

-Hyvinvointialuejohtajien valtakunnallinen verkosto on lähettänyt ministeriöön kirjelmiä, joissa on esitetty lisäajan saamista tai hoitajamitoituksen alentamista, mikä myös aiheuttaa lisäkuluja ja hankaluuksia hyvinvointialueille, Tollet sanoi.

Tolletin käsityksen mukaan kumpikaan ehdotus ei ole saanut myötätuulta.

-Vuoden 2023 rahoitus on pohjana hyvinvointialueiden vuoden 2024 rahoituksen laskennassa, joten vastaava vaje on myös hyvinvointialueiden vuoden 2024 rahoituksessa. Kustannusten nousua vastaava tarkistus tehdään ensimmäisen kerran vasta vuoden 2025 rahoitukseen, siihen saakka rahoituksen taso on alimitoitettu suhteessa lakisääteisten palveluiden todellisiin kustannuksiin.

Keskisuomalaisilla on kuukausi aikaa esittää näkemyksensä palveluverkkoselvityksestä.

– Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkotyön lausuntovaiheessa 22.2.–23.3. kaikilla keskisuomalaisilla ja sidosryhmillä on mahdollisuus ottaa kantaa vaihtoehtoihin. Jokainen voi pohtia, mikä olisi hyvä sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkko meille keskisuomalaisille, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet kertoo.

Kantaa voi ottaa osoitteessa www.otakantaa.fi. Korpilahden terveysasemalla on saatavilla myös paperisia lomakkeita tarkoitusta varten.

Maarit Nurminen

Nuorisoverstas avasi pitkän tauon jälkeen

Nuorisoverstas avasi pitkän tauon jälkeen

Korpilahden nuorisoverstas on taas avannut ovensa pitkän tauon jälkeen. Toiminta jatkuu entisellä tavalla, eli verstaalle saa tulla rassailemaan omia kulkupelejään, niin autoja ja mopoja kuin esimerkiksi mönkkäreitä tai vaikkapa polkupyöriä. Tällä hetkellä verstas on auki vain yhtenä päivänä viikossa, tiistaisin kello 15 – 20.
– Tämä on nyt vähän kokeilua, miten nuoret lähtevät mukaan, kun toiminnassa on ollut taukoa, nuorisonohjaaja Hannu Rautiainen kertoo. Hän vetää toimintaa verstaalla yhdessä nuorisonohjaaja Juha-Matti Ylitalon kanssa. Samat nuorisonohjaajat pyörittävät toimintaa myös Sumpbissa.
– Nuorisotiloilla meitä on aina kaksi työntekijää paikalla turvallisuussyistä. Kun nuorisoverstas on auki, Sumpbi on kiinni, Rautiainen toteaa.
– Sumpbissa meillä on ollut tosi hyvin kävijöitä, ja täällä nuorisoverstaallahan on ollut aikaisemmin sellaiset 15 – 30 vakiokävijää, joten uskon, että tänne nytkin nuoria tulee. Verstastoiminta on tarkoitettu lähinnä 15 – 18 -vuotiaille, mutta kyllä sinne parikymppisetkin saavat tulla.

Verstaalla on yksi autonosturi, rengaskone, renkaitten tasapainotuskone, hiekkapuhalluskaappi, ultraäänipesuri, pylväsporakone, tunkkeja, hydrauliikkaprässi, verhoilunpuhdistuspesuri ja akkukäyttöisiä käsityökoneita.
– Tänne mahtuu kerrallaan yksi auto, mopoja mahtuu sisälle yhdestä kolmeen. Ajoneuvoja ei voi varastoida täällä, vaan ne on vietävä samana iltana kotiin, joten mitään kovin isoa moottoriremonttia täällä ei kannata aloittaa, Hannu Rautiainen toteaa.
– Tätä ei ole myöskään hyväksytty palotilaksi, joten hitsausta emme pysty täällä tekemään.
Tilojen ja työkalujen lisäksi nuorisoverstaalla on tarjolla neuvoja ja ohjausta.
– Pyrimme siihen, että nuoret tekevät töitään oma-aloitteisesti, etsivät itse tietoa ja ajattelevat itse. Meiltä saa kysyä neuvoa, mutta me emme tarjoa valmista mallia, Rautiainen sanoo.
– Työturvallisuus edellä mennään, eli verstaalla perehdytään työkalujen oikeaan käyttöön ja kulloisenkin työn riskeihin. Käymme myös etukäteen läpi ratkaistavaa ongelmaa.
Hannu Rautiaisella itsellään on pitkä kokemus koneiden korjaamisesta ja huollosta.
– Aloittelin autojen laittamista 15-vuotiaana, kun minulla oli jäärata-autoja. Kävin ensin autonasentajalinjan ja sitten raskaan kaluston asentajan koulutuksen. Olen ollut huoltoyrittäjänä 26 vuotta raskaskonepuolella, siinäkin autot olivat koko ajan rinnalla, Rautiainen kertoo.

Musapaja nuorisoverstaan yhteydessä ei ole vielä avoinna, mutta sekin on tarkoitus avata kevään aikana. Musapajasta löytyy muun muassa rummut, kitara ja basso.
– Musapuolella kalusto ja paikat eivät ole vielä sellaisessa kunnossa, että sitä voisi avata. Kun ne saadaan kuntoon, musapajaa on tarkoitus pitää auki samaan aikaan verstaan kanssa, Rautiainen kertoo.
– Sumpbihan meillä on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin. Perjantaisin Sumpbissa on iltakahvilat, niitä pidämme vuoroviikoin seurakunnan kanssa, ja maanantaisin seurakunta pitää siellä Mehulaa.
Keväälle Rautiainen lupailee polkupyörien kunnostuspäivää nuorisoverstaalle.
– Polkupyörien kunnostuspäivään ovat tervetulleita jo 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat, Rautiainen toteaa.
– Nyt kaupungilla on myös liikkuva nuorisoverstas eli peräkärryn sisään pakattu mopojen huoltotila. Se lähtee liikkeelle keväällä ja käsittääkseni kiertää myös Korpilahden kylillä.

Tiina Lamminaho