19.05.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Valtatien 9 parantaminen välillä Painaa–Keljonkangas on erittäin kannatettava, koska nykyisellään valtatien liikenne jonoutuu usein ja nopeudet alenevat selvästi alle suurimman sallitun. Korpilahden alueella on paljon maatalouteen liittyvää hidasta liikennettä, eikä turvallisia ohitusmahdollisuuksia ole, koska vastaantulevaa liikennettä on runsaasti. Hankealueella on sattunut viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana vakavia onnettomuuksia, myös kuolemaan johtaneita. Lisäksi on lukematon määrä vaaratilanteita, jotka eivät päädy mihinkään tilastoon. Vaaratilanteita on erityisesti risteyksissä, kun väistämisvelvollinen menee liian läheltä etuajo-oikeutetun edestä. Vaaralliset ohitukset vastaantulevien kaistaa käyttäen ovat myös yleisiä. Polkupyöräily vilkasliikenteisellä valtatiellä ei ole miellyttävää eikä turvallista.
Edellä kuvatut liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyvät ongelmat korjataan parhaiten rakentamalla valtatie 9 keskikaiteelliseksi 2+2-kaistaiseksi moottori- tai moottoriliikennetieksi, jossa ajoneuvon vähimmäisnopeus on 80 km/h. Paikalliselle liikenteelle sekä hitaalle ja kevyelle liikenteelle rakennetaan rinnakkaistie koko hankealueelle. Eritasoliittymiä pitää olla tarpeeksi tiheästi, jotta valtatielle haluavat eivät joudu ajamaan kovin pitkää matkaa alhaisen nopeuden rinnakkaistietä.
YVA-ohjelman karttojen mukaan rinnakkaistie tulisi pitkälti olemassa olevien teiden kohdalle. Nämä tiet ovat osin kapeita ja mutkaisia, ja niiden varsilla on paljon asutusta (esimerkiksi Kemppaisentie). Lisäksi asuintalot ovat lähellä tietä. Rinnakkaistien linjausta suunniteltaessa on huomioitava, että tien varrella asuvat saattavat kokea lisääntyvän liikenteen häiritsevänä ja asumismukavuutta heikentävänä seikkana, vaikka rinnakkaistien nopeusrajoitus olisikin alhainen. Erityisesti yksityisteiden varrella asuville muutos on iso, jos nykyisiä yksityisteitä, esimerkiksi Piinuntie ja Punamäentie, muutetaan maanteiksi.
Nähtävillä olevasta YVA-ohjelmasta huomasin, että Korpilahden eteläinen liittymä muutettaisiin suuntaisliittymäksi, josta ei voisi kääntyä Jyväskylän suuntaan, eikä Jyväskylän suunnasta tuleva voisi kääntyä pois valtatieltä. Tämä on huono asia, koska se lisäisi autoliikennettä Korpilahden keskustassa Korpilahdentiellä. Jyväskylän suuntaan menevät autoilijat, jotka tulevat Kotamäen alueelta, Korpiahontieltä (mt. 16588) ja Tähtiniemen alueelta, joutuisivat ajamaan Korpilahden keskustan läpi, kun nykyisin he pääsevät valtatielle Korpilahden eteläisestä liittymästä. Autoliikenteen merkittävä lisääntyminen Korpilahden keskustassa huonontaisi viihtyisyyttä, sekä heikentäisi jalankulkijoiden, erityisesti lasten ja iäkkäiden turvallisuutta.
Mielestäni Korpilahden eteläinen liittymä tulee toteuttaa siten, että kaikki kääntymissuunnat ovat mahdollisia.
Juha Hyvärinen
Korpilahti
19.05.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Niin kauan kuin olen näissä paikallislehtihommissa ollut, Posti on ilmoittanut yksipuolisesti hinnankorotuksistaan naismuistin mukaan joka vuosi. Parhaimpina vuosina viime aikoina muutamaan kertaan. Voisi sanoa, että entisinä hyvinä aikoina hintojen korotukset olivat tiedossa ennen vuodenvaihdetta; siihen mennessä, kun pienissäkin lehdissä pruukataan laskea seuraavan vuoden talousarviota. Postin edustaja tuli vieraisille toimitukseen ja hyvien tapojen vuoksi hänelle keitettiin pullakahvit, vaikka hänen tuomansa uutiset tiedettiin. Kysymys oli lähinnä siitä, kuinka monen prosentin korotus olisi luvassa.
Toisin on nykyisin; viime vuonna Posti nosti hintoja keskimäärin 17 prosenttia ja nostot ilmoitettiin kesken vuotta. Lehdissä on ollut tapana tehdä päätökset vuosikertojen ja kestotilausten hinnoiksi vuodeksi kerrallaan, joten tällaiset kesken vuotta tulevat ja tuntuvat jakeluhintojen korotukset panevat budjetit paukkumaan.
Viime viikon lopulla Posti ilmoitti nostavansa niin sanotun perusjakelun hintoja 12 prosentilla kesäkuun 16. päivä lähtien. Tämä sai aikaan älähdyksen paikallislehtien päätoimittajissa ja tuota pikaa somessa päätettiin, että tarttis tehdä jotain. Päätimme nyt ensi alkuun ottaa yhteyttä kansanedustajiin. Heistä muutamat aiheeseen aiheellisesti tarttuivatkin.
Kansanedustaja Anne Kalmari otti kantaa näkyvästi tiedotteessaan. Hän totesi, että lehtien jakeluhintojen korotus tietää irtisanomisia ja vaikeuksia lehtien toimituksissa. -Useiden paikallislehtien ja maakuntalehtien on pakko siirtää kustannus suoraan tilaajahintoihin, sillä toimituksissa ollaan jo minimimitoituksessa ennestäänkin. Tämä tarkoittaa kallistuvia lehtiä. Monilla asiakkailla ylittyy kynnys lehden tilaamiseen.
Kansanedustaja Anne Kalmari vaatii, että Postin hallintoneuvoston puheenjohtajan Oskari Valtolan (kok.) tulee estää jakeluhintojen nosto. Puheenjohtajan tehtävä ei ole vain levitellä käsiään, kun suomalaista mediakenttää ajetaan alas
Kannattavuuden näkökulmasta Postin ei tarvitsisi nostaa hintojaan millään osa-alueella. Valtion lypsylehmä jakoi viime vuonna jopa ylimääräisiä osinkoja. Kaleva Median Risto Hämäläinen totesi, että haja-asutusalueiden jakelussa Postilla on monopoliasema ja tätä se käyttää härskisti hyväkseen. Postin hintojen korotukset eivät koske sellaisia toimintoja, joilla on kilpailua. Reilua vai mitä?
Maarit Nurminen
13.05.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Omista kouluajoista on aikaa vuosikymmeniä, mutta edelleen muistan, mikä oli tärkeintä oppia ympäristöasioissa tuohon aikaan alakoulussa. Luontoa ei saa roskata. Vuosikymmenten kuluessa tieto siitä, miten mikromuovia löytyy maaperästä, juomavedestä sekä elollisten elimistöistä, on tehnyt neuvosta entistä tärkeämmän.
Mutta, mitä tekevätkään ihmiset? Heittävät suuremmitta suruitta huoltoaseman kertakäyttökahvimukin tai nuuskarasian auton ikkunasta ulos. Myös pikaruokaketjujen kääreet ja muut roskat ovat tuttu näky tienpientareilla.
Etusivun jutun roskankerääjien kertomuksista näkyy, että luontoon ja tienpientareelle heitetään surutta vaikka jos mitä. Kertakäyttökahvimukit pitävät kyllä yhtä kärkisijoista. Jos ei kuluttaja usko, pitääkö tätä luonnonsuojelurikoksiin taipuvaista kansakuntaa käsitellä lainsäädännön keinoin? Onko kertakäyttöhyödykkeistä päästävä eroon lainsäädännöllä? Roskaaminen on rikos. Jo tupakantumpin heittämisestä luontoon voi saada rikesakon, vaikka sakkoja jaellaan aiheesta varmaan aniharvoin.
Keskustelu esimerkiksi muovisten limsapullojen korkeista on jo onneksi laantunut. Kyllähän se kertoo jostakin, jos pullonkorkki on yksi ihmisen suurista murheista. Vakiovastaukseni asiasta valittajille on ollut, että juo juomasi lasista.
Kylänraitti on mielestäni siistiytynyt takavuosista ja ihmiset laittavat roskansa pääsääntöisesti tarjolla oleviin roskiksiin. Tietoisuutta on sen verran, ettei sitä jäätelön käärettä viitsi kävelytien pientareelle heittää, koska joku saattaa nähdä. Miten ihmeessä se autossa pidettävä roskapussi on edelleen ihan ylitsepääsemätön asia?
Maarit Nurminen
15.04.2025 | Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Korpilahtelainen Moona Seppä on politiikan untuvikko, joka teki rakettimaisen nousun vallan areenoille. Hyvän henkilökohtaisen tuloksen teki myös Ilse Weijo, joka oli kuntavaaleissa Keskustan kolmanneksi suosituin ehdokas Mauri Pekkarisen ja Joonas Köntän jälkeen. Erityisesti Seppä teki sosiaalisessa mediassa onnistuneen kampanjan.
Keskustan vaalituloksessa näkyy politiikan tendenssi nuorentumisesta ja naisistumisesta. Weijon ja Sepän taakse äänimäärissä jäi moni jyväskyläläinen Keskustan konkaripoliitikko, vaikka toisaalta Pekkarinen olikin kuntavaalien äänikuningas. Ehkäpä Keskustassa kaivataan uudenlaisia tuulia ja kasvoja. Keskustan naiskolmikon kolmas, Katri Ruth on tehnyt sitkeää työtä ja kannatus on kasvanut pikkuhiljaa.
Muuramen kuntapolitiikassa pitkään vaikuttanut ja Korpilahdelle muuttanut Arto Liikanen (sdp) sai paikan kaupunginvaltuustosta ensiyrittämällä. Korpilahden alueelta tuli ihan mukava äänipotti ja voi olla, että alueella on ollut niin sanotusti sosiaalista tilausta vahvalle demareiden ehdokkaalle. Edellisen kerran Korpilahden alueella demareilla oli kaupunginvaltuutettu heti kuntaliitoksen jälkeen, kun Heidi Nieminen valittiin valtuustoon vuonna 2009.
Korpilahden puoluekartta kuitenkin niin sanotusti köyhtyi kaupungin päätöksenteossa, kun vihreiden Helinä Lähdesluoma putosi pois. Vasemmistoliiton Paul Abbey ei ollut enää ehdolla.
Jyväskylän osalta vaalitulosta on kuvailtu siirtymäksi vasemmalle. Suurimmaksi puolueeksi äänestettiin sosialidemokraatit, jolla on tulevassa valtuustossa 16 paikkaa, lisäystä kolme paikkaa. Keskusta kiilasi suosiossa karvan mitalla Kokoomuksen ohi ja sai kaksi lisäpaikkaa kaupunginvaltuustoon; paikkamäärä on tulevalla kaudella 11. Kolmanneksi suurin puolue Kokoomus menetti kaksi paikkaa ja sillä tulee olemaan sama paikkamäärä kuin Keskustalla. Vasemmistoliitto teki hyvän tuloksen myös Jyväskylässä ja sai kaksi lisäpaikkaa; paikkamäärä tulee olemaan 9. Vihreät menetti kaksi paikkaa ja tulevalla valtuustokaudella valtuutettuja on puolueella 10.
Vaalien suurin häviäjä oli Perussuomalaiset, joka menetti Jyväskylässäkin kuusi paikkaa kaupunginvaltuustossa. Puolue hiipui kolmen kaupunginvaltuutetun puolueeksi ja paikkamäärä on sama kuin Kristillisdemokraateilla.
Keskusta-puolue on ollut kampanjoinnissaan lähipalvelujen puolustaja ja sellaisin odotuksin puolueeseen suhtaudutaan sekä kaupungin kuin hyvinvointialueenkin tasolla. Tehtävä ei ole niukkojen rahakirstujen aikana helppo. Maaseudulla ja maaseutumaisilla alueilla saatetaan nyt vienosti toivoa, että ihmiset ja alueet ruutukaavan ulkopuolella huomioitaisiin tulevalla valtuustokaudella edes hitusen paremmin kuin menneellä.
Hyvinvointialueella tullaan käymään edelleen keskustelua palveluverkosta.
Leppoisaa pääsiäisen aikaa lukijoille. Lehdentekijät lomailevat ja lehti ei ilmesty ensi viikolla.
04.03.2025 | Tätä mieltä
Pienviljelijä Osmo Vähäjuntta on urheilu -ja hevosmies henkeen ja vereen. Hänet tavoittaa parhaiten talikoimassa lantaa omalla hevostallillaan rispaantunut Toivakan Rivakan verryttelyasu yllään.
Kitaran varteen Osmo ei ole koskaan hairahtanut. Hevosurheilu ja eräs naiskuulantyöntäjä ovat pelastaneet miehen rockmusiikin pahoista pauloista.
Olen Osmon kanssa samaa mieltä, etteivät urheilutapahtumat kaipaa rinnalleen jytisevää taustamusiikkia. En minäkään mene hikipanta otsalla rock-konserttiin hyppäämään pituutta tai vie sinne mukanani korkeushyppytelinettä. Johonkin se kalkkinen rajaviiva on vedettävä.
Minä ja Osmo tiedämme katsojien luovat urheilutapahtumiin oikean tunnelman. Taputuksin, kohahduksin ja buuauksin. Urheilijat vastaavat yleisön huutoon omalla tavallaan. Hiihtoladuilla havulta tuoksuvien kirosanojen voimalla. Pierun paukkeella punttien noustessa rinnalle. Alastulopatjalla riemun kiljahduksin, kun värisevä seiväsrima pysyy kannattimillaan. Ei siinä enää Daruden Sandstormia kaivata tapetteja pilaamaan.
Niin se naiskuulantyöntäjä, jos asia jäi lukijaa vaivaamaan? Killerin iltaraveissa Osmo tapasi uhkean Olgan, kuulantyönnön moninkertaisen piirimestarin. Osmo jos kuka tietää, kuinka kuulanainen kirkaisee ringissä kierähtäessään. Sen rinnalla jää Jimmy Page, Telecasteri ja Stairway To Heaven -soolo pahasti takamatkalle.
14.01.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Martti Korpilahden kotiseutulaulussa puhutaan verestä. Sillä on laulun syntyaikaan liittyvä, nykykuulijan korvaan ehkä särähtävä sivumerkitys. Se ei ole kuitenkaan laulun ainoa ongelma.
”Täällä on”, kyseinen laulun säe alkaa. Mutta tulisiko jatkeeksi laulaa ”naapuri heimoni verta” vai ”naapuriheimoni verta”?
Edellinen on runoilijan omaa tekstiä, jälkimmäinen laulajan tulkintaa. Olen siihen itsekin syyllistynyt. Seikkailukirjojen parissa viihtyville koulupojille on ollut selvää, että muinaisella Suomen niemellä on käyty heimosotia ja että me keskisuomalaiset edelleen elämme näiden muinaisten heimojen rajamailla.
Syynä tämän tietämiseen saattoi olla syksyllä 1909 kirjakauppoihin ilmestynyt Santeri Ivalon romaani Erämaan taistelu. Se sijoittuu Päijänteen seudun ja Savon rauhattomille rajoille. Perimätiedon mukaan Ivalo kirjoitti romaaninsa kesälomillaan Korpilahdella Kurkelan kruununpuustellissa.
Romaani oli syksyn kirjallinen tapaus, mistä kertoo sekin, että Eino Leino piti siitä esitelmän Suomen Kirjailijaliiton pikkujouluissa.
Tapahtumien ketjua yhdisti polkupyöräily, josta 1800-luvun lopulla oli tullut älymystömuotia. I. K. Inha välitti polkupyöriä Suomeen ja saattoi jopa keksiä niille nykyisen suomenkielisen sanan. Ahon pariskunta pyöräili Keski-Euroopassa asti.
Keski-Suomi oli samaan aikaan saanut sivistyneistön piirissä mainetta Vara-Karjalana. Niinpä Santeri Ivalo innostui Helsingissä hankkimaan Aino-pyörän ja polkemaan sillä kohti Jyväskylää. Tarkoitus oli inspiroitua ja kerätä aineistoa tulevaan romaaniin. Ivalo oli väitellyt tohtoriksi historiasta ja saanut nimeä kirjailijana.
Kuhmoisissa pyörä rikkoutui, osuvasti laivasillan kohdalla, ja Ivalo nousi laivaan. Siellä hänet yhytti muuan Väinö Katari, joka mukavan ja kuuluisan miehen tavattuaan teki ehdotuksen. ”Mitä sinä sinne Jyväskylään ajat, jää Korpilahdelle. Minulla on siellä Hyrkkölässä kesäasunto. Vietetään siellä vähän aikaa.”
Ajasta tuli aiottua pidempi ja kohtalokkaampi.
Hyrkkölässä sijaitsi ”Kurkelan herran”, Uno Koskelinin kartano, ja siellä vietti kesää opintojensa lomassa isännän sukulaistyttö Ellinor. Pitäjän kesävieraiden ohjelmaan kuului verkkaisia tsehovilaisia iltoja Tähtiniemen täysihoitolan kuistilla, seuraleikkejä leikkien ja seurustellen. Veijon paljakolle tehtiin huviretkiä jalkapatikassa.
Vuoden päästä syksyllä 1898 Kurkelassa vietettiin Ellinorin ja Santerin häitä. Ne muistettiin ”myrskyisinä”. Tuuli riepotteli Jyväskylän häävieraita kuljettanutta Kaima-laivaa niin, että sen oli rantauduttava saareen. Matkustajat kiipesivät maihin kuin Shakespearen näytelmässä, purkivat saaressa sijainneen ladon ja sytyttivät seinähirret nuotiokseen. Sen äärellä he värjöttelivät kokonaisen vuorokauden voileipien ja tuliaisviinien voimin.
Siitä kertoi Ellinor aikoinaan Lauri Kuusanmäen radio-ohjelmassa.
”Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat.” – Sellaista tapahtui hämäläisten ja savolaisten kalarikkailla latvavesillä 1400-luvun alkupuoliskolla. Katolisen Ruotsin ja ortodoksisen Novgorodin välistä rajaa piirrettiin eränkävijöiden retkin, kirvein ja keihäin.
Emme tiedä kuinka moneen joulupaperiin Santeri Ivalon romaania Korpilahdella käärittiin, mutta Helsingin Sanomista siitä oli luettavissa Eino Leinon tiivistys.
Romaanissa piirtyy kansanelämä ”sellaisena kuin se todellisuudessa oli”. Ei kuitenkaan ”valokuvauksena vaan mielikuvauksena”, Leino tarkentaa. Kun Topelius ja Runeberg ”onnellisina sunnuntailapsina” loivat kuvia yhdestä ja eheästä isänmaasta, Ivalo korostaa eroja ”sortajan ja sorretun, esivallan ja alamaisen, herran ja talonpojan” välillä.
Ehkä Eino Leino realistina jo aisti oman aikansa ilmanalassa uuden nuijasodan enteitä.
Myös Juhani Ahoa kammetaan alas jalustalta. Syvälle muinaisaikaan kurottuva Ahon Panu on Leinolle ”luonnon-eepos”. Se ”maalaa eteemme sarjan hurmaavia maisemia” ja antaa henkilöiden nousta ”niiden luomasta tunnelmasta kuin utuisesta unelma-merestä”. Leinon kynä oli tunnetusti terävä, tällä kertaa Ahon oletettua symbolismia puhkova.
Erämaan taistelukin lipsahtelee. Tosielämässä ei kesken kevätkylvöjen lähdetty oravia ampumaan eikä hauenkudusta ilvesjahtiin. Kesäiset turkikset eivät voudille kelpaisi. Eikä retkille otettu mukaan arvokasta riipusta hukkumiselle ja ryöstölle alttiiksi. Romaanille siitä toki kutoutui punaista lankaa.
Panun kuittaaminen luonnonlyriikaksi, jossa salot soivat ja polut kertovat ihmetarinoita, ei tee Aholle kuitenkaan oikeutta. Panu luotaa kirjoitushetkensä todellisuutta ja Ahoa askarruttaneita taikuuden, järjen ja uskon kysymyksiä. Tänäänkin samat pohdinnat ”valistuksen dialektiikasta” ovat filosofian kuumaa kärkeä. Järjen valta on irrottanut meidät luonnosta, joka ehkä vielä oli mukana loitsuissa.
Päähenkilön Panun pelko siitä, että valta karkaa hänen käsistään ja kansa kääntää hänelle selkänsä, on sekin mitä ajankohtaisinta totta.
Luettiinko Ivaloa Korpilahdella oman pitäjän poikana? Jos hänet onkin unohdettu, kirjallisuudentutkija Kai Laitinen laati hänestä sentään kauniit muistosanat.
”Alkuperäinen suomenkielinen historiallinen romaani syntyy käytännöllisesti katsoen” Santeri Ivalon myötä, Laitinen asemoi Ivalon tämän Valittujen teosten (1953) esipuheessaan.
Sitä ennen oli ollut ”vain hapuilevia yrityksiä”. Mutta sen jälkeen ”on Ivalon uurtamaa polkua astellut kirjailija toisensa perästä. Oikeastaan vasta Vaaskivi ja Waltari ovat murtaneet perinteen ja poikenneet syrjään Topeliuksen ja Ivalon viitoittamalta tieltä.”
Kurkelan kesinä Korpilahdella ei vain kirjoitettu historiaa, sitä samalla myös tehtiin.
Ivalon romaanihenkilöt eivät suunnista vain kalasaunoilleen, vaan heidän mukanaan lukija pääsee tutustumaan myös Turun teinien opiskeluoloihin, Kuusiston linnan mahtavaan Maunu-piispaan ja Viipurin julmaan linnanherraan ja päätyy lopulta seuraamaan uuden kuninkaan valintaa Tukholmassa.
Onhan tässä mukana jo kaikki se, minkä Waltari vain lavensi uusiin mittakaavoihin.
Kai Laitisen mukaan ”ei Ivalon ensimmäistä polkua enää erotu tästä valtatiestä; se on kulunut näkymättömiin, peittynyt myöhempien kulkijain askelten alle”.
Näillä sanoilla Laitinen ennakoi alansa tutkimuksen käännettä. Sen mukaan teksti ei avaudu enää perehtymällä kirjailijan elämään vaan niihin aikaisempiin teksteihin, joiden päälle uusi teos oli kirjoitettu. Käännettä kutsuttiin ”tekijän kuolemaksi”.
Tähän käänteeseen viitattiin taannoin Jyväskylässä väitöstilaisuudessa, jonka aiheena oli Lassi Nummen runous. Kai Laitinen oli vastaväittäjänä, ja joko tuntematta tutkimuksen uusia tuulia tai tunnelmaa keventääkseen hän osoitti salissa istuvaa Lassi Nummea.
”Ei tekijä ole kuollut. Tuolla hän istuu ilmielävänä.”
Esa Sironen
