07.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korkealla mäellä Hirvimäen ja Horkan välimaastossa on Lontoon talo.
– Tässä asui joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Hermanni ja Anna-Leena Lontoo, eli Lontoo oli heidän sukunimensä. Sitä en kyllä tiedä, miksi heillä sellainen nimi oli, molemmat olivat Korpilahdelta kotoisin, Eila Virtanen, talon nykyisen omistajan Juuso Mäkisen mummo kertoo. Juuso Mäkinen ja Ronja Kivimäki ostivat talon Juuson mummolta viime keväänä.
Hermanni ja Anna-Leena Lontoon jälkeen paikalle asettui Eila Virtasen miehen Rauno Virtasen isä Waldemar Virtanen.
– Anna-Leena Lontoo kuoli 1900-luvun alussa. Pariskunnalla oli kuusi lasta, ja Hermanni Lontoo muutti lasten kanssa Saarijärvelle, Eila Virtanen kertoo.
– Tämä oli Maahin torppa, mieheni isä Waldemar Virtanen lunasti tämän vaimonsa Alman kanssa vuonna 1920, ja tämä nykyinen talo on rakennuttu ilmeisesti noin vuonna 1922. Waldemar ja Alma Virtanen ehtivät olla naimisissa kymmenisen vuotta, ennen kuin Alma kuoli vuonna 1928. Waldemar meni leskeksi jäätyään naimisiin itseään paljon nuoremman Maria Lehtosen kanssa, ja he saivat yhteensä kahdeksan lasta, seitsemän poikaa ja yhden tyttären. Alman kanssa Waldemarilla ei ollut lapsia.
Eila Virtasen mies oli sisarusparven kolmanneksi nuorin.
– Me menimme naimisiin vuonna 1964 ja tämän paikan ostimme vuonna 1967, mummo jäi silloin meille syytingille, kuten siihen aikaan vielä oli tapana. Kymmenen vuotta asuimme samassa taloudessa, mummo asui kulmakamarissa, Eila Virtanen kertoo ja toteaa itse ehtineensä asua Lontoon talossa 60 vuotta, viime kevääseen asti.
Juuso Mäkiselle Lontoon talo on ollut aina tärkeä paikka.
– Asuimme parin kilometrin päässä, tämä mummola on ollut minulle toinen koti. Tänne minä mieluummin tulin hoitoon kuin päiväkotiin, täällä sai olla pihalla ja aina oli jotain tekemistä. Ja kun tulin mopoikään, täällä sai ajella mopolla pitkin peltoja, se oli iso juttu, Juuso Mäkinen kertoo.
– Me aloimme seurustella vuonna 2011, ja jo silloin Juuso sanoi, että tänne me joskus muutamme, Ronja Kivimäki toteaa ja sanoo, että Juuson mummon talon ostaminen tuntui luonnolliselta.
– Ei meillä ollut oikeastaan muita vaihtoehtoja. Työt vähän mietityttävät, mutta onneksi nykyään on etätyömahdollisuuksia. Viime kesänä tein etätöitä vanhasta aitasta käsin, se oli aikamoinen toimisto. Ja kyllä täällä on ihana asua, Ronja Kivimäki sanoo.
Ennen Lontoon taloon muuttoaan pariskunta ehti olla muutaman vuoden töissä Lapissa ja vuoden Uudessa-Seelannissa. Parisen kuukautta sitten perhe kasvoi pienellä tyttövauvalla.
– Ennen muuttoa teimme täällä remonttia, minä etupäässä, kun Ronjalla oli vauva vatsassa. Muuttamaan pääsimme loppukesästä, Juuso Mäkinen kertoo.
Nyt remontissa uusittiin lattiat ja kaikki pinnat sisällä, sähkötöitäkin tehtiin vähän. Edellisen kerran talossa tehtiin remonttia vuonna 1991.
– Silloin rakennettiin lisäosa, johon tuli sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone. Ja silloin tehtiin myös vesijohto, vettä tuli ensimmäisen kerran hanasta. Muistan vielä, että se oli kyllä mukava päivä, kun vettä sai hanan avaamalla, Eila Virtanen muistelee ja kertoo, että sähköt kulmakunnalle tuli vuonna 1977.
– Iso remontti talossa oli tehty 1960-luvun alussa, vähän ennen kuin minä ja Rauno menimme naimisiin. Silloin täällä uusittiin ovet, ikkunat ja muurit ja tehtiin tiilikatto, se on nyt muutettu jo peltikatoksi, Eila Virtanen kertoo.
Pihapiirissä oleva aitta ja hieman kauempana oleva riihi ovat taloa vanhempia.
– Ne ovat olleet tässä jo Hermannin ja Anna-Leenan aikaan, 1800-luvun puolella, mutta vuosilukuja niistä ei ole löytynyt. Vilja-aitan hinkalossa lukee Hermanni Lontoo, Eila Virtanen ja Juuso Mäkinen kertovat.
– 1800-luvun lopun kartoissa näkyy talo tällä samalla paikalla eli ilmeisesti tässä on ollut vanha talo, joka on purettu. Tähän taloon on käytetty vanhoja hirsiä; otimme hirsiä näkyville ja niistä näkee selvästi, että ne ovat olleet aiemmin jossain muualla, Juuso Mäkinen sanoo ja kertoo, että 1800-luvun lopulla paikalle kuljettiin eri suunnasta kuin nykyään.
– Vanhoissa kartoissa tieyhteys on täältä Palolahden pihaan. Vanha tienpohja näkyy vielä paikoitellen maastossa.
Pihapiirissä on myös navetta, joka on rakennettu Eila Virtasen mukaan ehkä 1950-luvulla.
– Kolme tai neljä lehmää siellä oli, ja hevonen. Hevonenhan oli välttämätön ennen vanhaan, Eila Virtanen toteaa ja Juuso Mäkinen kertoo muistavansa, kuinka pappa tuli häntä vastaan koulutaksille hevosella ja reellä talvisin, kun Juuso oli alaluokilla koulussa.
Aikoinaan Lontoon talo oli Korpilahdella kuuluisa pontikasta, vähän samaan tapaan kuin naapurikylä Vekkula Jämsän puolella.
– Se oli ennen minun aikaani, silloin, kun talossa oli seitsemän poikaa, ja ehkä sitä puheissa vähän liioiteltiinkin, Eila Virtanen toteaa.
Tiina Lamminaho
31.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korpilahtelainen Mika Nyberg on lähdössä maaliskuussa Special Olympics -maailmankisoihin Italian Torinoon.
– Tai Torinon kisoista puhutaan, mutta lumilajit ovat vuoristossa lähellä Ranskan rajaa, valmentajana mukaan lähtevä Mikan äiti Eeva Nyberg kertoo.
Mika Nyberg on ollut mukana Special Olympics -toiminnassa 16-vuotiaasta lähtien eli kymmenisen vuotta. Ulkomailla hän on käynyt kilpailemassa kolme kertaa, kahdesti Viron Otepäässä ja kerran Norjassa.
– Maailmankisat ovat Mikan tähän asti isoimmat kisat, osallistujia on yli sadasta maasta, Eeva Nyberg kertoo. Kehitysvammaisille urheilijoille tarkoitetut Special Olympics -maailmankisat järjestetään neljän vuoden välein, kesämaailmankisoihin on osallistunut viime vuosina noin 7000 urheilijaa, talvimaailmankisoihin noin 2000 urheilijaa.
– Hiihtäjiä Torinon kisoissa on 278, sitä en tiedä, monestako maasta he tulevat, Eeva Nyberg toteaa ja kertoo, että Suomea edustaa kymmenen hiihtäjää.
– Koko Suomen joukkueessa on 34 urheilijaa. Hiihdon lisäksi edustajia on alppilajeissa, salibandyssa, taitoluistelussa ja lumikenkäjuoksussa. Mukana on huomattavan paljon maailmankisojen ensikertalaisia. Edellisistä talvimaailmankisoista on jo kahdeksan vuotta, koska neljä vuotta sitten kisat peruttiin.
Special Olympics -kilpailuissa on käytössä tasoluokitusjärjestelmä, urheilijat jaetaan luokkiin siten, että samantasoiset urheilijat kilpailevat keskenään.
– Mika osallistuu 4 X 1 kilometrin sekaviestiin ja hiihtää yhden sekä 2,5 kilometrin kilpailut. Suomessa on paljon 3 – 4 kilometrin kilpailuja, ja se olisi Mikalle sopiva matka, mutta maailmankisoissa 2,5 kilometrin jälkeen seuraava matka on viisi kilometriä, Eeva Nyberg kertoo.
Maailmankisoihin Mika Nyberg on valmistautunut kahdella koko Special Olympics -joukkueen valmistautumisleirillä sekä yhdellä lumilajien leirillä.
– Lisäksi olemme hiihtäneet olosuhteiden mukaan, tänä talvenahan ei aina ole hiihtämään päässyt, Eeva Nyberg toteaa.
– Kilpailuja Mikalla on ollut tänä talvena kaksi, ja kahdet kotimaassa pidettävät kisat on vielä kevättalvella. Mika osallistuu parahiihtocupiin.
Kuntoaan Mika Nyberg pitää yllä pelaamalla jalkapalloa ja käymällä uimassa sekä kuntosalilla joka viikko.
– Nyt Mika on saanut uuden avustajan, jonka kanssa hän pääsee uimaan joka viikko, kuntosalilla käydään täältä toimintakeskukselta, Mikahan käy Korpilahden toimintakeskuksella kolmena päivänä viikossa. Jalkapallo on kuulunut Mikan harrastuksiin alakouluikäisestä asti, ensin kaupungin erityisliikuntaryhmässä, nykyään JJK:n soveltavan jalkapallon ryhmässä, Eeva Nyberg kertoo.
– Nythän Jyväskylässä pyörii soveltavan liikunnan talviurheilukoulu, jossa on mukana eri seuroja ja eri lajeja, ja viime kesänä myös JKU:lla oli soveltavan liikunnan ryhmä. Toivottavasti tämä soveltavan liikunnan tarjonta lisääntyy entisestään, kehitysvammaisetkin kaipaavat mahdollisuutta liikkua, vaikka kaikki eivät haluakaan kilpailla.
Mika Nyberg on halunnut kilpailla aina.
– Jo pienenä Mika piti omia juoksukilpailuja ja osallistui niin Hippo-hiihtoihin kuin kyläkisoihinkin, Eeva Nyberg toteaa. Maailmankisoihin lähtö ei Mika Nybergiä isommin jännitä, Eeva Nyberg sanoo lähtevänsä matkaan uteliaana.
– Olen kuullut maailmankisoista paljon, nyt pääsemme itse kokemaan ne.
Tiina Lamminaho
24.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Lehti on tullut jo niin pitkään, että kyläläiset odottavat sitä. Ja se halutaan nimenomaan painettuna lehtenä, moni säilyttää lehdet tallessa, Pekka Könkkölä ja Merja Karila Moksi ry:n hallituksesta kertovat. Moksin kylälehti on ilmestynyt jo 30 vuotta, nykyään lehden kokoamisesta vastaa Moksi ry:n hallitus vajaan kymmenen hengen porukalla.
– Painatuksen ja taiton ostamme, mutta postitus tehdään edelleen talkoilla. Ja postimaksujen säästämiseksi myös jaamme itse lehteä niin paljon kuin pystymme. Ihan jokaista lehteä emme pysty itse jakamaan, lehtiä menee ympäri Suomea muun muassa kesämökkiläisille, nykyään ei kuitenkaan enää ulkomaille. Aikaisemmin Moksin kylälehteä on mennyt Ruotsiin, Merja Karila kertoo.
– Lehden teossa on ollut pakko miettiä talousasioitakin, kun myös tässä talkootyö on vähentynyt. Alkuaikoinahan lehti kopioitiinkin itse kopiokoneella, nyt olemme satsanneet paperin ja painojäljen laatuun, Moksi ry:n sihteeri Moona Tuominiemi-Karila kertoo.
– Lehden ilmestymiskerrat on vähennetty kahteen vuodessa. Suurin muutos on se, että nykyään lehti on Moksi ry:n jäsenlehti. Aikoinaan lehti on jaettu kaikille kyläläisille ja jätepisteen asiakkaille, nyt lehden saa Moksi ry:n jäsenetuna, irtonumeroita myydään toki kenelle vain. Tilattuna kylälehti menee muun muassa Korpilahden kirjastoon ja Jyväskylän pääkirjastoon.
– Moksin kylälehdessä on edelleen kyläläisten kirjoittamia kertomuksia ja koosteet kyläseuran kokouksista, kevään lehdessä kerromme tulevista kesän tapahtumista, ja kylän uusista asukkaista yritämme tehdä aina esittelyn. Kyläseuran hallituksen jäsenet tekevät myös itse sisältöä lehteen, lehdentekijät kertovat ja toivovat, että kyläläiset olisivat aktiivisia lehden teossa.
– Lehteen saa kirjoitella, tai lähettää vaikka valokuvia, jutun ei tarvitse olla iso. Otamme vastaan myös esimerkiksi syntymäpäiväonnitteluja tai muistokirjoituksia. Mainoksiakin lehdessä voidaan julkaista, nyt meillä vain ei ole ollut aktiivista mainosten hankintaa. Alkuaikoina joka lehdessä oli pari sivua mainoksia. Silloin, kun Moksissa oli vielä koulu, kylälehdessä oli paljon koululaisten piirustuksia ja juttuja.
Kylälehden painos on noin 145, Moksi ry:ssä on noin 120 jäsentä.
– Kyläseuraan tulee uusiakin jäseniä, en tiedä sitten houkutteleeko kylälehti, vai muut kyläseuran jäsenedut, kyläseuran jäsenyyshän huomioidaan esimerkiksi tilojen, koneiden ja astioiden vuokrahinnoissa. Meillä on jäsenenä tosi paljon mökkiläisiä, ja jäseniä on myös naapurikyliltä, Moona Tuominiemi-Karila ja Pekka Könkkölä kertovat.
Viime vuoden ensimmäisessä Moksin kylälehdessä Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo muistelevat kylälehden syntymää ja alkuaikoja. Lehti sai alkunsa Virpi Mikkolan ideasta, ja ensimmäinen Moksin kylälehti ilmestyi joulun alla vuonna 1994.
Aluksi Virpi Mikkola kirjoitti paljon juttuja itse, mutta kyläläisetkin innostuivat kirjoittamaan jo heti ensimmäisiin lehtiin. Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo toteavat, että yksi ahkerimpia kirjoittajia oli Tapio Levänen; Tapio Leväsen historiajuttuja on saatu lukea Moksin kylälehdestä koko kylälehden historian ajan.
Alkuaikoina lehti tehtiin kokonaan talkoilla. Mukana oli monia kyläläisiä ja lehden kasaustalkoisiin tultiin usein koko perheen voimin. ”Hienointa Moksin kylälehden tekemisessä oli se, miten lehden teon kaikki vaiheet kokosivat kyläläiset puhaltamaan yhteen hiileen”, kirjoittavat Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo Moksin kylälehdessä.
Tiina Lamminaho
24.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Lukumummit ovat lapsille todella tärkeitä. Toki lukumummi-toiminta on tärkeää koulun aikuisillekin, mutta etenkin lapsille sillä on iso merkitys. Toiminnassa on jotain sellaista, mitä koulu ei pysty tarjoamaan; kouluarjessa on todella vaikea tarjota kahdenkeskistä aikaa oppilaalle aikuisen kanssa, Korpilahden yhtenäiskoulun rehtori Satu Lahti sanoo.
Korpilahden yhtenäiskoululla lukumummeja on ollut yli kymmenen vuoden ajan.
– Tällä hetkellä meillä on kolme lukumummia, parhaimmillaan heitä on ollut seitsemän, Tikkalassa on ollut ainakin yksi lukuvaarikin, erityisopettaja Salla Uppsala ja lukumummi Anja Vaara kertovat. Salla Uppsala toimii Korpilahden yhtenäiskoulussa lukumummien yhdyshenkilönä.
– Lukumummeja tai lukuvaareja tarvittaisiin lisää. Tikkalan koulussa ei ole tällä hetkellä yhtään lukumummia tai lukuvaaria, sinnekin heitä otettaisiin mielellään vastaan, Salla Uppsala sanoo ja Anja Vaara kertoo, että nykyiset lukumummit ovat olleet toiminnassa mukana alusta lähtien.
– Mukaan tarvittaisiin nuorempiakin, sellaisia juuri eläkkeelle jääneitä. Minä olen yrittänyt mainostaa tätä hommaa, mutta monet pelkäävät sitoutumista. Tästä voi kyllä pitää taukoakin, minäkin olen välillä poissa, kun olemme matkoilla, Anja Vaara kertoo. Satu Lahti vakuuttaa, ettei koululla mene mikään sekaisin, jos lukumummi tai lukuvaari ei joku viikko tulekaan.
– Lukumummi ei korvaa opettajaa, vaan on lisänä, Satu Lahti toteaa.
Lukumummi-toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille lisää lukukokemuksia sekä innostaa heitä lukemisen pariin yhteisten lukutuokioiden avulla. Toiminnalla on tarkoitus parantaa oppilaiden lukusujuvuutta ja luetun ymmärtämistä.
– Lukusujuvuus vaikuttaa kaikkien lukuaineiden opiskeluun. Jos lukeminen on vaikeaa, se vaikuttaa jatko-opintoihin asti, Salla Uppsala toteaa.
Lukumummi käy koululla kerran viikossa, Anja Vaaralla on neljä omaa oppilasta, joiden kanssa hän lukee, oppilaat tulevat yksi kerrallaan lukumummin luo.
– Jokainen on valinnut kirjan, mitä hän lukee, ja minulla on sama kirja. Oppilas lukee minulle ja minä seuraan kirjasta tai joidenkin kanssa luemme lauseen kerrallaan vuorotellen. Lukutuokio kestää parikymmentä minuuttia, lukemisen lisäksi juttelemme vähän kirjan tapahtumista, ja ehkä joskus jostain kirjassa olleesta vaikeasta sanastakin, Anja Vaara kertoo.
Lukumummi-toiminta on tarkoitettu alakoululaisille kakkosluokkalaisista kuutosluokkalaisiin.
– Pienemmät oppilaat harjoittelevat enemmän lukusujuvuutta, isommilla korostuu ehkä enemmän luetun ymmärtäminen, Salla Uppsala toteaa.
– Lukumummi-toiminta on suosittua, oppilaat monesti haluavat lukumummin luo. Siksi olemmekin joskus lähettäneet kaikki luokan oppilaat vuorotellen lukumummille, nyt kun lukumummeja on vain kolme, olemme valinneet lukumummin luona käyvät oppilaat. Marraskuussa lukumummit osallistuivat koulun lukuviikkoon lukemalla satuja.
Anja Vaara kertoo lähteneensä lukumummiksi, koska tykkää olla lasten kanssa.
– Silloin, kun aloitin lukumummina, minulla ei vielä ollut omia lapsenlapsia, mutta olin valmis mummoksi. Tämä tuo myös tekemistä päivään ja ryhtiä elämään, Anja Vaara toteaa.
– Lukumummiksi tai lukuvaariksi lähtemistä ei tarvitse pelätä, tehtävään saa perehdytyksen ja materiaaleja, sekä tukea kollegoilta. Eikä tässä tarvitse olla koko luokan edessä, tässä ollaan vain yhden lapsen kanssa kerrallaan. Vaitiolovelvollisuus lukumummeilla ja lukuvaareilla on, eli lapsen asioita ei saa kertoa eteenpäin. Minä en edes tiedä lasten sukunimiä.
Lukumummin kanssa luetaan koulun kirjastosta löytyviä kirjoja, oppilas valitsee kirjan yhdessä opettajan kanssa.
– Isommat lukevat joskus lukumummin kanssa jonkun kouluaineenkin kirjoja, esimerkiksi historiankirjan tekstejä, Salla Uppsala kertoo.
– Minä itse haluan, että lapset tutustuvat kirjallisuuteen. Itse luen tosi paljon ja minusta suomen kieli on niin hieno kieli, että sitä täytyy pitää yllä ja lasten on saatava hyvä kielitaito, Anja Vaara toteaa.
– Meitä eläkeläisiä on niin paljon, että sellainen voimavara pitäisi saada käyttöön. Lukumummiksi ja lukuvaariksi pystyy kuka tahansa, tässä ei kysytä, mikä olet ollut ammatiltasi. Ja tämä on kivaa, minä ilahdun joka kerta, kun tulen tänne, Anja Vaara sanoo.
Tiina Lamminaho
20.01.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Tilaajille
Tikkalan koululla pohdittiin sunnuntaina yhdessä ympäristötekoja – sekä sellaisia, joita kylillä on jo tehty, että sellaisia, joita siellä voisi vielä tehdä. Vauhdittajana kylien ympäristöteoille toimii Maaseudun Sivistysliiton hallinnoima Kestävät kylät -hanke, jossa osatoimijana on Keski-Suomen Kylät ry.
– Kestävät Kylät -hankkeita on eri puolilla Suomea. Keski-Suomessa meillä on tavoitteena kahden hankevuoden aikana käynnistää 45 ympäristötekoa. Kierrämme eri puolilla Keski-Suomea kartoittamassa, mitä kylillä on jo tehty ja mitä konkreettisia asioita sieltä nousisi esille, joihin haluttaisiin tarttua. Hanke on vasta pääsemässä vauhtiin, tämä Korpilahden pohjoisten kylien tilaisuus oli yksi ensimmäisiä kylätapaamisia, Nora Purojärvi ja Heli Kallio-Kauppinen Maaseudun Sivistysliitosta ja Riikka Rantapolku Keski-Suomen Kylät ry:stä kertoivat.
– Ympäristöteot ovat tavalla tai toisella ympäristölle ja ilmastolle suotuisia tekoja, jotka parantavat luonnon monimuotoisuutta. Myös arjen pienet teot ovat tärkeitä, naiset selvittävät ja kertovat, että tällaisia tekoja ovat esimerkiksi kierrätys ja energiansäästö.
– Hankkeen puitteissa voidaan toteuttaa esimerkiksi maisematekoja, perinnerakentamista, vieraslajitorjuntaa, kukkapeltoja ja niittyjä tai ympäristötaidetta. Meillä on pieni kassa, josta voimme rahoittaa pieniä hankkeita, isompien hankkeiden kohdalla voimme avustaa esimerkiksi Leader-rahoituksen hakemisessa.
Heli Kallio-Kauppinen esitteli myös Ryytimaa-hanketta, joka jakaa tietoa resurssiviisaasta yhteisöviljelystä.
Tikkalassa ympäristötekoina, joita on jo tehty, nostettiin esiin muun muassa Tikkala – Isolahti tien ympäristön raivaus, Myllyvuoren natura-alue, vuosittain järjestettävä ongelmajätekeräys sekä Patajärven rehevöitymisen vähentäminen kaislojen niitolla, jota on tehty jo kauan.
– Patajärven ja Muuratjärven virkistyskäytön lisääminen vaatisi kehittämistä, kalastusharrastusta pitäisi aktivoida, jotta etenkin Patajärvestä saataisiin kalastettua nykyistä enemmän; liika kalakantakin rehevöittää järveä, Timo Koskinen sanoi ja totesi, että venevalkamat voisivat lisätä kalastusta.
– Kaupunki omistaa Muuratjärven Varislahdessa venevalkaman, se on merkitty vuonna 2009 vahvistettuun kaavaan ja sitten se on tehty, mutta venepaikkoja ei ole missään jaossa. Esimerkiksi kyläseura voisi tehdä kaupungin kanssa sopimuksen ja markkinoida venepaikkoja. Myös Patajärven rannassa Tikkalan päässä kaupungilla on tontti, johon saisi uimapaikan ja venevalkaman. Sen kunnostaminen ei vaatisi suuria resursseja, Koskinen sanoi.
Ympäristötekoina, joita Tikkalassa voitaisiin tehdä, nostettiin esille myös muun muassa jättipalsamin ja lupiinin poistaminen, Tikkalan keskustan kaunistaminen esimerkiksi pensailla, ympäristötaiteen tekeminen sekä ympäristöteemaisen ohjelman yhdistäminen laavujen kierrokseen. Myös niityn perustaminen kiinnosti paikalla olijoita.
Juhani Kuusela kertoi, että Ylä-Muuratjärvellä on jo puhuttu kylätalon läheisen riukuaidan uusimisesta, samoin luontopolku on ollut esillä.
– Kylätalon ympäristöön voisi tehdä noin puolen kilometrin mittaisen luontopolun, jonka varrella olisi infotauluja, Kuusela totesi.
Kestävät Kylät -hanke jatkuu ensi vuoden loppuun asti. Lisää tietoa aiheesta löytyy muun muassa Maaseudun Sivistysliiton nettisivuilta.
Tiina Lamminaho
20.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
-Voisipa tehdä aikamatkan ja elää hetken menneiden sukupolvien aikaa tässä tilalla, Kartanon tilan viides isäntä Lassi Iistamo tuumaa.
Tilan historia ja sen entiset asukkaat ovat vahvasti läsnä Lassin ja avovaimonsa Julia Tyryn elämässä, vaikka tilan sekä sen asujien tulevaisuutta suunnitellaan nykyajan lähtökohdista käsin. Kumpikin on kiinnostunut tilan ja sen sukupolvien historiasta ja erityisesti Julia on tehnyt salapoliisityötä tilalta löytyneiden vanhojen kirjeiden ja muun materiaalin parissa.
Alun perin talo on ollut sotilasvirkatalo.
-Kartano on toiminut valtion sotilasvirkatalon lisäksi kouluna. Koska tila oli valtion omistama, täällä vieraili säännöllisesti virkamiehiä tarkastamassa asioita. Tämä edellytti huolellista asiakirjojen säilytystä, mikä on mahdollistanut tilan historian tarkan tutkimisen tänä päivänä. Tila oli siis aluksi vuokralla, mutta siirtyi myöhemmin yksityisomistukseen kun virkatalojärjestelmän purettiin ja virkatalot itsenäistyivät, Julia kertoo.
Kalle Liukkosella oli tilasta vuokrasopimus vuodesta 1882 lähtien ja vuonna 1902 hän antoi vuokraoikeuden vävypojalleen eli tyttärensä Alma Liukkosen miehelle Frans Evald Iivarille. Sukunimi muuttui myöhemmin Iistamoksi.
Frans Evaldin jälkeen tulivat Heikki, Matti, Jussi ja nyt Lassi.
Työhuoneen seinillä on kuvia menneistä sukupolvista.
– Frans Evaldin ja Alman elämä on ollut monella tavalla rankkaa. Perheen kolmesta lapsesta kaksi menehtyi nuorena. Poika meni sisällissodassa ja tytär kuoli keuhkotautiin. Heikki eli Lassin isopappa jäi vielä, onneksi, Julia pohtii.
Oven karmilla roikkuu kaunis, musta silkkipuku. Sen on Lassin isomummin Ennin peruja. Nuoret kertovat, että puvulla taitaa olla ikää noin 90 vuotta. Julia aikoo pukea silkkipuvun ylleen Keski-Suomen yrittäjäjuhlaan tulevana lauantaina, jos puvun kangas vaikuttaa tarpeeksi kestävältä.
-Enni oli Nurmisen sahan omistajien tyttäriä ja siinä talossa vietettiin heidän häitäänkin.
Kartanon tilalla on säilytetty vanhaa huolellisesti, sillä yläkerran vintistä on löytynyt muitakin tekstiileitä erinomaisessa kunnossa. Osa niistä päätyy hirsiseen rantasaunaan, joka on tarkoitus pystyttää rantaan ensi kesänä. Samalle paikalle, missä joskus ennen talonväen sauna on sijainnut.
Muitakin suunnitelmia talon pihapiirin suhteen on ja ne kaikki liittyvät historian säilyttämiseen.
-Haluamme palauttaa ympäristöä sellaiseksi kuin se on joskus ollut. Kaadoimme esimerkiksi tästä talon edestä puut pois, ja maisema Päijänteelle avautui. Tässä talon edessä oli entisaikaan niittyä. Korjauslistalla vanha aittarakennus on listalla kärkipäässä, koska se on jo vähän notkahtanut. Vanhaa ”pappalaakin” on tarkoitus laittaa ihan asumiskuntoon. Nykyisin taloa kutsutaan pappalaksi, mutta alun perin se on ollut talon työväen asuntoina. Omat vanhempani voisivat siinä mahdollisesti joskus sitten asua, ettei heidän tarvitse mennä hoitokotiin, Lassi suunnittelee.
Historian ja perinteiden kunnioittamista on sekin suunnitelma; entisaikaan ikäihmiset hoidettiin pitkälti kotona.
Tilan päärakennus, jossa tilan seuraava sukupolvi Lassi ja avovaimo Julia Tyry asuvat, on järjestyksessään kolmas. Seiniltä löytyy kehystettyjä kuvia, joissa näkyvät mäen törmälle rakennetut aiemmat päärakennukset, kuten ensimmäisenä rakennettu punainen hirsitalo. Seuraava päärakennus oli sävyltään vaalea, ja edeltäjäänsä hieman suurempi ”kartanomainen” talo. Muistoina entisistä asuinrakennuksista ovat vanhat huonekalut, jotka ovat edelleen käytössä.
Lassi Iistamolle on ollut aina selvää, että hän tulee jatkamaan Kartanon tilaa. Omien sanojensa mukaan hänet on siihen kasvatettu, eikä hänellä itsellään ole ollut mitään suunnitelmaa vastaan.
Julia Tyrylle maaseudulla asuminen on myös tuttua, sillä hänen juurensa ovat Tyryn tilalla Jämsässä.
Muutaman vuoden nuoripari kokeili asumista ”keskustassa” eli Korpilahden kirkonkylällä.
-Olihan siinä asumisessakin tietysti puolensa ja helppoutensa, mutta kyllä me tänne mielellämme muutimme.
-Kun oli asunut muutaman vuoden muualla, kotitilaa katseli uusin silmin. Tämä tuntui oikeasti omalta kodilta. Täällä riittää touhua vähän eri malliin, Lassi sanoo.
Lassi Iistamolla on oma yritys, joka tekee muun muassa maanrakennustöitä ja lumen aurauksia. Maataloutta tilalla harjoitetaan vielä Jussi Iistamon nimissä, mutta Lassi on ottanut vastuuta siitäkin puolesta ja sukupolvenvaihdos on tulossa, kunhan aika on otollinen.
Tilalla viljellään nykyisin muun muassa mustakauraa, jota käytetään hevosten ravintona sekä heinää hevosille. Markkina suuntautuu pääosin Keski-Suomen alueelle, mutta tuotteita myydään myös muualle Suomeen.
Julia auttaa kaikissa talon töissä, missä pystyy ja tekee osa-aikaista työtä Korpilahden S-marketissa.
-Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä 14-vuotiaasta saakka ja se tasapainottaa mukavasti työtä täällä kotona ja tilalla.
Tulevaisuuden haaveisiin kuuluvat myös eläimet.
-Haluaisimme ottaa pihaan lampaita. Ne pitäisivät huolen myös talon edessä olevasta niitystä.
Lassi ehdottaa, että otamme kuvan ulkona navetan päädyssä, jossa näkyy vanhan navettarakennuksen jyhkeät kivet. Nämä nuoret osaavat todella arvostaa edellisten sukupolvien tekemää kovaa työtä.
Maarit Nurminen