Haapamäen ja Jyväskylän välinen rautatie valmistui vuonna 1897. Ei kestänyt kauankaan, kun kävi ilmeiseksi, että radasta tuli liian mäkinen ja mutkainen. Silloiset veturit eivät jaksaneet vetää kymmentäkään vaunua perässään koko matkan. Mäkiä oli paljon ja niistä korkein oli Mustolaisvuori Huttulassa Petäjäveden ja Keuruun välillä. Vielä uudenkin radan aikana siinä kohtaa oli pitkään Suomen rautateiden korkein kohta.
Radan uusimisen tarpeeseen herättiin 1910-luvun lopulla, mutta sisällissota keskeytti jo aloitetut työt. Töitä jatkettiin 1920-luvulla ja uutta rata päästiin ajamaan koko matkalta 1926. Yksi viimeisistä töistä oli Koskensaaren upean kivisillan valmistuminen mainittuna vuonna. Petäjäveden kohdalla rautatietä on noin 20 kilometriä. Siitä matkasta runsas puolet tehtiin uuteen maastokohtaan, yleensä aika lähelle, jos maasto sen salli. Soveltuvin osin käytettiin vanhaa linjausta, mutta penkkoja tarvittaessa korotettiin. Kaikkein etäämmälle vanhasta radasta uusi rakennettiin Koskensaaren ja Kintauden välillä, lähes puolen kilometrin päähän.
Tuo rataosuus Koskensaarelta Kintauden Pepuniemeen kulkeekin pisimmän matkan leikkaamatta vanhaa rataa eli noin kolme ja puoli kilometriä. Kartalla reitti näkyy katkoviivana tai yhtenäisenä viivana kertoen käytöstä metsäautotienä. Ala-Kintauden rannassa vanha rata eli Ratatie on asukkaiden, mökkiläisten ja ulkoilijoiden ahkerassa käytössä. Siellä ja kirkonkylän kohdalla ovat vanhan ratapenkan ja myös uuden komeimmat maisemat.
Koskensaaren kivisillan vieressä on vanhan terässillan kivipenkat ja pätkä vanhaa pohjaa. Kivisilta on eittämättä yksi Petäjäveden nähtävyyksistä ja lajissaan maamme komeimpia. Sitä voisi hehkuttaa enemmänkin. Tieltä katsoen pensaikot peittävät ajoittain näkymää. Joku puskia on välillä raivannut. Kiitos sille, joka ymmärtää kauniiden näkymien päälle.
Kirkonkylän asemalta itään vanhaa rataa eli Ratapolkua voi kulkea kävellen ja pyöräillen, paikoin autollakin runsaan kilometrin matkan. Niin myös Keuruun suuntaan, sillä Verkkalantie on vajaan puolen kilometrin matkan vanhaa rataa vähän sillan yli. Sen jälkeen vanha rata jää osin uuden penkan alle. Verkkalan tasoristeyksestä eteenpäin vanha rata kulki nykyisen rinnalla Rautakylän paikkeille, jossa oli aikoinaan Maunulan tasoristeys.
Kintaudella vanha rata kiersi Ala-Kintauden rantoja, mutta joitakin kallioleikkauksia jouduttiin tekemään. Tästä kohtaa vanha rata koukkaa luontoarvoiltaan hienoon Pepuniemeen palatakseen takaisin nykyisen radan eteläpuolelle ja kohti Vehkasuota
Vanha ratapohja on kulttuurihistoriallinen elävä muistomerkki. Muita rataosuuksia ei ole rakennettu Suomessa kahteen kertaan, ei ainakaan 77 kilometriä. Jäljellä olevia osuuksia käytetään ahkerasti eikä niillä taida olla välitöntä tarvetta muuhun käyttöön. On erittäin toivottavaa, että edustavia pätkiä vanhasta radasta säilyy ihmisten kuljettavissa ja kertomassa rautatieliikenteen alkuvaiheista Keski-Suomessa. Kaikenlaisessa rakentamisessa vanha ratapohja tulisi ottaa huomioon, jottei kulku niillä estyisi. Erityisesti Kintauden kohdalla tämä on ajankohtaista yhdessä erinäisten lähistön luontoarvojen kanssa.
Pentti Valkeajärvi