Pikkulotan paluu suojeluskuntatalolle
Uuraisten nuorisoseurantalo Seurala tunnetaan nykyään enimmäkseen mukavana yhdessäolon paikkana, jossa pelataan bingoa ja lauletaan karaokea. Hyvä niin, sillä mikäpä kunnioittaisi paremmin talon osin surullista ja sotaisaa menneisyyttä kuin rauhan ajan ilo.
Talo toimi pitkään Uuraisten suojeluskuntatalona ja tästä osasta historiaa on nyt saatu graniittilaatta seinälle. Laattaa ei olisi vieläkään ilman 88-vuotiaan pikkulotta Kaarina Moision aktiivisuutta, avukseen hän sai kahdeksan muun Uuraisten suojeluskunnassa toimineen suvun jälkeläisiä. Kaarinan isä Viljo Silvasti toimi 1930-luvulla Uuraisten suojeluskunnan päällikkönä, joten laatta on myös kunnianosoitus isälle.
– Kaksi vuotta olen tätä päivää odottanut, hienolta tuntuu olla täällä tänään, totesi Kaarina laatan paljastustilaisuudessa marraskuussa.
Suojeluskuntajärjestö oli Suomessa vuosina 1918–1944 toiminut vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944.
Kaikkiaan suojuskuntien omistamia tai osaomistamia taloja on ollut Suomessa ainakin 521 kappaletta.
Uuraisten suojeluskunta muodostetiin Uuraisille alkuvuodesta 1918 ja tuon vuoden levottomuudet vaativat kolme valkoista uuraislaista uhria, Vilho Paanalan, Matti Laurilan ja Vilho Hyytiäisen. Miehet kaatuivat Hämeessä ja Pirkanmaalla. Suojeluskuntalaisten vapaussodaksi kutsuma aika ei kuitenkaan näyttänyt uuraislaisille synkimpiä kasvojaan, mutta pahempaa oli tulossa.
Tänään 30.11.2023 tulee kuluneeksi 84 vuotta siitä, kun talvisota alkoi. Uuraista talvi -39-40 koetteli erityisen raskaasti. Joukot perustettiin paikkakuntakohtaisesti niin, että saman pitäjän miehet palvelivat usein samassa yksikössä. Uuraisten miehet joutuivat pahoihin paikkoihin, sillä seurauksella, että talvisodassa kaatui 58 uuraislaista miestä, 2,1 prosenttia koko kunnan väestöstä. Erityisen paljon uuraislaisia meni Itä-Kannaksella Taipaleen Terenttilässä ja Kirvesmäessä joulukuussa -39.
– Sankarivainajat tuotiin arkuissa tälle samalle lattialle, missä kahvipöytämme nyt seisoo. Uuraisten taloista kerättiin Suomen lippuja, joilla arkut peitettiin. Lotat merkkasivat liput, jotta ne osattiin sitten palauttaa oikeisiin taloihin. Keskisen lipussa on vieläkin merkintä ”Silvasti” tuolta ajalta. Tuossa näyttämön reunalla oli messinkinen kynttilänjalka, jossa kotitekoinen kynttilä. Tulin ihan pienenä tyttönä joka ilta isän kanssa sytyttämään kynttilän ja kunnioittamaan heidän uhriaan. Olin aika vilkas lapsi ja isä sanoi, että kun kynttilä sytytetään, pitää olla vähän aikaa ihan hiljaa. Ne arkut lattialla tulivat monta kertaa mieleen, kun kävin nuorena tyttönä täällä tansseissa ja näen ne silmissäni yhä tänäkin päivänä, Kaarina Moisio kertoo.
Muistoja kovista ajoista on muillakin. Jouko Pihl Kyynämöisiltä menetti isänsä talvisodassa 9.2.1940.
– Minä en muista isästäni mitään, olin vähän toisella vuodella ja siskotyttö kahdeksan päivän ikäinen kun isä kaatui. Kova paikka perheelle, mutta silloin ei ollut kriisiryhmiä. Olen käynyt paikalla, jossa isä kaatui, Terenttilän Surmansuolla. Olisin vielä kerran eläessäni siellä halunnut käydä, mutta nyt näyttää maailman tilanne sellaiselta, että sinne ei enää pääse. Muistona meillä on Niemelässä seinällä isän voittama suojeluskunnan ampumahiihdon Keski-Suomen piirin mestaruuspalkinto, muistelee Jouko Pihl.
Ampumahiihtoon liittyy Ari Paanalankin muisto.
Meillä on vanha 9-millinen Parabellum puukotelossa, jonka saa pistoolin peräksi. Kotelossa lukee Suojeluskunnan kiertopalkinto ampumahiihdossa. Sitä en tiedä, mistä se meille oli tullut. 1980-luvulla tuli vapautus, että jos on luvattomia aseita, niin ne voi viedä poliisille, eikä saa mitään syytettä. Menin aseen kanssa poliisi Pienimäen huoneeseen ja hän ensin sanoi, että tämä pitää tehdä ampumakelvottomaksi ja saat sen sitten takaisin. Vähän tarkemmin tutkittuaan, hän totesi, että tämä on niin hieno antiikkiase, että tätä ei tuhota, vaan kirjoitetaan sinulle aseenkantolupa. Nyt se on minulla laillisena aseena, Paanala kertoo.
Laatan paljastusjuhlassa nautittiin Marjoniementilan kahvit ja pöytään oli katettu perinteitä kunnioittaen muun muassa lettivehnästä, kuten yli 100-vuotiaan talon pöytiin monta kertaa aiemminkin. Tervetuliaissanat lausui Uuraisten nuorisoseuran puheenjohtaja Eliisa Tanner ja laatan tekstin ääneen luki Teuvo Tanner. Kunnanjohtaja Juha Valkama kiitti Kaarina Moisiota siitä suuresta panoksesta, jonka hän on vuosikymmenten aikana antanut ja yhä edelleen antaa Uuraisten kotiseututyön hyväksi.
Hanna Lahtinen