Hanna Lahtinen

Artikkeli Kampaaja, kuuntelija ja vähän keittiöpsykologi Parturi-kampaamo Susanne juhlii 20-vuotista taivaltaan julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Jakemanin 40-vuotiseen historiaan kuuluu myös haastavia vuosia. Vielä 2010-luvun alussa betoniteollisuuden projektit ja Venäjän-vienti muodostivat merkittävän osan liiketoiminnasta. Krimin valtauksen jälkeen vientikauppa kuitenkin hiipui nopeasti, ja yrityksen oli etsittävä uusi suunta. Ratkaisuksi löytyi rakennusteollisuus. Vuonna 2015 saatu EN 1090 -sertifiointi avasi uusia mahdollisuuksia kantavien teräsrakenteiden valmistukseen.
Muutos osoittautui onnistuneeksi. Rakennusteollisuuden osuus liiketoiminnasta on kasvanut voimakkaasti, ja vuodesta 2019 lähtien myynti kyseiselle sektorille on viisinkertaistunut.
Vuonna 2020 Jakemanin omistajat ostivat Mecamiehet-yrityksen, joka sai myöhemmin nimekseen Mecaman. Tänä vuonna Mecaman fuusioitiin osaksi Jakemania.

Tänä päivänä Jakeman on yrityskauppojen ja päämäärätietoisen kehitystyön kautta saavuttanut merkittävän aseman alalla. Jakemanin hallituksen puheenjohtaja ja yrittäjä Veli-Pekka Niemistö näkee yhteisen nimittäjän vuosikymmenten kehityksessä selvästi.
– Molemmilla tehtailla on aina ollut vahvaa osaamista ja ymmärrystä siitä, miten vaativia rakenteita tehdään ja miten asiakkaalle löydetään toimiva ratkaisu. Monipuolisten ja erikoisten töiden tekeminen on osa meidän perimäämme.
Samalla yritys on selviytynyt poikkeuksellisen haastavasta toimintaympäristössä.
– Seitsemään vuoteen ei ole osunut yhtään täysin vakaata vaihetta. Silti olemme pystyneet kasvamaan ja toimimaan kannattavasti koronan, kustannusnousun, sodan ja rakentamisen hiljentymisen keskellä, Niemistö toteaa.
Vuonna 2019 Jakeman työllisti alle kymmenen henkilöä. Tänä päivänä henkilöstöä on noin 50.
Kasvun taustalla on ollut myös panostaminen henkilöstöön. Yritys järjesti koronavuosina rekrytoivia koulutuksia yhdessä Gradian kanssa ja koulutti uusia tekijöitä metallialalle. Moni koulutuksen kautta tullut työskentelee yrityksessä edelleen.
Niskasen mukaan ammattitaitoisen työvoiman saatavuus on alalla edelleen haastavaa, mutta Jakeman on onnistunut rekrytoinneissaan.
– Meillä on paljon erilaisia osaajia ja erilaisia persoonia. Se tekee meistä vahvemman.
Työyhteisöä hän pitää yhtenä yrityksen tärkeimmistä voimavaroista.
– Työ vie suuren osan ihmisen arjesta. Siksi sillä on väliä, millainen ilmapiiri työpaikalla on.
Vaikka rakentamisen suhdanteet ovat olleet viime vuosina heikot, Jakemanilla nähdään jo merkkejä paremmasta. Tarjouspyyntöjen määrä on kasvanut, uusia asiakkaita on saatu ja tunnettuus lisääntynyt.
Yritys on ollut mukana myös näkyvissä hankkeissa, jollainen juuri nyt on Jyväskylän Hippoksen alueen rakentaminen.
Teknologian kehitys tuo uusia mahdollisuuksia niin tuotantoon kuin toimistotyöhönkin. Tekoälyä kokeillaan esimerkiksi laskennan tukena, mutta Niskanen muistuttaa, että osaaminen syntyy edelleen ihmisistä.
Jakemanin tulevaisuuden tavoitteet rakentuvat pitkälti samojen periaatteiden varaan kuin neljä vuosikymmentä sitten.
– Haluamme olla huomenna parempia kuin tänään. Emme elä menneisyydestä, vaikka arvostammekin historiaamme, Niskanen sanoo.
Neljän vuosikymmenen jälkeen yrityksen tärkeimmät vahvuudet ovat edelleen samat: kyky toteuttaa vaativia projekteja, löytää asiakkaille toimivia ratkaisuja ja viedä työt maaliin asti.
– Hyvällä fiiliksellä eteenpäin ja kohti tulevaa. Vahva usko tulevaisuuteen kuvaa ehkä parhaiten sitä, missä nyt olemme, Niskanen tiivistää.

Hanna Lahtinen

Artikkeli 40-vuotias Jakeman rakentaa tulevaisuutta vahvalta perustalta julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

– Nykyään kartat ovat kaikkien saatavilla, niihin voi luottaa ja niissä on hyvin tarkkaa tietoa. Vanhat kartat sen sijaan olivat vain hyvin pienen piirin käytettävissä, ne olivat hallinnon työkaluja, ja niiden tietosisältö vaihteli paljon sen mukaan, mitä tarkoitusta varten ne oli tehty, Mika Hirvonen totesi esityksensä aluksi. Hirvonen kertoi vanhoista kartoista Korpilahden näkökulmasta Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen kokouksen yhteydessä, aiheeseen Hirvonen on tutustunut tehdessään historian kandidaatin tutkielmaa Helsingin yliopistoon.
Esimerkkinä keskiajan kartoista Hirvonen näytti kuvan kartasta, jonka keskustana oli Jerusalem, karttaan oli piirretty myös Tonava, Niili ja Välimeri, itä oli ylhäällä. Suomi oli jossain kartan reunustalla, Suomea kuvasi apinan näköinen eläin, Norjaa taas kuvasi hiihtäjä, jolla oli käsissään yksi sauva.
– Tarkempia karttoja alkoi ilmestyä vähitellen, kartoitus lähti liikkeelle 1500-luvulla, kun valtiot tarvitsivat karttoja. Korpilahdenkin alue alkoi piirtyä kartoille 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa, silloin Korpilahtea ei vielä mainittu nimellä, mutta kartoissa oli esimerkiksi Päijänne, Hirvonen kertoi ja totesi Pohjolan kartan vuodelta 1532 olevan ensimmäinen kartta, jossa mainitaan Suomi ja Päijänne.
Ensimmäiset maanmittarit Suomeen saatiin 1630-luvulla.
– Silloinkin maanmittareita oli vähän, yksi joka läänissä ja Suomessa oli silloin seitsemän lääniä. Uusia karttoja ei ilmestynyt kovin usein, Hirvonen kertoo.
– Ensimmäinen kartta, jossa Korpilahti mainitaan nimeltä, on Jämsän pitäjänkartta vuodelta 1644. Siinä on merkitty Korpilahdelle kymmenen taloa, ja Jyväskylään yksi talo. Päijänteen rannat tunnettiin paremmin kuin sisämaa, esimerkiksi Tikkalan ja Saukkolan talojen määrää ei karttaan ole merkitty.

1600-luvulla karttoja tehtiin hallinnon tarpeisiin.
– Pietari Brahella oli tavoitteena saada vesitie sisämaasta merelle, ja siksi tehtiin kartat Kokemäenjoen ja Längelmäveden vesistöistä. Längelmäveden vesistön kartassa vuodelta 1653 on hahmoteltu kanavaa Jämsän seudulle, ja se pysyi mukana kartoissa kauan, Hirvonen kertoi.
– 1600-luvulla siviilikäyttöön tarkoitetut kartat ja sotilaskäyttöön tarkoitetut kartat erkaantuivat toisistaan. Siviilikäyttöön tarkoitetut kartat tehtiin hallinnolle lähinnä verotusta varten, sotilaskäyttöön tarkoitetuissa kartoissa taas oli merkitty muun muassa kokoontumispaikat ja huoltoon liittyviä asioita.
1700-luvulla alkoi tulla tiluskarttoja, jotka oli tehty yksittäisistä tiloista, ensimmäinen korpilahtelainen tiluskartta on vuonna 1707 tehty Weijon tiluskartta.
– Hämeen läänin kartassa vuodelta 1742 on vesistöt merkitty tarkasti, mutta teitä siinä ei ole juuri ollenkaan, eli silloin nimenomaan vesistöt olivat kulku- ja kuljetusväyliä, Hirvinen toteaa.
1700-luvun Suomen historiaan kuuluvat myös isoviha ja pikkuviha, eli ajanjaksot, jolloin Venäjä miehitti Suomea.
– Pikkuvihan aikaan venäläiset tekivät pikakartoitusta Suomessa. Vuodelta 1742 on olemassa yksi venäläinen kartta Suomesta, ja siinä on jo esitetty hieman myös maanpinnan muotoja, Hirvonen kertoi.
Ruotsin valtionarkistossa säilytettävä Korpilahden pitäjänkartta vuodelta 1752 on Hirvosen mukaan todella isokokoinen.
– Siinä on selvitetty tarkasti pellot ja niityt, talvitiet ja kesätiet, saaret ja myllyt, karttaan on myös merkitty, missä olisi viljelysmaaksi sopivaa maata. Kartta on tehty ennen isojakoa eli se kertoo vanhimmasta asutuksesta. Esimerkiksi Muuramessa talot olivat hyvin lähekkäin, ja isojaossa muuramelaisia taloja siirrettiin etäämmälle toisistaan. Korpilahden kylän alueella talot olivat jo valmiiksi kauempana toisistaan, niitä ei niin paljoa siirrelty, Hirvonen kertoi.
– Myös Jämsästä on olemassa pitäjänkartta vuodelta 1752. Siinä tie Korpilahden suuntaan on paljon nykyistä tietä pohjoisempana, tielinjaus on jo 1400 – 1500 -luvuilta ja se pysyttelee kaukana Päijänteen savikoista. Vanha tieura on edelleen nähtävissä, monessa muodossa. Jossain paikoin se on polkuna, jossain paikoin mökkitienä ja jossain vähän isompanakin tienä.

1760-luvulta alkaen toteutettu isojako lisäsi karttamateriaalin määrää Hirvosen mukaan valtavasti.
– Isojako kesti vuosikymmeniä. Ensin jaettiin pellot ja niityt, ja vasta sitten metsät, niillä ei ollut juuri arvoa. Sellaisissa paikoissa, jossa isojako aloitettiin myöhemmin, myös metsät jaettiin samaan aikaan peltojen ja niittyjen kanssa, Hirvonen kertoi.
– Isojaon aikaan talonpojat pääsivät mukaan maanmittaustoimitukseen ja saivat mahdollisuuden lunastaa itselleen yhden karttakopion. Yksi kartta jäi maanmittarille ja sitä käytettiin paljon maastossa, yksi puhtaaksi piirretty kopio meni maanmittaushallitukselle.
1700-lopussa ja 1800-luvun alussa karttojen teko sotilaskäyttöön lähti käyntiin voimakkaasti, ja karttoihin haluttiin uutena asiana maanpinnan muodot näkyviin. Tärkeistä kohteista, esimerkiksi Muuramesta, jossa oli vain yksi silta Muuramenjoen yli, tehtiin erilliskarttoja.
– Kartat lähetettiin kuninkaalle Tukholmaan, eivätkä ne olleet täällä sitten silloin, kun niitä olisi tarvittu, Hirvonen toteaa.
– Suomesta on tehty opaskartta myös vuodelta 1775, se tehtiin kuningas Kustaa III:n Suomen-matkaa varten ja ainoastaan kuninkaan käyttöön.
Autonomian ajan alussa ei ilmestynyt uusia karttoja Suomesta, seuraava pitäjänkartta Korpilahdesta on vuodelta 1847.
– Siihen aikaan saatiin idea, että kartat on pidettävä ajan tasalla koko ajan. Se tehtiin siten, että maanmittaushallituksella oli pohjakartta, johon liimattiin päälle maanmittarin piirtämiä uusia kartanpalasia. Tästä seurasi, että samassa kartassa saattoi olla tietoja niin 1700-luvulta kuin 1800-luvun lopustakin, Hirvonen kertoi.
– 1800-luvun loppupuolella alkoi ilmestyä myös uudentyyppisiä erikoiskarttoja. Esimerkiksi Korpilahden kirkonmäestä on kartta vuodelta 1858, jossa on piirretty kaikki alueen rakennukset ja nimetty, mitä ne ovat. Ja vaikka vesiväylät olivat tärkeitä, ensimmäinen Päijänteen purjehdusväyläkartta ilmestyi vasta 1883.

Artikkeli Korpilahti ilmestyi kartalle 1600-luvulla julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

– Kosteikko kehittyy vuosien saatossa, uudelle kosteikolle ei aivan heti synny kovin paljoa eliöstöä lintujen ruoaksi. Hyttisuon kosteikolle vesi nostettiin noin vuosi sitten, sekin vielä kehittyy ja eliöstöä tulee lisää, mutta kyllä siellä jo päättyneenä kesänäkin oli vesilintuja, Lauri Ijäs Petäjäveden Luonto ry:stä kertoo.
Ijäksen mukaan Hyttisuolla pesi viime kesänä ainakin sinisorsia, taveja ja telkkiä.
– Laulujoutsenkin siellä viihtyi, mutta vesilintuja, jotka ovat eniten vähentyneet, eli haapanaa ja tukkasotkaa, siellä ei ainakaan vielä pesinyt. Kun kosteikkoon tulee enemmän ravintoa ja kasveja, jotka ovat vesilinnuille mieleen, saattavat vaateliaammatkin lajit, kuten haapana ja tukkasotka, sinne asettua. Tukkasotkia Petäjävedellä pesii hyvin vähän, niitä on oikeastaan vain kalanviljelytekolammissa, joissa viljellään istutettavia kalanpoikasia, perinteisiltä lintujärviltä tukkasotkat ovat täältä hävinneet, Ijäs kertoo ja toteaa, että myös todella harvinaisia jouhisorsia ja lapasorsia voisi periaatteessa tulla Hyttisuolle.
Haapanat hyötyvät Ijäksen mukaan matalan veden alueesta, samoin kuin muut puolisukeltajat, kuten esimerkiksi sinisorsa ja tavi.
– Hyttisuolla veden pintaa kannattaisi säännöstellä niin, että siellä olisi paljon matalan veden aluetta, Ijäs toteaa.
Kahlaajista Hyttisuolla on viime kesänä nähty ainakin metsävikloja ja valkovikloja, myös kurkia alueella näkyi.
– Lintutornista on havaittu myös muun muassa västäräkkejä, töyhtöhyyppiä ja pajusirkkuja, ne viihtyvät rantapensaikoissa. Kosteikon reunamilla on pikkulinnunpönttöjä ja niissä on pesinyt tiaisia ja kirjosieppoja. Myös kerttusia Hyttisuon lintutornista on havaittu, samoin hiirihaukka ja ruskosuohaukka, Ijäs kertoo ja sanoo, että lintutornissa olevaan vihkoon on kirjattu kymmeniä käyntejä.

Kosteikot houkuttelevat myös korentoja. Viime kesänä Hyttisuolla nähtiin eteläntytönkorentopari, eteläntytönkorentoa ei ole aiemmin Petäjävedellä nähty.

Sudenkorentoja ja lepakoita
Kosteikossa viihtyvät myös muut kuin linnut.
– Sudenkorentoja tulee yleensä kosteikkoihin, ja myös Hyttisuo osoittautui hyväksi korentopaikaksi. Näin kesän aikana toistakymmentä korentolajia, muun muassa eteläntytönkorennon, se oli ensimmäinen havainto lajista Petäjävedellä, Ijäs kertoo ja toteaa, että eteläntytönkorento on ruvennut levittäytymään aiempaa pohjoisemmaksi.
– Näin alueella myös muun muassa purokorennon sekä sini-, rusko- ja kirjoukonkorentoja. Korennot elävät toukkavaiheessa vedenpohjassa, ja ne ovat hyvää ravintoa monelle vesilinnulle.
Myös lepakoita Hyttisuon alueella asustaa.
– Ainakin pohjanlepakkoa ja vesisiippaa siellä oli nyt, täytyy ensi kesänä katsoa tarkemmin, mitä lepakkolajeja sieltä löytyy, Ijäs toteaa ja sanoo, että jo viime keväänä alueella oli viitasammakoita.
– Ja tapasin minä siellä kaksi majavaakin, ne eivät ehkä ole kaikkein toivotuimpia vieraita, kun ne ovat vieraslajiksi luokiteltuja kanadanmajavia.

Kosteikon rantojen raivaus jäi viime keväänä hieman kesken, sitä on Ville Pätysen mukaan tarkoitus jatkaa ensi kevättalvella.
– Minkinpyynti siellä on aloitettu syksyllä minkkiloukuilla, Pätynen kertoo ja toteaa, että vesi vaihtuu kosteikossa hyvin, eikä siinä ole ilmennyt ongelmia, vaikka nyt onkin satanut reilusti.
– Mielenkiinnolla odotan ensi kevättä ja kesää. Kyllähän kosteikko houkuttaa vesilintuja jäämään, kun virtaava vesi sulaa aika aikaisin keväällä, Lauri Ijäs toteaa.

Artikkeli Hyttisuo houkutteli jo pesimään julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa valmistaudutaan valitsemaan päättäjät seuraavaksi neljävuotiskaudeksi. Petäjäveden seurakunnassa kirkkovaltuutetuista ei kuitenkaan äänestetä, sillä ehdokkaita ilmoittautui sama määrä kuin kirkkovaltuustoon valitaan jäseniä.
– Emme ole ainoa seurakunta, joka on tässä tilanteessa. Näissä vaaleissa sama tilanne on yhteensä 30 seurakunnassa, kaikkiaan Suomessa on 343 evankelis-luterilaista seurakuntaa, kirkkoherra Laura Kemppainen toteaa.
Petäjävedellä ei ainakaan Laura Kemppaisen tietojen mukaan olla aiemmin päädytty tilanteeseen, jossa kirkkovaltuustoon olisi ehdokkaita sama määrä kuin valtuutettuja valitaan.
– Olen kysellyt asiaa myös kauan mukana olleilta luottamushenkilöiltä, eikä kukaan muista tällaista tilannetta aiemmista vaaleista. Muutamissa viime vaaleissa meillä on ollut parisenkymmentä ehdokasta, kirkkovaltuustoon valitaan 15 valtuutettua, Laura Kemppainen kertoo.
Vuoden 1986 Petäjävesi-lehdessä kerrottiin, että Petäjävedellä oli 55 seurakuntavaaliehdokasta, silloin kirkkovaltuustoon valittiin 17 valtuutettua.
– Nykyään myös monilla yhdistyksillä ja järjestöillä on haasteita löytää tekijöitä, ihmisten arki on niin täyttä. Kirkkovaltuusto vaatii sitoutumista neljäksi vuodeksi, Laura Kemppainen toteaa ja kertoo, että uusi kirkkolaki antaa mahdollisuuden pienentää kirkkovaltuutettujen määrää pienissä seurakunnissa.
– Meidän kokoiselle seurakunnalle kirkkohallitus esittää kirkkovaltuutettujen määräksi kolmeatoista. Kirkkovaltuusto voi halutessaan pitää määrän isompana, ja meillä kirkkovaltuusto päätti, että pysytään viidessätoista valtuutetussa. Kirkkovaltuutettujen määrä on asia, jota uusi kirkkovaltuusto voi halutessaan pohtia ennen seuraavia vaaleja, Kemppainen sanoo.
– Se on mielettömän upea asia, että nyt Petäjävedeltä löytyi viisitoista ihmistä, jotka haluavat sitoutua neljäksi vuodeksi ja antaa omaa aikaansa ja osaamistaan seurakunnan hyväksi, Kemppainen kiittelee.

Moni jäi pois
Petäjäveden kirkkovaltuusto uudistuu melkoisesti, sillä nyt istuvasta viidestätoista kirkkovaltuutetusta peräti yhdeksän jättäytyi pois. Uuteen kirkkovaltuustoon kuuluvat Elävä seurakunta -ehdokaslistan ehdokkaat Hanna Hautamäki, Anna-Maria Huuskonen, Saana Huuskonen, Heli Kokkonen, Alpo Kukkonen, Johanna Mehto, Eira Meskanen, Hannele Oikarinen, Heikki Palola, Tommi Reinikainen, Tanja Roslöf, Tuulimaria Saarinen, Risto Saarinen, Jorma Suonsaari ja Tuukka Taipale.
Yksi pois jäävistä nykyisistä kirkkovaltuutetuista on kaksi kautta kirkkovaltuustossa ollut tämänhetkinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jari Koskenranta.
– Se, että ehdokkaita ilmoittautui vain sama määrä kuin kirkkovaltuutettuja valitaan, on erittäin harmittava juttu. Valitettavasti nykyisiä valtuutettuja jäi niin monta pois, Koskenranta toteaa.
– Sopuvaali ei ole hyvä asia. Jotta seuraavilla kerroilla saataisiin enemmän ehdokkaita, päätöksentekokulttuurin on oltava avointa, reilua ja rehellistä, Koskenranta sanoo ja toteaa, että kirkkovaltuustossa päättäjät tekevät päätöksiä ainoastaan seurakuntalaisia varten.
– Eli päätöksillä pidetään seurakunnasta huolta. Nyt on saatu talous kuntoon, siihen on panostettu paljon. Toivon, että se pysyisikin kunnossa, Koskenranta sanoo ja kiittelee vapaaehtoisten suurta panosta.

Yhteistyötä kehittämään
Petäjävedellä asuva, Uuraisilla pappina työskentelevä Johanna Mehto lähti ehdolle Petäjäveden kirkkovaltuustoon, koska hän haluaa olla vaikuttamassa siihen, että Petäjäveden seurakunnassa olisi enemmän toimintaa kaiken ikäisille.
– Petäjäveden seurakunnalla on paljon mahdollisuuksia, mutta jostain syystä virtaa puuttuu. Uurainen on melkeinpä täsmälleen samankokoinen seurakunta, mutta siellä on monen suusta kuultuna hyvää pöhinää, niin seurakunnan kuin kunnankin puolella. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on luontevaa ja halutaan olla yhdessä tekemässä asioita. Tätä toivon Petäjävedellekin, toivon, että täällä kaikki toimijat puhaltaisivat yhteen hiileen ja toteuttaisivat erilaisia tapahtumia yhdessä, Johanna Mehto sanoo.
– Ja juuri tästä syystä lähdin ehdolle. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että Petäjäveden seurakunnassakin lähdettäisiin rohkeasti tekemään uusia avauksia ja näkemään työn mahdollisuudet. Toivoisin, että yhteisesti mietittäisiin, mitä seurakunta voi tehdä ja antaa seurakuntalaisille, eikä ajateltaisi vain, mitä voimme tehdä vähenevillä resursseilla. Paljon hyvää on jo tapahtunut muun muassa diakoniatyön muodossa, mutta enemmän tarvitaan. Annetaan siis kaikki tuki ja motivaatio yhteiseen työhön. Haluan ennen kaikkea olla rakentamassa, en purkamassa, Mehto sanoo.
Anna-Maria Huuskonen oli aikaisemmin kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa 12 vuotta, neljä vuotta sitten hän ei ollut ehdolla kirkkovaltuustoon, mutta palasi nyt taas kirkkovaltuutetuksi.
– Jäin pois valtuustosta, koska kaipasin taukoa raskaan seurakunnan liitosprosessin jälkeen ja minulla oli myös opintoja. Nyt on hyvä hetki lähteä uudelleen jatkamaan seurakunnan toiminnan kehittämistä ja tukemaan työntekijöitä, Anna-Maria Huuskonen sanoo.
– Seurakunnan päätöksenteossa minua kiinnostaa se, että pienessä seurakunnassa työ on hyvin konkreettista ja ihmisläheistä. Seurakunnan vieminen yhteistyössä eteenpäin on motivoivaa ja valtuutetun tehtävässä oppii paljon uutta, Huuskonen toteaa.
Uusi kirkkovaltuusto aloittaa ensi vuoden alussa, ensimmäisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto valitsee puheenjohtajiston ja kirkkoneuvoston.

Artikkeli Äänestys jää väliin Petäjävedellä, ja monessa muussakin seurakunnassa julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Ramin harjoittelu on tavoitteellista. Hän treenaa viikoittain Uuraisilla mutta myös Jyväskylän Fight Clubilla sekä Harjun Woimalla.
– Uuraisilla on vähän kevyemmät treenit ja Jyväskylässä rankemmat, Rami kuvailee.
Viikkoon mahtuu tavallisesti neljästä viiteen painiharjoitusta. Lisäksi Rami harrastaa yleisurheilua, hiihtää talvisin ja liikkuu muutenkin paljon. Hän on pärjännyt hyvin muidenkin lajien kisoissa.
– Hän on ollut esikoulusta asti ikäluokkansa nopeimpia ja vahvimpia. Koululiikuntaliiton kilpailuissa huomattiin, että hän kuuluu myös pohjoisen Keski-Suomen nopeimpiin ja vahvimpiin, isä kertoo.
Räjähtävyys, nopeus ja voima ovat ominaisuuksia, joista on hyötyä sekä yleisurheilussa että painissa. Myös monipuolisuus on yksi menestyksen avaimista.
– Motivaatiota harjoitteluun löytyy paljon. Lisäksi yleisurheilu ja muu liikunta tukevat hyvin tätä lajia. Se on kokonaisuus, Ville Penttinen sanoo.
Kilpailuja järjestetään ympäri maata, joten harrastus vaatii usein myös pitkiä automatkoja.
– Kisoja on yleensä kerran tai kaksi kuukaudessa. Niitä järjestetään esimerkiksi Hämeenlinnassa, Imatralla, Turussa ja Uudellamaalla, äiti Heli Hirvonen kertoo.
Yksilölajissa koko perhe onkin vahvasti mukana. Kilpailupäivinä kilometrejä kertyy helposti satoja.
Rami kertoo jännittävänsä kilpailuja vain vähän.
– Lämmittelen ennen matseja ja sitten vain painin. En minä oikeastaan mitään erityistä mieti.
Vanhemmat pitävät huolellista lämmittelyä tärkeänä myös turvallisuuden kannalta.
– Loukkaantumisriskiä pystyy itse vähentämään paljon. Kun tilanteet tunnistaa ajoissa ja osaa taputtaa eli luovuttaa tarvittaessa ajoissa, vältytään monilta vahingoilta, Heli Hirvonen sanoo.
Ramin perhe kiittelee myös kotiseuran merkitystä. BJJ Uurainen on säilyttänyt asemansa vireänä seurana jo vuosien ajan ja tarjoaa harrastusmahdollisuuden monenikäisille.
– Nuorimmat harrastajat ovat 3-4-vuotiaita ja vanhimmat jo yli viisikymppisiä. Itsekin aloitin vasta 34-vuotiaana, eikä ikä ole este harrastamiselle, Heli Hirvonen toteaa.
Perheen mielestä kamppailulajit kehittävät fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös itseluottamusta, sääntöjen kunnioittamista ja kykyä kohdata niin voitot kuin tappiotkin.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Nuori mestari tähtää maailman huipulle julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Tarinaillassa Metsäkulmalla muisteltiin merkittäviä metsäkulmalaisia henkilöitä. Tapio Kokkonen kertoi ensin kahdesta 1800-luvun puolella syntyneestä miehestä, G. F. Oksasesta ja K. H. Karikosta.
– Vuonna 1845 Padasjoella syntynyt G. F. Oksanen tuli vuonna 1866 Petäjäveden lukkariurkuriksi ja hoiti sitä virkaa 62 vuotta, kuolemaansa asti, Kokkonen kertoi.
– Oksanen oli opiskellut itse ja osasi myös ruotsia. Hän auttoi ja neuvoi muita, toimi kirjurina ja oli monissa luottamustoimissa, muun muassa kuntakokouksessa ja kirkkoneuvostossa. Vuonna 1874 Oksanen oli perustamassa kansakoulua Petäjävedelle. Lukkariurkurin työnsä lisäksi Oksanen toimi Karikkokosken sahan hoitajana. Hän asui Pohkalanmäellä siihen asti, kunnes muutti Siltaniemeen kanttorin uuteen asuntoon. Pohkalanmäeltä kirkkoon on matkaa 15 kilometriä, Oksanen käveli sen joka sunnuntai 18 vuoden ajan, Kokkonen kertoi.

Lukkariurkuri G. F. Oksanen asui Pohkalanmäellä ennen kuin muutti Siltaniemeen. (Tapio Kokkosen tekoälyllä korjailema kuva, alkuperäinen kuva julkaistu vuonna 1928 Sisä-Suomi -lehdessä)

G. F. Oksanen oli myös puuseppä, tarinaillassa paikalla olleet metsäkulmalaiset totesivat, että hänen tekemiään huonekaluja löytyy vieläkin monesta talosta.
– K. H. Karikko oli tukkipoika, joka tuli isännäksi Karikon taloon vuonna 1870. Hän oli edistyksellinen maanviljelijä ja hän kasvatti myös hevosia; Karikon omistama Hurra oli aikoinaan Suomen juoksijakuningas. Karikko oli myös perustamassa Keski-Suomen maamiesseuraa, ja toinen keskeinen henkilö G. F. Oksasen lisäksi kansakoulun perustamisessa Petäjävedelle, Kokkonen kertoi.
Myös K. H. Karikko toimi kuntakokouksessa, ja Karikkokosken sahan isännöitsijänä, myöhemmin hän osti Karikkokosken sahan.
– Minun mielestäni K. H. Karikon paras saavutus Petäjäveden kehityksen kannalta oli Jyväskylästä Vaasaan menevän radan linjaukseen vaikuttaminen siten, että rata tehtiin kulkemaan Petäjäveden kautta, Kokkonen totesi.

Karikon saha oli perustettu Könkköjokeen vuonna 1837.
– Se oli yksi Suomen ensimmäisiä ulkomaille puutavaraa lähettäviä sahoja, Tapio Kokkonen kertoi.
– Alkuaikoina toiminta oli pienimuotoista, vuodessa sahattiin 1000 – 3000 runkoa. Sahalla oli useita omistajia, muun muassa loviisalaisia kauppiaita ja heidän jälkeensä porvoolaisia kauppiaita. Vuonna 1859 saha uusittiin kokonaan, K. H. Karikko tuli sahan omistajaksi vuonna 1890. Liiketoiminta loppui vuonna 1902, sen jälkeen Karikkokosken saha toimi vielä kotitarvesahana vuoteen 1925. Saha purettiin vuonna 1927, vain purukasat jäivät jäljelle.
Kokkosen mukaan Karikkokosken sahalta ajettiin lautakuormia Muurameen Päijänteen rannalle, ensin vetoeläiminä käytettiin härkiä sitten heviosia. Päijännettä pitkin laudat vietiin etelään, välissä oli vielä pätkä kuljetusta maitse, ennen kuin laudat olivat meren rannalla satamassa, valmiina vietäväksi ulkomaille.
– Kuormat vietiin Karikkokoskelta Muurameen Naulasuon, Naulakankaan ja Patajärven kautta. Reittiä käytettiin vain talvisin, kun pääsi jäitä pitkin, iltaan osallistuneet tiesivät ja joku pohti, olisiko Muuramen Härköpohja saanut nimensä vetoeläiminä käytetyistä häristä.
– Petäjävedellä on ollut myös muita sahoja, koskista saatiin vesivoimaa, Kokkonen totesi.

K. H. Karikko oli monessa mukana. (Tapio Kokkosen tekoälyllä korjailema kuva, alkuperäinen kuva julkaistu vuonna 1928 Sisä-Suomi -lehdessä)

ITE-taiteilija Imppu muistetaan
1800-luvulla syntyneiden miesten tarinoiden jälkeen mietittiin metsäkulmalaisia merkkihenkilöitä vähän lähempää nykyaikaa. Eniten puhetta riitti ITE-taiteilija Ilmari Salmisesta ja hänen Imppulandiastaan.
– ITE-taiteilijat ovat ihan mahtavia joka puolella Suomea, Aira Kivelä totesi.
– Karhu-kirppiksellä kerran amerikkalainen pariskunta kyseli Imppulandiaa, ja he puhuivat Impusta suurena taiteilijana, Päivi Romula muisteli.
Tarinaillassa paikalla olleista moni muisteli käyntejään Kojolassa eli Imppulandiassa, jotkut veivät sinne vieraitaankin. Impun taidetta on myös Metsäkulma koululla, samoin monen tarinaillassa olleen kotona.
– Ja kyllä Imppu ostikin paljon tusseja, ne eivät kauaa kestäneet, Arja Järvinen muisteli.
Ilmari Salmisen lisäksi tarinaillassa mainittiin Halla-Otto, jonka kuolemasta on 70 vuotta, myös putkimiehenä Metsäkulmalla toiminutta Pumppu-Kustaata muisteltiin. Lopuksi Tapio Kokkonen näytti vanhoja valokuvia, ja vähän uudempiakin, Petäjävedeltä. Sata vuotta sitten kuvia oli ottanut valokuvaaja Emil Brask, Tapio Kokkonen kuvasi samoja paikkoja vuonna 2010.
– Sata vuotta sitten maisemat olivat avarampia, muun muassa vanhalta kirkolta näkyi uudelle kirkolle. Nyt välissä on niin paljon puita, etteivät kirkot enää ke

Artikkeli Petäjäveden Metsäkulmalla muisteltiin merkkihenkilöitä julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Ylä-Muuratjärven Metsästäjien lahtivaja Pekanmäentien ja Albintien risteyksessä näyttää ulospäin jo valmiilta. Sisätyöt on tarkoitus tehdä talven ja ensi kevään sekä kesän aikana, käyttöön lahtivaja on tarkoitus saada ensi vuoden syksyllä.
– Seura on toiminut vuodesta 1987 lähtien. Tähän asti olemme hoitaneet riistan käsittelyn hyvinkin alkeellisissa oloissa, tällä hetkellä meillä on vuokrattuna riistankäsittelyä varten tilaa yhden seuran jäsenen vanhasta navetasta, lahtivaja-hanketta vetävä Juho Ilmarinen kertoo.
– Olemme miettineet jo useamman vuoden ajan omaa tilaa seuralle. Lahtivajan rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, kun minä tein ammattikorkeakoulussa rakennusmestarin tutkinnon lopputyökseni suunnitelman lahtivajasta. Rupesimme seurassa pohtimaan, haluammeko lähteä lahtivajaa rakentamaan; tämä on iso projekti ja vaatii seuran jäseniltä sekä aikaa että myös oman rahan uhraamista.
Lahtivaja päätettiin tehdä ja paikaksi valikoitui Pekanmäentien ja Albintien risteyksessä oleva tontti, jossa seuran metsästyskota on ollut jo yli 30 vuoden ajan. Aulis ja Kyllikki Levänen lahjoittivat tontin Ylä-Muuratjärven Metsästäjät ry:lle, joten nyt tonttikin on seuran oma.

Juho Ilmarinen suunnitteli lahtivajan opinnäytetyönään.

Lahtivajan rakennuksen kustannusarvioksi on laskettu noin 75 000 euroa, mukana laskelmassa on myös jonkin verran maanrakennustöitä. Rakennustyöt tehdään talkoilla.
– Rupesimme selvittämään, onko lahtivajaan mahdollista saada rahoitusta tai avustusta jostakin. JyväsRiihen kautta oli saatavissa Leader-rahoitusta, kun hanke liitettiin Ylä-Muuratjärven kyläseuran varautumissuunnitelmiin, Juho Ilmarinen kertoo.
– Itse rakennukseen Leader-tukea ei saa, mutta hankkeen kautta saimme tukea porakaivoon ja vesihuoltoon, kylmiöön kylmälaitteineen, jätevesijärjestelmään, erilliseen kuivakäymälärakennukseen, varavoimajärjestelmään sekä erilaisiin tarvikkeisiin, kuten esimerkiksi ensiapuvälineisiin ja VHF-radiopuhelinasemaan.
Ylä-Muuratjärven Metsästäjien ja Ylä-Muuratjärviseuran yhteinen hanke on nimeltään Lahtivaja Hirvelä – paikallinen varautumis- ja huoltokeskus, julkista tukea hanke sai reilut 31 000 euroa.
– Täällä on porakaivo ja aggregaatti, jolla voidaan pyörittää pumppua sähkökatkojen aikanakin, eli täältä saadaan puhdasta vettä vedenjakelun häiriötilanteissa. Täällä on myös sähkökatkojenkin aikana toimiva lämmitys ja kylmiötkin toimivat aggregaatilla; totta kai tämä olisi joka tapauksessa käytettävissä tarvittaessa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa, eli ei varautumisasia mikään keksitty juttu ole, Juho Ilmarinen toteaa.
Kun lahtivaja valmistuu, siellä voidaan järjestää myös erilaisia kursseja ja muuta metsästykseen liittyvää toimintaa.
– Lapsille ja nuorille järjestettävät kurssit auttavat siirtämään metsästystaitoja eteenpäin. Lahtivajaa voivat käyttää myös SRVA-porukka, ja siellä voidaan tehdä tarvittaessa hätäteurastuksiakin, Juho ja Jouko Ilmarinen toteavat.
– Tontilla on reilusti tilaa, kesällä tähän tulee ehkä riistapelto. Ja onhan tässä tilaa rallikatsojillekin; Jyväskylän MM-rallihan on kahtena vuonna mennyt tästä ohi.

Ylä-Muuratjärven Metsästäjissä on 32 jäsentä. Seuran pääriistaa ovat hirvieläimet eli hirvi, valkohäntäpeura ja metsäkauris, seuralaiset metsästävät aktiivisesti myös pienpetoja.
– Onhan tämä iso taloudellinen ponnistus tämän kokoiselle seuralle. Tähän lahtivajaprojektiin on kartoitettu seuran jäsenistä ne, ketkä haluavat osallistua kustannuksiin, kaikkia jäseniä ei ole pakotettu maksamaan. Mukaan lähteneet ovat laittaneet tähän omaa rahaansa useita tuhansia euroja, Juho ja Jouko Ilmarinen kertovat.
– Talkootyötä tässä on tehty ainakin 2000 tuntia, eli tämä vaatii tosi paljon mukana olevilta, iso kiitos kaikille talkoolaisille.
Töitä jatketaan rakennuksen sisällä talvella. Riistankäsittelytila tehdään elintarvikehuoneiston kriteerit täyttäväksi tilaksi. Suunnittelussa on pyritty siihen, että tilat ovat muunneltavissa tarpeen mukaan.
– Eihän tämä taloudellisesti järkevää ole, varsinkaan tämän kokoiselle seuralle. Riistalihalle tulee kova kilohinta, kun tämän kustannukset lasketaan mukaan. Mutta tämä on tehty ajatellen seuran tulevaisuutta, seuran toiminnalle tulee jatkoa, kun on tilat, jossa harrastaa, Juho ja Jouko Ilmarinen sanovat.

Artikkeli Metsästäjien lahtivaja tukee varautumista – Hirvelästä tulee myös varautumis- ja huoltokeskus julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Korpilahden nuorisoverstaan pyörittämiseen mietittiin keinoja keskustelutilaisuudessa viime viikolla, paikalla olivat myös palvelujohtaja Katariina Soanjärvi, palvelupäällikko Elina Lämsä ja johtava nuorisonohjaaja Anna-Bodil Boe kaupungin nuorisopalveluista.
Tällä hetkellä nuorisoverstasta ei ole lopetettu, mutta se on suljettu palvelujohtajan päätöksellä.
– Meillä on henkilöstöä liian vähän nuorisotilamäärään nähden, tällä henkilöstöllä emme pysty pitämään avoinna kaikkia nuorisotiloja. Täällä Korpilahdella meillä on kaksi nuorisotyöntekijää; meillä oli vaihtoehtoina sulkea joko nuorisoverstas tai Sumpbi, ja päädyimme laittamaan kiinni nuorisoverstaan, koska Sumpbissa on enemmän kävijöitä, palvelujohtaja Katariina Soanjärvi kertoi ja totesi, että myös Keljonkankaan nuorisotila on tällä hetkellä suljettu.
– Jos asia olisi meistä kiinni, emme sulkisi yhtään nuorisotilaa. Tiedämme, että palveluille on tarvetta, nuorisopalveluiden naiset vakuuttivat.
Suljettuna nuorisoverstas on ollut syksystä lähtien, viime kevääseen asti se oli periaatteessa avoinna kerran viikossa, mutta silloinkin oli viikkoja, jolloin tila oli suljettu työntekijäpulan takia. Nuorisoverstaan musiikkipuolelle pääsee harjoittelemaan varaamalla tilasta joko vakiovuoron tai yksittäisen vuoron. Alle 29-vuotiaille tilan käyttö on maksutonta, varaajan eli vuoron vastuuhenkilön pitää olla täysi-ikäinen.

– Nuorisoverstas on hieno paikka, sitä ei kannata hukata, mutta miten saadaan organisoitua sen käyttöä. Ymmärrän, että joka paikasta pitää säästää, kun kaupungin talous on alijäämäinen, mutta toisaalta yksikin syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonia, Ilse Weijo totesi.
– Joskus ennen vanhaan vanhemmat ovat järjestäneet puuhastelua nuorten kanssa, voisiko ajatella, että nyt joku yhdistys järjestäisi toimintaa, tai voisiko seurakunta ottaa koppia nuorisoverstastoiminnan järjestämisestä, Weijo pohti.
Elina Lämsä kertoi, että esimerkiksi Jämsässä ja Keuruulla vastaavaa toimintaa järjestetään kaupungin ja paikallisen yhdistyksen kumppanuussopimuksen turvin, yhdistys vastaa toiminnan pyörittämisestä ja kaupunki on myöntänyt yhdistykselle kohdeavustusta toimintaan.
– Toiminnan järjestämisessä on otettava huomioon myös eri lakien määräykset ja turvallisuuskysymykset, Elina Lämsä totesi ja kertoi, että laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta uudistui viime vuonna.
– Se, että työntekijöitä on aina kaksi, on turvallisuuskysymys sekä työntekijöiden että tilaa käyttävien nuorten näkökulmasta, Lämsä sanoi.
– Minä en hyväksy, että kaupunki pesee kätensä tästä kokonaan. Kyllä kaupungin asia on huolehtia myös hieman varttuneemmista nuorista, Markku Lahti totesi.
Seppo Turusen mukaan nuorisoverstaalla on käynyt monenlaista porukkaa, niin mopoilla kuin jalkaisin, polkupyörillä ja autoillakin.
– Nuorten kohtaamiseen nuorisoverstas on todella hyvä paikka. Ja sitä tarvitaan, nuorilla on oikeasti hätä, Turunen sanoi.
Sirkku Mennala otti esille saavutettavuuden.
– Korpilahti on iso alue, eikä täällä ole joukkoliikennettä. Onko oikein, että nyt kaksi kaupungin eteläisintä nuorisotilaa on suljettuna. Jos meillä on täällä jotain spesiaalia, kuten nuorisoverstas, kyllä kaupungista pääsee tännekin päin, Sirkku Mennala sanoi ja totesi, että kaupunki maksaa tällä hetkellä joka tapauksessa vuokraa tiloista.

– Isossa kuvassa tässä on kyse arvoista eli siitä, kuinka raha jaetaan, Markku Lahti sanoi.
– Itse näkisin parhaana vaihtoehtona sellaisen, että nuorisoverstas olisi kaupungin vastuulla ja kaupungilta tulisi sinne yksi työntekijä. Hänelle työpari voisi tulla esimerkiksi jonkun yhdistyksen kautta. Tässä puhuttaisiin noin 15 tunnista viikossa, kyllä siihen pitäisi rahat löytyä, Lahti sanoi ja lupasi pitää asia esillä sivistyslautakunnassa.
Keskusteluissa tarvittava kaupungin työntekijän panos pudotettiin noin kymmeneen tuntiin viikossa, jos nuorisoverstas olisi avoinna kolmena iltana viikossa kolme tuntia kerrallaan. Sumpbin kustannuksella nuorisoverstasta ei kuitenkaan haluta pitää avoinna.
– Näen nuorisoverstaan erittäin tärkeänä, mutta se ei ole reilua, jos Sumpbi laitetaan kiinni, Sumpbista on tullut todella hyvää palautetta, Ilse Weijo totesi.
– Kaupungin alueellinen nuorisotyö on ennaltaehkäisevää nuorisotyötä ja siinä meillä on pääkohderyhmänä nimenomaan alle 18-vuotiaat nuoret, eli juuri Sumpbin asiakaskunta, Anna-Bodil Boe totesi.
Katariina Soanjärven esittämien tilastojen mukaan Korpilahden alueella asuu reilut 300 12 – 17-vuotiasta nuorta, 18 – 29-vuotiaita täällä on samojen tilastojen mukaan 80.

Artikkeli Korpilahdella keskusteltiin nuorisopalveluista julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

– Metsänomistajien erilaiset arvot tunnistetaan nykyään selkeämmin ja metsänhoitoyhdistykset haluavat tarjota palveluita kaikenlaisille metsänomistajille, niin luontopainotteisesti metsäänsä suhtautuville kuin talouspainotteisesti metsäänsä suhtautuvillekin, Mhy Päijänteen toimitusjohtaja Petri Takalo sanoo ja toteaa, että luontoarvot kiinnostavat metsänomistajia.
Metsänhoitoyhdistysten valtakunnallinen puukauppapalvelu uudistettiin tänä vuonna, myös siinä otetaan metsänomistajien arvot entistä paremmin huomioon.
– Metsänomistajien tavoitteet pyritään selvittämään aiempaa paremmin ja tarkemmin kaiken asioinnin yhteydessä, esimerkiksi puukauppa lähtee liikkeelle arvojen ja tavoitteiden kartoittamisella. Uudistettu puukauppapalvelu tuo myös ostajille entistä enemmän näkyviin myyjän tavoitteita, Takalo kertoo.
– Taustakeskusteluissa metsänomistajan kanssa otetaan toki huomioon myös metsän mahdollisuudet. Esimerkiksi nyt julkisuudessa puheissa ollut jatkuvapeitteinen kasvatus ei ole kaikissa metsissä mahdollista suoraan, jotkut kohteet voi olla uudistettava, ennen kuin niissä voidaan aloittaa jatkuvapeitteistä kasvatusta. Toisaalta harvennushakkuutkin voivat tähdätä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen, vaikka sitä ei erikseen metsänkäyttöilmoituksessa mainita.

Päijänteen metsänhoitoyhdistys on kehittänyt myös Luontokäsikirjan metsänomistajille, jotka haluavat hoitaa metsiään luontopainotteisesti.
– Luontokäsikirja on niin sanottu metsäsuunnitelma luontoarvoille ja antaa ohjeet luonnon hoitoon. Siinä tavoitteena on, että metsäluonto kehittyy parempaan suuntaan, mutta siinä ei poissuljeta talousmetsäkäyttöä, Takalo kertoo.
– Toki jos haluaa isommin lisätä oman metsänsä luontoarvoja, joutuu tinkimään taloudellisesta tuloksesta jonkin verran. Omaa metsäänsä voi käsitellä myös osissa; voi lisätä suojelua sinne, missä on siihen sopivia kohteita ja toisaalta taas tehostaa puun tuottoa esimerkiksi lannoittamalla siellä, missä on vähäisempiä luontoarvoja, ja jossain kohteissa voi käyttää esimerkiksi jatkuvapeitteistä kasvatusta.
Talousmetsissä suojellaan luontoarvoja jo lakienkin perusteella, esimerkiksi metsälaissa on määräyksiä arvokkaiden elinympäristöjen, kuten lähteiden, puronvarsien, rehevien metsien ja soiden, suojelemisesta.
– Metsälaki, ympäristölaki ja vesilaki antavat raamit, lisää määräyksiä löytyy metsäsertifikaateista. Yleisimmin Suomen metsätiloilla on käytössä PEFC-sertifikaatti, jotkut käyttävät myös tiukempaa FSC-sertifikaattia, Takalo sanoo.
– Normaalissa talousmetsänhoidossakin pystytään helposti lisäämään luontoarvoja esimerkiksi suojavyöhykkeillä, monimuotoisuustiheiköillä, tekopökkelöillä, säästöpuilla, lahopuun säästämisellä sekä suosimalla sekametsiä ja monilajisuutta. Nämä kuuluvat normaaliin toimintaan.

Luonnonsuojeluhalua keskisuomalaisilla metsänomistajilla on Petri Takalon mukaan paljon.
– Suurella osalla metsänomistajia on aina ollut metsäalueita, jotka on jätetty talousmetsäkäytön ulkopuolelle. Nykyään luontoarvoihin ja suojeluun liittyvät asiat tiedostetaan entistä enemmän ja niistä osataan kysyä, Takalo toteaa.
Luontoarvojen säilyttämisestä halutaan myös tuottoa metsänomistajille.
– Etenkin Keski-Suomessa valtion korvaamaan pysyvään suojeluun kohteita on erittäin vaikeaa saada, Metso-suojeluohjelmaan on yli viiden vuoden jono. Myös kymmenen vuoden määräaikaiseen suojeluun tarkoitetut ympäristötuen rahat ovat tältä vuodelta käytetty, Takalo kertoo ja toteaa, että yksi keino saada tuloa metsästä muutenkin kuin myymällä puuta, saattaa tulevaisuudessa olla luontoarvokauppa.
– Luontoarvokauppa ei ole vielä kunnolla lähtenyt liikkeelle. Tarjontaa luontoarvoista olisi, mutta ostajakunta on vielä varovaista, kun velvoittavaa kompensaatiolainsäädäntöä ei ole, Takalo toteaa.
Luontoarvokaupassa yritykset voisivat ostaa luontoarvoja esimerkiksi maksamalla tietyn luontokohteen suojelemisesta tai ennallistamisesta ja suojelemisesta.
– Luontoarvoja ostamalla yritykset voisivat lunastaa vastuullisuuslupauksiaan. Kun luontoarvokauppa lähtee liikkeelle, metsänhoitoyhdistykset voivat toimia siinä välittäjinä. Tällä hetkellä ostajakunta puuttuu, vain joitakin pilottikohteita on toteutettu, Takalo kertoo.

Artikkeli Luontoarvot huomioon entistä enemmän metsänhoidossa ja puukaupassa julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.