14.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Hanketta hankaloittaa se, että hankealueella ja sen läheisyydessä on paljon Natura-alueita niin vesistöissä kuin maa-alueillakin, sekä suojeltuja perinnemaisemia. Hankkeen toteuttamiseksi eivät riitä normaalit lupamenettelyt, niittokin vaatii poikkeusluvan, hankevastaava Heikki Lamminaho Putkilahden kyläseurasta toteaa. Putkilahti – Päijänne -vesistön parannushankkeen tavoitteena on parantaa Putkilahden vesiluontoa ja pysäyttää vesistön rehevöityminen. Virtauksia on tarkoitus parantaa sekä Päijänteen ja Ylisjärven välisessä Kääjinsalmessa että Päijänteen ja Nokkosen välisessä Rupansalmessa.
– Kääjinsalmi on nyt paikoin alle metrin syvyinen. Se pitäisi saada yli kaksi metriä syväksi, Lamminaho kertoo.
– Virtauksista ei ole tutkittua tietoa, mutta sellaista puhutaan, että etelätuulella Vespuolentien sillan kohdalla vesi virtaisi Kääjinsalmessa Ylisjärvelle päin. Jos Ylisjärvestä tulee sisäjärvi, jonka vesi vaihtuu vain kevättulvien aikaan, ei vesi pysy raikkaana, Lamminaho sanoo ja kertoo, että Nokkosen kohdalla tilanne on lähes samanlainen; myös Rupansalmi on erittäin matala.
– Kun salmia syvennetään, paranee myös sekä kalastuksen että veneilyn mahdollisuudet. Tavoitteena onkin toteuttaa Kääjinsalmeen merkitty venereitti, Lamminaho toteaa.
Lamminahon mukaan hankkeen tarpeellisuudesta ollaan yksimielisiä. Putkilahden kyläseuran kumppaneina hankkeessa ovat Peuhan, Putkilahti-Ruotsulan sekä Ylisjärven osakaskunnat vesialueiden omistajina.
– Asiantuntijakumppanina suunnittelussa meillä on Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry. Heillä on kokemusta vastaavista hankkeista, joten yhdistys on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani, Lamminaho toteaa.
Tällä hetkellä hankkeessa on meneillään selvitys- ja suunnitteluvaihe. ELY-keskus on myöntänyt hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen 38 000 euron tuen, rahoitus tulee osittain EU:n maaseuturahastolta, osittain valtiolta. Seuraavien vaiheiden avustushakemukset on tarkoitus saada ELY-keskukselle tämän vuoden keväällä.
– Kääjinsalmi on Natura-aluetta ja Rupansalmen läheisyydessä on Natura-aluetta, joten vaaditaan tarkkoja selvityksiä, ja se on iso haaste, joka tuo lisäkustannuksia. Lupien saaminen toimenpiteille ei myöskään ole varmaa, Lamminaho toteaa.
– Kääjinsalmen ruoppaus on niin iso projekti, että se vaatii luvan myös AVI:lta. Koska Kääjinsalmea pitää syventää niin paljon, nousee sieltä valtavasti pohjamassaa. Se on kyllä hyvää maanparannusainetta, siinä on typpeä ja fosforia, mutta sen kuljetus pelloille pitää myös ratkaista.
Niiton suunnittelu on Lamminahon mukaan tehty ja sitä tarkennetaan vielä kevään aikana.
– Tavoitteena olisi, että pääsisimme niittämään ensimmäisen kerran tämän vuoden syksyllä. Niittoa olisi tarkoitus tehdä kolmena vuonna, Lamminaho kertoo. Salmien niitot rajataan uoman keskialueelle, joten
uhanalaisten lajien elinolosuhteissa ei aiheuteta muutoksia. Niitetyt vesikasvit siirretään peltoalueille aumoihin kuivumaan ja levitetään myöhemmin pelloille maanparannusaineena.
Ruoppaus on vuorossa aikaisintaan vuoden 2026 syksyllä, lupakäsittelyyn menee Heikki Lamminahon mukaan vähintään vuosi.
Vaikka hankkeen myöhempiinkin vaiheisiin saataisiin tukea ELY-keskukselta, kyläseura ja osakaskunnat tarvitsevat hankkeeseen omarahoitusosuuden. Niiton ja ruoppauksen osalta avustus voi olla 80 prosenttia kokonaiskustannuksista. Myös talkootyö voidaan laskea omarahoitusosuuteen.
– Niiton osalta omarahoitus ei ole sellainen peikko kuin ruoppauksen osalta. Tarkkaa tietoa oman raha tarpeesta ei vielä ole. Ruoppauksen osalta luvituskin maksaa paljon. Koska lupa tarvitaan Aluehallintovirastosta, sille tulee hintaa toistakymmentä tuhatta euroa, Heikki Lamminaho kertoo.
Putkilahden vesistöjen parannushanke on vuosien varrella kaatunut jo kaksi kertaa omarahoituksen puutteeseen.
– 1990-luvun lopulla hanke oli suunniteltu valmiiksi ja rahoituskin oli hankittu. Omarahoitusosuutta ei saatu kokoon, eikä rahoitusta Korpilahden kunnalta, ja hanke lopahti siihen. Samoin kävi vuonna 2004, Lamminaho kertoo.
Nyt tammikuussa kyläseura käynnistää vapaaehtoiseen lahjoitukseen perustuvan varainhankinnan.
– Sen lisäksi avustuksia on saatava lisää. Kartoitamme muun muassa olisiko metsäyhtiöillä, jotka omistavat maata vesistön valuma-alueilla, mahdollisuutta avustaa hanketta esimerkiksi luonnon ennallistamiseen varatuista rahoista. Myös Jyväskylän kaupungin puoleen on tarkoitus kääntyä, Lamminaho sanoo.
Hanketta esitellään tarkemmin Putkilahden kylätalossa kyläseuran järjestämässä tilaisuudessa torstai-iltana 16. tammikuuta kello 18.
Tiina Lamminaho
14.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Kotiseutuneuvos Markku Lahti oli tutkaillut vanhaa karttapiirrosta Korpilahden kirkonmäeltä ja miettinyt, mikä oli mahtanut olla niin sanotun viinapannuhuoneen kohtalo.
Viinapannuhuoneeseen kerättiin alueen talojen ja isäntien viinapannuja, koska paloviinan kotipoltto oli sallittua ainoastaan tiettyinä vuodenaikoina. Vuonna 1866 Suomessa tuli voimaan kielto polttaa paloviinaa taloissa. Paloviinaa tislattiin joko perunasta tai viljasta. Tämä vahva alkoholijuoma ilmaantui Suomeen 1500 – ja 1600-luvuilla oluen rinnalle.
Tieto viinapannuhuoneen kohtalosta tuli Lahdelle yllätyksenä, kun hän taannoin lueskeli muistiinpanoja Jussi Punamäen ja Lauri Kuusanmäen välisistä keskusteluista. Niistä kävi ilmi, että viinapannuhuone löytyi lähempää kuin Lahti osasi arvatakaan.
-Keskustelussa Lauri Kuusanmäki sanaili tässä talossa asuneelle Jussi Punamäelle, että on siellä mäellä alkoholiin liittyvää historiaa muutakin kuin apteekki. Tästä keskustelusta kävi ilmi, että tarpeettomaksi käynyt viinapannuhuone oli mitä ilmeisimmin siirretty tälle tontille ja löytyy edelleen pihapiiristä. Tontilla on varastorakennus, jonka toinen pääty on hirsistä tehty ja se on ilmeisimmin tämä viinapannuhuone. Olen itse päätellyt niin, että kun tätä taloa rakennettiin samoihin aikoihin kotipolton kieltämisen kanssa, tarpeettomaksi käynyt rakennus siirrettiin kanttori Forsgrenin tontille, Lahti kertoo.
Kotipolton kieltämiseen liitetään kaksi syytä; monet suurten kartanoiden omistajat olivat rakentaneet laitoksia, joissa pystyi polttamaan viinaa. Toinen syy oli hyvinkin tutunoloinen, nimittäin verotus. Valtion talous oli heikossa jamassa Krimin sodan vuoksi. Tehdaspolttoiseen väkijuomaan siirtymisen ajateltiin kasvattavan valtion verotuloja.
Keisarin vuonna 1865 säätämän lain tarkoitus oli toki kansan raitistaminen.
Lähde: YLE/ Aikamatka arkeen: Alkoholinkäyttö
Viinapannujen säilytyspaikka päätyi varastohuoneen osaksi. Hirsinen rakennus näkyy oikeassa päädyssä.
Maarit Nurminen
07.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Trophi Fastighets AB on myynyt omistamansa kiinteistön, jossa toimi viimeksi S-market.
Kiinteistön osti joulukuussa Tarvikekeskus, joka remontoi liiketiloja ja uuden toimipisteen on tarkoitus avautua kevään kuluessa,
Tarvikekeskuksen yrittäjä Mikko Simonen kertoo, että myymälä tulee olemaan tuotevalikoimaltaan samankaltainen kuin Karstulan toimipiste.
-Valikoimassa tulee olemaan noin 15000 tuotetta. Sellainen Tarvikekeskuksen perusvalikoima taloustavaraa, työkaluja, kalastukseen ja urheiluun liittyviä tuotteita ja niin edelleen. Tiloihin suunnitellaan pientä kauppamuseota ja itsepalvelukahvilaa.
Simonen sanoo, että entisen Ohrantähkän ravintolatilat ovat vuokrattavissa, mikäli joku on kiinnostunut ravintolatoiminnan pyörittämisestä.
-Samoin vuokralle tarjotaan kahta autotallia, Simonen vinkkaa.
ABC-kylmäaseman toiminta säilyy ennallaan.
07.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
ELY-keskuksen viime talvena käynnistämä uuden tiesuunnitelman laatiminen ysitielle on vienyt Pekka Ahoselta yöunia ja suunnitelma roikkuu miehen mielen yllä mustana pilvenä. Viimeisimmän version mukana Ahosen talon tontista Lautakontieltä lohkeaisi suuri palanen rinnakkaistien alta ja talo jäisi miehen sanojen mukaan ”monttuun”. Tiesuunnitelmaa tehdään ysitien ohituskaistojen parantamiseksi Patalahden ja Lahdenvuoren välillä.
Suunnittelualueella on neljä olemassa olevaa ohituskaistaa, missä ei ole keskikaidetta ja ohituskaistojen kohdilla on myös suoria yksityistieliittymiä. Kaksi ohituskaistaa sijaitsevat lähellä Korpilahden kirkonkylää eli Painaa ja Lahdenvuori. Lautakontie muuttuisi yksityistiestä maantieksi ja rinnakkaistieksi.
-Rinnakkaistie tulisi kulkemaan talon vierestä. Hehtaarin tontti pienenisi 3500 neliöön ja talo jää entistä enemmän monttuun, kun viereen tulisi kaksikaistainen, asfaltoitu maantie, Ahonen kertoo.
Talon ja tontin lunastaminen valtiolle on Ahosen mukaan yksi vaihtoehto. Tilanne harmittaa Ahosta erityisesti siksi, että talolaina tuli maksetuksi viime keväänä.
-Vihdoin pystyisi elämään vähän helpommin, kun ei tarvitse niin rahan perässä juosta ja lainoja maksaa. Sitten soittaa Destialta mies ja sanoo soittavansa vähän ikävällä asialla, että talosi pitää pakkolunastaa tiehankkeen alta.
Ahonen sanoo, että tiesuunnitelma on muuttunut matkalla ja suunnittelu on johtanut siihen, että Ahosen koti ja sepän yrityksen tilat ovat vaarassa.
Ahonen epäilee, etteivät ihmiset täysin ymmärrä, miten paljon tieremontti tulee muuttamaan maisemaa esimerkiksi Reiviläntien tienoilla.
Tiesuunnitelma on tulossa nähtäväksi todennäköisesti kuluvan vuoden aikana. Kun suunnitelma hyväksytään, suunnitelma on voimassa neljä vuotta. Hankkeelle ei ole vielä tiedossa rahoitusta.
-Minulle on kerrottu, että suunnitelma voidaan uusia kaksi kertaa. Eli siihen kuluisi aikaa yhteensä 12 vuotta, Ahonen laskee.
Ahoselle on myös kerrottu, ettei talon korvaussummasta ole vielä mitään arviota, vaan se määräytyy lunastusajankohdan markkinahinnan mukaan. Lunastuksia voidaan tehdä vasta siinä vaiheessa, kun tiehankkeelle myönnetään toteutusrahoitus.
Ahosta mietityttää, mistä hän pystyisi löytämään uuden paikan, jossa voisi sepän ammattiaan harjoittaa.
-Tämän tavaramäärän ja toiminnan siirtäminen vaatii aikaa. Voi olla vuodenkin projekti. Muutto ei käy ihan käden käänteessä.
Ahonen kertoo, että koko kesä meni pilalle asioita miettiessä.
Tiesuunnitelmia laativa Destia on Ahosen mukaan suhtautunut periaatteessa myönteisesti hänen tekemiinsä ehdotuksiin ja yhteydenottoihin.
-Kyllä siellä kuunnellaan, mutta mitkään tekemäni ehdotukset eivät ole käyneet. Ovat kuulemma liian kalliita.
Maarit Nurminen
03.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Veera Säynätmäki ja Teemu Turunen ostivat Tikkalassa sijaitsevan Syvälahden eli Humperin talon viime vuoden elokuussa. Nyt vanhaa kunnioittaen tehty remontti alkaa olla valmis, uuteen kotiinsa pariskunta muutti Manu-kissan kanssa lokakuun loppupuolella.
– Etsimme nimenomaan vanhaa taloa. Vanhoissa taloissa on aivan omanlaisensa henki ja tunnelma, ja kun me molemmat olemme kasvaneet vanhassa talossa, tuntui vanha talo luonnolliselta valinnalta, Veera Säynätmäki ja Teemu Turunen kertovat.
Humperin talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1918.
– Siitä meillä ei ole tietoa, koska talo on alun perin rakennettu. Emme ole vielä kovin paljon ehtineet perehtyä talon historiaan, mutta se kyllä kiinnostaa. Vanhemmat kyläläiset osaavat varmaan kertoa siitä lisää, pariskunta toteaa.
– Sen verran meillä on tietoa, että tämä on ollut Viljasjärven torppa. Tähän tuli isäntä ja emäntä Ohelasta ja Viljasjärveltä, mutta en muista, kumpi tuli kummasta talosta. Humperin taloksi tätä on kutsuttu, koska tässä on asunut ihmisiä, joiden sukunimi oli Humberg, ainakin Onni ja Saara Humberg. Talon viimeinen vakituinen asukas oli Saara Humberg, hänen kuolemansa jälkeen talo oli muutaman vuoden kesäpaikkana. Saara Humbergin ja hänen kanansa minä muistankin lapsuudestani, melkein Humperin naapurista Ohelasta kotoisin oleva Veera Säynätmäki kertoo.
Säynätmäki ja Turunen remontoivat talon perusteellisesti.
– Remontti alkoi purkutöillä. Kävimme talossa kaiken läpi, ainoastaan hirsirunkoon emme koskeneet. Myös tuvan iso uuni on alkuperäinen, mutta sekin on muurattu uudelleen sisältä, samalla teimme uuden piipun. Ja uusi katto taloon tehtiin myös, pariskunta kertoo.
– Alun perin talo oli noin 80 neliön kokoinen. Me teimme kylmän eteisen paikalle laajennusosan, jossa on vessa ja eteistilat ja josta saa tehtyä portaat yläkertaan. Yläkertakin on tarkoitus ottaa asumiskäyttöön, huilaamme hetken ja jatkamme remonttia sitten.
Taloon tuli sähkö, mutta ei vettä.
– Eli me teimme tähän talon historian ensimmäisen sisävessan. Saara oli kyllä sitkeä, kun hän asui tässä yhdeksänkymppiseksi kantoveden varassa, Veera Säynätmäki toteaa.
Remontti sujui Säynätmäen ja Turusen mukaan hyvin.
– Ensimmäiset puoli vuotta purimme vanhaa, otimme muun muassa lattiat auki. Kesään asti teimme itse talkooväen kanssa, kesäkuussa tulivat timpurit avuksi. Muutimme toukokuussa Muuramesta tänne, asuimme ensin rantasaunassa. Remontti sujui yllättävänkin mutkattomasti. Yleinen mielipide taitaa olla sellainen, että vanhan remontoiminen olisi rankkaa ja raskasta, mutta tämä sujui hyvin. Mitään yllätyksiäkään ei tullut vastaan. Tämä oli mukava projekti, ja oli mahtavaa, että ammattimiehet löytyivät omalta kylältä. Samoin rakennustarvikkeita sai omalta kylältä, Mehtosen kaupan kautta.
Remontissa Säynätmäki ja Turunen ovat halunneet säilyttää vanhan talon tunnelman. Esimerkiksi tuvassa sekä seinät että sisäkatto ovat vanhaa.
– Etenkin tupa on jätetty vanhaan asuunsa, myös kamarin tapeteiksi on valittu vanhan talon tunnelmaan sopivaa paperitapettia. Nyt remontin jälkeen päästään parhaimpaan osuuteen eli sisustamiseen, jota myös tehdään vanhaa kunnioittaen, Veera Säynätmäki toteaa.
Talon pihapiirissä on rantasaunan lisäksi vanha navetta ja vanhoja aittoja, piha-aitan hirrestä on löytynyt 1880-luvulta oleva vuosiluku.
Maallemuutto oli Säynätmäelle ja Turuselle itsestään selvä valinta.
– Olemme maalta kotoisin, ja Tikkala on sijainniltaan hyvä paikka. Täältä on helppo kulkea töihin, ja täälläkin on palveluita. Esimerkiksi Mehtosen kauppa ja harrastusmahdollisuudet mahdollistavat sen, ettei aina tarvitse lähteä kaupunkiin saakka, Säynätmäki ja Turunen kertovat.
– Minä olen tykännyt Tikkalasta aina. Halusin käydä välillä muualla, katsomassa muuta maailmaa, ja asuin viitisen vuotta Tampereella. Piti käydä toteamassa, että kaupunkielämä ei ole minua varten, Veera Säynätmäki toteaa.
– Tässä paikassa on kaikki, järvenrantakin. Muistan, että olen käynyt täällä lapsena ja olen aina ihastellut tätä paikkaa, en vain tiennyt, että olen täällä joskus itse emäntänä, Veera Säynätmäki sanoo ja toteaa, että talossa on ollut aiemminkin Veera-niminen emäntä.
Tiina Lamminaho
31.12.2024 | Korpilahti
On elokuinen perjantai-ilta Päijänteen kansallispuistossa. Päivä on ollut lämmin, aurinko laskee. Aallot loiskavat hiekkarantaan, muuten on hiljaista. Tuulen vire käy läpi teltan ja tuo tullessaan kuivan mäntykankaan tuoksun. Koira tuhisee keskellämme. Olo on kylläinen ystävien kanssa jaetun nuotioillallisen jälkeen. Telttasaunan ja iltauinnin jälkeinen raukeus hiipii jäseniin. Oma tuttu retkipatja tuntuu täydelliseltä ja makuupussi on vain peittona. Täydellinen hetki ummistaa silmät ja nukahtaa.
Metsä on ollut itselleni tärkeä ympäristö niin kauan kuin muistan. Pienenä tyttönä siellä leikittiin, rakennettiin koteja ja majoja, oltiin Charlien enkeleitä ja seikkailtiin. Teinivuosina istuttiin ihastuksen kanssa kaatuneella puunrungolla tai tavattiin pienen polun päässä. Olin mukana partiotoiminnassa, Sulkavan Linnavuoren Tähyilijöissä.
Parikymppisenä sienestin, jos ei nyt muuta asiaa metsään noina vuosina ollut. Perheessä on ollut koira jo useamman vuosikymmenen ajan ja karvakavereiden kanssa on samoiltu maita ja mantuja, marjastettu ja sienestetty. Päiväretkiä lähimpään kansallispuistoon Leivonmäelle on kertynyt lukemattomia kertoja kaikkina vuodenaikoina.
Voisi sanoa, että koronavuodet tekivät minusta ja puolisostani retkeilijöitä, kuten niin monista muistakin suomalaisista. Kesällä vuonna 2022 tauti saavutti meidänkin huushollin ja ajankuluksi katselimme erinäisiä retkeilyvideoita YouTubesta. Viikon videomaratonin jälkeen päätimme hankkia asianmukaiset varusteet, jotta päiväretket voisivat laajentua yön yli.
Samaisen vuoden loppupuolella hankimme teltan, ilmatäytteiset makuualustat ja makuupussit kolmen vuoden ajan käyttöön, muutaman retkikattilan ja kaasupolttimen. Kevään hankintalistalle jäi vielä toinen rinkka; minulla sellainen oli entuudestaan. Edessä oli talvi ja pitkä odotus ennen ensimmäistä yön yli retkeä. Sitten saimme ystävän kanssa idean; vietetäänkö uusi vuosi Kiviönniemessä? Ystäväperheissä on kosolti kokemusta vaeltamisesta, retkeilystä ja eräilystä, joten tuumasta toimeen. Kuuden hengen porukalla vietimme uuttavuotta puolijoukkueteltassa yöpyen. Rohkeimmat kävivät telttasaunasta avannossa. Kokeneet kulkijat kertoivat kokemuksistaan ja olisin voinut kuunnella heidän tarinoitaan tuntikausia. Yöllä istuin pitkän pätkän kipinämikkona; ainoita ääniä olivat makuupussien kahina, puiden hentoinen rätinä ja tuulen suhina männyissä.
Vihdoin kevät eteni niin, että edessä oli ensimmäinen telttaretki yön yli. Huhtikuussa, keväällä 2023 suuntasimme Leivonmäen kansallispuistoon, joka oli entuudestaan tuttu ja mistä pääsisimme nopeasti pois, jos kaikki ei sujuisikaan suunnitellusti. Juhlistimme ensimmäistä yön yli retkeä flank steak-pihveillä, valkosipuliperunoilla ja lämpimällä leipäjuustolla kera lakkahillon. Kaikki sujui suurin piirtein mallikkaasti, mutta nukkumatti ei telttaamme löytänyt. Kun seuraavana päivänä saavuimme kotiin ja saimme tavarat purettua, nukahdin sohvalle saman tien useammaksi tunniksi. Ennen nukahtamista ehdin ajatella, että mitähän tästä harrastuksesta oikein tulee, jos kaikki telttayöt ovat samanlaisia.
Saman kevään mittaan kävi selväksi, etten pystyisi jatkamaan tanssiharrastusta. Vuosia aikaisemmin vammautunut polvi kiukutteli toden teolla. Päätös harrastuksen ja suoranaisen elämäntavan lopettamisesta oli vaikea, mutta onneksi retkeily ja luonto tulivat tilalle vastapainoksi työlle. Vaikutti siltä, että polvi kestää kävelyn rinkka selässä. Innostus kasvoi.
Pian edessä oli talvi ja mielessä haikeus. Montako kuukautta on taas odotettava ulkoilmaelämää ja telttaöitä?
Nälkä kasvaa syödessä ja niin on käynyt myös retkeilyharrastuksen kanssa. Joulun tienoilla mies päätti, että tänä vuonna joululahjarahat käytetään kotateltan ja kamiinan hankkimiseen. Retkelle on päästävä myös maan ollessa valkoinen. Ensimmäisen kotatelttayön vietimme pikkupakkasessa Kiviönniemessä jälleen sillä periaatteella, että kotiin pääsee helposti. Yö sujui levottomasti nukkuen, mutta palella ei tarvinnut, vaikka kotateltassa viileneekin heti, kun kamiinan lämpö hiipuu. Seuraavana aamuna oli vielä pimeää, kun keitimme kahvit ja lämmitimme ruisleivät nuotiolla. Nouseva aurinko punasi tammikuista taivaanrantaa; kahvi sekä leipä maistuivat taivaallisilta.
Olemme tähän mennessä vierailleet 14 kansallispuistossa; tänä vuonna uusia tuttavuuksia on tullut kuusi. Olemme yöpyneet teltassa joka kuukausi helmikuuta ja syyskuuta lukuun ottamatta. Alkuvuonna oli liian kylmä erityisesti koiralle. Syyskuussa oli tarkoitus suunnata kolmen yön pienelle vaellukselle, mutta sairastuimme koronaan.
Uusin retkeilyhaaveemme ovat lyhyet talvivaellukset, mutta se vaatii vielä varusteiden hankkimista. Suunnitelmissa on rahojen säästäminen metsäsuksiin ja toiseen ahkioon. Sitten alkaisi varustevarasto olla sellainen, jotta retkeily onnistuu ympäri vuoden kaikenlaisissa olosuhteissa. Rahaa retkeilyvarusteisiin on mennyt, mutta huolellisella huollolla ja hoidolla tavarat ovat pitkäikäisiä.
Retkien ja reissujen suunnittelu on hauskaa ja oleellinen osa harrastusta; seuraavan suunnittelu alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun olemme palaamassa edelliseltä kotiin. Tänä vuonna olen perehtynyt myös retkiruokien kuivaamiseen, mikä on tuonut harrastukseen oman lisänsä. Kasvikuivurissa ovat jauhelihan lisäksi kuivuneet erilaiset pavut, kesäkurpitsa, tomaatti, kasvissuikaleet, tomaattipohjaiset kastikkeet ja jopa fetajuusto. Kuumassa vedessä ne ennallistuvat maistuvaksi retkiruuaksi. Pidemmillä reissuilla, joita meillä tosin on vielä ollut vähän, ruokien kuivaaminen vähentää rinkan painoa merkittävästi. Pussillinen suikalekasviksia tai 400 grammaa jauhelihaa sujahtavat pienen pieneen minigrip-pussiin.
Retkeilyssä oli ja on edelleen monia sellaisia taitoja ja haasteita, jotka tarjoavat mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Yksi näistä taidoista on suunnistaminen ja kartan lukeminen; ne olivat joskus nuorena partiolaisena jotenkin hallussa, mutta taidot ovat päässeet vuosikymmenten käyttämättömyydestä ruostumaan.
Retkeilyharrastus on syventänyt luontosuhdetta. Olen naureskellut, että elämässäni Suomen Tanssiurheiluliitto vaihtui Suomen Luonnonsuojeluliittoon, jonka jäseneksi liityin tänä vuonna. Vaikka asumme hiljaisessa ympäristössä Korpilahden kirkonkylällä ja käymme ahkerasti metsässä arjessakin, luontoon lähteminen elämään tarvittavat varusteet mukanamme on kuitenkin ihan oma juttunsa. Hiljaisuus ja rauha, luonnon tarkkailu, selkeästi erottuvat ja moninaiset lintujen äänet, eri vuodenaikojen tuoksut. Niihin kaikkiin keskittyy uudella tavalla mitä enemmän aikaa luonnossa viettää.
Entäs ne telttayöt? Vaikka ensimmäisillä kerroilla unet jäivät todella huonoiksi, olemme kuluneen vuoden aikana tottuneet yöpymään teltassa. Siihenkään ei opi, ellei sitä tee. Tältä kesältä on painunut mieleen esimerkiksi yö Koloveden kansallispuistossa. Siellä tein ennätyksen teltassa nukahtamisen nopeudessa. Kolmen aikaan aamuyöllä olin hetken hereillä ja kävin ulkona ihastelemassa kirkasta, elokuista tähtitaivasta. Seisoin pimeydessä, hetken linnunradan laidalla.
Maarit Nurminen
Retkeilykavereina ovat aviopuoliso Jyrki
ja labradorinnoutaja Urho
