Tiistaina pidetyissä OP Haapamäen Seudun, OP Korpilahden, OP Multian ja OP Petäjäveden osuuskuntien kokouksissa ja OP Keski-Suomen edustajiston kokouksessa on tehty myönteiset päätökset pankkien yhdistämisestä. Yhdistyminen korostaa paikallisten pankkien yhteistyötä ja sitoutumista Keski-Suomen asukkaisiin sekä panostusta paikalliseen asiakaspalveluun ja parempaan tavoitettavuuteen. Koko maakunnan kattava OP Keski-Suomi aloittaa toimintansa lokakuun alussa.

Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään muutoksia asioinnissaan pankkien yhdistymisen vuoksi. Esimerkiksi tilinumerot, kortit tunnuslukuinen, verkkopalvelutunnukset ja muut pankkipalvelut säilyvät ennallaan. Myös kaikki nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa ja tutut toimihenkilöt palvelevat asiakkaita jatkossakin.

– Olemme tyytyväisiä, että kaikkien pankkien päättävissä kokouksissa hyväksyttiin yhdistyminen maakunnalliseksi osuuspankiksi. Yhdessä voimme toimia aktiivisesti koko Keski-Suomen elinvoiman edistäjänä, OP Multian hallituksen puheenjohtaja Yrjö Uitamo sanoi.

– Yhdistämällä voimamme vahvistamme oman alueemme elinvoimaa. Tekemällä pakolliset hallinnolliset tehtävät viiden sijasta vain yhdessä pankissa, saamme enemmän aikaa asiakaspalveluun. Meillä on Keski-Suomessa yhteinen toimialue, yhteiset asiakkaat, yhteinen työssäkäyntialue ja meillä on OP Keski-Suomen kanssa jo ennestään hyvää yhteistyötä, jota pääsemme nyt syventämään asiakkaidemme eduksi, OP Korpilahden hallituksen puheenjohtaja Tarja Simola kertoi.

– Yhdistymishankkeessa on mukana neljä nykymaailmaan liian pientä pankkia ja yksi riittävän iso pankki. Nyt alamme yhdessä rakentamaan uutta pankkia, jonka koko riittää pitkälle tulevaisuuteen, ja voimme olla mukana rahoittamassa aiempaa suurempia paikallisia hankkeita. Esimerkiksi maatilojen koko ja lainatarpeet ovat kasvussa, joten suurempi pankki voi helpommin rahoittaa myös maatalousyrittäjien suurempia investointeja, OP Petäjäveden hallituksen puheenjohtaja Salla Syvänen sanoi.

–Isossa pankissa myös henkilöstöllä on paremmat mahdollisuudet kehittyä ja edetä urallaan. Pankkien nykyinen henkilöstö siirtyy uuden pankin palvelukseen entisin ehdoin ja joustavin työskentelymahdollisuuksin, OP Haapamäen Seudun hallituksen puheenjohtaja Kalle Norto kertoi.

– Osuuspankkien lukumäärä ympäri Suomea on vähentynyt viime vuosina voimakkaasti, mutta konttoreiden määrä ei ole juurikaan vähentynyt. Samanlainen suunnitelma on myös meillä. Säilytämme nykyiset konttorit ja ammattitaitoisen henkilökunnan, OP Keski-Suomen hallituksen puheenjohtaja Pauliina Takala sanoi.

Yhdistymisen jälkeen OP Keski-Suomella on noin 138 742 asiakasta ja noin 92 179 omistaja-asiakasta ja 12 konttorin verkosto (9/2025). Yhdistyvistä osuuspankeista siirtyy OP Keski-Suomeen noin 20 työntekijää. OP Keski-Suomen henkilöstömäärä on tämän jälkeen keskimäärin 220 henkeä.