Vanhat talot: Sata vuotta samalla paikalla

Vanhat talot: Sata vuotta samalla paikalla

Ohelan tilan päärakennus on seissyt nykyisellä paikallaan reilut sata vuotta.
– Talo on rakennettu, tai siirretty, tähän paikalle vuonna 1921. Tämä on ilmeisesti kolmas päärakennus tällä tilalla, edellinen asuintalo on ollut maantien toisella puolella. Tästäkin talosta näkee, että ainakin osa hirsistä on purettu jostain muualta ja siirretty tähän. Tarkkaa tietoa aikaisemmista taloista, tai tämän talon aikaisemmista vaiheista meillä ei ole, mutta tällä paikalla tämä talo on ollut vuodesta 1921, Miika ja Mervi Säynätmäki kertovat.
Ohelan tila on lohkottu Muuramen Dominus-Nisulan tilasta vuonna 1805. Säynätmäen suvulle tila päätyi vuonna 1934, kun Miika Säynätmäen isän isä Vilho Henrik eli Heikki Säynätmäki osti sen Hulda ja Robert Vuorelta.
– Pappaa ennen tässä oli jo ehtinyt olla useampi omistaja. Meidän sukumme on asunut tässä 90 vuotta, ja me olemme nyt tilan pitkäaikaisin omistajasuku, Miika Säynätmäki kertoo. Miika ja Mervi Säynätmäki ovat isännöineet tilaa vuodesta 2002 lähtien.

Remonttia talossa on tehty 1950-luvulla, isompi peruskorjaus tehtiin vuonna 1980.
– Silloin tähän tehtiin keskuslämmitys ja muutettiin huonejakoa. Se oli sen verran iso remontti, että me asuimme kesän, ja vielä syksyäkin, pihatuvassa, Miika Säynätmäki muistelee vanhempiensa tekemää remonttia.
– Silloin tästä purettiin harmillisesti pönttöuunit pois. Talossa on ollut aiemmin myös kaksi kuistia; ne ja pönttöuunit ottaisin kyllä mielelläni takaisin, Mervi Säynätmäki sanoo.
– Aikoinaan keskuslämmityksen saaminen taloon ja pönttöuunien purkaminen oli kyllä varmasti suuri ilo, pönttöuuneilla lämmittämisessä oli iso työ, Miika Säynätmäki toteaa ja muistelee, että vesijohto taloon on tehty 1960-luvulla.
Mervi ja Miika Säynätmäen aikana talossa on tehty remonttia vähän kerrallaan niin, että sieltä ei ole tarvinnut muuttaa remontin tieltä pois.
– Olemme muun muassa ennallistaneet huonejakoa, purkaneet välikattoja ja ottaneet hirsiä esille seinissä. Lastulevyä on purettu pois ja vanhan talon tuntua on tuotu takaisin, Mervi Säynätmäki kertoo.
– Pesutila- ja keittiöremonttia tässä on myös tehty. Väliseiniä on purettu tilanteen mukaan, ja se vanhoissa taloissa onkin ihanaa, että ne ovat muunneltavissa. Vanha talo ei välttämättä ole aina kaikista käytännöllisin, mutta se ei haittaa, kodikkuus menee edelle. Ja joka vuosi löytyy jotain kunnostusta kaipaavia kohteita.

Ohelan pihapiirissä on muun muassa aitta, josta on löytynyt vuosiluku 1851, ja vanha navetta vuodelta 1925.
– Aitasta näkee selvästi, että se on siirretty siihen muualta, Säynätmäet kertovat.
– Aitassa meillä on nyt majoitushuoneita, navetan osalta mietimme, mitä sille teemme. Lehmät sieltä lähtivät vuonna 2005. Olemme yrittäneet löytää vanhoille rakennuksille käyttöä, muuten ne ränsistyvät.
Talossa sisällä on vanhan talon tyyliin sopivia huonekaluja.
– Iso astiakaappi on ollut täällä varmaan aina, se tuli Miikan papalle talokaupan mukana, kun edelliset omistajat eivät saaneet vietyä sitä pois. Muuten me olemme keränneet, kunnostaneet ja tehneet itse huonekaluja, Mervi Säynätmäki kertoo.
Pihapiirin pihatupa on 1950-luvulta, aikoinaan siinä asuivat talon karjakko ja hänen miehensä, joka myös oli tilalla töissä.
– Toivottavasti tilalla asuu joku meidän jälkeemmekin, mutta ei hänen tarvitse meidän sukua olla; tässä ei ole mitään ”sukutilarasitetta”, Mervi Säynätmäki toteaa.

Tiina Lamminaho

Savupirtiksi rakennettu talo kokenut monta muutosta

Savupirtiksi rakennettu talo kokenut monta muutosta

Kolulan vanhan päärakennuksen vanha osa on lähes 200-vuotias.

– Tupa on rakennettu vuonna 1834, päätyseinässä on vuosiluku. Alun perin se rakennettiin savutuvaksi, ja paikkakin oli toinen. Talo oli pihapiirin toisella puolella. Nykyiselle paikalleen vanha päärakennus on siirretty 1920-luvulla, Marjaliisa Kolula kertoo. Kolula oli Marjaliisa Kolulan miehen, Eero Kolulan kotitila.

– Suur-Jämsän historian mukaan Kolula on perustettu vuonna 1834 sotilasvirkatalo Kurkelan torpaksi. Ensimmäinen isäntä oli Vilhelm Tapaninpoika Stålt. Hänen vuonna 1839 syntynyt Matti-poikansa otti sukunimekseen Kolula, Marjaliisa Kolula kertoo ja selvittää, että Matti oli Eero Kolulan isoisän isä.

– Matin pojista ainoastaan Kalle eli Eeron pappa piti Kolula-nimen. Veljeksiä oli useampia, mutta toiset ottivat sukunimekseen Nieminen tai Taipale, Marjaliisa Kolula kertoo.

Vanhan päärakennuksen siirsi nykyiselle paikalleen Eero Kolulan isä Ilmari Kolula.

– Ilmari veisti piilukirveellä tuvan seinät puhtaiksi, ja luultavasti siinä yhteydessä talo muutettiin savupiipulliseksi, kun tupaan rakennettiin siirtämisen jälkeen lohkokivistä iso leivinuuni. Siirron yhteydessä talosta myös jätettiin yksi hirsikerta pois eli siitä tuli matalampi, Marjaliisa Kolula kertoo.

– Ilmari myös laajensi taloa eli tuvan jatkoksi tehtiin kamari, keittiö ja ruokahuone. Jossain vaiheessa taloon tehtiin myös ulkovuoraus, ja ilmeisesti heti talon siirtämisen ja laajentamisen jälkeen 1920-luvulla myös puinen vesijohto, jota pitkin vesi tuli talon yläpuolella rinteessä olevasta lähteestä omalla paineellaan keittiöön. Vesijohto oli tehty ontoksi koverretuista tukeista, jotka oli liitetty toisiinsa metalliholkeilla, ontot tukit olivat pinossa pajan takana vielä 1970-luvulla, kun vesijohdoksi oli vaihdettu metalliputki, Marjaliisa Kolula kertoo ja toteaa, että keittiössä oli myös kaatoallas viemäreineen eli vesi sekä tuli että meni kantamatta jo ilmeisesti 1920-luvulla.

Eero ja Marjaliisa Kolula siirtyivät tilan isännäksi ja emännäksi sukupolvenvaihdoksella vuonna 1969.

– Silloin rakennettiin pihapiiriin mummonmökki, ja vanha isäntäpari muutti sinne. Vanhassa päärakennuksessa teimme remonttia, taloon tehtiin muun muassa sisävessa. Vanha leivinuuni oli pakko purkaa pois, koska se uhkasi kaatua. Rinteestä valuneet vedet olivat vieneet maata pois leivinuunin alta, Marjaliisa Kolula kertoo.

Vanhaan päärakennukseen 1920-luvulla rakennetut lisäosat purettiin pois 1980-luvulla.

– Tarkoituksena oli säilyttää vanha tupa ja rakentaa uudet lisähuoneet, mutta uusien rakentaminen toteutui sitten vasta uusien omistajien aikana.

 

Marja Komppa ja Ari Seppälä ostivat Kolulan vuonna 1990.

– Me asuimme ensin mummonmökissä, uusi päärakennus valmistui vuonna 1997, Marja Komppa kertoo.

– Vanha päärakennus oli ensin aittana. Mietimme, mitä sille pitäisi tehdä, mutta emme halunneet hävittää sitä. Vuonna 2015 siihen tehtiin laajennus, vanha tupa on edelleen melko lailla ennallaan. Hirret olivat säilyneet hyvinä, joitain lattialankkuja jouduimme uusimaan. Myös ikkunat on uusittu.

Marja Kompan ja Ari Seppälän isännöidessä tilaa vanhassa päärakennuksessa on muun muassa majoittunut ranskalaisia harjoittelijoita.

– Talo on talviasuttava, yksi meidän työntekijämme asui siinä jonkin aikaa. Olemme käyttäneet sitä myös esittelytilana vierailijaryhmille, Ari Seppälä kertoo.

Nyt tilan omistaa Marja Kompan ja Ari Seppälän poika Vertti Seppälä. Marjaliisa ja Eero Kolulan aikana rakennettu navetta on remontoitu tuotantotiloiksi, joissa käsitellään sekä kalaa että hunajaa.

–  Navetta on niin iso, että sinne sai tilat erikseen kalatuotannolle ja hunajalle.  On kiva, että tässä on pystynyt hyödyntämään vanhoja rakennuksia, Marja Komppa toteaa.

Kolulan pihapiirissä on myös vanha paja.

– Se on luultavasti Ilmari Kolulan aikana rakennettu. Ilmari Kolula oli taitava tekemään sekä puutöitä että sepän töitä, hän toimi täällä kyläseppänä, Marjaliisa Kolula kertoo. Pajassa on edelleen käyttökuntoinen ahjo.

– Sitä on jonkun kerran käytettykin meidän aikana, Ari Seppälä toteaa ja kertoo, että lähistöllä on ollut myös mylly, jonka tontti on edelleen kolmen tilan yhteinen. Purossa, jonka rannalla mylly oli, on keväisin ja syksyisin niin paljon vettä, että siinä pystyi myllyä käyttämään.

– 1930-luvulla Kolulassa on ollut pohjalaisia puun ajossa olleita metsätyömiehiä hevosineen kortteerissa, kuten monessa muussakin talossa täällä siihen aikaan. Ja sota-aikaan Kolulassakin oli sotavanki, joka kuulemma itki katkerasti, kun joutui lähtemään sodan loputtua. 1930-luvulla Kolulaan otettiin sosiaalitoimen pyynnöstä lapsi, joka oli ollut huutolaisena talossa, jossa häntä oli kohdeltu huonosti. Hän asui Kolulassa useamman vuoden, Marjaliisa Kolula kertoo.

– Meidän aikanamme Kolula oli karjatila, meillä oli enimmillään lehmiä ja nuorkarjaa yhteensä 31 eläintä.

Kun Marja Komppa ja Ari Seppälä ostivat Kolulan vuonna 1990, he toivat sinne muun muassa kalkkunoita, ankkoja, hanhia, lampaita ja mehiläisiä, sekä sienten viljelyä. Nykyään Komppa-Seppälän tila on tunnettu kalatuotteistaan ja hunajastaan.

Tiina Lamminaho