Kaikella on aikansa
Sirpa Rautio tunnetaan ensimmäisenä – hän oli koko Suomen ensimmäinen naiskunnanjohtaja ja myös Uuraisten ensimmäinen kunnanjohtaja. Pohjanmaa on kuitenkin se, mistä Rautio on tullut ja minne hän on palannut.
Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt? Onko siellä koti?
– Olen syntynyt ja kasvanut Laihialla. Jos kysytään mistä tulen, vastaus on aina ollut senhetkinen asuinpaikkakunta. Asun nykyisin syntymäkuntani läheisyydessä Vaasassa, mutta kodiksi on viime vuosina yhä enemmän tullut mökki Maxmossa meren rannalla. Pihassa ja puutarhassa riittää kesällä monenlaista puuhaa ja viihdymme puolisoni Sepon kanssa ympäri vuoden paremmin luonnon rauhassa kuin kerrostalossa.
Milloin ja missä asuit Uuraisilla?
– Muutin Uuraisille vuonna 1973 ja aluksi asuin Putkassa, joka oli kunnan asunto Mansikkamäellä. Viimeisin asuntomme Uuraisilla oli omakotitalo Kuikassa Jyväskylän rajalla.
Toimit Uuraisilla kunnanjohtajana keväästä 1976 kesään 2011. Sitä edelsi myös muutama vuosi kunnansihteerinä. Mikä Uuraisissa muuttui näkökulmastasi 35 vuoden aikana? Tai mikä ei?
– Suomessa luotiin voimakkaasti hyvinvointiyhteiskuntaa 1970-luvulta alkaen ja kunnat olivat palveluiden toteuttajia käytännön tasolla. Terveyskeskukset, peruskoulu, kunnallinen päivähoito ja vanhustenhuollon kehittäminen olivat niinä vuosikymmeninä uusia, isoja asioita. Rakennettiin palvelurakennuksia, palkattiin henkilökuntaa ja elettiin laajenevien toimintojen aikaa. Uuraisilla päättäjät hyväksyivät yhdeksi linjaukseksi hyödyntää kunnan sijaintia kasvukeskuksen naapurissa. Kaavoitukseen satsattiin paljon ja tontteja myytiin hyvällä menestyksellä.
– Muutos on aina ja kaikkialla jatkuvaa eikä mikään pysy entisellään. Maisemat muuttuvat, rakennukset uusiutuvat, ihmiset vaihtuvat ja tavat tehdä asioita mullistuvat.
Aloittaessasi olit tehtävässä myös Suomen ensimmäinen nainen. Miten koet, että sinuun suhtauduttiin sukupuolen kannalta? Entä muuttuiko suhtautuminen vuosikymmenien aina? Onko tämä ylipäätään asia, johon kiinnitit huomiota tai joka oli arjessasi läsnä?
– Kun aloitin Uuraisilla kunnanjohtajana vuonna 1976, olin sitä ennen ollut kunnansihteerinä kolmisen vuotta. Viran vaihtuminen tuntui siinä tilanteessa vain luontevalta jatkolta ja siksi valinnan saama melkoinen julkisuus yllätti. Niinpä tarjoutui tilaisuus tuoda kuntaa näkyviin ja tunnetuksi ilman maksettua mainoskampanjaa. Muutaman vuoden kuluessa tuli naiskunnanjohtajia lisää ja nykyisin naisia taitaa kohta olla enemmistö kuntien johtajien tuulisiksi käyneillä paikoilla. Omaa ”erilaisuuttaan” ei silloin arjen työssä juuri noteerannut ja aika pian ajatukseen totuttiin yleisestikin.
Uskotko, että kunnanjohtajan työ olisi ollut toisenlaista toisella paikkakunnalla, toisessa kaupungissa?
– Kunnat poikkeavat toimintakulttuuriltaan toisistaan. Millaista työ muualla olisi ollut jää arvailuksi ja jossitteluhan tuppaa olemaan turhaa.
Mistä tehdystä päätöksestä olet nyt ylpeä – ja toisaalta mistä tekemättömästä?
– Tyytyväinen voi olla siihen myönteiseen kehitykseen ja kasvuun, joka yhteistyöllä kunnassa käynnistyi. Ja toisaalta siihen, ettei lähdetty joutaviin paikkakunnan ”vetonaulahömpötyksiin”, joissa monet kunnat myöhemmin kompastelivat.
Milloin koet olleesi kaikista kauimpana Uuraisilta?
– Kauimpana Uuraisilta tunnen olevani luonnollisesti tällä hetkellä välimatkasta johtuen. Toki seuraan paikkakunnan tapahtumia ja uutisia, mikä on nykytekniikalla helppoa lähes reaaliajassa. Kuntien toimiala ja tehtävät ovat muuttuneet niin paljon, että asioita tarkastelee nykyään mielellään kaukaa taustalta rivikuntalaisen näkökulmasta.
Milloin viimeksi kävit Uuraisilla?
– Viimeisimmästä Uuraisilla käynnistäni on kulunut aikaa jo yli vuosi. Elämä vain on tällä hetkellä toisaalla, vaikka pojan mökki Kangashäkissä voisi tuttavien lisäksi olla tukikohtana.
Mikä on tällä hetkellä lyhyen aikavälin haaveesi? Mistä haaveilet loppuviikolle, -kuulle, -vuodelle? Entä loppuelämälle?
– Tulevaisuudelta toivon hartaimmin rauhaa Euroopan rajoille. Henkilökohtaisesti toivon terveyttä koko perheelle ja kaikkea hyvää jälkikasvulle.
Pojan perhe asuu Espoossa ja tyttären Mustasaaressa. Kummallakin on kolme lasta ja lastenlapset iältään 18-6 vuotta.
Personal trainerina meillä on jackrussellinterrierin pentu, joka vie ulkoilemaan useamman kerran päivässä eri pituisille lenkeille säällä kuin säällä. Vaativin pentuvaihe on Köpillä ohi ja meneillään jääräpäinen murrosikä.
Eläkeläisenä osallistun vapaaehtoistyöhön ja muitakin harrastuksia riittää leppoisaa joutenoloa unohtamatta. Kiireiset kalenterit ovat mennyttä historiaa ja aikataulut omassa hallinnassa. Toivotan näin lehden välityksellä kaikille uuraislaisille rauhallista ja mukavaa joulun aikaa.
Mimmi Ahonen