Mutasen leirikeskus myytiin yksimielisellä päätöksellä
Kirkkovaltuusto hyväksyi Mutasen leirikeskuksen myynnin tiistaina. Leirikeskus myytiin 142 000 euron kauppahinnalla Tiia Levánille ja Ari Ristaselle. Mutasen rukoushuone jäi kaupan ulkopuolelle ja säilyy seurakunnan käytössä nykyisellä paikallaan sadan vuoden maanvuokrasopimuksen turvin.
Kirkkovaltuusto päätti tiistaisessa kokouksessaan myydä Jyväskylän Vaajakoskella sijaitsevan Koivuniemen leirikeskuksen 420 000 eurolla LaFonda Group Oy:lle kirkkoneuvoston esityksen mukaisesti.
Myynnistä käytiin vilkas keskustelu, ja Aimo Asikainen esitti usean valtuutetun kannattamana, että Koivuniemeä ei myydä. Markku Ikkala esitti myyntipäätöksen lykkäämistä vuoden loppuun, jotta voidaan ottaa huomioon Jyväskylän seurakuntaan mahdollisesti liitettävien seurakuntien kiinteistötoiminta. Tätä esitystä ei kannatettu.
Kirkkovaltuusto hyväksyi kaupat äänestyksen jälkeen äänin 31– 6, 1 tyhjä.
Tulevan kesän Koivuniemi on vielä seurakunnan käytössä.
Kummassakin tarjouskilpailussa hyväksyttiin korkein tarjous. Leirikeskusten myynti toteuttaa seurakunnan kiinteistöstrategiaa. Yhden leirikeskuksen mallissa toiminta keskitetään jatkossa uuteen Vesalan leiri- ja toimintakeskukseen.
Kirkkovaltuusto hyväksyi Jyväskylän seurakunnan vuoden 2023 tilinpäätöksen. Seurakunnan tilikauden tulos oli 399 203 euroa, ja koko tilikausi oli 727 375 euroa ylijäämäinen.
Talousarviossa tulos oli arvioitu 534 800 euroa negatiiviseksi. Arvioitua parempi tulos oli seurausta ennakoitua suuremmista kirkollisverotuotoista, mihin vaikutti palkankorotusten lisäksi veropohjan laajeneminen hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa vuoden alussa.
Seurakunta sai toimintatuottoja 4,78 miljoonaa euroa eli noin 1,21 miljoonaa euroa enemmän kuin talousarviovuodelle oli budjetoitu. Myös seurakunnan yhteensä 26,7 miljoonan euron toimintakulut olivat arvioita suuremmat. Yhteisenä syynä tähän oli inflaatio, joka heijastui myös henkilöstökulujen ylittymiseen.
Seurakunnan vuosikate oli 3,03 miljoonaa euroa, ja se riitti kattamaan suunnitelman mukaiset poistot, joita oli yhteensä 2,63 miljoonaa euroa. Seurakunnan rakennusinvestoinnit alittivat niille varatun määrärahan, ja toteutuma oli yhteensä 10,33 miljoonaa euroa. Suurimpia valmistuneita kohteita olivat Vesalan leiri- ja toimintakeskus, Vaajakosken ja Keltinmäen kirkkojen peruskorjaukset sekä Mäntykankaan hautausmaan huoltorakennus. Myös Säynätsalon kirkon peruskorjaus ja Tikkakosken kirkon tilojen uudistaminen aloitettiin. Niiden odotetaan valmistuvan kesällä 2024.