Kiinnitetty arkistot - Paikallisuutiset.fi

Reppu selkään ja luontoon! – Kirjaston kautta

Toimitus — Fri, 08 May 2026 09:20:31 +0000

Uuraisten kirjasto viettää perinteistä Kevätpäiväänsä ensi keskiviikkona 13.5. klo 10–13. Tapahtuma tarjoaa monenlaista luontoon ja ympäristöön liittyvää tietoa ja tekemistä kaikenikäisille, helposti ja matalalla kynnyksellä.
– Kevätpäivän ideana on tuoda ihmiset yhteen ja tarjota sekä tietoa että tekemistä, joka innostaa lähtemään ulos luontoon, kertoo kirjastonhoitaja Kristiina Lähteenmäki. Mukana on monipuolisesti eri toimijoita, ja ohjelmaa on lapsille, nuorille ja aikuisille.

Yksi Kevätpäivän osallistujista on Jyväskylän ammattikorkeakoulun lähiLUMO‑hanke. Hanke tuo tapahtumaan myös konkreettisen uutuuden, kirjastolle luovutetaan oma Luontoreppu.
Hanketta vetää Jyväskylän ammattikorkeakoulun vanhempi asiantuntija Janne Laitinen, jonka jotkut uuraislaiset muistavat huomattavasti nuorempana asiantuntijana noin 20 vuoden takaa. Silloin hän veti Uuraisilla Luonnollisen kasvun Uurainen -hanketta.
LähiLUMO on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun tiedonvälityshanke, jonka ydinviesti on yksinkertainen: luontoon kannattaa lähteä. Janne Laitisen mukaan luonto tarjoaa ilmaiseksi elämyksiä, liikuntaa ja hyvinvointia.
– Olemme jo yli puolenvälin hanketta. Järjestämme tapahtumia jokaisessa keskisuomalaisessa kunnassa, ja sisällöt suunnitellaan aina paikallisten tarpeiden mukaan, Laitinen kertoo.
Uuraisilla lähiLUMO näkyi viime syksynä Suomen luonnon päivänä Huutoniemessä, jossa opastettiin luontosovellusten käytössä ja järjestettiin Terveysmetsäretki. Muissa kunnissa on toteutettu esimerkiksi luonnonkukkaniittyjä talkoilla, rakennettu lintujen talviruokintapaikkoja sekä luotu mininiittyjä asuinympäristöihin.
– Tärkeää meille on myös yhteisöllisyys. Suunnittelemme tapahtumia, joissa eri sukupolvet kohtaavat. Tapahtumissamme on ollut jo yli 1200 osallistujaa, Laitinen sanoo.
Hankkeessa on tehty tiivistä yhteistyötä myös koulujen kanssa, ja nuorilta on kysytty suoraan, onko lähiluonto heille tärkeää.
– Nuorille lähiluonto on selvästi merkityksellistä. Luonnossa liikutaan edelleen, ja koirien kanssa ulkoilu on erityisen suosittua, Laitinen kertoo.
Monilta löytyy myös omia lempipaikkoja lähiluonnosta, ja niitä on koottu kartoille. Silti elää yhä käsitys, että hienoja luontokokemuksia saa vain kansallispuistoista.
– Todellisuudessa monimuotoisuutta ja elämyksiä löytyy jo aivan kotinurkilta, hän muistuttaa.
Yksi konkreettinen keino innostaa kuntalaisia lähiluontoon on Luontoreppu. LähiLUMO‑hanke on koonnut ne yhteistyössä Keski‑kirjastojen kanssa, ja reput tulevat lainattaviksi jokaisen kunnan kirjastoon.
– Haluamme edistää ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja luonnon kulttuuripalveluista, eli arkisesta luonnossa olemisesta, Laitinen kertoo.
Luontorepusta löytyy kiikarit, luuppi, kaksi istuinalustaa sekä luontokortteja, jotka antavat ideoita havainnointiin ja yhdessä olemiseen. Reppu madaltaa kynnystä lähteä luontoon, yksin tai porukalla.
– Luontoreppu tukee liikkumista, oppimista ja hyvinvointia. Sen avulla kuka tahansa voi lähteä tekemään omia havaintojaan ja jopa osallistua kansalaistieteeseen erilaisten luontosovellusten avulla.
Uuraisten kirjaston Kevätpäivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua Luontoreppuun ja lähiLUMO‑hankkeen toimintaan samalla, kun kirjasto täyttyy keväisestä tunnelmasta ja luontoteemasta.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Reppu selkään ja luontoon! – Kirjaston kautta julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Yli 100-vuotiaat ”kadonneet” julistetaan kerran vuodessa kuolleeksi – Katso paikkakuntasi viimeisimmät nimet tästä jutusta

Toimitus — Wed, 29 Apr 2026 10:21:22 +0000

Keväällä tuli julki uutinen, joka hätkäytti. Kaikki ne yli 100-vuotiaat, joille ei löydy osoitetta, perhettä tai asiainhoitajaa, poistetaan väestörekisteristä ellei muuta ilmene 24. maaliskuuta mennessä. Uutinen oli hätkähdyttävä kahdella tapaa: miten viranomainen voi tehdä tällaista, jos ei todellakaan ole varmuutta ihmisen kuolemasta ja miten tällainen ”katoaminen” byrokratia-Suomessa on ylipäätään mahdollista?

Petäjävesi-lehden, Paikallisuutisten ja Korpilahti-lehden toimitus päätti ottaa selvää, mistä on kysymys. Ja selvisihän asia lopulta.

Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtaja Tuomas Palola tietää, että kyse on ihmisistä, jotka pääsääntöisesti muuttivat Suomesta 1920-luvulla eivätkä ilmoittaneet uutta osoitetta, joka saattoi olla esimerkiksi Kanada tai Yhdysvallat. Esimerkiksi vuosina 1860-1920 Pohjois-Amerikkaan muutti noin 330 000 suomalaista. Palolan mukaan DVV-systeemi perustuu siihen, että ihmisen ei voida olettaa olevan enää hengissä.

Jos esimerkiksi lähti Suomessa 1924, olisi nyt yli 100-vuotias. Digi- ja väestötietoviraston (DVV) listoista näkyy, että esimerkiksi Korpilahden, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten osalta kyse on ihmisistä, jotka olivat syntyneet 1921 tai 1922. Nythän heidät on siis jullistettu kuolleeksi, kun uutta heidän osaltaan ei määräaikaan mennessä ilmaantunut.

Palolan mukaan koko ajan Suomessa olleiden osalta ”mysteeri” on suurempi. Heidän kohdallaan kysymys voi olla monesta asiasta: joku muutto on ennen henkilötunnusaikaa jäänyt rekisteröimättä, muuttanut henkiläö on vaihtanut sukunimeään ja jäänyt näin elämään mutta rekisterin ulkopuolelle sekä vanhalla että uudella paikkakunnalla ilman, että kukaan on osannut yhdistää näitä henkilöitä toisiinsa.

Suomessa julistetaan joka vuosi suuri määrä ihmisiä kuolleeksi. Työn hoitaa siis Digi- ja väestötietovirasto, joka kyselee julkisesti kaikkien yli 100-vuotiaiden, joiden elossaolosta ei löydy tietoa kuluneen viiden vuoden ajalta, perään. Tänä vuonna kyseessä oli 2 123 vuosina 1920–22 syntynyttä suomalaista. Yksittäisillä seurakunnilla näitä tilastoja ei ole. Sen sijaan tiedetään, että Uurasilla asuu ja elää nyt kolme yli 100-vuotiasta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisten virallista kuolintietoa tarvitsevat muun muassa Verohallinto, Kela, Traficom, THL, seurakunnat, kunnat, terveydenhuollon yksiköt, eläkevakuutusyhtiöt, pankit ja vakuutusyhtiöt. Kun kuulutuksen aikaraja käy umpeen, lähes jokainen viraston mainitsemista suomalaisista kirjataan kuolleeksi. Heille merkitään kuolinpäivä ja kuolleeksijulistamistieto rekisteröidään väestötietojärjestelmään.

Lain mukaan kuolinpäiväksi on määrättävä 1. päivä tammikuuta sinä vuonna, joka ensiksi alkaa sen jälkeen, kun on kulunut sata vuotta henkilön syntymästä ja viisi vuotta siitä, kun hän on tiettävästi viimeksi ollut elossa.

Ihan aukoton systeemi ei ole, sillä ainakin kerran ihmisen kuolleeksi julistamisen jälkeen on tullut tietoa, että henkilö onkin elossa.

-Muutama huti on tullut, Palola vahvistaa.

Väestörekisteri oli pitkään hajautettuna eri rekisterinpitäjien aineistoissa, kunnes 1. lokakuuta 1999, minkä jälkeen kaikkien elävien rekisteritiedot ovat keskittyneet yhteen järjestelmään, 1970-luvun alussa perustettuun väestötietojärjestelmään. Kuolleiksi julistamisia on toteutettu säännöllisesti toisen maailmansodan jälkeen.

Suomessa on noin 1 200 yli 100-vuotiasta.

Kuvassa Uuraisten hautausmaan muualle haudattujen muistomerkki.

Uusimman listan kuoliaaksi julistetut Korpilahden, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten osalta ovat seuraavat:

Korpilahti: Senja Kaarina Jaakkola, syntynyt 6. tammikuuta 1921.

Petäjävesi: Mirja Rebekka Hyytiäinen 17.5.1921, Veikko Viljami Karjukoski 10.6.1921 ja Katarina Irene Keljo 7.1.1922.

Toivakka: Taimi Irene Kärnä 23.12.1921 ja Viljo Johannes Mäkelä 6.7.1920.

Uurainen: Taimi Marjatta Honkanen, syntynyt 6. tammikuuta 1922, Sirkka Oksanen 10.2.1922 ja Eeva Maria Pokela 24.5. 1922.

Seppo Pänkäläinen

Jos näissä nimissä on yhtään tuttua tai sukunimi kuulostaa tutulta yhdistettynä paikkakuntaan, ota yhteyttä seppo.pankalainen@netti.fi.

Artikkeli Yli 100-vuotiaat ”kadonneet” julistetaan kerran vuodessa kuolleeksi – Katso paikkakuntasi viimeisimmät nimet tästä jutusta julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Leikkaamalla ja lannoittamalla parempaa satoa ja terveempiä puita

Toimitus — Tue, 28 Apr 2026 11:25:17 +0000

Uuraisten Martat järjesti viime viikolla koulutustilaisuuden hedelmäpuiden leikkaamisesta. Suosittuun kahden tunnin pikakoulutukseen saapui parisenkymmentä innokasta puutarhaharrastajaa Uuraisilta ja Saarijärveltä. Valkolalaisen Päivin Puskan ja Pensaan yrittäjä Päivi Kautto opasti oikeaoppiseen ja -aikaiseen leikkaamiseen Sirpa ja Hanna Aution pihoissa Palsankylällä.
Koulutuksessa jätettiin leikkaamatta pihoissa olleet luumu- ja kirsikkapuut, koska niiden leikkuuaika ei ole keväällä, vaan elokuun lopun ja syyskuun aikana. Omenapuut ja päärynäpuut sen sijaan on hyvä leikata keväisin maalis-huhtikuussa, ja syysleikkauksen voi tehdä samaan aikaan luumu- ja kirsikkapuiden kanssa. Syysleikkauksen jäljiltä puut tekevät vähemmän vesiversoa. Tänä keväänä on eletty myös hyvin lämpimiä päiviä, ja kevät tuntuu olevan aikaisessa. Kotipuutarhurinkin kannattaa seurata tiettyä ennusmerkkiä, joka kertoo, ettei puuta enää kannata leikata tänä keväänä.
– Yleensä äärimmilleen turvonneet silmut ovat sen merkki, että leikkausta kannattaa jo välttää. Omenapuu ei kuitenkaan ole hirveän nuuka, joten pienimuotoinen leikkaaminen ei haittaa. Isoja oksia ei kuitenkaan kannata sinä vaiheessa enää leikata, kertoo Päivi Kautto.
Aurinkoinen sääkään ei välttämättä kerro, että leikkaaminen olisi myöhäistä. Yöpakkaset ja routa vaikuttavat pitkään.
– Vaikka lumet lähtivät aikaisin ja nyt on ollut lämpöisiä kelejä, maa on vielä aika jäässä ja on ollut öisiä pakkasia. Vielä pystyy siis leikkaamaan lämpimästä säästä huolimatta, Kautto toteaa.
Eniten omenapuita tuhoaa sekä sadon paino syksyllä että lumen paino talvella. Leikkauksen yksi tavoite onkin ohjata kasvua niin, että puussa olisi terveet, tukevat oksat, jotka kestävät näitä painolasteja. Hyvin leikattu puu myös tuulettuu sopivasti.
Leikatessa oksista ei kannata jättää jälkeen minkäänlaisia tappeja. Jos kokonaan poistettavan oksan leikkaa aivan tyveä myöten pois, puun kuori kasvaa lopulta suojaavaksi kerrokseksi leikkausjäljen päälle.
– Hillittykasvuiselle puulle suositellaan myös raakileharvennusta eli sitä, että osa pikkuraakileista poistetaan heinäkuun puolella. Puu jaksaa näin kantaa paremmin satoa ja kypsyttää omenansa, Kautto ohjeistaa.
Leikkaamisen ja lannoittamisen lisäksi hedelmäpuut kaipaavat toki muutakin hoitoa. Sateen jälkeen hedelmäpuista voi pehmeällä harjalla hankailla jäkälää pois, jos sitä alkaa kasvaa puussa runsaasti. Harmittomalta vaikuttava jäkälä voi lisääntyessään toimia oivallisena erilaisten ötököiden munien talvehtimispaikkana. Omenapuussa talvehtivat muun muassa kirvat ja kempit. Kempit heikentävät puuta, koska ne imevät siitä nesteitä. Kolmas jäkälän alle suojautuva hyönteinen on omenapuupunkki, jota ei voi paljaalla silmällä nähdä. Maassa taas talvehtivat muun muassa omenakääriäinen ja pihlajanmarjakoi. Viimeksi mainittu on hyönteinen, joka nimensä mukaisesti viihtyy pihlajassa.
– Monesti tehdään se virhe, että pihasta kaadetaan pihlajat pois, kun pihlajanmarjakoi tekee tuhoja omenalle. Pihlaja nimenomaan kannattaa pitää pihamaalla, jotta koi ei asettuisi omenapuuhun, Kautto neuvoo.
Kun omenapuun hankkii, sille kannattaa asentaa kunnon tukipuut muutamaksi vuodeksi. Puulle kannattaa myös tehdä istutuksen yhteydessä istutusleikkaus, jotta sen saa haaromaan kunnolla. Istutusleikkaus kiihdyttää puun haaromista. Lehtivaiheessa olevalle puulle istutusleikkauksen voi tehdä seuraavana keväänä, kun puu on silmuvaiheessa.
Kurssilla olivat mukana myös Karita Talvilahti ja Piia Piilonen Lannevedeltä. Molemmilla on kotona useita, monen ikäisiä omenapuita, ja kurssilta tarttui mukaan uusia oppeja puiden hoitamiseen. Kotipuiden tuottamista omenista Talvilahti ja Piilonen ovat tehneet mehua yhteiseksi hankitulla puristimella, mutta paljon omenaa menee myös suoraan syöntiin sekä hevosille.
– Puiden hoitaminen on ihan mukavaa hommaa, mutta isommissa puissa alkaa olla jo aika paljon työtä. Nyt kun näillä opeilla aloittaa, pienempien puiden kanssa pärjää sitten tulevaisuudessa jo hyvin, Piia Piilonen pohtii.

Hanna Autio

Artikkeli Leikkaamalla ja lannoittamalla parempaa satoa ja terveempiä puita julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Toivakan lahja suomalaiselle jääkiekolle – Ossi Ikonen menestyi niin kotimaassa kuin ulkomaillakin

Toimitus — Mon, 20 Apr 2026 12:54:41 +0000

Heitä on maailmassa vain yksi. Nimittäin Toivakasta lähteneitä jääkiekkoilijoita, joka on vieläpä tehnyt menestyksekkään uran. Mies on Ossi Ikonen, 36, joka voitti urallaan Mestareiden liigan (JYP), Kazakstanin mestaruuden sekä B-nuorten SM-tittelin (JYP).
Viimeksi Ikonen pelasi Hyvinkään Jää-Ahmoissa II-divisioonaa mutta nyt on sarjapelaaminen jäänyt.
– Tuli talvella sellainen tunne, että enää ei ole paloa kiekkohommiin. Jo HPK:ssa pelatessani huomasin, ettei sellaista poikamaista innostusta pelaamiseen enää ollut. Homma ei enää tuntunut omalta. Odottelin viime tammikuulle asti lopullista päätöstä. Sitten kahden kuukauden pelaamisen jälkeen tiesin, että tämä oli tässä, Ikonen kertoo Hämeenlinnan kodissaan.
Se poikamainen innostus kiekkoon iski aikoinaan Toivakassa ulkojäillä.
– Vanhemmat veivät kaukaloon ja siitä se alkoi, 5-vuotiaana. Pitää hattua nostaa vanhemmille, että he silloin kuskasivat Jyväskylään treeneihin iltaisin, kun olivat ensin päivällä töissä Jyväskylässä ja sitten hakivat minut Toivakasta. Pelattiin pihapelejä naapurin poikien kanssa ja tuli tunne, että pitää päästä johonkin joukkueeseen pelaamaan. Reissaamisen suhteen tilanne muuttui, kun muutettiin Jyväskylään. Olin silloin 8-vuotias, JYPin junnukoulun läpikäynyt Ikonen muistelee.
Kiekkoilijana Ikonen oli melkoinen kiertolainen: JYP, D Team, Jyp-Akatemia, KooKoo, Hermes, Pelicans, HPK, SaiPa ja Kazakstan 2012-14. Ei ihme, että Ikonen on edelleen ainoa pelaaja, joka on pelannut Suomessa pääsarjatasolla neljässä eri seurassa yhden kauden aikana.
Ikonen pelasi puolustajana ja teki liigadebyyttinsä JYPissä seuralegenda Kalle Koskisen parina.
Mites se hyppy Kazakstaniin?
– JYPissä pelannut Tommi Nikkilä minulta kysyi, että kiinnostaisiko pelaaminen Kazakstanissa. Vähän ex tempore se tuli, mutta saavuin sinne helmikuun puolivälissä. Voitettiin silloin hopeaa ja seuraavana kautena mestaruus, kun vaihdoin seuraa maan sisällä. Mitään huonoa en voi maan jääkiekosta sanoa. Ulkomaalaispelaajia kohdeltiin hyvin. Venäjän kielikin tarttui siten, että pystyin puhumaan kieltä, Ikonen kertoo.
Konkreettisena muistona ulkomaankeikalta Ikosella on käsivarressaan komea tatuointi, joka kuulemma kostuu kolmesta symbolista: sudesta, Almatyn vuoristosta sekä kuutamosta.
Vaan aina ei kaikki ole mennyt toivotulla tavalla.
– MS-tauti alkoi oireilla syksyllä 2019. Putosin kelkasta (JYP), kun en pystynyt treenaamaan. Tein 2-vuotisen sopimuksen HPK:n kanssa, jotta ei kävisi niin, etten pääsisi lainkaan pelaamaan. Ensin Pelicans tarvitsi pakkia, joten oli lainassa kaksi kuukautta siellä. Sieltä vaihdoin SaiPaan kuukaudeksi vähän ennen siirtorajan umpeutumista. Palasin vielä JYPiin kahden pelin ajaksi. Sieltä minut lainattiin HPK:hon, jonka kanssa minulla siis jo oli sopimus seuraaville kausille. Tauti ei enää vaivaa.
Nyt kiekkourasta kertoo yhä eteisen lattialla olevan kiekkokassi. Sitä tarvitaan edelleen, kun Ikonen aikoo pelata höntsäkiekkoa.
Millaisia muistoja Toivakasta?
– Hyviä muistoja. Pyörittiin kavereiden kanssa raitilla, käytiin Upin grillillä ostamassa karkkia ja hengailtiin uimarannassa tai koulun pihassa. Sain kutsun, kun tekojäärata avattiin ja olin paikalla. Muutama tuttu Toivakassa yhä on.
Edelleen Ikonen käy aika ajoin Toivakassa mutta painopiste on nyt enemmän Rutalahdessa, jossa on mökki ja mummola ja jossa Ikonen kuuluu Kivisuon Erämiehiin harrastuksena muun muassa hirvenmetsästys. Ikonen kuuluu Hämeenlinnassa Eteläisiin Erämiehiin, joka on hirven ja peuran metsästysseura.
Se toinen tapa Ikoselle ”metsästää” hirviä on sarvet. Niitä Ikosella on kaapit täynnä ja niistä hän sorvaa erilaisia esineitä, kuten korkinavaajia ja löylykauhoja.
Kun mies on kätevä käsistään ja tottunut aseisiin ja ammuksiin, työpaikka Riihimäellä Sakon tehtaalla on ollut osuva valinta. Ikonen kokoaa rynnäkkökiväärejä Nato-maille.
– Ammatissa on hyötyä siitä, että on tottunut aseisiin. Kyllä sen huomaa, kun töihin tulee sellainen, jolla vastaavaa kokemusta ei ole.

Seppo Pänkäläinen

Artikkeli Toivakan lahja suomalaiselle jääkiekolle – Ossi Ikonen menestyi niin kotimaassa kuin ulkomaillakin julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Keski-Suomen hyvinvointialue luopuu ensivastetehtävien välittämisestä paikallisille sydäniskuriryhmille – Päätös harmittaa vapaaehtoisia auttajia

Toimitus — Tue, 14 Apr 2026 06:29:08 +0000

Lupa- ja valvontaviraston linjauksen mukaan hyvinvointialueet eivät saa käyttää ensihoitoon sisältyvässä ensivastetoiminnassa vapaaehtoistoimintaa.
Tällä hetkellä Keski-Suomen hyvinvointialue on täydentänyt ensihoidon toimintaa vapaaehtoistoiminnalla ja välittänyt muutamia rajattuja tehtäviä vuodessa myös vapaaehtoisille eli niin kutsutuille sydäniskuriryhmille.
– Kyse on ollut täydentävästä toiminnasta ja nyt kun olemme Lupa- ja valvontavirastolta tämän linjauksen saaneet, luovumme luonnollisesti tehtävien välittämisestä vapaaehtoisille, ensihoitopäällikkö Anssi Aunola kertoo.
– Tehtävien välittämisen lopettaminen ei vaikuta ensihoidon toimintaan. Nykyinen palvelutaso säilyy myös tämän muutoksen jälkeen. Palvelutaso, eli se, miten nopeasti apu saapuu perille, on määritelty ensihoidon palvelutasopäätöksessä, Aunola kertoo.
Sydäniskuriryhmät ovat toimineet ryhmän sydäniskurin sijainnin ympäristössä noin 10 kilometrin säteellä olevalla alueella ja ovat saneet hälytyksen vain hyvin rajattuihin tehtäviin. Vuosittain tehtäviä on ollut muutamia.
– Jatkossa emme välitä hälytyksiä näille ryhmille, vaan paikalla hälytetään ainoastaan ensihoitomme. Tähänkin mennessä paikalle on hälytetty aina myös ensihoito ja pelastustoiminnan ensivaste, Aunola kertoo.
– Olemme itse kokeneet nykyisen toimintamallin järkevänä. Kiitämme tehtäviin osallistuneita vapaaehtoisia. Pidämme vapaaehtoisten toimintaa tärkeänä myös jatkossa, vaikka tämän linjauksen myötä rooli muuttuukin. Jatkossa on myös tärkeä tietää, kenellä ja missä sydäniskureita tarpeen tulleessa on. Sydäniskureita saa ja tulee käyttää myös jatkossa, Aunola lisää.
– Pidämme myös oven auki ja voimme käynnistää toiminnan uudelleen, jos lainsäädäntö muuttuu tämän asian osalta, Aunola jatkaa.
Keski-Suomen alueella toimii 22 vapaaehtoista sydäniskuriryhmää, joissa on yhteensä 160 koulutettua vapaaehtoista. Yksi ryhmistä on Höytiän sydäniskurin ympärille muodotettu ryhmä, jossa on mukana myös Ylä-Kintauden kylän vapaaehtoisia. Ryhmän johdossa on toiminut Juha Huhtala.
– Lupa- ja valvontaviraston linjaus on valitettava asia. Sydäniskuriryhmästämme on pelkkää hyvää sanottavaa. Toiminta on järkevää, ihmiset ympärillä ammattitaitoisia ja yhteistyökykyisiä ja erityisesti halukkaita auttamaan vapaaehtoisesti hädässä olevia. Tämä toiminta on myös lähentänyt kylien välistä yhteistyötä ja lisännyt turvallisuuteen liittyvää toimintaa. Laki on kuitenkin laki ja sen puitteissa on toistaiseksi toimittava. Jos laki on kuitenkin este järkevälle toiminnalle, on pyrittävä muuttamaan lakia toimivammaksi. Tiedän että tähän pyritään vaikuttamaan tulevaisuudessa. Ryhmä jatkaa toistaiseksi ilman viranomaisyhteistyötä ja pyritään keksimään keinot, miten ryhmän toiminta toisi turvaa kyläläisille jatkossakin, Huhtala toteaa.

Artikkeli Keski-Suomen hyvinvointialue luopuu ensivastetehtävien välittämisestä paikallisille sydäniskuriryhmille – Päätös harmittaa vapaaehtoisia auttajia julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Petäjäveden orilahjakkuus Ypäjä Salama kasvaa vaativampiin tehtäviin – kolmen miehen kimppa odottaa ravurilta paljon

Toimitus — Sun, 05 Apr 2026 09:01:08 +0000

Kun petäjävetinen ori Ypäjä Salama hiljattain voitti – hieman yllättäenkin – Kouvolassa ravilähdön, Suomen tunnetuin raviääni Lauri Hyvönen intoutui selostuksessaan kertomaan, miten ori iskee voittoon ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Oriilla oli hyvä voittajakerroin, joten hevosta pelanneet saivat mukavasti rahaa. Sekä omistajille tietysti palkintorahat, 4 000 euroa.
Ypäjä Salama, pian kuusivuotiaaksi kääntyvä suomenhevosori, on kolmen miehen omistama kimppahevonen. Hevosen omistavat kuusankoskelainen Mikko Huuhtanen sekä petäjävetiset Santeri Mäkinen ja Antti Tupamäki, jonka tallilla ori on valmennuksessa. Ori on hyväsukuinen ja jos veikata pitää, niin joku päivä se nähdään vielä Kuninkuusraveissa – jos terveenä pysyy.
– Ilman laukkaa hevonen todennäköisesti voittaa lähtönsä. Se on elämää täynnä, reipas treenilenkeilläkin. Joskus lenkillä se saattaa itsekseen pyrähtää pätkän. Se on ollut aika terve, mitä nyt vähän kasvukipuja on ollut. Sillä on hyvä kilpailupää ja helppo ravi. Ja se menee yhtä hyvin talvi- ja kesäolosuhteissa, Tupamäki kehuu oritta.
Vaan mistä on syntynyt kolmen miehen kimppa?
– Tunsin Antin isän jo ennen kuin tutustuin Anttiin. Riston (Tupamäki) kanssa meillä oli kimppahevonenkin. Yhdessä saunaillassa Antti alkoi sitten puhua kimppaomistamisesta. Sanoin silloin, että ei ole hinkua moiseen. Meni vähän aikaa ja Antti soitti, että nyt olisi mahdollisuus lähteä lahjakkaan hevosen kimppaan. Hän siis puhui minut ympäri. Nyt voin sanoa, että ei ole tarvinnut päätöstä katua, Mikko Huuhtanen kertoo.
– Antti ketoi, että olisi tämmönen hevonen myytävänä. Lähdin heti kokeilemaan sitä ja illasta jo oltinkin ostettu hevonen porukkaan, Santeri Mäkinen kertoo.
Tupamäelle hevonen tuli eteen siten, että sen edellinen omistaja halusi ikänsä ja vaimon heikentyneen tilan vuoksi päästä oriista eroon.
Yksi osa ravihevosen kimppaomistamista on, että sillä voi tienata. Etenkin, jos kimppa on pieni ja hevonen hyvä. Polttoaineen ja rehujen kallistuminen tekee harrastuksesta tietenkin nykyisin kalliimpaa, mutta raha ei olekaan kaikki kaikessa: miehet käyvät niin usein kuin mahdollista katsomassa paikan päällä Ypäjä Salaman edesottamuksia. Ja sitten on vielä se totopelaaminen.
– Itse olen mielellään mukana pienemmissä kimpoissa tutulla porukalla. Homma toimii silloin hyvin. Isoja kimppoja on paljon ja se on myös hyvä omistusmuoto, siinä pääsee seuraamaan oman hevosen menestystä pienemmillä panoksilla, Tupamäki sanoo.
– Kertaakaan ei olla oltu asioista erimielisiä. Isoisälläni oli ravihevosia ja olen käynyt raveissa 7-vuotiaasta. Pelaan totoa ja jos äskettäin (Tupamäellä valmennuksessa oleva) Landen Iita olisi voittanut lähtönsä, olisi saanut toto4:n kiinni, Huuhtanen sanoo.
Miesten odotukset Ypäjä Salaman osalta ovat korkealla ja kasvavat sitä mukaa kun hevonen kehittyy ja menestyy.
– Ajetaan kilpaa tasaisesti. Toukokuussa on Finlandia-ajoviikonloppuna 75-finaalit. Sitä voidaan pitää seuraavana isompana tavoitteena, sinne hevonen on jo lunastanut paikan, Tupamäki sanoo.
Tupamäki tunnetaan myös ohjastajana ja kohta rattailla voidaan nähdä myös Santeri Mäkinen, joka aikoo suorittaa C-ajokortin. Sitten kisoissa voikin olla vauhtia, sillä miehellä on rallitausta.

Seppo Pänkäläinen

Artikkeli Petäjäveden orilahjakkuus Ypäjä Salama kasvaa vaativampiin tehtäviin – kolmen miehen kimppa odottaa ravurilta paljon julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Milla Mattila on Toivakan lahja suomalaiselle medialle – radiosta tuttu toimittaja on myös monen tv-ohjelman taustavoima

Toimitus — Fri, 03 Apr 2026 08:59:02 +0000

Arja Koriseva saattaa olla tunnetuin toivakkalaisääni mutta paljoa hänestä ei jää Milla Mattila (o.s. Kähkönen), jolla on takanaan mahtava radioura. Ja ovathan Koriseva ja Mattila aikoinaan tehneet myös yhteistyötä, kun Mattila oli Korisevan assistentti yli 10 vuotta.
Tapa, jolla Mattilasta tuli toimittaja ja juontaja, on mielenkiintoinen. Hän näki laukaalaisen Anna-Kaisa Hermusen tv-lähetyksessä ja ajatteli, että tuohan olisi cool ammatti. Niinpä Mattila kirjoitti Hermuselle, että miten noihin hommiin pääsee. Pian soikin lankapuhelin Toivakan Viisarimäellä, kun Hermunen otti asiakseen auttaa nuorta naista uravalinnassa. Asiaa saattoi auttaa se, että Mattilan äiti tunsi Hermusen siskon.
Siitä se sitten lähti pääosin radio- ja tv-hommia tehden. Ura kuitenkin alkoi lehdessä, joka oli PaikallisUutisten edeltäjä, Jyväskylän Ympäristö- ja maakuntalehti päätoimittajana Jali Tuhkunen.
– Kysyin Tuhkuselta, sopiiko tehdä hänelle juttuja Toivakasta. 1,5 vuotta sitä sitten tein pian päätoimisena toimittajana koko lehden kattavalta alueelta.
Sen jälkeen Mattila lähti opiskelemaan tiedotusoppia Alkio-opistoon Korpilahdelle ja sen myötä avautui työpaikka Radio Jyväskylässä. Mattila sanookin, että viisi vuotta Radio Jyväskylässä oli hänen yliopistonsa toimittajan ja juontajan töihin. Päätoimittaja Arvo Vuorela antoi vastuuta ja mahdollisuuksia tehdä monipuolisesti töitä, toimittaen, juontaen ja tuottaen.
Tämän jälkeen oli Helsingin vuoro, jonne Mattila muutti 2004 silloisen rakkauden perässä. Siellä Mattila on tehnyt uraa Sävelradiossa, Radio Aallolla, Radio Novassa, Groove FM:ssä, Radio Suomipopissa ja nyt Aito Iskelmällä. Koska Mattila rakastaa musiikkia, hänen ohjelmissaan sitä on aina soitettu paljon puheen kustannuksella.
– Koen, että nykyinen työpaikkani Aito Iskelmä tekee tärkeää työtä kotimainen iskelmän eteen. Se on musiikkia, juka on suomalaisten dna:ssa. Genrestä löytyy paljon artisteja, joiden ura on yli 50 vuotta pitkä. Lisäksi meillä on ilo olla edistämässä uusien iskelmäartistien uraa, Mattila sanoo.
Ja se on nimenomaan radio, joka sinua kiehtoo?
– Kyllä. Radiossa on jotain mystistä. Olen onnellinen, että olen saanut tehdä näitä hommia yli 30 vuotta. Ihmisten tarinat saavat minut innostumaan työstäni yhä uudestaan, viimeisen 15 vuoden aikana myös television puolella, Mattila, 52, sanoo.
Mattila käsikirjoittaa tv-ohjelmia, kuten viime vuosina esimerkiksi Maajussille morsian -, Diili-, Yökylässä Maria Veitola -ja The Voice of Finland -ohjelmia.
Mattila ei ole syntynyt Toivakassa vaan Rovaniemellä. Toivakkaan perhe muutti, kun Mattila oli vuoden ikäinen. Isä Yrjö Kähkönen oli pohjoisesta, äiti Aili puolestaan toivakkalainen. Ja toivakkalaiseksi Mattila itsensä tuntee. Ala-asteen hän kävi Viisarimäellä, yläasteen keskustassa.
– Toivakka on loistavalla paikalla ja on todella vireä kunta. Kunnanjohtaja Touko Aalto on tehnyt hyvää työtä. Kunnassa on kaikki palvelut, joten ei ihme, jos asukasmäärä on kasvussa.
Mattila toivookin entiselle kotikunnalleen elinvoimaisuutta ja sinnikkyyttä kehittyä edelleen.
– Systemaattinen markkinointi lisää kunnan vetovoimaa varsinkin lapsiperheiden keskuudessa. Luonto, turvallisuus, peruspalvelut sekä vain reilun 20 minuutin matka Jyväskylään korjattua nelostietä myöten ovat tekijöitä, joilla Toivakka kasvattaa asukaslukuaan tulevaisuudessa.
Mitä lapsena harrastit?
– Kävelin paljon metsässä. Harrastan kävelyä edelleen. Kun syrjäkylällä asuttiin, niin paljon tuli myös pyöräiltyä. 4H-kerhossa toimin ja partiossakin olin. Urheilu ei minulle oikein maistunut, mieluummin kirjoitin, piirsin ja kerroin mielikuvitustarinoita ystäville.
– Kavereita oli paljon, vaikka siihen aikaan niin sanottujen syrjäkylien lapset jäivätkin kirkonkyläläisten ulkopuolelle. Se, että et asunut kirkonkylällä oli myös kiusaamisen aihe, mutta se vaan kasvatti luonnetta.
Huikosta kotoisin oleva Maija Torppa ja Kankaisilta kotoisin oleva Taru Viinikainen ovat säilyneet hyvinä ystävinä. Maija asuu nykyisin Helsingissä, Taru Ruotsissa, mutta meitä yhdistää aina sama kotikylä ja sen kokemukset.
Toivakan Viisarimäessä edelleen asuva Sami Puikkonen on tänäkin päivänä hyvä ystäväni. Ollaan Samin kanssa tunnettu liki 50 vuotta. Yhdessä on leikitty, katsottu Rosvo Rudolfia telkkarista ja käyty aikoinaan kerran kesässä Särkänniemessä.
Ja pitääkö tieto paikkansa, että äitisi on ollut mallina Pellervo Lukumiehelle, kun tämä maalasi Toivakan kirkon kuuluisat maalaukset?
– Ihan varmaksihan sitä ei voi tietää, mutta taiteilija Lukumies kertoi aina kirkossa vierailleille turistiryhmille, että hänen naapurissa asunut nainen (Aili Kähkönen) antoi hänelle inspiraatiota 1970-luvun tyylidaamiin, joka siis kirkon katosta tänäkin päivän löytyy Kati Josefiina -nimisenä enkelinä, Milla Mattila sanoo ja antaa yhden vinkin kirkkoväelle.
– Vierailijat tunnistaa siitä, että he tuijottavat kirkon kattoa, kun taas paikalliset ovat jo maalauksiin tottuneet.

Seppo Pänkäläinen

Artikkeli Milla Mattila on Toivakan lahja suomalaiselle medialle – radiosta tuttu toimittaja on myös monen tv-ohjelman taustavoima julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Perttu Takanen etsii aitoa rakkautta ja emäntää maatilalleen

Toimitus — Thu, 02 Apr 2026 07:59:50 +0000

Takanen on Uuraisilla tuttu sukunimi. Tilanpitoa on jatkunut jo viisi sukupolvea. Uusimman sukupolven Perttu Takanen, 31, jakaa vielä joitain asioita vanhempiensa kanssa kahdella tilalla mutta tarkoitus on, että Perttu ottaa jatkossa tilat hoitoonsa.
Mutta tällä hetkellä Uuraisilla ei puhuta sukupolvenvaihdoksesta vaan siitä, että Perttu Takanen etsii itselleen emäntää tiluksille Maajussille morsian -tv-ohjelman kautta. Ohjelmasta ensimmäinen jakso on jo tullut ulos, nyt maajussit odottavat esittelykierroksen jälkeen kirjeitä morsianehdokkailta. Kun ohjelman maajussit ovat valinneet viisi morsianehdokasta, alkaa emäntien kohdalla pudotuspeli, niin, että lopulta kullakin maajussilla pitäisi olla kainalossa se kaikkein rakkain. Minkä jälkeen jäljelle jää vain yksi kysymys: kelpaako morsian ihan vaimoksi asti maatilalle.
Kun kyseessä on osin käsikirjoitettu tosi-tv-ohjelma, mitä vain voi sattua ja tapahtua. Paikallisuutisten haastattelussa Perttu Takanen kuitenkin vakuuttaa, että etsii ihan aidosti itselleen vaimoa, jonka voisi taluttaa alttarille ja jonka kanssa perustaa perhe.
– Kunhan kemiat vain kohtaisivat. Naisen luonne sen ratkaisee. Naisella pitää olla itseluottamusta, saa olla voimakastahtoinen, päättäväinen ja saa käyttää ääntä. Mutta hyvät käytöstavat pitää olla. Maatilan töihin pitää osallistua, sillä minä en täältä pois muuta, Takanen määrittelee.
Iältään morsiamen pitäisi kuulemma olla 25-35. Ulkomuodolla ei ole väliä.
Ja millaisen isännän morsian saa?
– Olen hyväkäytöksinen, vanhasieluinen, iätön ja huumorintajuinen. Osaan nauraa itselleni ja olen yllytyshullu.
Mikään peräkammarin poika Perttu Takanen ei ole. Hänellä on takanaan seurustelusuhteita, ja morsianta on etsitty Tinderistäkin. Nyt tuon aika on ohi.
Entä, jospa tv-ohjelman päättymistä odotellessa käykin flaksi ohjelman ulkopuolella? Takanen menee miettiväksi ja vastaa sitten: – Kyllä minä olen sitoutunut tähän tuotantoon.
Sen Perttu Takanen on päättänyt, että morsiamen on löydyttävä jostakin muualta kuin Uuraisilta tai lähiseuduilta.
Takasen tila on sekä maitotila että lihaa ja maitohiehoja tuottava. Kysymys maatalousyrittämisen tuottavuudesta saa Takasen mietteliääksi. Toimittaja taas miettii sitä, että miten aamu-uninen mies pystyy tilaa hoitamaan ongelmitta, kun aamulypsylle pitää herätä kukonlaulun aikaan…
Takanen harrastaa kalastusta, metsästystä ja vaellusretkiä. Jos tuleva morsian näitä harrastaa, niin hyvä, mutta emännällä saa kuulemma olla omatkin harrastukset.
Takanen on opiskellut maatalousyrittäjäksi Saarijärven Tarvaalassa. Tuohon aikaa liittyy muuan Krista, joka ilmoitti Takasen Maajussille morsian -ohjelmaan. Kun kosto on suloinen, niin mihin tosi-tv-ohjelmaa voisit puolestasi ilmoittaa Kristan?
– Selviytyjiin, siellä hän saisi paljon aikaiseksi.

Seppo Pänkäläinen

Artikkeli Perttu Takanen etsii aitoa rakkautta ja emäntää maatilalleen julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Toivakan Martat 100 vuotta – satavuotinen tarina arjen hyvistä teoista

Toimitus — Wed, 01 Apr 2026 07:59:42 +0000

Toivakan Martat täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Tarkka päivämäärä on 11.5. Oikeastaan yhdistyksen virallinen nimi on Toivakan kirkonkylän Martat ry, mutta kirkonkylää on tietoisesti haluttu arkikäytössä nimestä häivyttää, sillä nykyään kyse on koko kunnan kattavasta yhdistyksestä. Kauan sitten myös Nisulassa ja Peiponsalmella oli omat yhdistyksensä.
– Meidän jäsenmäärä on tällä hetkellä 27. Se on ollut suurin piirtein sama niin kauan kuin minä olen mukana ollut, kertoo puheenjohtaja Sirpa Vihavainen. Hän on martta jo toisessa polvessa; myös äiti Vieno oli mukana toiminnassa.
Sirpa tuli mukaan toimintaan aikaisempien toimijoiden houkuttelemana. Irmeli Edelmannin mukaan toivat käsityöt.
– Uutena toivakkalaisena tulin aikoinaan vähän arkana mukaan käsityöryhmään, ja yhtäkkiä huomasin olevani hallituksessa ja sihteeri.
Käsitöitä on tehty paitsi omaksi iloksi myös moneen eri hyväntekeväisyystarkoitukseen. On neulottu sukkia vauvoille, lohtuhuiveja läheisensä menettäneille ja lämmittäviä villasukkia Ukrainaan. Sukkia on kertynyt jopa 70 paria vuosittain.
Irma Hiekkasen tie marttoihin on myös melko tyypillinen. – Kun lapset kasvoivat isoiksi eikä MLL tuntunut enää niin omalta järjestöltä, siirryin maksamaan marttojen jäsenmaksua. Vasta eläkeläisenä oli aikaa alkaa toimimaan aktiivisemmin.
Raili Nuottanen tuli mukaan marttoihin pihan puolelta. – Olin jo töissä ollessani mukana, ja sitten eläkkeelle jäätyä puutarhainnostus otti vallan, ja martoissa oli samanhenkistä väkeä.
Yksi marttojen viime vuosien suosituimpia tapahtumia ovat olleet puutarhakävelyt, taimivaihdot, omenapuiden leikkauskurssit ja kranssiaskartelut.
Maritta Korhonen on aktiivinen puutarhaharrastaja, mutta myös ruokamartta.
– Minulla oli hyvä ystävä, joka toimi Jyväskylän Marttalassa ruuan parissa, ja itsekin tein ammatikseni ruokaa. Oli luontevaa alkaa sitten eläkkeellä tekemään ja myös opastamaan ruoka-asioissa martoissa.
Muut martat kiittelevät Marittan ammattitaitoa. Sirpan ja Marittan johdolla on järjestetty monenlaista kurssia ja myös Toivakan seurakunnan senioripäivän ruokailut monen vuoden ajan.
– Se oli mukavaa, mutta aika sitovaa laittaa joka toinen viikko ruokaa lähes 50 ihmiselle. Sirpa ja Maritta laativat ruokalistat, ja me muut autoimme kykyjemme mukaan. Pikkuhiljaa jokaiselle löytyi sopivin rooli, Irmeli sanoo.
– Yhdessä syömisen merkitys on kyllä valtavan tärkeää, kun samalla saa vaihtaa kuulumisia. Oli myös mielenkiintoista oppia, miten isommalle porukalle laitetaan ruokaa, kun itse on aina kokannut vain omalle perheelle, Irma lisää.
Vuosien varrella on myös tehty isoja kahvituksia esimerkiksi kunnan ja seurakunnan tilaisuuksiin tai isoille syntymäpäiville. Vuonna 2017 oli Keski-Suomen kulttuurirahaston palkintojenjakotilaisuus, jossa oli 140 osallistujaa. Myös kesän Kamarimusiikkifestivaaleilla on nautittu marttakahveista.
Omaakin ammattitaitoa on lisätty erilaisilla kakku- ja voileipäkakkukursseilla, ja koululla on pidetty Pikkukokki-kurssia. Sienikurssia pidettiin ukrainalaisille, ja varautumistakin on harjoiteltu. Siivousilta nautti erityisen suurta suosiota. Myös kesätyöntekijöitä on joskus palkattu, mutta se todettiin melko työllistäväksi myös työnantajalle.
Toivakan Martat osallistuivat myös kymmenisen vuotta sitten Kohtaamisia ikäihmisten virkistykseksi ja iloksi -hankkeeseen, jonka puitteissa vierailtiin myös pikkulapsiperheissä. Martat, kuten Irja Lamberg ja Sirkka Pynnönen, vierailivat kodeissa antamassa käytännön apua ja keskustelemassa. Tarve tämän kaltaiseen toimintaan ei ainakaan ole vähentynyt. Myös päiväkeskuksen kanssa tehdään yhteistoimintaa. Lisäksi yhdistys on antanut vuosittain kaksi stipendiä Toivakan ahkerille koululaisille.
Marttailua ovat myös erilaiset retket teatteriin, museoihin tai muihin jännittäviin paikkoihin. Vapun tienoilla marttateltta pystytetään jälleen Perälän pihaan ja myyntitiskille katetaan munkit ja simat.

Juhlanäyttely
kirjastolla
Sadan vuoden ajalta on paljon arkistomateriaalia olemassa. Arkistojen aarteita penkoessaan hallituslaiset ovat joutuneet toteamaan, että 100 vuotta on pitkä aika.
– Vaikka Toivakka on pieni kylä ja monet suvut asuneet täällä pitkään, on vanhoissa kuvissa silti paljon tunnistamattomia ihmisiä. Toivottavasti pääsiäisen jälkeen avautuva näyttely tuo lisää nimiä kasvoille ja muitakin muistoja esiin, Sirpa Vihavainen kertoo. Näyttely avautuu 9.4. ja on esillä koko huhtikuun, 14.4. kirjastolla tarjotaan 100-vuotissynttärikahvit.
– Suuret ja arvokkaat juhlat eivät tunnu meille oikein luontevilta, mutta kahvikupposen ääressä kyläläisten kanssa jutustelu on aina mukavaa, yhdistyksen jäsenille tarjotaan myös juhlalounas toukokuun aikana, martat kertovat.
Ensimmäinen puheenjohtaja vuonna 1926 oli Anna Jussila ja ensimmäisen toimintavuoden jälkeen jäseniä oli 31. Perustajajäsenissä oli mukana hieman yllättäen myös miehiä. 50-vuotisjuhlassa vuonna 1976 oli mukana enää yksi perustajajäsen ja hän oli Herman Taipale. Juhlapuhujana tuolloin oli vastikään edesmennyt kunniamartta Pirkko Ikonen.
Martat on aina ollut edistyksellinen ja yhä hyvin ajassa elävä liike. Alun perin järjestö perustettiin yleissivistäväksi, ja nimi Martat oli oikeastaan vähän hämäävä. Vuonna 1899 perustetun yhdistyksen nimi oli alun perin Sivistystä kodeille, mutta senaatti ei hyväksynyt sitä. Taustalla oli Venäjän hallinnon edustajien epäluottamus aatteelliseen kansansivistystyöhön. Aili Nissisen keksimä raamatullisen puuhakas Martta meni läpi ja toiminta käynnistyi.
Nyt marttojen nettisivujen etusivulla lukee: Löydä oma tapasi olla martta, ja se kuvaakin hyvin monipuolista järjestöä, josta jokainen voi löytää oman tapansa toimia.
Toivakan 100-vuotiaan marttayhdistyksen hallituksessa suurin osa on aktiivisia eläkeläisiä, mutta mukana on myös nuorempaa sukupolvea edustava Jenni Hakala, ja toiveissa on saada nuorisolaisia mukaan enemmänkin. Parhaimmillaan marttailu on sukupolvia yhdistävä kokemus.
– Tämä on kiva porukka, on tosi mukava tuntea kuuluvansa johonkin. Vaikka joskus joku tekeminen väsyttääkin, niin kyllä tästä saa paljon iloa ja virtaa elämään, martat päättävät.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Toivakan Martat 100 vuotta – satavuotinen tarina arjen hyvistä teoista julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.

Uuraisten päiväaikaisen kotihoidon tuottaa kesästä alkaen Mattilan Hoivapalvelut Oy

Toimitus — Tue, 17 Mar 2026 08:23:50 +0000

Keski-Suomen hyvinvointialue kilpailutti neljän alueen ikääntyneiden päiväaikaisen kotihoidon palvelutuotannon. Määräaikaan eli 24.2. mennessä tarjouksen teki kahdeksan palveluntuottajaa. Palveluntuottajaksi on valittu Viitasaarelle Kotipalvelu Mehiläinen Oy, Pihtiputaalle KoskiHoiva Oy, Laukaaseen Kotipalvelu Mehiläinen Oy ja Uurainen–Tikkakoski-alueelle Mattilan Hoivapalvelut Oy.
– Tosi huippua, että paikallinen toimija pärjäsi noinkin isossa kilpailutuksessa. Pientä toiveikkuutta oli ilmassa, mutta kyllä päätös oli silti iloinen yllätys, toimitusjohtaja Samuli Mattila sanoo.
Keski-Suomen hyvinvointialue on jo tuottanut monituottajamallilla kolmen alueen kotihoidon keväästä 2025 alkaen. Kumppanuusmallin laajentaminen sisältyy hyvinvointialueen tämän vuoden talousarvioon, josta aluevaltuusto päätti joulukuussa.
Kyse on säästöjen hakemisesta, mutta tässä tapauksessa palvelujen taso ei ole heikkenemässä, vaan mahdollisesti päinvastoin, sillä varsinkin pienelle paikalliselle toimijalle on yrityskuvankin vuoksi tärkeää tuottaa hyvää ja ihmisläheistä palvelua.
– Tunnen vahvaa vastuuntuntoa. Nyt ei voi mennä suuren organisaation taakse piiloon, vaan tässä tapauksessa tuotteella on kasvot, Samuli Mattila naurahtaa.
– Yrityksen tavoitteena on rakentaa paikallisesti merkittävä kokonaisvaltaisen hoivan yksikkö, jossa palveluketjut toimivat myös yrityksen sisällä. Tämä sopimus tuo yrittämiseen ainakin kahdeksi vuodeksi vakautta ja lisää voimavaroja kehittää laatua, hän jatkaa.
Valittujen palveluntuottajien on tarkoitus aloittaa 1.6.2026 alkaen päiväaikainen, eli kello 6–22 välille ajoittuva kotihoito. Kotihoito näillä neljällä alueella tuotetaan jatkossa monituottajamallilla hyvinvointialueen ja palveluntuottajien yhteistyönä. Hyvinvointialue tekee sopimukset palveluntuottajien kanssa, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimukset ovat kahden vuoden määräaikaisia ja jatkuvat määräaikaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevina molemminpuolisella irtisanomismahdollisuudella.
Asiakkaiden kotihoidon palvelut jatkuvat kuten ennenkin, ja pääsääntöisesti tutut hoitajat jatkavat alueilla.
– Alkuvaiheen tavoitteena on toteuttaa vaihdos niin, että asiakkaat eivät asiaa edes huomaa, ja jatkossa kehittää hyvästä yhä parempaa. Tulevina vuosina palveluntarve vain kasvaa myös Tikkakoski–Uurainen-alueella, ja siksi palvelua yritetään kehittää siihen suuntaan, että työntekijä olisi mahdollisimman paljon asiakkaan luona ja muuhun, esimerkiksi hallinnolliseen työhön käytettävää aikaa olisi mahdollisimman vähän, Samuli Mattila sanoo.
Kilpailutuksen kohteena olleiden kotihoidon neljän alueen henkilöstö siirtyy valituille palveluntuottajille liikkeenluovutuksella.
Monituottajamallissa yksityinen palveluntuottaja tuottaa päiväaikaisen kotihoidon, ja hyvinvointialue vastaa edelleen muista kotihoidon palveluista, kuten etähoivasta, turva-auttajapalvelusta sekä yöhoidosta. Lisäksi hyvinvointialue vastaa edelleen asiakasohjauksesta, palvelutarpeen arvioinnista, palvelupäätöksistä ja asiakaslaskutuksesta.
– Yhteistyö on hyvin aktiivista, mikä tarkoittaa yhteistyötä lääkäripalveluissa, fysioterapiassa ja yöaikaisen kotihoidon palvelutarpeissa. Me tehdään rai-arviointi puolivuosittain tai voinnin muuttuessa ja Hyvaks tekee palveluista päätökset rai-arvioinnin pohjalta, Samuli Mattila sanoo.
– Asiakkaat ovat yhteisiä ja heidän palvelunsa toteutetaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti hyvässä yhteistyössä. Kumppanuus on yhdessä tekemistä, kehittämistä, ratkaisujen etsimistä ja oppimista, palvelupäällikkö Kaisa Oikari hyvinvointialueelta lisää.
– Monituottajamalli on toimintansa aikana osoittautunut toimivaksi ja kustannustehokkaaksi tavaksi tuottaa kotihoitoa, ja olemme saaneet siitä paljon kiitoksia myös palveluntuottajilta, erityisesti yhteisen tekemisen osalta. Myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, palvelujohtaja Maarit Raappana selvittää.
Mattilan Hoivapalvelut laajenee tämän vuoden aikana merkittävästi, sillä Uurainen–Tikkakoski-alueen kotihoivan lisäksi sen vastuulle siirtyy ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö Sumiaiskoti. Tämä tarkoittaa noin 20 henkilötyövuoden lisäystä ja liikevaihtoon reilun miljoonan euron kasvua. Kesäkuussa Mattilan Hoivapalvelujen palkkalistoilla on noin 85 työntekijää.

Hanna Lahtinen

Artikkeli Uuraisten päiväaikaisen kotihoidon tuottaa kesästä alkaen Mattilan Hoivapalvelut Oy julkaistiin ensimmäisen kerran Paikallisuutiset.fi.