Yhdessä hyvä tulee!

Toivakassa on vietetty jo useampi Yhteisöjenilta tänä vuonna. Maaliskuussa oltiin ikivireällä Ruuhimäen kylällä. Iltoja vetää maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkintoa suorittava Kati Markkanen.
– Ruuhimäella Suomen Kylät ry:n maallemuuton asiantuntija Johanna Niilivuo piti monipuolisen ja innostavan esityksen erilaisista keinoista markkinoida maaseutua ja siitä millaisia konkreettisia kokeiluja uusien asukkaiden kohdalla on tehty. Keinovalikoimassa on varmasti Toivakankin tarpeisiin hyödynnettävää ja mikä tärkeintä, uskoa siihen, että täällä kaupungin kupeessa toivakkalaisella maaseudulla on kysyntää, kertoo Kati Markkanen illan annista ja vinkkaa kuntapäättäjille:
– Johanna kannattaa ehdottomasti kutsua kaikkien teidän kuultavaksi. Tarjolla on uskoa, intoa ja konkreettisia keinoja maallemuuton edistämiseksi. Johanna kertoi tulevansa mielellään. Toivakka ja Ruuhimäki pääsivät myös hyvin näkyville maallemuuton asiantuntijan somekanavissa.

Huhtikuussa palattiin kirjaston saliin miettimään mitä tuleva kesä tuo tullessaan. Alussa MLL:n puheenjohtaja Susanna Kuivalainen kertoi suureksi menestykseksi nousseista Olkkari-illoista. Esimerkiksi edelliskerralla oli ollut 15 aikuista ja lapsia lähemmäs 30. Erityisen ilahtuneita järjestäjät ovat, että myös isät ovat löytäneet Olkkari-illat.
– MLL:n Perhekahvilan kävijämäärät olivat pitkään olleet pienehköt, osin toki koronan vuoksi. Sama vaiva vaivasi alun perin pelkästään seurakunnan järjestämiä Olkkari-iltoja. Tuumattiin, että yhdistämällä voimavarat voimme saada väkeä paremmin liikkeelle ja näin tosiaan on käynyt. Olkkari-ilta on joka ikinen keskiviikko ja vastuuvuorot jaetaan niin, että joka toinen viikko tarjoilusta vastaa seurakunta ja joka toinen viikko MLL. Vaikka ei olisi vastuuvuorossakaan, niin iltaan tulee silti mentyä, Susanna kertoo.
Tarjolla illoissa on maksuton, mutta ravitseva iltapala ja todettu on, että esimerkiksi kaurapuuro maistuu todella hyvältä porukassa. Vastuuvuorolaiset käyvät kaupassa ja järjestävät välillä ohjelmaa. Usein tärkein ohjelma on toisten tapaaminen, kokemusten jakaminen sekä yhteiset leikit. Välillä herkutellaan esimerkiksi pannareilla.
– Talkooväkikin on saanut tosi paljon lisää virtaa nyt kun porukkaa käy, on tosi turhauttavaa järjestää, jos tapahtumat eivät vedä ihmisiä, Susanna lisää.
Suunnitteilla on mahdollisesti myös nuorten itsensä järjestämää toimintaa nuorille Myrskärissä samaan aikaan.
Yhteisöjen illassa keskusteltiin myös ikuisuusongelmasta, joka vaivaa erityisesti pieniä paikkakuntia, eli tapahtumien päällekkäisyys.
– Usein samat toimijat ja osallistujat ovat monessa mukana ja systeemi, jolla päällekkäisyyttä saataisiin vähennettyä, olisi tervetullut. Kalenterialusta on Toivakkaan suunnitteilla ja toivottavasti saadaan kesään mennessä myös käynnistettyä, Markkanen kertoi ja heitti ajatuksen myös kalenteriin yhdistetystä näyttötaulusta, jossa Toivakan ajankohtaiset tapahtumat olisivat esillä.

Kesä tuo Toivakkaan jo perinteeksi muodostuneet Kamarimusiikkifestivaalit kesäkuun puolivälissä ja Torikauppiaiden suuren Toripäivän 28.6. Suuri ja kansainvälinen tapahtuma on luvassa sunnuntaina 7.8., kun Secto Rally Finland kokoomatauko on Toivakan kirkonkylällä Näkyvyyden hyödyntäminen ja Toivakan tunnettavuuden lisääminen on yhteisöille ja järjestöille yhteinen näytön paikka.
Kesän alussa on myös valtakunnallinen Avoimet kylät -päivä, tapahtuma, joka järjestetään 11.6. jo kahdeksatta kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Kati Markkanen haastoi Toivakan kyliä tarttumaan tilaisuuteen.
Avoimet kylät -päivänä kylät voivat avata ovensa ja järjestää vierailijoille oman näköistään ohjelmaa. Ohjelmassa voi olla sekä perinteisiä pihakirppiksiä, talkoita tai paikallisia erikoisuuksia, kylillä on järjestetty esimerkiksi sauna- ja karaokemaratoneja.
Haastaminen auttoi ja tähän mennessä jo moni Toivakan kylä ja myös kirkonkylä on kehitellyt tapahtumia kesäkuiseksi lauantaiksi. Tämänhetkinen ohjelma löytyy viereiseltä sivulta alkavasta Toivakka Toimii -liitteestä.


Lisätietoja: avoimetkylat.fi