– Me ollaan helppoheikkejä, yritämme myydä kirjan kirjastosta lainattavaksi ja luettavaksi, tiivistää yksi Suomen legendaarisimmista kirjavinkkareista Reetta Saine vinkkariuden syvimmän olemuksen. Aika moni vinkkari voisi myös menestyä kyvyillään stand up –koomikkona.
Viime viikolla Uuraisilla saatiin nauttia valtakunnallisestikin harvinaisesta herkusta. Peräti seitsemän vinkkaria kiersi vinkkaamassa kirjoja eri paikoissa. Maraton alkoi jo keskiviikkona kun Marlee Mäkelä, kirjavinkkauksen äiti vinkkasi eskareille sekä kolmosnelosille kirjastolla. Osansa vinkkauksista saivat niin kaikenikäiset koululaiset kuin opettajatkin sekä Rivikuukan ikäihmiset ja Nuokkarin nuoret. Kyläkouluilla tietokirjallisuudesta kertomassa kiersi vesankalainen kirjailija Sari Kanala. Nykyisen kirjastotalon 20-vuotisjuhliakin juhlistava kirjavinkkausmaraton huipentui Kirjasto goes kapakka –tapahtumaan ravintola Wanhassa Mestassa. Reetta Saine, Arja Palonen, Markku Kesti, Jaana Kakkonen ja Pia Rask-Jussila pistivät parastaan ja yllätysvieras tai –vieraat, uuraislainen näyttelijä ja vatsastapuhuja Minna Tuomanen Nostraksi ja Damus-rotaksi jakautuneena nosti tunnelman lopullisesti kattoon. Selvitettyä tuli ohimennen esimerkiksi Mona Lisan hymyn salaisuus.
– Yhtään en tiennyt, mitä odottaa, vähän aavistelin jotain pitsinnypläystyyppistä toimintaa, mutta meno oli kyllä jotain ihan muuta, todella positiivisesti yllätyin, ravintoloitsija Leila Kettunen ihmetteli ja on mielellään mukana tulevaisuudessakin vastaavanlaisissa tapahtumissa.
Baarivinkkaus on harvinaista herkkua vinkkareillekin, jotka ovat kaikki Pia Rask-Jussilaa lukuun ottamatta käyneet Uuraisilla ennenkin.
– Me ollaan täällä nyt siksi, että haluamme tukea Minnan ja Kristiinan hyvää työtä, Markku Kesti sanoo.
Kirjastonjohtaja Minna Puntala ja kirjastovirkailija Kristiina Lähteenmäki tekevät vähillä resursseilla varsin monipuolista kirjastotyötä.
– Uuraisilla on todella hyvin hoidettu kirjavinkkaukset ja kirjailijavieraat. Muuallakin Suomessa yritetään pitää yllä lasten- ja nuortenkirjallisuuden tasoa ja vinkkausta, mutta harvassa paikassa onnistutaan näin hyvin kuin Uuraisilla, Arja Palonen tunnustaa.
–Kirjavinkkausvierailut toimivat myös kirjastohenkilökunnan täydennyskoulutuksena ja ovat mitä palkitsevimpia tapahtumia vaikka työläitä ovatkin, Minna Puntaka sanoo. Tätä maratonia suunniteltiin ja valmisteltiin noin kaksi vuotta.
– Hyvin meni nappiin! Hienoa että Avi tukee kokeilullisia tapahtumia – näin luodaan uutta. Intoa ja työhalua tarvitaan, hän jatkaa.
Kirjavinkkauksen tyypillisintä yleisöä ovat nuoret ja lapset. Yleensä hankaliksi koetut murrosikäiset ovat vinkkareiden suosikkeja. – Angsti ja kauhu menevät aina kaupaksi, he tietävät.
– On myös hienoa, että aina joskus saa nuoret lukemaan esimerkiksi tällaisia kirjoja, sanoo Jaana Kakkonen kädessään Terhi Rannelan yhden promillen juttuja. Haastavimmasta ryhmästäkin vallitsee yksimielisyys.
– Kakkosluokkalaiset, ne innostaa ihan liikaa. Jos vinkkaa kirjasta, jossa on koiria, kissoja, mummoja, käärmeitä, melkein mitä tahansa, luvassa on kymmenen tarinaa meidän kissasta, koirasta, mummosta jne. Mutta ihaniahan he ovat.
– Mun alakouluvinkkauksissa on on irronnut viisi hammasta. Vaikka tykkään kauhusta, niin kyllä verinen vana suupielessä saa kokeneenkin vinkkarin sekoamaan sanoihinsa, Reetta Saine sanoo.
Vaikka Uuraisten katukuvassa vinkkarijoukko oli näkyvä ja kuuluva väriläiskä, oikeasti he ovat joskus tylsiksikin miellettyjä kirjastotätejä ja -setiä, joiden työnkuvan yksi osa on kirjavinkkaus.
Vinkkarit on pienen ammattikunnan pieni osa ja aika usein vielä törmää ihmisiin, jotka eivät tiedä, mitä vinkkari tekee. Mutta koko ajan harvemmin, Markku Kesti sanoo.
– Nykyään kun tulee lasten- ja nuortenosastolle töihin, niin vinkkaus tulee ikään kuin luontaisetuna, Pia Rask-Jussila sanoo .