Petäjäveden Ylä-Kintauden Lehtolan talon Lydia ja Oskar Valdemar Lehtolan pojan maallisen matkan pää tuli rintamalla sodan viimeisinä päivinä eikä ruumista löydetty.
Vilho Olavi Lehtola kaatui Salonsavotassa. Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty, mutta riittävästi tietoa kuitenkin, että hänet voitiin kadonneena julistaa kuolleeksi ja hän sai muistokivensä Petäjäveden kirkkopihan sankarihautojen rivistöön.
Mutta kauankin kateissa olleet voivat vielä palata. Seppo Vainion johtama rintamalla kadonneiden suomalaissotilaiden etsijäryhmä haki vuonna 2013 Salonsavotasta suomalaisen sotilaan jäänteet, jotka venäläiset etsijät olivat löytäneet jo vuonna 2011. Jäänteiden mukana ei ollut tuntolevyä. Jäänteiden kuitenkin oletettiin sotahistoriallisten tietojen perusteella kuuluvan yläkintauslaiselle sotamies Vilho Olavi Lehtolalle.
Helsingin yliopiston oikeusbiologian laboratorion 15.4.2015 antaman lausunnon mukaan jäänteistä tehty DNA-tutkimus johti kuitenkin poissuljentaan, joten jäänteet eivät olleet tämän Petäjäveden Vilho Lehtolan. Omaisten pettymys oli suuri. Jäävätkö Vilhon maalliset jäänteet kokonaan löytymättä?

MUTTA UUTTA TOIVOA TULI jo vuonna 2019, kun Esa Halttusen johtama etsijäryhmä löysi Salosavotasta neljän suomalaisen sotilaan jäänteet, joiden mukana oli myös neljä tuntolevyä. Yksi tuntolevyistä kuului Vilho Lehtolalle.
Omaiset odottivat tämän uuden tiedon valossa jälleen vuosikausia kiihkeästi varmistusta tiedolle ja mahdollisuutta saada siunata Vilho kotikuntaan Petäjävedelle.
Matkalle sattui mutka jos toinenkin. Löytöluettelot ja tunnistukseen menneitten luettelot olivat olemassa, mutta ei ollut sellaista yhteenvetoa, josta olisi osattu yhdistää kaksi eri aikoina löytynyttä Vilho Lehtolaa toisiinsa.
Tutkimukset eivät edenneet, omaisille lähetetyt kirjeet eivät välttämättä menneet perille osoitevirheen vuoksi ja niin edelleen.
TUTKIMUSPYYNTÖ ja oletetut yläkintauslaisen Vilho Lehtolan jäänteet toimitettiin muiden lokakuussa 2019 Suomeen tuotujen aineistojen mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle 8.1.2020, missä ne odottelivat vuorollaan käsittelyä edellisiltä vuosilta keskeneräisten tapausten jälkeen.
Varmaan myös koronapandemia aiheutti toimenpiteissä viivettä. Omaisille odotus oli jälleen turhan pitkä ja piinallinen.

TÄNÄ SYKSYNÄ odotettu tieto tuli ja kirje Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykseltä: kentältä löydetty sankarivainaja oli sotamies Vilho Olavi Lehtola!
Nyt omaiset järjestelevät lähes 80 vuoden odotuksen jälkeen Petäjävedelle sankarihautajaisia ja pääsevät vihdoin saattelemaan Vilho Lehtolan kotipitäjän multiin.
Omaiset kertoivat, että vaikka siunaustilaisuutta on odotettu, se siirretään talviajan jälkeen keväälle, jolloin kaukanakin asuvaa sukua saadaan helpommin tilaisuuteen paikalle.
Ja ehkä koronatilannekin helpottaa niin, että jälleennäkemisen riemua voidaan sukulaisten kesken vahvistaa halauksin ilman turvavälejä ja maskeja.
Lea Lerkkanen