Veteraanien kirkkopyhässä itsenäisyysjuhlan hohtoa

Sotaveteraani- ja -invalidijärjestöjen seutukunnallista kirkkopyhää vietettiin Uuraisilla kaatuneiden muistopäivänä.
Toukokuun puolivälin keväthelteellä kirkossa ja koulukeskuksessa oltiin lähes itsenäisyysjuhlan tunnelmissa. Suurista aluejuhlista on näin luovuttu ja siirrytty pienimuotoisempaan seutuyhteistyöhön, jolloin iäkkäiden juhlittavien matkatkin helpottuvat ja lyhenevät. Uuraisille tultiin koko Jyvässeudulta.
Kirkkoon kokoontunut juhlakansa kuunteli Sirkka Salmisen tekstinlukua ja Antti Heinolan saarnaa:
– Tämän seudun ihmiset ovat saaneet maksaa itsenäisyydestä epätavallisen paljon, sillä sankarivainajien luku on suuri. Vielä jäljellä olevat veteraanit ja heidän omaisensa tietävät, miten kovan työn ja kärsimyksen tulos on itsenäisyys, korosti kirkkoherra Antti Heinola.
Sankarihaudoille laskettiin muistoseppeleet. Erkki Seppänen yhdessä vaimonsa Railin kanssa kunnioitti näin myös isänsä Paavon, ensimmäisenä uuraislaisista kaatuneen, muistoa. Hautojen ääressä puhui rovasti Kari Kuittinen.
Koulukeskuksen pääjuhla huokui isänmaallisuutta ja kohosi tunnelmaltaan hyvinkin itsenäisyysjuhlan veroiseksi. Lasse Heikkilän Suomalaisen messun laulajat, kirkkokuoro ja Kyynämöisten koululaisten tanhuryhmä saivat ansaitut aplodit.
Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen puheessa heijastui suuri kiitollisuus ja arvostus veteraanien työtä kohtaan:
– Suru ja yhteiset kärsimykset yhdistivät tämän kansan. Yhdessä pystyttiin rakentamaan maa uudelleen ja kohottamaan se vahvaksi taloudeltaan. Vaikka suuri unioni nyt säätelee toimintaamme, emme voi hylätä vahvoja periaatteitamme, vaan meidän on vaalittava vastuullista vapauttamme. Siihen kuuluu myös veteraanien kunnioittaminen. Neljännen käskyn lupauksen mukaan se tuo siunausta ja menestystä kansallemme.
Pääjuhlan avaussanat lausui Keski-Suomen Rintamaveteraanipiiri ry:n puheenjohtaja Pekka Toivonen. Päätökseksi puhui SVeteraanien Jyvässeudun kirkkopyhäotaveteraanipiirin edustaja Birger Fält. Juhlassa nähtiin myös Jyväskylän Rintamaveteraanien puheenjohtaja Juho Vuoristo. Juontajana toimi Antti Heinola. Kirkkokuoroa ja Suomalaisen messun laulajia johti Pasi Vuoti. Soolon lauloi Samuli Niiles. Tanhuryhmää ohjasi Tarja Stenman. Juhlan taustana loistivat Erkki Rauhalan seinälle heijastetut aiheeseen liittyvät kuvat ja maisemat. Lions Club Uurainen huolehti veteraanien kuljetuksesta juhlaan.