Taannoinen lehtijuttumme Valamon l luostarista herätti kaihoisia muistoja toivakkalaisissa Maire Jääskeläisessä ja Sirkka Ketosessa.
Kaksikko on tehnyt talkootyötä luostarissa kahdenkymmenen vuoden aikajanalla, vuodesta 1989 vuoteen 2008.
– Pestit ovat kestäneet meillä kerrallaan viikon, mutta pidempikin aika on mahdollinen. Eräs talkoolaismies oli jäänyt asumaan luostariin pysyvästikin, naiset myhäilevät.
Ystävyksistä Jääskeläinen ehdotti aikanaan talkootyöhön osallistumista, ja Ketonen innostui oitis ideasta. Tallella on vieläkin kortti, jonka luostarin johtaja igumeni lähetti vastaukseksi talkookyselyyn.
Nykyisin ilmoittautuminen hoituu nopeasti netin kautta. Tällä hetkellä luostarin työtehtävinä on Valamon nettisivujen mukaan piha-alueiden ja puutarhan hoito, sadonkorjuu, opastus- ja vahtityö, työtehtävät kirjastossa ja Valamon opistossa sekä veljestön avustaminen kirkossa.
Jääskeläisen ja Ketosen vuosien aikana luostarin vapaaehtoisten työtehtäviin kuuluivat muun muassa piha-alueiden ja puutarhan hoito, sadonkorjuu, keittiötyöt emännän apulaisena, salivuorot, jolloin huolehdittiin noutopöydästä luostarin kaikille avoimessa ravintolassa, Trapesassa, sekä henkilökunnan ruokailutilasta. Lisäksi talkoolaiselle voitiin osoittaa työpaikka luostarin kaupassa Tuohuksessa, tai opastustehtävissä.
– Ensimmäisenä kesänä noukimme ja puhdistimme viinimarjoja. Marjapensaita oli jo silloin paljon ja nykyisinhän aluetta on laajennettu viininvalmistuksen tarpeita varten. Viikossa oli yksi vapaapäivä ja työpäivän kesto oli kuusi tuntia. Vapaa-ajalla lainasimme luostarin kirjastosta kirjoja ja luimme niitä nautiskellen samalla luostarin puistikon hiljaisuudesta. Kävimme myös soutelemassa ja talkoolaisetuun kuuluvalla Sergei-laivaristeilyllä Juojärvellä, Ketonen muistelee ensimmäistä talkoorupeamaa.
– Meillä alkoi työnjako aamulla kello kahdeksan. Aamupalan yhteydessä talkoolaisille nimetty vastuumunkki ohjeisti päivän työt. Ripeäksi ja nopealiikkeiseksi tunnustautuva Ketonen joutui heti ensimmäisenä aamuna konkreettisesti huomaamaan, että kiireettömyys kuuluu Valamoon.
– Nousin pian työnjaon jälkeen seisomaan ja tokaisin, että eiköhän lähdetä jo töihin. Munkkipa rauhoitteli ja sanoi, että älähän tyttö hötkyile. Luostarin tyyli kun on hiljaisuus ja rauha, eikä ripeys tällä kertaa ollutkaan valttia, hän kertaa hymyillen tilannetta.
Talkooväki ahkeroi luostarissa ruoka- ja majoituspalkalla. – Ensimmäisenä kesänä nukuimme hevostallin vintillä, jonne oli tehty ihan viihtyisät huoneet ja eräänä toisena taas hirsisessä rantamajassa laiturin vieressä, Ketonen kertoo.
Toimeliaat naiset ovat saaneet Valamon reissultaan rutkasti uusia kokemuksia ja pitkäaikaisia ystäviä.
– Eräs hauska muisto oli, kun italialaiset nuoret opettelivat kuorimaan perunoita. Perunankuorimaveitsi oli heille uusi tuttavuus eikä sen käyttö tahtonut luonnistua millään. Silloin ei keittiössä ollut vielä perunankuorimakonetta, vaan perunateatteri pyöri pihalla. Se oli mukavaa, sosiaalista toimintaa, Jääskeläinen muistelee.
Talkooporukat koostuvat eri ikäisistä ja eri kansallisuuksista olevista henkilöistä. Jääskeläinen on kerran vieraillut luostarissa myös talviaikaan hotellin puolella. – Hotelli oli silloin aivan uusi ja sisustus niin hieno, hän muistelee.
Maire Jääskeläinen on tuntenut olonsa kotoisaksi Valamossa, liekö syynä ortodoksijuuret.
– Äitini äidin vanhemmat olivat ortodokseja. Suku on kotoisin Pohjois-Karjalasta. Ennen vanhaan oli tapana, että naimisiin mennessään ortodoksi kääntyy luterilaiseksi miehensä mukaan. Mummoni nimi oli Xenia ja se muuttui samalla Senjaksi. Ensimmäinen talkookesä herätti kiinnostuksen ortodoksisuutta käsittelevään kirjallisuuteen, Jääskeläinen kertoo.
Ystävykset myös osallistuivat luostarin kirkossa järjestettyihin palveluksiin. – Mitään siellä ei kuitenkaan tuputeta. Palveluksiin sai mennä oman aikataulun mukaan ja lähteä kesken pois. Jumalanpalvelukseen osallistuminen on omaa kokemusmaailmaa avartava mahdollisuus. En koe mitään ristiriitaa siinä, että Valamo on ortodoksiluostari, Ketonen pohtii.
Luostariin ovatkin tervetulleita kaikki vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet kirkkokuntaan tai uskontoon katsomatta. Talkoolaisilta edellytetään ainoastaan kunnioitusta luostarielämän henkeä kohtaan, sillä luostari on munkkien koti.
– Mielestäni ortodoksinen kirkkomusiikki, erityisesti mieskuoroesitykset, on suorastaan taivaallista, se soi ja aaltoilee ihanasti, Jääskeläinen kuvailee liikuttuneena.
– Onhan se sellainen kokemus, että voitaisiin varmaan lähteä sinne vieläkin, hän nauraa ja katsahtaa ystäväänsä. Tämä nyökkää saman tien merkkinä myöntymykselle.
– Kyllä se on se Valamon henki, se on jotain mitä ei ole muualla. Koko miljöö, hyvä ruoka ja tutustuminen uusiin ihmisiin. Talkooporukasta tulee siellä yksi iso perhe. Luostariin kannattaa mennä avoimin mielin. Talkootyö siellä saa aivan omanlaisensa merkityksen, Ketonen kiteyttää.
Molemmat ovat vierailleet myös vanhassa Valamossa Laatokan saaressa.
– Vanhasta Valamosta ja munkkien Suomeen tulosta on paljon tarinoita. Ne ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Minulle on jäänyt mieleen igumeni Haritonin runo Jäähyväiset Valamolle-kirjasta, Jääskeläinen sanoo lopuksi.
Maa sama Herran
siellä on ja täällä,
näin Pyhä Henki
kokee lohduttaa.
Vaan kaipuu
siteellänsä sinnikkäällä
kuin synti
vaeltajaa vainoaa.
Jenni Partanen